Kaivanto – Eräpyhä

Nousen retken ensimmäiseen pilviseen aamuun. Sää on edelleen helteisen lämmin. Nukuin yöni Vehoniemenharjun juurella hyvin, vaikka harjun päällä kulkee vilkas maantie Tampereelta Lahteen. Rantaan kerääntyvä sinilevä ei houkuttele aamu-uinnille.

Kiitän mielessäni yöpaikan valintaa, koska en näe Villikanselällä yhtään sopivaa leirirantaa tai saarta ennen Pelisalmea. Vain kesämökkejä ja kaislikoita. Leiriydyn mieluiten hiekkarannoille tai matalille kalliorannoille. Yritän löytää paikan, missä teltan voi pystyttää lähelle rantaa ja kajakkia, ettei tavaroita tarvitse kantaa kovin kauas. Ainakin näköyhteys pitää kajakkiin olla. Eikä haittaa, jos ranta on sellainen, että siitä on turvallista käydä uimassa. Aamuauringon puoli on siitä hyvä, että teltta kuivuu aamulla nopeasti. Ilta-auringon puolella on mukavampi ja lämpöisempi hoitaa iltatoimet.

Saaret ennen Pispalanselkää näyttävät erämaisilta kalliorantoineen. Melon selän luoteisrannan tutumassa, ja nousen Kautialan vene- ja uimarantaan tauolle. Uin ja syön lounaan. Kunnan työntekijä käy tyhjentämässä pienen uimarannan roskiksen. Hiljaista on kuulemma ollut sen jälkeen kun koulut ovat alkaneet. Täällä voisi hyvin leiriytyä.

Ponsanselällä nousee vajaan puolen metrin korkuinen aallokko. Melon eri suuntiin ja kuvaan kuvituskuvaa Aamulehteen lupaamallenivideolle. Kajakin keulalla yksijalkajalustan päässä oleva vesitiivis kamera tuppaa keikahtamaan jokaisessa aallossa. Saan kuitenkin vajaan minuutin verran kelvollista kuvaa. Toiseen suuntaan kuvatessa pujotan kameran melontaliivin kauluksesta sisään taskujalustan varassa.

Jutun ja varsinkin videon tekeminen melontaretken ohessa aiheuttaa omat viivytyksenä ja mutkansa. Esimerkiksi omakuvan ottaminen niin, että kajakkia näkyy enemmän kuin perinteisessä kännykän selfie-kuvassa vie aikaa. Ensin katsotaan sopiva taustamaisema ja pääkohteen suhteen hyvä valon suunta. Sitten etsitään sopiva pintakivi tai muu alusta jalustalla olevalle kameralle. Sitten suunnitellaan kajakin asento ja reitti perä edellä melomiselle niin, ettei vesi pyörteile kuvassa miten sattuu.

Kuva otetaan itselaukaisimella, joka antaa noin kymmen sekuntia aikaa meloa oikeaan kohtaan ja asettua oikeaan asentoon ja ottaa oikea ilme ja melan asento. Melaa on käytettävä kuvaan meloessa niin, että veden pinta häiriintyy mahdollisimman vähän. Tämän kun tekee useita kertoja peräkkäin, yhteen kunnon kuvan tekemiseen vierähtää helposti puoli tuntia ja ylikin. Pyöräillessä olen etäkäyttänyt kameraa puhelimella WiFi-yhteyden välityksellä. Puhelimen näyttö toimii silloin etsimenä ja kuva on helppo asetella. Meloessa käytän itselaukaisinta, koska puhelin tuntuu sopivan huonosti melan kanssa samaan käteen.

Olen retkeni aikana kuulut kehuttavan Eräpyhän retkeilyaluetta monella suulla. Etsin mainostettua laavua ja muurattua ulkogrilliä kallioisen rannan matalammasta osasta. Nousen lyhyelle hiekkarannalle, missä perhekunta viettää kesäpäivää eväiden äärellä. Kuulen, että paikka on yleisesti käytössä oleva uimaranta, ja että varsinainen retkilaavu on kallioisen kärjen tuntumassa muutaman kymmenen metrin päässä rannasta.

Nousen kalliorannan laiturille. Laavu ja luonnonkivistä muurattu takka ovat maineensa veroisia. Onneksi olen ottanut mukaan retkikirveen, ja saan pilkottua rannan kuivasta rankakasasta riittävästi kuivaa polttopuuta. Ympäristö on kivikkoista louhikkoa. Jossain rannan tuntumassa kivien välissä kulkee luontopolku niemen kärjessä olevalle Nunnakirkolle.

Kaksi pariskuntaa ajaa moottoriveneellä laavulle makkaranpaistoon, kun kirjoitan päivän juttuani lehteen. Heidän lähdettyään paikalle ilmestyy lapsiperhe uimaan ja kalastamaan iso puukassillinen mukanaan. Ranta on lapsille liian syvä, ja perhe lähtee hiekkarannalle.

Laavu on tilava, ja sen lattia on korkealla maasta. Istun myöhäiseen yöhön ulkotulen ääressä. Nukun yöni laavussa.