Eräpyhä – Orivesi

Harmaa sade alkaa samalla, kun nostan kajakkini laiturilta veteen. Kierrän Eräpyhän niemen ennen kuin suuntaan Ristiselän yli luoteeseen kohti Orivettä. Ristiselkä on nimensä mukaisesti kahden pitkän selkäveden, Kangasalta Längelmäelle ja Kuhmalahdesta Orivedelle johtavien selkien risteys. Sopivalla tuulella Ristiselän aallokko voi olla haastavaa.

Lehtisensaaren jälkeen sivutuuli loiskauttaa vettä silloin tällöin kajakin kannen yli ja kylkeeni. Retkipäivät täyttyvät samanlaisina toistuvista rutiineista, lähtötoimista, rantautumisista, ruokatauoista, leiriytymisistä ja pakkaamisesta. Käyn usein rannasta lähdettyäni mielessäni asioita läpi kuin tsekkauslistaa. Nyt alan epäillä, onko istuinaukon takana oleva päiväluukku kunnolla kiinni.

En jäykän selkäni vuoksi pysty käyttämään takana olevaa päiväluukkua meloessa. Yletyn oikealla kädelläni päiväluukun kumikanteen juuri sen verran, että huomaan sen olevan auki. Saan paineltua kannen mielestäni kiinni, mutta melon varmuuden vuoksi Korrinniemen rantaan tarkistamaan luukun sulkeutumisen. Kumiluukut olisi pitänyt voidella ennen lähtöä silikonilla. Kovetuttuaan ne eivät välttämättä sulkeudu tiiviisti, vaikka siltä näyttäisi. Alkaa olla aika vaihtaa luukkujen kannet uusiin. Vaikka kajakkini on vasta kuusivuotias, on sillä melottu tuhansia kilometrejä ja sitä on säilytetty ulkona kesät talvet.

Olin suunnitellut päättäväni retken Oriveden aseman lähellä olevaan venesatamaan. Siitä olisin ajanut taksilla Oriveden keskustaan ja sieltä bussilla Virroille autoa hakemaan. Paikallinen fysiopalvelu- ja melontayrittäjä (melontaa.fi) tarjosi mahdollisuutta jättää kajakki tavaroineen hänen rantaansa Venehjoelle, ja tartun ilomielin tarjoukseen.

Melon venesataman ohi ja nousen hetkeksi maihin sateisella, autiolla uimarannalla. Tutkin kartalta Venehjoen suun sijaintia. Melontayrittäjä Haikka on asioillaan puoleen päivään sakka, ja minulla on hyvin aikaa käydä tutkimassa, kuin lähelle Oriveden keskustaa melomalla pääsen.

Kapea Venehjoki mutkittelee asutuksen, kesämökkien ja lehtimetsän keskellä kuin venetsialainen kanava. Kolmen kilometrin jokimelonnan jälkeen edessä avautuu Orisselkä, jonka itälaidalla kiitää vihreävalkoinen pikajuna. Melon länsilaidan tuntumassa ja etsin väylää Kirkkolahteen. Vielä pari kymmentä vuotta sitten Kirkkolahteen on ajettu perämoottoriveneellä. Nyt sinne johtaa parin metrin levyinen kaislikon reunustama matala oja.

Sauvon ojaa pitkin Pikkusärkkä-nimiseen lampeen junaradan viereen. Lammen kautta ei pääse jatkamaan Kirkkolahdelle. Kirkkolahden oja kapenee reilun metrin levyiseksi ja kajakki ottaa kiinni pohjamutaan. Sauvon perä edellä takaisin Pikkusärkän lampeen ja päätän, että lammessa olkoon retkeni päätepiste. Asetan kameran jalustan varaan romahtamaisillaan olevalle venelaiturille ja teen retken päätösvideon spiikin kevyessä vesisateessa.

Palailen Venehjokea takaisin pari kilometriä Haikan kajakkirantaan. Nostamme kajakin nurmikolle, käyn suihkussa ja juomme kahvit. Melontaa.fi vuokraa kajakkeja ja järjestää melontaretkiä lähivesille. Melomaan voi lähteä Venehjoelta tai kalusto kuljetetaan haluttuun paikkaan. Yksittäisten melojien ja melontaporukoiden lisäksi asiakkaina ovat muun muassa yritysten henkilöstöosastot.

Koululaisryhmien parin tunnin melotuksessa on haasteensa. Ensin neuvotaan, miten kajakkiin mennään ja miten sieltä tullaan pois. Siihen väliin sovitetaan itse melonnan opastus. Ja aina joukossa on joku, joka uhkarohkeasti tekee kaiken niin kuin itse kuvittelee oikein olevan.

Saan kyydin Oriveden keskustaan. Nousen bussiin, jossa ei voi maksaa pankkikortilla. Matkahuollon vierestä on K-marketin kassalta voi onneksi nostaa käteistä, ja pääsen Virroille. Editoin puolentoista tunnin mutkaisen bussimatkan aikana videon ja viimeistelen viimeisen retkipostaukseni Aamulehden verkkosivuille.