Pakkastalven jää lähti – lopultakin

Keväällä 2008 aloitin avovesimelonnan 8.4. Olin huhtikuun alussa pohjoisessa hiihtämässä, ja kun tulin kotiin 7.4., jää Klaukkalan Valkjärvestä oli kokonaan sulanut. Joka vuosi ei järvelle niin aikaisin päässyt. Jonain vuonna jää lähti vasta 3.5., mutta yleensä järvi oli vapaa vappuun mennessä. 

Kainuussa en ole avoveteen päässyt yleensä ennen toukokuun puolta väliä, en tänäkään vuonna. Moni virtapaikka tosin on ollut sula läpi koko talven. 

Viime talvi oli ennätyksellisen kylmä. Kolmen kympin pakkasia riitti viikkokausia, eikä suojakelejä juuri ollut. Mökkirantani iso selkä avautui jäästä muutama päivä sitten, mutta vielä tänään tuuli ajeli joitakin kristallinkirkkaita jäälauttoja itään päin. Vesi oli aamulla laiturin päässä viisi ja puoli astetta, mutta aurinko lämmitti päivän aikana pintaveden kymmeneen asteeseen. 

Muistelin tänään meloessani, että yksitoista vuotta sitten lähdin 6.5. melomaan Suomen rannikkoa. Jäät olivat Virojoelta lähteneet vain muutamaa päivää aikaisemmin. Ei ihme, että ensimmäiset yöt teltassa tuntuivat aika vilpoisilta. Avovesimelonnan aloitin sinä keväänä huhtikuun puolen välin paikkeilla Helsingin edustalla. Perillä Torniossa olin 8.6. Vesi Torniojoessa oli silloin vielä jäätävän kylmää. 

Vasta jälkeenpäin on tullut mieleen, että sää olisi voinut toukokuussa olla todella kylmä eikä lumisadekaan olisi ollut ihan mahdotonta. Välillä toki tuuli ja satoi, mutta onneksi ei sentään myrskynnyt eikä tuiskuttanut lunta. Yhtään kokonaista sääpäivää ei tarvinnut maissa pitää. 

Vuonna 2016 meloin ensimmäisen Vuoksennauhan . Lähdin Kiuruvedeltä 28.5. ja saavuin Lappeenrantaan 8.6. Silloinkin vesi oli lähtiessä kylmää, mutta jo Kuopion kohdalla tarkeni uida oikein hyvin. 

Kevään ensimelonnalle lähdin muovisella Seabird Discoveryllä, koska meloin välillä jäiden seassa. Jää oli toisin paikoin yllättävän paksua. Kajakki välttämättä rikkonut jäätä vaan nousi sen päälle. 

Melontaretkelle kevät ja alkukesä ovat hyviä ajankohtia. Vesillä on todella vähän muuta liikennettä, mutta lintuja sitäkin enemmän. Retkisatamissa ja rannoilla on hyvin tilaa, ja ruoka säilyy kajakissa hyvin, koska vesi on vielä kylmää. Sinileväkään ei kuki kylmässä vedessä. 

Melontakausi 2022 alkoi myöhään

Rautatiesilta kulkee Tenetinvirran yli. Virta on monin paikoin sula läpi talven. 

Hankin ensimmäisen kajakkini 15 vuotta sitten keväällä 2007. Olisikohan ollut huhtikuuta, koska paikoin oli vielä Uudellamaalla lunta maassa. Heti, kun Klaukkalan Valkjärvestä lähti jäät, kärräsin 4,2 metrisen muovisen peruskajakin järveen ja jatkoin melontaa syksyllä siihen saakka, kun järvi jäätyi. 

Keskimäärin olen aloittanut avovedessä melonnan huhtikuun lopulla ja päättänyt avovesikauden joulukuussa. Joinakin kevättalvina etsin etelästä sulia virtoja, ja meloin niissä silloin tällöin uimahalliharjoitusten välissä. 

Kainuuseen muutettuani on pitänyt sopeutua siihen, että avovesikausi alkaa aikaisintaan toukokuun puolen välin paikkeilla ja päättyy loka-marraskuussa. 

Toinen asia, mihin on pitänyt sopeutua, on ajan käyttö. Aikaa melontaan on ollut paljon vähemmän kuin etelässä asuessani. 

Kolmas sopeutumista edellyttänyt asia on olosuhteet. Kotini ja mökkini ovat molemmat rannalla eli melomaan pääsee suoraan pihalta. Etelässä kotijärveni oli kovimmillakin tuulilla suhteellisen suojainen, noin 7 kilometriä pitkä ja leveimmilläänkin vajaan kilometrin levyinen. 

Nyt molemmat rantani avautuvat suoraan suurille, tuulisille selille. Mökkirannassa avovettä riittää länteen lähes 20 kilometriä ja koilliseen ja itään 3–5 kilometriä. Saaria ei juuri ole. 

Aallokko on melontavesilläni lyhyttä ja terävää. Järvien syvyydet vaihtelevat lyhyellä matkalla puolesta metristä kolmeen, jopa neljäänkymmeneen metriin ja tuulella on tilaa puhaltaa. 

Vihreä SeaBird Discovery 430 on metrin lyhyempi kuin vieressä oleva Tiderace Xplore M. Kajakkien tilavuus litroina on silti suunnilleen sama. Discoveryn vesilinja on kokonaispituuteen nähden melko pitkä. Ensimmäisillä lenkeillä keskinopeus on ollut noin seitsemän kilometriä tunnissa, mikä on vaikuttaa yllättävän hyvältä noinkin pullealla ja lyhyellä kajakilla. 

Tänä vuonna aloitin avovesikauden 20.5. melomalla kotoa mökille noin 14 kilometriä Pirttijärveltä Tenetinvirran kautta Nuasjärvelle. Meloin kevään ensikilometrit muovisella SeaBird Discovery 430 –kajakilla, jonka hankin joulun alla kakkoskajakikseni. Kajakista oli todella edullinen tarjous, ja se tuotiin kotiovelle noin kahden viikon kuluttua tilauksesta. Kerron kajakin ominaisuuksista tarkemmin, kunhan olen melonut sillä vielä muutamia lenkkejä. 

Hiljaista oli vesillä, joiden selkävesiltä jäät olivat lähteet vasta joitakin päiviä aiemmin. Virtapaikat on täälläkin sulana melkein läpi talven. Aurinko paistoi eikä, ihme kyllä, juuri tuullut. Näillä selillä tuulee yleensä aina jostain suunnasta. 

22.5. todistin mielenkiintoisen sään- tai tuulenmuutoksen. Lähimmällä sääasemalla muutaman kilometrin päässä tuuli etelästä 2 metriä sekunnissa. Sääaseman ja mökkirannan välissä on Vuokatinvaara. Rannassa tuuli idän suunnasta ehkä sen kaksi metriä. 

Noin puoli tuntia siitä, kun pilvet siirtyivät pois auringon edestä, tuuli yltyi selvästi, ehkä noin viiteen metriin ja muutti suuntaa koilliseen. Kun aurinko lämmitti maata, tuuli alkoi puhaltaa kylmältä selältä lämpimälle maalle. 

Sääasemalla tuulen ennustetiin kääntyvän parin tunnin aikana lounaaseen. Lähdin vesille, kun ”aurinkotuuli” alkoi aavistuksen hellittää. Kiersin kymmenen kilometrin lenkin avoimilla vesillä lopulta lähes tyynessä. Tuuli ei keskellä selkää ollutkaan samalainen kuin rannan tuntumassa. Lenkin jälkeen tuuli alkoi puhaltaa luoteesta ja puskea parinkymmenen kilometrin selältä pientä terävää aaltoa. 

Toisin sanoen maiseman korkeuserot ja auringon lämpö vaikuttavat tuuleen samaan tapaan kuin saaret ja niidet väliset kapeat salmet tai rännit. Sääasemalla mitattu tuuli kannattaa suhteuttaa ympärillä olevaan maisemaan ja sen vaikutukseen. 

Linnasaaren seutuvilta alkoi melkoinen myötätuuliosuus Varmavirtaa ja Lajunvirtaa pitkin Haapaselälle ja Puumalaan alkukesällä 2016. 

Muistan kerran Saimaalla valinneeni mielestäni suojaisan reitin Vekaransalmen lossilta (nykyisin siellä on silta) Puumalaan Partalansaaren länsipuolen Varmavirran ja Lajunvirran kapeasta rännistä. Vallitseva pohjoistuuli ahtautui tuohon pitkään ränniin sellaisella voimalla, että meno oli lähes jatkuvaa surffiaallossa pysyttelyä. 

Kun matkaa Linnavuoren liepeiltä Puumalaan oli sentään kolmisenkymmentä kilometriä, alkoi jatkuva ohjailu jo loppumatkasta väsyttää. Ehkäpä leveämmällä Lepistönselällä saaren itäpuolella vauhti olisi ollut maltillisempi, mutta tuuli vähemmällä ohjailulla hallittavissa.