Finnia-kanootti valmis – tällainen siitä tuli

Finnia-kanootti ei ole symmetrinen, mutta näyttää toimivan kohtalaisesti yksikkönä  perä edellä meloen. 

Parin viikon kanootinrakennuskurssi oli hieno kokemus. Suosittelen.

Kaksi viikkoa olisi voinut käyttää vaikka melontaretkeen tai ulkomaanmatkaan. Molemmista olisi jäänyt muistoja ja ehkä valokuviakin, mutta kanootinrakennuskurssilta jäi myös kanootti ja aimo annos onnistumisen iloa. Minä tein sen omin käsin.

En ollut eläessäni pidellyt käsissäni ja käyttänyt niin teräviä talttoja kuin kanootinrakennuskurssilla. Opin käyttämään erialisia höyliä, sahoja, liimoja ja puristimia. Opin uusia työtapoja ja huolellisuutta työn suunnittelussa. 

Nyt kanootti on valmis ja odottaa rannassa vesillelaskua. Vedin kotona kanootin pintaan uuden terva-havupuutärpätti-puuvillavernissa -kerroksen. Viimeisen kurssipäivän tervauksen tavoite oli nopea kuivuminen, ja pintakäsittely jäi siksi melko ohueksi. Kotona imeytin tervaa kanootin pintaan niin paljoin, ettei puu enää lisää imenyt. Nyt sadevesi helmeilee eikä imeydy kanootin pintaan.

Kiinnitin istuimet ja Peakin 90-senttiset ilmapussit molempiin päihin. Kuvissa näkyvät melat ovat Grey Owlin meloja. Kurssilla veistetyt majanvanhäntämelat ovat vielä aihioina odottamassa höyläämistä, hiomista ja pintakäsittelyä. 

Tänään rannassa tuulee sen verran navakasti, että vesillelasku saa odottaa tyynempää säätä.

 

Kanootin veistoa – tervaus, istuimet ja kotiin

Kanootti valmiina kotimatkalle. 

Kanootti valmistui tänään. Aamulla sovitettiin istuimet paikoilleen ja pääsin tervaamaan kanootin kuhmolaisen hautatervan, puutärpätin ja vernissan sekoituksella. Hieno tuli. 

Terva sai kuivua parisen tuntia auringossa ja nostettiin auton katolle vielä vähän nihkeänä. Toivoin, ettei viidensadan kilometrin kotimatkalla sataisi. Ei satanut. 

Alkuviikolla vedän vielä uuden tervakerroksen, kunhan ehdin ja sää suosii. Sen jälkeen onkin aika jakaa lisää kuvia ja kertoa käyttökokemuksia.

Laserilla poltettu maisema etukannella.

Istuinten sovitus ennen pintakäsittelyä. 

Kanootin veistoa – viittä vaille valmis

Kun ulkoparraslistan liimauspuristimet oli irrotettu, viimeisteltiin partaan yläreuna kansien kanssa samaan linjaan kevyesti höyläämällä ja hiomalla. Tähän asti kanootin runko on näyttänyt aihiolta, mutta parraslistojen asennuksen jälkeen se alkoi näyttää valmiilta kanootilta. Ihmeen suuri on parraslistan vaikutus kanootin ulkonäköön. 

Takakansi ja parraslistojen päät. Takakannen poikittainen tukilista toimii kantokahvana. 

Tänään ”verhoiltiin” istuimet. Istuinten nauha kasteltiin perusteellisesti, koska sitä voi venyttää märkänä jopa puolitoista senttiä. Nauhojen toinen pää ammuttiin hakasilla kiinni, vedettiin märkänä kireälle ja kiinnitettiin toinen pää. Kun nauhat kuivuvat, ne kiristyvät todella tiukalle. Päädyin mustan ja tummanharmaan sävyihin.

Seuraavaksi mitattiin ja porattiin parraslistoihin istuinten kiinnitysreiät. Istuimet riippuvat partaasta 20 senttisillä pulteilla. Päädyin laskemaan istuimet sentin verran alemmas kuin melomassani esisarjan kanootissa. Halusin kanoottiin hieman enemmän vakautta. Istuinta on myöhemmin mahdollista nostaa.

Istuinnauhat kiinnitettiin hakasnaulaimella istuimen alapuolelta. 

Etuistuimen reiät porattiin muutaman sentin mallikappaletta taemmas, jotta yksin perä edellä meloessa painopiste olisi vähän keskemmällä. 

Etu-ja takakannen pienet kaarevat sisäänvedot jyrsittiin alla olevan tukipuun muotoon laakerijyrsimellä, ja kansien takareunat hiottiin sellaisiksi, ettei niiden reunat paina tai hierrä sormia, kun kanoottia kannetaan. Pitkin päivää kävin kanootin sivuja ja yksityiskohtia läpi hiomapaperin kanssa, ettei mihinkään jäisi epätasaisuutta, joka haittaa myöhemmin meloessa ja kanoottia kantaessa. Joka välissä ja lopuksi sisäpuoli imuroitiin ennen sikaflexin vetämistä.

Sikaa meni saunoihin vajaat puolitoista tuubia. Periaatteessa sen vetäminen oli yksinkertaista, kunhan oppi laskemaan saumaan sopivan määrän massaa. Vaikeinta oli keula- ja peräpiikkien sisäpuolten massaaminen, koska kannet oli jo asennettu, ja asennuskohta oli kovin kapea ja ahdas. 

Istuimia ja tervaa vaille valmis.

Jos oli sikamassan vetäminen suhteellisen yksinkertaista ja melko siistiäkin – kumihanskoja kului noin neljä paria – suojaksi vedettyjen maalarinteippien poisto oli sitäkin sottaisempaa. Enpä olisi uskonut. Massainen teippi kerääntyi toiseen käteen isoksi sykkyräksi ja sen kanssa sai olla todella varovainen, ettei sotke kanootin sisäpintoja. 

Teipin irrottaminen kumihanska kädessä oli työlästä. Kohtalokas virhe oli jättää toisesta kädestä  hansikas pois. Sikamassa on eri asia kuin silikoni, jota voi vedellä paljaalla kostutetulla sormella ja pyyhkiä sitten sormen puhtaaksi. Sika ei lähde pyyhkimällä eikä kastelemalla, ei kunnolla edes asetonilla ja saippualla. 

Homma kävi todella hankalaksi sen jälkeen, kun ainoan hanskakäden kumihansikas repesi kesken teipin irrottamisen. Loppuilta on kulunut käsiä astianpesuaineessa liotellessa ja kynsiharjalla harjatessa. Vielä on sikaa sormissa ja varsinkin kynsien alla. 

Keulan ja perän kiinnityslenkkien reikiin valutetut epoksit kuivumassa. Kanootti on kyljellään, ettei epoksi valu ulos pitkin kylkiä. Vihreä teippi pitää epoksin paikoillaan. 

Päivän toiseksi viimeinen askare oli reikien poraaminen kanootin keulaan ja perään kiinnityslenkkejä varten. Reiät täytettiin epoksimassalla. Huomenna, kun epoksi on kovettunut, niiden sisään porataan vähän pienempi reikä, jolloin kiinnityslenkki kulkee kanootin steevien läpi niin, että puun ja reiän väliin jää hyvänlainen kerros epoksia. 

Liimauksia varten kanoottiin oli ruuvattu kymmenen ruuvia sellaisiin kohtiin, joissa ei voinut käyttää puristinta. Viimeisenä askareena ruuvinreiät poratiin kuuden millin poranterällä ja reikiin liimattiin kuuden millin puutapit. 

Huomenna on tervauspäivä. Ja kun terva on vähän kuivatanut, kiinnitetään istuimet, kääritään kanootti kevytpressuun, nostetaan autonkatolle ja ajetaan kotiin. 

Kanootin veistoa – loppusuoralla

Kanootin veistäminen alkaa olla siinä vaiheessa, että edessä jo siintävät seesteiset vedet, maltillisesti virtaavat jokilaaksot ja lintujen laulun kirjomat kapeikot. Jäljellä olevat työvaiheet voi laskea yhden käden sormin, mutta huomenna ei kanootti sentään ole valmis. Teemme muutaman tunnin ylitöitä lauantaina eli 11. kurssipäivänä. Tai oikeammin 12. päivänä, koska kurssikaverini veisti kanoottia viime lauantaina ja minä sunnuntaina.

Eilen liimattiin sisäpuoleiset paarteet. Tänään ne höylättiin kanootin laidan tasalle ja valmisteltiin ulkopuolinen paarre liimausta varten. Ulkopuolen paarrelista on ohuempi, ja se kaartuu vähemmällä voimalla haluttuun muotoon. 

Ennen paarrelistojen liimausta asennettiin keulaan ja perään poikittainen rima, joka tukee etu- ja takakantta ja toimii samalla tukevana kantokahvana. Sen vuoksi rima pyöristettiin alapuolelta niin, että siitä on miellyttävää kantaa. 

Poikittaisen molempiin paarteisiin kiinnittyvän riman sovittaminen oli mielenkiintoinen sahattava, koska sen pään piti olla molempiin suuntiin eri tavalla vino. Sahaus onnistui kohtuullisesti; epoksimassa korjaa pienet saunojen irvistykset, ja toisaalta rimastaa jää näkyville vain yksi sivu. Liiman lisäksi se kiinnitettiin piiloon jäävillä ruuveilla, jotta se kestää kanootin kantamisen.

Seuraavaksi sovitettiin, sahattiin, höylättiin ja hiottiin etu- ja takakannet oikeaan mittaan. Kansien sivut kaareutuvat kanootin laidan mukaan ja jäävät ulkopaarteen sisäpuolelle. Sovituksen tuli olla tarkka. 

Kun ulkopaarteet ja kannet oli valmisteltu ja koesovitettu liimausta varten, ennen liimausta oli vuorossa sisäpuoleisten limisaumojen valmistelu sikaflexin asennusta varten. Kanootti imuroitiin huolellisesti ja kaikki limisaumat teipattiin niin, että sikaflex-nauhasta tulisi mahdollisimman tasainen ja siisti. Päädyin noin 5 millimetrin levyiseen massaukseen ja kölipuun sivuilla vähän leveämpään. 

Minkä vuoksi puiseen kanoottiin vedetään sikaflexiä? Tiivistysmassan tarkoitus ei ole tiivistää runkoa vaan helpottaa sen puhtaanapitoa. Limisaumojen sisäpuolella lautojen syrjä on avoinna ylöspäin. Saumoihin voi kertyä helposti veden mukana hiekkaa ja muuta epäpuhtautta. Kun saumaan vedetään tiivistysmassa, siihen ei jää minkäänlaista pykälää, joka keräisi likaa tai seisottaisi kosteutta. Varsinkin kölipuun sivuille voisi helposti jäädä hiekkaa ja vettäkin. Sika-massan tilalla voisi varmaan käyttää myös epoksia. 

Huomisen tavoitteena on saada kanootti kokonaan puuvalmiiksi. Tervaus jää lauantaille. Tervan kuivumista odotellessa voisi aloittaa melojen höyläämisen. Niiden loppuunsaattaminen taitaa tällä kurssilla jäädä kotitehtäväksi. 

Kanootin veistoa – sisäpuolen vuoro

Steevien höylääminen ei ollut niin iso työ kuin olin pelännyt, mutta aika tavalla kantikkaista steevirimoista sai höylätä ja hioa pois. Sopivan työtavan ja höylän kanssa muotoilu kävi lopulta kohtalaisen joutuisasti. Vajaassa kolmessa tunnissa molemmat päät oli lopullisessa muodossaan. Ammattilainen olisi selvinnyt varmaan alle tunnissa. 

Steevit höylättiin samaan tasoon pohjalevyjen kanssa. 

Jonkin verran ylimääräistä vaivaa höyläämiseen aiheutui siitä, että kanootin etupää oli päässyt kääntymään muutaman millimetrin, kun sitä kuormaliinalla painettiin oikeaan asentoon. Jätin etusteevin molemmilta puolilta aavistuksen verran limilautojen pinnasta ulos ja yritin sillä tavalla maisemoida aavistuksen verran kieroa keulaa. 

Yhtäläisyyden vuoksi perästeevi jäi myös millin tai kaksi limilautojen pinnasta ulos. Siistimmän näköinen se olisi ilman muuta ollut samalle talolle höylättynä, mutta ei se pahalta näytä näinkään. Pohjan kanssa molemmat steevit ovat toki tasassa. Jos ne olisi jättänyt koholle, niin pohjaan olisi jäänyt pykälä, joka väistämättä kolhiintuisi rantautuessa kiviin ja laitureiden reunoihin. 

Pohjassa näkyy molemmilla sivuilla olevat pienet "negatiiviset kölit".

Kanootti irrotettiin jigistä. 

Kun pohja oli vielä kevyesti hiottu, kanootti irrotettiin jigistä ja käännettiin oikein päin. Aika monesta kohtaa oli epoksi päässyt valumaan lautojen sisäpinnalle. Toinen hiomista ja kaapimista aiheuttanut asia oli kuumaliima, jolla lautoja liimailtiin rakentamisen aikana jigiin, jotta ne pysyisivät varmasti paikoillaan. 

Iltapäivän lopuksi ja alkuillasta asensimme sisäparraslistat paikoilleen. Ennen listojen asentamista keulaan ja perään liimattiin sisäpuolelle vahvikepala kantolenkkien kiinnitystä varten. Parraslistojen mitoituksessa piti ottaa huomioon keula- ja takakansien pituudet. Takakannesta tulee muutama sentti etukantta lyhyempi. 

Sisäpuolella oli jonkin verran liimavalumia. 

Etukanteen on poltettu lasertulostimella kuva, joka tekee kanootista yksilöllisen. Uskon, ettei toista samanlaista tule vastaan. Julkaisen kuvan loppuviikolla, kun kanootti on valmis.

Kaikki parraslistoihin liittyvä ja muukin askare kuulostaa tällä tavalla kerrottuna melko yksinkertaiselta ja nopealtakin. Kertomatta jää se perusteellisuus, jolla jokinen uuden osan valmistaminen ja asennus aloitetaan. Joka välissä mitataan ja tarkistetaan, teipataan liimausalueiden reunat, kiristetään lukematon määrä puristimia, höylätään vielä milli tai millin osa, viistotaan parraslistojen päitä oikealta puolelta, jotta se taipuu kanootin muotoon jouhevasti ja samalla tavalla molemmilta puolilta. 

Sisäpuoleiset parraslistat liimauksessa.

Kanootin veistäminen alkaa olla loppusuoralla. Jäljellä on ulkopartaan viimeistely ja asennus, etu- ja takakansien muotoilu ja kiinnitys, istuinten remmien asennus ja istuinten kiinnitys, kantolenkkien teko eteen ja taakse ja pintakäsittely. 

Keskinkertaiset käsityötaidot omaavana olen tähän asti selvinnyt kohtalaisen hyvin. Ilman ammattilaisten ohjausta työn jälki olisi toki paljon vaatimattomampaa, aikaa olisi kulunut tupalasti enemmän ja materiaalia olisi mennyt haaskioon yrittäessä ja erehtyessä. Olen oppinut aika tavalla työvälineiden ja liimojen käyttöä, työtapoja ja kärsivällisyyttä. 

Kanootin veistoa – steevit kohdalleen

Seitsemäs virallinen kanootinveistopäivä. Aamulla irrotettiin ykköslautojen puristimet. Kanootin runko ei ole silti vielä valmis. 

Kanootin veistäminen aloitettiin viime viikon maanantaina kiinnittämällä kölipuu jigissä olevien kaarien harjalle ja liittämällä kölipuun päihin viistolla liitoksella etu- ja perästeevit. Steevit viistettiin höyläämällä ankarasti ja ne jäivät kanootin sisäpuolelle. 

Perästeevi on kiinnitetty epoksilla ja ruuvattu kuivumaan. Ympärillä on teipit suojaamassa runkoa liimaroiskeilta. Myöhemmin ruuvit poistetaan ja steevit muotoillaan rungon mukaisesti. 

Tänään kiinnitettiin tai toisin sanoen upotettiin ulkopuoliset steevit. Keula ja perä muotoiltiin siten, että steevit jatkavat luontevasti hieman kaarevaa kölilinjaa. Käytännössä se tarkoitti reipasta kavahölyän ja käsihöylän käyttöä. 

Steevit tuli saada sovitettua runkoon niin, ettei niiden ja rungon väliin jäänyt rakoa. Aloitin perästeevistä; se tuotti aika tavalla sovittamista, höyläämistä, sovittamista, hiomista ja sovittamista. Lopulta se asettui suorassa linjassa paikoilleen, ja ruuvattiin sisästeeviin kiinni. 

Keulassa steevin upottaminen sujui vähän helpommin ja nopeammin. Kun molemmat oli saatu kiinni, ne irrotettiin, täytettiin sen alle jäävät liimattomat kolot ja liimattiin kiinni. Liimaus tuettiin kuivumaan ruuveilla, jotka oli aiemmin kiinnitetty ja sitten irrotettu. 

Sisäpuoleiset parraslistat menossa liimaukseen. 

Seuraavaksi mitoitimme ja sahasimme sisäpuoleiset parraslistat. Listan ja partaan väliin jää kymmenen sentin välein seitsemän sentin rako, joka helpottaa tavaroiden kiinnittämistä kanoottiin ja myös sen tyhjentämistä vedestä. Mitoitus piti tehdä tarkasti, koska tässä vaiheessa määrittelimme keula- ja peräkannen pituudet ja istuinten paikat. Istuimet kiinnitetään aikanaan riippumaan parraslistasta. 

Kun aikaa jäi, sahasin melojen ääriviivat aiemmin liimaamistani aihioista. Saa nähdä, ehdinkö saamaan meloja valmiiksi kurssin aikana. Jos en ehdi, siitä ei tule suurtakaan ongelmaa, koska minulla on jo kaksi kanoottimelaa valmiina. Tosin ne eivät ole majavanhäntämallisia, vaan lähes tasakärkisiä yleismeloja. 

Päivän päätteksi sahasin kaksi majavanhäntämelan aihiota. Vielä on paljon höyläämistä ja hiomista, ennen kuin näillä vettä lapetaan.

Olen seurannut sääennusteita sillä silmällä, että perjantaina kurssin päätyttyä kanootti pitäisi saada kuljetettua auton katolla vajaat viisisataa kilometriä kotiin. Kanootti pintakäsitellään eli tervataan perjantaina aamulla, eikä se ehdi kuivua kunnolla ennen kotimatkaa. 

Päätimme hankkia kevytpressut ja teipata kanootit kuljetuksen ajaksi pressujen sisään siltä varata, että kotimatkalle osuu sade- ja pahimmillaan raekuuro. Sää on ollut todella vaihteleva viime päivinä, välillä sataa kaatamalla ja välillä paistaa aurinko.

 

 

Kanootin veistoa – viimeiset sivulaudat kiinni

Kanootti alkaa olla jo lopullisessa muodossaan. Kävin sunnuntaina liimaamassa kakkoslaudat paikoilleen. Ennen liimausta kolmoslautojen ylin sivu oli höylättävä samaan kulmaan, mihin kakkoslauta asettuu. Kun kanootti on vielä tässä vaiheessa jigissä ylösalaisin, höylätään siis kolmoslautojen alasivu. Steevien lähellä kolmos- ja kakkoslautaa lähdetään viistämään niin, että saadaan limisaumasta päädyissä siisti.

Viimeiset eli ykköslaudat on liimattu. Seuraavaksi liimataan ulkosteevit ja sisä- ja ulkoparraslistat. 

Olin lauantaina perhejuhlassa parin sadan kilometrin päässä, ja tein siksi sunnuntaina ”ylitöinä” pohjalautojen ja nelosten väliin epoksista täytön. Täyttö lisää liimauspinnan moninkertaiseksi ja viimeistelee pohjan viisteet. 

Tänään eli virallisesti kurssin kuudentenä päivänä höylättiin aamulla kakkoslautojen liimauspinta oikeaan kulmaan, sovitettiin ykköslaudat kohdilleen ja liimattiin kiinni. Samalla korjasin joitakin vajaaksi jääneitä liimasaumoja täyteen. Maalarinteippi helpottaa huomattavasti siistin liimasauman vetämisessä ja vähentää aika tavalla hiomisen tarvetta. 

Kun kanootin viimeiset eli ylimmät laudat oli kiinni, täytettiin ja tiivistettiin limisaumat sopivan valuvalla epoksitahnalla. Epoksia lautojen liitoskohtiin vetäessäni mietin, kuinka paljon sitä saumaan meneekään. Kun alkuillalla työpäivää lopetellessani kurkistin kanootin sisään, näin kuinka epoksi oli muutamasta kohdasta valunut läpi. Ei ihme, että sitä tuntui saumaan uppoavan reilusti. 

Epoksin valuminen tietää työlästä hiontaa valumakohdista kanootin sisäpuolelta. Toisaalta voin olla melkoisen vakuuttunut siitä, että limisaumoissa on riittävä määrä epoksia joka tiivistää liitoksen ja lisää tukevuutta. 

Liimasin tänään melojen uloimmat säleet ja kahvan säleet, jotka jäivät viime viikolla liimaamatta. Painavalta tuntui tasapaksu kahden ja puolen sentin paksuinen mela. Mela kyllä kevenee, kun lavasta höylätään ainakin kaksi kolmasosaa pois ja varrestakin lähtee pyöristettässä varmaan kolmasosa. 

Käenniemi-soutuvene ja kaksi Finna-kanottia.

Sunnuntaina verstaalle tuotiin illalla Vendia-venelaudasta niittaamalla koottu Käenniemi-soutuvene. Venemalli on aikojen saatossa muotoutunut juuri Kukkian vesille sopivaksi. Kukkia on varsin matala, sen keskisyvyys on nelisen metriä. Kivinenkin se kuuluu olevan. 

Aikanaan, kun veneitä vielä veistettiin lähes jokaisen vesistön äärellä, kehittyi jokaiselle seutukunnalle omanlaisensa venemalli, jonka ominaisuudet olivat hioutuneet käytännön kokemusten kautta. Ja jokaisella veistäjällä oli veneenveistossa vielä omanlaisensa käsiala.

En tiedä, kuinka erilaisia eri seutukuntien veneet lopulta olivat. Merellä tarvittiin totta kai tukeva vene, samoin Lapissa kehittyi vieläkin aktiivisessa käytössä olevat pitkät ja kapeat jokiveneet. Sulkavalaisen kaikki tietävät ainakin nimeltä ja savolaisenkin. 

Sitä mukaa kun teollisesti valmistetut lasikuitu- ja muoviveneet täyttävät kaikki laiturit ja mökkirannat, katoaa Suomesta ennen niin elävä ja rikas puuveneenveistoperinne. Entä sitten, joku voi kysyä. Miksi ylipäätään perinteitä on hyvä vaalia ja tuntea historiaa. 

Ajatellaanpa talonrakentamista. Kaikki uudet materiaalit ja rakennustavat eivät ole kestäneet aikaa – ajatellaanpa vaikka valesokkelia, lastulevyä, höyrysulkumuovia, öljykaminalämmitystä ja kosteudenpoistoa. Hirsi on palannut vahvasti omakotirakentamiseen ja puu kerrostalorakentamiseen. Painovoimaisen ilmanvaihdonkin perään on alettu kysellä. 

Yksi syy veistää puuveneitä ja käyttää niitä on mikromuovien määrän nopea kasvu vesistöissä. Kun puuvene käsitellään tervalla, vernissalla ja tärpätillä, siis luonnon omilla aineilla, muovia ei veneen pohjasta irtoa, vaikka kuinka kiville karauttaisi. Ylipäätään puuvene on perinne- ja varsinkin ympäristötietoisen valinta. 

Sitä paitsi on ne niin hyvän näköisiä.