maanantai 3. helmikuuta 2025

Osa 2. Safarilla Masai Maran suojelualueella


Jos haluaa nähdä ja valokuvata luonnossa vapaana liikkuvia villieläimiä, Masai Maran noin 1500 neliökilometrin laajuinen suojelualue on yksi parhaista retkikohteista. Alue sijaitsee Kenian eteläosassa Tansanian rajalla. 

Alueelle ei voi lähteä kävelemään vapaasti reppu selässä, vaan siellä liikutaan autolla, mielellään nelivetoisella maasturilla. Maisema on avaraa akaasiapuiden ja pensaikkojen kirjomaa savannia.


Safariautojen kuljettajat vaihtavat tietojaan eläinten liikkeistä, ja kun jossain havaitaan vaikkapa leijonia, pian paikalle voi kerääntyä useita autoja. Järjestely helpottaa eläinten näkemistä, mutta on siinä harmittavatkin puolensa. 


Pysähdyimme kiikaroimaan laajan aukean toisella laidalla olevaa suurta antilooppilaumaa. Pian huomasimme gepardin, joka lähti lauman lähettyviltä suoraan meitä kohti. Gepardi maastoutuu hyvin keltaiseen, vajaan metrin korkuiseen heinikkoon. Kun eläin oli jo vajaan sadan metrin päässä meistä, näimme kuinka sen edestä pinkaisi pahkasika kahden poikasensa kanssa pakoon. 


Gepardi jatkoi hiiviskelyään meitä kohti, mutta pian kadotimme sen näkyvistä. Nimittäin kaksi muuta tiellä kiikaroinutta autokuntaa ajoivat suoraan heinikkoon nähdäkseen eläimen lähempää. Enää emme sitä nähneet, eivätkä ilmeisesti toisetkaan autokunnat, koska pian ne jatkoivat matkaansa. 




Suojelualueella eläimiä ei saa häiritä millään tavalla. Pari kertaa jouduimme sen vuoksi mottiin, ja meidän oli vain odotettava. Olimme ajaneet polkua alueelle, jossa norsulauma oli ruokailemassa. Katselimme ja kuvasimme norsuja aikamme. Kun norsulauma alkoi tulla jo alle kymmenen metrin päähän, käänsimme auton ja lähdimme takaisin tietä kohti. Eteemme polulle asteli norsu poikasensa kanssa, eikä niillä ollut mitään kiirettä. Oli odotettava ja toivottava, että ne ja takanamme seisova lauma siirtyisivät toisaalle. Lopulta alueelle käveli muita norsuja huomattavasti suurempi alfauros, joka johdatti koko lauman liikkeelle.


Toisella kertaa etsimme kirahveja, joita olimme nähneet päivän aikana vain muutaman ja niistäkin osan melko kaukaa. Olimme jo paluumatkalla seitsemän tunnin safarilta, kun näimme tienvarren pensaikossa ruokailevan kirahvin. Pysähdyimme kuvaamaan. 


Samalla huomasimme toisella puolella tietä ensin kolme kirahvia, sitten kauempana kokonaisen lauman. Kaksi kirahveista siirtyi taaksemme tielle ja lähti seuraamaan meitä. Yksi asettui ilta-aurinkoon eteemme keskelle tietä kuin suolapatsas. Oli odotettava, että edessä seisova lähtee liikkeelle.



Jossain vaiheessa safaria olimme pysähtyneet keskellä avaraa maisemaa kasvavan akaasiapuun alle syömään eväitä. Aurinko paistoi suoraan pään päältä. Katselimme heinikossa näkyviä eläinten jätöksiä ja jälkiä. Kun lähdimme liikkeelle, näimme vain parin sadan metrin päässä pensaikon suojassa lepäilevän leijonalauman, joka oli juuri ruokaillut. 


Ajelimme illan jo hämärtyessä leiripaikkaamme, jossa yövyttiin teltassa. Ihan tavallinen vaellusteltta majapaikka ei ollut, vaan huomattavan hyvin varustettu hotellihuone tai maja, jonka seinät olivat telttakangasta. 


Pari kolme sataa metriä ennen leirialueemme porttia näimme tien vieressä sakaalin, jota pysähdyimme kuvaamaan. Samassa huomasimme tien toisella puolella muutaman kymmenen metrin päässä makoilevan urosleijonan, joka katseli meitä tarkkaavaisesti. 

Onneksi leirialueemme on aidattu, ajattelin illalla, kun teltassa unta odotellessani kuuntelin ulkoa kantautuvia erilaisia villieläinten ääniä. 



torstai 30. tammikuuta 2025

Vähän toisenlainen retki, osa 1.

Blogini nimi ”Valokuvia vesiltä ja mailta” syntyi aikaan ajatuksesta, että julkaisisin blogissa lähinnä valokuvia melonta- ja polkupyöräretkiltäni. Olin polkenut polkupyörällä vuosituhannen vaihteesta lähtien kymmeniä tuhansia kilometrejä, rakentanut vanerisen kajakin, ostanut oikean merikajakin ja takana oli ensimmäiset pitemmät melontaretket. 

Blogin aloittamisen jälkeen pyöräily jäi pikku hiljaa vähemmälle, mutta melontakilometrejä alkoi kertyä vähintään tuhat joka vuosi, ja postaukset keskittyivät lähes kokonaan melontaan. Valokuvat jäivät lopulta melko lailla tekstin jalkoihin. Pitkien retkien jälkeen tein päivityksiä vuosi vuodelta harvemmin. Melontakilometrit ovat viiem vuosina jääneet alle tuhanteen, mutta pyöräilykilometrejä on alkanut kertyä vuosi vuodelta enemmän. 

Palaan tässä ja muutamassa seuraavassa postauksessa blogin alkujuurille ja julkaisen valokuvia ja vain lyhyitä tekstejä  ”vähän vesiltä ja paljon mailta”. 

Vietin vuodenvaihteessa pari viikkoa Afrikassa päiväntasaajan eteläpuolella. Mennäänpä sarjan ensimmäisessä postauksessa vesille – tässä tapauksessa Intian valtamerelle ja tarkemmin Watamun rannoille.

Watamu on reilun puolen tunnin taksimatkan päässä Malindin lentokentältä. Malindiin taas pääsee Nairobista reilun tunnin mittaisella lennolla.

 


Watamun eteläpuolella Mida greekin mangrove-alueella voi meloa magrovemetsän siimeksessä. Kuvan meloja istui suppilaudan päällä ja kauhoi melko nopeasti ison selän poikki. Alueella olisi voinut osallistua melontaretkelle, mutta en tiedä, olisinko voinut lähteä sinne omin päin. Kuvassa näkyvät evät eivät sentään kuulu haille, vaan uteliaille delfiineille.


Paikalliset kanootit eivät näyttäneet kanadalaismallisilta. Niitä sauvottiin seisten melko syvässäkin vedessä pitkällä sauvalla. Vajaan puolen metrin korkuinen aallokko ei näyttänyt juuri haittaavan sauvojia.













maanantai 20. tammikuuta 2025

Maininki-kirjoja on vielä saatavilla!

Parin tunnin tauolla ja kirjoituspuuhissa Piehingin kalastajakylässä Antti Oravan hoivissa. Kuva Suomen rannikon melonnastani keväällä 2013. (kuva Antti Orava)

Olen saanut edelleen (kymmenen vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen) kyselyjä Maininki-kirjastani (Tammi 2014). Kirja on ollut jo vuosia loppu kirjakaupoista, mutta se on lainattavissa useimmista kirjastoista ja äänikirjana Celia-kirjastossa.

Kun kirjan painos alkoi keväällä 2016 olla lopuillaan, ostin loput kirjan painoksesta omaan varastooni. Kirjoja on tammikuussa 2025 vielä reilut parisenkymmentä kappaletta jäljellä. 
Eli nyt on vielä mahdollista tilata pakasta vedetty nide omaan melonta-, retki- tms. kirjastoon tai lahjaksi. Kirja alkaa olla jo keräilykappale, koska uusia ei enää tule. 

Kirjan voi tilata minulta suoraan hintaan 20 euroa/kpl + postikulut. 
Kahden ja sitä useamman kappaleen tilaukset toimitan postipakettina.

Tilaa kirja itselle omaan melontakirjastoosi tai lahjaksi. 

Tilaukset sähköpostilla: pekka.j.lassila [at] gmail.com

Kuva Raahen edustalta. Raahea lähestyttäessä nousi kova tuuli, sade ja ukkonen. Onneksi ukkosrintama pysytteli mantereen puolella. Jos se olisi tullut paria kilometriä lähemmäs, olisi pitänyt nousta pikimmiten ensimmäiseen mahdolliseen rantaan suojaan. 


Maininki on retkikertomus 1300 kilometriä pitkästä Suomen rannikon melonnasta keväällä 2013. Retki polveilee aallokkoisilta seliltä mielenkiintoisiin historian tarinoihin, rannikon luontoon ja elinkeinoihin.Kirja pitää sisällään paljon käytännön tietoa melonnasta, varusteista, reitistä ja leiripaikoista. Prosessoin matkan aikana pitkäaikaisen työn yllättävän päättymisen tuskaa. Mistä löydän uskon tulevaisuuteen ja miten selätän orastavan katkeroitumisen. Sidottu, 278 sivua, Tammi 2014.

maanantai 7. lokakuuta 2024

Sää viilenee – mitä jos kaadun kajakilla

Talvimelonnassa on oma viehätyksensä, mutta ennen kylmiin vesiin lähtöä on syytä opetella kunnolliset pelastautumistaidot ja muistaa, että tiukan paikan tullen luonto voittaa aina. Siispä "pää kylmänä" ja riittävästi lämmintä kuivapuvun alle.

Kajakilla kaatuminen ja pelastautumistaidot puhuttavat varsinkin aloittelevia melojia. Pitääkö osata eskimo, entä mikä on melakelluke ja onko siitä mitään hyötyä? 

Rodeo-pelastautumista jotkut treenaavat uimahallissa innokkaasti, mutta väitän, että tosipaikassa se jäisi monelta tekemättä. 

Olen kerran kaatunut merellä kovassa tuulessa ja aallokossa. Alla linkki aiempaan postaukseeni kaatumisesta ja miten siitä pelastauduttiin. 

Re-entry, jossa sukelletaan ylösalaisin olevan kajakin sisään ja noustaan eskimolla ylös, olisi ollut tilanteessa varmaan nopein ja paras tapa, mutta opettelin sen vasta seuraavana talvena – vahingosta viisastuneena. 

 https://etelarannikko.blogspot.com/2010/08/kaatuminen-merella.html

torstai 20. kesäkuuta 2024

Finnia-kanootti valmis – tällainen siitä tuli

Finnia-kanootti ei ole symmetrinen, mutta näyttää toimivan kohtalaisesti yksikkönä  perä edellä meloen. 


Parin viikon kanootinrakennuskurssi oli hieno kokemus. Suosittelen.

Kaksi viikkoa olisi voinut käyttää vaikka melontaretkeen tai ulkomaanmatkaan. Molemmista olisi jäänyt muistoja ja ehkä valokuviakin, mutta kanootinrakennuskurssilta jäi myös kanootti ja aimo annos onnistumisen iloa. Minä tein sen omin käsin.

En ollut eläessäni pidellyt käsissäni ja käyttänyt niin teräviä talttoja kuin kanootinrakennuskurssilla. Opin käyttämään erialisia höyliä, sahoja, liimoja ja puristimia. Opin uusia työtapoja ja huolellisuutta työn suunnittelussa. 


Nyt kanootti on valmis ja odottaa rannassa vesillelaskua. Vedin kotona kanootin pintaan uuden terva-havupuutärpätti-puuvillavernissa -kerroksen. Viimeisen kurssipäivän tervauksen tavoite oli nopea kuivuminen, ja pintakäsittely jäi siksi melko ohueksi. Kotona imeytin tervaa kanootin pintaan niin paljoin, ettei puu enää lisää imenyt. Nyt sadevesi helmeilee eikä imeydy kanootin pintaan.


Kiinnitin istuimet ja Peakin 90-senttiset ilmapussit molempiin päihin. Kuvissa näkyvät melat ovat Grey Owlin meloja. Kurssilla veistetyt majanvanhäntämelat ovat vielä aihioina odottamassa höyläämistä, hiomista ja pintakäsittelyä. 

Tänään rannassa tuulee sen verran navakasti, että vesillelasku saa odottaa tyynempää säätä.


 

lauantai 15. kesäkuuta 2024

Kanootin veistoa – tervaus, istuimet ja kotiin

Kanootti valmiina kotimatkalle. 

Kanootti valmistui tänään. Aamulla sovitettiin istuimet paikoilleen ja pääsin tervaamaan kanootin kuhmolaisen hautatervan, puutärpätin ja vernissan sekoituksella. Hieno tuli. 

Terva sai kuivua parisen tuntia auringossa ja nostettiin auton katolle vielä vähän nihkeänä. Toivoin, ettei viidensadan kilometrin kotimatkalla sataisi. Ei satanut. 

Alkuviikolla vedän vielä uuden tervakerroksen, kunhan ehdin ja sää suosii. Sen jälkeen onkin aika jakaa lisää kuvia ja kertoa käyttökokemuksia.

Laserilla poltettu maisema etukannella.

Istuinten sovitus ennen pintakäsittelyä. 


perjantai 14. kesäkuuta 2024

Kanootin veistoa – viittä vaille valmis

Kun ulkoparraslistan liimauspuristimet oli irrotettu, viimeisteltiin partaan yläreuna kansien kanssa samaan linjaan kevyesti höyläämällä ja hiomalla. Tähän asti kanootin runko on näyttänyt aihiolta, mutta parraslistojen asennuksen jälkeen se alkoi näyttää valmiilta kanootilta. Ihmeen suuri on parraslistan vaikutus kanootin ulkonäköön. 

Takakansi ja parraslistojen päät. Takakannen poikittainen tukilista toimii kantokahvana. 

Tänään ”verhoiltiin” istuimet. Istuinten nauha kasteltiin perusteellisesti, koska sitä voi venyttää märkänä jopa puolitoista senttiä. Nauhojen toinen pää ammuttiin hakasilla kiinni, vedettiin märkänä kireälle ja kiinnitettiin toinen pää. Kun nauhat kuivuvat, ne kiristyvät todella tiukalle. Päädyin mustan ja tummanharmaan sävyihin.

Seuraavaksi mitattiin ja porattiin parraslistoihin istuinten kiinnitysreiät. Istuimet riippuvat partaasta 20 senttisillä pulteilla. Päädyin laskemaan istuimet sentin verran alemmas kuin melomassani esisarjan kanootissa. Halusin kanoottiin hieman enemmän vakautta. Istuinta on myöhemmin mahdollista nostaa.

Istuinnauhat kiinnitettiin hakasnaulaimella istuimen alapuolelta. 


Etuistuimen reiät porattiin muutaman sentin mallikappaletta taemmas, jotta yksin perä edellä meloessa painopiste olisi vähän keskemmällä. 

Etu-ja takakannen pienet kaarevat sisäänvedot jyrsittiin alla olevan tukipuun muotoon laakerijyrsimellä, ja kansien takareunat hiottiin sellaisiksi, ettei niiden reunat paina tai hierrä sormia, kun kanoottia kannetaan. Pitkin päivää kävin kanootin sivuja ja yksityiskohtia läpi hiomapaperin kanssa, ettei mihinkään jäisi epätasaisuutta, joka haittaa myöhemmin meloessa ja kanoottia kantaessa. Joka välissä ja lopuksi sisäpuoli imuroitiin ennen sikaflexin vetämistä.

Sikaa meni saunoihin vajaat puolitoista tuubia. Periaatteessa sen vetäminen oli yksinkertaista, kunhan oppi laskemaan saumaan sopivan määrän massaa. Vaikeinta oli keula- ja peräpiikkien sisäpuolten massaaminen, koska kannet oli jo asennettu, ja asennuskohta oli kovin kapea ja ahdas. 

Istuimia ja tervaa vaille valmis.


Jos oli sikamassan vetäminen suhteellisen yksinkertaista ja melko siistiäkin – kumihanskoja kului noin neljä paria – suojaksi vedettyjen maalarinteippien poisto oli sitäkin sottaisempaa. Enpä olisi uskonut. Massainen teippi kerääntyi toiseen käteen isoksi sykkyräksi ja sen kanssa sai olla todella varovainen, ettei sotke kanootin sisäpintoja. 

Teipin irrottaminen kumihanska kädessä oli työlästä. Kohtalokas virhe oli jättää toisesta kädestä  hansikas pois. Sikamassa on eri asia kuin silikoni, jota voi vedellä paljaalla kostutetulla sormella ja pyyhkiä sitten sormen puhtaaksi. Sika ei lähde pyyhkimällä eikä kastelemalla, ei kunnolla edes asetonilla ja saippualla. 

Homma kävi todella hankalaksi sen jälkeen, kun ainoan hanskakäden kumihansikas repesi kesken teipin irrottamisen. Loppuilta on kulunut käsiä astianpesuaineessa liotellessa ja kynsiharjalla harjatessa. Vielä on sikaa sormissa ja varsinkin kynsien alla. 

Keulan ja perän kiinnityslenkkien reikiin valutetut epoksit kuivumassa. Kanootti on kyljellään, ettei epoksi valu ulos pitkin kylkiä. Vihreä teippi pitää epoksin paikoillaan. 


Päivän toiseksi viimeinen askare oli reikien poraaminen kanootin keulaan ja perään kiinnityslenkkejä varten. Reiät täytettiin epoksimassalla. Huomenna, kun epoksi on kovettunut, niiden sisään porataan vähän pienempi reikä, jolloin kiinnityslenkki kulkee kanootin steevien läpi niin, että puun ja reiän väliin jää hyvänlainen kerros epoksia. 

Liimauksia varten kanoottiin oli ruuvattu kymmenen ruuvia sellaisiin kohtiin, joissa ei voinut käyttää puristinta. Viimeisenä askareena ruuvinreiät poratiin kuuden millin poranterällä ja reikiin liimattiin kuuden millin puutapit. 

Huomenna on tervauspäivä. Ja kun terva on vähän kuivatanut, kiinnitetään istuimet, kääritään kanootti kevytpressuun, nostetaan autonkatolle ja ajetaan kotiin.