Yhtäkkiä kivi alkaa liikkua. Se nousee hitaasti vedenpinnan tasosta. Kaarevan pinnan eteen ilmestyy ensin kaksi pientä uloketta, sitten toiset kaksi. Jälkimmäisiin raottuu pienet aukot -silmät. Kolmen tuhannen kilon painoisen virtahevon pää ja selkä kohoavat hitaasti vedenpinnan yläpuolelle. Pian vierestä nousee toinen virtahepo, sitten kolmas ja neljäs.
Virtahepo oleskelee enimmäkseen veden pinnan alla ja nostaa välillä vain sieraimet pinnan yläpuolelle. Se voi pidättää hengitystään lähes puoli tuntia kerrallaan. Joessa virtahevon selkä näyttää matalalta harmaanruskealta pintakiveltä.
Enpä haluaisi olla melomassa Mara-joessa, kun kohdalle osuu virtahepolauma. Vaikka virtahepo on kasvissyöjä, ihmisille se on Afrikan nisäkkäistä kaikkein vaarallisin. Virtahepo tappaa joka vuosi enemmän ihmisiä Afrikassa kuin mikään muu nisäkäs. Ei uskoisi, että tuhansien kilojen painoinen virtahepo ui nopeampaa kuin retkivauhtinen kajakki, parhaimmillaan lähes kymmenen kilometriä tunnissa.
Joen vastarannalla yksi runko lahopuiden seassa kiinnittää huomioni. Väri vivahtaa hieman vihreään, ja sen toisessa päässä erottuu selviä mustia raitoja. Toisessa päässä erottuu hampaat. Krokotiili paistattelee päivää suu auki liikkumatta koko sen ajan, kun patikoimme pitkin Mara-joen rantaa.
Pysähdymme katsomaan rantatörmästä vesirajaan viettäviä yli puolentoista metrin levyisiä syviä uria. Ne ovat virtahepojen polkuja, joita pitkin virtahevot nousevat yöllä rannan pensaikkoon ruokailemaan, opas selittää.
Oppaanamme toimivalla puistonvartijalla on mukanaan kivääri. En ihmettele sitä, kun huomaan jalkojemme juuressa lähellä vesirajaa pienen, noin kolmen metrin mittaisen krokotiilin, joka avaa suutaan juuri sen verran, että hampaiden väliin sopisi mukavasti reilun reiden vahvuinen kappale.
Polku jatkuu pensaikon läpi kauemmas rannasta. Alan katsella huomattavasti tarkemmin, mihin kohtaan juurakkoisella ja kivisellä polulla sandaalini astun.
Kyllä meillä pohjoisessa maassa on sentään turvallista ja huoletonta meloa ja rantautua tauolle tai leiriin. Satunnainen sisilisko, sammakko tai jyrsijä saattaa vähän säikäyttää, mutta vaaraa niistä ei ole.
Uhkaavimman tilanteeni koin vuosia sitten, kun hirvi tömisteli aamuyöllä pienen telttani vieressä. Pelkäsin, että se talloo minut alleen. Ei tallonut, mutta jätti ruokalautasellisen papanoita teltan oven eteen. Toisella kerralla heräsin yöllä, ilmeisesti kettu kävi kolistelemassa ulos jättämiäni trangian kattiloita, ja jonkun kerran on kyy luikerrellut kajakkini vierestä, kun olen rantautunut kivikkoiseen rantaan. Hylkeitä on uinut merellä ja Saimalla vastaan, mutta eivät kymmentä metriä lähemmäs ole tulleet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti