Finnia-kanootti valmis – tällainen siitä tuli

Finnia-kanootti ei ole symmetrinen, mutta näyttää toimivan kohtalaisesti yksikkönä  perä edellä meloen. 

Parin viikon kanootinrakennuskurssi oli hieno kokemus. Suosittelen.

Kaksi viikkoa olisi voinut käyttää vaikka melontaretkeen tai ulkomaanmatkaan. Molemmista olisi jäänyt muistoja ja ehkä valokuviakin, mutta kanootinrakennuskurssilta jäi myös kanootti ja aimo annos onnistumisen iloa. Minä tein sen omin käsin.

En ollut eläessäni pidellyt käsissäni ja käyttänyt niin teräviä talttoja kuin kanootinrakennuskurssilla. Opin käyttämään erialisia höyliä, sahoja, liimoja ja puristimia. Opin uusia työtapoja ja huolellisuutta työn suunnittelussa. 

Nyt kanootti on valmis ja odottaa rannassa vesillelaskua. Vedin kotona kanootin pintaan uuden terva-havupuutärpätti-puuvillavernissa -kerroksen. Viimeisen kurssipäivän tervauksen tavoite oli nopea kuivuminen, ja pintakäsittely jäi siksi melko ohueksi. Kotona imeytin tervaa kanootin pintaan niin paljoin, ettei puu enää lisää imenyt. Nyt sadevesi helmeilee eikä imeydy kanootin pintaan.

Kiinnitin istuimet ja Peakin 90-senttiset ilmapussit molempiin päihin. Kuvissa näkyvät melat ovat Grey Owlin meloja. Kurssilla veistetyt majanvanhäntämelat ovat vielä aihioina odottamassa höyläämistä, hiomista ja pintakäsittelyä. 

Tänään rannassa tuulee sen verran navakasti, että vesillelasku saa odottaa tyynempää säätä.

 

Kanootin veistoa – tervaus, istuimet ja kotiin

Kanootti valmiina kotimatkalle. 

Kanootti valmistui tänään. Aamulla sovitettiin istuimet paikoilleen ja pääsin tervaamaan kanootin kuhmolaisen hautatervan, puutärpätin ja vernissan sekoituksella. Hieno tuli. 

Terva sai kuivua parisen tuntia auringossa ja nostettiin auton katolle vielä vähän nihkeänä. Toivoin, ettei viidensadan kilometrin kotimatkalla sataisi. Ei satanut. 

Alkuviikolla vedän vielä uuden tervakerroksen, kunhan ehdin ja sää suosii. Sen jälkeen onkin aika jakaa lisää kuvia ja kertoa käyttökokemuksia.

Laserilla poltettu maisema etukannella.

Istuinten sovitus ennen pintakäsittelyä. 

Kanootin veistoa – viittä vaille valmis

Kun ulkoparraslistan liimauspuristimet oli irrotettu, viimeisteltiin partaan yläreuna kansien kanssa samaan linjaan kevyesti höyläämällä ja hiomalla. Tähän asti kanootin runko on näyttänyt aihiolta, mutta parraslistojen asennuksen jälkeen se alkoi näyttää valmiilta kanootilta. Ihmeen suuri on parraslistan vaikutus kanootin ulkonäköön. 

Takakansi ja parraslistojen päät. Takakannen poikittainen tukilista toimii kantokahvana. 

Tänään ”verhoiltiin” istuimet. Istuinten nauha kasteltiin perusteellisesti, koska sitä voi venyttää märkänä jopa puolitoista senttiä. Nauhojen toinen pää ammuttiin hakasilla kiinni, vedettiin märkänä kireälle ja kiinnitettiin toinen pää. Kun nauhat kuivuvat, ne kiristyvät todella tiukalle. Päädyin mustan ja tummanharmaan sävyihin.

Seuraavaksi mitattiin ja porattiin parraslistoihin istuinten kiinnitysreiät. Istuimet riippuvat partaasta 20 senttisillä pulteilla. Päädyin laskemaan istuimet sentin verran alemmas kuin melomassani esisarjan kanootissa. Halusin kanoottiin hieman enemmän vakautta. Istuinta on myöhemmin mahdollista nostaa.

Istuinnauhat kiinnitettiin hakasnaulaimella istuimen alapuolelta. 

Etuistuimen reiät porattiin muutaman sentin mallikappaletta taemmas, jotta yksin perä edellä meloessa painopiste olisi vähän keskemmällä. 

Etu-ja takakannen pienet kaarevat sisäänvedot jyrsittiin alla olevan tukipuun muotoon laakerijyrsimellä, ja kansien takareunat hiottiin sellaisiksi, ettei niiden reunat paina tai hierrä sormia, kun kanoottia kannetaan. Pitkin päivää kävin kanootin sivuja ja yksityiskohtia läpi hiomapaperin kanssa, ettei mihinkään jäisi epätasaisuutta, joka haittaa myöhemmin meloessa ja kanoottia kantaessa. Joka välissä ja lopuksi sisäpuoli imuroitiin ennen sikaflexin vetämistä.

Sikaa meni saunoihin vajaat puolitoista tuubia. Periaatteessa sen vetäminen oli yksinkertaista, kunhan oppi laskemaan saumaan sopivan määrän massaa. Vaikeinta oli keula- ja peräpiikkien sisäpuolten massaaminen, koska kannet oli jo asennettu, ja asennuskohta oli kovin kapea ja ahdas. 

Istuimia ja tervaa vaille valmis.

Jos oli sikamassan vetäminen suhteellisen yksinkertaista ja melko siistiäkin – kumihanskoja kului noin neljä paria – suojaksi vedettyjen maalarinteippien poisto oli sitäkin sottaisempaa. Enpä olisi uskonut. Massainen teippi kerääntyi toiseen käteen isoksi sykkyräksi ja sen kanssa sai olla todella varovainen, ettei sotke kanootin sisäpintoja. 

Teipin irrottaminen kumihanska kädessä oli työlästä. Kohtalokas virhe oli jättää toisesta kädestä  hansikas pois. Sikamassa on eri asia kuin silikoni, jota voi vedellä paljaalla kostutetulla sormella ja pyyhkiä sitten sormen puhtaaksi. Sika ei lähde pyyhkimällä eikä kastelemalla, ei kunnolla edes asetonilla ja saippualla. 

Homma kävi todella hankalaksi sen jälkeen, kun ainoan hanskakäden kumihansikas repesi kesken teipin irrottamisen. Loppuilta on kulunut käsiä astianpesuaineessa liotellessa ja kynsiharjalla harjatessa. Vielä on sikaa sormissa ja varsinkin kynsien alla. 

Keulan ja perän kiinnityslenkkien reikiin valutetut epoksit kuivumassa. Kanootti on kyljellään, ettei epoksi valu ulos pitkin kylkiä. Vihreä teippi pitää epoksin paikoillaan. 

Päivän toiseksi viimeinen askare oli reikien poraaminen kanootin keulaan ja perään kiinnityslenkkejä varten. Reiät täytettiin epoksimassalla. Huomenna, kun epoksi on kovettunut, niiden sisään porataan vähän pienempi reikä, jolloin kiinnityslenkki kulkee kanootin steevien läpi niin, että puun ja reiän väliin jää hyvänlainen kerros epoksia. 

Liimauksia varten kanoottiin oli ruuvattu kymmenen ruuvia sellaisiin kohtiin, joissa ei voinut käyttää puristinta. Viimeisenä askareena ruuvinreiät poratiin kuuden millin poranterällä ja reikiin liimattiin kuuden millin puutapit. 

Huomenna on tervauspäivä. Ja kun terva on vähän kuivatanut, kiinnitetään istuimet, kääritään kanootti kevytpressuun, nostetaan autonkatolle ja ajetaan kotiin. 

Kanootin veistoa – loppusuoralla

Kanootin veistäminen alkaa olla siinä vaiheessa, että edessä jo siintävät seesteiset vedet, maltillisesti virtaavat jokilaaksot ja lintujen laulun kirjomat kapeikot. Jäljellä olevat työvaiheet voi laskea yhden käden sormin, mutta huomenna ei kanootti sentään ole valmis. Teemme muutaman tunnin ylitöitä lauantaina eli 11. kurssipäivänä. Tai oikeammin 12. päivänä, koska kurssikaverini veisti kanoottia viime lauantaina ja minä sunnuntaina.

Eilen liimattiin sisäpuoleiset paarteet. Tänään ne höylättiin kanootin laidan tasalle ja valmisteltiin ulkopuolinen paarre liimausta varten. Ulkopuolen paarrelista on ohuempi, ja se kaartuu vähemmällä voimalla haluttuun muotoon. 

Ennen paarrelistojen liimausta asennettiin keulaan ja perään poikittainen rima, joka tukee etu- ja takakantta ja toimii samalla tukevana kantokahvana. Sen vuoksi rima pyöristettiin alapuolelta niin, että siitä on miellyttävää kantaa. 

Poikittaisen molempiin paarteisiin kiinnittyvän riman sovittaminen oli mielenkiintoinen sahattava, koska sen pään piti olla molempiin suuntiin eri tavalla vino. Sahaus onnistui kohtuullisesti; epoksimassa korjaa pienet saunojen irvistykset, ja toisaalta rimastaa jää näkyville vain yksi sivu. Liiman lisäksi se kiinnitettiin piiloon jäävillä ruuveilla, jotta se kestää kanootin kantamisen.

Seuraavaksi sovitettiin, sahattiin, höylättiin ja hiottiin etu- ja takakannet oikeaan mittaan. Kansien sivut kaareutuvat kanootin laidan mukaan ja jäävät ulkopaarteen sisäpuolelle. Sovituksen tuli olla tarkka. 

Kun ulkopaarteet ja kannet oli valmisteltu ja koesovitettu liimausta varten, ennen liimausta oli vuorossa sisäpuoleisten limisaumojen valmistelu sikaflexin asennusta varten. Kanootti imuroitiin huolellisesti ja kaikki limisaumat teipattiin niin, että sikaflex-nauhasta tulisi mahdollisimman tasainen ja siisti. Päädyin noin 5 millimetrin levyiseen massaukseen ja kölipuun sivuilla vähän leveämpään. 

Minkä vuoksi puiseen kanoottiin vedetään sikaflexiä? Tiivistysmassan tarkoitus ei ole tiivistää runkoa vaan helpottaa sen puhtaanapitoa. Limisaumojen sisäpuolella lautojen syrjä on avoinna ylöspäin. Saumoihin voi kertyä helposti veden mukana hiekkaa ja muuta epäpuhtautta. Kun saumaan vedetään tiivistysmassa, siihen ei jää minkäänlaista pykälää, joka keräisi likaa tai seisottaisi kosteutta. Varsinkin kölipuun sivuille voisi helposti jäädä hiekkaa ja vettäkin. Sika-massan tilalla voisi varmaan käyttää myös epoksia. 

Huomisen tavoitteena on saada kanootti kokonaan puuvalmiiksi. Tervaus jää lauantaille. Tervan kuivumista odotellessa voisi aloittaa melojen höyläämisen. Niiden loppuunsaattaminen taitaa tällä kurssilla jäädä kotitehtäväksi. 

Kanootin veistoa – sisäpuolen vuoro

Steevien höylääminen ei ollut niin iso työ kuin olin pelännyt, mutta aika tavalla kantikkaista steevirimoista sai höylätä ja hioa pois. Sopivan työtavan ja höylän kanssa muotoilu kävi lopulta kohtalaisen joutuisasti. Vajaassa kolmessa tunnissa molemmat päät oli lopullisessa muodossaan. Ammattilainen olisi selvinnyt varmaan alle tunnissa. 

Steevit höylättiin samaan tasoon pohjalevyjen kanssa. 

Jonkin verran ylimääräistä vaivaa höyläämiseen aiheutui siitä, että kanootin etupää oli päässyt kääntymään muutaman millimetrin, kun sitä kuormaliinalla painettiin oikeaan asentoon. Jätin etusteevin molemmilta puolilta aavistuksen verran limilautojen pinnasta ulos ja yritin sillä tavalla maisemoida aavistuksen verran kieroa keulaa. 

Yhtäläisyyden vuoksi perästeevi jäi myös millin tai kaksi limilautojen pinnasta ulos. Siistimmän näköinen se olisi ilman muuta ollut samalle talolle höylättynä, mutta ei se pahalta näytä näinkään. Pohjan kanssa molemmat steevit ovat toki tasassa. Jos ne olisi jättänyt koholle, niin pohjaan olisi jäänyt pykälä, joka väistämättä kolhiintuisi rantautuessa kiviin ja laitureiden reunoihin. 

Pohjassa näkyy molemmilla sivuilla olevat pienet "negatiiviset kölit".

Kanootti irrotettiin jigistä. 

Kun pohja oli vielä kevyesti hiottu, kanootti irrotettiin jigistä ja käännettiin oikein päin. Aika monesta kohtaa oli epoksi päässyt valumaan lautojen sisäpinnalle. Toinen hiomista ja kaapimista aiheuttanut asia oli kuumaliima, jolla lautoja liimailtiin rakentamisen aikana jigiin, jotta ne pysyisivät varmasti paikoillaan. 

Iltapäivän lopuksi ja alkuillasta asensimme sisäparraslistat paikoilleen. Ennen listojen asentamista keulaan ja perään liimattiin sisäpuolelle vahvikepala kantolenkkien kiinnitystä varten. Parraslistojen mitoituksessa piti ottaa huomioon keula- ja takakansien pituudet. Takakannesta tulee muutama sentti etukantta lyhyempi. 

Sisäpuolella oli jonkin verran liimavalumia. 

Etukanteen on poltettu lasertulostimella kuva, joka tekee kanootista yksilöllisen. Uskon, ettei toista samanlaista tule vastaan. Julkaisen kuvan loppuviikolla, kun kanootti on valmis.

Kaikki parraslistoihin liittyvä ja muukin askare kuulostaa tällä tavalla kerrottuna melko yksinkertaiselta ja nopealtakin. Kertomatta jää se perusteellisuus, jolla jokinen uuden osan valmistaminen ja asennus aloitetaan. Joka välissä mitataan ja tarkistetaan, teipataan liimausalueiden reunat, kiristetään lukematon määrä puristimia, höylätään vielä milli tai millin osa, viistotaan parraslistojen päitä oikealta puolelta, jotta se taipuu kanootin muotoon jouhevasti ja samalla tavalla molemmilta puolilta. 

Sisäpuoleiset parraslistat liimauksessa.

Kanootin veistäminen alkaa olla loppusuoralla. Jäljellä on ulkopartaan viimeistely ja asennus, etu- ja takakansien muotoilu ja kiinnitys, istuinten remmien asennus ja istuinten kiinnitys, kantolenkkien teko eteen ja taakse ja pintakäsittely. 

Keskinkertaiset käsityötaidot omaavana olen tähän asti selvinnyt kohtalaisen hyvin. Ilman ammattilaisten ohjausta työn jälki olisi toki paljon vaatimattomampaa, aikaa olisi kulunut tupalasti enemmän ja materiaalia olisi mennyt haaskioon yrittäessä ja erehtyessä. Olen oppinut aika tavalla työvälineiden ja liimojen käyttöä, työtapoja ja kärsivällisyyttä. 

Kanootin veistoa – steevit kohdalleen

Seitsemäs virallinen kanootinveistopäivä. Aamulla irrotettiin ykköslautojen puristimet. Kanootin runko ei ole silti vielä valmis. 

Kanootin veistäminen aloitettiin viime viikon maanantaina kiinnittämällä kölipuu jigissä olevien kaarien harjalle ja liittämällä kölipuun päihin viistolla liitoksella etu- ja perästeevit. Steevit viistettiin höyläämällä ankarasti ja ne jäivät kanootin sisäpuolelle. 

Perästeevi on kiinnitetty epoksilla ja ruuvattu kuivumaan. Ympärillä on teipit suojaamassa runkoa liimaroiskeilta. Myöhemmin ruuvit poistetaan ja steevit muotoillaan rungon mukaisesti. 

Tänään kiinnitettiin tai toisin sanoen upotettiin ulkopuoliset steevit. Keula ja perä muotoiltiin siten, että steevit jatkavat luontevasti hieman kaarevaa kölilinjaa. Käytännössä se tarkoitti reipasta kavahölyän ja käsihöylän käyttöä. 

Steevit tuli saada sovitettua runkoon niin, ettei niiden ja rungon väliin jäänyt rakoa. Aloitin perästeevistä; se tuotti aika tavalla sovittamista, höyläämistä, sovittamista, hiomista ja sovittamista. Lopulta se asettui suorassa linjassa paikoilleen, ja ruuvattiin sisästeeviin kiinni. 

Keulassa steevin upottaminen sujui vähän helpommin ja nopeammin. Kun molemmat oli saatu kiinni, ne irrotettiin, täytettiin sen alle jäävät liimattomat kolot ja liimattiin kiinni. Liimaus tuettiin kuivumaan ruuveilla, jotka oli aiemmin kiinnitetty ja sitten irrotettu. 

Sisäpuoleiset parraslistat menossa liimaukseen. 

Seuraavaksi mitoitimme ja sahasimme sisäpuoleiset parraslistat. Listan ja partaan väliin jää kymmenen sentin välein seitsemän sentin rako, joka helpottaa tavaroiden kiinnittämistä kanoottiin ja myös sen tyhjentämistä vedestä. Mitoitus piti tehdä tarkasti, koska tässä vaiheessa määrittelimme keula- ja peräkannen pituudet ja istuinten paikat. Istuimet kiinnitetään aikanaan riippumaan parraslistasta. 

Kun aikaa jäi, sahasin melojen ääriviivat aiemmin liimaamistani aihioista. Saa nähdä, ehdinkö saamaan meloja valmiiksi kurssin aikana. Jos en ehdi, siitä ei tule suurtakaan ongelmaa, koska minulla on jo kaksi kanoottimelaa valmiina. Tosin ne eivät ole majavanhäntämallisia, vaan lähes tasakärkisiä yleismeloja. 

Päivän päätteksi sahasin kaksi majavanhäntämelan aihiota. Vielä on paljon höyläämistä ja hiomista, ennen kuin näillä vettä lapetaan.

Olen seurannut sääennusteita sillä silmällä, että perjantaina kurssin päätyttyä kanootti pitäisi saada kuljetettua auton katolla vajaat viisisataa kilometriä kotiin. Kanootti pintakäsitellään eli tervataan perjantaina aamulla, eikä se ehdi kuivua kunnolla ennen kotimatkaa. 

Päätimme hankkia kevytpressut ja teipata kanootit kuljetuksen ajaksi pressujen sisään siltä varata, että kotimatkalle osuu sade- ja pahimmillaan raekuuro. Sää on ollut todella vaihteleva viime päivinä, välillä sataa kaatamalla ja välillä paistaa aurinko.

 

 

Kanootin veistoa – viimeiset sivulaudat kiinni

Kanootti alkaa olla jo lopullisessa muodossaan. Kävin sunnuntaina liimaamassa kakkoslaudat paikoilleen. Ennen liimausta kolmoslautojen ylin sivu oli höylättävä samaan kulmaan, mihin kakkoslauta asettuu. Kun kanootti on vielä tässä vaiheessa jigissä ylösalaisin, höylätään siis kolmoslautojen alasivu. Steevien lähellä kolmos- ja kakkoslautaa lähdetään viistämään niin, että saadaan limisaumasta päädyissä siisti.

Viimeiset eli ykköslaudat on liimattu. Seuraavaksi liimataan ulkosteevit ja sisä- ja ulkoparraslistat. 

Olin lauantaina perhejuhlassa parin sadan kilometrin päässä, ja tein siksi sunnuntaina ”ylitöinä” pohjalautojen ja nelosten väliin epoksista täytön. Täyttö lisää liimauspinnan moninkertaiseksi ja viimeistelee pohjan viisteet. 

Tänään eli virallisesti kurssin kuudentenä päivänä höylättiin aamulla kakkoslautojen liimauspinta oikeaan kulmaan, sovitettiin ykköslaudat kohdilleen ja liimattiin kiinni. Samalla korjasin joitakin vajaaksi jääneitä liimasaumoja täyteen. Maalarinteippi helpottaa huomattavasti siistin liimasauman vetämisessä ja vähentää aika tavalla hiomisen tarvetta. 

Kun kanootin viimeiset eli ylimmät laudat oli kiinni, täytettiin ja tiivistettiin limisaumat sopivan valuvalla epoksitahnalla. Epoksia lautojen liitoskohtiin vetäessäni mietin, kuinka paljon sitä saumaan meneekään. Kun alkuillalla työpäivää lopetellessani kurkistin kanootin sisään, näin kuinka epoksi oli muutamasta kohdasta valunut läpi. Ei ihme, että sitä tuntui saumaan uppoavan reilusti. 

Epoksin valuminen tietää työlästä hiontaa valumakohdista kanootin sisäpuolelta. Toisaalta voin olla melkoisen vakuuttunut siitä, että limisaumoissa on riittävä määrä epoksia joka tiivistää liitoksen ja lisää tukevuutta. 

Liimasin tänään melojen uloimmat säleet ja kahvan säleet, jotka jäivät viime viikolla liimaamatta. Painavalta tuntui tasapaksu kahden ja puolen sentin paksuinen mela. Mela kyllä kevenee, kun lavasta höylätään ainakin kaksi kolmasosaa pois ja varrestakin lähtee pyöristettässä varmaan kolmasosa. 

Käenniemi-soutuvene ja kaksi Finna-kanottia.

Sunnuntaina verstaalle tuotiin illalla Vendia-venelaudasta niittaamalla koottu Käenniemi-soutuvene. Venemalli on aikojen saatossa muotoutunut juuri Kukkian vesille sopivaksi. Kukkia on varsin matala, sen keskisyvyys on nelisen metriä. Kivinenkin se kuuluu olevan. 

Aikanaan, kun veneitä vielä veistettiin lähes jokaisen vesistön äärellä, kehittyi jokaiselle seutukunnalle omanlaisensa venemalli, jonka ominaisuudet olivat hioutuneet käytännön kokemusten kautta. Ja jokaisella veistäjällä oli veneenveistossa vielä omanlaisensa käsiala.

En tiedä, kuinka erilaisia eri seutukuntien veneet lopulta olivat. Merellä tarvittiin totta kai tukeva vene, samoin Lapissa kehittyi vieläkin aktiivisessa käytössä olevat pitkät ja kapeat jokiveneet. Sulkavalaisen kaikki tietävät ainakin nimeltä ja savolaisenkin. 

Sitä mukaa kun teollisesti valmistetut lasikuitu- ja muoviveneet täyttävät kaikki laiturit ja mökkirannat, katoaa Suomesta ennen niin elävä ja rikas puuveneenveistoperinne. Entä sitten, joku voi kysyä. Miksi ylipäätään perinteitä on hyvä vaalia ja tuntea historiaa. 

Ajatellaanpa talonrakentamista. Kaikki uudet materiaalit ja rakennustavat eivät ole kestäneet aikaa – ajatellaanpa vaikka valesokkelia, lastulevyä, höyrysulkumuovia, öljykaminalämmitystä ja kosteudenpoistoa. Hirsi on palannut vahvasti omakotirakentamiseen ja puu kerrostalorakentamiseen. Painovoimaisen ilmanvaihdonkin perään on alettu kysellä. 

Yksi syy veistää puuveneitä ja käyttää niitä on mikromuovien määrän nopea kasvu vesistöissä. Kun puuvene käsitellään tervalla, vernissalla ja tärpätillä, siis luonnon omilla aineilla, muovia ei veneen pohjasta irtoa, vaikka kuinka kiville karauttaisi. Ylipäätään puuvene on perinne- ja varsinkin ympäristötietoisen valinta. 

Sitä paitsi on ne niin hyvän näköisiä.

Kanootin veistoa – tarkkaa limisaumaa

Ensimmäinen kanootinveistoviikko alkaa olla illassa. Työ jatkuu virallisesti maanantaina, mutta jotain käymme varmaan askartelemassa viikonlopun aikana. Kun aikaa on enää viisi päivää (ma–pe) ja liimausten kuivuminen vie aikaa, pitää eri työvaiheet aikatauluttaa tarkasti. Tosin se on ensisijaisesti opettajan huoli, mutta minkäs teet, kun työ imaisee mukaansa ja tavoite siintää jo lähellä. 

Keulasteevin suoruutta tarkitetaan laserilla. 

Tänään liimattiin kolmoslaudat kanoottien kylkiin, ja rungon muoto hahmottuu jo selvästi. Pientä säätöä oli tarpeen tehdä, koska minun kanoottini keulasteevi oli ilmeisesti kuormaliinaa kiristettäessä päässyt kääntymään muutaman millin vinoon. Epoksin sekoittaminen alkaa jo sujua; oikea notkeus syntyy helposti ja melko nopeasti. 

Limisaumassa laudat viistetään keulassa ja perässä toistensa päälle. 

Limilautojen höyläys keulassa ja perässä edellyttää tarkkuutta ja jonkin verran muototajua. Alemman laudan pää viistetään sisään ja päälle tulevan laudan alareuna viistetään alemman laudan päälle. Minkä tiiviimpi liitos, sen parempi. Ensimmäisen viisteen höylääminen oli työläin, sen jälkeen työ alkoi sujua ja kävi melko nopeasti, ja lopputuloskin oli parempi.

Finnia-kanootin rungossa ylemmän limilaudan alareuna tulee reilusti alemman laudan päälle ja muodostaa rungon kantteihin pienet negatiiviset kölit ja sivuille ”nousulistat”. Ilmeisesti ne tekevät kanootista melko suuntavakaan, vaikka se toisaalta on helppo käänneltävä. Kaareva ”pokkaus” pohjan sivulla viittaa siihen, että kanootti kääntyy kallistettaessa helposti. 

Kolmoslaudat menossa liimaukseen. Rungon muoto alkaa jo hahmottua. Keulassa näkyvä rako ei kuulu asiaan, ja se peitetään kiiloilla. Rako johtuu ilmeisesti siitä, että käytimme puista sisästeeviä, kun alkuperäisessä mallissa steevi on vain ulkopuolella, ja sisäpuoli muotoillaan epoksilla. 

Päivän lopuksi liimasin aihiot kahta melaa varten. Lapojen muodoksi valitsin majavanhännän. Siinä sitä on höyläämistä ensi viikoksi, kun kakkos- ja ykköslautojen sekä parraslistojen ja kansien liimaukset kuivuvat. Ensi viikkoon jäi myös penkkien pintakäsittely ja nauhojen kiinnitys. 

Istuinten rungot valmiina pintakäsittelyyn.

Viikko on kulunut nopeasti. Saunoin ja huuhdoin kunnolla viikon hionta- ja sahauspölyt poispalatakseni kanoottijigin ääreen sunnuntaina. 

 

 

Kanootin veistoa – vääntämällä ja pakottamalla

Kanootin laudat numeroidaan alhaalta ylöspäin. Pohjalautojen yläpuolelle tulevat neloset, sitten kolmoset, kakkoset ja ylimmäiseksi ykköset. Ykkösiin kiinnitetään aikanaan parraslistat. 

Kun lauta on tietokoneohjatusti leikattu, hiottu ja syrjältään sopivaksi höylätty, luulisi, että sen kun heittää paikoilleen. Ihan sillä tavalla se ei mene. Lautaa pitää kiertää pohjan molemmista päistään, taivuttaa kölilinjan suuntaan kaarevaksi ja samalla vääntää jigissä alaspäin. Siis pakottaa. 

Eilen katseltiin jo sopivaa melan mallia. Meloja voi veistää sillä välin kun liimaukset kuivuvat. 

Jigiin on asennettu kaaret, joissa on jokaiselle laudalle pieni pykälä. Laudan syrjä asetellaan pykälään ja puristetaan kiinni. Kolme tai neljä keskimmäistä puristuskohtaa menee helposti, mutta mitä lähemmäs keulaa ja perää edetään, sen enemmän lautaa on kierrettävä ja väännettävä, viimeisiä hartiavoimin. Tänään kävi niin, että keula piti vääntää kuormaliinalla väkisin oikeaan asentoon. Toivottavasti epoksi yön aikana kuivuu ja pitää niin kuin sen pitää. 

Kanootin sivulinja ei ole kauttaaltaan ulospäin kaartuva palko, vaan viimeisten runsaan puolen metrin matkalla pari alinta lautaa lommahtaa vähän sisään päin. Luulen, että tästä syystä neloslaudat voivat olla koko liimaustyön vaativin vaihe. Voin olla väärässä, mutta tässä vaiheessa en tiedä, millaisia liimausaskareita on vielä tulossa. 

Keula piti vääntää oikeaan asentoon kuormaliinaa kiristämällä. Juho vahtii oikeaa kireyttä. 

Tänään liimattiin siis neloslaudat ja kolmoset ja kakkoset ovat valmiina liimattavaksi. Ylin eli ykköslauta liitetään huomenna ja liimataan suunnitelman mukaan maanantaina. Siinä vaiheessa kanootilla on jo lopullinen muoto. 

Penkin rungot jyrsittiin koneella pyöreäreunaisiksi. Istuimiin mittailtiin nauhoja (tai vöitä). Tekstiilivyö venyy kastuessaan materiallista riippuen. Venymistä mitattiin ja se pitää ottaa huomioon sitten, kun vöitä päästään kiinnittämään. Sitä ennen istuinten rungot on pintakäsiteltävä. 

Majapaikan rannassa näyttää lämpimältä, mutta ei ole. 

Tänään satoi, ja sää viileni vähintään viisi astetta. Majapaikan rannassa Vohlisaaressa ilta-aurinko paistaa, mutta tuuli on kylmää. Iltauinnille on silti mentävä. 

Kanootin veistoa: Liimaa ja puristimia

Tänään kanoottityömaalla näytti iltapäivällä käytännössä ihan samalta kuin aamulla. Vaikka mitään kovin näkyvää jälkeä ei syntynyt, työt silti etenivät merkittävästi. Aloitimme päivän liimaamalla eilen muotoillut ja asetellut pohjalevyt paikoilleen. 

Ensimmäiset melanvedot Finnia-kanootilla Ämmätsänjärvessä. Kuva: Juho Paaso.

Vielä piti pohjalevyjä hieman viimeistellä, ennen kuin epoksia levitettiin kölipuun selkään. Liimaaminen on tarkkaa puuhaa, ja se on lämpötilasta riippuen tehtävä nopeasti tai erittäin nopeasti. Meillä liiman työstöaika oli puoli tuntia, ja se kului kyllä lähes viimeistä minuuttia myöten yhden pohjalevyn liimaamisessa. Liimattavana oli kahteen kanoottiin yhtensä neljä pohjalevyä. 

Kölipuun laitaa höylätään oikeaan kulmaan. Kuva: Juho Paaso.

Epoksia ei kannata pihistellä eikä toisaalta holvata ympäriinsä. Jos liimaa pihistelee, voi rakenteisiin jäädä onttoja kohtia, joihin vedellä on vahva taipumus ennen pitkää hakeutua. Ja jos vettä pääsee puurakenteen sisään, rakenne ei ole pitkäikäinen. 

Ylipursunnut epoksi ja epoksitahrat taas ovat aika työläitä poishiottavia. Huomasin sen, kun hioin yhteen liimattujen neloslautojen liitokohtia säällisen näköisiksi. 120:n paperilla sai pyörittää Festoolin epäkeskokonetta hyvän aikaa. 

Epoksia, piituhkaa ja sekoitustikkuja.

Kanootin teko rytmittyy liimausten mukaan, koska epoksi kuivuu ja saavuttaa lopullisen kovuutensa hitaasti. Jos lämpötila olisi vakio +24, kuivumisajan voisi katsoa kellosta. Hämäläisessä kesässä hallin sisälämpötila vaihtelee ja kuivuminen sen mukaisesti. Kuivumisen astetta seurataan aamuisin edellisen päivän epoksikuppien pohjilta. 

Koska kuivumista pitää odottaa ainakin seuraavaan päivään, tehdään välillä muita töitä. Tänään liimattiin yhteen seuraavat eli kolmoslautaparit ja valmisteltiin jo seuraavat eli toiseksi viimeiset. Minä liimasin kakkosparitkin, koska jään todennäköisesti jälkeen kurssikaverista taas jossain vaiheessa. 

Iltapäivän yksi askare oli istuinten runkojen valmistus. Opin piirtämään puuhun sahausmerkin veitsellä, jotta sahaus osuisi tarkalleen oikeaan kohtaan. Lyijykynän jälki on puussa vähintään millimetrin paksuinen, ja voi siis aiheuttaa millimetrin heiton. 

Puusepän työ näyttää olevan tarkkaa puuhaa ja kysyy kärsivällisyyttä. Vastaavasti tiiviin ja irvistelemättömän puuliitoksen aikaansaaminen on palkitsevaa. Kolme minunkin tekemistä neljästä liitoksesta onnistui kohtalaisesti. Vain yksi jäi vähän irvistämään, mutta sekin peittyy istuinnauhojen alle. Mielenkiintoista on seurata puusepän tinkimättömän tarkkaa työskentelyä sellaisissakin paikoissa, jotka eivät jää edes näkyviin. 

Istuimen runkoon jyrsittiin tarvittavat kolot tappiliitoksille. Kuva: Juho Paaso.

Istuimen rungon osat liitettiin toisiinsa eräänlaisella tappiliitoksella. Tappeja varten osiin jyrsittiin sopivat kolot, jotka sentään tehtiin koneella. Osat liimattiin yhteen Pur-liimalla ja puristettiin jämäkästi kuivumaan. 

Päivän päätteeksi katselimme melojen malleja. Huomenna on tarkoitus liimata melojen säleet ja kun liima on kuivaa, alkaa höylääminen. 

Katselin illalla majapaikassani Luopioisten matkailuesitteitä ja karttaa. Aika monta tulipaikkaa ja retkisatamaa näyttää Kukkian saarissa ja rannoilla olevan muutaman tunnin melonnan päässä Luopioisten keskustasta. Jos olisi kajakki mukana eikä illoiksi muita tehtäviä, kävisin iltapuhteina ainakin lähimmät tulipaikat katsomassa.

 

 

Kanootin veisto: Kavahöylä tutuksi

Kurssin nimi on kanootinrakennuskurssi. Kurssin toisen päivän perusteella alan ajatella, että kanootti veistetään, ei rakenneta. Nimittäin tänään olemme veistäneet kahdeksasta viiteen. Emme veistäneet kirveellä vaan pääosin kavahöylällä ja joitakin kohtia pienellä käsihöylällä. 

Kavahöylä on se peruskoulun teknisentyön tunneilta tuttu pieni höylä, jossa on kahvat terän molemmilla sivuilla. Tartuin kavahöylään eilen ensimmäisen kerran sitten oppikouluvuosien. Tänään olen muotoillut kavahöylällä kanootin kölipuulle muodon, jossa viistous kasvaa keulaa ja perää eli ahteria kohti. 

Höylääminen näyttää yhtä helpolta kuin mikä tahansa muuraaminen, laatoittaminen tai neulominen rutinoituneelta tekijältä. Käytännössä höyläämisen ideasta pääsee auttavasti selville höyläämällä yhden viisimetrisen kanootin kölipuun muodon esiin viisisenttisen ja puolen toista sentin paksuisen riman sisältä. Kurssikaverillani höylääminen näytti käyvän huomattavasti sujuvammin; hän on Juhon tapaan puuseppäalan ammattilainen. 

Minulle Juho näytti välillä kädestä pitäen oikeita höyläysotteita ja veisteli malliksi kiharaisia, leveitä lastuja kölipuusta. Yritin puhella niitä näitä, jotta Juho jatkaisi huomaamattaan höyläämistä mahdollisimman pitkään. Ei jatkanut, vaan riensi teroittamaan ja säätämään ripeästi höyliemme teriä.

Kölipuun ja steevien höyläämisessä tärkeintä on keskilinjan säilyminen suorana ja koskemattomana. Jos viisteet menevät väärään kulmaan, liimapintaa jää liian vähän, ja jos keskilinja ei pysy kohdallaan, tulee pohjalevyjen sovittamisessa varmasti ongelmia. 

Steevejä eli kaarevia keula- ja peräosia höylätessä ymmärtää hyvin, miksi kölipuuna käytetään viidestä kerroksesta liimattua rimaa. Jos puu olisi mikä tahansa mäntyrima, se katkeaisi varmasti, kun siitä muotoillaan puolen toista sentin vahvuinen kolmiomainen kaareva steevi. 

Kölipuun saatua oikean muotonsa nostettiin ensimmäinen pohjalevy paikoilleen. Sitä ei suinkaan liimattu heti kiinni, vaan höylättiin, kuinkas muuten. Pohjalevyissä on CNC-jyrsimen jäljiltä muutama millimetri työstövaraa, joka viimeistellään höyläämällä. Pohjalevy kiertyy keulassa ja perässä pystyasentoon, ja levyn molemmissa päissä riitti höylättävää noin viisi millimetriä. 

Kun ensimmäinen pohjalevyn puolikas oli saanut lopullisen muotonsa, se nostettiin sivuun ja höylättiin toinen puolisko. Se ei ollut millimetriäkään ensimmäistä puoliskoa helpompi, mutta kävi jo vähän nopeammin. 

Lopuksi molemmat puoliskot nostettiin paikoilleen ja pienen viimeistelyhöyläyksen jälkeen kiinnitettiin puristimilla ja kiiloilla paikoilleen liimausta odottamaan. Pohjalevyjen pystyyn kiertyvät päät painettiin käsipuristimella yhteen. 

Enpä olisi uskonut, että höyryttämätön, kuiva venelauta kestää sellaisen ”rupeliksi” vääntämisen murtumatta. Ehkäpä juuri siinä on yksi Vendia-venelaudan hienous. Toinen asia, mitä hämmästelen, on epoksi, joka sitten pitää nuo kierteelle painetut laudat kiinni kölipuussa ilman ruuveja. 

Tähän asti kurssi on tuntunut ihan mukavalta, vaikka en aiemmin ole puusepän töitä harrastanut. Millintarkka puunkäsittely on ihan muuta kuin vaikkapa talon rakentaminen, remontointi tai halonhakkuu. On mieltä virkistävää huomata, kuinka saa höylällä kaivettua puun sisältä tarkoituksenmukaisen muodon.

Juhon kärsivällinen opastus saa uskomaan, että kanootin veistämisestä selviää tavallinen toimistoihminen, jolle vaikkapa viivan vetäminen lyijykynällä puuhun oikealla tavalla ei ota heti onnistuakseen, vaikka on lähes koko ikänsä työkseen kuulakärki- ja muilla kynillä kirjoittanut.

Kanootin rakentamisen ensimmäinen päivä

Ämmätsä sijaitsee keskellä ei mitään, mutta maisema ja varsinkin Ämmätsän kartanon maille vievä mutkikas tie on kaunis. Luulenpa, että tie Luopioisista Rautajärvelle ja Ämmätsään noudattelee edelleen valtaosin ikiaikaista kärrytietä. Tielle näkyvät järvenselät eivät ole laajoja. Ne näyttävät suojaisilta ja hyvin melottavilta lähes säässä kuin säässä. 

Juho Paason Finnia-kanootti ja kajakin purjevarustus.

Vendia Woodsin kuluvan kesän ensimmäinen kanootinrakennuskurssi alkoi aamulla kahdeksalta. Jouka Dehm ja kurssin ohjaaja Juho Paaso esittelivät tilat, työkalut ja kurssin ohjelman. Siitäpä päästiin melko nopeasti rakennusjigin äärelle ja kiinni kölipuuhun.

Oikean mittaiseksi sahatun kölipuun molempiin päihin liimattiin epoksilla kaarevat steevit. Koska Finnia-kanootti ei ole ihan symmetrinen, steevit ovat hieman erilaisia. Niitä ei siis parane sekoittaa keskenään. 

Juho liimaa steeviä kölipuuhun. 

Ensimmäinen työkalu, jota kanootin rakentamiseen tarvittiin oli japaninsaha. Sain sillä heti pintanaarmun vasempaan peukaloon, mutta kun oudonmalliseen sahaan tutustui lähemmin, sahaaminen ”väärään suuntaan” hammastetulla sahalla alkoi sujua.

Kölipuun ja steevien liitoskohta viistottiin sahalla hyvin loivaan kulmaan ja viistotut pinnat höylättiin sileiksi. Kaarevien steevien höyläämisessä käytettiin kavahöylää, jollaista olin pidellyt käsissäni viimeksi oppikoulun alaluokilla, kun tehtävänä oli kaarevan vaatehenkarin höylääminen. 

Kun steevit oli liimattu kölipuuhun ja koko komeus kiinnitetty ruuvipuristimilla oikeassa asennossa jigiin, jätettiin epoksi kuivumaan yön yli. 

Kanootin kaksi pohjalautaa oli jo liimattu valmiiksi. Vedia-lauta on tavallaan mäntyvaneria, mutta sillä erotuksella, että viilut ovat eri vahvuisia ja saman suuntaisia, vain keskimmäinen viilu on poikkisuuntaan. Päällimmäiset viilut ovat 1,2 millimetrin vahvuisia. Tällä tavalla ohut lauta ei halkeile, se saadaan pitämään mittansa ja siihen saadaan sopiva taipuisuus. 

Vendia-laudan juuret lienevät Rantasalmella, missä etsittiin sulkavalaiselle kilpasoutuveneelle sopivaa venelautaa. Läyliäisissä toimiva Vendia Woods jatkoi kehitystyötä ja on päätynyt ympäristöystävälliseen ja puuta säästävään venelautatuotantoon. Vendia-lautaa käytetään myös erilaisissa sisustuksissa, koska pintaviilut ovat oksattomia ja tarkasti valikoituja. 

Kanootin noin 2,4 metrin mittaiset sivulaudat oli CNS-jyrsitty oikeaan muotoonsa, ja meille jäi tehtäväksi irrottaa laudat levyistä, hioa jatkoskohdat toisiinsa yhteensopiviksi liimata kappaleet pitkiksi laudoiksi, jotka asennetaan pohjalaudoista seuraaviksi. Siinä vaiheessa kanootti alkaa jo saada selkeää muotoa. Koska aikaa jäi, sahasimme ja hiomme seuraavankin kerroksen laudat valmiiksi liimausta odottamaan. 

Päivän päätteeksi kävin kokeilemassa valmista Finnia-kanoottia Ämmätsänjärvessä. Tarkoitus oli kokeilla kanoottia kaksikkona Juhon kanssa, mutta sillä välin kun Juho oli pukemassa melontakamppeita päälle, nousin itsekseni kanootin takaistuimelle. 

Koska kanootin takaistuin on melko takana ja pohja sinä kohtaa jo melko jyrkkä v-pohja, pieni istuma-asennon muutos sai kanootin kallistumaan laituria kohti. Horjahdin veteen kanootin ja laiturin väliin. Onneksi olin jättänyt autonavaimet ja puhelimen kuivalle maalle – varmuuden vuoksi. 

Seuraava yritys Juhon kanssa onnistui jo hyvin, jos ei välitetä tahdottomasta vapinasta, jota alaselkäni ja jalkani tuottivat ihan omia aikojaan. Kiikkerältä tuntui, tosi kiikkerältä, oli ensivaikutelmani. Vaikutelma suli sitä mukaa kun jännitys ja sitä myötä vapina lakkasi. Parin sadan metrin päässä saatoin jo rentoutua ja ajatella itse melontaa. 

Kolmannen yrityksen tein soolona niin, että meloin kanoottia etuistuimelta perä edellä. Enää ei kiikkeryys vaivannut, saatoin keikuttaa kanoottia ilman pelkoa kaatumisesta. Tässä siis pätee sama asia kuin kajakissa – siihen pitää osata istuutua, siinä pitää osata olla alaselkä rennon joustavana ja siitä pitää osata nousta maihin. Ja kun kanootin saa liikkeelle, kulku muuttuu vakaammaksi ihan samaan tapaan kuin polkupyörällä. Yritäpä pysyä polkupyörällä pystyssä paikallaan… 

Pakkastalven jää lähti – lopultakin

Keväällä 2008 aloitin avovesimelonnan 8.4. Olin huhtikuun alussa pohjoisessa hiihtämässä, ja kun tulin kotiin 7.4., jää Klaukkalan Valkjärvestä oli kokonaan sulanut. Joka vuosi ei järvelle niin aikaisin päässyt. Jonain vuonna jää lähti vasta 3.5., mutta yleensä järvi oli vapaa vappuun mennessä. 

Kainuussa en ole avoveteen päässyt yleensä ennen toukokuun puolta väliä, en tänäkään vuonna. Moni virtapaikka tosin on ollut sula läpi koko talven. 

Viime talvi oli ennätyksellisen kylmä. Kolmen kympin pakkasia riitti viikkokausia, eikä suojakelejä juuri ollut. Mökkirantani iso selkä avautui jäästä muutama päivä sitten, mutta vielä tänään tuuli ajeli joitakin kristallinkirkkaita jäälauttoja itään päin. Vesi oli aamulla laiturin päässä viisi ja puoli astetta, mutta aurinko lämmitti päivän aikana pintaveden kymmeneen asteeseen. 

Muistelin tänään meloessani, että yksitoista vuotta sitten lähdin 6.5. melomaan Suomen rannikkoa. Jäät olivat Virojoelta lähteneet vain muutamaa päivää aikaisemmin. Ei ihme, että ensimmäiset yöt teltassa tuntuivat aika vilpoisilta. Avovesimelonnan aloitin sinä keväänä huhtikuun puolen välin paikkeilla Helsingin edustalla. Perillä Torniossa olin 8.6. Vesi Torniojoessa oli silloin vielä jäätävän kylmää. 

Vasta jälkeenpäin on tullut mieleen, että sää olisi voinut toukokuussa olla todella kylmä eikä lumisadekaan olisi ollut ihan mahdotonta. Välillä toki tuuli ja satoi, mutta onneksi ei sentään myrskynnyt eikä tuiskuttanut lunta. Yhtään kokonaista sääpäivää ei tarvinnut maissa pitää. 

Vuonna 2016 meloin ensimmäisen Vuoksennauhan . Lähdin Kiuruvedeltä 28.5. ja saavuin Lappeenrantaan 8.6. Silloinkin vesi oli lähtiessä kylmää, mutta jo Kuopion kohdalla tarkeni uida oikein hyvin. 

Kevään ensimelonnalle lähdin muovisella Seabird Discoveryllä, koska meloin välillä jäiden seassa. Jää oli toisin paikoin yllättävän paksua. Kajakki välttämättä rikkonut jäätä vaan nousi sen päälle. 

Melontaretkelle kevät ja alkukesä ovat hyviä ajankohtia. Vesillä on todella vähän muuta liikennettä, mutta lintuja sitäkin enemmän. Retkisatamissa ja rannoilla on hyvin tilaa, ja ruoka säilyy kajakissa hyvin, koska vesi on vielä kylmää. Sinileväkään ei kuki kylmässä vedessä. 

Toisenlainen melontaretki – rakennetaan kanootti kahdessa viikossa

Pitemmät melontaretkeni ovat kestäneet tavallisesti viikosta vajaaseen kahteen viikkoon. Pisin, koko Suomen rannikon mittainen retkeni kesti kuukauden, ja parin yön yli- retkiä joitakin. Pitkät retkeni ovat lähteneet jostakin ja päättyneet jonnekin toisaalle. Lyhyemmät retket ovat olleet useimmin rengasretkiä. 

Kesäkuun alussa lähden parin viikon mittaiselle melontaretkelle, jonka aikana ei tarvitse meloa lainkaan, jos ei halua. Toki melomaankin pääsee. Retken tavoitteena ei ole meloa jostakin johonkin, vaan rakentaa oma kanootti. Siis kanootti, ei kajakki.

Limilautarakenteinen kanootti on reilut 4,5 metriä pitkä ja 80 cm leveä. Kurssin aikana voi meloa samanlaisella valmiilla kanootilla.

Pälkäneellä järjestettävä retki, tai oikeammin kanootinrakennuskurssi, alkaa 3.6. ja päättyy 14.6. Kurssilla opastetaan kädestä pitäen valmistamaan oma Finnia-kanootti. Kurssille mennään tyhjin käsin, ja lähdetään kotiin limilautarakenteisen kanootin kanssa. Kurssin aikana pääsee melomaan valmista kanoottia, jotta saa tuntumaa ja voi tarpeen mukaan personoida omaa kappalettaan. 

Vendia Woodsin idea on kiinnostava, ja kanoottikin on kaunis. Kanootin ulkomuoto tuo mieleen perinteisen limilautasoutuveneen, mutta myös kapean ja pitkän jokiveneen. Ideana on ottaa kurssille enintään kaksitoista osallistujaa, jotka rakentavat kurssilla kuusi kanoottia. Rakentaminen sujuu parhaiten työparilta, eli kurssi sopii hyvin vaikkapa pariskunnalle, vanhemmalle ja lapselle tai ystävän kanssa osallistuvalle. 

Kun kanootti on valmis, vieressä on Kukkian melontavedet. Vendia Woodsin Jouka Dehm kertoi, että esimerkiksi Saksassa vastaavat kurssit ovat varsin suosittuja. Voi olla, että tulevina kesinä Kukkian tulipaikoilla puhutaan saksaa tai muita vieraita kieliä. 

Finnia-kanootti oli esillä Helsingin venemessuilla. En ehtinyt messuilla käymään ja valmista kanoottia näkemään, mutta päätin silti osallistua kurssille ja lähteä kurssin lopuksi yksilapaisella melalla melomaan. Toiveenani on veistää kurssin aikana kanootin lisäksi ainakin yksi mela, mahdollisesti kaksi. Kanootti on ensisijaisesti kaksikko, joskin yksikkönäkin ihan toimiva. 

Finnia-kanootti rakennetaan limisaumalla viiden ja kuuden millin vahvuisista CNC-jyrsityistä Vedia-venelaudoista. Venelauta on erikoisvaneria, jonka pintaviilut ovat oksatonta mäntyä. Jouka Dehm kyseli, haluanko kanoottini pintaan suorasyisen ja kruunukuvioisen viilun. Ehkä käytän molempia. Samalla valitsin istuimiin tilattavan tekstiilivyön värin. 

Kanootin pinta sivellään pellavaöljyn, kuhmolaisen mäntytervan ja puutärpätin seoksella, eikä sitä päällystetä lasikuitumatolla. Menetelmä vaikuttaa perinteiseltä limisaumaveneen käsittelyltä, joskin laudan ja niiden liimauksen osalta nykyaikaan tuodulta. 

Ensimmäiset limisaumaveneet ommeltiin kasaan jänteillä tai juuripunoksilla, niittaaminen keksittiin vasta rautakaudella. Ompelemalla kasattu vene voitiin purkaa, kuljettaa pitkänkin maakannaksen tai koskipaikan yli ja kasata uudelleen. Finnia-kanootin laudat kiinnitetään toisiinsa liimaamalla. 

Kurssipaikalla on tarvittavat työkalut, materiaalit ja kunnon opastus.

Rakennettava kanootti on 456 cm pitkä, 80 cm leveä ja painaa noin 30 kiloa. Hyötykuormaa sen kerrotaan kantavan 200 kiloa. 

Vendia  Woods järjestää ensi kesänä ainakin kaksi kanootinrakennuskurssia, joista toinen on heinäkuun alussa. Molemmilla kursseilla näyttää vielä 24.3.2024 olevan tilaa - kesäkuussa kolmelle parille ja heinäkuussa yhdelle. 

Osallistun kesäkuun kurssille, ja kerron blogissani aiempien tarinoitteni tapaan, miten kanootin rakentaminen sujuu ja millaista sillä on meloa. 

Linkki kanootinrakennuskurssille