torstai 30. tammikuuta 2025

Vähän toisenlainen retki, osa 1.

Blogini nimi ”Valokuvia vesiltä ja mailta” syntyi aikaan ajatuksesta, että julkaisisin blogissa lähinnä valokuvia melonta- ja polkupyöräretkiltäni. Olin polkenut polkupyörällä vuosituhannen vaihteesta lähtien kymmeniä tuhansia kilometrejä, rakentanut vanerisen kajakin, ostanut oikean merikajakin ja takana oli ensimmäiset pitemmät melontaretket. 

Blogin aloittamisen jälkeen pyöräily jäi pikku hiljaa vähemmälle, mutta melontakilometrejä alkoi kertyä vähintään tuhat joka vuosi, ja postaukset keskittyivät lähes kokonaan melontaan. Valokuvat jäivät lopulta melko lailla tekstin jalkoihin. Pitkien retkien jälkeen tein päivityksiä vuosi vuodelta harvemmin. Melontakilometrit ovat viiem vuosina jääneet alle tuhanteen, mutta pyöräilykilometrejä on alkanut kertyä vuosi vuodelta enemmän. 

Palaan tässä ja muutamassa seuraavassa postauksessa blogin alkujuurille ja julkaisen valokuvia ja vain lyhyitä tekstejä  ”vähän vesiltä ja paljon mailta”. 

Vietin vuodenvaihteessa pari viikkoa Afrikassa päiväntasaajan eteläpuolella. Mennäänpä sarjan ensimmäisessä postauksessa vesille – tässä tapauksessa Intian valtamerelle ja tarkemmin Watamun rannoille.

Watamu on reilun puolen tunnin taksimatkan päässä Malindin lentokentältä. Malindiin taas pääsee Nairobista reilun tunnin mittaisella lennolla.

 


Watamun eteläpuolella Mida greekin mangrove-alueella voi meloa magrovemetsän siimeksessä. Kuvan meloja istui suppilaudan päällä ja kauhoi melko nopeasti ison selän poikki. Alueella olisi voinut osallistua melontaretkelle, mutta en tiedä, olisinko voinut lähteä sinne omin päin. Kuvassa näkyvät evät eivät sentään kuulu haille, vaan uteliaille delfiineille.


Paikalliset kanootit eivät näyttäneet kanadalaismallisilta. Niitä sauvottiin seisten melko syvässäkin vedessä pitkällä sauvalla. Vajaan puolen metrin korkuinen aallokko ei näyttänyt juuri haittaavan sauvojia.













maanantai 20. tammikuuta 2025

Maininki-kirjoja on vielä saatavilla!

Parin tunnin tauolla ja kirjoituspuuhissa Piehingin kalastajakylässä Antti Oravan hoivissa. Kuva Suomen rannikon melonnastani keväällä 2013. (kuva Antti Orava)

Olen saanut edelleen (kymmenen vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen) kyselyjä Maininki-kirjastani (Tammi 2014). Kirja on ollut jo vuosia loppu kirjakaupoista, mutta se on lainattavissa useimmista kirjastoista ja äänikirjana Celia-kirjastossa.

Kun kirjan painos alkoi keväällä 2016 olla lopuillaan, ostin loput kirjan painoksesta omaan varastooni. Kirjoja on tammikuussa 2025 vielä reilut parisenkymmentä kappaletta jäljellä. 
Eli nyt on vielä mahdollista tilata pakasta vedetty nide omaan melonta-, retki- tms. kirjastoon tai lahjaksi. Kirja alkaa olla jo keräilykappale, koska uusia ei enää tule. 

Kirjan voi tilata minulta suoraan hintaan 20 euroa/kpl + postikulut. 
Kahden ja sitä useamman kappaleen tilaukset toimitan postipakettina.

Tilaa kirja itselle omaan melontakirjastoosi tai lahjaksi. 

Tilaukset sähköpostilla: pekka.j.lassila [at] gmail.com

Kuva Raahen edustalta. Raahea lähestyttäessä nousi kova tuuli, sade ja ukkonen. Onneksi ukkosrintama pysytteli mantereen puolella. Jos se olisi tullut paria kilometriä lähemmäs, olisi pitänyt nousta pikimmiten ensimmäiseen mahdolliseen rantaan suojaan. 


Maininki on retkikertomus 1300 kilometriä pitkästä Suomen rannikon melonnasta keväällä 2013. Retki polveilee aallokkoisilta seliltä mielenkiintoisiin historian tarinoihin, rannikon luontoon ja elinkeinoihin.Kirja pitää sisällään paljon käytännön tietoa melonnasta, varusteista, reitistä ja leiripaikoista. Prosessoin matkan aikana pitkäaikaisen työn yllättävän päättymisen tuskaa. Mistä löydän uskon tulevaisuuteen ja miten selätän orastavan katkeroitumisen. Sidottu, 278 sivua, Tammi 2014.