Ei melonta ole hiipunut

-->

Vanajanselän lokki. Taustalla Sääksmäen maisemaa.

Kulunut syksy on ollut melontablogissani hiljainen. Harrastus ja melonnasta kirjoittaminen eivät kuitenkaan ole loppumassa. Päinvastoin. Kunhan tämän talven jäät lähtevät, kirjoitan sellaisilta vesiltä ja reiteiltä, joilta tähän asti ei paljon kirjoitettu.

Näyttää siltä, että melonta-aiheisille kirjoituksille on tarvetta. Nimittäin kuluneen syksyn aikana keskimääräinen, päivittäinen kävijämäärä on ollut korkeampi kuin koskaan aiemmin reilun seitsemän julkaisuvuoden aikana. Vaikka viimeisin päivitys on tehty kuukausia sitten ja sekin kuivalta maalta pohjoisen Norjan tunturialueelta.

Vanajaveden jokimaista reittiä Hämeenlinnasta Lepaalle ja Vanajaniemeen.

Seitsemän bloggausvuoden aikana aineistoa on kertynyt kohtalaisen paljon. Lukemista riittää. Suunnitelmia uusista juttuaiheista, välinetesteistä ja retkikohteista on ollut paljon enemmän kuin olen julkaissut. Toivottavasti pystyn toteuttamaan niistä edes osan ja jakamaan kokemukseni lukijoille.

Sadan kilometrin perinteinen päivämelonta kutistui tänä vuonna 75 kilometriin.

Viimekeväisen Vuoksen melonnan jälkeen vaeltelin ja meloin Kilpisjärven ja Hetta-Pallaksen alueella ja heinäkuun alkupuolella Taivalkoskella ja Kylmäluomassa.  Sen jälkeen patikoin Pohjois-Norjan tunturiylängöllä ja sitten vietin kuukauden Turkissa. Turkista palattuani aloin pakata muuttokuormaa Kainuuseen. 

Retkieni välissä toki meloin sen verran, että tuhat melontakilometriä tuli täyteen elokuussa, mutta kovin paljon ei sen jälkeen kilometrejä ehtinyt kertyä.

Perinteekseni muodostunut sadan kilometrin päivämelonta Vanajavedellä supistui tänä vuonna 75 kilometrin päivälenkkiin. Tein kierroksen lasikuituisella Skim Beaufort –kajakillani. Kajakki on liukas ja kohtalaisen nopea, mutta sen ergonomia ei ole minulle ihan kohdallaan ilman virittelyä.

Lepaan laiturin eteläpuolen veneranta on ollut monen retkeni paluumatkan taukopaikka.

Puudutin jalkani päivän aikana niin, ettei 60 kilometrin jälkeen tekemäni pieni jalkatuen muutos enää helpottanut puutumista. Tämä ei tarkoita sitä, että kajakin ergonomia olisi huono. Se ei vain ole sopiva minulle ilman jalkatukien muutosta ja reisitukien laskemista alemmas. Tai ehkä istuimen nostamista ylemmäs. Kajakin kansi on melko korkealla.

Kainuussa katselen ikkunastani ilta-auringon puolella levittäytyvää Pirttijärven jäälakeutta. Vuokatin rinteet näkyvät etuvasemmalla. Parvekkeen alla olevasta laiturista pääsee melomalla vaikka Kuhmoon tai Nuasjärven ja Oulujärven kautta Oulujokea pitkin merelle. Kunhan jäät ensin lähtevät.

Työni Kainuussa sitoo niin, että kovin pitkiin retkiin ei ainakaan ensi vuonna ole aikaa. Päiväretkiä, ehkä joku yön ylikin näillä luonnonkauniilla, mutta monin paikoin säännöstellyillä vesillä.

Ifjordfjellet

Tämä ei ole melontajuttu. Matkustin viikoksi Pohjois-Norjaan Ifjordin tunturiylängölle patikoimaan ja valokuvaamaan. Upeaa seutua. Ja näinpä muutaman norjalaisen auton katolla koskikajakkejakin.

Maisemien katselun lisäksi oli kiinnostavaa kokeilla, miltä tuntuu kantaa kaksikymmentä kiloista rinkkaa tuntikausia vaihtelevassa, paikoin kivisessä ja jyrkkärinteisessä maastossa. Hyvin selkään istuva ja huolellisesti säädetty rinkka kulkee yllättävän helposti mukana.

Vesien äärellä telttailemaan tottuneena hämmästelin, kuinka hiljaista voi tunturin yössä olla.

Iijoella Päätalon maisemissa

Kirjailijaprofessori Kalle Päätalon kotitalo Iijoen Jokijärvellä.

Poikkesin patikointiretken iltaveryttelymelonnalla Iijoen Jokijärvellä Kalle Päätalon maisemissa. Laskin kajakin veteen Romppaisensalmen sillan pielestä. Paikalla on levähdysalue, laavu ja laituri.

Taivalkoskella sattui olemaan Päätalo-viikko, ja ranta oli täynnä matkailuautoja ja -vaunuja. Nuoret karavaanariperheet olivat juuri palanneet Kallioniemestä, Kalle Päätalon kotitalolta. Siellä oli pidetty pirttiseurat, jotka ovat yksi Päätalo-viikon tapahtuma. Seurat keräsivät pieneen mökkiin 40-50 osallistujaa. Taivalkoskella käy vuosittain noin 10 000 Päätalo-fania. Melkoinen joukko pienellä paikkakunnalla.

Iijoki ja Kylmäluoman-Hossan seudut vaikuttavat kiinnostavilta melontavesiltä. Tyräjärvi, Irnijärvi, Polojärvi ja mitä kaikkia niitä onkaan.

Veikko Haukkavaaran veistos Uneutettu vonkamies katselee Kallioniemen rannassa melojaa. Rannan laituri on vanha uiton rakennelma kaplaineen kaikkineen.

Moni Iijoki-sarjan "huppailu"-kohtaus sijoittuu Villisaareen. Saari kohoaa Iijoesta korkeana hiekkarinteenä. Päätalon kielessä huppailu tarkoittaa lomailua tai joutilasta vapaa-ajan viettoa - uimista ja auringonottoa. Vapaa-aikaa ei vanhassa taivalkoskelaisessaa maailmassa ei ainakaan tosimiehillä ollut ollenkaan.

Hilturantaa kallioniemen vastarannalla. En ole ihan varma, asuiko Hiltu-Jakki kuvan talossa, mutta asui näillä kulmilla joka tapauksessa. Kallionemeen kuljettiin ennen soutuveneellä Hilturannasta. Kuvasta pari sataa metriä vasemmalle on "rahapuu" - leveä, vanhassa setelissä kuvatun männun kaltainen matala petäjä. Rahapuun juurelle on myöhemmin tehty rantasauna, mutta puu on yhä pystyssä.

Romppaisensalmen silta. Sillan itäpäässä on iso levähdysalue, laavu ja laituri.

Tiderace Vortex pitkällä retkellä

Tiderace Vortex Kilpisjärven rannalla. Taustalla Ruotsi ja kolmen valtakunnan rajapyykki. 

Tiderace Vortexin suunnittelun lähtökohta on brittivesien vuorovesiaalloilla leikittely. Kajakki on vakaa, lähtee hyvin myötätuulisurfiin ja on ketterä. Nopeus ja melonnan keveys eivät ole olleet suunnittelijan tavoitelistalla. Miten surffikajakiksi nimitelty muovikäppyrä soveltuu retkimelontaan?

Meloin Vuoksennauha-melonnan Vortexilla. Matkaa kertyi kartalta mitattuna 510 kilometriä ja aikaa kului 12 päivää. Keskimääräinen päivämatka oli 42,5  kilometriä. Kahtena päivänä kertyi yli 52 kilometriä ja lyhin päivämatka oli noin 32 kilometriä. Ensimmäiset kuusi päivää meloin 3-6 metrin tuulessa, toiset kuusi meloin pääosin yli kymmen metrin sivu- ja myötätuulessa. Päivämatkojen perusteella muovinen, voimakkaan kaareva kajakki sopii hyvin suomalaisille sisävesireiteille.

Kuopion vierasatama. Kahvilan laituri on sen verran korkea, että pysäköin kajakin pieneen sillan alta kulkevaan kanavaan.

Onhan Vortex toki suoralinjaista, v-pohjaista kuitukajakkia raskaampi melottava. Eikä vauhti ole samaa luokkaa kuin vaikkapa saman merkin Xplorerilla, Skim Beaufortilla tai muovisella P&H Scorpiolla. Näistä varsinkin kaksi ensimmäistä liikkuu liukkaasti sekä aallokossa että sileällä vedellä. Retkilastattu Vortex tuntui ensimmäisenä retkipäivänä vettyneeltä uppotukilta. Tunne on tosin tuttu millä tahansa kajakilla ilman lastia melottujen lenkkien jälkeen. Vortexille suositeltu melojan paino on 70-100kg. Nyt kuormaa oli kaikkiaan 112 kg.

Rokansaari Puumalan lounaispuolella. Huomatkaa kunnon kajajakkiteline.

Retkikäytössä Vortexin parhaat ominaisuudet ovat mielestäni hyvä ergonomia, vakaus ja myötätuuliominaisuudet. Kajakissa voi istua helposti neljä tuntia yhteen menoon (183cm, 76kg). Yli viidenkymmenen kilometrin päivämatkojen myötätuulijaksoilla pidin vain kaksi maataukoa.

Kajakki on vakaa. Suvasveden ja Kermajärven ylityksissä nousi molemmissa voimakas sivumyötäinen tuuli, syöksyvirtaus. Vuoksen vesistössä tällaisia muutaman minuutin mittaisia hyvin voimakkaita puuskia nousi joka päivä, joskus tuon tuostakin. Pisimmillään ne kestivät melkein tunnin. Keikutuksesta huolimatta kartan tutkailu puhelimesta tai action-kameran virittely otsalle sujui horjahtelematta. Haukiveden ylityksessä osui kohdalle kahdesta viiteentoista metriin puhaltava sivumyötäinen. Kajakissa pystyi lepäämään rennosti mela kainalossa alatukeen nojaten isoimpien aaltojen vyöryessä alta.

Kilpisjärvellä navakassa tuulessa.

Pienellä etunojalla Vortex nousi melojan ja 35 kilon lastin kanssa aallon etureunan päälle. Haapaselällä ennen Puumalaa surfasin aallon päällä yli sata metriä kerrallaan melomatta lainkaan. Evä piti suunnan hyvin pienten ohjailuliikkeiden avustamana. Jos on kantavuutta perässä, on sitä myös keulassa. Vastatuulessa keula nousi aallon päälle ja räiskähti reippaasti alas ennen seuraavaa aaltoa. Vastatuuleen meloessa silmälasit eivät pysy kuivana.

Meloin Vortexilla ilman lastia kahdentoista metrin tuulessa Kilpisjärvellä. Retkimelonnan jälkeen tyhjä kajakki tuntuu aina aluksi turhankin herkkäliikkeiseltä. Muutaman minuutin jälkeen terävässä sivumyötäisessä aallokossa keikkuminen alkoi tuntua luontevalta ja vakaalta. Vortex taitaa olla melomistani kajakeista vakain ja helposti hallittavin sivumyötäisessä ja myötäaallossa.

Pikku-Malla Mallan kansallispuiston itäpäässä Kilpisjärvellä.

Vortexin pakkausluukut ovat tiiviit, mutta pienet. 24 senttiset pyöreät etu- ja takaluukun aukot edellyttävät kärsivällisyyttä ja suunnitelmallisuutta pakkaamisessa. Telttakepit ja teltta piti pakata erikseen. Pieni Trangia ei mahtunut takapäiväluukun aukosta sisään. Viikon eväät mahtuivat juuri ja juuri pienehköön takapäiväluukkuun. Muovikajakin foamista leikatut, paksut välilaipiot vievät tilaa. Eväkotelo jakaa matalan takatilan käytännössä kahtia heti pakkausluukun takaa.

Etutavaratila on selvästi tilavampi kuin takatavaratila ja houkuttelee pakkaamaan eteen enemmän ja isompia tavaroita. Painonjakautumisen kanssa kannattaa olla tarkka. Kajakki tuntui kääntyvän jatkuvasti vasemmalle, koska olin pakannut etupään aluksi liian painavaksi. Teltan ja kamerajalustan siirto edestä taakse ja kevyempien vaatepussien siirto takaa eteen muutti ohjauksen neutraaliksi.

Sopiva painojakauma syntyi pakkaamalla taakse kaikki leiriin tarvittavat tavarat, varakaasupullot ja kamerajalustat. Eteen pakkasin vaatteet, Trangian + kaasun + päivän ruoan, virtapankit ja kameralaukun. Takapäiväluukkua pidän yleensä aina ruokakomerona. Tällä retkellä en kuljettanut vettä ollenkaan, koska käytin vedenpuhdistinta. Se kulki kajakin istuinaukossa, mistä sen ja vesipussin sai helposti esiin sopivassa vedenottokohdassa ennen rantautumista.

Vortexissa näyttää olevan melkoisesti rokkeria. Tyhjän kajakin perä kelluu ilmassa. Tosiasiassa kajakki ei ole niin kaareva miltä näyttää. Kannen voimakkaan kaareva muoto ja korkeat perä ja keula hämäävät vaikutelmaa.

Olen nähnyt paljon pohjastaan lommahtaneita muovikajakkeja. Olen kirjoittanut, että muovikajakin säilytyksessä ja kuljetuksessa pitää olla tarkka lämpimässä ja auringonpaisteella. Muovi nimittäin muuttaa helposti muotoaan. Pohjallaan tai ylösalaisin olevan kajakin pohja voi lommahtaa sisään ja kyljellään oleva painua kieroksi.

En olisi uskonut, miten helposti lommahtaminen tapahtuu. Retken loppupuolella Puumalassa nostin kajakin laiturille ja huomasin, että pohja oli lommahtanut reilusti sisään polkimien ja istuimen puolesta välistä. Oliko se lommahtanut reippaassa aallossa meloessa vai huolettomasti rantaan vedettynä? En tiedä. Aalloissa meloessa pohja eli tuntuvasti. Koko kajakki notkui ja vavahteli aallonpohjaan iskeytyessään.

Kapoinen koivuklapi estää pohaa lommahtamasta sisään auringossa tai aalloissa.Polkimien alla olevista klapeista saa hyvän tuen kantapäille jajalkojen asentoa voi muutella.

Veistelin pohjan ja etupäiväluukun alapinnan väliin kapean klapin, jolla pohjan oikea kaarevuus palautui. Klapilla tuetun kajakin käyttäytyminen muuttui ketterämmäksi ja melonta keveni. Tuntui, että kajakin rakenne tukevoitui ja se muuttui vähän jäykemmäksi. Muotoilin retken jälkeen klapin tilalle jäykästä foamista tuen koskikajakkien tapaan.

Tulipaikoilta kerättyjä klapeja tarvitsin myös jalkatukien tuunaukseen. Poden kroonista akillesjänteen tulehdusta, ja nilkan pieni, päivästä toiseen jatkuva liike rasittaa akillesjänteen nopeasti käyttökelvottomaksi. Veistelin jalkapolkimien alle kaksi klapia niin, että ne tukeutuivat etulaipioon, ja minä saatoin tukea kantapääni klapeihin. Jalkojen asentoa saattoi näin muutella melko matalan kannen alla ja kantapäätuki osoittautui meloessa toimivaksi. Pitääpä viritellä vastaava tuki polkimien kiskoihin. Nimittäin jatkuva liimalla kiinnitetyn etulaipion potkiminen ei ainakaan paranna sen paikoillaan pysymistä ja tiiveyttä.

Kartat älypuhelimessa

Navigoin Vuoksen vesistön melontaretkellä Sailmate-sovelluksella ja Retkikartta.fi –maastokartoilla. Käytössä oli Sony Xperia Aqua M4 –puhelin. 

Sony Xperia Aqua M4 ja Bilteman vesitiivis pussi.

Käytin puhelinta aluksi vesitiiviissä pussissa. Puhelimen näyttö totteli huonosti neopreenihanskaa pussin läpi, ja parin päivän jälkeen jätin pussin pois. Puhelinhan on valmistajan mukaan vesitiivis. Sitä voi uittaa 1.5 metrin syvyydessä vähintään puoli tuntia (IP65/68 ). Sen verran epäilin puhelimen tiiveyttä, että teippasin varalta sähköteipillä korttipaikkojen kannet ja pistokkeet kiinni. Ilman pussia näytön kanssa ei ollut isompia ongelmia. Muutaman kerran näyttö tulkitsi ison sadepisaran sormeksi ja näyttö alkoi elää omaa elämää. Mutta vain muutaman kerran.

Puhelimessa ei ole minkäänlaista korvaketta rannelenkille tai kaulahihnalle. Viiden tuuman ohuena levynä siitä ei saa sillä tavalla tukevaa otetta, ettei se luiskahtaisi veteen vahingossa. Teippasin takakanteen gorilla-teipillä suojapussiin kuuluneen kaulanauhan, jonka toinen pää oli kiinni liivissä. Teippi piti hyvin koko retken ajan. Tällä tavalla puhelinta saattoi pitää irrallaan vaikka aukkopeitteen päällä.

Gorillateippi piti hyvin koko kahdentoista päivän retken ajan. Kyllä puhelimessa pitäisi olla edes jonkinlainen kiinnityskorvake ranne- tai kaulahihnalle.

Sailmate toimii lentotilassa. Se ei tarvitse verkkoyhteyttä, jos kartat on ladattu muistiin etukäteen. Latasin puhelimeen ennen retkeä kaikki Suomen meri- ja sisävesikartat. Lentotilassa puhelimen akku kesti monta päivää. En päästänyt varausta alle 20 %:n enkä ladannut akkua ihan täyteen (95%). Poistin lentotilan vain, kun käytin Retkikrtta.fi:tä, säätietoja tai sähköpostia. Mukanani oli 15 A virtapankki, joka riitti koko kahdentoista päivän retken ajan.

Sailmaten ja puhelimen paikannus toimii hyvin. Pari kertaa ohjelma mietti muutaman kymmenen sekuntia, missä ollaan. Tavallisesti paikannus toimi noin viidessä sekunnissa. Kiva ominaisuus on suuntavektori, joka näyttää, mihin päin ollaan menossa. Käynnistin Sailmaten ennen kuin halusin tarkistaa suuntaa. Laitoin puhelimen aukkopeiton päälle ja jatkoin melontaa. Viidentoista sekunnin kuluttua katsoin puhelimesta sijaintini ja kulkusuuntani. Yhtään kertaa se ei ohjannut harhaan.

Sonyn näyttö toimi hyvin melontahanskan kädessä. Viiden tuuman näyttö on riittävän suuri, ja näytön kirkkaus sopiva automaattisäädöllä. Tarpeen mukaan voi karttaa zoomata hyvinkin yksityiskohtaiseksi.

 Sailmateen ja vastaaviin digitaalisiin karttasovelluksiin liittyy kaksi pientä ongelmaa, tai paremmin ominaisuutta. Mittakaavan arviointi pelkästään puhelimen näytöltä on käytännössä mahdotonta, jos näytöllä ei ole jatkuvasti päivittyvää mittaa. Toinen hankaluus on reittisuunnittelu, koska laajempi näkymä menee näytöllä liian pieneksi. Retkikartta:fi:n mittatyökalu on hyvin kätevä etäisyyksien arviointiin, mutta edellyttää nettiyhteyttä. Kumpaankin hankaluuteen auttaa paperinen, pieneen tilaan menevä Fillari-GT 1:200 000, missä suunnistuskompassini lyhyt sivu on noin kahden tunnin melontamatka ja päivässä etenee vaaksan verran normaalikelissä.

Fillari-GT + Sailmate + Retkikartta.fi osoittautui kahdentoista päivän retkelläni hyvin toimivaksi navigointityökaluksi. Sailmate näyttää merikartan tavoin syvyydet, väylät, kaikki merimerkit, sähkölinjat ym. ja venesatamat. Karttaa skaalautuu jouhevasti. Retkikartta.fi näyttää retkisatamat, tulipaikat, laavut, uimarannat ja maaston muodot. Lisäksi sen mittaustyökalu on hyvin toimiva.

Vesitiivis puhelin on huoleton ja toimii minusta riittävän hyvin märissäkin olosuhteissa. Sonyn puheääni osoittautui huomattavasti vanhan iPhonen (4s) puheääntä paremmaksi. Ja ääni kuuluu kumpaankin suuntaan huomattavasti paremmin, kun puhelinta ei tarvitse pitää jatkuvasti pussissa.

Vuoksen melonta 12. päivä Rastiniemi (Taipalsaari) – Lappeenranta

Sade alkoi välittömästi, kun olin saanut leirini pakattua. Tuuli tuntui pakkaavan saimaata urakalla Kotoniemen ja Rastiniemen väliseen aukkoon. Sivuvastainen, jyrkkä aallokko keikutti ja sai alaselän notkistettua jo ensimetreillä. Tuuli kuitenkin laantui sateen yllyttyä aamupäivällä. Tai sitten osuin länteen ja luoteeseen kääntyvän tuulen suhteen suojaisille väylille. 

Nousin Virtasalmen venerantaan lounaalle. Olin jättänyt kajakkini paikallisen veneilijän harmiksi hänen venepaikalleen. Siitä oli hyvä nousta maihin kuivin jaloin. Veneilijä sattui tietysti paikalle juuri, kun olin sytyttämässä vesisateessa tulta pastakattilan alle. Välittömän tuohtumuksen laannuttua sain luvan pitää kajakkiani hetken paikalla, jos ei se naarmuta viereisiä veneitä. Siirsin kajakkini. Ja kun jatkoin matkaani, jäi tuohtuneen veneilijän Hirvas kihnuttamaan makeasti viereisen Siver Foxin kylkeä. Lepuuttaja oli unohtunut ja peräköysi oli liian löysällä.

Lounaan jälkeen tuuli yltyi nopeasti. Rannan puut piiskautuivat tuulessa kuin saunavihdat juhannussaunassa. Reitinvalintani osui kohdalleen, tuuli pääsi puhaltamaan vain muutamassa aukossa ja silloinkin joko takaa tai sivulta. 

Sudensalmen jälkeen päätin meloa Mikonsaareen kirjoittamaan ja kotikuljetusta odottelemaan. Niemisenselällä puhalsi melkoinen puhuri. Kartan mukaan saaressa on laavu, mutta en sitä löytänyt, vaikka meloin vastatuuleen melkein saaren pohjoispäähän asti. Paluumatkalla huomasin pari kiinnityslenkkiä kalliossa ja mahdollisen laavun pohjan. Laavuilla on taipumus palaa, ja kaupunkialueilla niitä myös hajotetaan ilkivaltaisesti. 

Istun Karhusaaren laavulla Lappeenrannan venesataman edustalla. Päämääräni Myllysaari näkyy reilun kilometrin päässä. Aurinko paistaa, mutta tuulee kylmästi. Kaksitoista päivää kesti matkani  Vuoksen vesistön läpi Kiuruvedeltä Lappeenrantaan. Matka sujui nopeammin, kuin olin ajatellut.

Meloin reitin oikeastaan liian nopeasti. Reitin varrella on paljon mielenkiintoisia ja vaikuttavia kohteita. Suomen rannikon läpi meloneena ajattelen vähän yksinkertaistaen, että rannikon melonta oli suoritus, Vuoksen vesistön melonta oli elämys. Pitkä merenrannikko on toki kiinnostava ja kaunis, mutta reitillä on myös pitkiä saarettomia ja melko yksitoikkoisia jaksoja. Tällä reitillä näkemistä ja mahdollisia käyntipaikkoja riittää. Oman mielenkiintonsa reittiin tuovat kanavat ja niiden sulut sekä mahdollisuus valita monista vaihtoehdoista sopivin väylä tuulien mukaan. Vuoksen melontaan kannattaisi varata vaikka kolme viikkoa tai koko kesäloma, ja edetä verkkaisesti mukavissa kohteissa taukopäiviä pidellen. 

Ensimmäisen viikon melontani sujui kuin Göran Schildtin iloiset retket Daphne-purjeveneellä Leroksen satamasta Kerikan aurinkoiseen saaristoon. Aurinko paistoi, yöt olivat lämpöisiä, vesi mukavasti virkistävää, tuntui kesältä. Kolovedellä nousi ukonilma ja sen jälkeen matkaan tuli hetkittäin extreme-urheilun piirteitä. Sellaista on melontaretkeily, navigointia kartan, sääennusteiden ja kalenterin kanssa. Villasukat ja -pipo ovat yhtä lailla tarpeen kuin uimahousut ja aurinkovoide.  

Kirjoitan kesäkuun aikana arvioni digitaalisten karttojen käytöstä melonnassa, samoin vedenpuhdistimesta sekä käyttämästäni Tiderace Vortex -kajakista retkikäytössä. Mutta nyt sinne Myllysaareen ja sitten kotiin. 

Retken reaaliaikanen seurantalinkki:

http://share.findmespot.com/shared/faces/viewspots.jsp?glId=0fjM02WxtO1b9XGqqHjty7czKn4mIPyRK

Vuoksen melonta 11. päivä Puumala – Rastinniemi (Taipalsaari)

Kolme romaania lopettelee aamiaista Koskenselän leirintäalueen keittiössä. Saksalaispariskunta viipaloi siansivua, nostaa siivut paistinpannulle ja sekaan neljä kananmunaa. Venäläinen pyörähtää keittiössä, mutta kiirehtii vessan hammasharja suussaan. Hollantilaiset nukkuvat vielä, ja belgialaiset. Huoneen täyttää äänekäs tietoisuus siitä, että yksi romaaneista on nukkunut huonosti; matkailuautossa on ollut liian kuiva ilma. Syön puuroni, otan keittimestä jonkun keittämää kahvia ja juon.  

Monen päivän jälkeen aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta Koskenselän syvänsinisille laineille. Tuulee kolme tai neljä metriä sekunnissa lounaasta, minulle vastaan. Tällainen on minun mielestäni normaali, hyvä sää vesillä. Virkistävä tuulenvire, aurinko ja matala aallonvire. Mitä muuta voisi toivoa.

Rahtilaiva puskee Lappeenrannan väylää vastaan, mutta ehdin pois alta Rokansalon sivua seuraten. Karkkilalainen perhe tekee lähtöä Savonlinnaan Rokansaaren pitkän laiturin liepeillä. Mies on kunnostanut kahdeksan vuotta telakalla seisseen tilavan matkaveneen hyvään retkikuntoon. Rokansaarta ei turhaan kehuta venelehdissä. Hiekkarantoja, grillikatoksia, tulipaikkoja ja saunakin parin euron käyttömaksua vastaan. 

Sääennuste on vaihdellut viime päivinä melkoisesti. Tänään minulta on kysytty, pidänkö maapäivän tulevan myräkän vuoksi. Rokansaaren mahonkiveneiljijäkin pohti, kannattako lähteä jatkamaan matkaa myräkkään vastaan. Näyttää, että huomenna tuuli voimistuisi ja torstaina olisi voimakas länsituuli. Lämpö laskisi alle kymmeneen asteeseen. Alan tutkia vuoroin karttaa ja useita eri sääennusteita. 

Lintusalon länsipuolella tuuli yltyy ja kääntyy vastaan. Palaan kilometrin tai pari takaisin ja kierrän Lintusalon itäpuolen suojaisempaa reittiä pitkin. Reittini kapenee lopulta Putakon ja Heinäsensalmen välissä pelkäksi kaislikoksi. Alan jo epäillä läpipääsyä, kun kaislojen seassa kasvaa selvää pajua. Pääsen lopulta läpi sauvomalla. 

Kyllä saimaalaisia hellitään hyvillä retkisatamilla. Jos on Rokansaari hieno, eivät Ruuhonsaari ja Hietasaari jää yhtään huonommiksi. Päädyn yöksi edellisiä ehkäpä vielä upeampaan Rasinniemeen. Tässä on parhaat osat Oulujärven Ärjänsaaresta ja parhaat Päijänteen Kelventeestä. 

Edessäni aukeaa liki kolmenkymmenen kilometrin mittainen avonainen selkä. Vastarannalla on Joutseno ja siitä vähän oikealle Lappeenranta. Lounaistuuli nostaa reipasta aaltoa, mutta aalto ei tällä tuulella vielä murru. Valitsin leiripaikkani niin, että pääsen aamulla parin kilometrin avonaisen selän ylittämällä suojaisemmille vesille, jos pelätty länsituuli nousee. 

Retken reaaliaikanen seurantalinkki:

http://share.findmespot.com/shared/faces/viewspots.jsp?glId=0fjM02WxtO1b9XGqqHjty7czKn4mIPyRK

  

Vuoksen melonta 10. päivä Vekarasalmi (Sulkava) – Puumala

Leiripaikkani oli retkeni tähänastisista toiseksi huonoin. Vanha veneranta, vuosia käyttämättä ollut laho puucee ja kolme soutuvenettä, joista yksi ei ollut enää merikelpoinen. Etsiskelin illalla sopivaa yöpaikkaa. Paikan edustalla kelluva veneen septitankin imutyhjennyslaite sai luulemaan, että ollaan retkisatamassa. 

Imutyhjennuslautan vuoksi en viitsinyt ottaa juomavettä rannasta. Käytän Katadyn Vario -merkkistä vedenpuhdistinta, joka on toiminut hyvin. Suodatin ei ole mennyt tukkoon enkä ole saanut vatsatautia, vaikka olen juonut jo kymmenen päivää järvivettä. En säilytä vettä montaa tuntia vesipussissa, koska uutta vettä on koko ajan käsillä. Pumppaan tarpeellisen määrän vettä vesipussiin ennen rantautumista mielummin selältä kuin rantavedestä. 

Koska pohjoistuuli jatkui edelleen navakkana, kiersin Partalansaaren länsipuolelta, vaikka se pidentää matkaa. Ehkä valinta ei osunut ihan kohdalleen, koska länteen päin mennessä tuuli puhalsi voimalla vastaan jokimaisessa uomassa. Etelään mennessä takaa puhaltava tuuli taas nosti ikävää aallokkoa, joka vaati jatkuvaa ohjailua. Kapeassa, korkearantaisessa uomassa tuuli saa voimaa kuin suihkuturbiinissa.

Ohitin reitin varrelle jäävän Sulkavan Linnavuoren melkein pysähtymättä. Juuri kun ohjasin rantaan, puhkesi kylmä, vihmova sade. Tuskin näkymä vuoren laelta olisi ollut kummoinenkaan harmaassa vesisateessa. Nousin maihin Mannilanniemen leirintäalueella ja vierasvenesatamassa. Kaksi toppahaalariin puettua lasta työnteli mailalla palloa minigolf-radalla. Kahvilassa oli hiljaista, isäntä aikoi hakea huomenna tukusta tarjoiltavaa. Isä ja poika tulivat respaan ilmoittautumaan toiveikkaasti shortseissa. 

Tuuli alkoi laantua. Kajakki nousi helposti aallon harjalle ja kulki pitkiä matkoja aallon päällä. Laaja Haapaselkä oli autio. Vain tukkilastissa seilannut proomu näkyi selän itälaidalla. Aloin katsella jo ennen Puumalaa sopivaa leiripaikkaa siltä varalta, etten keskustan liepeiltä sopivaa paikkaa löydä. 

Puumalansalmen vastarannalla kulkeva tie kohosi huikeaksi, koko kylän keskustan yllä kaartuvaksi sillaksi edessäni sitä mukaa, kun meloin idyllisten rantavajojen ohi kohti keskustaa ja satamaa. Vain kirkuvat lokit, polkupyörää taluttava mies ja sataman penkillä istuva mummo. Mitään muuta liikettä en kesällä niin vilkkaan ja värikkään satamarannan rantakadulla kylmän tuulisena maanantai-iltana nähnyt. 

Kymmenes retkipäiväni päättyi Koskenselän leirintäalueen lämpimään suihkuun. Arvatkaa, miltä tuntuu, kun ei kymmeneen päivään ole käynyt kunnolla pesulla, vaihtanut puhtaita vaatteita ja istunut sisällä laittamassa ruokaa ja  syömässä. 

Retken reaaliaikanen seurantalinkki:

http://share.findmespot.com/shared/faces/viewspots.jsp?glId=0fjM02WxtO1b9XGqqHjty7czKn4mIPyRK

  

Vuoksen melonta 9. päivä Hietasaari (Haukivesi) – Vekarasalmi (Sulkava)

Melomisen yksi viehätys on visuaalisuus. Kajakissa istutaan lähellä veden pintaa. Näkymä on erilainen kuin korkeammasta veneestä tai laiturilta katsellessa. Vaatimatonkin laine näyttää kajakista katsoen näyttävältä, auringonsilta sädehtii häikäisevänä ja vesipisaroiden iskeytymisen veteen näkee puolen metrin etäisyydeltä. 

Tänään vesi on näyttänyt siniseltä, harmaalta, mustalta, keltaiselta, valkoiselta ja kaikkien näiden sekoitukselta. Sää on vaihdellut tyynestä auringosta mustanpuhuvaan syöksyvirtaukseen sen mukaan, olenko ollut tuulen tai suojan puolella. Savonlinnan luoteispuolen Haapavesi avautui eteeni harmaana, mutta muuttui hetkessä mustaksi. Luoteesta nousi voimakkaita puuskia, jotka lennättivät vettä aaltojen harjoilta. Koska tuuli puhalsi selkäni takaa, vauhtini oli melkoinen. 

Ohitin ennen Sortteerilahden sillan alitusta satametrisen tukkilautan, jota pieni hinaaja kiskoi vaijeri kireällä. Toinen hinaaja ohjaili raskasta lauttaa sivulta ja takaa. Lautalta kantautui kouluvuosien kesätyöpaikasta tuttu puun tuoksu. Lajittelin ja niputin mäntyä, kuusta ja rankaa Kemijokisuun uiton erottelutyömaalla lukioaikanani. 

En käynyt ottamassa kuvaa Olavinlinnasta, koska minulla jo on sellainen muutaman vuoden takaa. Sen sijaan meloin kohti kirkon tornia, koska kirkon vastarannalla on Citymarket. Hain evästä ja koko marketin viimeiset hanskat. Ilma on viilennyt noin kymmeneen asteeseen ja meloessa jatkuvasti märät kädet palelevat tauoilla. Olen luullut, että Savonlinna on kesäinen kaupunki.

Koivukannanniemen Jori Hokkasen satama on ehkä hienoin retkisatama, missä olen käynyt. En tiedä, onko Jori Hokkanen paikallinen siltarumpupolitikko, maanomistaja vai merkkihenkilö, mutta Savonlinnan kaupungin ja Pidä saaristo siistinä ry:n ylläpitämä retkisatama on harvinaisen siisti, viihtyisä ja sopii maisemaan. 

Melon Savonlinnasta eteenpäin pelkällä digitaalisella kartalla, joka on ladattu vesitiiviiseen älypuhelimeen. Laite toimii hyvin, kun apuna etäisyyksien hahmottamisessa on 1:200 000 maantiekartta. Puhelimen näyttö tottelee märkää sormea ja melontahansikasta. Puhelin myös paikantaa nopeasti ja osoittaa sen hetkistä kulkusuuntaa. Mainio apuväline. 

Asetuin yöksi Vekarasalmen lossin liepeille pieneen venevalkamaan. Illan viimeistä sivutuulista selkää ylittäessäni ajattelin fb-kaverini Tuomo Pentikäisen päivitystä, jossa hän muisteli äskettäin edesmennyttä kirjailijaa Antti Hyryä. Tuomo oli palaamassa ensimmäiseltä käsivarren Lapin vaellukseltaan, kun poikkesi Antti Hyryn luona Kuivaniemellä. Aikana lapinkävijän haltioitunutta pullistelua kuunneltuaan Antii oli sanonut, että se on höpö höpö hommaa tuommoinen vaeltelu. 

Siinäpä se taisi tulla paalutettua tämäkin melontaretki.

Retken reaaliaikanen seurantalinkki:

http://share.findmespot.com/shared/faces/viewspots.jsp?glId=0fjM02WxtO1b9XGqqHjty7czKn4mIPyRK