Pehmeä vai kova istuin kajakkiin

Kajakin istuimella on keskeinen vaikutus siihen, miten melonta sujuu ja kuinka kauan kajakissa jaksaa rantaan nousematta istua. 

Tiderace Explore M ja muutama käyttämäni istuimen lisäpehmike. Kajakin alla olevat airot eivät liity millään tavalla melontaan, toki vesillä liikkumiseen kyllä. 

Kajakkimeloja on sidottu aukkopeitolla napakasti kajakin istuimeen, ja mahdollisuudet melonta-asennon vaihteluun ovat rajalliset. Kajakin trimmaaminen tavaroita siirtelemällä ei rantaan nousematta onnistu. Kajakkia voi kallistaa polvea nostamalla, selkätukea voi säätää niin, ettei ryhti niin helposti painu kasaan ja ylävartaloa voi painopisteen muuttamiseksi kallistaa eteen tai taakse. Mutta takapuoli pysyy kaiken aikaa tiiviisti kajakin istuimessa, ellei nyt ole syvää ylätukea hakemassa tai eskimoa pyöräyttämässä. 

Vasemmalla Tahe Revalin solumuovilla pehmustettu istuin, oikealla Kayman Furyn istuin, jossa ei ole lainkaan pehmustetta. Solumuovipehmusteissa on sellainen ikävä puoli, että niiden alle jää usein sen verran vettä, että takapuoli kastuu.

Kajakissa istumiseen tottuu kajakissa istumalla. Melontaharrastukseni alkuvaiheessa tavallinen iltalenkkini kesti noin tunnin. Totuin istumaan kajakissa tunnin, ja jos aikaa meni enemmän, alkoi istuin tuntua epämukavalta. Kun jatkoin lenkkini välillä kahteen tuntiin, totuin vähitellen istumaan kajakissa kaksi tuntia. Sen jälkeen pitempikään istuminen ei puuduttanut takapuolta, selkää, reisien yläosaa eikä jalkateriä. 

Perception Essencen istuinta on kehuttu ja hyvää minusta on varsinkin se, että istuimen etureunan korkeutta voi säätää. 

Istuimen sopivuuden lisäksi olennaista on jalkatukien sopiva etäisyys, kannen ja polvitukien korkeus ja selkätuen säätö. Jalat on hyvä pitää vähän koukussa, mutta ne pitää tarvittaessa saada polkimilla suoriksi. Selkätukeen ei ole tarkoitus nojata, vaan siitä saa sopivaa tukea jalkatyöhön. Kerrataan nyt vielä, että meloja käyttää tehokkaan melonnan kiertoliikkeeseen isoja lihaksia, siis jalkoja, selkää ja vatsaa. 

Tiderace Vortesin istuimen pohjaan on liimattu ohut kumimatto, joka estää liukumasta penkillä. Tällaisella penkillä olen istunut kahdeksankin tuntia yhteen menoon. 

Mutta millainen on istuin, jossa retkimelojan pitäisi pystyä istumaan tuntikausia yhteen menoon. Yhtä oikeaa mallia tai vastausta kajakin istuimen malliin ei ole niin kuin ei polkupyörän istuimeenkaan. Istuin on valittava konkreettisesti takapuolituntumalta, mielellään useamman tunnin yhtäjaksoisella tuntumalla. 

Minulle parhaat kajakin istuimet ovat olleet Kayman Furyssa ja Tideracen Vortexissa ja Explorerissa. Furyn lasikuituistuimessa ei ollut lainkaan pehmustetta, Tideracen kajakeissa lasikuituun on liimattu puolen sentin kumipehmuste, tai paremmin liukueste. Istuimet ovat olleet leveydeltään sellaisia, että lantio solahtaa siihen sen verran napakasti, että kajakkia voi kallistaa yksinkertaisesti lantiota kallistamalla. 

Kajaksportin istuin, joka muissa kajakeissa on tuntunut sopivalta, puudutti korkeakantisessa Skim Beaufortissa takareidet ja istuimen päällä piti pitää parin sentin solumuovipatjaa. Pikkuisen samaa vikaa (tai ominaisuutta) on Sea Bird Discoveryssa. Istuin on vähän liian leveä ja kajakin kansi korkea. Tosin sanoen kajakissa ”hölskyy”. Tuntuma on toki henkilökohtainen ja myös tottumiskysymys. 

SeaBird Discoveryn istuimessa on ohut pehmuste. Selkätuki on korkea, mutta sen voi onneksi kääntää kaksinkerroin. 

Olin istunut Tideracen penkeissä useita tuhansia kilometrejä ja kahdeksankin tuntia yhteen menoon ilman ongelmia, kunnes huomasin leikkaavani ohuesta retkipatjasta istuimeen lisäpehmikettä samaan tapaan, kuin ensimmäisellä viikon mittaisella retkelläni. Takapuolen luihin ja lonkkaan painoi. 

Vähitellen vaivat pahenivat, pehmike kasvoi paksuutta ja siedettävä aika kajakissa lyheni kesällä 2024 alle puoleen tuntiin. Seuraavana keväänä sain lonkan tekonivelen, ja melonta jonkin verran helpottui. Alaselkä oli leikattu pari vuotta aiemmin, ja silläkin saattoi olla osuutta kajakissa istumisen hankaluuteen. 

Sun Castalin istuin on samantapainen kuin Perceptionissa. Istuimen sivuilla on pehmikkeet, joilla voi säätää istuimen leveyttä ja lantiotuntumaa kajakkia kallistettaessa. 

Tänä kesänä, kun lonkka alkoi jo olla kunnossa, vajaa tunti kajakissa sujui hyvin, mutta toisen tunnin alkaessa vanhat vaivat palasivat. Pidin vanhasta muistista erivahvuisia solumuovipehmikkeitä takapuolen alla ja yritin hakea sopivaa muutamasta viime vuosina leikkaamastani eri vaihtoehdosta. Ei juuri helpottanut. Harmitti ja mietin jo, pitääkö typistää melontalenkit alle tuntiin tai jättää koko harrastus, kunnes lenkille lähtiessäni unohdin jotain. 

Aluksi en huomannut mitään. Melonta tuntui helpolta. Meloin neljän ja viiden metrin sivuvastaiseen ja sivutuuleen, sitten sivumyötäiseen ja suoran myötätuuleen enkä tullut laskeneeksi kajakin evää. Ohjailuvedot ja pienet kallistukset sujuivat kuin huomaamatta, ja kajakki totteli herkästi vartalon liikkeitä. Puolen toista tunnin istuminen ei tuntunut takapuolessa, ei nivusissa eikä reisissä, ei lonkissa. Olin unohtanut istuinpehmikkeen pois. 

Melontamaisemaani kuun valossa. Harvoin on näillä vesillä näin tyyntä. Vaikka tuuli olisi vain viisi tai kuusi metriä sekunnissa, jos se tulee pohjoiselta puoliskolta, aalto on lyhyttä ja terävää ja jostain syystä usein ristiaallokkoa.

Toisin sanoen kajakin istuimessa käyttämäni erilaiset pehmikkeet vaimensivat muutakin kuin painetta takapuolen luihin. Pehmikkeet vaimensivat ja jopa estivät kokonaan vartalolla ohjaamisen. Lantion liike ei välittynyt kajakin runkoon. Lisäksi pehmeä solumuovi painoi milloin takareisiä, milloin jotain muuta kohtaa tai kaikkia niitä. 

Luulen, että kajakin istuimeen pätee sama periaate kuin polkupyörän istuimeen. Aluksi pehmeä tuntuu mukavalta, mutta mitä enemmän ja pitempiä matkoja ajat, sitä vähemmän istuimeen kannattaa laittaa pehmustetta. Hiertymien ja turtumisen kannalta istuimen muoto ja asento ovat pehmeyttä tärkeämpää. Selkätuesta vielä sen verran, että opin aikanaan eniten melontatekniikkaa ja kajakin käsittelyä Lettmanin merikajakilla, jossa ei ollut lainkaan selkätukea, ei edes alaselän taakse tulevaa remmiä. Meloessa oli pakko pitää kohtuullinen etunoja.

Maininki-kirjoja on vielä saatavilla!

Parin tunnin tauolla ja kirjoituspuuhissa Piehingin kalastajakylässä Antti Oravan hoivissa. Kuva Suomen rannikon melonnastani keväällä 2013. (kuva Antti Orava)

Olen saanut edelleen (kymmenen vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen) kyselyjä Maininki-kirjastani (Tammi 2014). Kirja on ollut jo vuosia loppu kirjakaupoista, mutta se on lainattavissa useimmista kirjastoista ja äänikirjana Celia-kirjastossa.

Kun kirjan painos alkoi keväällä 2016 olla lopuillaan, ostin loput kirjan painoksesta omaan varastooni. Kirjoja on tammikuussa 2025 vielä reilut parisenkymmentä kappaletta jäljellä. 

Eli nyt on vielä mahdollista tilata pakasta vedetty nide omaan melonta-, retki- tms. kirjastoon tai lahjaksi. Kirja alkaa olla jo keräilykappale, koska uusia ei enää tule. 

Kirjan voi tilata minulta suoraan hintaan 20 euroa/kpl + postikulut. 
Kahden ja sitä useamman kappaleen tilaukset toimitan postipakettina.

Tilaa kirja itselle omaan melontakirjastoosi tai lahjaksi. 

Tilaukset sähköpostilla: pekka.j.lassila [at] gmail.com

Kuva Raahen edustalta. Raahea lähestyttäessä nousi kova tuuli, sade ja ukkonen. Onneksi ukkosrintama pysytteli mantereen puolella. Jos se olisi tullut paria kilometriä lähemmäs, olisi pitänyt nousta pikimmiten ensimmäiseen mahdolliseen rantaan suojaan. 

Maininki on retkikertomus 1300 kilometriä pitkästä Suomen rannikon melonnasta keväällä 2013. Retki polveilee aallokkoisilta seliltä mielenkiintoisiin historian tarinoihin, rannikon luontoon ja elinkeinoihin.Kirja pitää sisällään paljon käytännön tietoa melonnasta, varusteista, reitistä ja leiripaikoista. Prosessoin matkan aikana pitkäaikaisen työn yllättävän päättymisen tuskaa. Mistä löydän uskon tulevaisuuteen ja miten selätän orastavan katkeroitumisen. Sidottu, 278 sivua, Tammi 2014.

Sää viilenee – mitä jos kaadun kajakilla

Talvimelonnassa on oma viehätyksensä, mutta ennen kylmiin vesiin lähtöä on syytä opetella kunnolliset pelastautumistaidot ja muistaa, että tiukan paikan tullen luonto voittaa aina. Siispä "pää kylmänä" ja riittävästi lämmintä kuivapuvun alle.

Kajakilla kaatuminen ja pelastautumistaidot puhuttavat varsinkin aloittelevia melojia. Pitääkö osata eskimo, entä mikä on melakelluke ja onko siitä mitään hyötyä? 

Rodeo-pelastautumista jotkut treenaavat uimahallissa innokkaasti, mutta väitän, että tosipaikassa se jäisi monelta tekemättä. 

Olen kerran kaatunut merellä kovassa tuulessa ja aallokossa. Alla linkki aiempaan postaukseeni kaatumisesta ja miten siitä pelastauduttiin. 

Re-entry, jossa sukelletaan ylösalaisin olevan kajakin sisään ja noustaan eskimolla ylös, olisi ollut tilanteessa varmaan nopein ja paras tapa, mutta opettelin sen vasta seuraavana talvena – vahingosta viisastuneena. 

 https://etelarannikko.blogspot.com/2010/08/kaatuminen-merella.html

Seabird Discovery 430 – vankka melkein joka paikan peruskajakki

Tavallaan heräteostos. Näin voisi luonnehtia hankkimaani Seabird Desing Discovery 430 –kajakkia. Toki muovisen kakkoskajakin hankinta merikajakin kaveriksi oli ollut suunnitelmissa, mutta päätöstä vauhditti melkoisesti loppusyksyn edullinen tarjous. 

Saman valmistuttajan Expedition ja varsinkin R Scott –malleista on julkaistu käyttäjäarvioita, mutta Discovery mallista ei sellaisia juuri osunut silmiini. Tein siis hankinnan pelkästään kuvien, mittojen ja intuition perusteella. Intuitioni toki perustuu kymmenien eri kajakkimallien melontaan monenlaisissa olosuhteissa. 

Ensivaikutelma on tukeva ja hintaansa nähden kohtalaisen laadukas. Luukut sulkeutuvat tiiviisti pienen silikonisuihkeen jälkeen. Etuköydet ovat niin kaukana istuinaukosta, ettei niillä ole melonnan aikana käyttöä kuin varamelan kiinnikkeenä. Istuinaukon takana on verkko, johon ei jäykkäselkäinen pääse melonnan aikana käsiksi. Jos karttaa haluaa pitää käsillä, tarvitaan aukkopeiton päälle nauhat.

Kansiköysiä saisi olla enemmän. Sellaista kansiköyttä, mitä pelastautumisessa voi käyttää apuna, ei takana ole ja edessäkin turhan lyhyesti. Muutama kansinappi ja kaksi kertaa kajakinmittainen viisimillinen kansinaru menevät siis hankintalistalle. 

Päiväluukku edessä on pussimallinen, jossa on kierrettävä kansi. Kansi toimii liukkaasti pienen silikonisuihkeen jälkeen. Kantta avatessa kannattaa olla tarkka, ettei vettä pääse lorahtamaan olemattoman reunuksen yli kannelta lokeron sisälle.

Istuin on hyvä, kunhan taittaa selkätuen kaksin kerroin. Selkätukea voi säätää kätevästi narun ja narulukon avulla istuinaukon vasemmalta puolelta aukkopeiton alta. Narulukko luistaa, jos narua ei painele huolellisesti lukkouran pohjaan. 

Ensimmäisten kymenien kilometrien jälkeen tuntui, että istuin voisi olla sentin pari korkeammalla. Kajakin ensisijainen vakaus siitä tuskin paljoakaan kärsisi. 

Polvi- tai reisituet osuvat kohdalleen. Jos eivät osu, niitä voi säätää muutaman sentin eteen ja taakse. Samoin istuinta voi siirtää eteen tai taakse 5–7 sentin verran. Reiät on kajakissa valmiina.

Polkimet on kuin Smart Trackit, mutta säätötanko toimii kiertämällä eikä nostamalla. Kun on tottunut melomaan evän kanssa, ohjauspolkimet tuntuvat olevan koko ajan vähän tiellä. Kun jalkaterät polkevat melonnan tahdissa, painavat ne samalla polkimen ohjausosaa ja kajakki vähän mutkittelee. Pitääpä tutkia vielä polkimien sopivaa etäisyyttä ja säätövaijerin kireyttä.

Discoveryssä on peräsin, mutta ei evää. Peräsin on kätevää nostaa ja laskea naruista istuinaukon oikealta puolelta. Säätönarun jousto vähän arvelutti, mutta näyttää toimivan. Säätönarut ovat sen verran takana, ettei niihin meloessa osu sormilla. Hyvä niin.

Peräsinlapa on pitkä ja tuntuu pitävän hyvin. Peräsin ylhäällä Discovery nousee herkästi tuuleen. Vastaavasti se ohjautuu melko hyvin kallistelemalla ja on ohjattavissa kohtalaisesti ilman peräsintäkin. Tosin kun kajakissa kerran on peräsin, niin miksipä sitä ei käyttäisi. 

Discovery on 430 senttiä pitkä ja 63 senttiä leveä. Tilavuutta on 293 litraa. 530 senttisen Tiderace Xplore -merikajakin rinnalla pullea Discovery näyttää todellista tilavammalta, eikä vaikutelma muutu vedessäkään. Koko etukansi tuntuu olevan korkealla veden pinnasta. 

Todellinen tilavuus paljastuu, kun kurkistaa kajakin luukkuihin. Etulaipio on huomattavan edessä, eikä keulapiikkiin jää kovin suurta tilaa. Takana tilaa on enemmän, eikä eväkotelo jaa sitä kahteen osaan. Istuimen takana on reilusti tilaa, samoin polkimien ja etulaipion välissä. Istuinaukkoon ei mielellään pakkaa retkellä kovin paljon tavaraa. Laipiota siirtämällä kuivaa tavaratilaa olisi enemmän.

Discovery on tukeva ja istuinaukko on suuri. Kajakkiin on helppo pitkäjalkaisemmankin istahtaa. Ensisijainen vakaus on hyvä, eikä kajakki tunnu kovin helposti kaatuvan. Kahdeksanasteisessa vedessä en tosin kokeillut, missä vaiheessa kajakki lopulta kaatuu. 

Tilasin kajakin mukana siihen tarkoitetun aukkopeitteen ja melan. Nyloninen aukkopeite on liian suuri, liian löysä ja liian kankeaa materiaalia. Aukkopeite on hankala kiinnittää, koska se luistelee takaa omia aikojaan irti aukon kauluksesta. Neopreeni- tai kombipeite menee hankintalistalle ja aukon kaulus karhennettavaksi. 

Melasta kirjoitan myöhemmin, kunhan saan sen käsiteltyä käyttööni sopivaksi. 

Kannen muotoilu vaikuttaa meloessa onnistuneelta. Mela tai melakäsi eivät kolhi kajakin kannen kylkiin. Pienellä istuimen korotuksella melonta-asento voisi olla tehokkaampi. Perussäädöillä melonta on leppoisaa ja vakaata. Ei ihme, että kajakkia mainostetaan kalastajille ja valokuvaajille. 

Kevään ensimmäisten avovesimelontojen perusteella Discovery ei häviä kovinkaan paljon nopeudessa yli viisimetriselle merikajakille. Totuttelulenkkien keskinopeus on kevään ensimmäisten 50 kilometrin matkalla on vaihdellut euromelalla lappaessa 6,7–7,2km/h. Vastaavat lenkit merikajakilla ja eskimomelalla ovat sujuneet noin 0,5 km/h nopeammin. 

Suurin ero nopeuden ohella on melonnan keveydessä. Kapea Ticerace Xplore liikkuu eteenpäin vaivattomammin. Discoveryllä saa tehdä töitä enemmän, jos haluaa pitää nopeuden jatkuvasti yli seitsemässä kilometrissä. Mutta miksi pitäisi? 

Vakaassa Discoveryssä on helppo ja miellyttävä istua, sitä on helppo ohjata ja se on kevyt melottava, jos tavoitteena ei ole maksimaalinen päivämatka. Toisaalta kajakissa jaksaa istua kyllä pitkään ja se on vakaa - tällaiset asiat voivat kompensoida hyvin aavistuksen hitaampaa matkavauhtia.

Tässä kohtaa kannattaa miettiä, mitä kajakilta haluaa, missä meloo ja mitä melonnalta odottaa. Jos haluaa kirjata nopeusennätyksiä, Discovery ei ole oikea vaihtoehto. 

Jos Discovery olisi polkupyörä, se olisi jäykkäperäinen noin 1000 euron maastopyörä, ei siis kaikkein nopein, ei kevein eikä kaikkein maastokelpoisin, mutta erittäin hyvä kompromissi moneen maastoon ja monenlaiseen käyttöön. 

Minulle Discovery on hyvä vaihtoehto jokiretkille, jäiden sekaan, kivisille vesille ja pienempiin vesiin retkille, missä pääasia voi olla esimerkiksi valokuvaus tai reittiin tutustuminen. Se on myös hyvä kakkoskajakki, johon sopii kaiken kokoiset melojat ja jolla voi melottaa ketä tahansa, joka haluaa tutustua opastuksellani lajiin.

Melontakausi 2022 alkoi myöhään

Rautatiesilta kulkee Tenetinvirran yli. Virta on monin paikoin sula läpi talven. 

Hankin ensimmäisen kajakkini 15 vuotta sitten keväällä 2007. Olisikohan ollut huhtikuuta, koska paikoin oli vielä Uudellamaalla lunta maassa. Heti, kun Klaukkalan Valkjärvestä lähti jäät, kärräsin 4,2 metrisen muovisen peruskajakin järveen ja jatkoin melontaa syksyllä siihen saakka, kun järvi jäätyi. 

Keskimäärin olen aloittanut avovedessä melonnan huhtikuun lopulla ja päättänyt avovesikauden joulukuussa. Joinakin kevättalvina etsin etelästä sulia virtoja, ja meloin niissä silloin tällöin uimahalliharjoitusten välissä. 

Kainuuseen muutettuani on pitänyt sopeutua siihen, että avovesikausi alkaa aikaisintaan toukokuun puolen välin paikkeilla ja päättyy loka-marraskuussa. 

Toinen asia, mihin on pitänyt sopeutua, on ajan käyttö. Aikaa melontaan on ollut paljon vähemmän kuin etelässä asuessani. 

Kolmas sopeutumista edellyttänyt asia on olosuhteet. Kotini ja mökkini ovat molemmat rannalla eli melomaan pääsee suoraan pihalta. Etelässä kotijärveni oli kovimmillakin tuulilla suhteellisen suojainen, noin 7 kilometriä pitkä ja leveimmilläänkin vajaan kilometrin levyinen. 

Nyt molemmat rantani avautuvat suoraan suurille, tuulisille selille. Mökkirannassa avovettä riittää länteen lähes 20 kilometriä ja koilliseen ja itään 3–5 kilometriä. Saaria ei juuri ole. 

Aallokko on melontavesilläni lyhyttä ja terävää. Järvien syvyydet vaihtelevat lyhyellä matkalla puolesta metristä kolmeen, jopa neljäänkymmeneen metriin ja tuulella on tilaa puhaltaa. 

Vihreä SeaBird Discovery 430 on metrin lyhyempi kuin vieressä oleva Tiderace Xplore M. Kajakkien tilavuus litroina on silti suunnilleen sama. Discoveryn vesilinja on kokonaispituuteen nähden melko pitkä. Ensimmäisillä lenkeillä keskinopeus on ollut noin seitsemän kilometriä tunnissa, mikä on vaikuttaa yllättävän hyvältä noinkin pullealla ja lyhyellä kajakilla. 

Tänä vuonna aloitin avovesikauden 20.5. melomalla kotoa mökille noin 14 kilometriä Pirttijärveltä Tenetinvirran kautta Nuasjärvelle. Meloin kevään ensikilometrit muovisella SeaBird Discovery 430 –kajakilla, jonka hankin joulun alla kakkoskajakikseni. Kajakista oli todella edullinen tarjous, ja se tuotiin kotiovelle noin kahden viikon kuluttua tilauksesta. Kerron kajakin ominaisuuksista tarkemmin, kunhan olen melonut sillä vielä muutamia lenkkejä. 

Hiljaista oli vesillä, joiden selkävesiltä jäät olivat lähteet vasta joitakin päiviä aiemmin. Virtapaikat on täälläkin sulana melkein läpi talven. Aurinko paistoi eikä, ihme kyllä, juuri tuullut. Näillä selillä tuulee yleensä aina jostain suunnasta. 

22.5. todistin mielenkiintoisen sään- tai tuulenmuutoksen. Lähimmällä sääasemalla muutaman kilometrin päässä tuuli etelästä 2 metriä sekunnissa. Sääaseman ja mökkirannan välissä on Vuokatinvaara. Rannassa tuuli idän suunnasta ehkä sen kaksi metriä. 

Noin puoli tuntia siitä, kun pilvet siirtyivät pois auringon edestä, tuuli yltyi selvästi, ehkä noin viiteen metriin ja muutti suuntaa koilliseen. Kun aurinko lämmitti maata, tuuli alkoi puhaltaa kylmältä selältä lämpimälle maalle. 

Sääasemalla tuulen ennustetiin kääntyvän parin tunnin aikana lounaaseen. Lähdin vesille, kun ”aurinkotuuli” alkoi aavistuksen hellittää. Kiersin kymmenen kilometrin lenkin avoimilla vesillä lopulta lähes tyynessä. Tuuli ei keskellä selkää ollutkaan samalainen kuin rannan tuntumassa. Lenkin jälkeen tuuli alkoi puhaltaa luoteesta ja puskea parinkymmenen kilometrin selältä pientä terävää aaltoa. 

Toisin sanoen maiseman korkeuserot ja auringon lämpö vaikuttavat tuuleen samaan tapaan kuin saaret ja niidet väliset kapeat salmet tai rännit. Sääasemalla mitattu tuuli kannattaa suhteuttaa ympärillä olevaan maisemaan ja sen vaikutukseen. 

Linnasaaren seutuvilta alkoi melkoinen myötätuuliosuus Varmavirtaa ja Lajunvirtaa pitkin Haapaselälle ja Puumalaan alkukesällä 2016. 

Muistan kerran Saimaalla valinneeni mielestäni suojaisan reitin Vekaransalmen lossilta (nykyisin siellä on silta) Puumalaan Partalansaaren länsipuolen Varmavirran ja Lajunvirran kapeasta rännistä. Vallitseva pohjoistuuli ahtautui tuohon pitkään ränniin sellaisella voimalla, että meno oli lähes jatkuvaa surffiaallossa pysyttelyä. 

Kun matkaa Linnavuoren liepeiltä Puumalaan oli sentään kolmisenkymmentä kilometriä, alkoi jatkuva ohjailu jo loppumatkasta väsyttää. Ehkäpä leveämmällä Lepistönselällä saaren itäpuolella vauhti olisi ollut maltillisempi, mutta tuuli vähemmällä ohjailulla hallittavissa.

Helsingin Venemessut Båt 2013

Helsingin Venemessut on Pohjois-Euroopan suurin venetapahtuma.  Kiertelin messukeskuksessa etsimässä melojaa kiinnostavia välineitä. Noin 300 näytteilleasettajista vain kaksi on keskittynyt esittelemään pelkästään melontatarvikkeita ja –kalustoa. Toki monella osastolla esitellään melojankin tarvitsemia varusteita, palveluja ja retkisatamatietoja. Lisäksi messuilla on parinkymmenen valokuvan näyttely Kyösti Romppasen melontakuvista.

Artic Sea 500 noudattaa nopeiden retkikajakkien nykymuotoilun linjaa. Vesilinja on lähes koko kajakin mittainen, kölilinja melkoisen suora ja keula kuin muskelivenessä.

Melojan kannalta kiinnostavimmat hallit ovat 1-3 ja 5 , missä ovat melontaosastot, tarvikkeet ja venesatama- ja veneilypalvelut. Keräsin mukaani Kemiönsaaren matkailukartan sekä esitteet Itäisen Suomenlahden venesatamista ja Selkämeren kansallispuistosta. Kuulin, että Virolahdella ollaan puuhaamassa matalaa melontalaituria jokirantaan. Paikkakunnalla on huomattu, että keskustan jokiranta on suosittu melontaretken aloitus- tai kääntöpaikka muillekin kuin muutamalle vuotuisalle rannikon Sinivalkonauha-melojalle.

Virkistysalueyhdistysten, kuntien, kalastuskuntien ja matkailutoimistojen esitteitä kannattaa kerätä. Esitteissä on usein riittävän tarkat kartat ja hyvät selosteet alueen käyntipaikoista, palveluista ja retkisatamista sekä tarpeellisia yhteystietoja. Esitteet on useimmiten sopivan kokoisia kajakin kannelle.

Ostin messutarjoushintaan 28 eurolla Saaristo-Atlaksen Saaristomeri –osan. Normaalihinta on n.65 euroa. Suomenlahti-osa minulla on ennestään ja olen melonut sen lähes jokaisella sivulla. Saaristo-Atlaksessa on puutteensa, mutta silti pidän sitä yhtenä parhaista melontakartoista.

Advanced Elementsin suositut puhallettavat mallit. Harvoin näitä näkee ulommilla melontavesillä, useammin myytävänä Huuto.netissä tai Nettiveneessä. Olisikohan niin, että harrastus alkaa usein tällaisella mutta jatkossa kaivataan toisenlaisia melontaominaisuuksia. Tai sitten nämä päätyvät jokireiteille ja vaikeapääsyisille melontavesille.

Heti 3 hallin ovella on esillä Advanced Elementsin ja Sevylorin kumikanootteja. Kolme ja puolimetrinen Sevylor pakkautuu pienen rinkan kokoiseen reppuun. Pohja muodostaa toisen ja reunat toisen ilmasäiliön. Kanootin pohjassa on pienen pienet kölin pätkät molemmissa päissä ja lisäksi kolmen sormen levyinen evä. Vaikka lyhyet kumikanootit näyttävät rantaleluilta, niitä käytetään paljon retkeilyyn sisävesillä ja koskisilla joilla. Kumikanootti on kevyt ja kulkee pienen rinkan kokoisessa repussa vaikkapa lennolla normaalina matkatavarana.

Sevylorin ilmatäytteinen kanootti pakkautuu pieneen tilaan. Viime kesän Saimaan retkellä näin, kuinka sakasalaiset ja venäläiset retkeilivät tällaisilla viikkokausia pitkin Linnansaaren ja Koloveden kansallispuistoja.

Kyösti Romppasen valokuvanäyttelyä somistaa useissa kuvissa näkyvä Avalon Aniara,  jonka väritys on Romppasen suunnittelema. 

Venesatamien ja vesialueita esittelevien osastojen vieressä tutustuin Kyösti Romppasen valokuvanäyttelyyn. Osa kuvista oli viime vuodelta, vaikka tuntui kuin ne olisi jo aiemmin nähnyt. Alkaako kuvien perusidea jo kulua? Vai johtuuko vaikutelma siitä, että itsekin katsoo maisemaa kajakin keulan yli noin kaksi sataa tuntia vuodessa? Rompasen kuvat ovat huoliteltuja, tarkasti valittuja ja rajattuja. Tiedän, että moni on kuvien innoittamana lähtenyt melontakurssille uutta harrastusta opettelemaan. Kuvat vievät katsojansa osaksi elämyksellistä maisemaa.

Skimkayaksin kajakit ylhäältä alas. Beaufort TR, Braveheart TR, Dex TR ja Differ TR. 

Skimkayaksin Beaufortin takaosan muotoilu poikkeaa totutusta retkikajakin muotoilusta. Tyylikäs,  voipa olla toimivakin.

Beaufortin melaparkki tai melapelastautumista helpottamaan ajateltu melanlukitus toimii pikalinkulla. Ehdottomasti kätevämpi kuin hihnalukko. Silti pidän itse kätevämpänä pitää melaa irrallaan kädessä aukon takareunaa vasten melakellukepelastautumisessa. Tuntuma melaan ja veteen säiyy ja melan saa nopeasti käyttöön ja tukemaan sinne missä tukea tarvitaan.

Kajakit ylhäältä alas: Wahoo, Scorpio ja Viviane. Wahoon vesilinja on pitkä ja ilme vakuuttava. Luulen, että tällä matka taittuu.

Kokkolalainen Mikskayaks on kehitellyt nopeaan retki- ja kuntomelontaan vaikuttavan näköisen Wahoon. Wahoo on 580 cm pitkä. Sen vesilinja on koko kajakin mittainen. Loivan v-pohjaisen kajakin leveys on 53,5 cm, tilavuus 415 litraa ja paino 26 kg. Keski- ja isokokoisille melojille suunnattu urheilullinen merikajakki muistuttaa mitoiltaan ja pohjan muodoltaan Point XP18:aa, mutta kannen muotoilu on maltillisempi. Kajakki on varmasti nopea ja kantaa runsaankin retkilastin hyvin. Tätä pitää päästä kokeilemaan. 

North-West Importin osastolla Skim Kayaksin Beaufortin peräosan muotoilu kiinnitti huomioni. 513 cm pitkä ja 53 cm leveä kajakki on suunniteltu retkikäyttöön. Valmistajan mukaan sillä päjää hyvin kovassakin kelissä ja aallokossa. Vaikuttavan näköisen, hyvin viimeistellyn kajakin tilavuus on 329 litraa ja lasikuituversion paino 25 kg.

Pakboats tekee useita eri kokoisia koottavia kajakkeja ja kanootteja. Yksiköksi ja kaksikoksi soveltuva Saranac 15 maksaa ilman kansipeitteitä noin 1350 euroa. Näyttää hyvin käyttökelpoiselta. Vieressä musta Artisan 5g ja sen yläpuolella Marlin Activ.

Koottava Pakboats Saranac 15´-kajakki painaa vain 13 kiloa, mutta vaikuttaa puhallettavia kumikanootteja vakuttaavammalta. Saranacissa on alumiiniputkirunko ja sen sivuilla on ilmasäiliöt. Kangaspohjainen kajakki on 457 cm pitkä ja 72 cm leveä. Siihen saa vajaan 300 euron lisähintaan kansipeitteen yksiköksi tai kaksikoksi.

Ortlieb Soft.Shot kameralaukku näyttää tavalliselta, siistiltä olkalaukulta, mutta on kansiläpän sisäpuolen taskua lukuunottamatta upotuksen kestävä kameralaukku.

Ortlieb Soft-Shotin kansiläpän alla on vesitiivis vetoketju. Sisällä on hyvin pehmustettu, muunneltava lokerikko järjestelmäkamerarungolle ja muutamalle objektiiville.

Ortlieb Digi-Shot kamerlaukku avautuu Soft-Shotia reilummin. Vetoketju kiertää koko laukun yläosan ja laukku on sisarmallia vähän tilavampi.

North-West Import tuo maahan Ortliebin vesitiiviitä pusseja, laukkuja ja koteloita. Kiinnostavia uutuuksia ovat Soft-Shot ja Digi-Shot vesitiiviit kameralukut. Varsinkin upotuksen kestävä Soft-Shot näyttää tavalliselta olkalaukulta ja on kooltaan sellainen, että sen sujauttaa kajakin ovaalista  kansiluukusta helposti sisään. N. 200 euroa maksavaan laukkuun mahtuu järjestelmäkamerarunko, 2-3 objektiivia ja salama. Mitäpä muuta sitä perusretkikuvaaja tarvitsee.

Tahen Greenland T:n uudistettu aukko on edestä aiempaa leveämpi. Huomatkaa uudenlainen pinnan struktuuri.  Vieressä on lapsille suunniteltu 377 cm pitkä retkikajakki Bambu. Osastolla oli esillä myös kiinnostava Kajakpron kuntokajakki Nemo sekä kolmeen tai neljään osaan katkaistava Pointin Mercury -kajakki. 

Welhonpesän osastolla katselin tutun Tahen Greenland T:n uutta versiota. Greenlandin istuinaukkoa on levennetty edestä, jalkatiloja muokattu ja kannen pinta on saanut uuden kuosin. Ehkäpä tällä voi nyt meloa myös kilpatyyliin polvet yhdessä. Greenland-malleista isompi  T on ollut erityisen suosittu enkä ihmettele sitä. Matala kajakki on kapeudestaan huolimatta kohtalaisen alkuvakaa ja helppo melottava. Vaikka se on tehty ensisijaisesti eskimoiden ja aallokkomelonnan harjoitteluun, sillä meloo liukkaasti sadan kilometrin päivälenkin. Olen kokeillut.

Kajakit ylhäältä alas: Artic Sea 500, RTM Artic Luxe ja Tiderace Xtreme.

Toinen kiinnostava malli Welhon osastolla oli edullinen Artic Sea 500. Kajakki on tehty retki- ja kuntomelontaan. Vesilinja on koko kajakin mittainen ja pohja loiva v, joka on reunoiltaan pyöristetty. Kajakissa on pieni päiväluukku edessä ja SmartTrack –peräsinohjaus. Koska evää ei ole, tavaratila takana on selkeä ja helppokäyttöinen. Tätäkin pitää kokeilla. Voisi olla todella hyvä ilta- ja päivälenkeille ja miksei pitemmille retkilekin.

Welhonpesän ennestäänkin runsaat valikoimat ovat kasvaneet Tideracen malleilla, jotka ovat maailamlla hyvin suosittuja. Mesuilla on näytillä’ Xtreme ja Xcite –mallit. Tiderace ei ole halpa, mutta niiden laatua kehutaan. Lasikuitu on hyvänlaatuista, kovuus ihanteellinen ja työn laatu hyvää. Kaikki tämä näkyy kestävyytenä ja käytettävyytenä. Muotoilua ja melontaominaisuuksia arvostetaan. Ulkomaisten melontablogien kuvissa brittiläinen Tiderace on varmaan eniten esiintyvä kajakkimerkki.

Welhon oma Star 500 muovikajakki tehdään nykyään sandwish-rakenteisesta polyeteenistä. Evä laskeutuu alas esijännitetyllä jousella. Joissain tilanteissa jumiutuva jäykkä evävaijeri on jätetty pois. Star 500 sopii parhaiten hoikille tai korkeintaan keskikokoisille melojille. En tiedä kuulunko kumpaankaan ryhmään. 184 cm pitkänä ja 84 kiloa painavana pidän Star 500 kajakkia mukavan ”tyköistuvana”. Kaikenlainen puljaus ja eskimot sujuvat sillä helposti ja mukavasti.

Mitchellin Black Magic- puun ja hiilikuidun kaunis yhdistelmä.

Osaston melavalkoima on hieno. Puun ja hiilkuidun integraatiota voi ihastella Mitchell Black Magic –melassa. Jos on mela kaunis, on hintakin melko pyöreät 500€ . Ehkä tätä ei kannata lainata melontakurssille luonnonrannasta lähtö –harjoituksiin tai kaverille koskiretkelle.

Northern Light Paddles gröönlantilais- ja aleuttimelat eivät minua sytytä, mutta niillä on oma kasvava friikkijoukkonsa. Jotkut veistävät gröönlantilaismelansa itse puusta. Niistä tulee usein painavia. Nämä hiilikuituiset, korua muistuttavat design-esineet ovat keveitä ja kauniita. Tottumattoman käteen kantikas varsi ja nollan lapakulma tuntuvat ensin oudolta. Voi olla, että näihin hurahtaa, jos pääsee kunnolla kokeilemaan.

Nigel Fosterin iloisen Point 65° lavan selkäpuoli on laakean sileä. Keskiruoto ei näy.

Nigel Fosterin sileä, lautasmainen kajakkimelan lapa.

Bracan pituus- ja lapakulman säätö. Tarkka ja tiukka, mutta säätö ei ehkä onnistu neopreenihanskat kädssä. Tarvitseeko onnistuakkaan? Joka tapauksessa tukevamman ja tarkemman tuntuinen kuin vaikkapa Harmonyn vastaava muovinen versio.

Toisenlaista ajattelua noudattaa Nigel Fosterin Point 65° hiilikuituvarrellinen ja lasikuitulapainen retkimela. Pyöreämuotoinen, iloisen punakeltainen  lapa on vaimakkaasti kuppimainen, kuin laakea lautanen ja lähes sileä myös selkäpuolelta.

Pitelin ensimmäistä kertaa kädessäni Lahnakosken Qajak-puumelaa. Lahnakosken vanerilapaisella Classicilla olen joskus melonut. Qajak veistetään kokonaan haavasta ja lapojen päässä on kaitale tervaleppää. Varsi on koko matkaltaan ovaalin muotoinen ja koko mela “yhtä puuta”. Kaunista Qajakia tehdään kahdella eri lapakoolla ja lapakulmalla. Perusversiot ovat 19,5 cm lapaleveys ja 80° kulma ja 17,5 cm lapaleveys ja 60° kulma. Alle kilon painoinen mela tehdään käytännössä käsityönä. Tilaamalla saa haluamansa lapakulman ja –koon yhdistelmän, mutta toimitusaika voi silloin venyä.

Oikealla Lahnakosken kaunis haapapuinen Qajak. Vieressä vanerilapaiset Calssicit ja muovisia Camping-malleja. Qajakin saa tehtaalta tilaamalla haluamallaan lapakulmalla noin 160 eurolla.

Melontavaatteet ja kuivapuvut ovat messuilla vähän hankalia esiteltäviä. Vaaterekeissä riippuvat anorakit ja kookkaat haalarit eivät erotu eivätkä houkuttele hypistelemään. Kuivapukuja oli esillä useammallakin osastolla. Puvuista ei heti päälle näy, mitä uusia tai erityisiä ominaisuuksia ne sisältävät. Palmin melontaan suunnitellun kuivapuvun vetoketju jäi mieleen. Puku puetaan päälle kuin villapusero pään yli. Vetoketju sulkee kokonaisuuden jalkojen sisäsivua pitkin. Vaikuttaa kätevältä. Useinhan näitä revitään päälle tai päältä kuin makkarankuorta. Jos ei ennen ole tullut hiki niin melontahaalaria pukiessa tai riisuessa tulee varmasti.

Olisin mielelläni kuullut melojalle soveltuvista gps-laitteista ja erityisesti niiden laataamiseen soveltuvista aurinkopaneeleista. Garminin osasto oli ruuhkainen suhteessa esittelijöiden määrään. Aurikopaneeleita näin vain kahdella osastolla, ja nekin olivat kovia vene-, mökki- tai asuntovaunukäyttöön ajateltuja malleja. Minua askaruttaa sähköisten laitteiden käyttö ja sujuva lataaminen vaikkapa kahden tai neljän viikon retkellä. Pelkästään SportTracker vie puhelimen akun tyhjäksi päivässä.

Sunseeker, yksi messujen suurimpia veneitä. Vesillä liikkumisen ääripäät on meloisen leveällä.  Samoissa vesissä, samoissa maisemissa ja samoissa retkisatamssa voi liikkua hyvinkin erilaisin mukavuustasoin ja kustannuksin. Ei ollenkaan huono vaihtoehto tämäkään, jos kaikkea muuta jo on.

Messujen päähallissa isojen veneiden välissä kulki isä kahden alle kouluikäisen lapsen kanssa. Nuorempi lapsista ihasteli kahta messujen kenties suurinta, pienen omakotitalon kokoista  venettä.
“Isä, sitten kun sinulle tulee rahaa, niin ostathan meille tällaisen. Tai heti kun minulle tulee, niin minä kyllä ostan”