Pehmeä vai kova istuin kajakkiin

Kajakin istuimella on keskeinen vaikutus siihen, miten melonta sujuu ja kuinka kauan kajakissa jaksaa rantaan nousematta istua. 

Tiderace Explore M ja muutama käyttämäni istuimen lisäpehmike. Kajakin alla olevat airot eivät liity millään tavalla melontaan, toki vesillä liikkumiseen kyllä. 

Kajakkimeloja on sidottu aukkopeitolla napakasti kajakin istuimeen, ja mahdollisuudet melonta-asennon vaihteluun ovat rajalliset. Kajakin trimmaaminen tavaroita siirtelemällä ei rantaan nousematta onnistu. Kajakkia voi kallistaa polvea nostamalla, selkätukea voi säätää niin, ettei ryhti niin helposti painu kasaan ja ylävartaloa voi painopisteen muuttamiseksi kallistaa eteen tai taakse. Mutta takapuoli pysyy kaiken aikaa tiiviisti kajakin istuimessa, ellei nyt ole syvää ylätukea hakemassa tai eskimoa pyöräyttämässä. 

Vasemmalla Tahe Revalin solumuovilla pehmustettu istuin, oikealla Kayman Furyn istuin, jossa ei ole lainkaan pehmustetta. Solumuovipehmusteissa on sellainen ikävä puoli, että niiden alle jää usein sen verran vettä, että takapuoli kastuu.

Kajakissa istumiseen tottuu kajakissa istumalla. Melontaharrastukseni alkuvaiheessa tavallinen iltalenkkini kesti noin tunnin. Totuin istumaan kajakissa tunnin, ja jos aikaa meni enemmän, alkoi istuin tuntua epämukavalta. Kun jatkoin lenkkini välillä kahteen tuntiin, totuin vähitellen istumaan kajakissa kaksi tuntia. Sen jälkeen pitempikään istuminen ei puuduttanut takapuolta, selkää, reisien yläosaa eikä jalkateriä. 

Perception Essencen istuinta on kehuttu ja hyvää minusta on varsinkin se, että istuimen etureunan korkeutta voi säätää. 

Istuimen sopivuuden lisäksi olennaista on jalkatukien sopiva etäisyys, kannen ja polvitukien korkeus ja selkätuen säätö. Jalat on hyvä pitää vähän koukussa, mutta ne pitää tarvittaessa saada polkimilla suoriksi. Selkätukeen ei ole tarkoitus nojata, vaan siitä saa sopivaa tukea jalkatyöhön. Kerrataan nyt vielä, että meloja käyttää tehokkaan melonnan kiertoliikkeeseen isoja lihaksia, siis jalkoja, selkää ja vatsaa. 

Tiderace Vortesin istuimen pohjaan on liimattu ohut kumimatto, joka estää liukumasta penkillä. Tällaisella penkillä olen istunut kahdeksankin tuntia yhteen menoon. 

Mutta millainen on istuin, jossa retkimelojan pitäisi pystyä istumaan tuntikausia yhteen menoon. Yhtä oikeaa mallia tai vastausta kajakin istuimen malliin ei ole niin kuin ei polkupyörän istuimeenkaan. Istuin on valittava konkreettisesti takapuolituntumalta, mielellään useamman tunnin yhtäjaksoisella tuntumalla. 

Minulle parhaat kajakin istuimet ovat olleet Kayman Furyssa ja Tideracen Vortexissa ja Explorerissa. Furyn lasikuituistuimessa ei ollut lainkaan pehmustetta, Tideracen kajakeissa lasikuituun on liimattu puolen sentin kumipehmuste, tai paremmin liukueste. Istuimet ovat olleet leveydeltään sellaisia, että lantio solahtaa siihen sen verran napakasti, että kajakkia voi kallistaa yksinkertaisesti lantiota kallistamalla. 

Kajaksportin istuin, joka muissa kajakeissa on tuntunut sopivalta, puudutti korkeakantisessa Skim Beaufortissa takareidet ja istuimen päällä piti pitää parin sentin solumuovipatjaa. Pikkuisen samaa vikaa (tai ominaisuutta) on Sea Bird Discoveryssa. Istuin on vähän liian leveä ja kajakin kansi korkea. Tosin sanoen kajakissa ”hölskyy”. Tuntuma on toki henkilökohtainen ja myös tottumiskysymys. 

SeaBird Discoveryn istuimessa on ohut pehmuste. Selkätuki on korkea, mutta sen voi onneksi kääntää kaksinkerroin. 

Olin istunut Tideracen penkeissä useita tuhansia kilometrejä ja kahdeksankin tuntia yhteen menoon ilman ongelmia, kunnes huomasin leikkaavani ohuesta retkipatjasta istuimeen lisäpehmikettä samaan tapaan, kuin ensimmäisellä viikon mittaisella retkelläni. Takapuolen luihin ja lonkkaan painoi. 

Vähitellen vaivat pahenivat, pehmike kasvoi paksuutta ja siedettävä aika kajakissa lyheni kesällä 2024 alle puoleen tuntiin. Seuraavana keväänä sain lonkan tekonivelen, ja melonta jonkin verran helpottui. Alaselkä oli leikattu pari vuotta aiemmin, ja silläkin saattoi olla osuutta kajakissa istumisen hankaluuteen. 

Sun Castalin istuin on samantapainen kuin Perceptionissa. Istuimen sivuilla on pehmikkeet, joilla voi säätää istuimen leveyttä ja lantiotuntumaa kajakkia kallistettaessa. 

Tänä kesänä, kun lonkka alkoi jo olla kunnossa, vajaa tunti kajakissa sujui hyvin, mutta toisen tunnin alkaessa vanhat vaivat palasivat. Pidin vanhasta muistista erivahvuisia solumuovipehmikkeitä takapuolen alla ja yritin hakea sopivaa muutamasta viime vuosina leikkaamastani eri vaihtoehdosta. Ei juuri helpottanut. Harmitti ja mietin jo, pitääkö typistää melontalenkit alle tuntiin tai jättää koko harrastus, kunnes lenkille lähtiessäni unohdin jotain. 

Aluksi en huomannut mitään. Melonta tuntui helpolta. Meloin neljän ja viiden metrin sivuvastaiseen ja sivutuuleen, sitten sivumyötäiseen ja suoran myötätuuleen enkä tullut laskeneeksi kajakin evää. Ohjailuvedot ja pienet kallistukset sujuivat kuin huomaamatta, ja kajakki totteli herkästi vartalon liikkeitä. Puolen toista tunnin istuminen ei tuntunut takapuolessa, ei nivusissa eikä reisissä, ei lonkissa. Olin unohtanut istuinpehmikkeen pois. 

Melontamaisemaani kuun valossa. Harvoin on näillä vesillä näin tyyntä. Vaikka tuuli olisi vain viisi tai kuusi metriä sekunnissa, jos se tulee pohjoiselta puoliskolta, aalto on lyhyttä ja terävää ja jostain syystä usein ristiaallokkoa.

Toisin sanoen kajakin istuimessa käyttämäni erilaiset pehmikkeet vaimensivat muutakin kuin painetta takapuolen luihin. Pehmikkeet vaimensivat ja jopa estivät kokonaan vartalolla ohjaamisen. Lantion liike ei välittynyt kajakin runkoon. Lisäksi pehmeä solumuovi painoi milloin takareisiä, milloin jotain muuta kohtaa tai kaikkia niitä. 

Luulen, että kajakin istuimeen pätee sama periaate kuin polkupyörän istuimeen. Aluksi pehmeä tuntuu mukavalta, mutta mitä enemmän ja pitempiä matkoja ajat, sitä vähemmän istuimeen kannattaa laittaa pehmustetta. Hiertymien ja turtumisen kannalta istuimen muoto ja asento ovat pehmeyttä tärkeämpää. Selkätuesta vielä sen verran, että opin aikanaan eniten melontatekniikkaa ja kajakin käsittelyä Lettmanin merikajakilla, jossa ei ollut lainkaan selkätukea, ei edes alaselän taakse tulevaa remmiä. Meloessa oli pakko pitää kohtuullinen etunoja.