Finnia-kanootti valmis – tällainen siitä tuli

Finnia-kanootti ei ole symmetrinen, mutta näyttää toimivan kohtalaisesti yksikkönä  perä edellä meloen. 

Parin viikon kanootinrakennuskurssi oli hieno kokemus. Suosittelen.

Kaksi viikkoa olisi voinut käyttää vaikka melontaretkeen tai ulkomaanmatkaan. Molemmista olisi jäänyt muistoja ja ehkä valokuviakin, mutta kanootinrakennuskurssilta jäi myös kanootti ja aimo annos onnistumisen iloa. Minä tein sen omin käsin.

En ollut eläessäni pidellyt käsissäni ja käyttänyt niin teräviä talttoja kuin kanootinrakennuskurssilla. Opin käyttämään erialisia höyliä, sahoja, liimoja ja puristimia. Opin uusia työtapoja ja huolellisuutta työn suunnittelussa. 

Nyt kanootti on valmis ja odottaa rannassa vesillelaskua. Vedin kotona kanootin pintaan uuden terva-havupuutärpätti-puuvillavernissa -kerroksen. Viimeisen kurssipäivän tervauksen tavoite oli nopea kuivuminen, ja pintakäsittely jäi siksi melko ohueksi. Kotona imeytin tervaa kanootin pintaan niin paljoin, ettei puu enää lisää imenyt. Nyt sadevesi helmeilee eikä imeydy kanootin pintaan.

Kiinnitin istuimet ja Peakin 90-senttiset ilmapussit molempiin päihin. Kuvissa näkyvät melat ovat Grey Owlin meloja. Kurssilla veistetyt majanvanhäntämelat ovat vielä aihioina odottamassa höyläämistä, hiomista ja pintakäsittelyä. 

Tänään rannassa tuulee sen verran navakasti, että vesillelasku saa odottaa tyynempää säätä.

 

Kanootin veistoa – tarkkaa limisaumaa

Ensimmäinen kanootinveistoviikko alkaa olla illassa. Työ jatkuu virallisesti maanantaina, mutta jotain käymme varmaan askartelemassa viikonlopun aikana. Kun aikaa on enää viisi päivää (ma–pe) ja liimausten kuivuminen vie aikaa, pitää eri työvaiheet aikatauluttaa tarkasti. Tosin se on ensisijaisesti opettajan huoli, mutta minkäs teet, kun työ imaisee mukaansa ja tavoite siintää jo lähellä. 

Keulasteevin suoruutta tarkitetaan laserilla. 

Tänään liimattiin kolmoslaudat kanoottien kylkiin, ja rungon muoto hahmottuu jo selvästi. Pientä säätöä oli tarpeen tehdä, koska minun kanoottini keulasteevi oli ilmeisesti kuormaliinaa kiristettäessä päässyt kääntymään muutaman millin vinoon. Epoksin sekoittaminen alkaa jo sujua; oikea notkeus syntyy helposti ja melko nopeasti. 

Limisaumassa laudat viistetään keulassa ja perässä toistensa päälle. 

Limilautojen höyläys keulassa ja perässä edellyttää tarkkuutta ja jonkin verran muototajua. Alemman laudan pää viistetään sisään ja päälle tulevan laudan alareuna viistetään alemman laudan päälle. Minkä tiiviimpi liitos, sen parempi. Ensimmäisen viisteen höylääminen oli työläin, sen jälkeen työ alkoi sujua ja kävi melko nopeasti, ja lopputuloskin oli parempi.

Finnia-kanootin rungossa ylemmän limilaudan alareuna tulee reilusti alemman laudan päälle ja muodostaa rungon kantteihin pienet negatiiviset kölit ja sivuille ”nousulistat”. Ilmeisesti ne tekevät kanootista melko suuntavakaan, vaikka se toisaalta on helppo käänneltävä. Kaareva ”pokkaus” pohjan sivulla viittaa siihen, että kanootti kääntyy kallistettaessa helposti. 

Kolmoslaudat menossa liimaukseen. Rungon muoto alkaa jo hahmottua. Keulassa näkyvä rako ei kuulu asiaan, ja se peitetään kiiloilla. Rako johtuu ilmeisesti siitä, että käytimme puista sisästeeviä, kun alkuperäisessä mallissa steevi on vain ulkopuolella, ja sisäpuoli muotoillaan epoksilla. 

Päivän lopuksi liimasin aihiot kahta melaa varten. Lapojen muodoksi valitsin majavanhännän. Siinä sitä on höyläämistä ensi viikoksi, kun kakkos- ja ykköslautojen sekä parraslistojen ja kansien liimaukset kuivuvat. Ensi viikkoon jäi myös penkkien pintakäsittely ja nauhojen kiinnitys. 

Istuinten rungot valmiina pintakäsittelyyn.

Viikko on kulunut nopeasti. Saunoin ja huuhdoin kunnolla viikon hionta- ja sahauspölyt poispalatakseni kanoottijigin ääreen sunnuntaina. 

 

 

Kanootin veistoa: Liimaa ja puristimia

Tänään kanoottityömaalla näytti iltapäivällä käytännössä ihan samalta kuin aamulla. Vaikka mitään kovin näkyvää jälkeä ei syntynyt, työt silti etenivät merkittävästi. Aloitimme päivän liimaamalla eilen muotoillut ja asetellut pohjalevyt paikoilleen. 

Ensimmäiset melanvedot Finnia-kanootilla Ämmätsänjärvessä. Kuva: Juho Paaso.

Vielä piti pohjalevyjä hieman viimeistellä, ennen kuin epoksia levitettiin kölipuun selkään. Liimaaminen on tarkkaa puuhaa, ja se on lämpötilasta riippuen tehtävä nopeasti tai erittäin nopeasti. Meillä liiman työstöaika oli puoli tuntia, ja se kului kyllä lähes viimeistä minuuttia myöten yhden pohjalevyn liimaamisessa. Liimattavana oli kahteen kanoottiin yhtensä neljä pohjalevyä. 

Kölipuun laitaa höylätään oikeaan kulmaan. Kuva: Juho Paaso.

Epoksia ei kannata pihistellä eikä toisaalta holvata ympäriinsä. Jos liimaa pihistelee, voi rakenteisiin jäädä onttoja kohtia, joihin vedellä on vahva taipumus ennen pitkää hakeutua. Ja jos vettä pääsee puurakenteen sisään, rakenne ei ole pitkäikäinen. 

Ylipursunnut epoksi ja epoksitahrat taas ovat aika työläitä poishiottavia. Huomasin sen, kun hioin yhteen liimattujen neloslautojen liitokohtia säällisen näköisiksi. 120:n paperilla sai pyörittää Festoolin epäkeskokonetta hyvän aikaa. 

Epoksia, piituhkaa ja sekoitustikkuja.

Kanootin teko rytmittyy liimausten mukaan, koska epoksi kuivuu ja saavuttaa lopullisen kovuutensa hitaasti. Jos lämpötila olisi vakio +24, kuivumisajan voisi katsoa kellosta. Hämäläisessä kesässä hallin sisälämpötila vaihtelee ja kuivuminen sen mukaisesti. Kuivumisen astetta seurataan aamuisin edellisen päivän epoksikuppien pohjilta. 

Koska kuivumista pitää odottaa ainakin seuraavaan päivään, tehdään välillä muita töitä. Tänään liimattiin yhteen seuraavat eli kolmoslautaparit ja valmisteltiin jo seuraavat eli toiseksi viimeiset. Minä liimasin kakkosparitkin, koska jään todennäköisesti jälkeen kurssikaverista taas jossain vaiheessa. 

Iltapäivän yksi askare oli istuinten runkojen valmistus. Opin piirtämään puuhun sahausmerkin veitsellä, jotta sahaus osuisi tarkalleen oikeaan kohtaan. Lyijykynän jälki on puussa vähintään millimetrin paksuinen, ja voi siis aiheuttaa millimetrin heiton. 

Puusepän työ näyttää olevan tarkkaa puuhaa ja kysyy kärsivällisyyttä. Vastaavasti tiiviin ja irvistelemättömän puuliitoksen aikaansaaminen on palkitsevaa. Kolme minunkin tekemistä neljästä liitoksesta onnistui kohtalaisesti. Vain yksi jäi vähän irvistämään, mutta sekin peittyy istuinnauhojen alle. Mielenkiintoista on seurata puusepän tinkimättömän tarkkaa työskentelyä sellaisissakin paikoissa, jotka eivät jää edes näkyviin. 

Istuimen runkoon jyrsittiin tarvittavat kolot tappiliitoksille. Kuva: Juho Paaso.

Istuimen rungon osat liitettiin toisiinsa eräänlaisella tappiliitoksella. Tappeja varten osiin jyrsittiin sopivat kolot, jotka sentään tehtiin koneella. Osat liimattiin yhteen Pur-liimalla ja puristettiin jämäkästi kuivumaan. 

Päivän päätteeksi katselimme melojen malleja. Huomenna on tarkoitus liimata melojen säleet ja kun liima on kuivaa, alkaa höylääminen. 

Katselin illalla majapaikassani Luopioisten matkailuesitteitä ja karttaa. Aika monta tulipaikkaa ja retkisatamaa näyttää Kukkian saarissa ja rannoilla olevan muutaman tunnin melonnan päässä Luopioisten keskustasta. Jos olisi kajakki mukana eikä illoiksi muita tehtäviä, kävisin iltapuhteina ainakin lähimmät tulipaikat katsomassa.

 

 

Kanootin rakentamisen ensimmäinen päivä

Ämmätsä sijaitsee keskellä ei mitään, mutta maisema ja varsinkin Ämmätsän kartanon maille vievä mutkikas tie on kaunis. Luulenpa, että tie Luopioisista Rautajärvelle ja Ämmätsään noudattelee edelleen valtaosin ikiaikaista kärrytietä. Tielle näkyvät järvenselät eivät ole laajoja. Ne näyttävät suojaisilta ja hyvin melottavilta lähes säässä kuin säässä. 

Juho Paason Finnia-kanootti ja kajakin purjevarustus.

Vendia Woodsin kuluvan kesän ensimmäinen kanootinrakennuskurssi alkoi aamulla kahdeksalta. Jouka Dehm ja kurssin ohjaaja Juho Paaso esittelivät tilat, työkalut ja kurssin ohjelman. Siitäpä päästiin melko nopeasti rakennusjigin äärelle ja kiinni kölipuuhun.

Oikean mittaiseksi sahatun kölipuun molempiin päihin liimattiin epoksilla kaarevat steevit. Koska Finnia-kanootti ei ole ihan symmetrinen, steevit ovat hieman erilaisia. Niitä ei siis parane sekoittaa keskenään. 

Juho liimaa steeviä kölipuuhun. 

Ensimmäinen työkalu, jota kanootin rakentamiseen tarvittiin oli japaninsaha. Sain sillä heti pintanaarmun vasempaan peukaloon, mutta kun oudonmalliseen sahaan tutustui lähemmin, sahaaminen ”väärään suuntaan” hammastetulla sahalla alkoi sujua.

Kölipuun ja steevien liitoskohta viistottiin sahalla hyvin loivaan kulmaan ja viistotut pinnat höylättiin sileiksi. Kaarevien steevien höyläämisessä käytettiin kavahöylää, jollaista olin pidellyt käsissäni viimeksi oppikoulun alaluokilla, kun tehtävänä oli kaarevan vaatehenkarin höylääminen. 

Kun steevit oli liimattu kölipuuhun ja koko komeus kiinnitetty ruuvipuristimilla oikeassa asennossa jigiin, jätettiin epoksi kuivumaan yön yli. 

Kanootin kaksi pohjalautaa oli jo liimattu valmiiksi. Vedia-lauta on tavallaan mäntyvaneria, mutta sillä erotuksella, että viilut ovat eri vahvuisia ja saman suuntaisia, vain keskimmäinen viilu on poikkisuuntaan. Päällimmäiset viilut ovat 1,2 millimetrin vahvuisia. Tällä tavalla ohut lauta ei halkeile, se saadaan pitämään mittansa ja siihen saadaan sopiva taipuisuus. 

Vendia-laudan juuret lienevät Rantasalmella, missä etsittiin sulkavalaiselle kilpasoutuveneelle sopivaa venelautaa. Läyliäisissä toimiva Vendia Woods jatkoi kehitystyötä ja on päätynyt ympäristöystävälliseen ja puuta säästävään venelautatuotantoon. Vendia-lautaa käytetään myös erilaisissa sisustuksissa, koska pintaviilut ovat oksattomia ja tarkasti valikoituja. 

Kanootin noin 2,4 metrin mittaiset sivulaudat oli CNS-jyrsitty oikeaan muotoonsa, ja meille jäi tehtäväksi irrottaa laudat levyistä, hioa jatkoskohdat toisiinsa yhteensopiviksi liimata kappaleet pitkiksi laudoiksi, jotka asennetaan pohjalaudoista seuraaviksi. Siinä vaiheessa kanootti alkaa jo saada selkeää muotoa. Koska aikaa jäi, sahasimme ja hiomme seuraavankin kerroksen laudat valmiiksi liimausta odottamaan. 

Päivän päätteeksi kävin kokeilemassa valmista Finnia-kanoottia Ämmätsänjärvessä. Tarkoitus oli kokeilla kanoottia kaksikkona Juhon kanssa, mutta sillä välin kun Juho oli pukemassa melontakamppeita päälle, nousin itsekseni kanootin takaistuimelle. 

Koska kanootin takaistuin on melko takana ja pohja sinä kohtaa jo melko jyrkkä v-pohja, pieni istuma-asennon muutos sai kanootin kallistumaan laituria kohti. Horjahdin veteen kanootin ja laiturin väliin. Onneksi olin jättänyt autonavaimet ja puhelimen kuivalle maalle – varmuuden vuoksi. 

Seuraava yritys Juhon kanssa onnistui jo hyvin, jos ei välitetä tahdottomasta vapinasta, jota alaselkäni ja jalkani tuottivat ihan omia aikojaan. Kiikkerältä tuntui, tosi kiikkerältä, oli ensivaikutelmani. Vaikutelma suli sitä mukaa kun jännitys ja sitä myötä vapina lakkasi. Parin sadan metrin päässä saatoin jo rentoutua ja ajatella itse melontaa. 

Kolmannen yrityksen tein soolona niin, että meloin kanoottia etuistuimelta perä edellä. Enää ei kiikkeryys vaivannut, saatoin keikuttaa kanoottia ilman pelkoa kaatumisesta. Tässä siis pätee sama asia kuin kajakissa – siihen pitää osata istuutua, siinä pitää osata olla alaselkä rennon joustavana ja siitä pitää osata nousta maihin. Ja kun kanootin saa liikkeelle, kulku muuttuu vakaammaksi ihan samaan tapaan kuin polkupyörällä. Yritäpä pysyä polkupyörällä pystyssä paikallaan…