Kanootti alkaa olla jo lopullisessa muodossaan. Kävin sunnuntaina liimaamassa kakkoslaudat paikoilleen. Ennen liimausta kolmoslautojen ylin sivu oli höylättävä samaan kulmaan, mihin kakkoslauta asettuu. Kun kanootti on vielä tässä vaiheessa jigissä ylösalaisin, höylätään siis kolmoslautojen alasivu. Steevien lähellä kolmos- ja kakkoslautaa lähdetään viistämään niin, että saadaan limisaumasta päädyissä siisti.
Olin lauantaina perhejuhlassa parin sadan kilometrin päässä, ja tein siksi sunnuntaina ”ylitöinä” pohjalautojen ja nelosten väliin epoksista täytön. Täyttö lisää liimauspinnan moninkertaiseksi ja viimeistelee pohjan viisteet.
Tänään eli virallisesti kurssin kuudentenä päivänä höylättiin aamulla kakkoslautojen liimauspinta oikeaan kulmaan, sovitettiin ykköslaudat kohdilleen ja liimattiin kiinni. Samalla korjasin joitakin vajaaksi jääneitä liimasaumoja täyteen. Maalarinteippi helpottaa huomattavasti siistin liimasauman vetämisessä ja vähentää aika tavalla hiomisen tarvetta.
Kun kanootin viimeiset eli ylimmät laudat oli kiinni, täytettiin ja tiivistettiin limisaumat sopivan valuvalla epoksitahnalla. Epoksia lautojen liitoskohtiin vetäessäni mietin, kuinka paljon sitä saumaan meneekään. Kun alkuillalla työpäivää lopetellessani kurkistin kanootin sisään, näin kuinka epoksi oli muutamasta kohdasta valunut läpi. Ei ihme, että sitä tuntui saumaan uppoavan reilusti.
Epoksin valuminen tietää työlästä hiontaa valumakohdista kanootin sisäpuolelta. Toisaalta voin olla melkoisen vakuuttunut siitä, että limisaumoissa on riittävä määrä epoksia joka tiivistää liitoksen ja lisää tukevuutta.
Liimasin tänään melojen uloimmat säleet ja kahvan säleet, jotka jäivät viime viikolla liimaamatta. Painavalta tuntui tasapaksu kahden ja puolen sentin paksuinen mela. Mela kyllä kevenee, kun lavasta höylätään ainakin kaksi kolmasosaa pois ja varrestakin lähtee pyöristettässä varmaan kolmasosa.
Sunnuntaina verstaalle tuotiin illalla Vendia-venelaudasta niittaamalla koottu Käenniemi-soutuvene. Venemalli on aikojen saatossa muotoutunut juuri Kukkian vesille sopivaksi. Kukkia on varsin matala, sen keskisyvyys on nelisen metriä. Kivinenkin se kuuluu olevan.
Aikanaan, kun veneitä vielä veistettiin lähes jokaisen vesistön äärellä, kehittyi jokaiselle seutukunnalle omanlaisensa venemalli, jonka ominaisuudet olivat hioutuneet käytännön kokemusten kautta. Ja jokaisella veistäjällä oli veneenveistossa vielä omanlaisensa käsiala.
En tiedä, kuinka erilaisia eri seutukuntien veneet lopulta olivat. Merellä tarvittiin totta kai tukeva vene, samoin Lapissa kehittyi vieläkin aktiivisessa käytössä olevat pitkät ja kapeat jokiveneet. Sulkavalaisen kaikki tietävät ainakin nimeltä ja savolaisenkin.
Sitä mukaa kun teollisesti valmistetut lasikuitu- ja muoviveneet täyttävät kaikki laiturit ja mökkirannat, katoaa Suomesta ennen niin elävä ja rikas puuveneenveistoperinne. Entä sitten, joku voi kysyä. Miksi ylipäätään perinteitä on hyvä vaalia ja tuntea historiaa.
Ajatellaanpa talonrakentamista. Kaikki uudet materiaalit ja rakennustavat eivät ole kestäneet aikaa – ajatellaanpa vaikka valesokkelia, lastulevyä, höyrysulkumuovia, öljykaminalämmitystä ja kosteudenpoistoa. Hirsi on palannut vahvasti omakotirakentamiseen ja puu kerrostalorakentamiseen. Painovoimaisen ilmanvaihdonkin perään on alettu kysellä.
Yksi syy veistää puuveneitä ja käyttää niitä on mikromuovien määrän nopea kasvu vesistöissä. Kun puuvene käsitellään tervalla, vernissalla ja tärpätillä, siis luonnon omilla aineilla, muovia ei veneen pohjasta irtoa, vaikka kuinka kiville karauttaisi. Ylipäätään puuvene on perinne- ja varsinkin ympäristötietoisen valinta.
Sitä paitsi on ne niin hyvän näköisiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti