Sääksmäki – Ratasaari (Pälkänevesi)

Olin lukenut jotain, että Valkeakosken kanava kannattaa ohittaa kärräämällä. Kyselin kanavan ohittamisesta Tampereen Vihurin melojilta vajalla käydessäni, mutta en saanut kanavasta tarkempaa tietoa. Viitapohjan venelaiturin veneilijän mukaan kanavassa on melojalle liian kova ja vaarallinen virtaus.

Nostan kajakin kärrylle etelärannan veneluiskalta vähän ennen kanavaa ja kärrään kajakkia joitakin satoja metrejä ylämäkeen. Kanavan korkeusero on neljä ja puoli metriä, ja sen vedenkorkeutta muutetaan sulkuporttia raottamalla. Tästä syystä alaportin alapuolelle syntyy voimakas virtaus vedenpinnan laskun aikana. Jos samaan aikaan viereisen voimalaitoksen turbiineja käytetään, sulun alapuolen odotusaltaaseen syntyy voimakas ristiaallokko.

Yläportin yläpuolen tekee haasteelliseksi voimalaitoksen puolen imu. Sulkua on lähestyttävä ja siitä on poistuttava tiukasti etelälaidalla pysytellen. Seurasin yhden sulutuksen kanavan reunalta. Sulutus ei näyttänyt poikkeavan kovinkaan paljon Lempäälän kanavan virtauksista. Tosin kaikki virtaukset eivät näy päälle päin. Sulutuksessa siirtyvät viisi tuhatta vesikuutiota ei ole ihan pieni määrä. Seuraavalla kerralla ehkä menen sulun kautta. Tässäkin sulussa kannattaa jäädä aivan sulun takaosaan kumpaankin suuntaan mennessä.

Jatkan melontaa sulun yläpuolen mattolaiturin vierestä, mutta nousen lähes saman tien maihin Apianlahden leirintäalueen rannassa. Käyn suihkussa, laitan ruokaa ja kirjoitan jonkin aikaa. Vielä ennen Mallasveden isolle selälle pääsyä on ohitettava Apian kanava.

Kanavan virtaus kuuluu olevan heikko paitsi jos sulkukanavassa on vilkas liikenne. Nyt veneitä kulkee kaiken aikaa. Lähestyn varovasti kanavaa. Virta nappaa kajakin keulan mukaansa, kääntää poikittain ja liuún virran mukana takaisin Apianlahteen. Yritän uudelleen paremmalla vauhdilla ja kohtisuoraan. Annan takaa tulevan moottoriveneen mennä edeltä ja saan sen peräaallosta hyvän surfin melkein koko kanavan läpi.

Mallasselän pohjoislaita vaikuttaa melkoisen karikkoiselta. Kiviä on pinnan yläpuolellakin melkein kuin Vaasan saaristossa. Kaksi suppailijaa onnistuu melomaan Mallasselälle Apiankanavan vieressä kulkevan kivikkoisen ja virtaavan salmen kautta. Paikallinen kajakkimeloja pysähtyy juttelemaan ja kertoo käyneensä mutkan Roineella.

Otan suunnan Pälkäneen kirkon torniin ja melon suoraan yli kymmenen kilometrin mittaisen Mallasselän yli. Muutama merimetso lentää pintakiviltä toiselle edelläni. Ainoat kajakkia keikuttavat merkittävät aallot syntyvät veneiden peräaalloista. Sunnuntai-iltapäivän veneliikenne on vilkkaampaa kuin koko tähänastisella matkallani.

Kostianvirran suulla toimi aikoinaan leirintäalue, mutta nyt paikalla on omakotitaloja. Melon vilkkaan ja hoidetun näköisen uimarannan ja omakotitalojen ohi venerantaan lyhyelle maatauolle. Paikalla voisi yöpyä ellei siellä olisi tavattoman paljon ihmisiä. Meloessani virtaa ylös kyselen rannan veneilijöiltä turhaan Pälkäneveden leiripaikoista.

Melon Pappilanlahden pohjukkaan paikallisten mökkiläisten yhteisrantaan kirjoittamaan ja leiripaikoista kyselemään. Karttaani ei ole merkitty Pälkänevedelle yhtään laavua, tulipaikkaa tai retkisatamaa. Kuulen, että Ratasaaren kaakkoiskulman niemessä on kunnan ylläpitämä laavu.

Ratasaaren laavu paloi joitakin vuosia sitten maan tasalle. Paikalliset Lionsit, kunta ja muutama yritys kustansivat uuden laavun, joka poikkeaa muodoltaan perinteisestä mallista. Joku insinööri sen kuulemma suunnitteli.

Laavun edessä palaa korkea nuotio. Melon laavun ohi niemen ympäri, mutta palaan sitten laiturirantaan. Nostan kajakin kokonaan laiturille. Kaksi miestä istuu tulilla ja paistaa makkaraa. Juttelemme retkeilystä, alkavasta viljanpuinnista, vanhoista kunnon perämoottoreista ja vesilintujen metsästyksestä. Hämärän laskeuduttua miehet lähtevät ja minä kömmin pieneen telttaani nukkumaan.