Ratasaari – Kaivanto (Kangasala)

Yksinäinen suppailija ilmestyy ohuen aamusumun seasta ja meloo leirisaareni ohi. Kuinkahan pitkiä lenkkejä SUP-laudalla voi kohtuullisessa ajassa tehdä, mietin. Voisiko laudalla meloa Virroilta Orivedelle? Mihin kaikki leiritavarat voisi kiinnittää? Kanoottipusseissa laudan päälle ja jotain ehkä reppuun? Kokeilin vuosia sitten purjelautaa, mikä muistuttaa SUPia. Purjelaudalla voisin kuvitella tekeväni päiväretkiä vesitiivis reppu selässäni. Hyvillä tuulilla kilometrejä voisi kertyä hyvinkin yhtä paljon kuin kajakilla.

Etsiskelen Kelppiänselän pohjoispäästä reittiä Ihariin. Minkäänlaisia merimerkkejä ja viittoja ei ole. Iharin väylää ei ole viitoitettu. Löydän karikkoisen selän luoteiskolkasta kapean salmen, joka jatkuu jokimaisena, kaislikkoisena uomana. Uoman rannoilla on kesämökkejä ja kapeaan väylään nähden yllättävän suuria perämoottoriveneitä. Isoimmat pinnan tuntumaan nousevat kivet on merkitty risuin tai kepakoin.

Välillä uoma levenee pieneksi kaislikkoiseksi suvannoksi kunnes jatkuu joitakin satoja metrejä ryhdikkäänä, kapeana jokena Iharin myllylle. Iharin myllyn pohjoispuolen maakannas avattiin keväällä 2014. Paikalla on satoja vuosia sitten ollut vuolas koski, jonka kautta Längelmävesi laski Pälkäneveteen. Kun Längelmäveden ja Roineen yhdistävän Kaivannon kanavan penkereet pettivät vajaat kaksisataa vuotta sitten, Längelmäveden pinta laski kaksi metriä, ja Ihari kuivui vaatimattomaksi ojaksi. 

Paikalliset asukkaat vastustivat Iharin parinkymmenen metrin levyisen maakannaksen avaamista. Asukkaita huoletti muun muassa vilkastuva veneliikenne. Ainakaan tällä veden korkeudella reitille ei kannata pyrkiä kajakkia tai soutuvenettä isommalla aluksella. Kannaksen tien alta kulkeva rumpukaan ei ole paria kolmea metriä laajempi.

Väylä avautuu Iharin jälkeen pikkuhiljaa pieneksi Heposeläksi. Alan jo katsella, milloin Vehoniemenharju ja Kaivanto näkyvät. Heposelkä näyttää päättyvän kaislikkoiseen hetteikköön. Melon edestakaisin selän länsipäätyä, mutta en löydä minkäänlaista reittiä viitoitetusta väylästä puhumattakaan.  Matkaa Längelmäveden puolelle on kartan mukaan vain reilut kaksisataa metriä. Kannas näyttää läpipääsemättömältä, tiheältä pusikolta.

Kannaksella olevan keltaisen saunan rantaan johtaa alle kahden metrin levyinen oja. Melon saunalle, mutta oja kapenee saunan jälkeen tuskin metriä leveämmäksi. Melon perä edellä takaisin, koska kääntymäänkään ei mahdu. Etsin vielä tuloksetta väylää kaislikon reunasta ja palaan saunalle. Kapea oja kulkee matalan sillan alta. Näen ympärilläni vain korkeaa kaislaa. Sauvon melalla mutaisesta pohjasta, koska melomaan ei mahdu. Vähitellen kaislikko ympärillä harvenee ja yhtäkkiä liuún avoimeen veteen Längelmäveden Salmenperässä. Kaivannon kanava näkyy parin kilometrin päässä edessäni.

Päivä on tuskin puolessa ja matkani pää Orivesi melko lähellä. Koska olen kiertänyt Kangasalle Iharin kautta, on Roine jäänyt reitiltä sivuun. Melon Vehoniemenharjun läpi Kaivannon kanavaa pitkin ja kierrän Roineen Saarikylät ympäri. Tampereen Näsinneula, tornihotelli ja muut isot rakennukset näkyvät hyvin Roineelle.

Paluu Saarikylien läpi itäpuolen pienten saarten ja kapeiden salmien kautta tuo mieleeni Vaasan eteläisen saariston viehättävän Mulörenin kalastajakylän ja  monet muut rannikon vanhat kalastajayhdyskunnat. Maisema on kuin Venetsian maalaisversio.

Kaivannon kahvilanpitäjä tarjoaa munkkikahvit kirjoitustaukoni piristykseksi. Yrittäjäpariskunta kertoo ajaneensa kerran tuttavien veneellä Kaivannolta Hauoholle. Jokin aika sitten oli italialainen retkipyöräilijä ladannut puhelimensa kahvilassa ja yöpynyt teltassa kahvilan rannassa. Pyöräilijä oli kiertämässä maapalloa ja ollut matkalla jo kuusi vuotta.

Längelmävesi virtasi aikanaan vuolasta Sarsanvirtaa pitkin Vesijärveen. Yhtenä keväänä 1600-luvulla virta muutti suuntaa. Maankohoaminen oli vähitellen muuttanut alueen korkeussuhteita. Runsaat sateet ja kevättulva nostivat vedenkorkeutta niin, että maakannakset Pälkäneen Kostianvirrassa ja Iharissa murtuivat vuolaiksi koskiksi. Vesijärven, Längelmäveden, Pälkäneveden ja Mallasveden rantamaisemat ovat muuttuneet viimeisen neljänsadan vuoden aikana melkoisesti vedenpintojen hakeutuessa useiden metrien verran samalle tasolle. 

Etsin ennen auringonlaskua Sarsanvirrasta jäljelle jääneen Vääksynjoen suun ja kokeilen, pääseekö jokea melomaan Vesijärvelle. Vastaan tulee joen yli kaatuneita vahvoja puita eikä niiden ohittaminen onnistuisi ilman moottorisahaa. Palaan yöksi Kaivantoon italialaisen maapallonkiertäjän teltansijoille.