Kevään ensimmäinen vapaan veden melonta

Vapaata vettä. Tuulensuunjoki virtaa Haapajärvestä Kernaalanjärveen, mistä reitti jatkuu Hiidenkokea pitkin Hämeenlinnaan ja Vanajavedelle. Tästä voisi meloa Tampereelle, Virroille ja vaikka Keuruulle saakka. 

Skim Beaufortini ensimmäistä kertaa vapaassa vedessä. Kajakki tuntuu siihen istuessa aavistuksen kiikkerältä, mutta meloessa kiikkeryyttä ei tunnu ainakaan tyynessä, virtaavassa vedessä. Kevyesti melottava kajakki tuntuu melko nopealta. Sen kansi vaikuttaa melko korkealta. 208 senttinen mela ei tuntunut yhtään liian pitkältä. 

Kernaalanjärvi on vielä tukevassa jäässä. Sulan toisella puolella oli kaksi pilkkijää ja toisella kaksi laulujoutsenta.  Tunnin melontalenkillä näin kuusi laulujoutsenta, joukon sinisorsia ja yhden saukon.

Rannan maisemaa. Linssiin roiskahtanut vesipisara pehmentää ikävästi venevajan nurkkaa. Vaikka kamera onkin vesitiivis, mikään ei estä vesipisaroiden jämähtämistä linssin edessä olevan suotimen pintaan. Harmi. Neopreenihanskalla pyyhkäisy vain pahentaa tilannetta, koska se levittää yhden pisaran kymmeniksi pieniksi pisaroiksi. Pidän joskus liivin olkaimessa pientä linssipyyhettä kameraa ja selkeitä kuvia varten.

Nolla-asteinen ilma ja vesi. 

Jäisellä ja lumisella rannalla saa olla huolellinen, ettei kajakki luiskahda veteen. Rikoin vesirajasta ohuen jään, että sain kajakin reilusti veteen, ennen kuin istuin kyytiin. Uuden kajakin ensimmäiset naarmut aina harmittavat eniten, vaikka kauden mittaan isoiltakaan naarmuilta ei voi välttyä. Tummansinisessä topcoatissa pienetkin naarmut näkyvät kirkkaan valkoisina. Onneksi pohja on sentään valkoinen, eikä siinä ihan pienet hankaumat näy. 

Beaufort valmis vesille

Konkurssihuutokaupasta ostamani kuljetusvaurioinen Skim Beaufort on pientä fiksausta vaille valmis. Kajakki oli tarkemman tutkimuksen jälkeen saanut kovempia iskuja kuin aluksi näytti. Se on joko tipahtanut telineestä epätasaiselle alustalle tai tullut trukin tai muun väkevän kohteen kolhimaksi.

Takatavaratilojen välinen ohut seinä oli osittain irti ja takakannen gelcoatissa näkyi pieniä hiushalkeamia. Vasemmassa kyljessä oli pienet iskukohdat irronneen väliseinän ja takalaipion kohdalla. Aukonkehyksen reuna oli leikattu paikoin turhan matalaksi ja kehys oli irti. Sisäpohjassa istuimen etupuolen laminoinnissa on epätasaisuutta. Mahdollisesti kankaiden väliin on jäänyt ilmaa, joka on injektoitu pois, tai sitten ilma on siellä edelleen ja pitää injektoida.

Laminoin väliseinän paikoilleen molemmilta puolilta. Telasin takakannen vauriokohtien alapuolelle kerroksen lasikuitukangasta. Kiinnitin aukonkehyksen valkoisella Sikalla sisä- ja ulkopuolelta ja kiersin ulkosaumaan muutaman kerroksen vulkanoituvaa teippiä. Kiinnitin istuimen, ostin Welhonpesästä selkätuen, puuttuvan polkimen ja kansinarut ja kantokahvat. Kajakin sininen väri on samaa sävyä kuin Bilteman värillinen gelcoat. Muutama prosentti parafiiniöljyä muuttaa gelcoatin topcoatiksi, ja sillä paikkailin vasemman kyljen kolhut ja muut pienet pintanaarmut.

Tavaratilojen sisäpuolen laminoinnissa olisi ollut eduksi, jos kädessä olisi ollut pari ylimääräistä niveltä ja yksi silmäpari. Sain pujotettua ylösalaisin riippuvan kajakin soikeasta takaluukusta pääni sisään ja vielä epoksia valuvan pensselinkin. Mutta pienen takapäiväluukun sisällä piti laminointi tehdä sokkona. Tarkistin lasikuitunauhan kiinnityksen aina välillä peilin ja taskulampun avulla. Lopputulos ei ole kaunis, mutta ei kovinkaan paljon alkuperäistä laminointia rosoisempi.

Aukonkehyksen liimaamisessa pitää ottaa huomioon, että neopreenisen aukkopeiton paksu reunus mahtuu hyvin kehyksen alle. Kuvassa näkyvä kehyksen vasen etureuna oli leikattu turhan kapeaksi pitävän kiinnityksen kannalta. Kehyksen takareunan korkeus määrittyy niin, ettei kehykseen kiinnittyvä istuin jää roikkumaan ilmaan.

Aukonkehyksen asemointi kohdalleen vaati malttia ja tarkkuutta. Liimaaminen oli helppoa, vaikka Sika venyy, sottaa eikä ole kovinkaan hyvin lastalla silitettävissä. Niinpä reilusti pursotetun ja kapealla lastalla levitetyn kumimaisen massan hiominen käsipelillä oli kohtalaisen työlästä. Käytössäni ei ollut hiomakonetta, joka olisi soveltunut kehyksen alapinnan hiontaan.

Ulkopinnan topcoatin pienet rosot sain siivottua ohuella akvarellisiveltimellä. Istuin ja selkätuki asettuivat paikolleen heittämällä ja meriveden kestävillä pulteilla. Sain Welhonpesästä puuttuvan Kajaksportin oikeanpuoleisen polkimen. Askartelen polkimiin vielä ennen kesää kämmenen kokoiset levyt, etteivät jalkaterät ja varpaat turru pitkässä melonnassa. Polkimissa on pehmustekumien alla valmiit reiät, mihin levikkeet voi kiinnittää.

Keeleazy-nauhan liimaaminen sujui Yuotube-videoiden ohjeiden mukaisesti, mutta ei ihan ongelmitta. Haastavinta oli nauhan asetteleminen suoraan ja takapään jyrkästi kaartuva profiili.

Lopuksi liimasin pohjaan kapean Keeleazy-nauhan. Nauha asettui pohjaan kuumailmapuhaltimen avulla siististi paitsi takaosan jyrkästi kaartuvassa nousussa. Reunaan jäi pieniä vekkejä, jotka pitää tiivistää sopivalla liimalla.

Vedessä

Vein kajakin sulana virtaavalle Tuulensuunjoelle. Rantapenkan rosoinen jää esti kuitenkin vesillelaskun. Veteen olisi päässyt kyllä hyvin, mutta takaisin nousu olisi kolhinut väistämättä kuitukajakin kyljet. Niinpä laskin Beaufortin veteen uimahallissa.

Ensimelonta viidensadan neliön uima-altaassa ei anna kajakin ominaisuuksista kovinkaan kattavaa kuvaa. Kajakki tuntuu koskikajakkien ja altaassa pyörittämäni P&H Scorpio LV:n jälkeen korkealta. Kannen alle mahtuisi vaikka 48 numeron jalat ja polvet voi pitää kohtalaisessa koukussa. Kajakki ui alle 90 kilon melojan painolla melko pinnassa. Kantavuutta siis riittää pitkänkin retken tarpeisiin.

Takapään muotoilu pidentää vesilinjaa, ja sen huomaa kajakkia käännellessä. Veikkaan, että tätä kajakkia on helppo meloa suoraan ja kovaa. Rokkeria on kuin nykytyylisessä brittikajakeissa. Kajakin ergonomia ja vakaus toivat mieleen Tiderace Xplore L:n. Kajakki kestää melkoisen  kallistelun ennen kaatumista. Eskimo pyörähtää Beaufortilla niin liukkaasti, ettei heikompi vasen puolenikaan tuottanut vaikeutta.

Odotanpa innolla pääsyä avoveteen ja aallokkoon.

Ajatuksia GoExpo-messuilla

GoExpo-messut kokoavat seitsemän eri lajin harrastajia Helsingin messukeskukseen. Fillari, kunto, golf, palloilulajit, outdoor, kuva ja kamera ja ratsastus. Vajaan kymmenen tuhannen neliön näyttelytiloissa liikkuu siis liikunnallisesti melko aktiivista väkeä. Tai ainakin sellaiseksi aikovia. Kuvapuolellakin luontokuva näytti eri muodoissaan olevan hyvin esillä.

Outdoor-osaston puoleentoista tuhanteen neliöön mahtui kaksi varsinaista melontaosastoa, Bear&Water ja Welhonpesä. Molemmat osastot olivat melko pieniä. Yksi kaksipuoleinen kajakkiteline, muutama mela, pari SUPia, kanoottia ja kalastuskanoottia sekä jonkin verran varusteita. B&W:llä oli esillä lisäksi talvivaellusvarusteita. Welhonpesän omaa Kolibri-soolokanoottia esitellään messujen aikana isossa vesialtaassa.

412 cm pitkä, kevyt soolokanootti Kolibri on Welhonpesän omaa suunnittelua. Kokemukseni inkkareista on vähäinen. Pelastin  ohjaajakurssin harjoituksessa kaatuneen viisimetrisen inkkarin ja pari melojaa. Mielikuvani inkkarin raskaudesta muuttui, kun nostin kokeeksi Kolibrin syliini. Tätä pitää päästä kokeilemaan heti, kun jäät lähtevät.

Melontavälineiden myynti jää messuilla panostukseen nähden vaatimattomaksi. Messuosasto on kallis ja tilaa vähän. GoExpo tavoittaa melonta-asiakkaat myyjien mukaan kuitenkin venemessuja paremmin. Ensimmäinen kajakki on tavallisesti muovinen peruskajakki, joka ostetaan myöhemmin keväällä, kun vedet ovat auenneet ja ilma lämmennyt. Tosiharrastaja tilaa seuraavan kauden kajakkinsa jo syksyllä, että saa haluamansa mallin, värin, varustuksen ja toteutetut erikoistoiveet. Melontaliikkeessä milloin tahansa vierailemalla näkee kerralla koko valikoiman ja saa asiantuntevan myyjän palvelua. Welhonpesässä järjestyy yleensä koemelontakin. 

Bear&Waterin hyllyssä ylinnä 530 cm pitkä ja 52 cm leveä Rebel Jara-LV. Rebelin historia polveutuu yritysjärjestelyjen kautta Tahesta ja Zegulista. Mm. Tahen Greenland-T myydään nykyään Rebel-merkillä. Seuraavana keltainen Valley Sirona ja sinikantinen uutuus Vadja Mission X1. Puolassa valmistettu 510 cm pitkä Vadja on thermoplast-rakenteinen, kevyt, muovikajakkia jäykempi ja kuitukajakkia edullisempi. Puolalainen on myös sinivihreä bamburunkoinen Melker, joka oli esillä jo venemessuilla. Alimpana musta 525 cm pitkä Aquarius Sea Lion.

Messuosastot näyttävät vuosi vuodelta samanlaisilta. Teline tai kaksi ja niissä joukko muovisia ja kuiturakenteisia kajakkeja, joista ylähyllyllä olevia ei kunnolla näe ja alahyllyllä olevat jäävät piiloon. Jos hyllyssä on kaksi kajakkia, taaempaa ei näe. Melontapuvut roikkuvat henkareissaan löysinä sukat maassa venyen. Telineessä on ripustettuna muutama erilainen mela ja seinällä harva joukko sekalaisia pientarvikkeita.

Metallinhohtoinen Rockpool Tarantella Welhonpesän hyllyssä. Malli on pienikokoisille melojille suunniteltu, viisi ja puolimetrinen pitkän matkan nopea retkikajakki. Esillä oli myös brittityyliset aallokkokajakit metallinhohtovalkoinen Rockpool Isel ja punakantinen Gayman Fury.

Kuivapuku on yleensä oranssi, punainen tai musta. Näkyvä huomioväri on ehdoton turvallisuustekijä pelastustilanteessa ja ylipäätään vesillä liikkuessa. Käytän itse sinistä Peak-pukua, joka värinsä puolesta on vesillä yksi huonoimmin näkyvistä, mutta puku päällä voi huomioita herättämättä kävellä kadulla ja käydä kaupassa. Tyylikäs, kohtalaisesti vedestä erottuva ja lenkkipuvun näköinen on tämäkin naisten Kokatat –melontapuku Welhonpesän osastolla.  

Olen melontaretkilläni toistuvasti huomannut, että retkivarusteinen meloja kerää kaiken ikäisiä ihmisiä ympärilleen venesatamissa ja rannoilla ja missä aurinkoa saaneena kaikkine varusteineen liikkuukin. Merta tai järvenselkiä nähnyt kajakki kiinnostaa kaikenikäisiä ja -kuntoisia ohikulkijoita, oli se sitten auton katolla tai kärryssä ja rannalla karttoineen, kompasseineen ja turvavarusteineen. Pitkä, hoikka merikajakki on esineenä kaunis, eikä kovatkaan käytön jäljet sitä rumenna. Koskikajakki ja –meloja kiinnostavat yhtälailla. Joskus koskikisoja seuratessani olen ihmetellyt, miten monenlaisia seuraajia laji kerääkään kosken partaalle katsomaan.

Mitä jos messuhalliin tuotaisiin täysien kajakkitelineiden sijaan suoraan merestä nostettu retkivarusteinen merikajakki kaikkine varusteineen, karttoineen, juomapulloineen ja eväsbanaaneineen. Viereen voisi asetella mallinuken aukkopeitto vyötäröllään kuivapukuun, melontaliiviin ja muihin releisiin puettuna. Tai mieluummin ihan elävän melojan tai kaksi, jotka kertoisivat halukkaille retkistä ja elämyksistä, mitä merellä, järvi- ja jokireiteillä ja kuohuvissa koskissa voi kokea. Isolla näytöllä voisi pyöriä vuoroin vauhdikkaita ja kauniita melontavideoita ja kuvia koskista, mereltä, aallokosta ja rauhallisilta sisävesiltä. Samaan tapaan voisi retkikanootin ympärille vaikka rakentaa kokonaisen leirin telttoineen kaikkineen.

Toki osastolla voisi olla malliksi muutama eri hintaluokkiin kuuluva kajakki tai kanootti. Ehkä joku uutuuskin, jos sellainen sopii ajankohtaan. Meloja voisi olla enemmänkin, nehän eivät vie tilaa, ja sellaisen voi joku ostaa heräteostoksenakin. Samoin muita pieniä, kohtuuhintaisia melonta- ja retkivarusteita. Luulisi kevättalvella markkinoille mahtuvan monenlaista neopreenihanskaa ja –rukkasta, melontatossua, sukkaa ja saapasta ja karttoja retkien suunnitteluun.

Jäin messukierroksen jälkeen miettimään, mikä on messuosaston tarkoitus. Mistä messuosaston vuokraaja maksaa? Jos ja kun melontavälinekauppa ei talvisilla messuilla käy toivotulla tavalla, voisiko osastoa käyttää harrastuksen ja sitä kautta myynnin edistämiseksi toisin. Voisiko melontaosasto keskittyä enemmän innostuksen sytyttämiseen, ja melonnan eri lajien tarjoamien mahdollisuuksien, elämysten ja fiiliksen esittelyyn. 
Ja kun melontakipinä kerran syttyy, kauppa tulee kyllä väistämättä perässä.

Läskipyörä keväthangilla

Kevätauriko, jää ja fatbike. Tällaisella kevyesti poljetulla lumiuralla fatbike kulkee kevyesti.

Beaufort-kajakin vesillelaskua odotellessa tarjoutui tilaisuus kokeilla pari päivää fatbikeä, paksurenkaista läskipyörää.

White-merkkinen vihreä fillari näyttää jotenkin kömpelöltä ja painavalta paksuine renkaineen ja leveine haarukoineen. Ulkonäkö hämää, sillä fillari painaa vain viisitoista kiloa eli pari kiloa vähemmän kuin perinteinen polkupyörä. Ajoin vuosituhannen vaihteessa yli neljäkymmentätuhatta kilometriä alumiinirunkoisella maastopyörällä ja hybridillä, jotka painoivat suunnilleen saman verran. 

Moottorikelkan ajourat sopivat hyvin fatbikellä pyöräilyyn.

Nousen satulaan. Polkeminen tuntuu yllättävän kevyeltä, onhan 18 vaihdetta välitetty melko tiheiksi. Edessä on kaksi ratasta ja cyclocrossista tuttu Sram-vaihtaja. Yhdeksänlehtisessä takapakassa ketjua siirtää Shimano Deore. Leveissä maastopyörän pedaaleissa on vaelluskengän pohjaan hyvin tarraavat nastat. Suora ohjaustanko on huomattavan leveä. Satula on normaali maastopyörän satula. Vaihteet toimivat täsmällisesti ja kevyesti.

Fatbiken leveiden renkaiden vaikutus tuntuu heti. Meno on pehmeää, eivätkä tien pienet ja suuremmatkaan epätasaisuudet tunnu käsissä ja takapuolessa. Neljän ja puolen tuuman levyisissä renkaissa on kilon verran painetta. Harva nappulakuviointi hurisee vauhdin kiihtyessä, mutta rullaus on tasaista, kevyen tuntuista.

Harvakuvioiset, leveät nappularenkaat pitävät hyvin lumella ja jäällä.

Ajan pyörätien jäätikköisiltä urilta sulalle, paksun hiekoitussepelin peittämälle asfaltille. Leveät renkaat pitävät hyvin urissa, pyörä ei heittelehdi eikä renkaat jää urien pohjiin. Hiekoitussepeli ei hidasta polkemista. Pyörä ei kääntyessään puske sepelillä suoraan eikä renkaiden pito lopu missään vaiheessa, ei edes jarrutuksessa.

Matkalla järven jäälle poikkean kapealle polku-uralle. Renkaat kantavat hyvin jalankulkijoiden tallomassa urassa, mutta muutaman kymmenen sentin umpihanki pysäyttää menoni. Reisilihasten voima ei riitä, eikä ohjauskaan enää tunnu niin vakaalta. Nostan pyörän moottorikelkan uralle, ja siinä fatbike kulkee kuin pitkospuilla. Vauhdikkaasti, kunhan ei eksy ajolinjalta.

Kapea hankeen polkeutunut ura kantaa hyvin läskipyöräilijän. Meno on kuin pikospuilla ajaisi. Uralta ei kannata poiketa.

Latukoneen jäljiltä karhea luisteluhiihtoura kulkee pienen matkan tien vierustaa, enkä malta olla ajamatta ladulle. Polkeminen on kevyttä, ohjaus vakaata ja pian huomaan polkevani suurimmilla vaihteilla ja etsiskelen edestä kolmatta isompaa vaihdetta.

Jäällä fatbike kulkee vaivatta vajaan vaaksan paksuisessa lumessa, jos reitillä on edes yhden tai kahden pilkkijän jalan- ja pulkanjäljet tai latu. Leveä rengas ei kulje kaiken aikaa lumen sisässä, ja vauhdin pystyy pitämään yllä melko vaivatta. Koskemattomassa lumessa meno on raskaampaa. Hyväkuntoinen voisi kenties ajaa paremmin, mutta minun reisivoimani eivät riitä muutamaa sataa metriä pitemmälle. Ohjaaminenkin muuttuu työläämmäksi, vaikka pyörä ei varsinaisesti kiemurtelekaan. 

Vaikka hanki kantaa hyvin jänistä ja oravaa, se ei välttämättä kanna läskipyörää ja sen aikamiehenkokoista kuljettajaa. Tällaisessa hangessa pystyy vielä ajamaan, mutta voimaa se vaatii.

Kun vuosituhannen vaihteen molemmin puolin ajoin kesät talvet kuuden vuoden ajan lähes päivittäin Helsingin Keskuspuiston läpi, tulin kokeilleeksi monenlaisia pyöriä, renkaita ja varusteita. Talvikeleillä ajoin eniten jousittamattomilla maastopyörillä, joiden 26 tuumaisilla vanteilla oli 2,1 tuuman karkeakuvioiset Extreme-nastarenkaat. 

Ohjaustanko on huomattavan leveä. Leveitä vanteita on kevennetty reijittämällä. Reijistä ulos pullisuva valkoinen on vannenauhaa.

 Jos silloin olisi ollut olemassa fatbike, se olisi ehdottomasti ollut valintani talvipyöräksi.  Leveillä renkailla selviää ilman nastoja liukkailla ja uraisilla poluilla eikä ajo lopu siihen, jos aura ei olekaan ehtinyt reitille samana päivänä. Eihän se lumella polkeminen niin tavattoman kevyttä ole, mutta ei se ole millään muullakaan pyörällä. Fatbikellä sentään pystyy ajamaan silloinkin, kun hybridi tai maastopyörä pitää nostaa olkapäälle. 

Cyclocross-pyöräni yritti muuttua fatbikeksi kesken lenkin. Viiden kilon paine oli liikaa 240 nastaiselle Continental-renkaalle, joka pullahti kapealta vanteelta kesken ajon. Pyörä alkoi vauhdissa täristää kuin risteysalueiden hidastusraidoissa. Hiljensin, mutta vasta pysähdyttyäni huomasin, että molemmat renkaat olivat pullahtaneet ulos vanteelta. Kotiin oli matkaa, eikä juuri tällä kerralla mukana ollut sen enempää työkaluja kuin pumppuakaan. Koomen kilon paineella kumet kyllä pysyvät vanteillaan.

Muistan, kun yhden työpäivän aikana satoi viisitoista senttiä nuoskaa lunta. Poljin maastopyörällä kotiin vajaan parin kymmenen kilometrin matkaa huonosti aurattuja ja auraamattomia autoteitä. Paloheinästä Pitkäkoskelle ja Vantaanjoen yli Ylästöön piti ajaa muutama kilometri paksussa lumessa. Eihän se onnistunut. Nostin fillarin olalle ja aloin kahlata hiihtoladun vierustaa. Naapuri hiihteli jossain kohtaa viereeni ja tuumi, että taitaa olla kovaa hommaa tuo työmatkapyöräily.

Odotanpa innolla lumien sulamista ja tilaisuutta ajaa fatbikellä kesäisessä metsässä, poluilla ja kallioilla.

Venemessujen jälkipuhe ja kajakin korjausta

Welhonpesän uutuuksien kannalta Venemessut olivat liian aikaisin. Meri- ja retkimelojan kannalta tarjonta jäi messukävijän kannalta aavistuksen kevyeksi. Kauden 2016 varsinaiset uutuudet ovat vasta tulossa. Jospa GoExpossa näkisimme jo jotain näistä:
NDK ja Rockpool kajakit, Silverbirch, Broadland 15 & 16 ja Covert sekä NorthStar Canoes Polaris ja Seliga avokanootit.
RockStar, Piranha 9R, Werner ja Odachi koskarit.
Geralabin melojen lisäksi Werner Odachi. Ja Epic V7:n rinnalle tuleva polyeteeninen V5 Surfski.

Skim Beaufortin korjaus on meneillään. Aukonkehyksen liimaus tai liimauksen pettäminen aiheuttaa kai eniten päänvaivaa sekä melojille että varsinkin kajakin korjaajille.
Kehys altistuu melkoiselle rasitukselle. Aukkopeitto kiskoo kehystä ylös ja sisäänpäin, reidet nostavat kehystä alhaaltapäin, kajakkiin istuminen taas painaaa kehystä alas. Kajakkia myös nostellaan usein epäviisaasti suoraan aukonkehyksestä.
Liitoksen on oltava aavistuksen joustava, koska kajakki kuitenkin notkuu jonkun verran meloessa ja varsinkin maissa. Kehyksen asemoinnissa pitää ottaa huomioon istuin, joka kiinnittyy kehykseen ja riittävä tila neopreenisen, paksureunaisen aukkopeiton sujuvalle käytölle.
Nostin kajakin liinojen varaan ylösaöaisin, että pääsen näkemään sauman kunnolla ja liima valuu sauman sisään eikä sieltä ulos. Päädyin käyttämään liimaukseen Sikaa sen joustavuuden vuoksi.

Melojan venemessut 2016

Grönlantilaismela mutkavarrella ja kaarevalla lavalla.

Luulin jo nähneeni kaikki mahdolliset kajakkimelatyypit. On suora- ja ergo-varrellisia retki- ja merimeloja, kuppimeloja, grönlantilaisia ja aleuttimeloja. On puuta, alumiinia, ämpärimuovia, nylonia, lasikuitua ja hiilikuitua. Mustia, värillisiä ja läpikuultavia.

Mutkavartinen, käsintehdyn grönlantilaismelan proto perinteisen eskimomelan ja retkimelan välissä.

Bear&Water toi osastonsa vuosien tauon jälkeen venemessuille ja tarjosi heti kättelyssä pienen yllätyksen, hiilikuidusta laminoidun ja muovilla pinnoitetun mutkavartisen grönlantilaismelan. Esillä olevan yksiosaisen melan proto painaa 647 grammaa. Tuotantoon tulevat, käsin laminoitavat  melat painavat 610-650 grammaa. Lavat ovat kaarevat ja varsi koko matkalta voimakkaan soikea. Erikoisen melan saa omakseen 250 eurolla.

Vaalensininen Melker ja vaalean vihreä Projon Enduro. Melkerin messuhinta on 1780€ ja Enduron 1250€. Endurossa ei ole evää. Peräsimen saa lisähintaan.

B&W:n hyllyssä oli vihreä Prijon Enduro, joka on suunniteltu legendaarisen Yukon Expeditionin seuraajaksi. Yukonin valmistus on ainakin toistaiseksi lopetettu, ja viimeiset kappaleet ovat päätyneet Yukon-friikkien kätköihin. Enduro on tukevan oloinen, 453 cm pitkä, 62 cm leveä, 27 kiloinen ja sen tilavuus on 376 litraa. Huomioni kiinnittyi muhkeaan istuimeen, jota voi säätää pituussuunnassa ja monipuolisesti säädettäviin reisitukiin. Isoaukkoinen, 130 kiloa kantava kajakki sopii valmistajan mukaan 70 – 115 kiloiselle melojalle.

Esittelyvideon mukaan kajakki kääntyy näppärästi kallistelemalla, ja kallistusta se näyttää kestävän reilusti. Enduroa myydään Yukonin tapaan Allround-kajakkina. Päällisin puolin Enduro näyttää juuri sellaiselta kajakilta, millä voisi laskea kesäkuussa Ounasjoen ja meloa sileällä Päijänteellä Padasjoelta Kelventeelle viikonloppuretkelle.

Prijon Enduron istuimen selkänoja vaikuttaa muhkealta. Istuinta voi säätää pituussuunnassa. Reisituet säätyvät pituus- ja sivusuunnassa.

Toinen B&W:n uutuus oli ruotsalainen Melker Uvlön –kajakki. Viisimetrisen Melkerin kölilinja on suora ja pitkä. Mieleen tulee Seabird H20 tai vaikkapa Welhonpesän Artic Sea 500. Kajakin rakenne on mielenkiintoinen. Se on laminoitu hunajakennorakenteisen bambu-sukan ympärille. 51,5 cm leveä Melker painaa vain 21 kiloa ja sopii 50-75 kiloiselle melojalle. Peräsimellä varustettua kajakkia valmistetaan myös 30 cm pitempänä ja kilon verran painavampana, 75-100 kiloiselle sopivana HV-versiona.

Ylhäältä Skim Beaufort, Venture Easky ja Venture Capella.

North West Importin osaston merkittävin uutinen oli, että Skim-kajakkien valmistus jatkuu Kokkolassa entisin voimin, mutta uudella Skim Kayaks/Charger Technology -nimellä. Ja että NWI myy edelleen Skimkayaksin malleja entiseen tapaan. Kotimaassa tapahtuva valmistus mahdollistaa kohtuulliset toimitusajat ja joustavan räätälöinnin. Messuilla Skimejä myytiin 20% alennetuin messuhinnoin.

NWI:n mukaan kajakkien LV-mallien kysyntä on ollut kasvussa. Osastolla oli esillä mm. Braveheart LV, joka sopii vähän kevyemmälle/pienemmälle melojalle. Retkikajakkia ostaessa tuijotetaan usein kajakin maksimikantavuuteen. Lasketaan, että oman painon lisäksi kajakin tulee kantaa 30-40 kiloa retkitavaraa. Tästä seuraa, että kaikki ne melontakilometrit jolloin ei olla retkellä, melotaan liian kantavalla ja pinnassa kulkevalla kajakilla. Moni retkikäyttöön tehty v- tai pyöreäpohjainen kajakki on tyhjänä kiikkerä ja herkkä tuulelle. Vastaavasti pieni ylikuorma ei estä retkeilyä kohtuullisessa kelissä. Kajakki vain kulkee vakaammin javähän syvemmällä.

Eurassa toimiva Kajaksport on tuonut markkinoille hiilikuituiset grönlantilais- ja merimelat. Samoilla suomalaisilla valmistuslinjoilla kuidutetaan myös jääkiekkomailoja. Kaksiosaisten melojen pituussäädön vipu on esimerkillinen. Tosin grönlantilaismelassa vivun kohouma voi haitata joustavaa otteensiirtoa melan pituussuunnassa. Sea Performance carbon säätyy 215–225 cm ja painaa 690 grammaa. Lavan koko 660 neliösenttiä. Inuksuk on 215–228 cm pitkä ja painaa 770 grammaa. Lavan leveys on 95 mm. Molemmat melat maksavat 400 euroa.

Wenonahin kanootteja erilaisita materiaaleista ja erilaisin varustein. Malleja on variaatioineen paljon. Keveimmillään viisimetrinen kanootti painaa reilusti alle kaksikymmentä kiloa.

NWI oli tuonut messuille käytännössä koko myymälänsä kaluston. Esillä oli mm. Skimin koko mallisto, muoviset Ventura ja Capella, Viking Icon, Marlin Activ ja joukko Wenonahin inkkareita. Inkkarin ostajalle messut ovat hyvään aikaan. Wenonahin inkkarimalleja voi tilata useista eri materiaaleista valmistettuina ja eri tavoin varusteltuina. Jos haluaa kesäksi mieleisensä inkkarin, tilaus on tehtävä nyt. Ei ihme, että NWI pitää messuja myynnillisesti merkittävinä.

Welhonpesän pieni osasto oli vähän piilossa eri kerroksessa kuin B&W ja NWI. Esillä oli yksi kajakki jokaisesta lajityypistä. Koottava Point, Star Duo -kaksikko, Perception Carolina –peruskajakki, Artic Sea –kuntokajakki, Tiderace Xplore-M –merikakajakki, Epic-surffisuksi, kalastuskajakki ja kaksi inkkaria. Varsinaisia uutuuksia ei ollut.

Kiinnostava ja kaunis, mutta kallis (435€) grönlantilaismela oli Gearlabin Akiak. Kaksiosaisen melan katkaisunappi on hiilikuitua ja suojattu kumisella pannalla. Melan lavat saa tilauksesta haluamansa värisenä, mutta toimitusaika vaihtelee tilausajankohdan mukaan. Lapojen kärkiosat on vaihdettavissa. 215 cm pitkänä mela painaa 820 grammaa. Gearlab Akiak voisi olla hyvä merkkipäivälahja sellaiselle melojalle, jolla jo on melkein kaikkea.

Hypistelin Ursuitin osastolla keltaista Ursuit Gemino Venture –kuivapukua. Puku puetaan päälle kuin anorakki ja housut, ja osat liitetään yhteen vyötäröllä kulkevalla vetoketjulla. Vetoketju lukittuu järeällä lukituslevyllä. Voiko kevennyksellä käynti kuivapuvun kanssa olla tämän helpompaa. Puvun takamus ja polvet on vahvistettu, hihat leikattu melontaan sopiviksi ja mm. huppuun kertyvälle vedelle on rintamuksessa poistoaukko. Oikeanpuoleisessa hihassa ja rinnuksessa on vesitiiviit taskut. Kaulus on laeksikumia.

Vaemmalla Ursuit AWS, oikealla Ursuit Gemino Venture

Viimeistelty ja mietityn oloinen puku maksaa messuilla 1240 euroa (ovh. 1544€), eli käytännössä tuplat useisiin muihin kuivapukuihin verrattuna. Ursuitin pukuihin liittyy kätevä ja edullinen ”koeponnistus” ja huoltomahdollisuus, myös halvempiin malleihin. Ursuit testaa  ja huoltaa esittelijän mukaan muitakin merkeejä, mutta hinta on silloin kovempi.

Pohdin kuivapuvun hintaa harrastuksen kokonaiskustannusten näkökulmasta. Jos meloo kylmissä vesissä ja merellä, kannattaa ehkä sittenkin panostaa hyvään kuivapukuun ja turvavarusteisiin ja tinkiä kajakin valinnassa. Neljän tonnin kajakin sijasta voi ostaa kolmen tai kahden tonnin kajakin. Ei sellaisetkaan huonoja ole. Itse meloin Suomenlahden läpi Maarianhaminaan asti reilun tuhannen euron merikajakilla.

Viiden tuhannen euron panostuksella saa parhaan (kalleimman) mahdollisen kuivapuvun, hiilikuitumelan ja esim. Skimin tai vielä edullisemman Kaymanin kajakin. Ja vielä jää satoja euroja liiviin ja muihin varusteisiin. Vaihtoehtoisesti samalla summalla saa Tideracen merikajakin, hiilikuitumelan ja melonta-anorakin. Koko paketin saa toki kokoon ihan meriretkille soveltuvien varustein alle kolmellakin tuhannella. Esim. Bigfoot #1, Peak kuivapuku tai Hikon anorakki + housut, 20 tai 60 prosenttinen hiilikuitumela ja laadukas liivi jää hinnaltaan paljonkin alle kolemn tuhannen.

Ursuitin vetoketjun lukko ruuvataan paikalleen kahden (alla) ohjausnastan avulla.

Puin ensimmäisen kerran päälleni Hokan melontaliivin. Hokka käyttää liiveissä ryynimäistä polystyreeni-täytettä, joka on lämmin, ilmava ja muotoutuu liikkeen mukana. Polystyreeni-rakeet on osastoitu eri puolille liiviä. Vaikka liivin tulisi reikä, koko liivi ei tyhjene. Lämmin polystyreeni toimii hyvin tauolla istuinalustana tai retkiyöllä tyynynä. Hokka tuntui päällä kevyeltä ja miellyttävältä, vaikka koko oli minulle pykälän verran pieni.

Hokan "ryyni"liivejä saa erivärisinä. Yhteinen piirre on aina yksi huomioväri esim. niskakellukkeessa.

Melontaliivin tapaan Hokassa on reilut taskut ja kiinnityslenkit edessä ja bonuksena kännykkätasku liivin sisäpuolella hiha-aukon laidassa. Vyötäröhihan pinta on kumimainen eikä se nouse kovin helposti omia aikojaan tai edes vedessä kainaloihin. Niskakelluketta ei ole totuttu melontaliivissä näkemään, mutta uskon sen lämmittävän mukavasti tuulisella selällä. Niskakellukkeen väitetään haittaavan eskimon tekoa. Epäilen sitä, mutta pitäisi joskus kokeilla. Ehkä väite on samalla tapaa teoreettinen kuin kuivapuvun lahkeisiin pakkautuvan ilman vaikutus pelastautumiseen. En ole käytännön pelastautumistilanteissa huomannut mitään ongelmaa.

Ihan hyvä kajakki

Ajelin alkuviikolla pohjoisesta Suomesta kotiin ja hain matkalla huutokaupasta ostamani Skim Beaufortin. Tein kaupat näkemättä kajakkia. Myyntikohteen esittelytekstistä ja valokuvista yritin hahmottaa kuljetusvaurioita saaneen kajakin kuntoa.

Skim Beaufortin erityispiirre on "väärinpäin" kallistuva takaosa. Vesilinjaa on venytetty purjeveneiden tapaan.

Beaufort osoittautui parempikuntoiseksi kuin odotin. Ulkopinnalla on kolme pientä naarmuuntumaa. Vain vasemman kyljen sauman pieni kolhu ulottuu kuituihin asti. Samassa kohtaa kajakin sisällä on takapäiväluukun ja takatilan välinen kevyt laipio. Se on aavistuksen irrallaan vasemmalta laidalta ja alareunasta. 

Istuinaukon kehys sopi paikalleen pienen raspauksen jälkeen moitteetta. Istuin on M-kokoinen Kajaksportin Ergo. Aukon takalaipio on tuotu kiinni aukon reunaan, jotta kajakki olisi helppo tyhjentää vedestä. Istuinaukkoon ei jää harmittavia vesipesiä. Samalla on menetetty mainio säilytystila juomavesipussilta, rantatossuilta tai muilta maissa ensimmäiseksi tarvittavilta tavaroilta.

Istuinaukon kehys oli irrallaan, mutta oli selvästi ollut aiemmin kiinni kajakissa. Pienellä raspauksella kehys tuntui asettuvan hyvin aukkoonsa. Kajakista puuttui takareunan kansiköysi ja molemmat kantokahvat, oikeanpuoleinen Kajaksportin poljin ja istuimen selkätuki.

Pienellä fiksauksella ja muutaman kympin varaosilla Beaufortista tulee parissa illassa mainio retkikajakki.

Päiväluukun ja takatilan välinen laipio on sen näköinen, kuin sen kiinnitys olisi jäänyt kesken. 

Irtonaisen takalaipion lähellä ulkosaumassa on pieni kolhu. Sauma on kuitenkin kiinni, laminointi ehyt ja kajakki tukevasti muodossaan.

Orpo poljin. Mihin lie toinen poljin jäänyt. Tähän voisi jossain vaiheessa viritellä levyjalkatuen.