Läskipyörä keväthangilla

Kevätauriko, jää ja fatbike. Tällaisella kevyesti poljetulla lumiuralla fatbike kulkee kevyesti.

Beaufort-kajakin vesillelaskua odotellessa tarjoutui tilaisuus kokeilla pari päivää fatbikeä, paksurenkaista läskipyörää.

White-merkkinen vihreä fillari näyttää jotenkin kömpelöltä ja painavalta paksuine renkaineen ja leveine haarukoineen. Ulkonäkö hämää, sillä fillari painaa vain viisitoista kiloa eli pari kiloa vähemmän kuin perinteinen polkupyörä. Ajoin vuosituhannen vaihteessa yli neljäkymmentätuhatta kilometriä alumiinirunkoisella maastopyörällä ja hybridillä, jotka painoivat suunnilleen saman verran. 

Moottorikelkan ajourat sopivat hyvin fatbikellä pyöräilyyn.

Nousen satulaan. Polkeminen tuntuu yllättävän kevyeltä, onhan 18 vaihdetta välitetty melko tiheiksi. Edessä on kaksi ratasta ja cyclocrossista tuttu Sram-vaihtaja. Yhdeksänlehtisessä takapakassa ketjua siirtää Shimano Deore. Leveissä maastopyörän pedaaleissa on vaelluskengän pohjaan hyvin tarraavat nastat. Suora ohjaustanko on huomattavan leveä. Satula on normaali maastopyörän satula. Vaihteet toimivat täsmällisesti ja kevyesti.

Fatbiken leveiden renkaiden vaikutus tuntuu heti. Meno on pehmeää, eivätkä tien pienet ja suuremmatkaan epätasaisuudet tunnu käsissä ja takapuolessa. Neljän ja puolen tuuman levyisissä renkaissa on kilon verran painetta. Harva nappulakuviointi hurisee vauhdin kiihtyessä, mutta rullaus on tasaista, kevyen tuntuista.

Harvakuvioiset, leveät nappularenkaat pitävät hyvin lumella ja jäällä.

Ajan pyörätien jäätikköisiltä urilta sulalle, paksun hiekoitussepelin peittämälle asfaltille. Leveät renkaat pitävät hyvin urissa, pyörä ei heittelehdi eikä renkaat jää urien pohjiin. Hiekoitussepeli ei hidasta polkemista. Pyörä ei kääntyessään puske sepelillä suoraan eikä renkaiden pito lopu missään vaiheessa, ei edes jarrutuksessa.

Matkalla järven jäälle poikkean kapealle polku-uralle. Renkaat kantavat hyvin jalankulkijoiden tallomassa urassa, mutta muutaman kymmenen sentin umpihanki pysäyttää menoni. Reisilihasten voima ei riitä, eikä ohjauskaan enää tunnu niin vakaalta. Nostan pyörän moottorikelkan uralle, ja siinä fatbike kulkee kuin pitkospuilla. Vauhdikkaasti, kunhan ei eksy ajolinjalta.

Kapea hankeen polkeutunut ura kantaa hyvin läskipyöräilijän. Meno on kuin pikospuilla ajaisi. Uralta ei kannata poiketa.

Latukoneen jäljiltä karhea luisteluhiihtoura kulkee pienen matkan tien vierustaa, enkä malta olla ajamatta ladulle. Polkeminen on kevyttä, ohjaus vakaata ja pian huomaan polkevani suurimmilla vaihteilla ja etsiskelen edestä kolmatta isompaa vaihdetta.

Jäällä fatbike kulkee vaivatta vajaan vaaksan paksuisessa lumessa, jos reitillä on edes yhden tai kahden pilkkijän jalan- ja pulkanjäljet tai latu. Leveä rengas ei kulje kaiken aikaa lumen sisässä, ja vauhdin pystyy pitämään yllä melko vaivatta. Koskemattomassa lumessa meno on raskaampaa. Hyväkuntoinen voisi kenties ajaa paremmin, mutta minun reisivoimani eivät riitä muutamaa sataa metriä pitemmälle. Ohjaaminenkin muuttuu työläämmäksi, vaikka pyörä ei varsinaisesti kiemurtelekaan. 

Vaikka hanki kantaa hyvin jänistä ja oravaa, se ei välttämättä kanna läskipyörää ja sen aikamiehenkokoista kuljettajaa. Tällaisessa hangessa pystyy vielä ajamaan, mutta voimaa se vaatii.

Kun vuosituhannen vaihteen molemmin puolin ajoin kesät talvet kuuden vuoden ajan lähes päivittäin Helsingin Keskuspuiston läpi, tulin kokeilleeksi monenlaisia pyöriä, renkaita ja varusteita. Talvikeleillä ajoin eniten jousittamattomilla maastopyörillä, joiden 26 tuumaisilla vanteilla oli 2,1 tuuman karkeakuvioiset Extreme-nastarenkaat. 

Ohjaustanko on huomattavan leveä. Leveitä vanteita on kevennetty reijittämällä. Reijistä ulos pullisuva valkoinen on vannenauhaa.

 Jos silloin olisi ollut olemassa fatbike, se olisi ehdottomasti ollut valintani talvipyöräksi.  Leveillä renkailla selviää ilman nastoja liukkailla ja uraisilla poluilla eikä ajo lopu siihen, jos aura ei olekaan ehtinyt reitille samana päivänä. Eihän se lumella polkeminen niin tavattoman kevyttä ole, mutta ei se ole millään muullakaan pyörällä. Fatbikellä sentään pystyy ajamaan silloinkin, kun hybridi tai maastopyörä pitää nostaa olkapäälle. 

Cyclocross-pyöräni yritti muuttua fatbikeksi kesken lenkin. Viiden kilon paine oli liikaa 240 nastaiselle Continental-renkaalle, joka pullahti kapealta vanteelta kesken ajon. Pyörä alkoi vauhdissa täristää kuin risteysalueiden hidastusraidoissa. Hiljensin, mutta vasta pysähdyttyäni huomasin, että molemmat renkaat olivat pullahtaneet ulos vanteelta. Kotiin oli matkaa, eikä juuri tällä kerralla mukana ollut sen enempää työkaluja kuin pumppuakaan. Koomen kilon paineella kumet kyllä pysyvät vanteillaan.

Muistan, kun yhden työpäivän aikana satoi viisitoista senttiä nuoskaa lunta. Poljin maastopyörällä kotiin vajaan parin kymmenen kilometrin matkaa huonosti aurattuja ja auraamattomia autoteitä. Paloheinästä Pitkäkoskelle ja Vantaanjoen yli Ylästöön piti ajaa muutama kilometri paksussa lumessa. Eihän se onnistunut. Nostin fillarin olalle ja aloin kahlata hiihtoladun vierustaa. Naapuri hiihteli jossain kohtaa viereeni ja tuumi, että taitaa olla kovaa hommaa tuo työmatkapyöräily.

Odotanpa innolla lumien sulamista ja tilaisuutta ajaa fatbikellä kesäisessä metsässä, poluilla ja kallioilla.