Kihdin selällä

Kävin viime heinäkuussa pari kertaa työasioilla Ahvenanmaalla. Ensimmäisen matkan paluulennolla oli pilvetön taivas ja näkyvyys merelle hyvä. Istun lentokoneessa aina jos mahdollista ikkunapaikalla. Vuosikymmenten aikana on tullut matkusteltua maata ristiin rastiin autolla, mutta kohtalaisen paljon myös fillarilla ja kajakilla. Lentokoneesta hahmottaa hyvin maiseman todelliset mittasuhteet ja etäisyydet.

Kihdin selkä on pisin Ahvenanmaan ja mantereen välinen ylitys.

Kuvasin Maarianhaminassa uutisvideota, ja tietysti otin lentokoneen samean ikkunan läpi kuvituskuvaa. Tutkin saarten muotoja ja yritin tunnistaa niitä karttakuvien perusteella. Lueskelen usein karttoja ihan huvikseni ja painan mieleeni paikkoja, reittejä ja etäisyyksiä.

Lento ei kestänyt kauaa. Kone kaarsi etelän kautta kohti mannerta. Ahvenanmaan pääsaari jäi hetkessä taakse ja Föglö koneen oikealle puolelle. Olin tunnistavinani Sottungan ja sen jälkeen alkoi avara selkä, jonka värisevää pintaa vain muutama harmaa luoto rikkoi. Aalloilla keinuvaa purjevenettä tuskin erotti muutaman kilometrin korkeuteen.

Muistelin muutaman vuoden takaista elokuun alkua. Meloin nuoren kaverini kanssa Maarianhaminasta Tammisaareen. Olimme yöpyneet Kumlingen eteläpuolen rantakallioilla ja lähteneet aamulla lähes tyynelle selälle kohti Houtskaria. Lounainen tuuli virisi auringon noustessa, mutta pysyi heikkona. Norrlandetin saarilla nousimme tauolle. 

Aamu Kumlingen eteläpuolen saarilla. Valmistaudumme pitkään ylitykseen. Ohutta pilveä, leutoa tuulta.

Iltapäivällä tuuli voimistui. Aallot eivät murtuneet, mutta vähitellen maininki kohosi yli metrin korkuiseksi niin, ettei kaveria voinut aallon takaa nähdä. Keinuimme kuin valtavassa huvipuiston laitteessa. Matkan etenemistä oli vaikea havaita, koska Houtskarin saaret pysyivät jatkuvasti horisontista heikosti kohoavina sinisinä viiruina. Lopulta isoimmat aallot löivät kajakin kannen yli. Vesi roiskui kylkiimme melkoisella paineella. Nojasimme tuulenpuolen melatukeen aaltojen rytmissä. Päivän melonta ja ulkoilma alkoivat tuntua jäsenissä ja silmissä.

Lounaan ja etelän puoleinen tuuli kuljetti meitä pohjoiseen. Kun Norrlandetilla tähtäsimme keulan Bockskärin saareen kompassisuunnalla 90 astetta, oli saari kymmenen kilometrin melonnan jälkeen suunnassa 120 astetta. Bockskärin jälkeen saimme saarten suojaa, ja meri alkoi hiljalleen tasoittua. Nousimme Hyppeisin länsikärjessä Träsnäsin punertaville silokallioille lepäämään.

Selkä ylitetty, vaatteet kuivumassa ja ruoka tulella. Taustalla Bockskär ja Svinö.

Lentokoneesta katsoen selkä näytti suurelta ja avaralta, vaikka sen ylittäminen ei kovin monta minuuttia kestänytkään. Kuvittelin pienen, viisi ja puolimetrisen kajakkini ilta-auringossa värisevään veteen. Sitä tuskin olisi lentokorkeudesta voinut edes nähdä. Kohisevassa, lähes täydessä lentokoneessa tuntui uskomattomalta, mutta samalla hienolta, että on saanut meloa laajan Kihdin selän läpi kajakilla.