Vuoksen melonta 10. päivä Vekarasalmi (Sulkava) – Puumala

Leiripaikkani oli retkeni tähänastisista toiseksi huonoin. Vanha veneranta, vuosia käyttämättä ollut laho puucee ja kolme soutuvenettä, joista yksi ei ollut enää merikelpoinen. Etsiskelin illalla sopivaa yöpaikkaa. Paikan edustalla kelluva veneen septitankin imutyhjennyslaite sai luulemaan, että ollaan retkisatamassa. 

Imutyhjennuslautan vuoksi en viitsinyt ottaa juomavettä rannasta. Käytän Katadyn Vario -merkkistä vedenpuhdistinta, joka on toiminut hyvin. Suodatin ei ole mennyt tukkoon enkä ole saanut vatsatautia, vaikka olen juonut jo kymmenen päivää järvivettä. En säilytä vettä montaa tuntia vesipussissa, koska uutta vettä on koko ajan käsillä. Pumppaan tarpeellisen määrän vettä vesipussiin ennen rantautumista mielummin selältä kuin rantavedestä. 

Koska pohjoistuuli jatkui edelleen navakkana, kiersin Partalansaaren länsipuolelta, vaikka se pidentää matkaa. Ehkä valinta ei osunut ihan kohdalleen, koska länteen päin mennessä tuuli puhalsi voimalla vastaan jokimaisessa uomassa. Etelään mennessä takaa puhaltava tuuli taas nosti ikävää aallokkoa, joka vaati jatkuvaa ohjailua. Kapeassa, korkearantaisessa uomassa tuuli saa voimaa kuin suihkuturbiinissa.

Ohitin reitin varrelle jäävän Sulkavan Linnavuoren melkein pysähtymättä. Juuri kun ohjasin rantaan, puhkesi kylmä, vihmova sade. Tuskin näkymä vuoren laelta olisi ollut kummoinenkaan harmaassa vesisateessa. Nousin maihin Mannilanniemen leirintäalueella ja vierasvenesatamassa. Kaksi toppahaalariin puettua lasta työnteli mailalla palloa minigolf-radalla. Kahvilassa oli hiljaista, isäntä aikoi hakea huomenna tukusta tarjoiltavaa. Isä ja poika tulivat respaan ilmoittautumaan toiveikkaasti shortseissa. 

Tuuli alkoi laantua. Kajakki nousi helposti aallon harjalle ja kulki pitkiä matkoja aallon päällä. Laaja Haapaselkä oli autio. Vain tukkilastissa seilannut proomu näkyi selän itälaidalla. Aloin katsella jo ennen Puumalaa sopivaa leiripaikkaa siltä varalta, etten keskustan liepeiltä sopivaa paikkaa löydä. 

Puumalansalmen vastarannalla kulkeva tie kohosi huikeaksi, koko kylän keskustan yllä kaartuvaksi sillaksi edessäni sitä mukaa, kun meloin idyllisten rantavajojen ohi kohti keskustaa ja satamaa. Vain kirkuvat lokit, polkupyörää taluttava mies ja sataman penkillä istuva mummo. Mitään muuta liikettä en kesällä niin vilkkaan ja värikkään satamarannan rantakadulla kylmän tuulisena maanantai-iltana nähnyt. 

Kymmenes retkipäiväni päättyi Koskenselän leirintäalueen lämpimään suihkuun. Arvatkaa, miltä tuntuu, kun ei kymmeneen päivään ole käynyt kunnolla pesulla, vaihtanut puhtaita vaatteita ja istunut sisällä laittamassa ruokaa ja  syömässä. 

Retken reaaliaikanen seurantalinkki:

http://share.findmespot.com/shared/faces/viewspots.jsp?glId=0fjM02WxtO1b9XGqqHjty7czKn4mIPyRK

  

Vuoksen melonta 9. päivä Hietasaari (Haukivesi) – Vekarasalmi (Sulkava)

Melomisen yksi viehätys on visuaalisuus. Kajakissa istutaan lähellä veden pintaa. Näkymä on erilainen kuin korkeammasta veneestä tai laiturilta katsellessa. Vaatimatonkin laine näyttää kajakista katsoen näyttävältä, auringonsilta sädehtii häikäisevänä ja vesipisaroiden iskeytymisen veteen näkee puolen metrin etäisyydeltä. 

Tänään vesi on näyttänyt siniseltä, harmaalta, mustalta, keltaiselta, valkoiselta ja kaikkien näiden sekoitukselta. Sää on vaihdellut tyynestä auringosta mustanpuhuvaan syöksyvirtaukseen sen mukaan, olenko ollut tuulen tai suojan puolella. Savonlinnan luoteispuolen Haapavesi avautui eteeni harmaana, mutta muuttui hetkessä mustaksi. Luoteesta nousi voimakkaita puuskia, jotka lennättivät vettä aaltojen harjoilta. Koska tuuli puhalsi selkäni takaa, vauhtini oli melkoinen. 

Ohitin ennen Sortteerilahden sillan alitusta satametrisen tukkilautan, jota pieni hinaaja kiskoi vaijeri kireällä. Toinen hinaaja ohjaili raskasta lauttaa sivulta ja takaa. Lautalta kantautui kouluvuosien kesätyöpaikasta tuttu puun tuoksu. Lajittelin ja niputin mäntyä, kuusta ja rankaa Kemijokisuun uiton erottelutyömaalla lukioaikanani. 

En käynyt ottamassa kuvaa Olavinlinnasta, koska minulla jo on sellainen muutaman vuoden takaa. Sen sijaan meloin kohti kirkon tornia, koska kirkon vastarannalla on Citymarket. Hain evästä ja koko marketin viimeiset hanskat. Ilma on viilennyt noin kymmeneen asteeseen ja meloessa jatkuvasti märät kädet palelevat tauoilla. Olen luullut, että Savonlinna on kesäinen kaupunki.

Koivukannanniemen Jori Hokkasen satama on ehkä hienoin retkisatama, missä olen käynyt. En tiedä, onko Jori Hokkanen paikallinen siltarumpupolitikko, maanomistaja vai merkkihenkilö, mutta Savonlinnan kaupungin ja Pidä saaristo siistinä ry:n ylläpitämä retkisatama on harvinaisen siisti, viihtyisä ja sopii maisemaan. 

Melon Savonlinnasta eteenpäin pelkällä digitaalisella kartalla, joka on ladattu vesitiiviiseen älypuhelimeen. Laite toimii hyvin, kun apuna etäisyyksien hahmottamisessa on 1:200 000 maantiekartta. Puhelimen näyttö tottelee märkää sormea ja melontahansikasta. Puhelin myös paikantaa nopeasti ja osoittaa sen hetkistä kulkusuuntaa. Mainio apuväline. 

Asetuin yöksi Vekarasalmen lossin liepeille pieneen venevalkamaan. Illan viimeistä sivutuulista selkää ylittäessäni ajattelin fb-kaverini Tuomo Pentikäisen päivitystä, jossa hän muisteli äskettäin edesmennyttä kirjailijaa Antti Hyryä. Tuomo oli palaamassa ensimmäiseltä käsivarren Lapin vaellukseltaan, kun poikkesi Antti Hyryn luona Kuivaniemellä. Aikana lapinkävijän haltioitunutta pullistelua kuunneltuaan Antii oli sanonut, että se on höpö höpö hommaa tuommoinen vaeltelu. 

Siinäpä se taisi tulla paalutettua tämäkin melontaretki.

Retken reaaliaikanen seurantalinkki:

http://share.findmespot.com/shared/faces/viewspots.jsp?glId=0fjM02WxtO1b9XGqqHjty7czKn4mIPyRK

  

Vuoksen melonta 8. päivä Pitkäsaari (Kolovesi) – Hietasaari (Haukivesi)

Tänään en ottanut juurikaan valokuvia. Meloin kellon ympäri enkä ehtinyt kuvata. Eilen noussut kylmä luoteistuuli keräsi koko yön lisää voimaa ja puhalsi aamulla Pyttyveden ja Joutenveden selät valkoiseksi vaahdoksi. Ilma viileni kymmenellä asteella.

Nousin Kansan Raamattuseuran leirikeskuksen, Säynämön rannassa maihin. Kuvittelin nauttivani kunnon aamiaisen ja sillä välin tuulen asettuvan. Leirikeskus oli kiinni, se avataan vasta kahden viikon kuluttua. Keitin rannassa kahvit ja katselin tuulessa vellovaa Sompasaarenselkää. Kannattaako tuonne mennä? Tutkin sääennusteita ja mietin, pitäisinkö tuulta alkuiltaan ja jatkaisin melontaa pitkälle yöhön. Ennuste arveli tuulen pysyvän vajaassa kymmenessä metrissä vielä pari päivää. Jatkoin matkaa.

Myötätuuli on haastava melottava. Tuuli ja aallot kyllä vievät eteenpäin, mutta ne pyrkivät samalla  kääntämään kajakin poikittain. Ja jos kajakki kääntyy poikittain kaatuvan aallon alle, se kaatuu hyvin helposti. Takaa tulevien aaltojen kokoa ja voimaa ei näe samalla tavalla kuin edestä tai sivulta tulevien. 

Maisema muuttuu Koloveden jälkeen maltillisemmaksi. Kalliorantoja on vähemmän ja kalliot laskeutuvat loivasti veteen. Rannoilla on paljon koivuja ja muita lehtipuita. Kesämökkejä on jonkin verran. Valitsin reittini tuulen mukaan niin, että pääsin sopivin välein hetkeksi tuulelta suojaan. Niinpä meloin läpi parista karikkoisesta kapeikosta, joista toisessa karahdin kiville. 

Söin Oravin satamassa myöhäisen lounaan ja ostin tuoreen leivän. Kyselin paikalliselta urheilukalastusyrittäjältä Haukiveden aallokosta luoteis- ja pohjoistuulilla. Mies arveli tuulen olleen päivällä reilusti yli kymmenen metriä sekunnissa ja puuskissa paljon enemmän. Ilmankos en ole tänään nähnyt vesillä yhtään veneilijää. Ehkä se johtuu kuitenkin siitä, että on koulujen päättäjäispäivä. 

Salolainen melontakouluttaja ja -yrittäjä Kai Schneider meloo Haukiveden suunnasta rantaan juuri, kun olen pakkaamassa tuoretta leipääni kajakkiin. Kain mielessä aallokko ei ollut vaikea. Melomme yhdessä Haponlahden kanavan suulle. Haukivesi velloo harmaana, mutta aallot eivät murru. Vasta Tuunaanselällä aallot kasvavat ja kaatuvat silloin tällöin kajakin kannelle ja syliin. 

Väsymyksen huomaa siitä, että alkaa horjahdella aaltojen keinussa. Mela sattuu veteen aavistuksen väärässä kulmassa tai aaltojen rytmi sekoittuu omassa mielessä. Aallot tulevat tasaisin välein. Vajaan kymmenen aallon jälkeen tulee kolme suurempaa, murtuvaa aaltoa. Huomasin, että tuuli ja aallot kuljettavat hyvää vauhtia oikeaan suuntaan. Minun on vain keskityttävä pysymään pystyssä. Nojasin suuret aallot vedessä lappeellaan olevaan melaan ja  lepäsin. Suurten aaltojen välissä meloin eteenpäin ja korjasin suuntaa.

Meloin tänään yli viisikymmentä kilometriä kovassa tuulessa. Savonlinnaan on alle kaksikymmentä kilometriä. Koko matkaa on jäljellä alle kaksisataa kilometriä, jos käytän lyhintä reittiä. Ennusteen mukaan lähipäivinä tulee melko kovaa. Tuulen suunta ratkaisee reitinvalintani Savonlinnan jälkeen.   

Retken reaaliaikanen seurantalinkki:

http://share.findmespot.com/shared/faces/viewspots.jsp?glId=0fjM02WxtO1b9XGqqHjty7czKn4mIPyRK

  

Vuoksen melonta 7. päivä Karjalansaari (Heinävesi) – Pitkäsaari (Kolovesi)

Kun on yksin monta päivää luonnossa, aistit herkistyvät. Näkee asioita, joita ei tavallisesti huomaa, tuntee tuoksujen vivahteita ja tuntee ruumiissaan hapekkaan ilman, tuulen ja aallokon. Sulkeutuessani eilen illalla pieneen vihreään telttaani aloin laskea, kuinka monta eri lintulajia tunnistan ulkoa kuuluvista äänistä. Yli kymmenen. 

Yhtäkkiä läheltä kuului kuin tukahdettu haukahdus. Joku iso pöllö tai ennemmin joku nisäkäs. Kettu? Mäyrä? Hirvi? Haukahdus kuului uudelleen. Kuin matala murahdus. Ja taas, nyt  lähempänä. Kuuntelen. Viidennen murahduksen jälkeen murahadan takaisin. Otus vastaa. Avaan teltan vetoketjun ja singahdan ulos hämärään. Mitään otusta ei näy. Eikä kuulu murahdustakaan. 

Nukun sikeästi, mutta aamulla huomaan nuotiopaikalle jättämäni kattilan puuttuvan. Tällä oli siis sittenkin kettu, supi tai joku muu otus. Vasta aamupuuroa valmistellessani muistan, että olin yöllä siirtänyt kaiken ruualle tuoksuvan varmuuden vuoksi kajakin kansien alle. 

Päivä on kulunut Koloveden kansallispuistoa kiertäessä. Kävin Ukonvuorella katsomassa esihistoriallisia kalliomaalauksia. Lähdin kiipeämään Vuoren laelle nousevaa polkua. Ennen puolta väliä taivas vetäytyi tummansiniseen pilveen ja ukkonen alkoi jyrähdellä. Jatkoin kiipeämistä. Kolme korppia vartioi keskenään rähisten vuoren kuvetta. Yltyvä tuuli huojutti kalliolla ohuen kuntan varassa kasvavia mäntyjä. Ukkonen jyrisi, mutta ylhäällä ei satanut. Alas päästyäni puhkesi lyhyt mutta raju sadekuuro. Istuin vuoren rinteellä esi-isien kallioluolassa hetken sadetta pitämässä. 

Sää on ollut todella oikukas. Säätietojen mukaan on länsituuli, mutta Koloveden korkearantaisten saarten sokkeloissa tuuli puhaltaa mistä tahtoo. Enkä vähääkään epäile, etteikö tuulen voimakkuus olisi ollut puuskissa säätietojen varoituksen mukaisesti yli viisitoista metriä sekunnissa. Välillä aurinko paistaa lähes kuumasti ja on tyven, mutta yhtäkkiä seuraavasta salmesta puhaltaa viittätoista metriä kylmää tuulta. Loppupäivän on sitten puhaltanut tauotta.

Olin vähällä nähdä norpan. Kolme jyväskyläläistä miestä kalasti miehen kengän kokoisia ahvenia Syväniemen pohjoispuolen selällä. Yhtäkkiä kalastuskajakissa istuva mies huomasi norpan sadan metrin päässä. Vain nokka ja silmät kävivät pinnalla. Jäin toisten miesten kanssa odottamaan uutta ilmestystä. Norppa kuulemma tulee viimeistään viiden minuutin kuluttua uudelleen pintaan. Kalastuskajakin evät kiinnostavat sitä. Ja niinpä norppa kurkisti uudelleen muutaman minuutin kuluttua. Nyt toisetkin näkivät sen, mutta minä en, koska istuin matalassa kajakissa lähellä veden pintaa. 

Tavallisesti yöksi tyyntyy, nyt yltyy. Minkälainen sää on huomenna?

Retken reaaliaikanen seurantalinkki:

http://share.findmespot.com/shared/faces/viewspots.jsp?glId=0fjM02WxtO1b9XGqqHjty7czKn4mIPyRK

 

Vuoksen melonta 6. päivä Kohmansalo – Karjalansaari (Heinävesi)

Harvemmin tulee nautittua aamiaista taivasalla romuliikkeen varastoa muistuttavan venerannan parkkipaikalla. Ruishiutalepuuro kuitenkin maistuu lyhyen, mutta hyvin nukutun yön jälkeen. Isokoskeloemo kiirehtii seitsemää poikasta kaislikon suojaan kajakkia pakatessani. On tulossa hellepäivä. Viritän aurinkopaneelin sähköä keräämään kajakin takakannelle. 

Melon hiljaisessa, sivumyötäisessä tuulessa jokimaista uomaa Karvion kanavalle. Varisniemen kohdalla olisi jatkettava vasempaan, jos haluaisi käydä Valamossa. Reitillä on nelisulkuinen Varistaipaleen kanava, joka Valamoon mennessä muuttaa vedenpintaa yli neljätoista metriä. Jätän Valamon käymättä, koska joutuisin palaamaan samaa reittiä takaisin. 

Lateraaliviitat tempoilevat valtoimenaan kapeikossa juuri ennen Karvion kanavaa. Virta on voimakas ja pyörteilevä. Voisi olla vaikeaa, jopa mahdotonta meloa tästä vastavirtaan. Menen kanavan sulun kautta Kermajärven puolelle. Nousen leirintäalueen rannassa maihin, syön alueen kahvilassa lounaan ja saan ladattua kamerani akut. 

Kermajärvellä nousee ukkonen ja lyhyt, rivakka sadekuuro. Onneksi ehdin pukea anorakin päälle ennen Kermanselän ylitystä. Vaikka sade lakkaa nopeasti, nousee selällä voimakas tuulenpuuska. Vesi muuttuu ympärillä lyijynharmaaksi, väreilee hetken ja nousee pian mataliksi, murtuviksi aalloiksi. Tuuli tulee takaa, mutta kajakkini tuntuu vakaalta. Vauhti on kova, annan aaltojen viedä suoraan seitsemän kilometrin mittaisen selän yli Kermakosken kanavalle johtavalle väylälle. Kanavalle päästyäni tuuli on sammunut kokonaan.

Olen tänään melonut neljän kanavan läpi. Viimeisimmässä, Väärän kanavassa, ei ollut sulkuja, mutta vauhti oli sitäkin kovempi. En usko, että pystyisin melomaan Väärän kanavaa vastavirtaan. Huomenna kuljen aamulla ensimmäiseksi reittini viimeisen, Pilpan sulkukanavan kautta Koloveden kansallispuistoon. 

Jos viime yöni kului ankkurina käytettävän entisen kampiakselin, grillin virkaa hoitavan levypyörän ja poijuna palvelevan porakaivon pumpun painesäiliön äärellä, nukun tulevan yöni puisella telttalavalla hoidetussa Karjalansaaren retkisatamassa. Järvi on asettunut yötä odottamaan, käki kukkuu kai sadatta kukuntaa, kuikka kapea, ylöspäin tutkiva nokka rikkoo veden pinnan. Jostain hyvin kaukaa kantautuu maansiirtokoneen työn ääniä.

Retken reaaliaikanen seurantalinkki:

http://share.findmespot.com/shared/faces/viewspots.jsp?glId=0fjM02WxtO1b9XGqqHjty7czKn4mIPyRK

Vuoksen melonta 5. päivä Iivarinsalo – Kohmansalo

Olen melontaretkilläni eri puolilla Suomea nähnyt melkoisen määrän kesämökkejä ja rantasaunoja. Tähän mennessä reittini rannoilla on ollut mökkejä vähemmän kuin odotin. On pitkiä taipaleita, missä ei ole yhtään kesämökkiä. Suurin osa näkemistäni mökeistä on pieniä ja reilusti täysi-ikäisiä. Unohdetun, hoitamattoman ja  asumattoman näköisiä mökkejä on vähän. Se, että mökkien pihamailla käyskentelee varttunutta väkeä, johtuu ehkä siitä, että on arkiviikko eikä kesälomakausi ole vielä alkanut.  

Vehmersalmen satamassa on yhtä hiljaista kuin autioilla kesämökkirannoilla. Kahvila on arkisin kiinni. Bajamajat on lukossa. Kaksi miestä laskee Busteria trailerilta järveen. Kone kastelee tulpat liian hätäisestä ryypyn käytöstä eikä käynnisty. Ryyppy kiinni, kaasu auki, muutama rivakka veto, kaasu kiinni ja kone käynnistyy yskähdellen. Vanhus on potkutellut rollaattorilla rantaan ja makoilee auringossa vähissä vaatteissa.

Melon Suvasvedeksi aukeavaa Vänskänselkää. Moottorisahan itsepintainen laulu valittaa kaukaa veden takaa. Naulapyssyn säklätys sekoittuu kuikan ja joutsenen huutoon. Päivästä toiseen yksin meloessa aistit herkistyvät. Korva poimii rantojen äänimaiseman. Koivun, kalan, vasta leikatun nurmikon, savun ja pilkottujen klapien tuoksut vuorottelevat ja sekoittuvat levän, sateen ja kaislikon tuoksuun.

Suvasveden Kukkarinselällä nousee lounaistuuli. Kuuden kilometrin avoveden ylitystäni seuraa molemmilta puolilta nousevat tummat pilvet ja sade. Hetkessä tuuli yltyy moninkertaiseksi. Se nostaa veden pinnasta roiskeita kuin sadetta, mutta aalto ei kasva. Yhtä nopeasti tuuli taas asettuu entisekseen. 

Karvioon ja Heinävedelle johtavalla vuonomaisella väylällä maisema muuttuu jylhäksi ja kallioiseksi. Vierunvuoren rinteeltä alas vyöryneissä kivissä on nimikirjoituksia vuosikymmenten ajalta. Nousen Paimensaaren retkisatamaan tauolle. Olen lähdössä jatkamaan matkaa, kun tuuli jälleen yltyy. Se lennättää tavaroita ympäriinsä, vesi muuttuu tumman harmaaksi ja puiden oksat rasahtelevat. Alan jo katsella sopivaa teltan paikkaa, kun tuuli lakkaa yhtä nopeasti kuin oli alkanut.

Kirjoitan Kohmansalon venerannassa. Sade ropisee pienen telttani kattoon. Selkä puuttuu kumarassa istuen kirjoittamiseen. Venerantaa voisi luonnehtia niin, että tämä on miesten maailma. Sellaisten miesten, joiden toimissa tarkoituksenmukaisuus ohittaa kauneuden, viihtyisyyden ja siisteyden. Käki sentään kukkuu tänäkin iltana kilpaa mustarastaan liverryksen kanssa. 

Retken reaaliaikanen seurantalinkki:

http://share.findmespot.com/shared/faces/viewspots.jsp?glId=0fjM02WxtO1b9XGqqHjty7czKn4mIPyRK

  

Vuoksen melonta 4. päivä Läpisaaret, Kallavesi – Iivarinsalo

Teen melko askeettisia retkiä, karuja ja yksinkertaisia. Pidän kunnollisen tauon vain, jos on nälkä tai kevennyksen tarve. Ajattelen, että matka sillä tavalla joutuu, koska pysähtelen muuten valokuvaamisen takia tuon tuostakin. Mutta kajakista nousen ja astun rantaan vain, jos on nälkä tai akuutti tarve.   

Heräsin aamuyöllä navakan tuulen kohinaan. Jatkoin unta liki kahdeksaan ja toivoin, että tuuli laantuisi. Leiriä purkaessa neljättä kesää palvelevan telttani yksi kaari katkesi. Kaarta korjausholkilla parsiessani huomasin, että kuorihousuni vasen lahje on poikki. Korjasin lahkeen gorilla-teipillä.

Olen katsellut koko päivän Puijon tornia. Aamulla se oli edessä tuulisen Kallan selän takana. Vesillä vastainen tuuli ei tuntunut niin kovalta kuin Läpisaarten välisessä salmessa. Kallan siltojen jälkeen etsiskelin sopivaa taukopaikkaa Kuopion rannoilta. Kuopiota saa meloa pohjoisesta päin melko pitkään niin, että rannat ovat joko pensaikkoa, teollisuutta, venetelakoita tai yksityisasuntoja. Vain pensaikkojen takaa taivaanrantaan pistävä Puijon torni muistuttaa, missä kaupungissa ollaan.  Kannattaa koukata keskustan rannoille ja laajennustöiden alla olevaan venesatamaan, jos haluaa nousta maihin. Koko matka satamasta Väinölänniemen kärkeen on hyvää maihinnousurantaa.

Retkeni ensimmäiset vesiskootterit suihkuttivat ohitseni heti Kuopion keskustan jälkeen. Vesiliikenne oli vilkasta, vaikka arkipäivä ei ole vielä illassa. Puijon torni alkoi jäädä taakseni. Tässä kohtaa on valittava, jatkaako Leppävirran vai Heinäveden reittiä. Jäin kansakoulun neljännellä luokalla jälki-istuntoon opettelemaan nämä reitit ulkoa. Opettajani, sodan käynyt majuri, oli antanut reitit läksyksi, enkä osannut niitä. Moni muukaan ei osannut. Toista kertaa en ole saanut laiskanläksyä. 

Jatkoin Vehmersalmen suuntaan ja siis Heinäveden reitille. Tavoitteena on poiketa loppuviikolla Koloveden kansallispuistossa. Maisema alkaa jo näyttää sellaiselta savolaiselta järvimaisemalta, minkälaisena minä sen olen omaksunut. Kallioisia saaria ja luotoja, karuja mäntyjä ja kirkuvia lokkeja. Savolaiset lokit nostavat kovan metelin, kun lähestyy niiden istumaluotoa. Asiaa tuntuu olevan loputtomasti, ääni viäntyy ja kiäntyy, mutta valmista ei tule. Saan meloa rauhassa vaikka kuinka läheltä ilman suoraa väkivallan uhkaa. 

Nousin pienelle Ahvensalon saarelle jaloittelemaan ja suunnittelemaan loppupäivä ohjelmaa - siis reittiä Vemersaloon. Lähtiessäni katselin Iivarinsalon hiekkaisia poukamia. Liekö parempia leiripaikkoja edes Kelventeellä. Iivarinsalon länsikärjen retkistama jäi kaivelemaan mieltäni, ja lopulta palasin takaisin päätin pitää huoltoillan. Uin, huollan kajakin ja varusteeni ja menen aikaisin nukkumaan. Ja katselen kumpuilevasta horisontista taivaaseen pistävää Puijon tornia. Alankohan tulla vanhaksi.

Retken reaaliaikanen seurantalinkki:

http://share.findmespot.com/shared/faces/viewspots.jsp?glId=0fjM02WxtO1b9XGqqHjty7czKn4mIPyRK