Muovi- vai kuitukajakki retkelle

-->

Retkikajakissa pitää olla riittävästi tilaa ja kantavuutta melojalle ja retkitavaroille. Retkikajakilla pitää pystyä melomaan haluttuun suuntaan kaikenlaisissa tuulissa ilman jatkuvia ohjailuvetoja. Retkikajakilla pitää pystyä ylläpitämään hyvää retkivauhtia. Retkikajakissa pitää pystyä istumaan puutumatta monta tuntia yhteen menoon. Retkikajakin pitäisi olla niin vakaa, että sen kyydissä pysyy silloinkin, kun uni jo painaa silmää eikä sopivaa leiripaikkaa tunnu löytyvän. 

Kajakkien valikoima on tavattoman runsas. Toiset mallit on suunniteltu nopeaan melontaan, toiset aallokkoon. On malleja avomerelle, rannikkovesille, sisävesille, jokiin ja koskiin. Hyvää, joka paikassa kohtalaisesti toimivaa mallia on vaikea löytää.

Muovia vai kuitua? V-, pyöreä vai tasinen pohja? Rokkeria vai ei rokkeria (sivukaarevuutta, ketkaa)? Suoralinjainen muovikajakki on nopeampi kuin käppyrä kuitukajakki. V-pojassa voi olla kulmikkaat kantit (hard shine) tai pyöreät. Keula ja perä voivat olla kantavia tai leikkaavia. Korkea kansi voi olla korkeudestaan huolimatta ergonomisesti hyvä ja matala haitata pystyä melontaa. Muuten hyvä ja mieluinen kajakki voi olla liian kantava, tyhjänä kiikkerä ja tuulelle herkkä. Tai uida kuormattuna kuin vettynyt tukki liian syvällä ja olla siksi raskaasti ohjailtava.

Muovi- vai kuitukajakki

Molemmilla on puolensa. Kuitukajakki on jäykempi, liukkaampi ja kevyempi – siis nopeampi. Muovikajakki kestää kolhuja ja sillä voi kolistella kiviin melko huolimattomasti. Kuitukajakki painaa tyhjänä 20–27 kiloa, samankokoinen muovinen 25–30 kiloa. Oma viikon retkivarustukseni painaa ruokatavaroineen 30–35 kiloa, eli enemmän kuin kajakki. Itse painan enemmän kuin kajakki ja kuorma yhteensä. Retkifillaria hankkiessani mietin, maksanko pari kiloa kevyemmästä fillarista tuplahinnan, karsinko matkatavaroista vai laihdutanko vyötäröltä. Olen keventynyt viisitoista kiloa viimeisen matkafuillarin hankinnasta.

Suomen rannikkoa meloessani en edes miettinyt, meloisinko muovikajakilla. Tein valinnan Tiderace Xplorer L:n, Tahe Greenlandin ja Point 18 XP:n välillä. Meloin Tideracella, koska se on Revalia tilavampi ja sopii ehkä Point XP:tä paremmin aallokkoon. Point XP 18 oli myös kajakkityyppinä minulle vieraampi, mutta olisi varmaan ollut nopein ja tilavin.

Muut pitemmät retkeni olen melonut Tahe Revalilla, mutta viikon mittaiselle Saimaan retkelle olin lähdössä Tahe Greenland T:llä. Greenlandin tavaratilat on matalat, samoin jalkatilat. Säälin lopulta jalkateriäni ja melontakaveriani, joka olisi joutunut ottamaan yhteisen, painavan telttamme kajakkiinsa, ja luovuin matalalla grönlantilaisella retkeilystä.

Vuoksen retkelle lähden muovisella Vortexilla, joka on suunniteltu aivan toisenlaiseen käyttöön – aallokossa puljaamiseen ja lyhyille retkille. Minua kiinnostaa kokeilla, miten tällainen kajakki soveltuu pitemmälle, monipuoliselle reitille.  Melon jokia, pieniä ja suuria selkiä, kanavia ja virtapaikkoja. Voi olla, että joudun kärräämäänkin jollain kanavan sululla. Halusin toiseksi kajakiksi monikäyttöisen, kaikissa vesissä kohtalaisesti toimivan "jeepin". Retkeni jälkeen tiedän, onko Tiderace Vortex sellainen.

Ei haittaa, että sisävesilläkin kajakki sietää aallokkoa. Päijänteen ja luullakseni Saimaankin aallokko voi olla tuulella vaativampi kuin merellä, missä aalto on matalikkoja lukuun ottamatta sisävesiä pitempää. Minulle myötäaallokko on jostain syystä sivu- ja vastatuulta haastavampaa. Vortex surfaa kuulemma hyvin. Parin viikon kuluttua tiedän, kuinka hyvin.

Retkipäivistäni kuluu varsinaiseen melontaan kelistä ja maisemista riippuen seitsemästä kymmeneen tuntia. Valokuvaaminen teettää ylimääräisiä mutkia ja pysähdyksiä. Melontapäivä alkaa varhain ja jatkuu myöhään. Yöunet jäävät lyhyiksi. En ole erityisen nopea meloja. Tässä mielessä on samantekevää, onko keskivauhtini muutama sata metriä tunnissa hitaampi tai nopeampi. Olennaista on kajakin vakaus ja helppo käsiteltävyys kaikissa tilanteissa.

Seuraavan retken teen sitten retkikäyttöön suunnitellulla Skim Beaufortilla.

Älypuhelin, sähkö ja digitaaliset kartat

Käytän Vuoksen retkelläni pääasiallisena karttana Sailmaten sovellusta vesitiiviissä Sony Aqua –älypuhelimessa. Miten näyttö toimii märkänä ja mistä puhelimeen saa sähköä? Ja miten pikkuruisesta näytöstä voi suunnitella reittiä?

Vuoksenmelojan työpöytä. Kartta ja kompassi paikoillaan. Lisänä älypuhelin, joka vesi- ja pölytiiviydestään huolimatta kulkee vesitiiviissä pussissa.

Meloin viime kesänä Virroilta Tampereen ja Valkeakosken kautta Orivedelle ilman merikarttaa. Latasin iPhoneen ja iBadiin Karttaselaimen ja uskoin selviäväni niillä ja aiemmin iBadiin ostamallani Navionics -navigointiohjelmalla. Toki kannella oli Fillari-GT 1:200 000 sekä suunnistus- ja kansikompassit.

Koska iBadissani ei ole sim-korttia, minun piti ladata tarvittavat kartat etukäteen. Koneessa oli vähän muistia, ja Karttaselaimen kartoilta piti etukäteen päättää, missä mittakaavassa kartat haluaa ladata ja miltä alueelta. Puhelimen nettiyhteyden jakaminen kulutti sekä puhelimen että tabletin akkua ahnaasti. Käytännössä isokokoinen tabletti tuntui kovin kömpelöltä vesitiiviine pusseineen kajakin kannella. Niinpä navigoin ensimmäisen päivän jälkeen pelkällä puhelimella.

Vanhan iPhonen pienen näytön lukeminen vesitiiviin pussin läpi tuotti vaikeuksia ikänäköiselle. Puhelimen käyttö eleineen ja zoomauksineen sujui muuten ongelmitta sekä kuivana että märkänä. Pussini oli kelluvaa mallia, ja pussin sisällä oleva ilma jonkin verran haittasi näytön sormeilua neopreenihanskat kädessä.

Sähköä tarvitaan. Vasemmalta tabletti, action-kamera, älypuhelin, kaksi virtapankkia ja usb-adapteri/laturi. Paneelista lähtevän johdon liitin kestää vettä. Siitä eteenpäin kaikki teipataan vesitiivisti pussiin ja pujotetaan aukkopeiton välistä selkätuen taakse.

Koska Sony Aquan pitäisi olla vesitiivis, vein sen suihkuun. Nettisurfailu sujui märkänäkin. Näytön asetuksena oli herkempi ”hanskat kädessä”. Meloessa pidän puhelimen kuitenkin vesitiiviissä kotelossa, koska kotelo ei käytännössä haittaa puhelimen käyttöä mitenkään. Tarkoitus ei ole meloa kännykkä kourassa, vaan tutkia sieltä silloin tällöin reitti, suunnat ja syvyydet ja navigoida maiseman ja kansikompassin mukaan.

Mukana retkelläni kulkee myös vanha iPhone, josta teen soitonsiirron liivintaskussa kulkevaan Sonyyn. iPhone on varalla ja kulkee pussissaan kajakin päiväluukussa. Tabletti on mukana kirjoitus- ja kuvitustöitä varten. Se kulkee näppiksen kanssa keulaluukussa omassa vesitiiviissä pussissaan.

Tupakansytyinliitin, usb-laturi ja 13 ampeerin virtapankki.

Tarvitsen sähköä puhelimiin, tablettiin , näppikseen, Sonyn action-kameraan ja sen kauko-ohjaimeen auringosta. Rullattava, merivedenkestävä 14 watin aurinkopaneeli lataa tarvittaessa vaikka meloessa takakannelle levitettynä. Paneelissa on tupakansytytinliitin, johon saa kiinni usb-laturin. Se lataa vesitiiviiseen pussiin pakattua, selkätuen takana pidettävää virtapankkia. Minulla on käytössä 13 ja 15,6 ampeerin virtapankit. Kolmen vuoden takaisella, kuukauden mittaisella rannikonmelonnalla olisin voinut myydä sähköä valtakunnan verkkoon. Sen verran reilusti paneeli tuotti.

Viimekesän kokeiluista viisastuneena unohdan koko Karttaselaimen ja kokeilen nyt Sailmatea. TaskuLoistoa on myös suositeltu, mutta se maksaa muutaman kympin. Tällä hetekllä ilmainen Sailmate tuntuu toimivan ripeästi. Puhelimessa on prosessoritehoa ja muistia tarpeeksi, ja viiden tuuman näytöstä jo näkeekin jotakin. Päivämatkojen päälinjat ja matkat luen edelleen Fillari-GT:stä. Digitaalisten karttojen yksi ongelma nimittäin on mittakaavan hahmottamisen ja etäisyyksien mittaamisen vaikeus nopealla silmäyksellä.

Jännä nähdä, miten näillä vermeillä pärjää käytännössä.

Vuoksennauhaa melomaan – Kiuruvesi - Lappeenranta

Ellei mitään yllättävää satu, lasken kajakkini vesille lauantaina 28.5. Kiuruveden Kettulanlahdella. Siitä alkaa reilun parin viikon melontani Vuoksen vesistön Suomen puoleisen osan läpi Lappeenrantaan. Tässä vaiheessa lähtöaikaa on pitänyt siirtää vain päivällä ja sääennuste näyttää lupaavalle.

Melon Vuoksen vesistön läpi digitaalisilla kartoilla. Vedenkestävät melontakartat ja Fillari-GT:t ovat mukana henkisenä tukena ja päivämatkojen suunnitteluun. Puhelimessa skaalautuvan kartan yksi hankaluus on se, että tarkka mittakaavan hahmottaminen on hankalaa, jopa mahdotonta. Ajatus on suunnistaa suuret linjat paperikartoilla ja käyttää puhelinta tarkaan reitin lukemiseen, lukea väylät, karikot ja syvyystiedot sekä paikantamiseen. Perinteiset kansi ja suunnistuskompassit ovat tietenkin myös mukana. Retkikartta.fi:stä luen vastaavat mantereen tiedot, laavut, tulipaikat ja maamerkit.

Vuoksen vesistön päähaarat kulkevat Kiuruvedeltä ja Nurmeksesta Savonlinnan seudulle ja sieltä Lappeenrantaan. Molemmilla reiteillä on useita eri reittivaihtoehtoja. Mielenkiintoisia maisemia ja vesiä riittää loputtomiin. Aion meloa Kuopiosta Heinäveden ja Koloveden kansallispuiston kautta Oraviin ja koukata mutkan Sulkavan soutujen pohjoiselle reitille ennen Puumalaa. Muutama osuus reitin keskivaiheilla on tuttu aiemmilta retkiltäni.

Melon retken Tiderace Vortexilla. Koepakkaamisen perusteella kaikki suunnitellut varusteet mahtuvat mukaan kajakkikärry mukaan lukien ilman, että kannelle tarvitsee pakata mitään ylimääräistä. Talvella hankkimani vedenpuhdistin menee huomattavasti pienempään tilaan kuin kymmenen tai kaksitoista litraa vettä eikä paina muutamaa sataa grammaa enempää. Siksi tilaa on nyt enemmän eikä Vortexin pienet pakkausluukut juurikaan haittaa painopisteen kannalta järkevää kuormaamista.

Laskin, että parinsadan puhelin Prepaid-liittymällä tulee halvemaksi kuin nippu kookkaita ja kalliita merikarttoja. Vaikka puhelin on vesitiivis, pidän sitä meloessa vesitiiviissä pussissa. Lähiviikot näyttää, miten tällainen ratkaisu toimii.

Käytän tällä retkellä digitaalisia karttoja. Vesitiiviiseen (IP68), viiden tuuman Sony-puhelimeen on ladattu Sailmaten meri- ja sisävesikartat. Puhelimessa on nopea netti. Toivon löytäväni sopivat laavut ja leiripaikat Retkikartta.fi:n avulla. Yleiskarttana on paperiset Fillari-GT:t 1:200 000 ja reitin keski- ja loppuvaiheilta vedenkestävät melontakartat 1:50 000.

Sailmate toimii offline-tilassa, mutta Retkikartta.fi edellyttää nettiyhteyttä. Latasin puhelimeen Sailmaten kaikki saatavilla olevat kartat, koska ne saa tänä vuonna ilmaiseksi. Puhelimessa on 64 gigan muistikortti karttoja, kuvia ja videoita varten. Netin nopeus on 50 Mbit/s. Tällä reitillä verkon pitäisi olla melko kattava. Katsotaan, miten toimii...

Tällä kertaa en käytä retkipäivien alkuiltoja kovin pitkään kirjoittamiseen, mutta kerään kuvia, videoita ja muuta materiaalia myöhempää käyttöä varten. Toki aktivoin Spot-lähettimen piirtämään reaaliaikaista reittiäni Google Mapsiin.

Jaan paikkalinkin, kuvia ja välittömät päivittäiset tunnelmat tämän blogini kautta. Näiltä näkymin ensimmäinen retkipostaus ilmestyy ensimmäisestä leiristä lauantai-iltana 28.5.

Uusi kajakki, Tiderace Vortex

Hankin kuitukajakki Beaufortin kaveriksi muovisen Tiderace Vortexin. Kajakit ovat melkolailla saman kokoisia, tilavuudeltaan n. 360 litraa ja suositeltu melojan paino on 70–100 kg. Vortex on vajaat kymmenen senttiä lyhyempi ja kolme senttiä leveämpi. Materiaalin lisäksi olennaisin ero on pohjan muoto. Vortex on vakaampi, Beaufort nopeampi.

Enpä muistanutkaan, miten vakaa Vortex on vedessä. Navakassa sivutuulessa kajakki kulki suoraan ilman evää eikä juurikaan kammennut keulaa tuuleen. Luin kolmen vuoden takaisesta koemelontaselostuksestani, etten silloinkaan tarvinnut evää monessakaan tilanteessa.

Nykymallinen Vortex on materiaaliltaan erilainen kuin ensimmäiset mallit. Jäykempi ja ehkä aavistuksen kevyempi. Tehtaan paketissa olleen laaduntarkkailulapun mukaan kajakki painaa 24 kg, mutta auton katolle nostaessa painoa tuntui olevan enemmän. Ehkä paperissa oli pelkän rungon paino. Ergonomia on kohdallaan. Irroitin silti selkätuen taaemmat ruuvit, jotta jäykkä tuki pääsee vähän liikkumaan alaselän mukana.

Kerrankin kunnon melontahanskat - NRS Maverick

Käytän tosi kylmillä keleillä NRS Titanium –melontarukkasia. Ne ovat lämpimät ja vesitiiviit, niiden sisäpuoli on miellyttävää, kuin ohutnukkaista fleeceä ja rukkasten tapaan sormet ovat mukavasti yhdessä tilassa. Mutta niin kuin kaikki kintaat NRS Titaniumitkin ovat vähän kömpelöt. Rukkaset kädessä ei voi käyttää kameraa puhelimesta puhumattakaan. Eikä korkealle nouseva varrensuu ole ihan yhteensopiva kuivapukuni hihansuun kanssa.

Rukkaskelejä on tavallisesti lokakuun lopulta huhtikuun lopulle. Avokäsin tarkenee meloa kesäkuun alusta syyskuun alkupuolelle. Siinä välissä ja kesän kylminä ja sateisina päivinä käsiin tarvitsee jotain rukkasta kevyempää. Olen käyttänyt vuosien ajan Hikon 1,5 mm paksuja neopreenihanskoja. Valitettavasti vuodet näkyvät hanskoissa moneen kertaan liimattuina ja harsittuina saumoina ja ammottavina reikinä. Tarvitsin uudet hanskat.

Entisenkaltaisia ohuita Hikoja ei enää valmisteta. Kokeilin kaikkia mahdollisia melontaliikkeen hanskoja ja olin jo päätymässä markettien tavallisiin parinkympin avantouintihanskoihin. Minulla on ollut sellaisia avantouintikäytössä, ja parhaat avantohanskat on usein päätyneet keväällä melontakäyttöön. Yleensä ne ovat kestäneet muutaman viikon kunnes sauma on ratkennut tai kumimainen kämmen haljennut. Malliltaan ne sopivat harvoin melan vartta pitelemään.

Sitten kokeilin NRS Maverick –hanskoja. Viidenkymmenenviiden euron hintalappu oli jättänyt ne sivuun hanskahyllyä penkoessani. L-kokoinen Maverick istui käteeni kirjaimellisesti kuin hansikas. Sisäpuoli on neopreenin kaltaista tekstiiliä, mutta päällys kumimaista, hyvin joustavaa ja notkeaa materiaalia. Saumoissa on reilut hitsaukset. Kämmenpuolen kumi on kuvioitua, samoin sormien alapuoli. Ranne kapenee lateksimansetin tavoin tiiviiksi. 

Tuntuma melaan on Maverickit kädessä parempi kuin ohuilla Hikoilla. Kahden millin materiaalivahvuutta lukuun ottamatta tuntuma on kuin kirurgin hanskoilla. Koska kämmenpuoli ei luista yhtään, melaa on pidettävä oikeaoppisen löysästi. Eipä kehity tenniskyynärpäätä tai muita jumeja. Nämä kädessä voi käyttää puhelinta, kameraa, vetoketjuja, hakasia ja solmia ohuitakin nyörejä.

Vajaan kymmenen kilometrin lenkillä kädet pysyivät kuivina, vaikka liotin käsiäni vedessä ihan huvikseni. Veden kylmyys ei tuntunut. Eikä lenkin jälkeen kädet tuntuneet tiskaajan käsiltä, niin kuin vettä läpäisevillä neopreenihanskoilla. Aikani hintaa kauhisteltuani laskin, että jos nämä kestävät kaksikin melontakautta, melon mieluummin kädet kuivina ja lämpiminä kuin kylminä vuotavilla hanskoilla. NRS Titanium –rukkaset ovat kestäneet monta vuotta, ehkä nämäkin kestävät.

Vasemmalla NRS Titanic, oikealla NRS Maverick

Merihätä

”Vesiliikenneonnettomuus. Keskisuuri. Sivullinen pelasti kolmehenkisen venekunnan ajelehtimasta kiville”  lukee merivartioston twiitissä. Kuulostaa vakavalta.

Alkukevään pikainen veneajelu Helsingin edustalla sai yllättävän käänteen, kun juuri käyttönotetun, uuden veneen sähkölaitteissa ilmeni ongelma.

Olin tilanteessa mukana pelastettavana. Ajoimme nopealla moottoriveneellä Helsingin ja Suomenlinnan välillä. Tuuli kaakosta kohtalaisen voimakkaasti. Harmaa päivä, mutta ei ihan satanut.

Veneen jännitemittarin lukema alkoi laskea nopeasti. Pysähdyimme, ja käännyimme takaisin kohti espoolaista lähtösatamaa. Sataviisikymmentä hevosvoimaisen perämoottorin nostaessa kierroksia alhaisen jännitteen merkkiääni alkoi soida. Hiljensimme. Jännite laski mittarin mukaan edelleen. Sammutimme kaikki sähkölaitteet.

Hernesaaren kohdalla jännitemittari näytti seitsemää volttia, kun veneen moottori sammui. Yltyvä kaakkoistuuli keikutti ajelehtivaa venettä. Edessämme kulki Länsisatamaan johtava laivaväylä, mutta onneksi ajelehdimme kohti Hernesaaren rantaa. Vene oli uusi, alle kymmenen tuntia ajettu. Veneen akun jännite oli laskenut heti ensimmäisten ajotuntien aikana. Myyjä oli arvellut akun olleen viallinen, ja uusi akku oli vaihdettu tilalle. Vanha akku oli mukana, ja aloimme vaihtaa sitä tyhjän tilalle.

Akun kaapelikenkien irrotus ei sujunut heittämällä, ja akkua vaihtaessamme ajauduimme kivikkoisen rannan tuntumaan. Reilun yhdentoista voltin jännite ei riittänyt käynnistämään moottoria. Tuuli painoi meitä kohti kivikkoa. Ensimmäinen rysähdys iski heti, kun moottori saatiin kipattua ylös vedestä. Lasikuitu kolisi teräväsärmäisiin kiviin veneen oikealla kyljellä ja pohjan alla. Alumiinivartinen puoshaka tuntui keveältä aseelta tuulen ja aallokon runnoessa puolentoista tonnin painoista venettä voimalla kiviä vasten.

Veneliikennettä oli vähän, ja olimme ajautuneet väylältä huutomatkan ulottumattomiin. Soitimme merivartiostoon. Apua odotellessa yritimme kääntää veneen niin, että se kolhiintuisi mahdollisimman vähän. Ohikulkeva pienveneilijä huomasi tilanteemme, ajoi lähelle ja valmistautui hinaamaan meidät irti rannasta. Samalla Katajanokan suunnasta lähestyi rajavartioston helikopteri matalalla lentäen. Pintapelastaja riippui kopterista lasketussa köydessä.

Olimme jo irti rannasta, kun rajavartioston pieni rib-vene ja partioalus saapuivat. Helikopteri kaartoi Pihlajasaaren pohjoispuolelta takaisin ja lensi pois. Pääsimme rajavartioston rib-veneen hinauksessa suojasatamaan. Matkalla huomasimme, että puhelimesta, jolla olimme soittaneet apua, oli akku tyhjentynyt. Hetkeä aiemmin se oli lähes täysi.

Tuuli käänteli ohjauskyvytöntä venettämme miten tahtoi. Hinausköysi rikkoi kannelta toisen etuvalon ja lopuksi vene törmäsi keula edellä rannan laituriin hallitsemattoman kovalla voimalla. Saimme veneen kiinnitetyksi ja pilssin tarkistetuksi vuotojen varalta. Taksia tilatessamme rajavartioston vene viipyi edelleen rannassa. Miehet olivat nostaneet konekopan laiturille ja tutkittuaan aikansa soittivat hinausapua. Veneen akku oli tyhjä.

Onneksi veneemme virta loppui sellaisessa paikassa, että apua saatiin nopeasti emmekä olleet laivaväylällä. Jälkiviisaasti voi ihmetellä, miksi emme laskeneet ankkuria heti moottorin sammuttua tai viimeistään, kun aloimme vaihtaa akkua. Vettä oli alla pari kymmentä metriä ja oletus oli, että toisella akulla vene käynnistyy. Ei pitäisi olettaa vaan varmistaa. Merivartiosto toimi ripeästi ja tuli paikalle kattavalla kalustolla. Heidän olettamuksensa oli, että tilanne voi olla hyvinkin vaikea. Ja olisihan se voinut ollakin. Siksi pintapelastaja on tuollaisissa tilanteissa valmiina laskeutumaan kiville ajautuneeseen alukseen. 

Moottorivene on haavoittuva. Ilman polttoainetta tai virtaa siitä ei ole paljon iloa. Mitä isompi vene, sitä vaikeampi sitä on hallita ilman moottoria. Perämoottorivene muuttuu täysin ohjailukyvyttömäksi, kun moottori nostetaan ylös. Eikä sammunut moottori alhaallakaan auta ohjailussa. Kivikkoon ajautunut painava vene samoin kuin retkilastissa oleva kajakki hakkautuvat nopeasti rikki kiviä vasten.

Uusikin vene tai mikä tahansa laite voi yllättää. Kajakin heikko kohta voi olla kannen ja rungon liitos tai melko yleinen aukonkehyksen vuoto. Vuosia sitten ostimme uuden matkailuvaunun, joka vietiin käyttöönottohuollon jälkeen leirintäalueelle. Heti ensimmäisenä yönä vaunussa tuntui voimakas kaasun haju. Syyksi paljastui puutteellinen kaasuletkun kiinnitys – siis käyttöönottohuollon jälkeen.

Hyvä kajakki alle tonnilla

Tauko Gullkronan selällä. Etualalla Bigfoot kakkonen ja takana Reval, josta olen päättnyt luopua kaikkien yhteisten kokemusten jälkeen. Talliin päätyi toinen mainio meriretkikajakki Beaufort, jonka olen fiksannut kuntoon kuljetusvaurioiden jäljiltä. Revalin tilalle kaipaisin muovista joka paikan kajakkia. 

Tästä edullisesti monikäyttöinen, nopea ja tilava meriretkikajakki kesäksi ja vaikka koko loppuiäksi. Ominaisuudet ei lopu ihan heti kesken. Tällaisella on melottu Ruotsin ja Suomen rannikot, ylitetty Suomenlahti ja mitä kaikkea. Ja meloinpa viime kesän Pirkanmaan kierroksella menestyksellisesti alle metrin levyisiä ojiakin...
Sopii keski- ja isokokoiselle melojalle. Olen melonut tällä satoja lyhyitä iltalenkkejä ja pisimmillään sadan kilometrin päivämatkoja. Aina toimii.

http://www.nettivene.com/kajakki/muu-merkki/635465