Eräpyhä – Orivesi

Harmaa sade alkaa samalla, kun nostan kajakkini laiturilta veteen. Kierrän Eräpyhän niemen ennen kuin suuntaan Ristiselän yli luoteeseen kohti Orivettä. Ristiselkä on nimensä mukaisesti kahden pitkän selkäveden, Kangasalta Längelmäelle ja Kuhmalahdesta Orivedelle johtavien selkien risteys. Sopivalla tuulella Ristiselän aallokko voi olla haastavaa.

Lehtisensaaren jälkeen sivutuuli loiskauttaa vettä silloin tällöin kajakin kannen yli ja kylkeeni. Retkipäivät täyttyvät samanlaisina toistuvista rutiineista, lähtötoimista, rantautumisista, ruokatauoista, leiriytymisistä ja pakkaamisesta. Käyn usein rannasta lähdettyäni mielessäni asioita läpi kuin tsekkauslistaa. Nyt alan epäillä, onko istuinaukon takana oleva päiväluukku kunnolla kiinni.

En jäykän selkäni vuoksi pysty käyttämään takana olevaa päiväluukkua meloessa. Yletyn oikealla kädelläni päiväluukun kumikanteen juuri sen verran, että huomaan sen olevan auki. Saan paineltua kannen mielestäni kiinni, mutta melon varmuuden vuoksi Korrinniemen rantaan tarkistamaan luukun sulkeutumisen. Kumiluukut olisi pitänyt voidella ennen lähtöä silikonilla. Kovetuttuaan ne eivät välttämättä sulkeudu tiiviisti, vaikka siltä näyttäisi. Alkaa olla aika vaihtaa luukkujen kannet uusiin. Vaikka kajakkini on vasta kuusivuotias, on sillä melottu tuhansia kilometrejä ja sitä on säilytetty ulkona kesät talvet.

Olin suunnitellut päättäväni retken Oriveden aseman lähellä olevaan venesatamaan. Siitä olisin ajanut taksilla Oriveden keskustaan ja sieltä bussilla Virroille autoa hakemaan. Paikallinen fysiopalvelu- ja melontayrittäjä (melontaa.fi) tarjosi mahdollisuutta jättää kajakki tavaroineen hänen rantaansa Venehjoelle, ja tartun ilomielin tarjoukseen.

Melon venesataman ohi ja nousen hetkeksi maihin sateisella, autiolla uimarannalla. Tutkin kartalta Venehjoen suun sijaintia. Melontayrittäjä Haikka on asioillaan puoleen päivään sakka, ja minulla on hyvin aikaa käydä tutkimassa, kuin lähelle Oriveden keskustaa melomalla pääsen.

Kapea Venehjoki mutkittelee asutuksen, kesämökkien ja lehtimetsän keskellä kuin venetsialainen kanava. Kolmen kilometrin jokimelonnan jälkeen edessä avautuu Orisselkä, jonka itälaidalla kiitää vihreävalkoinen pikajuna. Melon länsilaidan tuntumassa ja etsin väylää Kirkkolahteen. Vielä pari kymmentä vuotta sitten Kirkkolahteen on ajettu perämoottoriveneellä. Nyt sinne johtaa parin metrin levyinen kaislikon reunustama matala oja.

Sauvon ojaa pitkin Pikkusärkkä-nimiseen lampeen junaradan viereen. Lammen kautta ei pääse jatkamaan Kirkkolahdelle. Kirkkolahden oja kapenee reilun metrin levyiseksi ja kajakki ottaa kiinni pohjamutaan. Sauvon perä edellä takaisin Pikkusärkän lampeen ja päätän, että lammessa olkoon retkeni päätepiste. Asetan kameran jalustan varaan romahtamaisillaan olevalle venelaiturille ja teen retken päätösvideon spiikin kevyessä vesisateessa.

Palailen Venehjokea takaisin pari kilometriä Haikan kajakkirantaan. Nostamme kajakin nurmikolle, käyn suihkussa ja juomme kahvit. Melontaa.fi vuokraa kajakkeja ja järjestää melontaretkiä lähivesille. Melomaan voi lähteä Venehjoelta tai kalusto kuljetetaan haluttuun paikkaan. Yksittäisten melojien ja melontaporukoiden lisäksi asiakkaina ovat muun muassa yritysten henkilöstöosastot.

Koululaisryhmien parin tunnin melotuksessa on haasteensa. Ensin neuvotaan, miten kajakkiin mennään ja miten sieltä tullaan pois. Siihen väliin sovitetaan itse melonnan opastus. Ja aina joukossa on joku, joka uhkarohkeasti tekee kaiken niin kuin itse kuvittelee oikein olevan.

Saan kyydin Oriveden keskustaan. Nousen bussiin, jossa ei voi maksaa pankkikortilla. Matkahuollon vierestä on K-marketin kassalta voi onneksi nostaa käteistä, ja pääsen Virroille. Editoin puolentoista tunnin mutkaisen bussimatkan aikana videon ja viimeistelen viimeisen retkipostaukseni Aamulehden verkkosivuille.

Seurantalinkki Pirkanmaan vesille

Seurantalinkki melontretkelleni Pirkanmaalle. Jutut voi lukea Aamulehden verkkosivuilta aamulehti.fi. Päivitän tänne retken jälkeen käytännönläheisen retkikertomuksen. Jo nyt voin snoa, että upeaa seutua ainakin tällaisessa ihannesäässä.

http://share.findmespot.com/shared/faces/viewspots.jsp?glId=0471sit3qDSnlSnM0JH8AO0e1sg3mSXTk

Kymmenen päivää Pirkanmaan vesillä

Takakannella näkyy kajakkikärryn runko-osa. Tarvitsen retkelläni kärryä ainakin Tampereen ohituksessa Pispalan uittotunnelin (pyörätie harjun läpi) kautta ja ehkä Valkeakosken kanavan ohittamiseen. Kuulin, että kanavan vieressä oleva voimalaitos aiheuttaa vaarallisen voimakkaita sivuttaisvirtauksia. Koepakatessani kajakkia kärryn runko-osa sujahti hyvin takaluukkuun leiritavaroiden sekaan.  

Pakkaan tänään retkitavaroita kuivapusseihin. Paljonko kaasua? Mitä vaatteita? Montako litraa vettä? Tarvitsenko retkellä kuivapukua? Entä aurinkopaneelia?

Ajan 17.8. aikaisin aamulla Virroille, ja lasken kajakin veteen meloakseni kymmenen päivää Pirkanmaan vesillä. Reittini päälinja kulkee Virroilta Tampereelle,  Lempäälään, Valkeakoskelle, Kangasalle ja Orivedelle. Voin poiketa päälinjalta sivuun, esim. Pälkäneelle, Nokialle tai Vesilahdelle, jos siltä tuntuu. Aikatauluni on väljä ja tämän hetken sääennuste hyvä.

250–300 kilometrinen reitti kulkee monen kaupungin ja monen lyhyen kanavan kautta. Kesämökkejä on paljon, mutta vapaitakin leirirantoja kuulemma löytää melko helposti. Kaupat sijaitsevat harvoin järven rannassa, niinpä pakkaan mukaan kymmenen päivän ruokavarat.

Kirjoitan retkeltä päivittäin Aamulehden verkkosivuille. Liitän alle matkapäiväkirjan ja paikannuslinkin osoitteet maanantai-iltana, kun ensimmäinen juttu tulee ulos.

Kannella vain Fillari-Gt -kartta 1:200 000. Kokeilen retkellä tablettiin ja puhelimeen ladattuja Maastokartta- ja Karttaselain -sovelluksia. Lisäksi käytössä on Retkikartta.fi. Näistä ainakin Karttaselaimeen voi ladata merikartan tarvittavat osat etukäteen niin, että offline-käyttö onnistuu ilman virtaa kuluttavaa nettiyhteyttä. Merellä käyttämäni Navionicsin merikarttaohjelma ei näytä maastotietoja ollenkaan ja on siksi tällaisella sisävesireitillä käytönnössä hyödytön. 

Iltalenkillä Sääksissä

Tähän rantaan päästäkseen on kajakki ajettava kotoa rannan tuntumaan ja kärrättävä vielä pari sataa metriä. Tai sitten otettava seuran kajakki kärräysmatkan päästä Ladun vajalta. Odottelen omaa kajakkipaikkaa samalta järveltä rannan tuntumasta. Paikan saatuani iltalenkki sisältää puolisen tuntia fillarointia ja tunnin tai kaksi melontaa. Tovottavasti saan paikan vielä tälle kaudelle.

Vuosien ajan olen tehnyt iltalenkkini melomalla. Säilytin kajakkia kotipihalla kajakkikärryssä. Puin kotona melontaliivin ja aukkopeiton päälle ja kärräsin kajakin rantaan parin sadan metrin päähän. Jätin kärryn rantaan ja kävin kiertämässä järven kerran tai pari, joskus useammankin kierroksen. Niinpä keskilenkkini on ollut 15-16 kilometriä.

Kaksi kertaa lenkiltä palatessani  jouduin etsimään kajakkikärryäni. Kerran joku oli siirtänyt kärryni suojaan uimakoppiin. Toisella kerralla esimurrosikäiset pojat olivat heitelleet kärryä pitki rantaa ja lopuksi sen renkaat syvään veteen. Löysin pahoin vääntyneen kärryn uimarannalta, ja kuulin sen kohtalosta kymmeniltä silminnäkijöiltä. Kukaan ei ollut puuttunut ilkivaltaan. Renkaat ovat järven pohjassa vieläkin. Tapauksen jälkeen kuljetin kärryä lenkillä mukanani.

Nykyiseltä asuinpaikaltani lähimpään rantaan on reilun kymmenen minuutin automatka. Iltalenkille lähtö ei suju hetken mielijohteesta, koska se vie enemmän aikaa. On nostettava kajakki auton katolle, ajettava rantaan, kannettava kajakki veteen, puettava melontavarusteet ja lenkin lopuksi toistettava samat toimet uudelleen.

Niinpä, kun lenkille lähtee, meloo mielellään saman tien vähän pitemmästi ja paikassa, missä kajakkia ei tarvitse kärrätä autolta rantaan. Tämän kesän lenkkiveteni on ollut siksi Vihtijärvi tai toisinaan Janakkalan Tuulensuunjoki ja Hiidenjoki. Spontaanille, lyhytkestoiselle lenkille tulee lähdettyä helposti kävellen, hölkäten tai fillarilla.

Tyyntyvä iltahetki Nurmijärven Sääksin rannassa. Sääksi on maan suurin lähde, jonka vesi vaihtuu  maaperän kautta. Kirkasvetisessä Sääksissä näkee pohjan vielä parin metrin syvyydessä. Reilun kahden ja puolen neliökilometrin kokoisessa järvessä on muutama pieni saari, joista metsähallituksen hallinnoimassa Mustasaaressa on katettu tulipaikka.

Hyvä kajakki moneen käyttöön

Tahe Marine Reval Vihtijärven rannassa iltalenkin jälkeen. Merikajakiksi ketterä Reval sopii yhtä hyvin suojaisille sisävesille, rannikolle kuin avomerellekin. Koskeen en ole Revalilla koskaan mennyt ihan pieniä koskia ja virtapaikkoja lukuunottamatta. Kääntyy vaikka paikallaan ja yltää helposti yli 8 km/h keskinopeuteen. 

Sivujani on katsottu yli 90 000 kertaa. Kiitokset kaikille lukijoilleni. Juttujen tekeminen on mielekästä, kun tietää, että niitä luetaan. Välinejutut näyttävät edelleen olevan suosittua sisältöä. Minulta kysellään myös yksityisesti kokemuksia ja näkemyksiä retkimelontaan sopivista kajakeista. Vaasan melojat käänsivät Kaymann-kajakkijuttuni ruotsiksi. Sen seurauksena saan yhteydenottoja myös muista pohjoismaista. Kiitokset vaasalaisille.

Avovesikauteni on kulunut pääosin kuivalla maalla työssä, matkoilla ja fillaroidessa. Melontaan ja kajakkien kokeiluun on jäänyt liian vähän aikaa. Jospa loppukautena ehtisi enemmän veden äärelle, kesähän on kelien puolesta vasta edessä päin. Kajakkikokeiluja on kiva tehdä, mutta ne ovat melko työläitä, jos yrittää tuottaa lukijalle hyödyllistä tietoa ja kuvaa. Tarvitaan sopivia kelejä ja valoa, sekä ennen kaikkea aikaa meloa ja kirjoittaa.

Elokuun lopulle suunnittelen noin puolentoista viikon retkeä sisävesille. Reitistä osaa melotaan vuosittain, mutta toisesta osasta en ole vielä löytänyt kattavaa retkikuvausta. En vielä tiedä, millä kalustolla retkeni melon. Reitti sisältää ainakin kaksi kanto-osuuttaa (=kärräysosuutta). Olisi kiva kokeilla tällä kertaa jotain muovista retkikajakkia, esim. P&H:n Scorpiota tms.

Mutta nyt otsikon asiaan:

Haluatko itsellesi ketterän mutta silti melko nopean ja kantavan merikajakin? 

Ajattelin myydä oman Tahe Revalini, jonka hankin aikanaan itselleni 50-vuotislahjaksi. Kajakilla on melottu tuhansia kilometrejä, laskuituinen kansi on auringossa haalistunut, lasikuitupohjassa ja kannella on retkikäytön jälkiä. Mutta niinhän hyvät farmaritkin näyttävät jo uutena kauhtuneilta. Selkeimmät kuvat kajakista on varmaan Kayman Fury-jutun yhteydessä.

Kanteen on upotettu Silvan kompassi. Istuimessa on sentin irrallinen koroke ja alkuperäinen pehmuste sen päällä. Selkätuki on Welhon kankainen leveä remmi, mutta mukaan tulee myös alkuperäinen, tukevampi noja. Reistuet on fiksattu solumuovilla sentin pari alemmas. Kajakissa on Smart Track -polkimet ja mukaan kuuluu saman sarjan peräsin. Kajakissa on myös metallinen evä. Itse käytän meloessa yleensä pelkkää evää, enkä miedommilla keleillä aina sitäkään. Etukannen muoto sallii melko pystyn melonta-asennon, mutta polvia ei sentään saa vedettyä aukossa koukkuun kilpamelojien tapaan.

Kajakki on 555 cm pitkä, 54 cm leveä ja sen kantavuus on 155 kg. Sen jaksaa nostaa yksin auton katolle. Pohja on v-muotoinen ja rokkeria on paljon. Se siis viihtyy hyvin aallokossa ja kääntyy vaikka paikallaan, kun sitä kallistaa reippaasti. Niin, aukko ei ole liian iso. 72 x 40 cm. Siitä mahtuu kyllä hyvin 184 senttinen, alle satakiloinen mies sisään vaikka pää alaspäin veden alla re-entryä tehdessä. Aukkopeitto on kombi-mallinen, neopreenia ja yläosa kangasta.

Tavaratilat on retkille hyvin riittävät. Tyhjänä vähän kiikkerän oloinen kajakki on kuin kotonaan retkilastissa, vakaa ja helposti hallittava. Suurin osa tämän blogin retkistä on melottu tällä kajakilla. Mm. Päijänne, Saimaa, Etelä-Rannikko, Vihti-Tammisaari, Ulko-Kalla, 100 kilometriä päivässä jne.

Ja että miksikö ajattelin myydä? Eihän kajakissa mitään vikaa ole. Pitäisin kajakin mielellään itselläni hamaan hautaan asti, mutta realiteetit tulevat vastaan. Ensimmäinen on raha, toinen on tila. Jos joku Revalini ostaa, hankin tilalle heti uuden (käytetyn tai kakkoslaatuisen) kajakin. Koska kuljetan kajakkia paljon auton katolla ja melon kaikenlaisissa vesissä (ehkä vielä helpoissa koskissakin), seuraava kajakkini on vähän lyhyempi ja voisi olla muovia. Tai sitten hyvin tukevaa kuitua.

Alle tuhannella eurolla en kajakistani luovu, mutta kovin paljon ei päälle tarvitse antaa, että saa paljon suolaista ja makeaa vettä nähneen ja monilla retkillä koetellun kajakin omakseen.
Jos kiinnostaa, lähetä sähköpostia: pekka.j.lassila(at)gmail.com

Reposaari

Kalaverkkojen yläpauloja kannattaa varoa. Jos keula lipsahtaa aallokossa vaijerin alle, voi tilanteesta olla vaikea päästä kuivana pois. Periaatteessa verkkojen yli ei saisi kulkea. Olen usein kohdannut rannalta ulospäin vedettyjä verkkoja, jotka ulottuvat satojen metrien npäähän rannasta. Siispä evä  (ja peräsin) ylös ja varovasti yli.

Vietin kesän tähän asti lämpimimmät pari päivää Reposaaressa ulkomeren puolella. Tuuli 7 -10 metriä ja illalla 3-6 metriä. +21 astetta. Ei siis varsinainen helle.

Lintujen kuvaaminen onnistuu huonosti pokkarilla. Paitsi joskus. Kyhmyjoutsen on sen verran kesy ja jopa päällekäyvä, että sen kuvaaminen onnistuu melko helposti. Tätä on kuvaa on toki rajattu kovalla kädellä.

Lintujen lentokuvia kuvattaessa kannattaa muistaa, että istuu kajakissa. Ylävartalon kiertoliike voi lentoa seuratessa päättyä helposti veteen ainakin kiikkerässä v-pohjaisessa merikajakissa.

Kylmää kyytiä

Sydäntalven hämärässä, kun en vielä tiennyt kuluvan kesän työtilannettani, aloin haaveilla kuukauden melontaretkestä Torniosta Virolahdelle. Siis Suomen rannikko toiseen suuntaan kuin pari vuotta sitten. Ajattelin, että ilman kirjoitustöitä voisin keskittyä nautiskellen melontaan, retkeilyyn ja valokuvaamiseen.

Kevät ja kesä ovat täyttyneet työstä. Viikon fillariseikkailuun valmistautuminen söi vähää vapaa-aikaa. Fillarimatkalla vastatuuleen polkiessani muistin, että voisin olla juuri nyt melomassa rannikkoa  - lähes joka päivä on tuullut yli kymmenen metriä sivulta tai vastaan. Reilu viikko sitten Kuivaniemen Merihelmessä lounastaessani katselin panoraamaa valkoisena vaahtoavalle merelle. Onneksi en lähtenyt melomaan.

Eiliselle melontalenkille lähtiessäni mietin, miten pukeutuisin. Kuivapuku, pitkähihainen urheilupaita, lippis ja neopreenihanskat olivat itsestäänselvyys. Enpä muista näin kylmää ja tuulista kesäkuuta melontaharrastuksen taipaleeltani.