Käyttäjäkokemuksia kajakeista, Point Chrunch ja Sea Cruiser

Point Chrunch Rocket

 
Pointin muovinen Chrunch Rocket on nopea kajakki. Ensikertalainen voi säikähtää sen alkukiikkerää olemusta. Vaikka v-pohjainen kajakki keikkuu, se ei silti kaadu helposti.

Meloin Rocketilla loppusyksyn kylmissä järvivesissä ja käytin sitä talven uimahalliharjoituksissa. Isompi aallokko jäi Chrunch Rocketilla kokeilematta.

Avaimenreiän muotoinen aukko on edestä melko kapea. Jalat on siirrettävä kannen alle vuorotellen. Aukosta kyllä pääsee tarvittaessa nopeasti pois. Kannen alta saa hyvän reisituen juuri sopivalta kohdalta. Istuintuntuma on tukeva ja tiivis. Leveästä muovisesta kaitaleesta taivuteltu selkätuki on jäykkä ja sen kulma on syytä säätää kiinnityspisteitä muuttamalla sopivaksi. Jäykkä tuki saattaa hiertää huolimattomasti säädettynä.

Kajakki on viisimetriseksi yllättävän raskas. Raskauden tuntua lisää se, että aukon reunasta kannatellessa kajakki on kovin etupainoinen. Luontevaa kantamiskohtaa ei aukonreunassa ole. Reunus on paksu ja liukas. Aukkopeiton pysyvyyden varmistamiseksi aukon kaulus kaipaa kunnollista alapinnan karhennusta.

Kannen alla on hyvin tilaa. Normaalikokoiset jalkaterät sopivat polkimille hyvin. Melonta-asento on luonteva ja tuttu. Kannen voimakkaasti viistetyt sivut helpottavat tehokasta melontaa. Melaa tai sormia ei saa vahingossa kolautettua kanteen. Kajakin muotoilu on jollain tapaa kulmikas.

Kokeilukappaleeni puolsi jatkuvasti toiselle sivulle eikä siinä ollut Rocketin normaalivarustukseen kuuluvaa peräsintä. Puoltaminen ei ollut voimakasta ja sen saattoi johtua lievästi toispuoleisesta melonta-asennostani. Jäykkä selkäni ei taivu kunnolla kuin oikealle puolelle. Kilometrisen järvenselän ylityksessä tarvitsin noin kymmenen voimakasta ohjailuvetoa. V-pohjainen kajakki ui tyhjänä helposti kallellaan jommallakummalla lappeella. Sekin saattaa kääntää kajakin kulkusuuntaa.

Chrunch Rocketilla melominen on mukavaa ja vaivatonta. Matka joutuu kevyesti. Etukannen muotoilu houkuttelee tehokkaaseen melonta-asentoon. Suorasta kölilinjasta ja matalasta keulasta johtuen kajakin nokka ei nouse korkealle, vaan tuntuu banaaninmuotoiseen kajakkiin tottuneesta matalalta. Keula on kuitenkin melko kantava, enkä saanut sitä sukeltamaan aallon sisään. Vasta-aallokossa kajakki läiskähtelee aallolta toiselle ja etukansi pysyy kuivana.

Istuinaukko sallii hyvin taakse nojaamisen. Eskimo pyörähtää helposti vaikkakin hieman jäykästi. Reunan muotoilu aiheuttaa pyörähdykseen kulmikkuutta niin, ettei se mene ihan pehmeästi. Hyvä reisituki auttaa eskimon tekemistä ja ylätuentaharjoittelua.

Kantokahvat edessä ja takana ovat kankaisia hihnoja, joiden taitokseen kumiköydet kiinnittyvät. Hihnojen ompeleet purkautuvat helposti, jolloin kumiköydet löystyvät. Kajakin koko paino on nostettaessa näiden ompeleiden varassa.

Tavaratilat eivät tunnu kovin suurilta. En tosin kokeillut retkivarustuksen pakkaamista kajakkiin. Luulen viikon retkitavaroiden kuitenkin kajakkiin mahtuvan.

Point Chrunhc Rocket voisi nopeana ja kevyesti melottavana sopia hyvin iltalenkeille ja nopeille retkille. Nopealla retkellä tarkoitan sellaista retkeä, missä melonta on tärkeämpää kuin maisemienkatselu ja tulilla istuminen. Muovisena se on huoleton käsiteltävä kivisillä rannoilla. Pienen selkänojan ja istuimen virittelyn jälkeen siinä voi istua useamman tunnin kerrallaan. Paikallaan kajakki on kiikkerä, mutta liikkuessaan tuntuu hyvin vakaalta. Se voisi olla parhaimmillaan kohtuullisesti kuormattuna. Uskoisin viidenkympin päivälenkin tällä kajakilla melko sujuvasti onnistuvan.

Käyttäjäkokemuksia kajakeista, Sun Costal

Kirjaan joitakin havaintojani kajakeista, joilla olen melonut. Havainnot perustuvat puhtaasti omaan kokeiluun, joka on aina sidottu johonkin aikaan, tilanteeseen, säähän ja kokeilun kestoon. Havainnot pohjautuvat omaan melontakokemukseeni, jota kertyy jatkuvasti lisää erilaissa olosuhteissa. 

Aloitan sarjan miellyttävällä, kompaktilla Sun Costalilla. Sarjaan kirjaan jatkossa havaintoja ainakin seuraavista malleista: Point Chrunc ja Sea Cruiser, Boreal Design Fjell ja Baffin, Tahe Reval ja Greenland T, RTM Artic, Lettman Nordstern ja Star 500 PE

Melontapuku päällä avannossa

Kajakin kaaduttua vedestä nouseminen ei ole kesäkelissä kovinkaan ihmeellinen toimi, jos pelastautumista on harjoitellut riittävästi. 15 -20 asteisessa vedessä toimintakyky säilyy melko pitkään ja itsensä saa takaisin lämpimäksi melomalla kyllin rivakasti. Usein kaatumiseen johtanut keli jo edellyttää melko ripeää melan käyttöä.

Sumussa Kankarinjärvellä

Vietin lokakuun alussa viikonloppua Kihniön Kankarin kylällä. Kankarinjärvi on suunnilleen Tuusulanjärven kokoinen, seitsemän kilometriä pitkä. Järven jakaa keskeltä melkein kahtia kapea hiekkainen Pyhäniemi.

Lauantaiaamuna järven kattoi läpinäkymätön sumu. Lähtörantaa vastapäätä oleva Pyhäniemen kärki ei näkynyt, vaikka etäisyyttä oli vain kilometri. Rannasta tyynelle selälle pohjoiseen meloessa näkyi vasemmalla sadan metrin päässä sumuinen ranta ja edessä lähimmät pintakivet.

Muuttomatkaansa valmistautuvat laulujoutsenet toitottivat. Sumun seasta kuului siipien vihellystä. Kaksi laulujoutsenta kiisi vedenpinnan yläpuolella kuvausetäisyydeltä ohitseni Kalliosaaren ja pikkusaarten välissä.  En ehtinyt saada pokkarin virtaa päälle, vaikka sen liivintaskusta sainkin esiin kaivettua. Linnut katosivat hetkessä sumuun. Valkoisia joutsenen höyheniä kellui lauttoina kaislikon seassa.

Peräsin kolisteli kiviin ja kohta sain pienen pohjakosketuksen. Etsin järven matalasta, kivisestä pohjoispäästä ojaa, jota pitkin voisi meloa pienelle Naarmijärvelle. Sumun ja pohjakivien vuoksi en ojan suulle löytänyt.

Jatkoin järven itälaitaa etelään päin. Meloin Lehtisaaren ja mantereen välistä kaislikkoiseen lahteen, jonka pohjukasta pääsisi kartan mukaan Syväjärveen, Tarsianjärveen ja Sulkuejärveen. Tiheän kaislikon takaa näkyi ojan ylittävä maantiesilta, mutta veneväylää tai muuta selvää uomaa en erottanut tiheän, korkean kaislikon seassa kajakissa istuen tähystäessäni. Rannassa oli ponttonien päälle rakennettu sauna, jollaisia järvellä huomasin myöhemmin ainakin neljä erilaista.

Kiersin yli kilometrin mittaisen Pyhäniemen ympäri. Niemi on paikoin joitakin kymmeniä metrejä leveä, hiekkainen harjanne. Niemen itäpuolella sumu oli ohuempaa.

Kankarinjärvi laskee etelässä Koskelanjokea pitkin Linnanjärveen ja sieltä Parkanonjärven kautta Ikaalisten Kyrösjärveen. Muovikajakilla olisi voinut yrittää alas Koskelanjoen Kirkkokoskea. Tällaisia matalia järviä yhdistäviä pieniä ojia ja jokia pitkin voisi tehdä pitkiä ja mielenkiintoisia retkiä. Lasikuituinen pitkä merikajakki on näihin ojiin aivan liian pitkä ja haavoittuva. Palasin takaisin kosken ensimmäisten kivien luota.

Sumu tiheni länsirantaa pohjoiseen meloessa. Läpinäkymättömässä valkoisessa sumussa kartan ja kompassin avulla suunnistaessa tuntui kuin olisi isolla selällä. Lähtöranta näkyi vasta parin sadan metrin päästä. Ystäväni rannalla otti muutamia valokuvia, joista yksi päätyi hetkeksi läppärini taustakuvaksi.

Viime kesän pitkän meriretken jälkeen voisi seuraavaksi kokeilla lyhyellä muovikajakilla pieniä sisävesien järvi- ja jokireittejä.

Poikki Pielisen

Poikkesimme heinäkuussa Vuonislahden matkailuvaunualueella Pielisen länsipuolella suunnilleen Kolin vastarannalla. Meloin Vuonislahden suojasta Pielisen poikki itään kohti Kolin rantaa. Näkymä keskellä selkää on kumpaankin suuntaan huikea. Esteetöntä avovettä jatkuu pohjoiseen ja etelään niin kuin meren ulapalla. Pielinen on kapea mutta pitkä. Saaria on vähän.

Kiersin Kolin edustan saaria ja palasin sivutuulisen selän yli takaisin Vuonislahden suojaan. Pohjoisella ja eteläisellä tuulella on runsaasti tilaa puhaltaa vuonomaisessa Pielisessä. Muutaman metrin tuulessa aallokko oli melko terävää mutta kuitenkin helppoa kankeasti taipuvalle alaselälleni.

Seuraavana päivänä Kolin rinteillä patikoidessa näkymä selälle päin kertoi melontamaiseman mittasuhteet. 

Näin itseni melomassa pienenä pisteenä saarten välissä. Samankaltainen, suuripuitteinen näkymä avautui vuosi sitten Korpilahdella Kärkistensalmen sillalta Muuramen suuntaan. Ja samalla tavalla kuin Päijänteellä, latistui avara kansallismaisema veden pinnasta katsottuna ja puolimetrinenkin aalto vaatii huomion pois maiseman mittakaavasta.

Hiidenvesi lokakuun lopulla

Tuhatta melontakilometriä tavoitellessani tarvitsin yhden pitemmän melontalenkin. Talviaikaan siirtymisen jälkeen työpäivinä on mahdollista meloa vain täysin pimeässä ja viikonloppuihin kertyy paljon muuta ohjelmaa. Kaksi kokonaista loppusyksyn viikonloppuani kuluu mm. navigointikurssilla.

Suunnittelin keväällä melontaa Hiidenvedellä ja Lohjanjärvellä sopivaksi lämmittelyksi ennen viikon mittaista meriretkeä. Lämmittelylenkki jäi kuitenkin keväällä tekemättä. Niinpä järjestin arkipäivän vapaaksi juuri ennen talviaikaan siirtymistä ja tein suunnitellun retken jonkinlaisena jäähdyttelylenkkinä.

Kävin aamuvarhaisella saattelemassa perhekuntaa Länsisatamaan ja tein tuulen ja sään perusteella valinnan Hiidenveden eduksi. Epävakainen sää ja kymmenmetriseksi ennustettu tuuli ei houkuttanut Lohjanjärvelle Lohjansaarta kiertämään.

Olin Vihdin kirkonkylässä jo aamuhämärissä. Oli vielä liian aikaista lähteä oudolle selälle. Etsiskelin tietä venerantaan, vaihdoin vaatteet ja pakkasin kajakin kaikessa rauhassa.

Puoli yhdeksän jälkeen lähdin vesille. Kirkonkylän venerannassa on runsaasti pysäköintitilaa ja hyvä matala lähtöranta. Laiturissa oli useita lauttasaunoja, toinen toistaan kömpelömmän näköisiä mutta varmasti mukavia.

Hiidenvesi muodostaa vaihtelevan, melko laajan vesialueen. Se ei avaudu missään kovin suureksi seläksi, mutta mutkittelee laajalla alueella. Lahdet ovat pitkiä ja ulottuvat kauas. Saaria on vähän. Rannat ovat meloessa korkeintaan parin kilometrin päässä. Hiidenvedellä siis selviää, vaikka säätila muuttuisi nopeasti. Tosin aallokko saattaa tuulenpuuskissa olla terävää, koska saaria on vähän ja monin paikoin on hyvin matalaa.

Meloin harmaassa tihkusateessa lounaaseen kohti Hopeaniemeä. Mustionselällä otin suunnan liikaa oikealle, koska sumun vuoksi vastaranta näkyi huonosti enkä ottanut kompassisuuntaa kartalta. Keskellä selkää huomasin kaukana vasemmalla Veikkolansalmen aukon ja korjasin suunnan sinne. Salmeen tullessa oikealla eli lännessä olisi ollut Rysätarhan laavut, mutta en huomannut niitä. Vielä ei ollut tauon aika.

Veikkolansalmen jälkeen näkyvyys parani. Nummelan harjurinteet näkyivät vastarannalla. Kiersin Papinsaaren tuntumasta länteen, sitten luoteeseen ja lopulta melkein pohjoiseen Simolansaaren ohi. Tunnistin Simolansaaren Hiidenveden purjehtijoiden sivuilta kohdasta, jossa esitellään vesistön harvoja retkipaikkoja. Päätin poiketa pienessä saaressa paluumatkalla.

Tuuli ei noussut ennusteen mukaisesti vaan pysyi heikon vastaisena. Meloin selän yli edessä olevan aukon oikeaan laitaan. Niemen kärjessä on työnantajani edeltävän yhtiön entinen kesäpaikka. Joskus siellä tuli käytyä työasioissa tai ihan huvikseenkin. Hieno paikka. Harmi, että tällaisista tasetta painavista eristä on aikanaan luovuttu.

Nousin asuntovaunualueen venerannassa maihin pikku tauolle. Vieressä on iso, autio uimaranta. Kauempana pellolla kosteassa tihkussa kastuvat asuntovaunut näyttivät rannalta katsoen masentavilta. Alueen sijainti on aivan loistava. Matka kaupunkiin kestää alle tunnin ja vieressä on laaja pienveneilyyn sopiva vesistö.

Kiihkelyksenselkä taitaa olla Hiidenveden suurin yhtenäinen selkä. Meloin heikossa vastaisessa kohti Kiihkelyssaaria. Nuoripari oli kerran päätynyt inkkarikanoottiretkellä pienempään Kiihkelyssaareen. Tauon aikana länsituuli oli noussut ja syksyinen ilta alkanuti hämärtyä. Muuta veneliikennettä ei ollut. Aallot murtuivat. Leveäsuinen inkkari täyttyy liian helposti muutamasta sisään kaatuvasta aallosta. Piti miettiä jokin turvallinen tapa päästä saaresta pois.
Lähdin illanhämärissä avustamaan inkkarimelojia.

Ajoin autolla Paksalon kärkeen ja etsin sopivan vesillelaskupaikan. Meloin otsalampun valossa Paksalon suojassa ja sitten kohti Kiihkelyssaarta. Aallokko oli terävää mutta ei enää murtunut. Etsin helpoimman mahdollisen suunnan saaresta mantereelle. Meloimme yhdessä pois saaresta ensin suoraan vastatuuleen ja sitten Paksalon matalassa suojaisassa katveessa Hiidenpirtille vanhan Turuntien varteen.
Poikkesin nyt kahville Hiidenpirttiin Turuntien sillan pieleen. Entisen vilkkaan huoltoaseman kiinteistössä on nyt laituri, kahvilaravintola ja pieni kauppa.

Kahvin jälkeen jatkoin sen enempää taukoa pitämättä Papinniemen ympäri ja lopulta kapenevaan Väänteenjokeen. Jokea pitkin pääsee Lohjanjärvelle ja sieltä Mustionjokea Pohjan lahteen ja Tammisaaren ohi merelle. Voisi olla mukava muutaman päivän retki laskea Vihdistä merelle asti.

Väänteenjoen alkupään ranta on rakennettu niin tiiviisti, että soveliaita maihinnousupaikkoja saa tosissaan etsiä. Meloin jokea jonkin matkaa, mutta en ihan padolle asti. Päivä alkoi kääntyä iltapäivään, pimeä tulee aikaisin eikä tuulennousua osaa ennustaa. Tuuli oli tähän asti ollut ennustettua hiljaisempaa.

Paluumatkalla nousin maihin Mynterlänniemen itälaidalla kaislikkoisella venerannalla. Keitin hernekeittoa ja kahvia. Ranta on hyvin matala. Kymmenien metrien ponttonilaituri oli vedetty maihin.
Tuuli tuntui nyt enemmän, vaikka oli pääosin myötäistä. Jälkikäteen luin GPS:stä nopeudeksi 7 km/h niilläkin osuuksilla, joissa meloin laiskasti ja annoin tuulen viedä.

Nousin maihin Simolansaaressa. Saari on muutaman aarin kokoinen. Hiidenveden purjehtijoiden sivuilla kerrotaan, että pienessä saaressa yksikin roska näkyy. En nähnyt saaressa pieniä roskia. Ehkä ne jäivät isompien roskien varjoon. Muutaman aarin hiekkarantaisessa keitaassa oli teräksinen tiskipöydän kansi altaineen, peltinen hiiligrilli ja kasa roskapusseina käytettyjä lannoitesäkkejä.

Aurinko alkoi paistaa pilvien välistä ja sää kirkastua. Meloessa alkoi tulla hiki. Melonta-anorakki on auringonpaisteella melko kuuma, koska se ei hengitä ihan vapaasti. Lokakuun muutaman asteen lämmössä alla pitää olla muutakin kuin verkkopaita. Ja vesi on lokakuussa tosi kylmää, jos sinne syystä tai toisesta joutuu. Se pitää aina ottaa pukeutuessa huomioon.

Poikkesin vielä parin minuutin venyttelytauolle Hopeaniemen rantaan. Vihdin kirkolle tullessa otin valokuvia. Olin ollut vesillä noin kahdeksan tuntia. Jälkeenpäin GPS-loggerista luin, että kilometrejä kertyi 44, vaikka melonta oli pääosin rauhallista nautiskelua. Paluumatkan myötätuuli auttoi, ja tauot pysyivät melko lyhyinä.

Hiidenvedellä kannattaa käydä useammin. Vesistö on monin paikoin melko suojaista. Rysätarhan laavujen, Simolansaaren ja Kiihkelyssaarten lisäksi varmasti löytyy muitakin sopivia tauko- ja leiriytymispaikkoja, vaikka kesämökkejä on runsaasti. Reitti Vihdistä Lohjalle, Billnäsiin ja Tammisaareen kannattaa varmasti käydä melomassa.

Tonni täynnä

Tonni tuli täyteen lokakuun lopussa

Yksi melontakauden tavoitteeni oli meloa tuhat kilometriä. Tavoite tuli täyteen Valkjärvellä sunnuntaina 31.10. Meloin järven ympäri ja sen jälkeen tuulen ja matalan aallon suhteen eri suuntiin. Kokeilin talveksi vuokraamaani hallikajakkia ja sen evän säätöä. GPS-loggeri kirjasi melontamatkaksi  11 kilometriä.

Kilometrisaldo on tänään 1008 kilometriä. Aloitin ulkomelonnat merellä Seurasaarenselällä 23.4. Ennen talven tuloa ehtii vielä kertyä joitakin kymmeniä kilometrejä.

Melontakauden kilometrejä on eniten kertynyt merellä, yhteensä 566 kilometriä.

Valkjärvellä olen melonut 41 kertaa, yhteensä 319 kilometriä. Järvi on tullut kierrettyä yhteensä siis noin 48 kertaa.

Muilla järvillä on vettä tullut lapettua yhteensä 123 kilometriä Pielisellä, Uukuniemellä, Vihtijärvellä, Kihniön Kankarinjärvellä ja Hiidenvedellä. Palaan blogissani näihin retkiin pimeinä ja kylminä talvipäivinä.

Omassa Reval-kajakissa on tullut istuttua 919 kilometriä. Kevyttä ja nopeaa Lettmannia meloin 78 kilometriä ja viime viikolla vuokraamaani Sun Costalia eiliset 11 kilometriä.

Tarkkaa kaikkien melontojen keskinopeutta en ole kirjannut. Iltalenkeillä keskinopeus on ollut 7-8 km/h ja retkillä 6-6,5 km/h. Reilun tuhannen kilometrin melontaan on siis tärvääntynyt suunnilleen yhden työkuukauden työpanos!