sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Pääsiäiskokko


Pohjanmaalla poltetaan kokkoja pääsiäislauantaina. Tänä vuonna kokkojen kanssa leimusivat revontulet  läntisellä taivaalla.
Video on kuvattu iPhonella ja klipit liitetty toisiinsa ja lähetetty YouTubeen puhelimen Free Video Editorilla. Editori ei sallinut klippien lyhentämistä. Kyllä editointi on yksinkertaisempaa oikeilla editointiohjelmilla. Tai sitten puhelimen on asennettava maksullinen ohjelma.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Suomen rannikkon melonta 2013

Kuva lokakuun lopulta. Nyt odotellaan jäiden lähtöä ja aikaista kevättä.
Melon Suomen rannikon touko-kesäkuussa. Matka alkaa Virojoelta viikolla 19 sen mukaan, miltä sääennuste näyttää. Perillä Torniossa yritän olla ennen kesäkuun puolta väliä. Touko-kesäkuun vaihteessa käyn muutaman päivän kotona täytekakkua syömässä. Matkaa kertynee yli 1300 kilometriä. Yksin meloessa reitti on valittava turvallisemmin kuin kaverin kanssa tai ryhmässä. Siksi en voi valita lyhintä mahdollista reittiä.

Muutaman vuoden aikainen haave konkretisoituu, kun työ- ja elämäntilanne mahdollistaa nyt tavallista pitemmän retken. Toivon aikaista kevättä ja jäiden lähtöä. Ja mahdollisia vinkkejä, ohjeita ja terveisiä matkan varalle. Tässä vaiheessa kiinnostavat kaikki mahdolliset reitin varrelle osuvat kaupat ja vesipisteet, mahdolliset saunat ja paikat, mistä saa sähköä. Myös kaikki vinkit ja tiedot aurinkopaneeleista ja virtapankeista ovat tervetulleita.

Lähetä vinkkisi joko kommenttina tai oikeassa palkissa olevaan sähköpostiosoitteeseeni.



lauantai 9. maaliskuuta 2013

Kajakkimelojan GoExpo –messut 3.


Jos koin Venemessut  melojan kannalta vaatimattomiksi, odotin GoExpo-messuilta reippaasti enemmän esitettävää. Tässä mielessä messut oli pettymys. Melontaliikkeistä esillä olleet Bear&Water, Eräkettu ja Welhonpesä olivat saaneet Messukeskuksesta tilaa vain yhdelle kajakkitelineelle ja vaatimattomalle hyllystölle.

Timo Lehtonen ja Skinner, kymmenen vuoden suunnittelun tulos. Esittelymalli oli kuvauksen kannalta hankalasti musta, vaikkakin mustavalkoinen kajakki on muuten todella tyylikkään näköinen. 

Esillä olleista kajakkimalleista ehkäpä kiinnostavin oli Eräketun Timo Lehtosen itse suunnittelema ja saksalaisen Lettmannin valmistama Skinner. 560cm pitkä ja 54 cm leveä Skinner on nopea, pienitilavuuksinen kajakki. Kajakin kehittelytyö on kestänyt kymmenisen vuotta. Alun perin mallin piti olla neljä senttiä kapeampi ja kansi korkeampi heti melojan edestä. Liiallinen kapeus (=kiikkeryys) samoin kuin pieni aukko voivat karkottaa liian monta mahdollista ostajaa. Kompromisseja on tehtävä, kun tuote on myytävä. Skinner sopii parhaiten 50-95 kiloiselle melojalle ja hinnat alkavat 2390 eurosta.


Skinnerin päiväluukku on edessä. Aukko on  M-kokoinen.

Levein kohta on aukon takana.

Pohja on lähes pyöreä.

Istuin ja reisituet. Istuimen takana näkyy Letmannin läpinäkyvä välilaipio, jossa on ilmareikä.

Skinnerissä on evä, joka ala-asennossaan toimii peräsimenä. Polkimet on kunnon levypolkimet. Polkimet ja istuin kiinnittyvät pohjan kiskoon, jonka varassa niitä voi säätää.


Tiderace Xtremen muoto näkyy hyvin tästä kulmasta. Alla Perceptionin Essence 16 ja Swiftin kanadalaismalli.
Tiderace Xtremen etukansi on matala. lähes suora, vaikka etukannella on pieni päiväluukku.
Welhonpesän kajakeista näyttävin oli Tideracen Xtreme, jota voisi luonnehtia vuorovesivirtojen koskikajakiksi. Kajakissa on hyvin voimakas rokker, kohtalaisen kantava keula, hyvin loiva v-pohja ja ”hard shine”, mikä tekee siitä helposti käänneltävän aallokossa. Kiinnostavaa olisi ollut nähdä Tideracen muovinen Vortex, jonka voisi ajatella soveltuvan hyvin myös jokiretkeilyyn.

Varsinainen koskeen tehty laskukajakki on Pyranhan Shiva. Saman merkin Fusioniin verrattuna Shiva on hieman lyhyempi, pohjassa ei ole jäykisteuria eikä evää. Shivaa myydään S.M ja L kokoisena.

Pyranhan Shiva. Taustalla hieman uudistettu Star Duo -kaksikko.

Shivan levyjalkatuki ja reisituet- Tukien alla olevista kiristimistä säädetään selkätuen tiukkuutta. Fusionin pohjassa olevat muotojäykisteet on  jätetty pois ja korvattu sisäpuolisella jäykisteellä. Näin pohja on ulkoa täysin sileä.

Tyhjennyskorkki takakannella on koskikajakissa käytännöllinen ja tarpeellinen varuste. 
Ensimmäiseksi kajakiksi, kakkoskajakiksi ja ennen kaikkea kukkarolle sopii Welhonpesän kevään tarjouskajakki Venturen kajaksin Easky 15 LV. 21 kiloinen, muovinen Easky 15 LV on 463 cm pitkä ja 57 cm leveä. Kajakki vaikuttaa mitoiltaan ja muodoltaan sellaiselta, että sillä voisi meloa pitempäänkin eikä eskimokaan tuottaisi hankaluutta. Sukulaisuus saman P&H:n tehtaan Scorpio ja Delphin malleihin näkyy. 670 euron tarjoushintaan tämä vaikuttaa todella monikäyttöiseltä ja pitkälle riittävältä kajakilta. Kesälomamatkalle, halliharjoituksiin, jokiretkelle?

P&H Ventue Easky 15LV. Kajakin selkänojan voi avata ja laajentaa melkein nojatuoliksi. Ominaisuus voi olla aluksi kiva, mutta selkätuen voi vaihtaa, kun melontatekniikka kehittyy ja eskomo ja tuennat alkavat kiinnostaa.

Bear&Waterin standin kiinnostavin kajakki oli Walleyn laskuituinen Etain, joka oli harmittavasti ahtaassa telineessä alimmaisena. Niin tällä kuin Welhoa lukuunottamatta muillakin kajakkimyyjien osastoilla kalastuskajakit olivat retkimelojan näkökulmasta turhankin keskeisesti esillä. No, kalastus hallitsi muutenkin messuhallin pohjoisosaa. Etainia tehdään kolmea eri kokoa 525 cm, 531 cm ja 536 cm pitkänä. Etainin levein kohta on melojan takana ja kajakkia kehutaan vanhaa Nordkapia vakaamaksi.

B&W:n osastolla oli nähtävänä AT:n uusia kaksiosaisia kajakkimeloja, joissa on säädettävä lapakulma ja pituus sekä läpikuultavat lavat. Noin 900 grammaisten hiilikuitu/lasikuitu melojen soikeat varret tuntuivat miellyttäviltä kädessä ainakin kuivana. Varren säätömeksnismi oli perinteinen, yksinkertainen lukkosalpa. Kevyeen ja mukavannäköiseen melasarjaan kuuluu useita eri lapakokoja ja muotoja. 195 euroa tuntuu sopivalta hinnalta.

Bending Braches Navigator. Kaunista puuta ja kevyttä hiilikuitua.

Aqua-Bound Surge Carbon

Aqua-Bound Surge Carbonin säätövarsi. Ei ulokkeita, ei vipuja, ei ruuveja. Eikä yhtään hiekkaa!

Posi-lock -säätö perustuu lukitusnappiin ja pykälöityyn kehään. Tarkka ja tukeva.

Eräketun Aqua-Bound Surge-Carbon melan teleskooppisäädön mekanismi on tehty ilman salpaa. Kierrettäessä liitosta vastapäivään lukitus aukeaa ja melaa voi säätää. Pienen hakemisen jälkeen melan saa lukittua myötäpäivään kiertämällä haluamaansa pituuteen ja lapakulmaan. Lukitus perustuu epäkeskoisuuteen. Liitos tuskin kaipaa hiekkarannan hiekkaa pintoihinsa. Saman merkin Posi-lock liitos perustuu pieneen muoviseen hammastukseen ja lukitusnappiin.

Amerikkalaisen Bending Branchesin Navigator-melassa yhdistyy puu ja hiilikuitu kauniisiti. Noin 300 euron kevyt melan satiinipintainen hiilkuituvarsi tuntuu kädessä mielyyttävältä. En veisi tätä koskeen tai reskutusharjoituksiin.

Naturavivan osastolla hypistelin pitkään Sandilinen kuivapukua, jonka vetoketju oli mielenkiintoisesti takana poikittain hartioiden kohdalla. Hyvännäköinen, 700-830 euroa maksava puku puetaan päälle alakautta ja lopuksi hartia- ja kaulusosa vedetään pään yli edestä taakse. Lapaluut on syytä olla kohtaliasen irti, jotta saa vesitiiviin, muovisen vetoketjun itse vedettyä kunnolla kiinni yläselästä. Silikoni kuulemma auttaa vetoketjun liukkauteen, samoin puvun ketjussa oleva kunnon muovinen vetokahva. Yläselässä vetoketju on vähiten tiellä meloessa. Kaulusmansetin tiukkuutta kannattaa helpottaa naturavivan mukaan ennemmin venyttämällä vaikkapa ämpärin ympäri kuin leikkaamalla. Samoin ohut huivi mansetin ja kaulan välissä ehkäisee hiertymiä pitkällä melonnalla.

Fjällräven Akka Dome 2 painaa 3,6 kiloa ja on pystytettävissä vaikka kalliolle ilman maakiiloja. Kahden hengen teltan molemmilla puolilla on reilu absidi ja oma sisäänkäynti. 

Fjällräven Akka Viewin rakenne on erikoinen. Kahden hengen teltan molemmille puolille muodostuu oma absidi, kun päällyskangas kiinnitetän maahan. Teltta painaa 3 kiloa.

Partioaitan osastolla esiteltiin joitakin Fjällrävenin telttoja, joista erityisesti Akka Dome 2 tai Akka View sopivat melojille, koska ne pysyvät pystyssä vaikka silokalliolla ilman kiiloja. Viewin helmat tosin pitää saada kiinni maahan, vaikka rakenne muuten onkin vapaasti seisova.

Fjällräven Abisko Lightweightissä on tilava eteistila ja teltan muoto sietää hyvin tuulta. Jos ei jatkuvasti retkeile pelkästään silokallioilla, tällaiset teltat voivat olla todella toimivia.

Venemessuilla etsin turhaan ratkaisua puhelimen ja gps:n lataamiseen melontaretkellä. Nyt Garminin esittelijä suositteli ensin melojalle riittävän, edullisen eTrek 20 –mallin, jossa ei ole melojalle tarpeetonta korkeustietoa. Sitten Partioaitan esittelijä kertoi Bruntonin virtapankeista ja aurinkopaneeleista.

Brunton Resync 9000mAh riittää normaalin älypuhelimen lataamiseen vajaat kymmenen kertaa. Jos puhelinta ei päästetä ihan tyhjäksi eikä toisaalta ladata akkua ihan täyteen, on latauskapasiteetti esittelijän mukaan huomattavasti parempi. Jos virtapankin pääsee lataamaan esim. kerran viikossa täyteen, ei erillistä aurikopaneelia välttämättä tarvitse. Laitteen lataaminen verkosta vie noin kaksi tuntia. Minulle jäi avoimeksi vielä Garminen eTrek 20 –mallin lataaminen tällä laitteella joko suoraan tai AA-akkujen lataaminen tällä laitteella.  

Rakenna kajakki 8 päivässä, GoExpo 2.


GoExpo-messujen Melonta- ja soutuliiton osaston seinä oli vuorattu kiinnostavan näköisillä piirustuksilla. Pukkien päälle nostetussa asennusjigissä oli  tulollaan vanerinen, pienikokoinen gröönlantilaiskajakki. Rakennusmenetelmä näytti tutulta. Rakensin aikanaan itse vanerikajakin samalla menetelmällä ja siitä alkoi melontaharrastukseni.

Vanerin tuoksu, lasikuitu, epoksi. Mitä jos rakentaisit itse oman kajakkisi.

Niclas Perander järjestää Paraisilla kahdeksan päivän kursseja, jonka aikana asiakas valmistaa itse ammattilaisen opastuksella oman kajakin. Konsepti vaikuttaa kiehtovalta. Kajakki on esineenä kaunis ja edustaa liikkumisen vapautta, ekologisuutta ja paluuta perusasioihin. Samat arvot liittyvät käsillä tekemiseen, mistä taidosta moni toimistoihminen on aikaa sitten vieraantunut.

Kajakkimalleja on useita eri kokoisia ja tyyppisiä. Menetelmässä liitetään mahonki- tai okumevaneriset osat laskuitumatolla ja epoksilla yhteen. Kansi ja runko tehdään ensin sisäpuolelta valmiiksi ennen kuin osat liitettän yhteen. Kajakista on mahdollista tehdä kaunis koriste-esine, kuin koru, tai sen voi myös suunnitella kovaan käyttöön ja mitoittaa juuri itselle sopivaksi.

Niclas Perander kertoo, että ennen kesää ehtii vielä hyvin rakentaa oman kajakin. Niclas on rakentanut kajakkeja myös rimamenetelmällä ja kankaasta puurungolle. Melan teko onnistuu myös. Gröönlantilais- tai aleuttimelan tekeminen taitaa olla nyt nousussa.

Malleihin, konseptiin ja kurssiaikoihin voi tutustua www.mykayak.fi -sivuilla. Uutena kokeiluna Niclas järjestää myös viikonloppukursseja. Osallistumalla neljään itselle sopivaan viikonloppuun saa kajakkinsa rakennettua vielä kesäksi. Vai olisiko sittenkin mukavampi irrottautua arjesta reilun viikon ”retriittiin”, jonka tuloksena syntyy kaunis, omin käsin tehty kajakki.

7 Sillan Saaristo –kartan toinen osa julkaistu, GoExpo 1.


Kirjoitin syksyllä 7 Sillan Saariston melontakartasta, jonka kartan kokoaja Leif Lunabba lähetti minulle. Tapasin Leifin GoExpo –messuilla Helsingin messukeskuksessa. Nyt Leif antoi minulle tuoreen, edellisellä viikolla valmistuneen kartaston kakkos osan, joka kattaa alueen sisävesistöt.

7 Sillan Saariston melontakartta osa 2 kattaa alueen joet ja järvet.

7 Sillan Saariston karttakokoelmat on osa alueen ”Melonta 2010-2011” –projektia. Yhteistyökumppaneina ovat olleet alueen kunnat, melontayhdistykset sekä paikalliset EU:n kehitysrahastot.  Liikunnanopettajan työstä eläkkeelle siirtynyt melonta-aktiivi Leif Lunabba on tehnyt mittavan työn hankkeen projektinvetäjänä.

Karttahankkeen vetäjä Leif Lunabba esitteli perjantaina Helsingin Messukeskuksessa 7 Sillan Saariston melonta- ja veneilymahdollisuuskia. Lauantaina hän veti melojien uimahalliharjoituksia kotiseudullaan Pohjanmaalla ja on taas sunnuntaina Messukeskuksessa. Virtaa siis riittää muuallakin kuin Keski-Pohjanmaan joissa.

7 Sillan Saariston melontakartta osa 2 on A3-kokoinen, vedenkestävälle paperille painettu ja lyhyeltä sivultaan kierreselkään sidottu kartasto. Varsinaisia karttasivuja on yhdeksän. 

Perhonjoki, Kruunupyynjoki, Ähtävänjoki, Purmonjoki, Uudenkaarlepyynjoki, Lapuanjoki sekä Venetjoen tekojärvi ovat 1:50 000 mittakaavassa. Ullavanjärvi ja Alavetelin sisävesistö ovat 1:40 000 mittakaavassa, Emetträsket, Sexsjön(Sääksjärvi) ja Nådjärv 1:16 000 mittakaavassa ja Narssjön 1:25 000 mittakaavassa. Mittakaavojen vaihtelu tuskin haittaa käytössä, koska kuvatut alueet ovat toisistaan erillisiä eikä mittakaava vaihdu kesken yhtenäisen reitin.

Karttasivu ja selosteet

Jokaiselta kartan alueelta on lyhyt kuvaus. Esim. ”Perhonjoki, pituudeltaan 150 km, virtaa Pohjanlahteen Rödsössä Kokkolan pohjoispuolella. Perhonjoki soveltuu mainiosti jokimelontaan aina Buldansforsenilta n. 1 km Kaitforsin voimalaitoksen alapuolelta mereen saakka. Koskien vaikeusluokka on korkean veden aikaan 1-2. Taukopaikat ovat sekä melojille että vaellusretkeilijöille yhteiset.”
Ullavanjärvi 1:40 000

Karttaan on numeroitu ja selostettu sopivat lähtö- ja maihinnousupaikat, taukopaikat, kantopaikat, voimalaitokset, sillat ja muut melojalle tarpeelliset tiedot. Kartasto on ulkoasultaan merialueen karttaa vastaava, selkeä ja helppolukuinen. Tosin ensialkuun runsaat, sinisellä merkityt kuivan maan ojitusalueet vähän hämäävät laajojen selkien merikarttaa katselemaan tottunutta. Vaikkapa parinkymmenen metrin levyinen joki on 1:50 000 kartalla on vain 0,4 mm!

7 Sillan Saariston kartat on kaiken kaikkiaan hieno kokonaisuus. Ja hyvä esimerkki siitä, mitä kunnon projektinvetäjä ja useat eri toimijat voivat hyvällä yhteistyöllä saada aikaan. Kartaston 1 ja 2 osia voi tilata muodolliseen hintaan paikalliselta melontaseuralta www.botniacanoe.fi

Kakkos osan hankintaan on myös elämyksellinen tapa. Osa 2 nimittäin jaetaan kaikille  Keskipohjanmaan melojien ja Botniacanoen järjestämään 7 Sillan Saaristomelontaan 2013 osallistuneille melojille ja soutajille. Rauhalliseen tahtiin taitettava 26 kilometrin reitti lähtee 6.7. klo 10 Hickaröstä Kokkolan ja Pietarsaaren väliltä ja päättyy Pietarsaaren Joutsenen (Swanen) leirintäalueelle. Maalissa on tarjolla ohjelmaa, sauna ja ruokaa. Osallistumismaksu 25 € kattaa saunan ja saattoveneiden  lisäksi uuden melontakartaston. Tapahtumaan voi ilmoittautua 2.7. 2013 mennessä info@botniacanoe.fi

tiistai 12. helmikuuta 2013

Helsingin Venemessut Båt 2013


Helsingin Venemessut on Pohjois-Euroopan suurin venetapahtuma.  Kiertelin messukeskuksessa etsimässä melojaa kiinnostavia välineitä. Noin 300 näytteilleasettajista vain kaksi on keskittynyt esittelemään pelkästään melontatarvikkeita ja –kalustoa. Toki monella osastolla esitellään melojankin tarvitsemia varusteita, palveluja ja retkisatamatietoja. Lisäksi messuilla on parinkymmenen valokuvan näyttely Kyösti Romppasen melontakuvista.

Artic Sea 500 noudattaa nopeiden retkikajakkien nykymuotoilun linjaa. Vesilinja on lähes koko kajakin mittainen, kölilinja melkoisen suora ja keula kuin muskelivenessä.
Melojan kannalta kiinnostavimmat hallit ovat 1-3 ja 5 , missä ovat melontaosastot, tarvikkeet ja venesatama- ja veneilypalvelut. Keräsin mukaani Kemiönsaaren matkailukartan sekä esitteet Itäisen Suomenlahden venesatamista ja Selkämeren kansallispuistosta. Kuulin, että Virolahdella ollaan puuhaamassa matalaa melontalaituria jokirantaan. Paikkakunnalla on huomattu, että keskustan jokiranta on suosittu melontaretken aloitus- tai kääntöpaikka muillekin kuin muutamalle vuotuisalle rannikon Sinivalkonauha-melojalle.

Virkistysalueyhdistysten, kuntien, kalastuskuntien ja matkailutoimistojen esitteitä kannattaa kerätä. Esitteissä on usein riittävän tarkat kartat ja hyvät selosteet alueen käyntipaikoista, palveluista ja retkisatamista sekä tarpeellisia yhteystietoja. Esitteet on useimmiten sopivan kokoisia kajakin kannelle.

Ostin messutarjoushintaan 28 eurolla Saaristo-Atlaksen Saaristomeri –osan. Normaalihinta on n.65 euroa. Suomenlahti-osa minulla on ennestään ja olen melonut sen lähes jokaisella sivulla. Saaristo-Atlaksessa on puutteensa, mutta silti pidän sitä yhtenä parhaista melontakartoista.

Advanced Elementsin suositut puhallettavat mallit. Harvoin näitä näkee ulommilla melontavesillä, useammin myytävänä Huuto.netissä tai Nettiveneessä. Olisikohan niin, että harrastus alkaa usein tällaisella mutta jatkossa kaivataan toisenlaisia melontaominaisuuksia. Tai sitten nämä päätyvät jokireiteille ja vaikeapääsyisille melontavesille.

Heti 3 hallin ovella on esillä Advanced Elementsin ja Sevylorin kumikanootteja. Kolme ja puolimetrinen Sevylor pakkautuu pienen rinkan kokoiseen reppuun. Pohja muodostaa toisen ja reunat toisen ilmasäiliön. Kanootin pohjassa on pienen pienet kölin pätkät molemmissa päissä ja lisäksi kolmen sormen levyinen evä. Vaikka lyhyet kumikanootit näyttävät rantaleluilta, niitä käytetään paljon retkeilyyn sisävesillä ja koskisilla joilla. Kumikanootti on kevyt ja kulkee pienen rinkan kokoisessa repussa vaikkapa lennolla normaalina matkatavarana.

Sevylorin ilmatäytteinen kanootti pakkautuu pieneen tilaan. Viime kesän Saimaan retkellä näin, kuinka sakasalaiset ja venäläiset retkeilivät tällaisilla viikkokausia pitkin Linnansaaren ja Koloveden kansallispuistoja.
Kyösti Romppasen valokuvanäyttelyä somistaa useissa kuvissa näkyvä Avalon Aniara,  jonka väritys on Romppasen suunnittelema. 
Venesatamien ja vesialueita esittelevien osastojen vieressä tutustuin Kyösti Romppasen valokuvanäyttelyyn. Osa kuvista oli viime vuodelta, vaikka tuntui kuin ne olisi jo aiemmin nähnyt. Alkaako kuvien perusidea jo kulua? Vai johtuuko vaikutelma siitä, että itsekin katsoo maisemaa kajakin keulan yli noin kaksi sataa tuntia vuodessa? Rompasen kuvat ovat huoliteltuja, tarkasti valittuja ja rajattuja. Tiedän, että moni on kuvien innoittamana lähtenyt melontakurssille uutta harrastusta opettelemaan. Kuvat vievät katsojansa osaksi elämyksellistä maisemaa.

Skimkayaksin kajakit ylhäältä alas. Beaufort TR, Braveheart TR, Dex TR ja Differ TR. 

Skimkayaksin Beaufortin takaosan muotoilu poikkeaa totutusta retkikajakin muotoilusta. Tyylikäs,  voipa olla toimivakin.

Beaufortin melaparkki tai melapelastautumista helpottamaan ajateltu melanlukitus toimii pikalinkulla. Ehdottomasti kätevämpi kuin hihnalukko. Silti pidän itse kätevämpänä pitää melaa irrallaan kädessä aukon takareunaa vasten melakellukepelastautumisessa. Tuntuma melaan ja veteen säiyy ja melan saa nopeasti käyttöön ja tukemaan sinne missä tukea tarvitaan.
Kajakit ylhäältä alas: Wahoo, Scorpio ja Viviane. Wahoon vesilinja on pitkä ja ilme vakuuttava. Luulen, että tällä matka taittuu.

Kokkolalainen Mikskayaks on kehitellyt nopeaan retki- ja kuntomelontaan vaikuttavan näköisen Wahoon. Wahoo on 580 cm pitkä. Sen vesilinja on koko kajakin mittainen. Loivan v-pohjaisen kajakin leveys on 53,5 cm, tilavuus 415 litraa ja paino 26 kg. Keski- ja isokokoisille melojille suunnattu urheilullinen merikajakki muistuttaa mitoiltaan ja pohjan muodoltaan Point XP18:aa, mutta kannen muotoilu on maltillisempi. Kajakki on varmasti nopea ja kantaa runsaankin retkilastin hyvin. Tätä pitää päästä kokeilemaan. 

North-West Importin osastolla Skim Kayaksin Beaufortin peräosan muotoilu kiinnitti huomioni. 513 cm pitkä ja 53 cm leveä kajakki on suunniteltu retkikäyttöön. Valmistajan mukaan sillä päjää hyvin kovassakin kelissä ja aallokossa. Vaikuttavan näköisen, hyvin viimeistellyn kajakin tilavuus on 329 litraa ja lasikuituversion paino 25 kg.

Pakboats tekee useita eri kokoisia koottavia kajakkeja ja kanootteja. Yksiköksi ja kaksikoksi soveltuva Saranac 15 maksaa ilman kansipeitteitä noin 1350 euroa. Näyttää hyvin käyttökelpoiselta. Vieressä musta Artisan 5g ja sen yläpuolella Marlin Activ.

Koottava Pakboats Saranac 15´-kajakki painaa vain 13 kiloa, mutta vaikuttaa puhallettavia kumikanootteja vakuttaavammalta. Saranacissa on alumiiniputkirunko ja sen sivuilla on ilmasäiliöt. Kangaspohjainen kajakki on 457 cm pitkä ja 72 cm leveä. Siihen saa vajaan 300 euron lisähintaan kansipeitteen yksiköksi tai kaksikoksi.


Ortlieb Soft.Shot kameralaukku näyttää tavalliselta, siistiltä olkalaukulta, mutta on kansiläpän sisäpuolen taskua lukuunottamatta upotuksen kestävä kameralaukku.

Ortlieb Soft-Shotin kansiläpän alla on vesitiivis vetoketju. Sisällä on hyvin pehmustettu, muunneltava lokerikko järjestelmäkamerarungolle ja muutamalle objektiiville.
Ortlieb Digi-Shot kamerlaukku avautuu Soft-Shotia reilummin. Vetoketju kiertää koko laukun yläosan ja laukku on sisarmallia vähän tilavampi.
North-West Import tuo maahan Ortliebin vesitiiviitä pusseja, laukkuja ja koteloita. Kiinnostavia uutuuksia ovat Soft-Shot ja Digi-Shot vesitiiviit kameralukut. Varsinkin upotuksen kestävä Soft-Shot näyttää tavalliselta olkalaukulta ja on kooltaan sellainen, että sen sujauttaa kajakin ovaalista  kansiluukusta helposti sisään. N. 200 euroa maksavaan laukkuun mahtuu järjestelmäkamerarunko, 2-3 objektiivia ja salama. Mitäpä muuta sitä perusretkikuvaaja tarvitsee.

Tahen Greenland T:n uudistettu aukko on edestä aiempaa leveämpi. Huomatkaa uudenlainen pinnan struktuuri.  Vieressä on lapsille suunniteltu 377 cm pitkä retkikajakki Bambu. Osastolla oli esillä myös kiinnostava Kajakpron kuntokajakki Nemo sekä kolmeen tai neljään osaan katkaistava Pointin Mercury -kajakki. 

Welhonpesän osastolla katselin tutun Tahen Greenland T:n uutta versiota. Greenlandin istuinaukkoa on levennetty edestä, jalkatiloja muokattu ja kannen pinta on saanut uuden kuosin. Ehkäpä tällä voi nyt meloa myös kilpatyyliin polvet yhdessä. Greenland-malleista isompi  T on ollut erityisen suosittu enkä ihmettele sitä. Matala kajakki on kapeudestaan huolimatta kohtalaisen alkuvakaa ja helppo melottava. Vaikka se on tehty ensisijaisesti eskimoiden ja aallokkomelonnan harjoitteluun, sillä meloo liukkaasti sadan kilometrin päivälenkin. Olen kokeillut.

Kajakit ylhäältä alas: Artic Sea 500, RTM Artic Luxe ja Tiderace Xtreme.

Toinen kiinnostava malli Welhon osastolla oli edullinen Artic Sea 500. Kajakki on tehty retki- ja kuntomelontaan. Vesilinja on koko kajakin mittainen ja pohja loiva v, joka on reunoiltaan pyöristetty. Kajakissa on pieni päiväluukku edessä ja SmartTrack –peräsinohjaus. Koska evää ei ole, tavaratila takana on selkeä ja helppokäyttöinen. Tätäkin pitää kokeilla. Voisi olla todella hyvä ilta- ja päivälenkeille ja miksei pitemmille retkilekin.

Welhonpesän ennestäänkin runsaat valikoimat ovat kasvaneet Tideracen malleilla, jotka ovat maailamlla hyvin suosittuja. Mesuilla on näytillä’ Xtreme ja Xcite –mallit. Tiderace ei ole halpa, mutta niiden laatua kehutaan. Lasikuitu on hyvänlaatuista, kovuus ihanteellinen ja työn laatu hyvää. Kaikki tämä näkyy kestävyytenä ja käytettävyytenä. Muotoilua ja melontaominaisuuksia arvostetaan. Ulkomaisten melontablogien kuvissa brittiläinen Tiderace on varmaan eniten esiintyvä kajakkimerkki.

Welhon oma Star 500 muovikajakki tehdään nykyään sandwish-rakenteisesta polyeteenistä. Evä laskeutuu alas esijännitetyllä jousella. Joissain tilanteissa jumiutuva jäykkä evävaijeri on jätetty pois. Star 500 sopii parhaiten hoikille tai korkeintaan keskikokoisille melojille. En tiedä kuulunko kumpaankaan ryhmään. 184 cm pitkänä ja 84 kiloa painavana pidän Star 500 kajakkia mukavan ”tyköistuvana”. Kaikenlainen puljaus ja eskimot sujuvat sillä helposti ja mukavasti.

Mitchellin Black Magic- puun ja hiilikuidun kaunis yhdistelmä.

Osaston melavalkoima on hieno. Puun ja hiilkuidun integraatiota voi ihastella Mitchell Black Magic –melassa. Jos on mela kaunis, on hintakin melko pyöreät 500€ . Ehkä tätä ei kannata lainata melontakurssille luonnonrannasta lähtö –harjoituksiin tai kaverille koskiretkelle.

Northern Light Paddles gröönlantilais- ja aleuttimelat eivät minua sytytä, mutta niillä on oma kasvava friikkijoukkonsa. Jotkut veistävät gröönlantilaismelansa itse puusta. Niistä tulee usein painavia. Nämä hiilikuituiset, korua muistuttavat design-esineet ovat keveitä ja kauniita. Tottumattoman käteen kantikas varsi ja nollan lapakulma tuntuvat ensin oudolta. Voi olla, että näihin hurahtaa, jos pääsee kunnolla kokeilemaan.


Nigel Fosterin iloisen Point 65° lavan selkäpuoli on laakean sileä. Keskiruoto ei näy.

Nigel Fosterin sileä, lautasmainen kajakkimelan lapa.

Bracan pituus- ja lapakulman säätö. Tarkka ja tiukka, mutta säätö ei ehkä onnistu neopreenihanskat kädssä. Tarvitseeko onnistuakkaan? Joka tapauksessa tukevamman ja tarkemman tuntuinen kuin vaikkapa Harmonyn vastaava muovinen versio.
Toisenlaista ajattelua noudattaa Nigel Fosterin Point 65° hiilikuituvarrellinen ja lasikuitulapainen retkimela. Pyöreämuotoinen, iloisen punakeltainen  lapa on vaimakkaasti kuppimainen, kuin laakea lautanen ja lähes sileä myös selkäpuolelta.

Pitelin ensimmäistä kertaa kädessäni Lahnakosken Qajak-puumelaa. Lahnakosken vanerilapaisella Classicilla olen joskus melonut. Qajak veistetään kokonaan haavasta ja lapojen päässä on kaitale tervaleppää. Varsi on koko matkaltaan ovaalin muotoinen ja koko mela “yhtä puuta”. Kaunista Qajakia tehdään kahdella eri lapakoolla ja lapakulmalla. Perusversiot ovat 19,5 cm lapaleveys ja 80° kulma ja 17,5 cm lapaleveys ja 60° kulma. Alle kilon painoinen mela tehdään käytännössä käsityönä. Tilaamalla saa haluamansa lapakulman ja –koon yhdistelmän, mutta toimitusaika voi silloin venyä.

Oikealla Lahnakosken kaunis haapapuinen Qajak. Vieressä vanerilapaiset Calssicit ja muovisia Camping-malleja. Qajakin saa tehtaalta tilaamalla haluamallaan lapakulmalla noin 160 eurolla.

Melontavaatteet ja kuivapuvut ovat messuilla vähän hankalia esiteltäviä. Vaaterekeissä riippuvat anorakit ja kookkaat haalarit eivät erotu eivätkä houkuttele hypistelemään. Kuivapukuja oli esillä useammallakin osastolla. Puvuista ei heti päälle näy, mitä uusia tai erityisiä ominaisuuksia ne sisältävät. Palmin melontaan suunnitellun kuivapuvun vetoketju jäi mieleen. Puku puetaan päälle kuin villapusero pään yli. Vetoketju sulkee kokonaisuuden jalkojen sisäsivua pitkin. Vaikuttaa kätevältä. Useinhan näitä revitään päälle tai päältä kuin makkarankuorta. Jos ei ennen ole tullut hiki niin melontahaalaria pukiessa tai riisuessa tulee varmasti.

Olisin mielelläni kuullut melojalle soveltuvista gps-laitteista ja erityisesti niiden laataamiseen soveltuvista aurinkopaneeleista. Garminin osasto oli ruuhkainen suhteessa esittelijöiden määrään. Aurikopaneeleita näin vain kahdella osastolla, ja nekin olivat kovia vene-, mökki- tai asuntovaunukäyttöön ajateltuja malleja. Minua askaruttaa sähköisten laitteiden käyttö ja sujuva lataaminen vaikkapa kahden tai neljän viikon retkellä. Pelkästään SportTracker vie puhelimen akun tyhjäksi päivässä.


Sunseeker, yksi messujen suurimpia veneitä. Vesillä liikkumisen ääripäät on meloisen leveällä.  Samoissa vesissä, samoissa maisemissa ja samoissa retkisatamssa voi liikkua hyvinkin erilaisin mukavuustasoin ja kustannuksin. Ei ollenkaan huono vaihtoehto tämäkään, jos kaikkea muuta jo on.

Messujen päähallissa isojen veneiden välissä kulki isä kahden alle kouluikäisen lapsen kanssa. Nuorempi lapsista ihasteli kahta messujen kenties suurinta, pienen omakotitalon kokoista  venettä.
“Isä, sitten kun sinulle tulee rahaa, niin ostathan meille tällaisen. Tai heti kun minulle tulee, niin minä kyllä ostan”