Seurantalinkki Pirkanmaan vesille

Seurantalinkki melontretkelleni Pirkanmaalle. Jutut voi lukea Aamulehden verkkosivuilta aamulehti.fi. Päivitän tänne retken jälkeen käytännönläheisen retkikertomuksen. Jo nyt voin snoa, että upeaa seutua ainakin tällaisessa ihannesäässä.

http://share.findmespot.com/shared/faces/viewspots.jsp?glId=0471sit3qDSnlSnM0JH8AO0e1sg3mSXTk

Kymmenen päivää Pirkanmaan vesillä

Takakannella näkyy kajakkikärryn runko-osa. Tarvitsen retkelläni kärryä ainakin Tampereen ohituksessa Pispalan uittotunnelin (pyörätie harjun läpi) kautta ja ehkä Valkeakosken kanavan ohittamiseen. Kuulin, että kanavan vieressä oleva voimalaitos aiheuttaa vaarallisen voimakkaita sivuttaisvirtauksia. Koepakatessani kajakkia kärryn runko-osa sujahti hyvin takaluukkuun leiritavaroiden sekaan.  

Pakkaan tänään retkitavaroita kuivapusseihin. Paljonko kaasua? Mitä vaatteita? Montako litraa vettä? Tarvitsenko retkellä kuivapukua? Entä aurinkopaneelia?

Ajan 17.8. aikaisin aamulla Virroille, ja lasken kajakin veteen meloakseni kymmenen päivää Pirkanmaan vesillä. Reittini päälinja kulkee Virroilta Tampereelle,  Lempäälään, Valkeakoskelle, Kangasalle ja Orivedelle. Voin poiketa päälinjalta sivuun, esim. Pälkäneelle, Nokialle tai Vesilahdelle, jos siltä tuntuu. Aikatauluni on väljä ja tämän hetken sääennuste hyvä.

250–300 kilometrinen reitti kulkee monen kaupungin ja monen lyhyen kanavan kautta. Kesämökkejä on paljon, mutta vapaitakin leirirantoja kuulemma löytää melko helposti. Kaupat sijaitsevat harvoin järven rannassa, niinpä pakkaan mukaan kymmenen päivän ruokavarat.

Kirjoitan retkeltä päivittäin Aamulehden verkkosivuille. Liitän alle matkapäiväkirjan ja paikannuslinkin osoitteet maanantai-iltana, kun ensimmäinen juttu tulee ulos.

Kannella vain Fillari-Gt -kartta 1:200 000. Kokeilen retkellä tablettiin ja puhelimeen ladattuja Maastokartta- ja Karttaselain -sovelluksia. Lisäksi käytössä on Retkikartta.fi. Näistä ainakin Karttaselaimeen voi ladata merikartan tarvittavat osat etukäteen niin, että offline-käyttö onnistuu ilman virtaa kuluttavaa nettiyhteyttä. Merellä käyttämäni Navionicsin merikarttaohjelma ei näytä maastotietoja ollenkaan ja on siksi tällaisella sisävesireitillä käytönnössä hyödytön. 

Iltalenkillä Sääksissä

Tähän rantaan päästäkseen on kajakki ajettava kotoa rannan tuntumaan ja kärrättävä vielä pari sataa metriä. Tai sitten otettava seuran kajakki kärräysmatkan päästä Ladun vajalta. Odottelen omaa kajakkipaikkaa samalta järveltä rannan tuntumasta. Paikan saatuani iltalenkki sisältää puolisen tuntia fillarointia ja tunnin tai kaksi melontaa. Tovottavasti saan paikan vielä tälle kaudelle.

Vuosien ajan olen tehnyt iltalenkkini melomalla. Säilytin kajakkia kotipihalla kajakkikärryssä. Puin kotona melontaliivin ja aukkopeiton päälle ja kärräsin kajakin rantaan parin sadan metrin päähän. Jätin kärryn rantaan ja kävin kiertämässä järven kerran tai pari, joskus useammankin kierroksen. Niinpä keskilenkkini on ollut 15-16 kilometriä.

Kaksi kertaa lenkiltä palatessani  jouduin etsimään kajakkikärryäni. Kerran joku oli siirtänyt kärryni suojaan uimakoppiin. Toisella kerralla esimurrosikäiset pojat olivat heitelleet kärryä pitki rantaa ja lopuksi sen renkaat syvään veteen. Löysin pahoin vääntyneen kärryn uimarannalta, ja kuulin sen kohtalosta kymmeniltä silminnäkijöiltä. Kukaan ei ollut puuttunut ilkivaltaan. Renkaat ovat järven pohjassa vieläkin. Tapauksen jälkeen kuljetin kärryä lenkillä mukanani.

Nykyiseltä asuinpaikaltani lähimpään rantaan on reilun kymmenen minuutin automatka. Iltalenkille lähtö ei suju hetken mielijohteesta, koska se vie enemmän aikaa. On nostettava kajakki auton katolle, ajettava rantaan, kannettava kajakki veteen, puettava melontavarusteet ja lenkin lopuksi toistettava samat toimet uudelleen.

Niinpä, kun lenkille lähtee, meloo mielellään saman tien vähän pitemmästi ja paikassa, missä kajakkia ei tarvitse kärrätä autolta rantaan. Tämän kesän lenkkiveteni on ollut siksi Vihtijärvi tai toisinaan Janakkalan Tuulensuunjoki ja Hiidenjoki. Spontaanille, lyhytkestoiselle lenkille tulee lähdettyä helposti kävellen, hölkäten tai fillarilla.

Tyyntyvä iltahetki Nurmijärven Sääksin rannassa. Sääksi on maan suurin lähde, jonka vesi vaihtuu  maaperän kautta. Kirkasvetisessä Sääksissä näkee pohjan vielä parin metrin syvyydessä. Reilun kahden ja puolen neliökilometrin kokoisessa järvessä on muutama pieni saari, joista metsähallituksen hallinnoimassa Mustasaaressa on katettu tulipaikka.

Hyvä kajakki moneen käyttöön

Tahe Marine Reval Vihtijärven rannassa iltalenkin jälkeen. Merikajakiksi ketterä Reval sopii yhtä hyvin suojaisille sisävesille, rannikolle kuin avomerellekin. Koskeen en ole Revalilla koskaan mennyt ihan pieniä koskia ja virtapaikkoja lukuunottamatta. Kääntyy vaikka paikallaan ja yltää helposti yli 8 km/h keskinopeuteen. 

Sivujani on katsottu yli 90 000 kertaa. Kiitokset kaikille lukijoilleni. Juttujen tekeminen on mielekästä, kun tietää, että niitä luetaan. Välinejutut näyttävät edelleen olevan suosittua sisältöä. Minulta kysellään myös yksityisesti kokemuksia ja näkemyksiä retkimelontaan sopivista kajakeista. Vaasan melojat käänsivät Kaymann-kajakkijuttuni ruotsiksi. Sen seurauksena saan yhteydenottoja myös muista pohjoismaista. Kiitokset vaasalaisille.

Avovesikauteni on kulunut pääosin kuivalla maalla työssä, matkoilla ja fillaroidessa. Melontaan ja kajakkien kokeiluun on jäänyt liian vähän aikaa. Jospa loppukautena ehtisi enemmän veden äärelle, kesähän on kelien puolesta vasta edessä päin. Kajakkikokeiluja on kiva tehdä, mutta ne ovat melko työläitä, jos yrittää tuottaa lukijalle hyödyllistä tietoa ja kuvaa. Tarvitaan sopivia kelejä ja valoa, sekä ennen kaikkea aikaa meloa ja kirjoittaa.

Elokuun lopulle suunnittelen noin puolentoista viikon retkeä sisävesille. Reitistä osaa melotaan vuosittain, mutta toisesta osasta en ole vielä löytänyt kattavaa retkikuvausta. En vielä tiedä, millä kalustolla retkeni melon. Reitti sisältää ainakin kaksi kanto-osuuttaa (=kärräysosuutta). Olisi kiva kokeilla tällä kertaa jotain muovista retkikajakkia, esim. P&H:n Scorpiota tms.

Mutta nyt otsikon asiaan:

Haluatko itsellesi ketterän mutta silti melko nopean ja kantavan merikajakin? 

Ajattelin myydä oman Tahe Revalini, jonka hankin aikanaan itselleni 50-vuotislahjaksi. Kajakilla on melottu tuhansia kilometrejä, laskuituinen kansi on auringossa haalistunut, lasikuitupohjassa ja kannella on retkikäytön jälkiä. Mutta niinhän hyvät farmaritkin näyttävät jo uutena kauhtuneilta. Selkeimmät kuvat kajakista on varmaan Kayman Fury-jutun yhteydessä.

Kanteen on upotettu Silvan kompassi. Istuimessa on sentin irrallinen koroke ja alkuperäinen pehmuste sen päällä. Selkätuki on Welhon kankainen leveä remmi, mutta mukaan tulee myös alkuperäinen, tukevampi noja. Reistuet on fiksattu solumuovilla sentin pari alemmas. Kajakissa on Smart Track -polkimet ja mukaan kuuluu saman sarjan peräsin. Kajakissa on myös metallinen evä. Itse käytän meloessa yleensä pelkkää evää, enkä miedommilla keleillä aina sitäkään. Etukannen muoto sallii melko pystyn melonta-asennon, mutta polvia ei sentään saa vedettyä aukossa koukkuun kilpamelojien tapaan.

Kajakki on 555 cm pitkä, 54 cm leveä ja sen kantavuus on 155 kg. Sen jaksaa nostaa yksin auton katolle. Pohja on v-muotoinen ja rokkeria on paljon. Se siis viihtyy hyvin aallokossa ja kääntyy vaikka paikallaan, kun sitä kallistaa reippaasti. Niin, aukko ei ole liian iso. 72 x 40 cm. Siitä mahtuu kyllä hyvin 184 senttinen, alle satakiloinen mies sisään vaikka pää alaspäin veden alla re-entryä tehdessä. Aukkopeitto on kombi-mallinen, neopreenia ja yläosa kangasta.

Tavaratilat on retkille hyvin riittävät. Tyhjänä vähän kiikkerän oloinen kajakki on kuin kotonaan retkilastissa, vakaa ja helposti hallittava. Suurin osa tämän blogin retkistä on melottu tällä kajakilla. Mm. Päijänne, Saimaa, Etelä-Rannikko, Vihti-Tammisaari, Ulko-Kalla, 100 kilometriä päivässä jne.

Ja että miksikö ajattelin myydä? Eihän kajakissa mitään vikaa ole. Pitäisin kajakin mielellään itselläni hamaan hautaan asti, mutta realiteetit tulevat vastaan. Ensimmäinen on raha, toinen on tila. Jos joku Revalini ostaa, hankin tilalle heti uuden (käytetyn tai kakkoslaatuisen) kajakin. Koska kuljetan kajakkia paljon auton katolla ja melon kaikenlaisissa vesissä (ehkä vielä helpoissa koskissakin), seuraava kajakkini on vähän lyhyempi ja voisi olla muovia. Tai sitten hyvin tukevaa kuitua.

Alle tuhannella eurolla en kajakistani luovu, mutta kovin paljon ei päälle tarvitse antaa, että saa paljon suolaista ja makeaa vettä nähneen ja monilla retkillä koetellun kajakin omakseen.
Jos kiinnostaa, lähetä sähköpostia: pekka.j.lassila(at)gmail.com

Reposaari

Kalaverkkojen yläpauloja kannattaa varoa. Jos keula lipsahtaa aallokossa vaijerin alle, voi tilanteesta olla vaikea päästä kuivana pois. Periaatteessa verkkojen yli ei saisi kulkea. Olen usein kohdannut rannalta ulospäin vedettyjä verkkoja, jotka ulottuvat satojen metrien npäähän rannasta. Siispä evä  (ja peräsin) ylös ja varovasti yli.

Vietin kesän tähän asti lämpimimmät pari päivää Reposaaressa ulkomeren puolella. Tuuli 7 -10 metriä ja illalla 3-6 metriä. +21 astetta. Ei siis varsinainen helle.

Lintujen kuvaaminen onnistuu huonosti pokkarilla. Paitsi joskus. Kyhmyjoutsen on sen verran kesy ja jopa päällekäyvä, että sen kuvaaminen onnistuu melko helposti. Tätä on kuvaa on toki rajattu kovalla kädellä.

Lintujen lentokuvia kuvattaessa kannattaa muistaa, että istuu kajakissa. Ylävartalon kiertoliike voi lentoa seuratessa päättyä helposti veteen ainakin kiikkerässä v-pohjaisessa merikajakissa.

Kylmää kyytiä

Sydäntalven hämärässä, kun en vielä tiennyt kuluvan kesän työtilannettani, aloin haaveilla kuukauden melontaretkestä Torniosta Virolahdelle. Siis Suomen rannikko toiseen suuntaan kuin pari vuotta sitten. Ajattelin, että ilman kirjoitustöitä voisin keskittyä nautiskellen melontaan, retkeilyyn ja valokuvaamiseen.

Kevät ja kesä ovat täyttyneet työstä. Viikon fillariseikkailuun valmistautuminen söi vähää vapaa-aikaa. Fillarimatkalla vastatuuleen polkiessani muistin, että voisin olla juuri nyt melomassa rannikkoa  - lähes joka päivä on tuullut yli kymmenen metriä sivulta tai vastaan. Reilu viikko sitten Kuivaniemen Merihelmessä lounastaessani katselin panoraamaa valkoisena vaahtoavalle merelle. Onneksi en lähtenyt melomaan.

Eiliselle melontalenkille lähtiessäni mietin, miten pukeutuisin. Kuivapuku, pitkähihainen urheilupaita, lippis ja neopreenihanskat olivat itsestäänselvyys. Enpä muista näin kylmää ja tuulista kesäkuuta melontaharrastuksen taipaleeltani.

Retkipyöräily vastaan retkimelonta

Fillariretki on poljettu. Matka jäi suunniteltua lyhyemmäksi. Ajoimme koko matkasta vain vajaat kolmekymmentä kilometriä sivumyötäiseen tuuleen, yli seitsemänsataa kilometriä poljimme välillä myrskylukemia puhaltanutta tuulta vastaan.

Vastatuuli ja pohjoisen pitkät ylämäet ovat kuluttava yhdistelmä. Samoin vesisade ja kymmenen, jopa kahdenkymmenen metrin vastatuuli. Viime viikon tuulissa en olisi lähtenyt merelle melomaan, maantiellä pärjää tuulessakin.

Pidän retkipyöräilyä fyysisesti rasittavampana kuin retkimelontaa. Toki rasittavuus on kiinni vauhdista ja kelistä molemmissa lajeissa. Pyöräilyssä syke nousee pitkässä nousussa korkealle. Normaalikelissä meloessa kuormitus on tasaisempaa.

Oma tuntumani on, että kajakin kuorma ei juurikaan vaikuta retkivauhdin ylläpitoon. Lastattu kajakki jopa käyttäytyy aallokossa maltillisemmin kuin tyhjä. Fillarin päällä kuorma tuntuu heti. Retkellä tuntuma on, kuin kyydittäisi tarakalla ala-asteikäistä lasta. Kova vastatuuli, pitkät ylämäet ja raskas retkikuorma yhdessä tuntuivat polvissa ja reisissä. Ilman rasitusvammoja emme viikon kovakelisestä selvinneet.

Maantiellä ajaminen tuntuu vaarallisemmalta kuin merellä liikkuminen. Pientareet ovat kapeita ja asfaltin reuna voi olla korkea. Ohiajavien ja vastaantulevien autojen aiheuttamat ilmavirrat horjuttavat helposti pyöräilijän tasapainoa. Raskas pyörä voi olla vaikea hallittava pudotessaan asfaltilta yllättäen pehmeään reunahiekkaan.

Tienpinnan kuopat, halkeamat ja rosot voivat lopettaa retken hetkessä. Pyörällä kaatuminen repii ihon vereslihalle ja voi enemmän rikkoessaan lopettaa koko retken. Meloessa kaatumisesta selviää useimmiten pelkällä kastumisella. Toki kaatuminenkin voi lopettaa retken ja koko elämän sekunneissa. Olen kaatunut elämäni aikana pyörällä kymmeniä kertoja, meloessa yllättäen noin kolme kertaa – kerran merellä, kerran laiturin vieressä ja kerran uimahallissa.

Pyöräretkelle ei tarvitse varustautua yhtä kattavasti kuin melontaretkelle. Koska liikutaan maanteillä, ruokaa ja vettä saa helposti vaikka joka päivä. Myös sisämajoituspaikkoja on tarjolla enemmän ja tiheämmässä kuin merellä tai pitkillä järvireiteillä. Varusteita ja vaatteitakin voi ostaa lisää, jos sää muuttuu. Niinpä pyöräretkellä kuluu rahaa helposti enemmän kuin voisi etukäteen luulla.

Yövyimme viikon aikana vain kerran teltassa. Muut yöt kuluivat leirintämökeissä ja muuten järjestyneissä sisätiloissa. Saunoimme melkein joka ilta. Koska valmista ruokaa oli tarjolla usein, keitimme itse lähinnä aamu- ja iltapalat. Kaasua kului kolmen hengen porukalla alle 200 grammaa viikossa.

Konkreettisimmin viikon fillarointi tuntuu tällä hetkellä takapuolessa, käsissä ja jalkaterissä. Takapuoli hiertyi rikki voitelusta ja pyöräilyhousuista huolimatta. Osa varpaista ja sormista on tunnottomia, kuin turtuneita. Jalkateriin vastaava turtuminen kehittyy viikossa, kun polkee aamusta iltaan kajakin pieniä polkimia pehmeillä tossuilla. Sormien turtuminen aiheutunee maantiepyörän ajoasennosta. Melkein koko yläruumiin paino makaa kämmenien varassa käyrän ohjaustangon päällä.