Star 530

Star 530 on selkeälinjainen, konstailematon ja kaunis kajakki.

Kotijärvessä kohta uidaan, mutta työni pitää minua Kainuussa vielä parisen kuukautta. Kainuun järvet ovat vielä jäässä. Ennen pääsiäistä vain voimakkaammin virtaavat vedet olivat sulia.

Uskon, että vapun jälkeen Kainuussakin pääsee vapaille järvenselille. Kortteeripaikkani Kajaanijoen varressa on laajan Oulujärven ja vähän pienemmän Nuasjärven välissä. Nuasjärvelle pääsen melomaan melkein asunnon ovelta, Oulujärvelle on ohitettava kaksi peräkkäistä voimalaitosta.

Odotan innolla Kainuun melontavesiä. Hain Welhonpesästä kauniin sinisen Star 530 -kajakin, jolla aion meloa mahdollisimman kattavasti Kainuun vesireittejä ja ja retkisaaria sekä Oulujärvellä että Sotkamon, Kuhmon ja Suomussalmen suunnalla.

Katsotaan, kuinka paljon työviikkojen arki-iltoina ehtii ja jaksaa, ja miten säät sallivat.

Star 530:n kansi on merikajakkien tapaan pyöreä. Vesi ei jää kannelle seisomaan. Keula ja perä ovat kohtalaisen kantavia,  pohjan linja on maltillisen kaareva. Peräsintä ei ole, suurehko evä riittää hyvin pitämään kajakin suunnassa myötätuulessa. Muotoilu ei ole uusinta muotia. Meloessa koeteltu, ajaton runkomuoto tuntuu selkeältä, tukevalta ja melko nopealta. Ensimmäisen nautiskelulenkin maksiminopeus oli 9,9 km/h ja keskinopeus vajaat 8 km/h.

Konstailematon, kaunis ja selkeäpiirteinen kajakki. Päiväluukku on vain edessä. Takapäiväluukun puute ei ainakaan minua haittaa. Päinvastoin, ylimääräisen välilaipion puute helpottaa retkioloissa takatilan pakkaamista. Pakkausluukut ovat riittävän suuria, kajakkikärry sujahti takaluukun alle renkaita irroittamatta. Taustalla Tiiran uimarannan juuri valmistuva uusi huoltorakennus. 

Ensimmäiset viisikymmentä kilometriä

Yksinäinen silkkiuikku etsii seuraa Valkjärven pohjoispäässä. Linnut seuraavat tarkkaan melojan katsetta.  Jos en katso suoraan uikkua, se ei välitä minusta, ja voin meloa muutaman metrin päästä ohi. Heti jos käännän katseeni lintuun, se lähtee lentoon, vaikka olisin kymmenien metrien päässä.

Pääsiäisen pyhinä ja parina pyhien jälkeisinä arkipäivinä sää oli kuin kesäkuussa, mutta vesi kuin marraskuun lopulla. Aurinko lämmitti kuivapuvun ja melontaliivin selkää. Hiki valui, vaikkei mitään tehnyt. Melasta ja tuulisten päivien aalloista roiskuva vesi oli jäätävän kylmää ja kirveli iholla kuin alkutalven ensimmäiset avantouinnit.

Yllättävän nopeasti melonta alkaa talven jälkeen sujua. Vuosi sitten ehdin meloa ennen 1300 kilometrin rannikonretkeä vain joitakin kymmeniä kilometrejä. Tämän kevään ensimmäisten kymmenien kilometrien jälkeen tuntuu, että voisin lähteä talven sisätöissä nuhjaantuneen elimistöni puolesta vaikka ensi viikolla uudelleen rannikolle. Olisipa aikaa..

Avovesikausi alkoi

Kevät alkoi varhain, jäät sulivat, mutta minä ehdin avoveteen vasta tänään. Talven jälkeen tunsin itseni kankeaksi reilun kymmenen metrin tuulessa. Olkapää vihoitteli, samoin pitkän talven hiirtä käyttänyt ranne.
Huomenna uudestaan, ettei tule lihakset kipeäksi.

Maininki

Blogitekstejä on tullut talven aikana harvakseltaan, vaikka aiheita olisi ollut ja on edelleen vaikka kuinka. Muutin lokakuussa kesken parhaan melontakauden Kainuuseen kesään asti kestävälle työkeikalle. Talvi, vaikkakin lauha ja vähäluminen, on pian mennyt, työpäivät venyneet ja viikonloput kuluneet matkustaessa.

Toki muutakin olen syksyn ja talven iltoina tehnyt. Näihin iltapuhteiden tuloksiin voi tutustua syyskuussa, kun Maininki-niminen kirjani ilmestyy Tammen kustantamana. Uskon, että moni meloja, ulkoilmaihminen ja luonnossaliikkuja viihtyvät kirjan äärellä. Kirjan yksi teema rakentuu viimekesäisen rannikonmelontani ympärille.

http://www.kirjasyksy.fi/tammi/tietokirjallisuus/muut/maininki/9789513181260

Pitkän melontaretken varusteet

Moni on kysynyt, miten varustauduin kuukauden yhtäjaksoiselle melontaretkelle. 

Pidin Suomen Retkimelojien vuosikokouksessa Go Expo –messuilla pienen esitelmän retkestäni. Vaikka kuulijoista varmasti suurin osa oli minua paljon kokeneempia melojia, varustautuminen tuntui kiinnostavan. Esitelmän runko on postauksen lopussa, tässä vähän muuta varustetietoa:

Vaatteet

Vaatteita oli mukana mahdollisimman vähän. Vain melontavaatteet, yövaatteet ja matkavaatteet kotoa Virojoelle ja Torniosta kotiin. Leirivaatteita ei ollut erikseen, koska en juuri leireissä ehtinyt aikaa kuluttaa.

- hupullinen kuivapuku
- fleece-kerrasto ja pitkä urheilukerrasto, hihaton ja lahkeeton urheilukerrasto
- parit kalsarit, kahdet villasukat ja urheilusukat, kaksi pipoa (tauko ja melonta) ja lippalakki
- villapusero tauoille ja pitkähihainen urheilupaita kuivapuvun alle, ohut kuoritakki
- pari hihatonta sponsorin urheilupaitaa aluspaitana ja pari hikinauhaa
- melontatossut ja crocsit
- kolme paria eri vahvuisia neopreenihanskoja
- matkavaatteena kevyet housut kahdesta kohtaa lyhennettävillä lahkeilla ja t-paita

Vaatteet olivat Peakin kuivapukua lukuun ottamatta markettien tarjoustavaraa vuosien varrelta. Paitsi hieno ja lämmin villapusero, jonka Päivi neuloi pari kymmentä vuotta sitten kalliista langoista.

Majoitus
Yhden hengen Halti Cave Lite –teltta (Retkiaitan tarjous parin vuoden takaa 149€)
Avaruushuopa teltan pohjalle, sateensuojaksi, lämmikkeeksi
Laavukangas teltan alle ja tarvittaessa sateensuojaksi
Untuvapussi (Millet)
Kaksi Haltin puhallettavaa makuualustaa, paikattu ja ehyt + yksi itse täyttyvä varalla (en tarvinnut varapatjoja)
Käytin nukkuessa aina kuivana olevaa kerrastoa ja villasukkia, loppumatkasta pelkkiä lyhyitä kalsareita.

Ruoka

Mukana oli lähtiessä vettä viideksi päiväksi ja kolmen viikon ruoka leipää lukuun ottamatta. Perusruoka oli perunamuusijauhot, pastapussit (Pirkka), nuudelit, coussous, hernekeitto, ruishiutaleet ja Lämmin kuppi –keitot. Varsinaisia (=kalliita) retkiruokia en käyttänyt.

Lisukkeina käytin nauta ja riistasäilykkeitä, tonnikalaa ja parin ensimmäisenä päivänä makkaraa. Leivän kanssa söin tavallista enemmän oivariinia ja välillä herkuttelin juustolla, metvurstilla ja pikkelsillä. Kylmän veden aikana ruoka säilyy kajakissa hyvin.

Välipaloina söin suolapähkinä-rusinasekoitusta ja joskus Digestive-keksejä, suklaapatukoita ja salmiakkia. Banaaneja söin, jos olin päässyt kauppaan.

Join vettä, murukahvia, kaakaota ja vähän sokeroitua mehua. Vettä kuluu retkellä kaikkiaan keskimäärin kolme litraa päivässä, helteellä enemmän.

Muut

Ensiapulaukkuun pakkasin säännöllisten allergialääkkeiden lisäksi särkylääkettä, lihasrelaksanttia, kortisonivoidetta ja kyypakkauksen. Lisäksi oli parit erilaiset punkkipihdit ja Epipen-kynä. Punkkirokotteen otin hyvissä ajoin keväällä. Kävin myös terveystarkastuksessa.

Monenlaista laastaria ja sidetaitosta oli mukana ja muutama rakkolaastari. Mitään niistä en tarvinnut. Hämmästyttävää, etten saanut yhtään rakkoa käsiini, vaikka ehdin harjoitella avovedessä vain joitakin kymmeniä kilometrejä ennen retken alkua.

Yritin miettiä mahdollisia riskejä ennen retkeä. Kaatumisen ja hypotermian jälkeen suurimpana ja jopa kaikkein suurimpana riskinä pidin jalan taittamista tai selän loukkaamista rannan liukkailla kivillä. Punkit, ampiaiset ja kyyt olivat myös kärkipäässä. Hirven tallomaksi joutumista en osannut pelätä, vaikka sellainen tilanne oli kerran hyvin lähellä.

Isona riskinä pidin itseni loukkaamista puukolla tai kaasukeittimellä. Lopulta en tarvinnut puukkoa juuri lainkaan. Kirvestä ei mukana ollutkaan.
Jos loukkaa käden tai selän ulkomeren luodolla tai saa pahan palovamman, ei pääse omin avuin rantaan.

Turvallisuus

Perustin turvasuunnitelmani viiteen asiaan
- jatkuva eskimo- ja pelastautumisharjoittelu avovedessä releet päällä ilman nenäklipsiä ja uimalaseja.
- SPOT hätälähetin ja reaaliaikainen nettiseuranta
- säännöllinen säätilan tarkkailu ja ennusteet muutaman tunnin välein netistä
- säännöllinen yhteydenpito kotiväkeen ja suunnitelman päivittäminen
- melan karkunaru, melakelluke, turvaköysi liivistä kajakkiin

Turvaköysi oli kolmemetrinen liivinselkään laskostettu liina, jonka jatkona oli metri kumiköyttä. Köyden päässä oli karbiinihaka, jonka kiinnitin kajakin takanaruihin.

Jos merellä kaatuu ja jostain syystä tipahtaa kajakin kyydistä, tuuli ja aallot vievät kajakin hetkessä niin kauas, ettei sitä varusteet päällä enää uimalla tavoita. Jos kylmässä vedessä avomerellä kajakki karkaa, voi jäljellä oleva elämä olla lyhyt.

Mukana oli tabletti, jossa oli Navionics –karttaohjelma ja älypuhelin vesitiiviissä pussissa liivintaskussa. Radiota en ole koskaan pitänyt mukana. En tiedä, mitä sillä tekisin. Sään saa netistä monestakin lähteestä.

Retkimelojen esitykseni lyhennelmä Youtubessa (1280x960):

Canon EOS M

Jos sinulla on ennestään Canon järjestelmäkamera, EOS M sopii todella hyvin sinulle kevyeksi kakkoskameraksi ja videokameraksi retkille ja matkoille. Kun EOS M tuli markkinoille reilu vuosi sitten, se oli kallis. Nyt myyntihinta on laskenut halvimmillaan kolmeen sataan. Siihen hintaan Canon EOS M kannattaa ostaa vaikka ainoaksi kameraksi.

Canon EOS M sopii käteen hyvin. Kolmen tuuman kosketusnäyttö toimisi videokuvauksessa paremmin, jos se olisi käänneettävä. 

Kamera on pienikokoinen, vaikka se on rakennettu järjestelmäkameroista tutun 18 megapikselin kennon ympärille.  Ja tähän liittyy kameran varsinainen idea. Kamerassa voi käyttää adapterin avulla kaikkia EF ja EF-S objektiiveja. Polttovälikerroin on järkkäreistä tuttu 1,6x.  Eli 200 millinen putki vastaa 320 millistä ja 18 – 55 millinen zoom 27- 80 millistä. Kuvanlaatu on Canonin hyvää järkkäritasoa.

18-55 zoomin kanssa kamera mahtuu vain isompiin taskuihin. Tällä yleisobjektiivilla kamera sopii käteen todella hyvin.

Kamera tuntuu kädessä yksinkertaisen tukevalta, kuin metalliselta aseelta tai vanhalta Leicalta. Käyttösäätimiä on vähän, valikoita paljon. Valikoiden rakenne on sama kuin Canonin järkkäreissä, selkeä ja helppokäyttöinen.

Valikkorakenne on sama kuin Canonin järjestelmäkameroissa. Selkeä, kattava ja helppokäyttöinen. 

Takanäyttö on iso ja toimii kosketuksella kuin älypuhelimessa. Esimerkiksi valotusta voi korjata sormella vetämällä ja valita halutun tarkennuspisteen. Tarkennus on riittävän nopea ja tarkka ensimmäisen ohjelmapäivityksen jälkeen. Jos sinulla on alkusarjan kamera, lataa päivitys maahantuojan sivuilta.

Kaikki säädöt voi tehdä myös navigointipyörällä. Kamera seuraa valittua tarkennuspistettä, esim. ihmiskasvoja liikkeessä. Mainio ominaisuus videokuvaajalle. Minusta merkittävä puute on etenkin videokäytössä, ettei takanäyttö ole kääntyvä.  Toinen miinus tulee herkästä virtanappulasta, joka kytkeytyy helposti päälle ja pois vahingossa.

EOS M:n idea on iso, järkkäristä tuttu kenno. Iso kenno toimii hämärässä hyvin, koska pikseit ovat suurempia kuin pienessä kennossa. Kennon kokoon nähden kamera on hämmästyttävän pienikokoinen.

Kamerassa on tavallinen yleismallinen salamakenkä. Kamerassa voi käyttää kunnollisia, tehokkaita salamalaitteita. Päädyssä kumikannen alla on 3,5 millin mikrofoniliitin, mikä auttaa tavattomasti videokuvausta. Erillinen mikrofoni leikkaa kameran ja sitä pitelevien käsien sekä tuulen äänet tehokkaasti pois.

Kamera mahtuu peruszoomin kanssa nihkeästi maiharintaskuun tai isoon reisitaskuun. Kameraan saa lisähintaan kiinteän 22 millisen hyvävalovoimaisen pannukakkuobjektiivin, jolloin kamera sujahtaa jo pikkutakin taskuunkin.

22 mm kiinteän objektiivin valovoima on 2.0. Objektiivi on lyhyt pannukakku ja yhdessä ison kennon kanssa tällä voi tehdä kelvollista kuvaa lähes pimeässä. Polttoväli vastaa kinokoon 35 millistä ja sopii hyvin yleiskuvaukseen. 

Pitkään Canonin ammattikameroita käyttäneenä ihastuin EOS M:n tukevaan ja laadukkaan tuntuiseen rakenteeseen ja Applemaiseen yksinkertaisuuteen. Käsissä on tunne, että tällähän voisi tarvittaessa hakata pieniä nauloja tai teltankiiloja maahan.

Jos minulla ei jo olisi pientä minijärkkäriä, ostaisin tällaisen nyt, kun hinta on reilusti kohdallaan. Mallista on olemassa rinnakkaisversio Aasian markkinoilla. Siinäkään ei ole kääntyvää näyttöä. Koska kamera on poistumassa suurimpien valokuvausliikkeiden valikoimista markettien hintakilpailuun, voisin kuvitella, että pian mallista julkaistaan uusi versio.

Pienet kamerat käyttökokeeseen

Olen laiska kantamaan tavaroita eikä selkäni kestä kovin suuria taakkoja. Videojournalistin ja valokuvaajan työssä saan kantaa aivan tarpeeksi erikokoisia laukkuja, jalustoja, mikrofoneja, puomeja, lamppuja, läppäreitä, taustapahveja, heijastimia ja muuta rekvisiittaa. Haen jatkuvasti sellaisia työtapoja, että kantamista olisi mahdollisimman vähän ja liikkuva työskentely sujuvaa.

Rannikonretkeni kuvat otin kahdella pokkarilla, joista toinen oli minijärkkäri. Jutut kirjoitin tabletilla, koska se on pieni, edullinen ja yksi lataus kestää käyttöä kymmenen tuntia.

Kun Kainuun järvet ovat nyt vahvassa jäässä eikä melomaan pääse kuin uimahalliin, kirjoittelen pimeiden iltojen kuluksi lähiviikkoina omia käyttöarvioitani neljästä pienestä retkelle sopivasta kamerasta:
Olympus Pen E-PL3, Canon EOS-M, Nikon Coolpix AW110 ja GoPro Hero 2.

Vasemmalta Canon, Olympus, Nikon ja takana GoPro. Nikon ja GoPro ovat vesitiiviitä action-kameroita, Olympus ja Canon minijärkkäreitä, joissa on vaihdettavat objektiivit.

Tällaisilla keikoilla ei voi kantaa kovin järeää kuvauskalustoa. Pakkasta oli yli kaksikymmentä astetta:
Olin Suomen ympäristökeskuksen yhden virallisen lumenmittajan mukana Puolangan metsissä. Otto Mäkäräinen on mitannut neljänkymmenen vuoden ajan jokaisen talvikuukauden 16. päivä lumen syvyyden ja painon samoilta mittauspaikoilta. Melkoinen data lyijykynällä ruutuvihkoon kirjoitettuna!

Katso Lumenmittaaja työssään.