Kanootin veistoa – tarkkaa limisaumaa

Ensimmäinen kanootinveistoviikko alkaa olla illassa. Työ jatkuu virallisesti maanantaina, mutta jotain käymme varmaan askartelemassa viikonlopun aikana. Kun aikaa on enää viisi päivää (ma–pe) ja liimausten kuivuminen vie aikaa, pitää eri työvaiheet aikatauluttaa tarkasti. Tosin se on ensisijaisesti opettajan huoli, mutta minkäs teet, kun työ imaisee mukaansa ja tavoite siintää jo lähellä. 

Keulasteevin suoruutta tarkitetaan laserilla. 

Tänään liimattiin kolmoslaudat kanoottien kylkiin, ja rungon muoto hahmottuu jo selvästi. Pientä säätöä oli tarpeen tehdä, koska minun kanoottini keulasteevi oli ilmeisesti kuormaliinaa kiristettäessä päässyt kääntymään muutaman millin vinoon. Epoksin sekoittaminen alkaa jo sujua; oikea notkeus syntyy helposti ja melko nopeasti. 

Limisaumassa laudat viistetään keulassa ja perässä toistensa päälle. 

Limilautojen höyläys keulassa ja perässä edellyttää tarkkuutta ja jonkin verran muototajua. Alemman laudan pää viistetään sisään ja päälle tulevan laudan alareuna viistetään alemman laudan päälle. Minkä tiiviimpi liitos, sen parempi. Ensimmäisen viisteen höylääminen oli työläin, sen jälkeen työ alkoi sujua ja kävi melko nopeasti, ja lopputuloskin oli parempi.

Finnia-kanootin rungossa ylemmän limilaudan alareuna tulee reilusti alemman laudan päälle ja muodostaa rungon kantteihin pienet negatiiviset kölit ja sivuille ”nousulistat”. Ilmeisesti ne tekevät kanootista melko suuntavakaan, vaikka se toisaalta on helppo käänneltävä. Kaareva ”pokkaus” pohjan sivulla viittaa siihen, että kanootti kääntyy kallistettaessa helposti. 

Kolmoslaudat menossa liimaukseen. Rungon muoto alkaa jo hahmottua. Keulassa näkyvä rako ei kuulu asiaan, ja se peitetään kiiloilla. Rako johtuu ilmeisesti siitä, että käytimme puista sisästeeviä, kun alkuperäisessä mallissa steevi on vain ulkopuolella, ja sisäpuoli muotoillaan epoksilla. 

Päivän lopuksi liimasin aihiot kahta melaa varten. Lapojen muodoksi valitsin majavanhännän. Siinä sitä on höyläämistä ensi viikoksi, kun kakkos- ja ykköslautojen sekä parraslistojen ja kansien liimaukset kuivuvat. Ensi viikkoon jäi myös penkkien pintakäsittely ja nauhojen kiinnitys. 

Istuinten rungot valmiina pintakäsittelyyn.

Viikko on kulunut nopeasti. Saunoin ja huuhdoin kunnolla viikon hionta- ja sahauspölyt poispalatakseni kanoottijigin ääreen sunnuntaina. 

 

 

Kanootin veistoa – vääntämällä ja pakottamalla

Kanootin laudat numeroidaan alhaalta ylöspäin. Pohjalautojen yläpuolelle tulevat neloset, sitten kolmoset, kakkoset ja ylimmäiseksi ykköset. Ykkösiin kiinnitetään aikanaan parraslistat. 

Kun lauta on tietokoneohjatusti leikattu, hiottu ja syrjältään sopivaksi höylätty, luulisi, että sen kun heittää paikoilleen. Ihan sillä tavalla se ei mene. Lautaa pitää kiertää pohjan molemmista päistään, taivuttaa kölilinjan suuntaan kaarevaksi ja samalla vääntää jigissä alaspäin. Siis pakottaa. 

Eilen katseltiin jo sopivaa melan mallia. Meloja voi veistää sillä välin kun liimaukset kuivuvat. 

Jigiin on asennettu kaaret, joissa on jokaiselle laudalle pieni pykälä. Laudan syrjä asetellaan pykälään ja puristetaan kiinni. Kolme tai neljä keskimmäistä puristuskohtaa menee helposti, mutta mitä lähemmäs keulaa ja perää edetään, sen enemmän lautaa on kierrettävä ja väännettävä, viimeisiä hartiavoimin. Tänään kävi niin, että keula piti vääntää kuormaliinalla väkisin oikeaan asentoon. Toivottavasti epoksi yön aikana kuivuu ja pitää niin kuin sen pitää. 

Kanootin sivulinja ei ole kauttaaltaan ulospäin kaartuva palko, vaan viimeisten runsaan puolen metrin matkalla pari alinta lautaa lommahtaa vähän sisään päin. Luulen, että tästä syystä neloslaudat voivat olla koko liimaustyön vaativin vaihe. Voin olla väärässä, mutta tässä vaiheessa en tiedä, millaisia liimausaskareita on vielä tulossa. 

Keula piti vääntää oikeaan asentoon kuormaliinaa kiristämällä. Juho vahtii oikeaa kireyttä. 

Tänään liimattiin siis neloslaudat ja kolmoset ja kakkoset ovat valmiina liimattavaksi. Ylin eli ykköslauta liitetään huomenna ja liimataan suunnitelman mukaan maanantaina. Siinä vaiheessa kanootilla on jo lopullinen muoto. 

Penkin rungot jyrsittiin koneella pyöreäreunaisiksi. Istuimiin mittailtiin nauhoja (tai vöitä). Tekstiilivyö venyy kastuessaan materiallista riippuen. Venymistä mitattiin ja se pitää ottaa huomioon sitten, kun vöitä päästään kiinnittämään. Sitä ennen istuinten rungot on pintakäsiteltävä. 

Majapaikan rannassa näyttää lämpimältä, mutta ei ole. 

Tänään satoi, ja sää viileni vähintään viisi astetta. Majapaikan rannassa Vohlisaaressa ilta-aurinko paistaa, mutta tuuli on kylmää. Iltauinnille on silti mentävä. 

Kanootin veistoa: Liimaa ja puristimia

Tänään kanoottityömaalla näytti iltapäivällä käytännössä ihan samalta kuin aamulla. Vaikka mitään kovin näkyvää jälkeä ei syntynyt, työt silti etenivät merkittävästi. Aloitimme päivän liimaamalla eilen muotoillut ja asetellut pohjalevyt paikoilleen. 

Ensimmäiset melanvedot Finnia-kanootilla Ämmätsänjärvessä. Kuva: Juho Paaso.

Vielä piti pohjalevyjä hieman viimeistellä, ennen kuin epoksia levitettiin kölipuun selkään. Liimaaminen on tarkkaa puuhaa, ja se on lämpötilasta riippuen tehtävä nopeasti tai erittäin nopeasti. Meillä liiman työstöaika oli puoli tuntia, ja se kului kyllä lähes viimeistä minuuttia myöten yhden pohjalevyn liimaamisessa. Liimattavana oli kahteen kanoottiin yhtensä neljä pohjalevyä. 

Kölipuun laitaa höylätään oikeaan kulmaan. Kuva: Juho Paaso.

Epoksia ei kannata pihistellä eikä toisaalta holvata ympäriinsä. Jos liimaa pihistelee, voi rakenteisiin jäädä onttoja kohtia, joihin vedellä on vahva taipumus ennen pitkää hakeutua. Ja jos vettä pääsee puurakenteen sisään, rakenne ei ole pitkäikäinen. 

Ylipursunnut epoksi ja epoksitahrat taas ovat aika työläitä poishiottavia. Huomasin sen, kun hioin yhteen liimattujen neloslautojen liitokohtia säällisen näköisiksi. 120:n paperilla sai pyörittää Festoolin epäkeskokonetta hyvän aikaa. 

Epoksia, piituhkaa ja sekoitustikkuja.

Kanootin teko rytmittyy liimausten mukaan, koska epoksi kuivuu ja saavuttaa lopullisen kovuutensa hitaasti. Jos lämpötila olisi vakio +24, kuivumisajan voisi katsoa kellosta. Hämäläisessä kesässä hallin sisälämpötila vaihtelee ja kuivuminen sen mukaisesti. Kuivumisen astetta seurataan aamuisin edellisen päivän epoksikuppien pohjilta. 

Koska kuivumista pitää odottaa ainakin seuraavaan päivään, tehdään välillä muita töitä. Tänään liimattiin yhteen seuraavat eli kolmoslautaparit ja valmisteltiin jo seuraavat eli toiseksi viimeiset. Minä liimasin kakkosparitkin, koska jään todennäköisesti jälkeen kurssikaverista taas jossain vaiheessa. 

Iltapäivän yksi askare oli istuinten runkojen valmistus. Opin piirtämään puuhun sahausmerkin veitsellä, jotta sahaus osuisi tarkalleen oikeaan kohtaan. Lyijykynän jälki on puussa vähintään millimetrin paksuinen, ja voi siis aiheuttaa millimetrin heiton. 

Puusepän työ näyttää olevan tarkkaa puuhaa ja kysyy kärsivällisyyttä. Vastaavasti tiiviin ja irvistelemättömän puuliitoksen aikaansaaminen on palkitsevaa. Kolme minunkin tekemistä neljästä liitoksesta onnistui kohtalaisesti. Vain yksi jäi vähän irvistämään, mutta sekin peittyy istuinnauhojen alle. Mielenkiintoista on seurata puusepän tinkimättömän tarkkaa työskentelyä sellaisissakin paikoissa, jotka eivät jää edes näkyviin. 

Istuimen runkoon jyrsittiin tarvittavat kolot tappiliitoksille. Kuva: Juho Paaso.

Istuimen rungon osat liitettiin toisiinsa eräänlaisella tappiliitoksella. Tappeja varten osiin jyrsittiin sopivat kolot, jotka sentään tehtiin koneella. Osat liimattiin yhteen Pur-liimalla ja puristettiin jämäkästi kuivumaan. 

Päivän päätteeksi katselimme melojen malleja. Huomenna on tarkoitus liimata melojen säleet ja kun liima on kuivaa, alkaa höylääminen. 

Katselin illalla majapaikassani Luopioisten matkailuesitteitä ja karttaa. Aika monta tulipaikkaa ja retkisatamaa näyttää Kukkian saarissa ja rannoilla olevan muutaman tunnin melonnan päässä Luopioisten keskustasta. Jos olisi kajakki mukana eikä illoiksi muita tehtäviä, kävisin iltapuhteina ainakin lähimmät tulipaikat katsomassa.

 

 

Kanootin veisto: Kavahöylä tutuksi

Kurssin nimi on kanootinrakennuskurssi. Kurssin toisen päivän perusteella alan ajatella, että kanootti veistetään, ei rakenneta. Nimittäin tänään olemme veistäneet kahdeksasta viiteen. Emme veistäneet kirveellä vaan pääosin kavahöylällä ja joitakin kohtia pienellä käsihöylällä. 

Kavahöylä on se peruskoulun teknisentyön tunneilta tuttu pieni höylä, jossa on kahvat terän molemmilla sivuilla. Tartuin kavahöylään eilen ensimmäisen kerran sitten oppikouluvuosien. Tänään olen muotoillut kavahöylällä kanootin kölipuulle muodon, jossa viistous kasvaa keulaa ja perää eli ahteria kohti. 

Höylääminen näyttää yhtä helpolta kuin mikä tahansa muuraaminen, laatoittaminen tai neulominen rutinoituneelta tekijältä. Käytännössä höyläämisen ideasta pääsee auttavasti selville höyläämällä yhden viisimetrisen kanootin kölipuun muodon esiin viisisenttisen ja puolen toista sentin paksuisen riman sisältä. Kurssikaverillani höylääminen näytti käyvän huomattavasti sujuvammin; hän on Juhon tapaan puuseppäalan ammattilainen. 

Minulle Juho näytti välillä kädestä pitäen oikeita höyläysotteita ja veisteli malliksi kiharaisia, leveitä lastuja kölipuusta. Yritin puhella niitä näitä, jotta Juho jatkaisi huomaamattaan höyläämistä mahdollisimman pitkään. Ei jatkanut, vaan riensi teroittamaan ja säätämään ripeästi höyliemme teriä.

Kölipuun ja steevien höyläämisessä tärkeintä on keskilinjan säilyminen suorana ja koskemattomana. Jos viisteet menevät väärään kulmaan, liimapintaa jää liian vähän, ja jos keskilinja ei pysy kohdallaan, tulee pohjalevyjen sovittamisessa varmasti ongelmia. 

Steevejä eli kaarevia keula- ja peräosia höylätessä ymmärtää hyvin, miksi kölipuuna käytetään viidestä kerroksesta liimattua rimaa. Jos puu olisi mikä tahansa mäntyrima, se katkeaisi varmasti, kun siitä muotoillaan puolen toista sentin vahvuinen kolmiomainen kaareva steevi. 

Kölipuun saatua oikean muotonsa nostettiin ensimmäinen pohjalevy paikoilleen. Sitä ei suinkaan liimattu heti kiinni, vaan höylättiin, kuinkas muuten. Pohjalevyissä on CNC-jyrsimen jäljiltä muutama millimetri työstövaraa, joka viimeistellään höyläämällä. Pohjalevy kiertyy keulassa ja perässä pystyasentoon, ja levyn molemmissa päissä riitti höylättävää noin viisi millimetriä. 

Kun ensimmäinen pohjalevyn puolikas oli saanut lopullisen muotonsa, se nostettiin sivuun ja höylättiin toinen puolisko. Se ei ollut millimetriäkään ensimmäistä puoliskoa helpompi, mutta kävi jo vähän nopeammin. 

Lopuksi molemmat puoliskot nostettiin paikoilleen ja pienen viimeistelyhöyläyksen jälkeen kiinnitettiin puristimilla ja kiiloilla paikoilleen liimausta odottamaan. Pohjalevyjen pystyyn kiertyvät päät painettiin käsipuristimella yhteen. 

Enpä olisi uskonut, että höyryttämätön, kuiva venelauta kestää sellaisen ”rupeliksi” vääntämisen murtumatta. Ehkäpä juuri siinä on yksi Vendia-venelaudan hienous. Toinen asia, mitä hämmästelen, on epoksi, joka sitten pitää nuo kierteelle painetut laudat kiinni kölipuussa ilman ruuveja. 

Tähän asti kurssi on tuntunut ihan mukavalta, vaikka en aiemmin ole puusepän töitä harrastanut. Millintarkka puunkäsittely on ihan muuta kuin vaikkapa talon rakentaminen, remontointi tai halonhakkuu. On mieltä virkistävää huomata, kuinka saa höylällä kaivettua puun sisältä tarkoituksenmukaisen muodon.

Juhon kärsivällinen opastus saa uskomaan, että kanootin veistämisestä selviää tavallinen toimistoihminen, jolle vaikkapa viivan vetäminen lyijykynällä puuhun oikealla tavalla ei ota heti onnistuakseen, vaikka on lähes koko ikänsä työkseen kuulakärki- ja muilla kynillä kirjoittanut.

Kanootin rakentamisen ensimmäinen päivä

Ämmätsä sijaitsee keskellä ei mitään, mutta maisema ja varsinkin Ämmätsän kartanon maille vievä mutkikas tie on kaunis. Luulenpa, että tie Luopioisista Rautajärvelle ja Ämmätsään noudattelee edelleen valtaosin ikiaikaista kärrytietä. Tielle näkyvät järvenselät eivät ole laajoja. Ne näyttävät suojaisilta ja hyvin melottavilta lähes säässä kuin säässä. 

Juho Paason Finnia-kanootti ja kajakin purjevarustus.

Vendia Woodsin kuluvan kesän ensimmäinen kanootinrakennuskurssi alkoi aamulla kahdeksalta. Jouka Dehm ja kurssin ohjaaja Juho Paaso esittelivät tilat, työkalut ja kurssin ohjelman. Siitäpä päästiin melko nopeasti rakennusjigin äärelle ja kiinni kölipuuhun.

Oikean mittaiseksi sahatun kölipuun molempiin päihin liimattiin epoksilla kaarevat steevit. Koska Finnia-kanootti ei ole ihan symmetrinen, steevit ovat hieman erilaisia. Niitä ei siis parane sekoittaa keskenään. 

Juho liimaa steeviä kölipuuhun. 

Ensimmäinen työkalu, jota kanootin rakentamiseen tarvittiin oli japaninsaha. Sain sillä heti pintanaarmun vasempaan peukaloon, mutta kun oudonmalliseen sahaan tutustui lähemmin, sahaaminen ”väärään suuntaan” hammastetulla sahalla alkoi sujua.

Kölipuun ja steevien liitoskohta viistottiin sahalla hyvin loivaan kulmaan ja viistotut pinnat höylättiin sileiksi. Kaarevien steevien höyläämisessä käytettiin kavahöylää, jollaista olin pidellyt käsissäni viimeksi oppikoulun alaluokilla, kun tehtävänä oli kaarevan vaatehenkarin höylääminen. 

Kun steevit oli liimattu kölipuuhun ja koko komeus kiinnitetty ruuvipuristimilla oikeassa asennossa jigiin, jätettiin epoksi kuivumaan yön yli. 

Kanootin kaksi pohjalautaa oli jo liimattu valmiiksi. Vedia-lauta on tavallaan mäntyvaneria, mutta sillä erotuksella, että viilut ovat eri vahvuisia ja saman suuntaisia, vain keskimmäinen viilu on poikkisuuntaan. Päällimmäiset viilut ovat 1,2 millimetrin vahvuisia. Tällä tavalla ohut lauta ei halkeile, se saadaan pitämään mittansa ja siihen saadaan sopiva taipuisuus. 

Vendia-laudan juuret lienevät Rantasalmella, missä etsittiin sulkavalaiselle kilpasoutuveneelle sopivaa venelautaa. Läyliäisissä toimiva Vendia Woods jatkoi kehitystyötä ja on päätynyt ympäristöystävälliseen ja puuta säästävään venelautatuotantoon. Vendia-lautaa käytetään myös erilaisissa sisustuksissa, koska pintaviilut ovat oksattomia ja tarkasti valikoituja. 

Kanootin noin 2,4 metrin mittaiset sivulaudat oli CNS-jyrsitty oikeaan muotoonsa, ja meille jäi tehtäväksi irrottaa laudat levyistä, hioa jatkoskohdat toisiinsa yhteensopiviksi liimata kappaleet pitkiksi laudoiksi, jotka asennetaan pohjalaudoista seuraaviksi. Siinä vaiheessa kanootti alkaa jo saada selkeää muotoa. Koska aikaa jäi, sahasimme ja hiomme seuraavankin kerroksen laudat valmiiksi liimausta odottamaan. 

Päivän päätteeksi kävin kokeilemassa valmista Finnia-kanoottia Ämmätsänjärvessä. Tarkoitus oli kokeilla kanoottia kaksikkona Juhon kanssa, mutta sillä välin kun Juho oli pukemassa melontakamppeita päälle, nousin itsekseni kanootin takaistuimelle. 

Koska kanootin takaistuin on melko takana ja pohja sinä kohtaa jo melko jyrkkä v-pohja, pieni istuma-asennon muutos sai kanootin kallistumaan laituria kohti. Horjahdin veteen kanootin ja laiturin väliin. Onneksi olin jättänyt autonavaimet ja puhelimen kuivalle maalle – varmuuden vuoksi. 

Seuraava yritys Juhon kanssa onnistui jo hyvin, jos ei välitetä tahdottomasta vapinasta, jota alaselkäni ja jalkani tuottivat ihan omia aikojaan. Kiikkerältä tuntui, tosi kiikkerältä, oli ensivaikutelmani. Vaikutelma suli sitä mukaa kun jännitys ja sitä myötä vapina lakkasi. Parin sadan metrin päässä saatoin jo rentoutua ja ajatella itse melontaa. 

Kolmannen yrityksen tein soolona niin, että meloin kanoottia etuistuimelta perä edellä. Enää ei kiikkeryys vaivannut, saatoin keikuttaa kanoottia ilman pelkoa kaatumisesta. Tässä siis pätee sama asia kuin kajakissa – siihen pitää osata istuutua, siinä pitää osata olla alaselkä rennon joustavana ja siitä pitää osata nousta maihin. Ja kun kanootin saa liikkeelle, kulku muuttuu vakaammaksi ihan samaan tapaan kuin polkupyörällä. Yritäpä pysyä polkupyörällä pystyssä paikallaan… 

Pakkastalven jää lähti – lopultakin

Keväällä 2008 aloitin avovesimelonnan 8.4. Olin huhtikuun alussa pohjoisessa hiihtämässä, ja kun tulin kotiin 7.4., jää Klaukkalan Valkjärvestä oli kokonaan sulanut. Joka vuosi ei järvelle niin aikaisin päässyt. Jonain vuonna jää lähti vasta 3.5., mutta yleensä järvi oli vapaa vappuun mennessä. 

Kainuussa en ole avoveteen päässyt yleensä ennen toukokuun puolta väliä, en tänäkään vuonna. Moni virtapaikka tosin on ollut sula läpi koko talven. 

Viime talvi oli ennätyksellisen kylmä. Kolmen kympin pakkasia riitti viikkokausia, eikä suojakelejä juuri ollut. Mökkirantani iso selkä avautui jäästä muutama päivä sitten, mutta vielä tänään tuuli ajeli joitakin kristallinkirkkaita jäälauttoja itään päin. Vesi oli aamulla laiturin päässä viisi ja puoli astetta, mutta aurinko lämmitti päivän aikana pintaveden kymmeneen asteeseen. 

Muistelin tänään meloessani, että yksitoista vuotta sitten lähdin 6.5. melomaan Suomen rannikkoa. Jäät olivat Virojoelta lähteneet vain muutamaa päivää aikaisemmin. Ei ihme, että ensimmäiset yöt teltassa tuntuivat aika vilpoisilta. Avovesimelonnan aloitin sinä keväänä huhtikuun puolen välin paikkeilla Helsingin edustalla. Perillä Torniossa olin 8.6. Vesi Torniojoessa oli silloin vielä jäätävän kylmää. 

Vasta jälkeenpäin on tullut mieleen, että sää olisi voinut toukokuussa olla todella kylmä eikä lumisadekaan olisi ollut ihan mahdotonta. Välillä toki tuuli ja satoi, mutta onneksi ei sentään myrskynnyt eikä tuiskuttanut lunta. Yhtään kokonaista sääpäivää ei tarvinnut maissa pitää. 

Vuonna 2016 meloin ensimmäisen Vuoksennauhan . Lähdin Kiuruvedeltä 28.5. ja saavuin Lappeenrantaan 8.6. Silloinkin vesi oli lähtiessä kylmää, mutta jo Kuopion kohdalla tarkeni uida oikein hyvin. 

Kevään ensimelonnalle lähdin muovisella Seabird Discoveryllä, koska meloin välillä jäiden seassa. Jää oli toisin paikoin yllättävän paksua. Kajakki välttämättä rikkonut jäätä vaan nousi sen päälle. 

Melontaretkelle kevät ja alkukesä ovat hyviä ajankohtia. Vesillä on todella vähän muuta liikennettä, mutta lintuja sitäkin enemmän. Retkisatamissa ja rannoilla on hyvin tilaa, ja ruoka säilyy kajakissa hyvin, koska vesi on vielä kylmää. Sinileväkään ei kuki kylmässä vedessä. 

Toisenlainen melontaretki – rakennetaan kanootti kahdessa viikossa

Pitemmät melontaretkeni ovat kestäneet tavallisesti viikosta vajaaseen kahteen viikkoon. Pisin, koko Suomen rannikon mittainen retkeni kesti kuukauden, ja parin yön yli- retkiä joitakin. Pitkät retkeni ovat lähteneet jostakin ja päättyneet jonnekin toisaalle. Lyhyemmät retket ovat olleet useimmin rengasretkiä. 

Kesäkuun alussa lähden parin viikon mittaiselle melontaretkelle, jonka aikana ei tarvitse meloa lainkaan, jos ei halua. Toki melomaankin pääsee. Retken tavoitteena ei ole meloa jostakin johonkin, vaan rakentaa oma kanootti. Siis kanootti, ei kajakki.

Limilautarakenteinen kanootti on reilut 4,5 metriä pitkä ja 80 cm leveä. Kurssin aikana voi meloa samanlaisella valmiilla kanootilla.

Pälkäneellä järjestettävä retki, tai oikeammin kanootinrakennuskurssi, alkaa 3.6. ja päättyy 14.6. Kurssilla opastetaan kädestä pitäen valmistamaan oma Finnia-kanootti. Kurssille mennään tyhjin käsin, ja lähdetään kotiin limilautarakenteisen kanootin kanssa. Kurssin aikana pääsee melomaan valmista kanoottia, jotta saa tuntumaa ja voi tarpeen mukaan personoida omaa kappalettaan. 

Vendia Woodsin idea on kiinnostava, ja kanoottikin on kaunis. Kanootin ulkomuoto tuo mieleen perinteisen limilautasoutuveneen, mutta myös kapean ja pitkän jokiveneen. Ideana on ottaa kurssille enintään kaksitoista osallistujaa, jotka rakentavat kurssilla kuusi kanoottia. Rakentaminen sujuu parhaiten työparilta, eli kurssi sopii hyvin vaikkapa pariskunnalle, vanhemmalle ja lapselle tai ystävän kanssa osallistuvalle. 

Kun kanootti on valmis, vieressä on Kukkian melontavedet. Vendia Woodsin Jouka Dehm kertoi, että esimerkiksi Saksassa vastaavat kurssit ovat varsin suosittuja. Voi olla, että tulevina kesinä Kukkian tulipaikoilla puhutaan saksaa tai muita vieraita kieliä. 

Finnia-kanootti oli esillä Helsingin venemessuilla. En ehtinyt messuilla käymään ja valmista kanoottia näkemään, mutta päätin silti osallistua kurssille ja lähteä kurssin lopuksi yksilapaisella melalla melomaan. Toiveenani on veistää kurssin aikana kanootin lisäksi ainakin yksi mela, mahdollisesti kaksi. Kanootti on ensisijaisesti kaksikko, joskin yksikkönäkin ihan toimiva. 

Finnia-kanootti rakennetaan limisaumalla viiden ja kuuden millin vahvuisista CNC-jyrsityistä Vedia-venelaudoista. Venelauta on erikoisvaneria, jonka pintaviilut ovat oksatonta mäntyä. Jouka Dehm kyseli, haluanko kanoottini pintaan suorasyisen ja kruunukuvioisen viilun. Ehkä käytän molempia. Samalla valitsin istuimiin tilattavan tekstiilivyön värin. 

Kanootin pinta sivellään pellavaöljyn, kuhmolaisen mäntytervan ja puutärpätin seoksella, eikä sitä päällystetä lasikuitumatolla. Menetelmä vaikuttaa perinteiseltä limisaumaveneen käsittelyltä, joskin laudan ja niiden liimauksen osalta nykyaikaan tuodulta. 

Ensimmäiset limisaumaveneet ommeltiin kasaan jänteillä tai juuripunoksilla, niittaaminen keksittiin vasta rautakaudella. Ompelemalla kasattu vene voitiin purkaa, kuljettaa pitkänkin maakannaksen tai koskipaikan yli ja kasata uudelleen. Finnia-kanootin laudat kiinnitetään toisiinsa liimaamalla. 

Kurssipaikalla on tarvittavat työkalut, materiaalit ja kunnon opastus.

Rakennettava kanootti on 456 cm pitkä, 80 cm leveä ja painaa noin 30 kiloa. Hyötykuormaa sen kerrotaan kantavan 200 kiloa. 

Vendia  Woods järjestää ensi kesänä ainakin kaksi kanootinrakennuskurssia, joista toinen on heinäkuun alussa. Molemmilla kursseilla näyttää vielä 24.3.2024 olevan tilaa - kesäkuussa kolmelle parille ja heinäkuussa yhdelle. 

Osallistun kesäkuun kurssille, ja kerron blogissani aiempien tarinoitteni tapaan, miten kanootin rakentaminen sujuu ja millaista sillä on meloa. 

Linkki kanootinrakennuskurssille