Sata kilometriä Hiidenjoella

Nousin aamulla klo 4.00, söin, nostin kajakin auton katolle ja ajoin tunnin moottoritietä Hämeenlinnaan Virvelin venelaituriin. Pakkasin eväät ja vaihtovaatteet kajakkiin, kiinnitin takakannelle imukuppikiinnitteisen venevalon ja otsalle pienen otsalampun. 

5.56 vedin ensimmäiset melanvedot säkkipimeälle selälle. 

Tuulensuunjoki näyttää tyyneltä ja virtaamattomalta. Tyynellä pinnalla näkyi voimakkaitakin pyörteitä. Myötävirtaan meloessa keskinopeus oli melkein kilometrin verran parempi. 

Pimeällä meloessa otsalamppu on oikeastaan turha. Se valaisee kajakin keulaa ja samalla haittaa näkyvyyttä kauemmaksi. Otsalamppua tarvitsee vain likkeelle lähtiessä, maihin noustessa ja tauolla. Se on kuitenkin hyvä olla esillä ja helposti käytettävissä. Joka suuntaan valkoista valoa näyttävä venevalo on kiinnitettävä takakannelle juuri häikäisyn estämiseksi. Venevalon kiinnitys on hyvä varmistaa nauhanpätkällä.

Vedenpinta ympärilläni väreili kuin olisi alkanut sataa. Satojen pikkukalojen parvet tuikkivat ympärilläni. Kalat hyppivät korkealle ilmaan. Jotkut osuivat kajakin kannelle ja jäivät hetkeksi keulakannelle kyljet välkkyen sätkimään. Välillä joku isompi kala loiskautti kunnon roiskeet ja säikäytti pimeällä, tyynellä selällä. Pian kaloihin tottui. Pysyttelin keskellä viitoitettua väylää, koska merikartaa ei ollut mukana, muuta vesiliikennettä ei ollut enkä muistanut rantojen pintakivien paikkoja. 

Yksi juomapullollinen punaista viinimarjamehua riitti hyvin koko päiväksi kahvitermoksen lisäksi. Syyskylmässä nestettä kuluu huomattavsti vähemmän kuin kesällä. 

Päivä alkoi vaalentua ennen Turengin Ahilampea. Ahilammen vieralaiturissa nousin viiden minuutin kevennykselle ja kahvikupilliselle. Enpä ollut ennen käyttänyt termospulloa meloessa. Nyt keitin ja vesi olivat mukana vain varalta.

Veneenlaskupaikka ja kanootin nostopaikka Tuulensuunjoella Hämeenlinnan väylän sillanpielessä. Paikalta on reipas kävelymatka Linnatuulen huoltoasemalle.

Jatkoin Hiidenjokea ylävirtaan. Jo Turengin maantiesillan alla olin ihmetellyt voimakkaita pöyrteitä virrassa. Eteenpäin tuntui pääsevän, mutta pyörteissä ohjaaminen vaati huomiota. Harvat lateraaliviitat heiluivat, olivat kenollaan myötävirtaan, ja niiden juuressa näkyi joen virtaus yllättävän vomakkaana.

Kernaalanjärven ylityksen jälkeen nousin Tuulensuunjokea Hämeenlinnanväylän sillalle asti. Sillan alla on veneenlaskupaikka ja pieni kanoottilaituri. Olin ajatellut jatkaa jokea Haapajärvelle, kiertää Haapajärven ja palata sitten Hämeenlinnaan. Joki näytti kuitenkin voimakkaasti virtaavalta ja pyörteiseltä. Koska joki tästä eteenpäin kapenee, arvelin virrankin voimistuvan. Päätin palata myötävirtaan.

Kierros Kernaalanjärvellä.

Söin reilun kupillisen mysliä ja juoksevaa jugurttia. Join kahvia. Vapaapäiväänsä viettävä mies laski vanhan tuulilasiveneen trailerilta jokeen. Suunnitelmana oli käydä lenkki Vanajanselällä. Edellinen yritys oli katkennut kovaan aallokkoon. Nyt oli luvassa hyvä veneilypäivä.

Varttitunnin tauon jälkeen palasin myötävirtaan. Melonta tuntui helpolta. Päivä oli kunnolla valjennut, aurinkokin näyttäytyi, mutta tuuli ei vielä noussut. Meloin Kernaalanjärven tyhjän selän kerran myötäpäivään ympäri, ja jatkoin Hiidenjokea Turenkiin.

Vauhti tuntui hyvältä ja melonta keveältä. Ajattelin, että voisin meloa pysähtymättä Hämeenlinnaan. Nousin kuitenkin Ahilammen vierasvenelaiturissa muutamaksi minuutiksi maihin. Koska melonta tuntui sujuvan, uskoin melovani pikatauon ansioista jatkossa nopeammin.

Sää oli lokakuun päiväksi lämmin. Käytin pitkähihaista urheilupaitaa ja melonta-anorakkia. Neopreenihanskat eivät tuntuneet liioittelulta, koska vesi oli jo kylmää. Greenland-kajakkini on matala ja melani aavistuksen liian pitkä. Kädet kastuvat vähintäänkin jokaisella kunnon ohjailuvedolla ja kallistuksella.

Greenlandissa ei ole peräsintä. Ohjaaminen tapahtuu kallistamalla, ohjailuvedoilla ja evällä. Evää en ole laskenut ulos missään tilanteessa viittä senttiä enempää, tällä retkellä en senkään vertaa. Greenlandin evähän on suuri, kuin kolmannes eskimomelan lavasta.

Viisi-kuusisataa kilometriä Greenlandilla on opettanut kajakin ja melan hallintaa tehokkaammin kuin tuhannet kilometrit peräsimellä ja evällä varustetulla banaanikajakilla. Nyt yli kahdeksan kilometrin keskivauhdissa ohjailu tapahtui huomaamatta, selkäytimestä tulevina pieninä lapakulman muutoksina ja kallistuksina.

Miemalanselän ja Hämeenlinnan välillä vastaani meloi kaksi aamulenkkeilijää. Jatkoin Virvelin ohi Hämeenlinnan keskustan siltojen alitse Varikkoniemeen Vanajaveden Vesikkojen laituriin. Jos olisin noussut maihin Virvelin rannassa, missä autoni oli, helppo mahdollisuus keskeyttämiseen olisi ollut olemassa. Nostin keskeyttämiskynnystä ja meloin ohi.

Vanajaveden Vesikkojen melontavaja on vanhassa teollisuuskiinteistössä. Lepäsin vajan kivilattialla vuosia sitten, kun meloin ensimmäisen kerran Hiidenjokea Vanajavedelle.

Rannassa hoidin muutaman työasian, laitoin viestin kotiin, join termospulloni tyhjäksi ja söin mysliä. Satoi hetken. Joitakin ulkoilijoita kulki ohitse. Melontavaja oli lukossa, wc:tä ei ollut. Makasin selälläni laiturilla vesisateessa. Selän nikamat paukahtelivat. Lepäsin. Kello ei ollut vielä kolmea. Yli 60 kilometriä takana. 25 minuutin tauon jälkeen jatkoin pohjoiseen. Aamuinen tuulilasiveneilijä näytti palaavan jo Vanajanselältä.

Aulangon rautaitiesillan alla vastaani tuli kaksi venettä. Enpä olisi uskonut, millaisen peräaallon jälkimmäinen vene nosti syliini.

Aulangon rautatiesillan alla tuli vastaan kaksi isoa huvivenettä. Toisen peräaalto huuhteli kajakin koko etukannen ja melontaliivin etuosan melkein kaula-aukkooan asti, vaikka veneen vauhti oli pieni. Tällaisia aaltoja ei yleensä kannata ottaa vastaan lähellä rantaa, missä aalloilla on taipumus kasvaa. Nyt en voinut vastaanottokohtaa valita.

Ruska hehkuvimmillaan.

Tuuli oli noussut sen verran, että se selvästi auttoi melontaa. Hattulanselkä näytti tyyneltä, ja melonta tuntui keveältä ja helpolta. Välillä näyttäytyvä aurinko sai ruskaiset puut hehkumaan rannoilla. En ollut ottanut mukaan karttaa tutuille vesille. Huomasin, etten muista etäisyyksiä ihan tarkasti. Hattulan vanhan kirkon kohdalta Mierolan sillalle olikin pitempi matka ja useampi käännös kuin muistin.

Hattulanselkä pohjoiseen mennessä näytti välillä tyyneltä. Silti tuuli auttoi selvästi melontaa.

En poikennut Mierolan vanhan sillan kahvilarantaan. Mierolan kapeikoissa ja siltojen alla virta tuntui taas voimakkaalta. Vesipyörteet liukuivat vastaani ja saivat kajakin käyttäytymään levottomasti.

Hattulan rantojen ruskaa.

Myös matka Mierolasta Lepaalle tuntui pitemmältä kuin muistin. Tuuli nosti matalaa aaltoa takaa. Mietin seuraavaa, päivän viimeistä etappia Lepaalta Hämeenlinnaan. Olisi vastavirta ja kohtalainen vastatuuli. Aloin kai jo väsyä. Viimeiset kilometrit pimeässä, väsyneenä, vastatuulessa ja -virrassa huolettivat.

Käännyin vähän ennen Lepaan laituria takaisin. Päätös kevensi mieltäni ja paransi hiipumaan käyvää melontafiilistä. Nousin Mierolan venerannassa viimeiselle tauolle. Söin suklaata, banaanin, leipää, mehua. Vaihdoin kuivat, paksummat neopreenihanskat. Vedin pipon päähän ja varasin otsalampun aukkopeiton taskuun. Kiinitin venevalon kajakin takakannelle. Oikaisin muutamaksi minuutiksi kapealle rannan penkille.

Mierolan venevajan räystäällä on kunnon ketka kuin ainakin merikelpoisessa kalastusveneessä tai hinaajassa.  Kajakissa kaarevuudesta käytetään nimitystä rokker.

12 minuutin tauon jälkeen lähdin viimeiselle etapille. Melonta kuivin käsin pää lämpimänä tuntui taas hyvältä. Tuuli tyyntyi. Virta ei laajemmilla selillä tuntunut. Aulangon pohjoispuolella vastaan meloi mies ilman minkäänlaista valoa. Pimeää ei vielä ollut, mutta pian tulisi. Ehkäpä hän ei ollut pitkällä lenkillä.

Hattulanselkää etelään hämärtyvässä illassa. Tuuli hiipui iltaa kohti eikä lopultakaan hidastanut melontaa viimeisellä etapilla.

Hämeenlinnan keskustaan meloin Vesikkojen laiturin kautta mutta en noussut maihin. Linna vastapäisellä rannalla oli valaistu. Iltalenkkeilijät juoksivat tai kävelivät rannan ulkoilutietä. Meloin valaistujen siltojen alta. Takaa lähestyi katettu huvivene. Se ohitti minut niin kaukaa, että aaltoja ei tuntunut pitkään aikaan. 

Puhelimen akku oli lähes lopussa. Gps:n mukaan sadasta kilometristä puuttui vielä vähän. Meloin rantoja seuraillen ja mutkitellen. Ohitin lähtöpaikan ja palasin, kun sata kilometriä täyttyisi. 

Hämeenlinnan sillat. Vielä muutama kilometri sataan.

Nousin Virvelin venelaiturin luiskalta ylös 20.05, neljätoista tuntia ja yhdeksän minuuttia lähdön jälkeen. Ajoin auton luiskalle, siirsin tavarat kajakista autoon. Vaihdoin vaatteet rannan valaistussa kalanperkauskopissa. Virvelin rantaravintolasta kävi mies tarkistamassa, mitä rannassa otsalampun kanssa puuhaillaan. Kerroin meloneeni juuri sata kilometriä. Ajoin kotiin ja saunoin. Aamulla aikaisin ajoin työhön.

Tiedän voimani ja melontatekniikkani. En uskonut parantavani sadan kilometrin melonta-aikaani muuten kuin lyhentämällä taukoja. En keittänyt kahvia, en puuroa enkä perunoita. Söin Start-mysliä ja juoksevaa jugurttia, banaaneja, suklaata, leipää, juustoa ja leikkeleitä. Kaikkea kohtuullisesti ja lopulta melko vähän. Nestettä meni vain kolmen vartin termospullo kahvia ja juomapullollinen kotona mehustettua viinimarjamehua. Taukoihin kului kaikkiaan tunti ja minuutti.

Olo pysyi lähes koko ajan kevyenä ja hyvänä. Kajakissa istuminen ei tuottanut vaivoja tai hiertymiä. Ensimmäsien etapin loppuosaa lukuunottamatta ei tuntunut nälkä eikä jano eikä toisaalta ähky. Pieni hiki oli päällä jatkuvasti niin, että lyhyilläkin tauolla alkoi palella.

Greenlandin ahtaisiin jalkatiloihin tottuu. Käytin neopreenisia, kumipohjaisia meontatossuja, joissa ei ole milliäkään kasvunvaraa. Jalkavaivat olivat vähäisiä, pientä turtumista loppupäivästä. Pohkeet sen sijaan karamppasivat. Joitakin saattaa yllättää se, että meloessa pohkeet rasittuvat. Näin tapahtuu, kun melontaliike lähtee jaloista. Krampaamiseen vaikutti myös se, että jalat ja lahkeet olivat märät koko retken ajan.

Mukana oli aivan liikaa tavaraa. Eväitä oli yli tuplat tarpeeseen nähden. Keitin ja kaasu olivat liikaa, samoin 1,5 litraa vettä. Vaihtovaatteet kuuluvat ”pakolliseen” varustukseen. En tarvinnut niitäkään. Taukofleeceäkään en viitsinyt kaivaa vaikka olisin tarvinnut.  Varamelaa kuljetan kannella aina kotijärven ulkopuolella meloessa. Vielä koskaan en ole tarvinnut. 

Tuskinpa muutaman kilon ylimääräinen painolasti retkikajakissa juurikaan vauhtia hidastaa. Varamelan, pelastautumisvälineiden tai pumpun puuttuminen voi katkaista koko matkan, pysyvästikin.

Tältä kaudelta sataset on nyt melottu. Ehkä seuraavan voisi ensi kesänä meloa ihan mielenkiinnosta jollain nopeaksi tunnetulla kajakilla. Sellaisella, missä jaksaa vaivoitta istua vähintään puoli vuorokautta. 

Satasen ruskaretki

Rautatiesilta Hämeenlinnan Aulangolla. Ruskaa ja vähän aurinkoa.

Sadas teksti tässä blogissa!

Kokeilin toukokuussa meloa sadan kilometrin päivämatkan. Lenkki jäi harmittavasti neljä kilometriä vajaaksi ja vaivasi siksi mieltäni. Melontakilometrejä on tänä vuonna kertynyt aiempaa hitaammin. Aika on kulunut muissa asioissa ja remonttia tehdessä. Jos jäät tulisivat aikaisin, voisi tuhat kilometriä jäädä vajaaksi.

Kernaalanjärvi. Käytin retkellä puhelmen gps:ää. Siksi saatoin muuttaa reittiä tuulen ja sään mukaan ilman, että tavoite jäisi vajaaksi.

Parisen viikkoa olen seuraillut työtilannettani ja lähialueiden sääennusteita siinä mielessä, että tekisin päivän melontaretken jonnekin. Tiistai-iltana päätin, että keskiviikko olisi melontapäivä. Päätin paikata keväällä vajaaksi jääneen satasen ja suuntasin tutulle Vanajavedelle.

Sadan kilometrin lenkki vei aikaa 14.09. Taukoja pidin tunnin ja minuutin, eli varsinainen melonta-aika oli 13.08. Sää oli puolipilvinen ja lähes sateeton. Retki alkoi ja päättyi pimeässä.

Käytin ensimmäisellä ja viimeisellä etapilla imukuppikiinnitteistä, paristokäyttöista venevaloa kajakin kannella. Valo on selän takana, ettei se häikäise ja haittaa näkyvyyttä eteenpäin.

Meloin Tahe Greenland T:llä ja Bracsan hiilikuitumelalla. Tällä retkellä en keitellyt perunoita ja kahveja, vaan söin pikaruokana mysliä, jugurttia, banaaneja ja suklaata. Urheilujuomana käytin kotona mehustettua viinimarjamehua. Koska näillä lihaksilla ei näköjään kovempaa melota, pitää tinkiä taukojen pituudesta.

Kyllä siinä reipas hiki oli päällä koko neljätoista tuntia. Julkaisen tarkemman retkikertomuksen lähiaikoina.

Tuulensuunjoki Kernaalanjärven länsipuolella.

Saimaan retkikertomus valmis

Retkikertomus keskiseltä Saimaalta valmistui.
Retkellä kiersimme Linnansaaren ja Koloveden kansallispuistot, meloimme joutenvedellä ja kävimme Savonlinnassa. Jälleen hieno retki.
Retkikertomukseen tästä.

Viikko Saimaalla

Kaikki rannat eivät sentään ole näin jyrkkiä. Sopivia maihinnousupaikkoja on kuitenkin vähemmän kuin vaikkapa Päijänteellä. 

Meloimme 28.7.-2.8. pohjoisella Saimaalla. Noin 240 kilometrinen reitti kulki Linnasaaren ja Koloveden kansallispuistojen kautta Savonlinnaan ja sieltä lähtöpisteeseen Rantasalmen ja Varkauden välille.

Linnasaaren ja Koloveden kansallispuistojen maihinnousu- ja leiripaikat ovat siistejä ja viihtyisiä. Leiripaikat ovat kaukana taajamista, alueille päätyvät vain tosiretkeilijät. Roskaamista tai ilkivallan merkkejä emme nähneet.

Näkymä Myhkyrän laelta pohjoiseen Linnasaaren kansallispuistossa.

Alueen maisemat ovat paikoin huikeat. Varsinkin Kolovesi, missä moottoriveneily on kielletty eikä kesämökkejä muutamaa vanhaa mökkiä lukuun ottamatta ole, on melkeinpä melojan tai soutajan paratiisi. 

Sillan alitus Savonlinnan satamassa matkalla kauppatorilta Olavinlinnaan.

Saimaan vedenpinta oli melontaviikolla 55 cm normaalia korkeammalla, lähellä tulvarajaa. Pinnan korkeus näkyi rantautumispaikoissa. Suuri osa laitureista oli jäänyt veden alle. Pääsimme melomaan monesta sellaisesta kapeikosta, joista matalalla vedellä olisi ehkä kajakki pitänyt kantaa yli. Toisaalta siltojen alla ja rummuissa kävi pään tilat ahtaiksi.

Julkaisen kuvitetun retkikertomuksen lähiaikoina.

Maalissa

Muutama kuva eilisen illan sateiselta lenkiltä. Naapurikunnassa Espoossa satoi samaan aikaan tunnissa tuuman verran vettä. 

Tämän kesän kesälomasta kuluu suurin osa kotona pintaremonttia tehdessä. Melontakilometrejä on kertynyt noin 450, mikä on pikkuisen vähemmän kuin viime ja toissa kesinä tähän aikaan. Kesän melontaretkiviikko on vielä edessä. 

Suunnitelmana on kurkistaa heinä-elokuun vaihteessa pohjoiselle Saimaalle Linnasaaren ja Koloveden kansallispuistoihin. Elokuussa voisi kokeilla keväällä vajaaksi jäänyttä satasta uudelleen Vanajavedellä. Ja parin päivän Päijänteen kierros vaikkapa Vääksystä Kelventeelle tai Lehtisen saarten saunalle voisi olla mukava.

Parasta tässä sateisessa heinäkuussa on, että saa asua kivenheiton päässä järven rannasta. Mikäpä onkaan hauskempi tapa huuhtoa remonttimaalit käsistä, kuin meloa kerran tai pari järven ympäri. Muutama eskimo ja ylätuentaharjoitukset huuhtovat tehokkaasti hiontapölyn iholta ja hartiat saavat mukavaa venytystä samalla.

100 kilometriä päivässä 2 –melkein

Meloin viime elokuussa Vanajavedellä sadan kilometrin päivämatkan. Testin iloisin yllätys oli, että huonoryhtinen, selkävaivainen toimistoihminen pystyy sellaisen päivämatkan melomaan, jos riittävästi haluaa. Melontakauden lopulla pohdin, että satasen siivun voisi ainakin kerran kesässä meloa.

Greenland T liukuu kevyesti tyynessä vedessä. Sillä pystyy pitämään helposti n. 8 km/h keskinopeutta.

Lainasin tämän kesäkauden melontatekniikkaharjoituksia varten Tahe Greenland T:n. Perinteisen grönlantilaiskajakin mallinen Greenland on suunniteltu eskimo- ja tuentaharjoituksiin sekä  aallokkomelontaan. T-malli on hieman perus-Greenlandia kantavampi ja isompiaukkoinen.

Greenland T on mukava melottava. Se tottelee herkästi kallistuksia ja melan liikkeitä. Matala takakansi on aikamiehen painolla lähes veden pinnan tasolla. Kohtuullisetkin laineet ja veneiden peräaallot huuhtelevat kannen yli, mutta kajakki on vakaa kaikensuuntaisilla aalloilla. Halusin kokeilla, miten pitkään matalakantisen kajakin sisällä ahtaissa jalkatiloissa pystyy 42 numeron jalkaa pitämään. Meloin Greenlandilla satasen.

Hämeenlinnan Virvelin laituri on hyvä lähtöpaikka. Vieressä on parkkipaikka ja kahvila. 

Viiden tunnin yöunien ja tunnin ajomatkan jälkeen lähden Hämeenlinnan venelaiturista 5.52 tyynelle Vanajalle. Greenland T liukuu kevyesti, reippaasti meloessa runkonopeus tulee helposti vastaan. 

Hämeenlinna kuuden aikaan perjantaiaamuna. Tyyntä ja hiljaista.

Lepaan laiturilla nousen muutamaksi minuutiksi heiluttelemaan varpaita ja notkistamaan selkää. Syön banaanin ja juon mustikkajugurtin. Keskinopeus on tähän mennessä 8,2 km/h. Reilusti enemmän kuin yhdelläkään lenkilläni tänä keväänä.

Männyn siitepöly kelluu laajoina lauttoina kuin sinilevä pahimpina leväaikoina. 

Vanajanselälle tullessani pari-kolme metrinen luoteistuuli rikkoo tyynen vedenpinnan. Ylitän selän sivutuulessa tuttujen saarten kautta ja nousen tauolle Jalavaniemen leirintäalueelle klo 9.42. Jalavaniemen tauko venyy tarpeettomasti, koska jään vaihtamaan kuulumisia isäntäväen ja vanhan vaununaapurini kanssa. Jatkan matkaa vasta 10.29.

Greenlandin matalan kannen alle on turha sovittaa melontatossuja sandaaleista puhumattakaan. Parhaiten kannen alle sopii paljaat jalkaterät. Käytän kymän veden vuoksi neopreenisukkia. Tauolla sukan päälle vedettävät Grocsit kulkevat hyvin takakannella.

Koska tuulee luoteesta, päätän meloa länsirannan suojassa muutaman kilometrin pohjoiseen ja vedellä sieltä suorassa myötätuulessa suoraan selän yli Vanajaniemeen. Näin lenkkini ensimmäinen osuus pitenee, eikä jälkimmäistä, eteläistä osuutta tarvitse vetää Turengin Ahilampea pitemmälle.

Männyn siitepöly täplittää veden pintaa. Keula-aallossa täplät muuttuvat ruskeiaksi vaahdoksi.

Muutaman metrin myötätuuli on mukava melottava. Vauhti pysyy helposti yllä, mutta ohjaamiseen ja aallokkoon ei vielä tarvitse kiinnittää isompaa huomiota. Kuljen matalien aaltojen mukana melkein Lepaan kapeikolle asti.

Omenankukkia Mierolan sillan pielessä.

Lepaalla ja Mierolassa nousen yhteensä kymmeneksi minuutiksi heiluttelemaan varpaita ja notkistamaan selkää. Takaisin Hämeenlinnnan keskustaan palaan klo 15.  Juon Virvelin kahvilassa munkkikahvit, ja makaan hetken selälläni laiturilla.

Hopealinja-alus tulee vastaan onneksi leveässä kohdassa. Alus nostattaa melkoisen peräaallon. Olin kerran kaatua soutuvenettä moottorilla ajaessani, kun Hopealinja sattui vastaan kapeassa kohdassa. 

15.20 jatkan etelään laiskasti vastaan virtaavaa Hiidenjokea. Neljän minuutin varpaanheilutustauon ja reilun kahden tunnin melonnan jälkeen nousen 17.35 Ahilammen venesataman laiturille. Kymmenen minuutin pikakahvin ja ananasviipaleilla vuorattujen ruisviipaleiden jälkeen palaan takaisin.

Greenland T liukuu kevyesti. Siinä missä käppyräinen Reval pysähtyy, kun melan nostaa vedestä vaikkapa valokuvan ottamista varten, Greenland T jatkaa kevyesti liukuaan. Jos varpailla olisi reilummin tilaa, tätä voisi meloa vaikka vuorokauden ympäri. Koska jalkaterät on kannen alla varpaat ulospäin, rasittuu kantapään ulkosyrjä pitkässä melonnassa ikävästi. Olin lähtiessä asetellut muutaman millin vahvuisen solumuovipalan polkimien alle kantapäitä säästääkseni. Pelkkä neopreenisukka ei anna kunnon tulea ja suojaa melontatossuihin tai sandaaleihin tottuneille jalkaterilleni.

Selänoikaisutauko. Pitkä istuminen väsyttää keski- ja yläselkää. Jos jalkaterille ei saa kunnon tukea jalkojen huonosta asennosta johtuvan  puutumisen vuoksi, melonta-asento luisuu helposti takanojaksi. Selkä rasittuu enemmän.

Nousen viimeisellä etapilla vain heiluttelemaan varpaita ja säätämään selkätukea tiukemmalle. Koska jalkaterät väsyvät ja turtuvat, melonta-asento alkaa liukua liian takanojaksi. Kunnon jalkatuki on tehokkaan melonnan kannalta yhtä tärkeä kuin kunnon mela.

Hiidenjoki on useimmilla tuulilla melkoisen suojainen. Hyviä ranatautumispaikkoja ei ole kovin tiheässä. Viime vuosina veneliikenne on lisääntynyt ja veneet suurentuneet. Kymmenmetrinen muskelivene ei ole harvinaisuus tässä leppoisasti virtaavassa joessa.

Klo 20 nousen melko vaivalloisesti Virvelin veneluiskalta ylös. Voimat on huvenneet Vanajalle ja Hiidenjoelle. Jaksan kuitenkin nostaa vielä kajakin auton katolle, syön banaanin, kerään hiestä märät vaatteet Ikean kassin ja ajan kotiin.

Greenland T. 

Aikaa retkeeni kului kaikkiaan 14 tuntia ja 8 minuuttia. Taukoja pidin 1 tuntia 40 minuuttia. Melontaan siis kului 12 tuntia 28 minuuttia. Kotona mittasin reittini uudelleen kartalta, koska olin sitä houkuttelevan luoteistuulen vuoksi muuttanut. Vanajanselällä tekemäni ylimääräinen lenkki oli liian lyhyt. Kokonaismatkaa kertyi vain 96 kilometriä. Keskinopeudeksi muodostui siis melonnan osalta 7,8km/h.

Greenland T on kevyt melottava, mutta pituuteen nähden lyhyt vesilinja rajoittaa runkonopeutta. Reval tuntuu jonkin verran nopeammalta, mutta nopeus ei synny niin helposti. Miltähän satanen tuntuisi vaikkapa Point 18 XP:llä, joka on nopea ja siinä on reilut jalkatilat?

Greenlandin pohja on hyvin loiva V.
Kajakki kääntyy helposti kallistelemalla
ja liukuu kevyesti.

Taukoihin kului taas lähes kaksi tuntia. Jalavaniemen tauko tuplaantui suunnitellusta. Lyhyitä taukoja oli liikaa, koska varpaat turtuivat ja väsyivät. Lisäksi useimmilta tauoilta lähtiessä Greenlandin evän väliin kiilautui pieni kivi tai kaksi. Evä jumiutui yläasentoonsa ja jouduin palaamaan aina takaisin evää irrottamaan.

Toiseksi viimeisellä evänirroitustauolla en viitsinyt kiireessä kaivaa retkilusikkaa tai Leathermannia kajakin luukuista, vaan käytin tarkoitukseen ananaspurkin kantta. Kannen reunan repiessä kämmeneni ja sormeni päät ja taipeet rikki, muistin, miksi evän alareunassa on usein reikä. Reikään kuuluu kiinnittää pieni narulenkki, josta ylös jumittuneen evän saa näppärästi vedettyä alas.

Evän alareunaan kannattaa porata pieni reikä ja kiinnittää siihen narulenkki. Lenkki helpottaa huomattavasti pikkukivien vuoksi ylös jumittuneen evän irroitusta. Mikään ei ole niin tylsää, kuin vesille jo päästyään palata takaisin irroittamaan evää jääkylmään veteen millä tahansa käteen sattuvalla työvälineellä. Melontakaveri voi jo vesillä ollessa kiskaista narusta jumittuneen evän irti ilman työkaluja.

Minulta on usein kysytty, tulevatko käsivarret melonnassa kipeäksi. On myös arveltu, että melonta vahvistaisi erityisesti käsivarsia. Satanen ei tuntunut käsivarsissa, koska nehän ovat meloessa melkein suorassa. Käsiä koukistetaan vain 800 gramma painavaa melaa vedestä nostaessa.

Melonta tehdään isoilla lihaksilla. Minulla satanen tuntui hartioissa, yläselässä, ylävatsan lihaksissa (niitä siis on!) ja reisissä. Nyt, vuorokausi melonnan jälkeen, oikean jalan keskimmäisistä varpaista puuttuu vielä tunto ja ananaspurkin kannen haavat kirvelevät, mutta muuten keväiset pihatyöt ovat notkistaneet selän ja jalat niin, että huomenna voisi taas meloa kympin tai kaksi.

Jää lähti Valkjärvestä

Melkein koko Valkjärvi vapautui tänään jääpeitteestä. Vain muutamassa kohtaa piti kajakkia työnnellä käsin tai melalla jääsohjoa pitkin, yhteensä ehkä vajaat pari sataa metriä.

Jotkut hankkivat kesäauton. Minulla on kesäkajakki. Tahe Greenland T, jota käytin kevään uimahalliharjoituksissa. Kyllä kajakki voi sitten olla kaunis ja tarkoituksenmukainen.