maanantai 16. heinäkuuta 2012

Maalissa


Muutama kuva eilisen illan sateiselta lenkiltä. Naapurikunnassa Espoossa satoi samaan aikaan tunnissa tuuman verran vettä. 

Tämän kesän kesälomasta kuluu suurin osa kotona pintaremonttia tehdessä. Melontakilometrejä on kertynyt noin 450, mikä on pikkuisen vähemmän kuin viime ja toissa kesinä tähän aikaan. Kesän melontaretkiviikko on vielä edessä. 

Suunnitelmana on kurkistaa heinä-elokuun vaihteessa pohjoiselle Saimaalle Linnasaaren ja Koloveden kansallispuistoihin. Elokuussa voisi kokeilla keväällä vajaaksi jäänyttä satasta uudelleen Vanajavedellä. Ja parin päivän Päijänteen kierros vaikkapa Vääksystä Kelventeelle tai Lehtisen saarten saunalle voisi olla mukava.




Parasta tässä sateisessa heinäkuussa on, että saa asua kivenheiton päässä järven rannasta. Mikäpä onkaan hauskempi tapa huuhtoa remonttimaalit käsistä, kuin meloa kerran tai pari järven ympäri. Muutama eskimo ja ylätuentaharjoitukset huuhtovat tehokkaasti hiontapölyn iholta ja hartiat saavat mukavaa venytystä samalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti