Viikko Saimaalla

Kaikki rannat eivät sentään ole näin jyrkkiä. Sopivia maihinnousupaikkoja on kuitenkin vähemmän kuin vaikkapa Päijänteellä. 

Meloimme 28.7.-2.8. pohjoisella Saimaalla. Noin 240 kilometrinen reitti kulki Linnasaaren ja Koloveden kansallispuistojen kautta Savonlinnaan ja sieltä lähtöpisteeseen Rantasalmen ja Varkauden välille.

Linnasaaren ja Koloveden kansallispuistojen maihinnousu- ja leiripaikat ovat siistejä ja viihtyisiä. Leiripaikat ovat kaukana taajamista, alueille päätyvät vain tosiretkeilijät. Roskaamista tai ilkivallan merkkejä emme nähneet.

Näkymä Myhkyrän laelta pohjoiseen Linnasaaren kansallispuistossa.

Alueen maisemat ovat paikoin huikeat. Varsinkin Kolovesi, missä moottoriveneily on kielletty eikä kesämökkejä muutamaa vanhaa mökkiä lukuun ottamatta ole, on melkeinpä melojan tai soutajan paratiisi. 

Sillan alitus Savonlinnan satamassa matkalla kauppatorilta Olavinlinnaan.

Saimaan vedenpinta oli melontaviikolla 55 cm normaalia korkeammalla, lähellä tulvarajaa. Pinnan korkeus näkyi rantautumispaikoissa. Suuri osa laitureista oli jäänyt veden alle. Pääsimme melomaan monesta sellaisesta kapeikosta, joista matalalla vedellä olisi ehkä kajakki pitänyt kantaa yli. Toisaalta siltojen alla ja rummuissa kävi pään tilat ahtaiksi.

Julkaisen kuvitetun retkikertomuksen lähiaikoina.

Maalissa

Muutama kuva eilisen illan sateiselta lenkiltä. Naapurikunnassa Espoossa satoi samaan aikaan tunnissa tuuman verran vettä. 

Tämän kesän kesälomasta kuluu suurin osa kotona pintaremonttia tehdessä. Melontakilometrejä on kertynyt noin 450, mikä on pikkuisen vähemmän kuin viime ja toissa kesinä tähän aikaan. Kesän melontaretkiviikko on vielä edessä. 

Suunnitelmana on kurkistaa heinä-elokuun vaihteessa pohjoiselle Saimaalle Linnasaaren ja Koloveden kansallispuistoihin. Elokuussa voisi kokeilla keväällä vajaaksi jäänyttä satasta uudelleen Vanajavedellä. Ja parin päivän Päijänteen kierros vaikkapa Vääksystä Kelventeelle tai Lehtisen saarten saunalle voisi olla mukava.

Parasta tässä sateisessa heinäkuussa on, että saa asua kivenheiton päässä järven rannasta. Mikäpä onkaan hauskempi tapa huuhtoa remonttimaalit käsistä, kuin meloa kerran tai pari järven ympäri. Muutama eskimo ja ylätuentaharjoitukset huuhtovat tehokkaasti hiontapölyn iholta ja hartiat saavat mukavaa venytystä samalla.

100 kilometriä päivässä 2 –melkein

Meloin viime elokuussa Vanajavedellä sadan kilometrin päivämatkan. Testin iloisin yllätys oli, että huonoryhtinen, selkävaivainen toimistoihminen pystyy sellaisen päivämatkan melomaan, jos riittävästi haluaa. Melontakauden lopulla pohdin, että satasen siivun voisi ainakin kerran kesässä meloa.

Greenland T liukuu kevyesti tyynessä vedessä. Sillä pystyy pitämään helposti n. 8 km/h keskinopeutta.

Lainasin tämän kesäkauden melontatekniikkaharjoituksia varten Tahe Greenland T:n. Perinteisen grönlantilaiskajakin mallinen Greenland on suunniteltu eskimo- ja tuentaharjoituksiin sekä  aallokkomelontaan. T-malli on hieman perus-Greenlandia kantavampi ja isompiaukkoinen.

Greenland T on mukava melottava. Se tottelee herkästi kallistuksia ja melan liikkeitä. Matala takakansi on aikamiehen painolla lähes veden pinnan tasolla. Kohtuullisetkin laineet ja veneiden peräaallot huuhtelevat kannen yli, mutta kajakki on vakaa kaikensuuntaisilla aalloilla. Halusin kokeilla, miten pitkään matalakantisen kajakin sisällä ahtaissa jalkatiloissa pystyy 42 numeron jalkaa pitämään. Meloin Greenlandilla satasen.

Hämeenlinnan Virvelin laituri on hyvä lähtöpaikka. Vieressä on parkkipaikka ja kahvila. 

Viiden tunnin yöunien ja tunnin ajomatkan jälkeen lähden Hämeenlinnan venelaiturista 5.52 tyynelle Vanajalle. Greenland T liukuu kevyesti, reippaasti meloessa runkonopeus tulee helposti vastaan. 

Hämeenlinna kuuden aikaan perjantaiaamuna. Tyyntä ja hiljaista.

Lepaan laiturilla nousen muutamaksi minuutiksi heiluttelemaan varpaita ja notkistamaan selkää. Syön banaanin ja juon mustikkajugurtin. Keskinopeus on tähän mennessä 8,2 km/h. Reilusti enemmän kuin yhdelläkään lenkilläni tänä keväänä.

Männyn siitepöly kelluu laajoina lauttoina kuin sinilevä pahimpina leväaikoina. 

Vanajanselälle tullessani pari-kolme metrinen luoteistuuli rikkoo tyynen vedenpinnan. Ylitän selän sivutuulessa tuttujen saarten kautta ja nousen tauolle Jalavaniemen leirintäalueelle klo 9.42. Jalavaniemen tauko venyy tarpeettomasti, koska jään vaihtamaan kuulumisia isäntäväen ja vanhan vaununaapurini kanssa. Jatkan matkaa vasta 10.29.

Greenlandin matalan kannen alle on turha sovittaa melontatossuja sandaaleista puhumattakaan. Parhaiten kannen alle sopii paljaat jalkaterät. Käytän kymän veden vuoksi neopreenisukkia. Tauolla sukan päälle vedettävät Grocsit kulkevat hyvin takakannella.

Koska tuulee luoteesta, päätän meloa länsirannan suojassa muutaman kilometrin pohjoiseen ja vedellä sieltä suorassa myötätuulessa suoraan selän yli Vanajaniemeen. Näin lenkkini ensimmäinen osuus pitenee, eikä jälkimmäistä, eteläistä osuutta tarvitse vetää Turengin Ahilampea pitemmälle.

Männyn siitepöly täplittää veden pintaa. Keula-aallossa täplät muuttuvat ruskeiaksi vaahdoksi.

Muutaman metrin myötätuuli on mukava melottava. Vauhti pysyy helposti yllä, mutta ohjaamiseen ja aallokkoon ei vielä tarvitse kiinnittää isompaa huomiota. Kuljen matalien aaltojen mukana melkein Lepaan kapeikolle asti.

Omenankukkia Mierolan sillan pielessä.

Lepaalla ja Mierolassa nousen yhteensä kymmeneksi minuutiksi heiluttelemaan varpaita ja notkistamaan selkää. Takaisin Hämeenlinnnan keskustaan palaan klo 15.  Juon Virvelin kahvilassa munkkikahvit, ja makaan hetken selälläni laiturilla.

Hopealinja-alus tulee vastaan onneksi leveässä kohdassa. Alus nostattaa melkoisen peräaallon. Olin kerran kaatua soutuvenettä moottorilla ajaessani, kun Hopealinja sattui vastaan kapeassa kohdassa. 

15.20 jatkan etelään laiskasti vastaan virtaavaa Hiidenjokea. Neljän minuutin varpaanheilutustauon ja reilun kahden tunnin melonnan jälkeen nousen 17.35 Ahilammen venesataman laiturille. Kymmenen minuutin pikakahvin ja ananasviipaleilla vuorattujen ruisviipaleiden jälkeen palaan takaisin.

Greenland T liukuu kevyesti. Siinä missä käppyräinen Reval pysähtyy, kun melan nostaa vedestä vaikkapa valokuvan ottamista varten, Greenland T jatkaa kevyesti liukuaan. Jos varpailla olisi reilummin tilaa, tätä voisi meloa vaikka vuorokauden ympäri. Koska jalkaterät on kannen alla varpaat ulospäin, rasittuu kantapään ulkosyrjä pitkässä melonnassa ikävästi. Olin lähtiessä asetellut muutaman millin vahvuisen solumuovipalan polkimien alle kantapäitä säästääkseni. Pelkkä neopreenisukka ei anna kunnon tulea ja suojaa melontatossuihin tai sandaaleihin tottuneille jalkaterilleni.

Selänoikaisutauko. Pitkä istuminen väsyttää keski- ja yläselkää. Jos jalkaterille ei saa kunnon tukea jalkojen huonosta asennosta johtuvan  puutumisen vuoksi, melonta-asento luisuu helposti takanojaksi. Selkä rasittuu enemmän.

Nousen viimeisellä etapilla vain heiluttelemaan varpaita ja säätämään selkätukea tiukemmalle. Koska jalkaterät väsyvät ja turtuvat, melonta-asento alkaa liukua liian takanojaksi. Kunnon jalkatuki on tehokkaan melonnan kannalta yhtä tärkeä kuin kunnon mela.

Hiidenjoki on useimmilla tuulilla melkoisen suojainen. Hyviä ranatautumispaikkoja ei ole kovin tiheässä. Viime vuosina veneliikenne on lisääntynyt ja veneet suurentuneet. Kymmenmetrinen muskelivene ei ole harvinaisuus tässä leppoisasti virtaavassa joessa.

Klo 20 nousen melko vaivalloisesti Virvelin veneluiskalta ylös. Voimat on huvenneet Vanajalle ja Hiidenjoelle. Jaksan kuitenkin nostaa vielä kajakin auton katolle, syön banaanin, kerään hiestä märät vaatteet Ikean kassin ja ajan kotiin.

Greenland T. 

Aikaa retkeeni kului kaikkiaan 14 tuntia ja 8 minuuttia. Taukoja pidin 1 tuntia 40 minuuttia. Melontaan siis kului 12 tuntia 28 minuuttia. Kotona mittasin reittini uudelleen kartalta, koska olin sitä houkuttelevan luoteistuulen vuoksi muuttanut. Vanajanselällä tekemäni ylimääräinen lenkki oli liian lyhyt. Kokonaismatkaa kertyi vain 96 kilometriä. Keskinopeudeksi muodostui siis melonnan osalta 7,8km/h.

Greenland T on kevyt melottava, mutta pituuteen nähden lyhyt vesilinja rajoittaa runkonopeutta. Reval tuntuu jonkin verran nopeammalta, mutta nopeus ei synny niin helposti. Miltähän satanen tuntuisi vaikkapa Point 18 XP:llä, joka on nopea ja siinä on reilut jalkatilat?

Greenlandin pohja on hyvin loiva V.
Kajakki kääntyy helposti kallistelemalla
ja liukuu kevyesti.

Taukoihin kului taas lähes kaksi tuntia. Jalavaniemen tauko tuplaantui suunnitellusta. Lyhyitä taukoja oli liikaa, koska varpaat turtuivat ja väsyivät. Lisäksi useimmilta tauoilta lähtiessä Greenlandin evän väliin kiilautui pieni kivi tai kaksi. Evä jumiutui yläasentoonsa ja jouduin palaamaan aina takaisin evää irrottamaan.

Toiseksi viimeisellä evänirroitustauolla en viitsinyt kiireessä kaivaa retkilusikkaa tai Leathermannia kajakin luukuista, vaan käytin tarkoitukseen ananaspurkin kantta. Kannen reunan repiessä kämmeneni ja sormeni päät ja taipeet rikki, muistin, miksi evän alareunassa on usein reikä. Reikään kuuluu kiinnittää pieni narulenkki, josta ylös jumittuneen evän saa näppärästi vedettyä alas.

Evän alareunaan kannattaa porata pieni reikä ja kiinnittää siihen narulenkki. Lenkki helpottaa huomattavasti pikkukivien vuoksi ylös jumittuneen evän irroitusta. Mikään ei ole niin tylsää, kuin vesille jo päästyään palata takaisin irroittamaan evää jääkylmään veteen millä tahansa käteen sattuvalla työvälineellä. Melontakaveri voi jo vesillä ollessa kiskaista narusta jumittuneen evän irti ilman työkaluja.

Minulta on usein kysytty, tulevatko käsivarret melonnassa kipeäksi. On myös arveltu, että melonta vahvistaisi erityisesti käsivarsia. Satanen ei tuntunut käsivarsissa, koska nehän ovat meloessa melkein suorassa. Käsiä koukistetaan vain 800 gramma painavaa melaa vedestä nostaessa.

Melonta tehdään isoilla lihaksilla. Minulla satanen tuntui hartioissa, yläselässä, ylävatsan lihaksissa (niitä siis on!) ja reisissä. Nyt, vuorokausi melonnan jälkeen, oikean jalan keskimmäisistä varpaista puuttuu vielä tunto ja ananaspurkin kannen haavat kirvelevät, mutta muuten keväiset pihatyöt ovat notkistaneet selän ja jalat niin, että huomenna voisi taas meloa kympin tai kaksi.

Jää lähti Valkjärvestä

Melkein koko Valkjärvi vapautui tänään jääpeitteestä. Vain muutamassa kohtaa piti kajakkia työnnellä käsin tai melalla jääsohjoa pitkin, yhteensä ehkä vajaat pari sataa metriä.

Jotkut hankkivat kesäauton. Minulla on kesäkajakki. Tahe Greenland T, jota käytin kevään uimahalliharjoituksissa. Kyllä kajakki voi sitten olla kaunis ja tarkoituksenmukainen.

Avoveteen 22.4.2012

Avovesikauteni alkoi tänä vuonna merellä 22.4. Meloin vajaan parin tunnin lenkin Rajasaaren rannasta Keilaniemeen Kuusi-, Lehti-, Kaski- ja Seurasaarta pujotellen. Maan suurimpien melontaseurojen lähivesillä liikkui samaan aikaan ainakin viisitoista melojaa, retkisoutukaksikko ja vain kaksi moottorivenettä. Lämmin, aurinkoinen sää ja muutaman metrin tuuli.
Huhtikuun alussa näytti siltä, että vesille pääsisi jo paljon aiemmin. Takatalvi ja viikon lomamatka viivyttivät aloitusta. Viime vuonna aloitin samana päivänä, 22.4.

Kajakki kuin hansikas

Vanha, mutta saumansa koossa pitänyt hansikas on mukava. Se on kuin osa kättä, ei haittaa eikä hierrä.

Lasikuitukajakki ei veny eikä muotoudu. Se on mikä on. Meloja muotoutuu kajakkiin, kun istuma-asentoa, polkimia ja reisitukia virittelee melontakilometrien myötä.

Tahe Revalin kantta on moitittu korkeaksi ja moni vierastaa sen kapeaa istuinta ja pienehköä M-kokoista aukkoa. Kajakkihan on vain 54 senttiä leveä ja aukkoon pääsee vain takakannen kautta. Minulle Reval sopii tuhansien melontakilometrien jälkeen kuin vanha hansikas.

Istuin on juuri sen levyinen, ettei se paina eikä hölsky. Selkätuen olen vaihtanut matalaan ja pehmeäreunaiseen, kankaalla verhoiltuun solumuoviin. Alkuperäinen tuki painoi joskus alaselän laitaläskiä tai jäi alareunastaan istuimen yläosan ja selän väliin. Joskus se kiertyi aukkoon pujottautuessa vakaatasossa väärinpäin, ja sen oikaisu kesken melonnan oli hankalaa.

Olen vaihtanut selkätuen kapeaan ja pehmeään solumuovikaistaan. Sillon tällöin kannattaa kokeilla melontaa kokonaan ilman selkänojaa. Alaselkä saa hyvää liikettä ja melonta-asento paranee automaattisesti.

Alkuperäisen istuimen pohjalla oli vajaan sentin paksuinen solumuovipehmuste. Istuimen etureuna nousi aavistuksen liian korkealle ja puudutti pitkässä istumisessa takareidet. Leikkasin pehmusteen alle viistoreunaisen sentin vahvuisen, kapean korokepalan. Toimii. Korkeammalla istuminen tehostaa melonta-asentoakin.

Kajakin sivukansi laskeutuu reisien kohdalla hyvässä kulmassa, mutta hiukan liian korkealla. Sentin paksuiset solumuovikaistat kannen alla parantavat tuntumaa ja tuntuvat kylmällä lämpimiltä. Kajakin kallistelu on helppoa ja luontevaa polvea aavistuksen nostamalla.

Jalkaterät asettuvat lähelle kohtaa, missä kyljen viistous päättyy. Kyljen viistäminen mahdollistaa melan vetämisen  hyvässä asennossa ihan kyljen läheltä. Mela sujahtaa melkein pystyasennossa veteen suunnilleen jalkaterien kohdalta.

Melonta-asennon viimeistelee polkimien etäisyys ja sijainti. Sopiva polkimen etäisyys on sellainen, että jalan saa tarvittaessa suoraksi, mutta polkimen ja reisituen avulla saa myös kunnon tuen. Tukea tarvitaan kajakin kallistelussa, tuennoissa ja eskimossa. Parhaimmillaan kajakki kytkeytyy osaksi melojaa saumatta.

Polkimiin liittyy myös jalkaterän asento. Matalakantisissa kajakeissa jalat sojottavat sivuille kuin sammakolla. Jalkojen voima ei siirry tehokkaasti melan kautta veteen. Pitkällä päivämatkalla on tärkeää, että melontatyöhön saadaan mukaan jalat, selkä ja vatsa.

Revalin kansirakenne sallii jalkaterän kääntämisen pystyyn. Asento on luonteva, jalat eivät kierry nilkasta tai polvesta. Melontaliike lähtee jaloista ja kaikki voima kohdistuu eteenpäin melontaan, vaikkei polvia kilpamelontatyylisesti yhteen saakaan.  Hyvä, että kannen alla on tilaa. En ihmettele, miksi esim. Point 18 XP:n kansi on muotoiltu jalkaterien kohdalta korkeaksi.

Ilman jalkaterän asennon miettimistä olisi syksyinen satasen päivämatka todennäköisesti jäänyt melomatta. Jalan oikean asennon opettelusta johtui, että Sulkava soutujen reitin melottuani ainoa kipeytynyt paikka oli akillesjänteet. Ennen Sulkavaa jalkojen voima oli jäänyt suureksi osaksi meloessa käyttämättä.

Kaikkien kokeilemieni kajakkien jälkeen tuttu, viritelty Reval tuntuu aina niin sopivalta. Kuin vetäisi vuosia tallatun vanhan nahkaisen vaelluskenkänsä jalkaan.

1249 kilometriä tänä vuonna

Tapaninpäivän jälkimyrsky 27.12. alkaa nousta Valkjärvellä. Puuskainen, tiukka länsi- ja luoteistuuli ei vielä nosta aallokkoa, mutta saa melan lennähtämään tukevaan alatuentaan tuon tuostakin.
Iltapäivän aurinko ei joulun aikaan korkealle nouse.

Eilen tuli täyteen 1249 km melontaa tällä avovesikaudella. Tänään Valkjärven pinta näyttää jäätyvän hiljalleen pikku pakkasessa.  Jos tuuli ja vesisateet loppuviikolla vielä hajoittavat jäät, uudenvuoden aattona ehkä nostan kajakin talviteloilta, ja melon 10-15 kilometriä lisää. 

Tilastoa:

Lähtöjä kertyi yhteensä 84.
Keskimääräinen melontalenkin pituus oli 14,87 km
Lyhin kirjattu matka on 6 km, lyhyemmäksi jääneitä kastautumisia tai halliharjoituksia en ole kirjannut.
Pisin yhden päivän melontalenkki oli 100 kilometriä.

kuukausi	km	kpl	keskimatka
huhtikuu	28	3	9,3
toukokuu	197	14	14,1
kesäkuu	116	12	9,7
heinäkuu	227	12	18,9
elokuu	303	10	30,3
syyskuu	95	9	10,5
lokakuu	133	11	12,1
marraskuu	83	5	16,6
joulukuu	67	7	9,6

- Elokuussa kertyi eniten kilometrejä ja keskimatka oli reilusti pisin. Kävin kolmen päivän retkellä Päijänteellä ja meloin yhtenä päivänä sadan kilometrin siivun Vanajavedellä.
- Heinäkuun keskimatkaa nostaa päiväretki Maa- ja Ulkokallaan sekä Partalansaaren kiertäminen. 

- Toukokuun lopussa meloin viikonloppuna Vihdin kirkolta Tammisaareen.
- Marraskuun keskimatkaa nosti päiväretki Lohjanjärven ympäri.

- Joulukuussa järvi jäätyi jo pariinkin kertaan, mutta avautui tuulten ja sateiden vuoksi aina uudelleen. Päivän lyhyys lyhensi myös melontalenkkejä.

Kun melontakautena ei melo yhtään pitkää retkeä, pitää tonnitavoitteen saavuttamiseksi lähteä lenkille melkoisen monta kertaa. Edellisen kesän 1015 kilometristä yli puolet kertyi Virojoki-Maarianhamina –melonnasta.

Tämän kesän kilometreistä kertyi Valkjärven kotirannasta 583 km. Iltalenkin keskipituus oli 10,4 km, koska lenkkejä oli yhteensä 56. Valkjärvi on tullut kierretyksi noin 83 kertaa. Lokakuun jälkeen siellä ei ole juuri muita veneilijöitä näkynyt.

Kauden ehdottomasti paras väline oli Bracsan kevyt hiilikuitumela, joka vaikutti myönteisesti sekä melontatekniikkaan että nopeuteen. Kokemuksena hienoinpia olivat Kallankareilla käynti, Sulkavan soutujen reitti ja satasen melonta Vanajavedellä. Pitkien päivämatkojen jälkeen alle viidentoista kilometrin lenkit tuntuivat lyhyiltä lämmittelyiltä.