100 kilometriä päivässä

Luin sadan kilometrin melonnasta, Yours truly 100K water festival. Hankkeen takana on meloja, joka kokeiltuaan itse sadan kilometrin melontaa kehitti siitä nettiin kilpailun. Sata kilometriä lihasvoimalla mihin tahansa suuntaan, kelissä kuin kelissä kunhan kuitenkin vedessä. Hieno idea.

Päätin kokeilla. Seurasin sääennusteita sekä Lohjanjärveltä että Vanajavedeltä. Kumpikin on alle tunnin ajomatkan päässä kotoa. Molemmissa vesissä voi meloa luontevan 60–80 kilometrin lenkin ja sitten hakea pikkulenkillä loput kilometrit.

Päädyin edellisen illan säätietojen perusteella Vanajavedelle. Vesistö on aiemmilta vuosilta tuttu, eikä suunnistaminen ja maisemien katselu veisi juuri huomiota. Lähtökohta oli siis päinvastainen kuin normaalilla retkellä. Reitistä suurin osa olisi suojaista.

Reitti kulki Hämeenlinnan Virvelin laiturilta Vanajaniemeen ja Vanajanselän eteläpäähän Jalavaniemeen. Sitten kierros Vanajanselällä ja takaisin Hämeenlinnaan. Hämeenlinnasta riittävä lenkki Hiidenjokea Turengin eteläpuolelle ja takaisin.

Aurinko nousee lähtöpaikalla Hämeenlinnan Virvelin venesatamassa

Lähdin kotoa 4.50 ja vajaan tunnin automatkan ja kajakin pakkaamisen jälkeen pääsin vesille 6.21. Melonta parimetrisessä etelätuulessa autiolla väylällä oli kevyttä ja nopeaa. Kurjet toitottivat rantaniityillä. Leveäsiipiset harmaahaikarat lentelivät kaula mutkalla lokkien kirkuessa ympärillä. Kalasääski sukelsi kalan edessäni. Ihmiset nukkuivat, luonto eli.

Pakollinen kuva Hämeenlinnasta. 

Vanha Mierolan silta Hattulan kirkolla. Sillan pielessä on kahvila. Hyvä taukopaikka.

Reitti on Vanajaniemeen asti kapeaa, jokimaista väylää. Leveimmät selät ovat Hattulan- ja Mervenselät, jotka nekin ovat kapeita.

Matala ranta Lepaan laiturin vieressä. Laituri on melojalle turhan korkea maihinnousupaikka. 

Lepaalta matka jatkuu Vanajanselälle kapeaa kanavaa pitkin.

Keitin aamukahvit Lepaan laiturissa puoli yhdeksän aikoihin. Merimelojien Häme-retkeläisten joukko meloi ohitse kohti Hämeenlinnaa. Vanajanselälle päästyäni alkoi etelätuuli tuntua. Kiersin Vanajanselällä tutut saaret ja rannat, joissa joitakin vuosia sitten seurasin lintujen pesintää. Kalasääsken pesä Kauraan etelälaidalla oli hiljainen, vaikka olin nähnyt useammankin sääksen kiertelevän selällä.

Kävin Jalavaniemen kahvilassa ja tervehdin lyhyesti rannan vanhat karavaanarinaapurini. Tauot eivät saisi venyä, jos aikoo saada sata kilometriä täyteen ennen pimeän tuloa.

Jalavaniemen matkailuvaunualueen saunarantaa. Taustan saaressa pesii laulujoutsen. Seurasin pesän elämää vuosia sitten monena kesänä. Tässä rannassa myös rakensin ensimmäisen vanerikajakkini.

Kari Kauraan saaren lähellä. Kalasääski saalistaa näissä maisemissa. Pesä on kauraan eteläkärjen rauhoitetussa saaressa. Kalasääski näkyy pisteenä karin oikealla puolella - jos pienenetyssä kuvassa näkyy.

Alkoi sataa. Jouduin pukemaan melonta-anorakin. Olin ottanut sen mukaan tavan vuoksi, muuten olin varautunut lämpimään poutaan. Vanajanselkää myötätuuleen meloessa sain muutaman pienen surffin kunnes ylitin selän sivutuulen keikuttaessa. Vastatuuli alkoi Vanajaniemessä ja jatkui Hämeenlinnaan ja Turengin ohi eteläiseen kääntöpisteeseen.

Poikkesin Lepaan laiturin lähelle veneenlaskupaikkaan ruokatauolle. Kuuden desin ohut kattila lämpenee nopeasti. Lihapullat, muusi ja kahvi syntyivät hetkessä. Söin ne sitten seisovasta pöydästä.  Sade taukosi, mutta raskaat pilvet ja nelimetrinen vastatuuli jäivät.

Lihapullat ja muusi syntyy muutamassa minuutissa. Tauoilla pitää toimia ripeästi, jos aikoo lyhentää matkan kokonaisaikaa. Melonta-ajan lyhentäminen on paljon työläämpää.

Lepaan veneluiska on kaislikon seassa sata metriä laiturista etelään. Paikka jäi toiseen suuntaan mennessä huomaamatta.

Vanajan veneilijät eivät tunnu jarruttelevan melojaa ohittaessaan. Raskasta peräaaltoa laahaavat puoliplaanarit voivat yllättää melojan kapeassa, jokimaisessa uomassa. Hankalimpia ovat ohittavan veneen aallot. Veneliikenne oli vilkkaimmillaan ja aallokko väliin korkeaa ja ristikkäistä. Väsymyksen ensimmäiset merkit alkoivat näkyä. Veneiden aaltoihin piti oikein keskittyä, ettei horjahtaisi. Surffia ei uskaltanut yrittää. Vastatuuli kulutti voimia.

Mierolassa nousin parin minuutin tauolle ja jatkoin lähtösatamaan Virveliin. Sade oli alkanut uudelleen ja yltyi tauon ajaksi. Oikeaan lapaan pisti ja peukalonhangan nahka rullautui. Puin käsiini ohuet neopreenihanskat. Otin särkylääkkeen, söin ja oikaisin laiturille pitkäkseni.

Päivän ainoa kunnon sade sattui ruokatauolle Virvelin venesatamassa. Syönti ja vartin nokoset palauttivat voimat niin, että Turengin lenkki meni lopulta helposti.

Sade loppui kohta Hiidenjoelle päästyäni. Mutkikkaassa, laiskasti virtaavassa joessa oli tuulesta huolimatta myös suojaisia jaksoja.

Sateenkaaren päässä ei ollut kultaa. Siellä oli retkeni eteläinen kääntöpiste.

Pienen venyttelyn jälkeen jatkoin sateessa Hiidenjoelle ja Turengin Ahilammelle. Sade loppui. Anorakki hiosti, mutta en malttanut pysähtyä vaihtamaan sitä kevyempään. Hiidenjoen rantoja on ahkerasti rakennettu viime vuosina. Muutama vuosi sitten joki kulki peltomaisemassa pusikkoisten rantapenkkojen välissä. Nyt avarilla rannoilla oli suuri-ikkunaisia villoja, hiekkarantoja ja möhkälemäisiä, liukuvia veneitä.

Hiidenjoen ranta-asutusta ei ollut vielä muutama vuosi sitten. Hienoa ja rauhallista seutua.

Sateen jälkeen paistaa. Lateksihihainen anorakki alkoi hiostaa tässä kelissä, mutta en malttanut pysähtyä vaihtamaan sitä kevyempään paitaan.

Turenkiin johtava kaarisilta.

Pidin Ahilammen vierasvenelaiturissa viimeisen 20 minuutin tauon. Tulin laituriin laukausten saattelemana. Kyyhkysiä kai ammuttiin vastarannan peltosaroilla. Meloin Hiidenjokea vielä ensimmäiseen jyrkkään mutkaan, kunnes käännyin ja palasin Hämeenlinnaan.

Turengin vierasvenelaituri Ahilammilla.

Viimeinen etappi laskevaa aurinkoa kohti. Tyyntyi, mutta heikko myötävirta auttoi.

Aurinko laski. Hämärsi jo. Laulujoutsen pariskunta nousi siiville Miemalan selän kaislikosta, vankila-alueen vierestä. Veden pinta nosti usvaa. Selän jälkeen nousin Miemalansalmen veneluiskalle. Etsin otsalampun takaluukusta. Ankeriaan onkijat nostelivat hämärässä siimojaan, että pääsin luiskalle ja saman tien siitä pois.

Nousin Virvelin veneluiskalla maihin 22.07. Otsalampun valossa siirsin kajakista tavarat autoon, kajakin katolle ja ajoin kotiin. Autossa haisi hiki ja märät varusteet. Olin kotona 23.20.

Olin suunnitellut retkeä edelliselle päivälle, mutta siirsin sitä tuulen vuoksi päivällä. Vasta kotona muistin, että huomenna menisin laboratoriokokeisiin. Piti siis olla syömättä ja juomatta huomiseen aamupäivään asti.

Koko retkeen kului aikaa 15 tuntia 46 minuuttia. Pidin viisi taukoa, kaksi n. 40 min ja kolme n. 20 min. Kahdesti nousin maihin vain pariksi minuutiksi. Pitkät tauot pidin Jalavaniemessä ja Hämeenlinnassa. Melontaan kului 13 tuntia 10 minuuttia. Liikkeelläolon keskinopeus oli 7,6 km/h ja koko matkan keskinopeus n. 6,3 km/h.

Reitin suunnittelin ja mittasin etukäteen retkikartta.fi:stä ja tarkistusmittasin toteutuneen reitin valokuvien ja melontalinjojen mukaiseksi. Kajakin kannella vilkutti Ventus GPS-logger, joka ei suostunut purkamaan tietojaan retken jälkeen. Olisi ollut kiinnostavaa nähdä nopeuden vaihtelut ja vastatuulen vaikutus etelään päin tullessa.

Kaksi laulujoutsenta nousi kaislikosta Miemalanselän eteläpäässä. Hämärsi jo.

Viimeinen silta, pari kilometriä vielä. Pokkarikameran yksi ongelma on hidas käynnistyminen. Jos haluaa kuvan liikkeessä tietyllä hetkellä, pitää valmistelut aloittaa ajoissa. Ensin kamera liivintaskusta ja virta päälle. Sitten muutama melanveto ja käynnistynyt kamera käteen. Sitten taas veto tai kaksi, ettei vauhti ehdi loppua kun kamera yrittää tarkentaa hämärässä. Tarkentaminen voi kestää monta sekuntia.

Kun tuntee itsensä väsyneeksi, jaksaa todellisuudessa vielä paljon. Oli tehokkaampaa pitää lyhyt maatauko kuin meloa pakonomaisesti. Suklaapatukka tai rusinat ja suolapähkinät auttavat nopeasti. Viimeiset kaksi tuntia tuntui yllättävän kevyiltä melottavilta. Laantuva myötätuuli ja kenties heikko myötävirtakin auttoivat. Väsymyksen huomasi selkeimmin tasapainon epävarmuutena pimeässä, tyynessä vedessä. Raskain oli 45–60 kilomerin jakso.

Ai että tuliko käsivarret kipeiksi. Ei tullut. Melonnan jäljet tuntuivat eniten reisissä, vatsa- ja selkälihaksissa ja lapaluiden liepeillä, lähellä niskaa. Ja akillesjänteissä! Väsytti toki. Ja vasemman peukalonhangan puolen neliösentin veresliha kirveli.

Hämeenlinna illalla, sadan kilometrin jälkeen.

Kajakki: Tahe Reval pit. 555 cm, lev. 54 cm, paino n. 25 kg
Mela: Bracsa Typhoon 100, 213 cm, 55°

Kulutus:

1,5 annosta perunamuusia ja lihapullia

1 kpl panini
2,5 litraa laihaa Fun-mehua
5 kuksaa kahvia a´2dl

6 viipaletta Real-leipää
1/3 paketti sulatejuustoa
150 grammaa suolalihaa
4 kpl ananasrenkaita

3 Snickers-patukkaa
n. 1,5 dl suolapähkinöitä ja rusinoita

vettä