Päijänteen kansallispuisto ja Kelvenne

Meloin elokuun alussa kolme päivää eteläisellä Päijänteellä. Päijänteen kansallispuisto sopii kohtuullisten päivämatkojen leppoisaan melontaretkeilyyn mainiosti. Retkisatamia on runsaasti joskin läheskään kaikissa ei saa telttailla. 

Parin vuoden takainen hyvä ja kattava taukopaikkojen listaus on Patikka.net –sivuilla: http://patikka.net/Melonta/Retkisatamia/Kelvenne-satamat.htm 

Päijänteen meloja saa hyvää retkisatamatietoa myös Päijänteen virkistysalueyhdistyksen sivuilta: http://www.paijanteenvirkistysalueyhdistys.fi/?id=421

Yleistä infoa kansallispuiston palveluista ja säännöistä voi lukea: http://www.luontoon.fi/retkikohteet/kansallispuistot/paijanne/palvelut/Sivut/Default.aspx

Kilometrien kerääjä ehtii meloa puiston saaret läpi päivässä. Maiseman ja retkisatamien puolesta puistossa voi helposti viettää viikon. 

Mallaskallio Haukkasalon eteläpuolella Padasjoenselällä.

Retkeni alkoi Vääksyn Kanavalahden satamasta, jonne voi jättää auton muutamaksi päiväksi. Satamassa on ravintola. Seuraavan kerran valmista ruokaa voi syödä Pulkkilanharjulla. Paikka on puolen toista tunnin melonnan päässä ja sopiva ensimmäisen tauon paikka.

Sääennusteen mukaan tuuli oli lähtöpäivänä neljä metriä pohjoisen ja koillisen väliltä. Ennuste kertoo kymmenen minuutin jakson keskimääräisen tuulen nopeuden tietyltä korkeudelta. Puuskissa tuuli voi olla helposti kaksinkertainen.

Pohjoinen tuuli nosti pohjois-etelä suuntaisen Asikkalanselän aallokon teräväksi. Puuskissa tuulen voimakkuus oli säätietojen mukaan kahdeksan metriä. Aallokon perusteella olisi voinut luulla puuskia voimakkaammaksi. Pystyin kuitenkin pitämään yllä kohtalaista melontavauhtia aalloista huolimatta.  Keikutti kyllä.

Kartta, kompassi ja makaroonilaatikko. Pulkkilanharjulla lounas kahveineen on edullinen ja hyvä. Retkikeitintä ei viitsi viritellä käyttöön.

Söin Pulkkilanharjun ravintolassa lounaslistalta makaronilaatikkoa, ja meloin Hinttolanselän länsilaitaa Ykskoivun eteläkärkeen. Aallokko kävi reippaammaksi. Vasta-aaltoon melominen oli hidasta, mutta hyvin hallittavissa. Aaltoja saattoi ennakoida ja väistää. Joka neljäs tai viides aalto huuhteli kapeakeulaisen kajakkini etukannen kauttaaltaan.

Ykskoivun eteläkärjessä on muutama metri hiekkarantaa ja nuotiopaikka. 

Ykskoivun kärjessä on hyvä nuotiopaikka ja tilaa parille teltalle. Saaressa on telttailukielto niin kuin useissa muissa kansallispuiston retkisatamissa ja nuotiopaikoilla. Kieltomerkit ovat toisaalla saaressa, mm. monen veneilijän tuntemassa kaakkoiskulman suojaisessa laguunissa.

Jatkoin Ykskoivun tuulensuojaista länsilaitaa Kirkkosalmen ohi ja Kelventeen länsisivua pitkin Nimettömän retkisatamaan. Kelventeen harjut suojasivat koillistuulelta ja terävältä aallokolta, kun meloi riittävän lähellä rantaa. Nimettömän retkisataman laguuni on suunnilleen Kelventeen puolessa välissä. Laguuniin johtaa kapea Mehukatti-pulloin pohjakivien väliin merkitty aukko, josta isotkin veneet hyvin varovasti ajaen pääsevät sisälle satamaan.

Nimettömän laguunin erottaa selästä kapea ruohikkoinen kannas.

Nimettömän laguunin nuotiopaikalla ei tiennyt tuulesta eikä aalloista mitään. Paikka on suojainen joskin vähän varjoinen. Hyviä, sallittuja telttapaikkoja on useita. Paikalla on retkisatamien tapaan liiteri ja kompostikäymälä. Kelventeen liitereissä on puut, kirveet, sahat ja nuotiopaikoilla muurinpohjapannut tallella ja käymälät siistejä. Paperia käymälöissä ei välttämättä ole.  

Suunnittelin loppupäivän reittiä ja keskustelin veneilijöiden kanssa. Veneilijät kiinnittävät huomionsa eri asioihin kuin meloja. Meloja tarkkailee tuulta ja sään muutoksia herkemmin ja etsii matalia, suojaisia rantoja. Veneilijää miellyttää syvät rannat, joissa voi ajaa keulan kiinni rannan hiekkaan. Moni Kelventeen rannoista sopii hyvin molemmille, koska hiekkarannat syvenevät melko nopeasti puoleen toista metriin.

Virmailan saaren rantaviivaa. Sopiva rantautumispaikka kannattaa käyttää heti, jos on maatauon tarvetta. Seuraava sopiva taukopaikka voi olla kilometrien päässä.

Jatkoin Kelventeen pohjoispään Isohiedan kautta Virmailan saaren lounais- ja länsipuolen suojaisaa väylää. Luoteistuulilla väylä on melkoinen tuulitunneli, nyt sain meloa kohtuullisessa vastatuulessa. Poikkesin Salo-nimisellä laiturilla lyhyellä maatauolla. Virmailan rannoista lähes kaikki mökkirantojen ulkopuolelle jäävä on kivikkoista louhikkoa. Sopivaa maatauon paikkaa voi joutua etsimään.

Vanha vene Virmailan rannassa parimetrisellä hiekkarannalla.

Salon kylän laituri on yksi harvoista taukopaikoista Pitkäniemen ja Kellosalmen välillä.

Kellosalmen sillan pielessä olisi ollut kahvila, mutta en malttanut jäädä tauolle. Kahvilan ranta voisi olla hyvä retken aloitus- ja päätöskohta. Vastarannan lahdessa on venesatama. Kiirehdin. Suunnittelemassani yöleirissä voisin päästä saunomaan.

Kellosalmen silta, jonka mantereen päässä on lyhyt nosto-osa. Edessä näkyy satama.

Vähä-Kellosalmen matala silta, jonka taakse Tehinselän aallot sammuvat.

Kellosalmen jälkeen meloin Vähä-Kellosalmen kautta matalan sillan alitse Tehinselän laitaan. Tuuli toi aaltoja koko kymmenien kilometrien selän pituudelta. Pari vuotta sitten meloin Päijänteen päästä päähän laimeissa tuulissa. Aallokko oli silloin helppoa. Tehinselkä näytti ja tuntui nyt toisenlaiselta. Pohjois- ja koillistuulilla on reilusti tilaa puhaltaa pitkulaisella selällä. Edelläni ajaneen pienveneen keula nosti melkoisia pärskeitä. 

Tuulesta huolimatta sivuvastaiseen aaltoon  pystyi pitämään kohtalaista vauhtia. Tavoittelin yöpaikaksi Lehtisen saaria ja retkisataman saunaa. Matkaa oli kuitenkin jäljellä useita kilometrejä. Aallokko tuli vasemmalta etuviistosta terävänä. Rannasta heijastuvat aallot heittelivät kajakkia ikävästi. Vesi huuhteli kantta mennen tullen.

Kun Tehinselkä alkoi nostella kajakin keulaa, piti kuvaaminen lopettaa ja pitää melasta kiinni kaksin käsin.

Hain kaislikosta suojaa, kunnes päätin poiketa Vaimolahteen.

Lähdin etsimään suojaa Vaimolahden pohjukasta. Uskoin löytäväni sopivan taukopaikan, jossa voisin odottaa iltayötä ja tuulen laantumista. Lahden pohjan erottaa Kellosalmen satamalahdesta vain kapea kannas. Kajakkikärry ei ollut mukanani, mutta arvelin voivani kantaa tavarat suojan puolelle, ellei aallokko asettuisi iltaan mennessä.

Luulin rantaa venekerhon laituriksi kunnes sain tietää paikan kuuluvan lahtelaiselle teollisuusmiehelle. 

Veneensä kiinnityksiä tarkistamaan tullut mökkiläinen kertoi tuulen jatkuneen jo viikon eikä laantuneen edes yöllä. Sopivaa taukopaikkaa ei tuntunut löytyvän. Kantoreittiä etsiessäni päädyin entiseen maatilamatkailutaloon, jota asutti nyt pohjoisesta muuttanut suurperhe. Perheen avuliaat pojat tarjoutuivat innokkaasti kantamaan kajakkiani tarvittavat sadat metrit, ellen sitten jäisi taloon yöksi.

Tuuli ja aallokko alkoivat laantua sillä aikaa, kun join iltakahvia paikallisten asukkaiden isossa tuvassa.

Kävelin poikien kanssa reitin Kellosalmen puolelle edestakaisin. Seurasin sään kehittymistä. Lopulta join talossa iltakahvin ja jatkoin melontaa takaisin Tehinselälle. Auringon laskiessa aallokko oli vähän rauhoittunut. Olin levännyt ja virkistynyt. En kuitenkaan lähtenyt yksin pimeässä selkää ylittämään vaan palasin hetken selkävettä melottuani Virmailan saaren pohjoisrannan yhteislaituriin yöksi.

Aurinko laski näyttävästi läikkyvälle Tehinselälle.

Laiturin liepeillä oli mökkiläisten autopaikkoja ja muutama auto. Harmittelin pienen, keveän telttani oranssinpunaista väriä. Vaikka kirkkaat varusteiden värit ovat selkeä turvallisuustekijä, toivoisi joissain tilanteissa voivansa leiriytyä huomaamattomasti. Päätin, että seuraava telttani on vihreä, ruskea tai harmaa. Tai ainakin hankin vihreän, keveän laavukankaan, jolle olisi retkillä muutakin käyttöä kuin teltan maastoon piilottaminen.

Oranssinpunainen teltta on turvallinen, jos on eksyksissä. Maantienvarteen, mökkiläisten yhteislaiturin tai luonnonsuojelualueelle leiriytyessä toivoisi teltan olevan vihreä tai maastonvärinen.

Taustalla näkyvien Lehtisten saarten sauna jäi käymättä. En viitsinyt enää aamulla lähteä saunanlämmitykseen.

Tuuli laantui aamupäivän aikana. Tehi alkoi näyttää jo ystävälliseltä.

Aamulla aallokko oli edelleen laantunut. Meloin sivutuulessa Linnasaaren kautta Tupasaaren ja Hietasaaren väliselle kannakselle karttaa tutkimaan. Saarten länsipuoli oli suojainen mutta itäpuolella aaltoili kuin Tehinslällä. Rantojen välillä on vain parin kymmenen metrin maakaista.

Virmailan saaren pohjoisrannalla maataukopaikkoja on harvassa.

Tupasaaren ja Hietasaaren välisellä kapealla kannaksella  pääsee hiekkarantaan kiinni isollakin aluksella.

Isohieta on pitkä hiekkaranta, missä tilaa on kymmenille retkikunnille. Palasin rantaan yöksi kansallispuiston kierron jälkeen.

Jatkoin saman tien Isohiedan pitkälle hiekkarannalle aamu-uinnille ja kahville. Melonta tuntui kevyeltä ja helpolta. Suuri osa Päijänteen kansallispuiston saarten rannoista on kivikkoisia tai jyrkkiä. Sopivia rantautumispaikkoja on vähän. Kelventeen harjusaaren rannoista suuri osa on hiekkaisia ja matalia. Maihin voisi nousta melkein missä kohdassa tahansa.

Sääennuste arveli tuulen laantuvan iltaan mennessä lähes kokonaan ja kääntyvän huomenna länteen. Päätin pysytellä suojaisella Padasjoenselällä ja kiertää kaikki Päijänteen kansallispuiston saaret ja retkisatamat. Ne ehtisi hyvin käymään iltaan mennessä, kun jättäisin Paatsalon ja muut itälaidan saaret seuraavaan päivään.

Vähä-Haukkasalon pyöreä kumpu. Retkisatama on saaren koilliskulmalla suojaisessa lahdessa.

Lähes äänettömästi meloena pääsee  hyvin lähelle vesilintuja. Kuikka.

Vähä-Haukkasalon suojaisa pohjoisranta. Taustalla Haukkasalon kallioseinämä.

Kelventeen satamien puuhuolto toimii ja työkalut ovat tallella.

Meloin aluksi Pitkäniemen laavun ohi Haukkasaloon ja Vähä-Haukkasalon retkisatamaan lounaalle. Toinen karttani oli Fillari-GT 1:200 000 ja toinen parin vuoden takainen muutamaan kertaan kastunut merikartan valokopio. Retkisatamien, nuotiopaikkojen ja laavujen löytäminen jäi kokonaan tarkan, rantoja seurailevan tähystyksen varaan. Kuikat eivät juuri välittäneet kajakista vaan olin vähällä meloa kuikkaperheen päälle.

Haukkasalon näyttävä kallioseinämä.

Haukkasalon lounaispuolella on hieno kallioseinämä, josta voi löytää veistoksellisia piirteitä. Seinämä näkyy Padasjoen isoon venesatamaan, missä pysähdyin syömään jäätelöä. Padasjoen satama olisi hyvä retken lähtöpaikka. Pysäköintitilaa on riittävästi ja kahvilasta voi ostaa peruselintarvikkeita. Veneliuskoja on kaksi, joista viranomais- ja vesibussilaiturin vieressä oleva on hyvin leveä. Matka Kelventeen aurinkorannikolle on kymmenen kilometriä.

Padasjoen venesatama.

Mainiemen matkailuvaunualueen rantaa suojaisalta sisälammelta.

Kurkistin Mainiemen karavaanarialueelle melomalla kapeaa kanavaa pitkin alueen keskellä olevalle altaalle. Paikka lienee veneilevän karavaanarin toivepaikka. Mainiemestä on muutama kilometri suojaisaa melontaa Isoon Lammassaareen.

Ison Lammassaaren retkisatama olisi voinut jäädä huomaamatta ellei lounaisrannan lyhyelle hiekkarannalle olisi aseteltu valkoista surffilaudan hylkyä merkiksi. Paikalla on  laavu, nuotiopaikka ja liiteri, jotka ovat siltä kohtaa kapean saaren vastapuolella. Itäpuolelta tultaessa paikka voi olla todella vaikea huomata.  Tasaisia telttapaikkoja on vähän.

Surffilaudan valkoisena hohtava hylky opastaa Ison Lammassaaren retkisatamaan.

Isosta Lammasaaresta saa etsiä sopivaa telttapaikkaa.

Jatkoin selän yli kaakkoon. Sivumyötäinen tuuli nostaa puolimetristä aaltoa. Liessaaren itäkärjessä etelä- ja pohjoissivujen hiekkarannat kohtaavat kapeana särkkänä. Retkisatamaan voi rantautua sään mukaan aina suojan puolelta. Saari olisi hieno perusleirin paikka, mutta telttailu on saaressa kielletty. Camping Forbidden –kyltti ei silti estä veneilijöitä asumasta satamassa päiväkausia.

Liessaaren nuotiopaikka.

Liessaaren kärjessä hiekkarannat kohtaavat kapeana särkkänä.

Yöleiri Isohiedan rannan pehmeässä kanervikossa. Teltan kyljessä tursottava lyttyinen uloke ei ole savuhormia varten vaan kuvausaukko, josta pitkän teleobjektiivin voi suunnata vaikka lintuja tai karhuja kohti.

Aurinko paistaa Isohiedan länteen avautuvalle rannalle pitkään.

Palasin yöleiriin muutaman kilometrin selän yli Isohiedan rannalle. Sää tyyntyi iltayöstä kokonaan. Isohieta on pitkä, länteen avautuva hiekkaranta. Hyviä telttapaikkoja on harvassa männikössä runsaasti. Vaikka ranta on suosittu leiri- ja uintipaikka, laajalla alueella ei tunnu ahtaalta.

Kolmantena melontapäivänä nousin varhain, söin aamupuuroni tyynessä rannassa ja kuuntelin kuorsausta rannan veneistä. Kiersin Hietasaaren kautta selän poikki Paatsaloon ja meloin kansallispuiston itäisiä saaria aluksi tyynessä ja sitten parimetrisessä heikossa tuulessa.

Aamun kuulaus, hiljaisuus ja tyyni vesi. Päivästä tulee kaunis.

Tyyni Höyssalmi  Pitkäniemen ja Kelventeen pohjoiskärjen välissä. Oikealla kaislikon seassa lyhyt Pikkuhieta.

Paatsalon ja Vähä-Paatsalon välissä päädyin retkisatamaan, jossa oli nuotiopaikka ja liiteri. Rantautuminen kallioiden vierestä oli hankalaa. Kaislikkoinen, matalareunainen ranta oli isojen retkiveneiden varaama. Keitin aamukahvin ja söin viimeiset leipäviipaleeni.

Paatsalon pyöreä profiili. Vähä-Paatsalo jää Paatsalon taakse Kelventeeltä katsoessa.

Paatsalojen välinen salmi on karikkoinen. Salmen eteläpuolella on melojalle sopiva matala nuotioranta.

Paatsalojen välisessä salmessa olin vähällä meloa karille. Salmen eteläpuolella huomasin Vähä-Paatsalon puolella matalarantaisen, melojalle hyvin sopivan nuotiopaikan. Ylimalkaiseen karttaani oli merkitty vain yksi leiripaikka.

Paluumatkalla Vääksyyn katsoin Hirvisaaren hienon vierasvenesataman, joka on Hollolan veneilijöiden tukikohta. Hinttolanhiekoilla oli joitakin veneilijöitä ja telttailijoita. En pysähtynyt hiekoille enkä Kirkkosalmeen, vaikka aurinko lämmitti eikä minulla ollut kiirettä.

Meloin Ykskoivun kaislikkoista itälaitaa. Etsin ja löysin laguuniin johtavan väylän, joka oli käynyt pitkän kaislikon seassa kovin kapeaksi. Nousin maatauolle Ykskoivun kärjessä. Riisuin ja uin. Keitin lohikeittopussillisen ja kahvia. Isokoskelot istuivat viereisellä kivellä ja lähtivät liikkeelle vasta, kun työnsin kajakin jälleen vesille.

Pulkkilanharjun pohjoispuolella Hinttolanselällä selällä viereeni ajoi pulpettiveneellä saksalainen perhe. Kelventeelle matkalla ollut venekunta ei tiennyt omaa sijaintiaan. Veneessä oli kompassi ja hyvä, laminoitu kartta. Neuvoin olinpaikkamme ja reitin. Jäin miettimään, miten väki osaa aikanaan takaisin lähtöpaikkaansa.

Hinttolansaaren ja Hinttolanhiekkojen välinen salmi on kaislikkoinen ja matala.

Käytin retkellä uutta kuuden desin kattilaa. MSR-keitin mahtuu muovikotelossaan kattilan sisään ja  koko paketti kaasusäiliöineen kajakin päiväluukun pienestä aukosta sisään. Kattilan halkaisija on vain 13,5 cm. Ohut teräskattila on helppo tiskata, nopea lämpenemään ja hyvin riittävä yhden hengen ruokailuun. Kahva kääntyy kuljetusasennossa kannen päälle lukiten sen kiinni. Muovikuksan ja lusikan lisäksi ei välttämättä muita astioita tarvitse.

Ennen Vääksyä poikkesin vielä Linkosaaren laavulla. Uin ja peseydyin ennen maihin ja kotiin menoa. Linkosaaren Asikkalanselän puolella on laakeat maihinnousukalliot ja mainio uimapaikka. Huomasin laavun menomatkalla, kun tuulen vuoksi kiersin saaren etelä- ja länsipuolelta.

Linkosuon laavu on saaren lounaiskulmassa. Paikalla oli runsaasti ärhäköitä muurahaisia. 

Linkosuon laavulla on kaksi nuotiopaikkaa, toinen laavulla ja toinen rannassa. 

Vääksyn Kanavalahden satama. Ravintolan vierestä alkaa 1,3 kilometrin mittainen Vääksyn kanava. Sulkuportin takaa komisen metriä ylempänä on Vesijärvi.

Vääksyn satamassa ajoin auton rantaan, siirsin tavarat ja varusteet autoon, vaihdoin vaatteet ja nostin kajakin auton katolle. Kajakin nosto kattotelineelle tuntui työläältä. Auto oli ylärinteessä ja arvelin vajaan 150 kilometrin kansallispuiston kiertelyn tuntuvan lihaksissa.

Vasta maantiellä kiinnityksiä tarkistaessani muistin, että kajakin päiväluukku oli jäänyt tyhjentämättä. Luukussa oli loput eväät, keitin, astiat, vesipullo ja joukko muuta tavaraa.

Camping forbidden

Ison Lammassaaren lyhyt hiekkaranta saaren lounaispuolella.

Monissa Päijänteen retkisatamissa on telttailu kielletty. Samoihin satamiin voivat kuitenkin retkiveneet ja laivat asettautua päiväkausiksi asumaan. Keskustelin Päijänteen retkelläni sellaisen melojan kanssa, joka telttailtuaan tällaisella alueella oli tavannut kansallispuiston vartijan.

Telttailukieltoa perustellaan luonnon ja maaston kulumisella. Veneessä yöpymisen ei katsota kuluttavan maastoa samalla tavalla. Kansallispuistossa telttailu on pääasiassa kielletty muualla kuin erikseen telttailuun varatuilla alueilla. Jokamiehenoikeuden rajoittamisella pyritään hallitsemaan maaston kulumista.

Ymmärrän kansallispuistojen rajoitukset. Puistothan ovat luonnonsuojelualueita. Hyvään retken suunnitteluun kuuluu selvittää etukäteen mahdolliset leiripaikat. Suhtaudun telttailurajoituksiin samalla tavoin kuin maanteiden levähdysalueisiin. Levähdysalueille leiriytyminen on kielletty. Olen silti tilapäisesti yöpynyt levähdysalueilla matkailuvaunussa. Alueethan on tarkoitettu levähtämiseen. Kun ilta joutuu, on parempi nukkua kun jatkaa matkaa väsyneenä.

Olen yöpynyt kansallispuistojen kielletyillä alueilla tai luonnonsuojelualueilla lintujen pesimäajan ulkopuolella, jos matkan jatkamiseen väsymyksen ja/tai sään vuoksi on sisältynyt kohonnut onnettomuusriski. En ole pitänyt menettelyä kovin tuomittavana. Olen huolehtinut siitä, että maastoon ei jää mitään jälkiä käynnistäni. Samaa periaatetta noudatan muutoinkin liikkuessani telttaillen tai matkailuvaunulla.

Joskus rajoitukset toki ihmetyttävät. Esimerkiksi Ykskoivun laguunin ranta ja eteläkärjen nuotiopaikan maasto ovat polkeentuneita kuin öljysoratie. En ymmärrä, millä tavalla vajaan kolmen neliömetrin telttani voisi maastoa vielä lisää kuluttaa. En ymmärrä, miten telttailijan jalanjälki varvikossa poikkeaa retkiveneilijän jalanjäljestä. Epäselväksi jää myös, voiko kuluneen Vähä-Haukkasalon laavussa yöpyä. Telttailu saaressa on joka tapauksessa kielletty.