Partalansaarta kiertämässä

Tutkin heinäkuun loppupuolella Puumalan Mannilanniemessä Ryhälän osakaskunnan kalastusalueen kartasta sopivaa melontalenkkiä. Kartan mittakaava oli 1:25000. Meloin nopeasti ulos kartalta Puumalan suuntaan ja umpiperään. Oli palattava takaisin.

Tutkin majapaikassa reittiä Puumalaan Fillari-Gt:stä. Huomasin, että Mannilanniemen vastaranta on Partalansaari. Sulkavan suursoutujen reitti kiertää Partalansaaren ympäri ja Mannilanniemen ohi. Hetkessä kypsyi ajatus meloa Sulkavan soutujen reitti.

Lähtö Mannilanniemestä klo 7.30. Tyyntä.

Lähden liikkeelle aamulla puoli kahdeksalta. Olin piirtänyt 1:200000 Fillari-karttaan netistä tarkistamani reitin. Karttani mittakaavan ongelma ilmenee melko pian. Karttaan on merkitty vain suuremmat saaret ja pienten saarten ryhmä on merkitty yhdeksi isommaksi saareksi. Yksi millimetri kartalla on kaksisataa metriä vedessä. Karttaviivan piste on vajaa hehtaari.

Haapaselällä vesi muuttuu kuoppaiseksi.

Melon heti alkuun umpiperään. Kuivisaaren ja mantereen välissä ei olekaan salmea vaan kapea kannas. Peruutusmatka ei ole pitkä. Lajunvirta oli lähtiessä tyyni, mutta 6-8 metrin itätuuli alkaa tuntua sivuvastaisena virran avartuessa Haapaseläksi.

Kietävälän lossin etelärannalla on venesatama ja luiska.

Kerinniemen kärjen jälkeen itätuuli pääsee puhaltamaan suoraan vastaan pitkin Kietävälänvirtaa. Kietävälän lossin eteläpäässä olisi venesatama ja hyvä taukopaikka. Melon Partalansaaren puolta ja etsin sopivaa taukopaikkaa pohjoisrannalta.

Pääskysaarilla ei ole vielä kesämökkejä. Toivottavasti ei tulekaan.

Vesi on kirkasta. Pohja näkyy vielä kahden metrin syyvyydessä.

Rannat ovat enimmäkseen kallioisia ja paikoin pystysuoria. Maisema on kyllä komea, mutta meloja joutuu etsimään sopivaa rantautumispaikkaa. Ja kun matala ranta löytyy, siinä usein miten on kesämökki tai kaksi. Nousen asumattomille Pääskysaarille keittämään aamukahvia. Edellisen niemen kärjessä olisi ollut Hirviniemi, mikä on Sulkavan soutajien yksi välietappi.

Rannat ovat enimmäkseen joko kivikkoisia tai jyrkkiä komeita kallioita.

Lasken niemenkärkiä, joiden ohi melon, että löytäisin tien Oulunsaaren länsipuolen salmeen. Kartan kolmen kärjen sijasta kärkiä on viisi, mutta löydän reitin silti helposti. Oulunsaaren sivulla on tyyntä ja suojaisaa. Melon, kunnes salmi päättyy umpiperään. Palaan takaisin ja huomaan kapeahkon, laidoilta kaislikkoisen  aukon Lepistönselälle. Olen melonut ajatuksissani ohi, koska etsin kartasta katsomaani puolen kilometrin levyistä aukkoa.

Melon suoraan pohjoiseen. Itätuulen nostama sivuaallokko heijastuu ikävästi Tuoreniemen komeista pystyruorista kalliorannoista. Ristiaallokko rauhoittuu yhdensuuntaiseksi, kun melon kauemmas rannasta.

Edessä pitäisi kartan mukaan olla kaksi saarta, joiden välisestä salmesta sulkavalaiset pienveneet soutavat. Kirkkoveneet kiertävät selän puolelta. Edessä on saaria kuitenkin enemmän. Kiertelen saaria ja pysyttelen suojassa itätuulelta. Pian näkymä ei mielestäni enää vastaa karttaa.

Kaivan puhelimen muovipussistaan liivintaskusta, ja käynnistän gps:n. Puhelin paikantaa minut  suunnilleen Ukonsaaren tienoille. Saarta ei tosin näy puhelimen näytössä. Olen kai suunnilleen keskellä Lepistönselkää.

Vekaran lossin kohdalla on pitkästi matalaa rantaa.

Jatkan melontaa nyt selän puolella tuulesta huolimatta. Pidän suunnan 330-340 asteessa. Puolen tunnin kuluttua etuoikealla pitäisi näkyä Vekarasalmen lossi. Keltainen lossi ilmestyy näköpiiriin kuitenkin lähes saman tien kahden saaren välistä. Olen siis ainakin kolme kilometriä pitemmällä kuin gps väitti. Olen myös sivuuttanut retkeni puolen välin, missä oli tarkoitus pitää kunnon tauko. Olen hämmästynyt. Gps näyttää väärin tai karttapohja on virheellinen, ja vauhtini on ollut nopeampi kuin luulin.

Vekaransalmen lossi.

Etsin sopivan hiekkarannan taukopaikaksi Vekaran lossin kohdalta Partalan saaren puolelta. Sopivaa mökitöntä rantaa on pitkästi. En viitsi ylittää selkää lossirannan puolelle, vaikka siellä voisi olla jopa kahvila. En tiedä onko siellä. Syön ja lepään rannan sileällä kalliolla. Lossi jyrähtää kuin ukkonen määrävälein vastarannan laituriin. Vajaan tunnin kuluttua väsyn lepäämiseen ja jatkan matkaa.

Lossirannan jälkeen reitti kääntyy länteen ja saan avukseni vauhdikkaan myötätuulen. Matka etenee nyt nopeasti. Hakovirta ja virran ylittävä korkea silta ovat pian edessäni. Poikkean lyhyelle maatauolle. Otan valokuvia väkivaltaisesti maiseman poikki kulkevasta sillasta. Kävelen sillan alla olevalla kymmenien metrien pituisella yksityisellä betonilaiturilla, johon veneiden kiinnittäminen on ehdottomasti kielletty. Ihmettelen, kuka yksityinen ja miksi rakentaa tällaisen laiturin tällaiseen paikkaan.

Hakovirran lossi.

Hakovirran yksityinen pitkä betonilaituri, johon kiinnittyminen on kielletty.

Linnavuoren kallioseinämä nousee 55 metriä vedenpinnasta. Purjevene näyttää pieneltä kallion juurella.

Ohitan Sulkavan linnavuoren vastarantaa meloen. Sää on pilvinen, melkein sataa vettä. Veneliikenne virrassa on vilkasta enkä lähde ylittämään virtaa linnavuoren puolelle. Tyydyn ottamaan reitin upeimmasta nähtävyydestä suttuisen valokuvan kajakkia pysäyttämättä. Vuoren laituriin kiinnittynyt puinen purjevene näyttää pieneltä 55 metriä korkean pystysuoran kallion juurella.

Vauhdikas myötätuulimelonta jatkuu, kunnes reitti kääntyy Enonvedellä etelää kohti. Tyyntyy. Varmavirta kulkee rantakallioiden ja rinteiden välissä tuulelta suojassa.

Etsin viimeistä kahvitauon paikkaa. Matalat rannat on mökkirantoja, korkeisiin on vaikea nousta. Poikkean Hiekkaniemen rantaan heti kesämökkien jälkeen parin kauniisti patinoituneen mustan savolaisveneen tuntumaan. Ranta vaikuttaa yhteisrannalta.

Mökkien läheisyyden vuoksi en pidä pitkää taukoa enkä ryhdy keittopuuhiin. Syön kevyesti ja kaadan käyttämättä jääneet vedet pois. Jatkan melontaa. Matkaa ei ole enää paljon.

Savolaismallista vanhaa puupintaa.

Reilun neljän kilometrin jälkeen huomaan vasemmalla erikoisen kivimuodostelman. Kahden siirtolohkareen väliin on kiilautunut kuution kokoinen kivensiru. Melon lähemmäksi ja otan valokuvia. Myöhemmin katson nettikartasta paikan nimen, Rakokivi.

Loppumatkalle nousee tiukka sivuvastainen tuuli. Nousee ukonilma. Ehdin juuri alkavan sateen ja ukkosen alta pois.

Rakokivi.

Noin kuudenkymmen kilometrin retkeen kului aikaa kymmenen tuntia, josta melontaan vajaat kahdeksan. Vauhti on tavalliselle toimistoihmiselle ja käyräköliselle merikajakille reipas. Keskinopeus lähentelee kaarevalinjaisen merikajakkini runkonopeutta. Tällä tuloksella en olisi ollut aivan viimeinen Sulkavan soutujen yleisessä sarjassa.

Partalansaari kannattaa meloa ympäri, jos aikaa on ja paikalle jollain tavalla pääsee. Sulkavan retkisarjassa matkaan varataan kaksi päivää. Minulle yksi melontapäivä oli sopiva. Ajan kanssa jos meloo, niin Sulkavan linnavuorella kannattaa ehdottomasti käydä. Samoin valokuvaamiseen ja maiseman ihailuun voisi käyttää aikaa helposti useammankin päivän. Sopivia leiripaikkoja varmasti löytyy ajan ja kunnon karttojen avulla.

Jyrkkärantaisistakin saarista voi löytyä lyhyt, matala hiekkarannan pätkä tai laakea rantakallio ja sopiva telttapaikka joltain sivulta. Sopivia leiripaikkoja ainakin Kylmäsaaren retkisatamassa Haapaselän pohjoispäässä, Pääskysaarilla, Oulunsaaren länsilaidalla ja Vekaran lossin kohdalla Partalansaaren puolella.

Reitillä pääsee melomaan kaikkiin kompassisuuntiin, joten tuulen suunnalla ja reitin kiertosuunnalla ei ole juuri merkitystä. Renkaan muotoisella reitillä kajakkien kuljettamista lähtö- ja tulopaikkojen välillä ei tarvitse suunnitella. Reitin varteen pääsee autolla huomattavan monessa eri kohdassa, jos matka tapaturman vuoksi tai muusta syystä keskeytyy.