torstai 28. heinäkuuta 2011

Suezin kanava

Luin pohjalaisten melojien antologiasta, että Kalajoella on Suezin kanava –niminen paikka.



Matka Keskuskarilta Suezille ei ole pitkä. Silti ukkoskuuropäivän sää ehtii vaihtua meloessani moneen kertaan. Alkumatkalla kuulen takaani voimistuvaa kohinaa. Käännyn katsomaan. Kaatosaderintama lähestyy nopeasti. Auringon säteet laskeutuvat pilvien raosta veden päälle.  Käännän kajakin kuvanoton ajaksi aurinkoa kohti.

Suezin kanava yhdistää Leton Vihaslahden Hiekkasärkkien puolen Keihäslahteen. Kanava kaivettiin 1956 helpottamaan pienveneliikennettä ja nimettiin silloisen Suezin kriisin mukaan.

Kalajoen merenrannat ovat hyvin matalia. Tuulisella avoimella rannalla aallokko voi olla vaikeaa ja vaarallista. Pohjan hiekkasärkät lisäksi liikkuvat kaiken aikaa.
Hiekkasärkät liikkuvat ja muotoutuvat jatkuvasti uudellen

Suez yhdistää Vihaslahden ja Keihäslahden Kalajoen Letolla
Sade lakkaa pian. Kajakkini juuttuu hiekkaiseen pohjaan. Rannan läheltä alkava hiekkasärkkä ulottuu kauas merelle. Peruutan ja kierrän särkän.

Suezin kanava on merkitty Keihäslahden kaislikkoiseen pohjukkaan huomaamattomin kepein. Väylä on kapea. Mela osuu pohjaan heti epämääräisen väylän ulkopuolella. Osun kuitenkin lähes suoraan kaislikon seasta alkavan kanavan suulle. Kanavan mantereen puoli liittyy Vihaslahden luonnonsuojelualueeseen.
Kanavan mantereen puoli kuuluu Vihaslahden luonnonsuojelualueeseen

Kanava on merkitty kaislikon sekaan huomaamattonin kepein

Suezin kriisi syntyi, kun Egypti Nasserin johdolla kansallisti brittien ja ranskalaisten omistaman kanavan. Tällä kertaa kriisi puhkeaa, kun melon brittihenkisen, reviiriään vartioivan lokkipariskunnan ohi. Kanavan loppupäässä lokit aloittavat aggressiiviset painostustoimet, jotka pakottavat minut lopulta kääntymään ympäri ennen Vihaslahtea ja palaamaan Keihäslahden puolelle.
Sataa reippaaati. Ukkonen ei kuitenkaan nouse päälle.

Sade alkaa uudelleen ja voimistuu nopeasti. Tuulee. Muutaman jyrähdyksen jälkeen ukkonen on lähes päällä. Melon suorinta tietä takaisin. Nousen matalan särkän kohdalla kajakista ja vedän sen särkän yli. 

Ukonilma meren avaralla rannalla on vaikuttava, mutta ei miellyttävä. Salamat rätisevät kuin veden pinnassa, ja jyrinällä on tilaa kaikua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti