1249 kilometriä tänä vuonna

Tapaninpäivän jälkimyrsky 27.12. alkaa nousta Valkjärvellä. Puuskainen, tiukka länsi- ja luoteistuuli ei vielä nosta aallokkoa, mutta saa melan lennähtämään tukevaan alatuentaan tuon tuostakin.
Iltapäivän aurinko ei joulun aikaan korkealle nouse.

Eilen tuli täyteen 1249 km melontaa tällä avovesikaudella. Tänään Valkjärven pinta näyttää jäätyvän hiljalleen pikku pakkasessa.  Jos tuuli ja vesisateet loppuviikolla vielä hajoittavat jäät, uudenvuoden aattona ehkä nostan kajakin talviteloilta, ja melon 10-15 kilometriä lisää. 

Tilastoa:

Lähtöjä kertyi yhteensä 84.
Keskimääräinen melontalenkin pituus oli 14,87 km
Lyhin kirjattu matka on 6 km, lyhyemmäksi jääneitä kastautumisia tai halliharjoituksia en ole kirjannut.
Pisin yhden päivän melontalenkki oli 100 kilometriä.

kuukausi	km	kpl	keskimatka
huhtikuu	28	3	9,3
toukokuu	197	14	14,1
kesäkuu	116	12	9,7
heinäkuu	227	12	18,9
elokuu	303	10	30,3
syyskuu	95	9	10,5
lokakuu	133	11	12,1
marraskuu	83	5	16,6
joulukuu	67	7	9,6

- Elokuussa kertyi eniten kilometrejä ja keskimatka oli reilusti pisin. Kävin kolmen päivän retkellä Päijänteellä ja meloin yhtenä päivänä sadan kilometrin siivun Vanajavedellä.
- Heinäkuun keskimatkaa nostaa päiväretki Maa- ja Ulkokallaan sekä Partalansaaren kiertäminen. 

- Toukokuun lopussa meloin viikonloppuna Vihdin kirkolta Tammisaareen.
- Marraskuun keskimatkaa nosti päiväretki Lohjanjärven ympäri.

- Joulukuussa järvi jäätyi jo pariinkin kertaan, mutta avautui tuulten ja sateiden vuoksi aina uudelleen. Päivän lyhyys lyhensi myös melontalenkkejä.

Kun melontakautena ei melo yhtään pitkää retkeä, pitää tonnitavoitteen saavuttamiseksi lähteä lenkille melkoisen monta kertaa. Edellisen kesän 1015 kilometristä yli puolet kertyi Virojoki-Maarianhamina –melonnasta.

Tämän kesän kilometreistä kertyi Valkjärven kotirannasta 583 km. Iltalenkin keskipituus oli 10,4 km, koska lenkkejä oli yhteensä 56. Valkjärvi on tullut kierretyksi noin 83 kertaa. Lokakuun jälkeen siellä ei ole juuri muita veneilijöitä näkynyt.

Kauden ehdottomasti paras väline oli Bracsan kevyt hiilikuitumela, joka vaikutti myönteisesti sekä melontatekniikkaan että nopeuteen. Kokemuksena hienoinpia olivat Kallankareilla käynti, Sulkavan soutujen reitti ja satasen melonta Vanajavedellä. Pitkien päivämatkojen jälkeen alle viidentoista kilometrin lenkit tuntuivat lyhyiltä lämmittelyiltä.

Navigointi

Navigointi eli vedessä suunnistaminen poikkeaa maalla suunnistamisesta. Melojalle suositellaan usein maastokarttoja. Pienissä vesissä maastokartasta on varmaan enemmän iloa, mutta isommissa vesissä merikartta tai vastaava on tarpeellinen.

Vesibussin peräaalto Raumanmeren saaristossa eli uudessa Selkämeren kansallispuistossa.

Maalla suunnistaja tietää tarkalleen, missä suuntaa ottaessaan on. On mahdollista kulkea tarkasti kartan mukaan ja mitata todelliset kulkumatkat ja -suunnat kartalta.

Vedessä tilanne on toinen. Luulet olevasi jossakin. Sinun ja pohjan välissä on vettä, joka virtaa jonnekin ja tuuli vie sinua jonnekin toisaalle. Tuulen suunta voi vaihdella tai kääntyä, samoin virran voimakkuus. Suuntimalla voit paikantaa itsesi tietylle alueelle, et tiettyyn pisteeseen.

Perämerellä. Ei tuule eikä sorra, mutta huomaamatta virtaa noin puoli solmua Pohjanlahden rannikkoa pohjoiseen.  

Mittaat kartalta suunnan. Vähennät suunnasta vuotuisen erannon ja kompassin suunnanmukaisen eksymän, jos se on tiedossa. Nämä voivat tehdä helposti 10-15 astetta.

Yrität arvioida virran ja tuulen suuntaa ja voimakkuutta ja vaikutusta kuljettavaan suuntaan ja matkaan. Näkymätön vedenpohja vaikuttaa virtaan ja aallokkoon, rannan muoto  ja korkeus tuulen suuntaan ja voimakkuuteen.

Kymmenen metrin sivutuulessa kevyen kajakin sorto voi olla kymmeniä asteita ja vastavirran nopeus lähes sama kuin melontanopeutesi. Voi olla, että yrittäessäsi eteenpäin päädyt huomaamattasi taakse ja sivulle. Muutaman tunnin selän ylityksen aikana sää ehtii muuttua.

Maakallan kalastajien vajoja.

Melonta kartan ja kompassin avulla tuulisella selällä muistuttaa uusien asioiden kehittämistä. Päämäärä on selvillä, kaikki muu on epävarmaa. Et ihan tarkalleen tiedä, missä olet, etkä ihan tarkalleen, minne tulet ja milloin olet perillä. Suoraa tietä harvoin on. Suuntaa on korjattava, aikataulua tarkistettava ja tuuleen ja virtaan reagoitava.

Gps sijoittaa sinut vedessä yhtä tarkasti kuin maalla, jopa 10 metrin tarkkuudella. Paikantaminen edellyttää, että kuljet vähintään 4-5 km/h johonkin suuntaan ja että sähköä riittää gps:n tarpeiksi. Gps näyttää kulkunopeutesi ja suuntasi veden pohjan suhteen. Virta ja sorto huomioidaan automaattisesti.  Helppoa niin kauan kuin laite toimii.

Minulle melonnan yksi viehätys on navigointi kartan ja kompassin avulla. En omista erillistä gps-laitetta, mutta sekstantin voisin hankkia. Sillä mitataan taivaankappaleiden korkeutta horisontin suhteen ja lasketaan sijainti sen perusteella.

Rahjan karikkoista ja matalaa saaristoa.

Puhelimen gps on tarvittaessa aina mukana. Muutaman kerran olen sillä tarkistanut sijaintini, kun aallokon tai suurpiirteisen kartan (1:200 000) vuoksi on ollut epävarmaa, missä olen. Sulkavan vesillä puhelin paikansi muutaman kilometrin verran pieleen kai siksi, etten ollut riittävässä liikkeessä vaan lähes paikallaan.

Rannikkolaivurikokeessa

Heinäkuiselta Raumanmereltä, Kylmäpihlajan majakalta matereelle päin. Kylmäpihlajan majakka on parin kolmen tunnin melontamatkan päässä Raumalta. 

Viimekeväisen rannikkolaivurikurssin koe jäi ulkomaanmatkan vuoksi väliin. Kävin kokeessa tänään.

Kurssin asiat palautuivat mieleen muutamassa illassa. Eniten teetti työtä merkintälaskut ja vuorovesi. Kumpaakaan osaamista ei meloja ihan ensimmäisenä tarvitse. Eikä niitä lopulta kokeessa tarvittu monessakaan tehtävässä. Mutta osaan ne.

Koetehtävissä kysyttiin kompassioppia, sortoa, vuorovesivirtaa, vuoroveden korkeutta satamassa, eksymän määrittämistä, paikanmääritystä tutkalla, merkintälaskulla ja suuntimilla. Suuntimatehtävistä toisessa oli kaksinkertainen keulakulma ja toisessa kipparisuuntima.

Tekstikysymyksissä kyseltiin sääopista, Schengen-alueesta ja aluemeren määrittämisestä.

Lokakuiselta Valkjärveltä. Länsirantaa etelään päin. Aurinko on lokakuussa keskipäivällä melko alhaalla.

Jos en ihan väärin ole kaikkea ymmärtänyt, meni koe kyllä läpi. Reilusti. 

Ensilumi

Itsenäisyyspäivän aattona satoi ensilumet. Valkjärvi on vielä vapaana. Itsenäisyyspäivänä vain Lähtelän rannan suojassa oli jonkinlainen jäävyöhyke. Mainio melontakeli. Pari kilometriä vielä, niin  tulee täyteen 1200 kilometriä tällä avovedellä. Näillä keleillä   avovesikausi voi jatkua vielä.

Melojan iPhone

Meloin marraskuussa Lohjanjärvellä ilman kunnollista karttaa. Kajakin kannella oli yleiskarttana Fillari-GT 1:200 000 ja tarkempana apuvälineenä iPhone vesitiiviissä Dicabac -kotelossa. Tässä muutamia huomioitani iPhonesta melontakäytössä.

Gps näyttää sijainnin nopeasti, mutta melko isossa mittakaavassa. Kuvan kapeikko on noin kolmesataa metriä leveä. Oma sijainti näkyy sinisenä pisteenä kapeikon vasemmassa reunassa.

iPhonen karttaohjelma on toimiva. Puhelin löytää sijainnin nopeasti Googlen kartalla.  Taajamassa navigointi toimii loistavasti. Puhelin tunnistaa tekstistä osoitteen ja näyttää paikan nopeasti kartalta.

Googlen kartta on melojan käyttöön liian niukka. Kartasta puuttuvat kaikki veneilyyn liittyvät tiedot, koska se on tehty maalla liikkuville. Tässä onkin iPhonen suurin puute melontakäytössä. Jos karttapohjana olisi vakkapa Retkikarttta.fi merikartoista puhumattakaan, laite olisi lähes ihanteellinen.

Googlen kartalla pystyy kuitenkin paikantamaan itsensä juuri sillä tarkkuudella, kuin Google näyttää vesialueita. Lohjanjärvellä paikansin itseni Lohjansaaren länsi- ja pohjoispuolella, kun Fillari-GT oli liian suurpiirteinen tarkkaan paikanmääritykseen.

Dicabac-pussi ja paksu neopreeni-hanska vaikeuttavat kosketusnäytön zoomamista.

Dicabac-kotelo mahdollistaa kosketusnäytön käyttämisen kotelon läpi. Kosketus toimii paljain käsin hyvin, parimillisellä neopreeni-hanskalla kohtalaisesti ja kolmemillisellä hanskalla vain vaivoin. Koska gps näyttää oletuksena sijainnin kohtalaisen isossa mittakaavassa, näin Lohjan Isolla selällä sijaintipisteeni ympärillä pelkkää sinistä vettä.

Kolmemillisellä neopreeni-hanskalla mittakaavan väljentäminen kosketusnäyttöä nipistelemällä ei onnistunut. Piti joko meloa lähemmäs rantaa tai riisua työläästi tiukka, märkä hansikas tuulisella, nolla-asteisella selällä. Puhelimen käyttö ei käytännössä onnistu enää kolmemillisellä hansikkaalla.

Kompassin ruusu on sekeä, mutta tekstien luku vaatii viisikymmpiseltä melojalta lukulaseja.

Dicabac –kotelot ovat merkkikohtaisia ja siis hyvin sopivia. iPhone sujahtaa koteloon myös kumikehyksen kanssa. Pussin suu suljetaan minigrip-pussista tutulla, mutta tukevammalla sulkijalla, suu rullataan kanoottipussin tapaan ja suljetaan tarralla. Pussissa on pikalukoin varustettu kaulahihna.

SportTracker on selkeä, monipuolinen ja helppolukuinen. Vasemmasta yläkulmasta hipaisemalla kääntyy esille koko näytön kokoinen kartta.

Dicabac-kotelon näyttöpuoli on kirkas ja taustapuolella on kirkkaat aukot kameralle ja Applen logolle. iPhonen sivussa olevien painikkeiden käyttö onnistuu hyvin pussin läpi. Pussin seinämissä on ilmataskut, joiden on määrä kelluttaa veteen pudonnutta puhelinta.

Kamera ja video toimivat hyvin pussin läpi. Kuvat ovat lähes yhtä selkeitä ja kirkkaita kuin ilman pussia kuvatut. Jälleen ainoa ongelma on paksun hansikkaan kömpelyys laitteen käsittelyssä. Lämpimän veden aikana laite voisi olla melojan monitoimilaite niin kauan kuin virtaa riittää. Saahan saman laitteen kautta mm. tuoreimmat säätiedot tuuli- ja sadekarttoineen ja kaiken mahdollisen netti-tiedon nopeasti.

Asensin iPhoneen CompassApp –ohjelman tarkistaakseni kajakkikompassini eksymän. Kompassiohjelma näyttää suunnan kompassiruusussa ja asteina. Samalla näkyy myös kuljettava nopeus, tosin melko pienellä. Liekö kompassi kalibroitu toiselle mantereelle, koska Suunnon kansikompassin eksymä näytti huomattavan suurelta. Kompassin asetuksia en löytänyt.

Nopeuden ja matkan seuraamiseen sopii hyvin SportTracker. Näytön kirjaimet ovat suuria ja selkeitä. Samalla näytöllä näkyy sijaintitieto kartalla, suorituksen kesto, kuljettu matka, reaaliaikainen nopeus ja keskinopeus. Kartan saa suuremmaksi näytön kulmaa hipaisemalla. Kaikki tiedot tallentuvat ja ovat luettavissa netistä missä tahansa.

Kokeilin aikanaan saman sovelluksen aiempaa versiota Nokian N95:ssä. iPhonessa ohjelma toimii hyvin ja sopii luettavaksi vaikka kajakin kannelta melonnan aikana. Koelenkillä tulin seuranneeksi nopeutta liiankin tiiviisti. Ainakin minulla melonnasta meni sillä tavalla maku, vaikka melontanopeus pysyikin helposti 8,5 kilometrissä.  Minulle melonta on kuitenkin enemmän fiilistä kuin tiedettä tai suoritusta.

Dicabac on pullea, koska sen seinämissä on ilmataskut. Jostain syystä myös Applen logolle on oma ikkunanasa pussin kamerapuolella.

iphone ja Dicabac-kotelo tuntuu toimivalta kokonaisuudelta. iPhone ladattavine ohjelmineen tarjoaa melojalle runsaasti tarpeellista joskin virtaa kuluttavaa tietoa. Päiväretkillä virta riittää hyvin. Pitemmille retkille voi hankkia AA-paristoilla toimivan varavoimalan tai kalliin aurinkopaneelin ja akun. Neljä AA-patteria lataa puhelimen kaksi kertaa täyteen.

Jutun kuvat on otettu ensimmäisenä adventtina Valkjärvellä. Paksu hansikas esti tämän kuvan ottamisen iPhoneen. Kamera ei lauennut, vaikka kuinka hipaisi ja lopuksi puristi. Olisin laittanut kuvat vertailun vuoksi vierekkäin.

Dicabac-pussin täydellinen vedenpitävyys jäi tositilanteessa nähtäväksi, samoin vapaa kelluvuus. Pussissa olevan laitteen käsittely sujuu hyvin alle kaksimillisillä neopreeni-hanskoilla. Voi olla, että ensi kauden lämpimän veden melontani tallentuvat iPhonen kautta suoraan nettiin.

Tonni täynnä

Viimeiset kilometrit Valkjärvellä. Aallokko ei pienessä järvessä
juuri nouse, mutta tuuli on tiukka.

Sunnuntaina täyttyi kauden melontatavoitteeni tuhat kilometriä. Meloin vajaat kolme tuntia tuulisella Valkjärvellä, jonka jälkeen kauden saldo on tuhat ja yksi kilometriä. Vesi on vielä yli kymmenasteista. Siispä melontakautta riittää.

Edellisenä viikonloppuna laskin järvellä vajaat kaksisataa
hanhea monessa kymmenien yksilöiden parvissa.

Tavoitteeni ei ollut ehdoton. Henkiset tavoitteet kuitenkin tuovat sopivasti ryhtiä ja motivaatiota niin liikuntaan kuin muuhunkin tekemiseen. Ilman tavoitetta jää helposti istumaan tai makoilemaan sohvalle. Sää voi olla huono, vatsa liian täynnä, väsyttää ja mitä kaikkea muuta.

Lokki, pohjahapettimen putki ja kuu. Ihmettilin joskus,
miksi pienen järven keskellä on kaksi väylämerkkiä,
kunnes  kuulin niiden liittyvän pohjahapettimiin. 

Hyvä tavoite on saavutettavissa, mutta ei saa olla liian helppo. Tavoitteen täytyttyä motivaatio voi olla todella hakemisessa. Edelliskesän Suomenlahden läpi –melonnalla ensimmäisen viikon välitavoite oli Helsinki. Kun se saavutettiin luultua aiemmin, piti loppuviikkoon kerätä uutta intoa.

Valaistus vaihtelee. Vaikka 170 hehtaarin järvi on aina sama,
muuttuu maisema ja tunnelma  sään ja valaistuksen mukaan.
Tänä kesänä olen melonut järvessä jo 399 kilometriä. 

Viime syksynä meloin viimeisiä kilometrejä otsalampun valossa kylmässä vesisateessa. Hyvä niin, koska jäät tulivat tavallista aiemmin. Kilometrejä kertyi silloin 1015, josta yli puolet kertyi kahdessa osassa melotusta Virojoki-Maarianhamina –retkestä. Yhden koko päivän retken tein vielä lokakuun lopulla viikkoa ennen jäitä.

Tänä vuonna en tehnyt yhtään pitkää retkeä. Pisimmät retket olivat kolmen päivän Päijänne-retki vajaat sataviisikymmentä kilometriä, viikonlopun ja sadan kilometrin Vihti-Tammisaari ja sadan kilometrin päivälenkki Vanajavedellä.

Tyyni on kaunis, mutta lopultakin melko tylsä melottava.

Retkistä mieleenpainuvin oli käynti Ulkokallassa ja Maakallassa avomerellä. Retkikuvaus on tämän blogini luetuin retkikertomus. Luulen käyväni luodoilla uudelleen tulevina kesinä. Suosittelen retkeä kaikille, jotka jaksavat istua kajakissa vähintään neljä tuntia kerrallaan, ja ymmärtävät seurata ja uskoa säätietoja.

Kauden tähänastiset melontani olen tehnyt yksin. Yksinmelonta vaikuttaa päivämatkoihin pidentävästi, koska tauot jäävät lyhyiksi ja melontatunteja tulee enemmän. Säätilaa tulee seurattua paljon tarkemmin ja reitin valitsee huolellisemmin ja mielellään suojan puolelta. Koko kesänä en ole melonut sellaisissa aallokoissa kuin edellisen kesän Suomenlahden retkellä.

Etelätuuli tuntuu Valkjärven matalssa pohjoispäässä terävänä
mutta matalana aallokkona. Lumpeet hillitsevät pinnan liikettä
tehokkaasti.

Lähtöjä on tähän mennessä ollut 63. Keksimääräinen lenkin pituus on sen mukaan vajaat 16 kilometriä. Alle kuuden kilometrin lenkkejä en ole kirjannut, eikä niitä monta ole ollutkaan. Pisin yksittäinen lenkki oli sata kilometriä. Yksi henkinen tavoite voisi olla sadan kilometrin päiväsiivu vähintään kerran kesässä. 

Vesitasoja

Yhtenä syyskuun alkupuolen sunnuntaina laskeutui Valkjärveen kaksi lentokonetta. 

Meloin tyynessä vedessä Lähtelän rannasta pohjoiseen. Kuului etäistä moottorin ääntä. Näin vaakasuoran viivan järven pohjoispään metsää vasten. Viiva liikkui. Kesti hetken tajuta, että vastaan tulee lentokone.

Ihan vesitason perässä laskeutui toinenkin kone. Jatkoin melontaa ja seurasin, kummalle puolelle väistäisin. Koneet ohittivat minut vasemmalta parin kymmenen metrin etäisyydeltä. Käännyin ja meloin takasin Lähtelän laituriin, missä lentokoneet kiinnittyivät rantaan.

Toinen lentäjä oli Rymättylästä, toinen Salosta. Ilmassa he olivat tavanneet ja lensivät yhdessä Klaukkalan Valkjärveen, mistä tuttava tuli hakemaan miehet Lepsämään kahville.

Toinen lentäjä kysyi oliko säikähtänyt yllättävää tilannetta.  En ollut. Yritin saada kameran nopeasti esille ja virran päälle. Sen jälkeen seurasin vain koneitten laskeutumislinjaa.

Kerran Lahden Vesijärvellä edestäni nousi vesitaso, kerran kohtasin samanlaisen tilanteen Vanajavedellä. Silloin ajoin pienellä perämoottorilla.