Kajakki, jonka ominaisuudet riittävät pitkälle

Kaikkea ei voi pitää, vaikka tekisi mieli pitää. 

Olen pyrkinyt pitämään itselläni yleensä kahta kajakkia, mutta jatkossa yritän tyytyä yhteen. Monikäyttöinen jokiin, järville ja varsinkin aallokkoiselle merelle sopiva "jokapaikanhöyläni" Vortex saa nyt tehdä tilaa kuitukajakille. 
Myyn Tiderace Vortex kajakkini. 
Kajakki on tällä hetkellä Kainuussa, mutta kulkeutuu helposti mukanani Kainuun ja pääkaupunkiseudun välillä. Kajakki on täysin ehjä, joskin pohjassa on normaalia käytön jälkeä. Pakkausluukut ja laipiot ovat tiiviit. Kajakilla on melottu kolme kesää.
Tiderace Vortex on parhaimmillaan aallokossa, koska se on suunniteltu merelle. Itse on mieltynyt sen käsiteltävyyteen erityisesti myötäaallokossa. Vakaana ja keskeltä lähes tasapohjaisena se soveltuu hyvin myös vasta-alkajalle.
Retkellekin Vortex sopii, vaikka ei ole erityisen nopea. Olen melonut tällä kajakilla mm. vajaan kahden viikon retken Kiuruvedeltä Lappeenrantaan.
Vortex on valmistettu kolmikerrosmuovista Englannissa.
Pituus 505cm, leveys 56cm ja paino n. 25kg
Kaupassa mukaan tulee Hikon neopreeninen aukkopeitto, nailoninen sokkopeitto ja kuvissa näkyvä oranssilapainen AT Pursuit mela.
AT Pursuit -mela on katkaistava. Melan varustukseen kuuluu vipulukitus, 0-5 cm pituussäätö ja portaaton lapakulmansäätö. Lavat ovat lasikuidulla vahvistettua nailonia (pinta-ala on 605 cm²) ja varsi hiilikuitusekoitetta. Pituus 210 cm (+5 cm) ja paino 995 g.

Päivitys 20.5.2019:
Kajakki osoittautui kiinnostavaksi, koska kyselyjä tuli nopeasti useita. En ihmettele sitä, koska käytettyjä tällaisia muovisia laatukajakkeja ei ole juuri näkynyt markkinoilla. 
Tätä kirjoittaessani kajakista näkyy enää vain pieni piste Pirttijärven selällä, kun kajakin uusi omistaja meloo sillä kohti Tenetinvirtaa. 

Pian iskee harmitus. Minulla on ollut monta erilaista kajakkia joko ihan ostettuna tai pitkäaikaisessa lainassa. Jokaisessa on ollut omat hyvät ominaisuutensa. 
Vortex oli kajakeistani vakain ja helpoin käsiteltävä. Pidin sen väristä. Kovin nopea se ei ollut, mutta miellyttävä meloa. Saatoin istua siinä useita tunteja yhteen menoon. Pisin yksittäinen päivätaipale Vortexilla taisi olla Koloveden kansallispuistosta Haukivedelle Savonlinnan pohjoispuolelle kovimmllaan 17 metrin sivumyötäisessä tuulessa. Päivän aikana nousin vain kerran kajakista maihin Oravissa.

Mitä muita varusteita tarvitaan 1.5

Kun kajakki ja mela on hankittu, tarvitaan vielä ainakin melontaliivi ja aukkopeite.
Melonnassa käytetään erilaista liiviä kuin veneillessä. Melontaliivissä ei ole päätä kelluttavaa niskatyynyä, ja sen avoimet kainalot sallivat veneilyliiviä paremmin melontaliikkeen.

Melontaliivin pitää olla niin sopiva, ettei ilman sitä viitsi meloa ollenkaan. Kääntäen jos ei viitsi pukea melontaliiviä, ei kannata meloakaan.

Tavallinen tuulitakki riittää suojaisilla vesillä monesti ihan hyvin.

Yksinkertaisin ja edullisin melontaliivi on niin sanottu läppäliivi, joka puetaan päälle vetämällä pään yli ja kiristämällä vyötärö kiinni hihnalla. Läppäliiviin kuuluu olennaisena osana haararemmi, joka pitää liivin kutakuinkin paikoillaan, jos joutuu veden varaan.

Haararemmi on siitä pulmallinen, että kun se on kiinnitetty, aukkopeitto on puettava liivin päälle, eikä se silloin ole välttämättä vyötäröltä kovin tiivis.

Kannattaa ostaa sellainen melontaliivi, jonka saa säädettyä itselle niin sopivaksi, ettei se haittaa melontaa ja pysyy hyvin paikoillaan, vaikka joutuisi veteen. Koska melontaliivin vyötärö on aukkopeitosta ja melonta-asennosta johtuen melko korkealla, liivillä on taipumus nousta kainaloihin ja kasvoille, kun joutuu veteen. Liivi pitää saada säädettyä siten, ettei se juuri nouse.

On hyvä, jos liivissä on tasku tai taskuja puhelinta ja muita pieniä tykötarpeita varten. Muutamasta kiinnityslenkistä on myös iloa ja hyötyä. Liivin selkäpuolelle voi kiinnittää erillisen taskun juomarakkoa ja hinausköyttä varten. Kajakissa istuessa ne eivät paina eikö niistä ole haittaa. Tarpeen tullen hyötyä on sitäkin enemmän.

Aukkopeitto on liivin ohella pakollinen varuste. Ilman aukkopeittoa ei kannata meloa missään tilanteessa. Aukkopeitto estää veden pääsyn kajakin istuinaukkoon.

Itsensä sulkeminen aukkopeitolla kajakin istuinaukkoon voi tuntua ajatuksena ahdistavalta. Tunne kääntyy nopeasti päinvastaiseksi heti, kun ensimmäinen aalto tai reilumpi roiske lorauttaa ämpärillisen vettä istuinaukkoon.

Aluksi voi hankkia perusaukkarin, mutta pitkän päälle neopreeninen on oman kokemukseni mukaan ihan ehdoton. Se ei ole helteellä liian kuuma, mutta pitää vettä riittävän hyvin.

Tärkeintä, että aukkari on sopiva. Sopiva se on silloin, kun se pysyy paikoillaan, vaikka syliin heitettäisiin saavillinen vettä. Liian tiukka se on silloin, jos sitä ei saa yhdellä kädellä irroituslenkistä vetämällä auki.

Melakelluke on ilmalla täytettävä pussi tai muuten kelluttava patja, jonka avulla kaatunut meloja voi punnertaa itsensä takaisin kajakkiin. Kelluke kiinnitetään melan lapaan, ja tarjoaa tukea kajakkiin noustessa. Teknikka selviää täältä.

Melakellukketta voi myös käyttää tukena aallokossa kelluntatauolla. Itse olen käyttänyt puhallettavaa melakelluketta joskus retkellä tyynynä ja solumuovista kelluketta istuimena rantakallioilla ja lumisilla rannoilla.

Pumppua tarvitaan, jos kajakkiin pääsee vettä joko aallokossa tai kaatumisen seurauksena. Äyskäri ei käy, koska äyskäröidessä aukkopeiton joutuu irroittamaan.

Karkunarulla mela kiinnitetään joko kajakkiin tai melojaan. Kiinnitystavasta on eri koulukuntia, ja on niitäkin, joiden mielestä karkunarua ei pitäisi käyttää, koska siihen voi tiukan paikan tullen sotkeutua.

Oma kokemukseni on sellainen, että pidän venyvää karkunarua aina kiinni kajakissa. Toinen, noin 4 metrin mittainen liivin selkätaskuun laskostettu karkunaru on kovassa kelissä kiinnitetty kajakin takakannen naruihin.

Jos mela karkaa melojalta, meloja on pulassa. Jos koko kajakki karkaa melojalta, meloja on todella pahassa pulassa. Jos vesi on kylmää ja rantaan on pitkä matka, retki voi jäädä melojan viimeiseksi.

Meloa voi hyvässä kelissä vaikka uikkareilla ja t-paidalla. Illan viiletessä käy hyvin vaikka tuulipuku tai kuoritakki ja shortsit. Meloessa ei yleensä palele, mutta tauolla voi.

Mitä kylmemmässä ja kovemmassa kelissä ja mitä kauempana rannasta meloo, sitä enemmän pitää vaatteisiin panostaa. Kylmässä vedessä kuivapuku on ihan ehdoton. Parhaat lateksimansetein varustetut melonta-anorakit ja -housut pitävät myös vettä hetken aikaa.

Välikuivapuku on myös mainio varuste. Se puetaan vaikka tuulipuvun tai kuoritakin alle ja sitä voi käyttää melonnan ohella vaikka retkiluistelussa.

Neopreeni on oman kokemukseni mukaan melko hiostava ja epämukava. Olen joskus kokeillut nepreenipukua tuulipuvun alla. Se oli tukalan lämmin ja hiostava yhdistelmä.

Päässä on hyvä olla lakki. Lippalakki tai lierillinen lakki on hyvä. Helteellä lakilla voi kauhoa vettä päähän, jos on kuuma.

Tossuina olen käyttänyt tilanteen mukaan neopreenitossuja, crocseja, sandaaleita tai crocs-saappaita. Kulmällä hyvä yhdistelmä on neopreenisukat ja crocsit.

Hanskoja tarvitaan, kun vesi ja ilma jäähtyvät lähelle nollaa. Ohuet neopreeniahanskat on minusta käyttökelpoisimmat, mutta muitakin vaihtoehtoja ja koulukuntia on. Kylmällä kelillä pidän paksumpia neopreenihanskoja ja vielä kylmemmällä neopreenikintaita, jotka ovat yllättävän lämipmät.

Melaan kiinnitettävät melontarukkaset on monien mielestä hyvä vaihtoehto. Minua haittaa käytännössä se, että ne ovat melassa kiinni ja rajoittavat melaotteen vaihtelemista.

Mutta.
Alkuun pääsee hyvin vähäisillä hankinnoilla. Jos ja kun matkat pitenevät ja tapahtuvat vaativammissa oloissa, on aika vähitellen lisätä varustusta tarpeen mukaan.
Monet melovat vain kesäisessä tyynessä suojaisilla vesillä, missä riittää hyvin tavalliset vaatteet, jotka eivät säikähdä pientä roiskevettä.
Mutta liivi pitää olla. Aina.

Sopiva mela on yhtä tärkeä kuin sopiva kajakki 1.4

Jos ryhdyt harrastamaan melontaa ja sinulla on mahdollisuus käyttää melontaseuran kajakkeja, kannattaa ehkä kuitenkin ostaa oma mela. Melan saa viidellä kympillä, mutta se voi maksaa myös kymmenen kertaa enemmän. Hintaerolle on meloessa katetta.

Ensimmäiset melani olivat rumia ja kömpelöitä. Käytin niitä vain kaksi kertaa. 

Melaa valitessa tärkeitä asioita ovat pituus, lavan koko, lapakulma ja paino. Pituus on näistä tärkein, koska se vaikuttaa melontatekniikkaan. Ei kannata ostaa liian pitkää melaa eikä liian isolapaista. Toki melan vartta voi tarpeen tullen lyhentää, mutta lapojen kokoon ei voi vaikuttaa.

Sopivaa melan pituutta on mahdoton sanoa tarkasti, mutta suosittelen aloittamaan 210–215 pitkillä melalla. Kannattaa maksaa melasta sen verran enemmän, että saa pituudeltaan säädettävän varren. Pituussäädöllä on kyllä käyttöä sittenkin, kun itselle sopivin käyttöpituus on vakiintunut. Pituussäädön mukana tulee nimittäin myös mahdollisuus lapakulman säätöön.

Harmony Tortugan sea-mallinen nylonlapa.

Kajakkimelan lavan pinta-ala on tavallisesti 600–720 cm2. Ensimmäisen melan lapakoko voisi olla lähempänä 600:ta. Isolapainen mela on tavallisesti raskaampi melottava, mutta vauhtikin on toki kovempi.

Vertaisin lavan kokoa polkupyörän vaihteiden välityksiin. Raskaalla vaihteella on työläs polkea ylämäkeen ja väsyneenä. Sillä saa lihakset nopeasti maitohapoille. Samalla tavalla isolapainen mela on työläs vastatuulessa ja väsyneenä. Jos tekniikassa on puutteita, hartiat ja käsivarret väsyvät ja jumiutuvat. Melontatekniikasta kirjoitan myöhemmin kevään aikana lisää.

Perusmela kuten vaikkapa Welhon huoleton alumiinivartinen mela sopii hyvin vaikka jäiden seassa melomiseen.

Lapoja on periaatteessa kahden muotoisia. On soikeita ja pitkulaisia meri- tai sealapoja, jotka ovat usein vähän pienempiä ja sitten on lapiomaisempia retkilapoja. Minulle sea-lapa oli ensimmäisten tuhansien kilometrien ajan mieluisin, koska sillä melominen oli kevyttä.

Lapojen pinnassa voi olla näkyvä, jopa terävä keskiruoto tai pinta on laakean kaareva. Pinnan muoto vaikuttaa siihen, millä tavalla lapa keskittää vedessä eli pyrkiikö se uimaan poikittain vai kääntyilemään vedessä. Molemmilla muodoilla on etunsa, ja molempiin tottuu melko nopeasti.

Sea-lapa ja kaksi retkilapaa, joustava muovinen ja kova hiilikuituinen. 

Lavan muoto vaikuttaa myös siihen, millä tavalla se käyttäytyy ohjailtaessa ja vedestä tukea haettaessa. Omana kokemuksenani on, että kapean sea-lavan antama tuki on pienempi kuin lapiomaisemman retkilavan.

Tosin tukeen vaikuttaa paljon myös lavan materiaali. Muovilapa on taipuisampi kun lasikuitu- tai hiilikuitulapa. Pehmeämpi lapa ei ole niin herkkä ohjailtava, ja se säästää käsivarsia ja ranteita. Jäykällä lavalla puolestaan tuntuma veteen on tarkka ja melonta tehokasta.

Melassa voi olla ergo-varsi. Se tarkoittaa, että melan varsi on taivuteltu ranteiden kannalta luonnollisempaan asentoon. 

Lapakulma eli lapojen asento toisiinsa nähden vaikuttaa siihen, miten paljon rannetta pitää kiertää siinä kädessä, jolla melaa pidetään kunnolla kiinni. Perusmelassa tuo kulma on yleisesti 60 astetta. Moni kokenut meloja käyttää 45 asteen tai jopa 30 asteen lapakulmaa. Omalle melontatyylille sopiva lapakulma muotoutuu ajan ja kilometrien myötä. Oma mieltymykseni on 45-50 astetta.

Lapakulman säätö.

Oma lukunsa on grönlatilaismelat tai inuiittimelat. Ne ovat kapeita ja usein joitakin senttejä tavallista euromelaa pitempiä. Grönlantilaismela on kuin neljän tuuman lauta, joka on keskiosasta pyöristetty soikeaksi. Lapakulma on nolla.

Grönlantilaismelan melontatekniikka on erilainen kuin euromelalla. Osaavissa käsissä gröönlantilainen on kevyt käyttää. Sen voi ottaa käteen miten päin vain ja se säästää olkapäitä koska sen lapojen pinta-ala on pieni ja painopiste on keskempänä.

Grönlantilaismelan lapa on kapea, kuin neljän tuuman lauta. 

Ensimmäisenä melana voi ihan hyvin olla myös grönlantilainen. Minusta se on lähinnä makukysymys, kummalla opettelee melomaan ensin ja opetteleeko vain yhden melan.

Ensimmäinen kajakkimelani oli 2,25 metrin mittainen puinen pyörökeppi, jonka päihin kiinnitin vanerista sahatut parin kämmenen levyiset ja kyynärvarren mittaiset soikeat lavat. Lavat olivat toisiinsa nähden 45 asteen kulmassa.

Ensimmäisellä itse tekemälläni melalla ei tehnyt mitään. Lisäksi se oli ruma ja  kömpelö. Käytin sitä kaksi kertaa, ja kävin ostamassa 225 cm pitkän alumiinivartisen ja muovilapaisen melan. Melassa oli katkovarsi, ja se palveli myöhemmin varamelana monta vuotta. Sekään ei nimittäin ollut minulle sopiva.

Katkovartinen mela ja varren pituussäätö. Kajaksport Inukshuk.

Mela oli liian pitkä, ja siinä oli liian suuret lavat. Lisäksi se oli melko painava, noin 1,3 kiloa. Pienempilapainen ja 10 cm lyhyempi, mutta edelleen alumiinivartinen ja muovilapainen mela palveli käytössäni parituhatta seuraavaa kilometriä. Edelleen, varsinkin jäiden seassa meloessani kaipaan toisinaan tuota 215 pitkää, tukevaa ja huoletonta Welhon perusmelaa.

Seuraavassa melassani oli katkaistava hiilikuituvarsi, kapeat ja melko pienet sea-malliset nylonlavat ja säädettävä lapakulma. Mela painoi aavistuksen alle kilon eli selvästi vähemmän kuin aiemmat melani (Harmony Tortuga).

Kun melontatekniikkani kehittyi ja melontalenkkini ja varsinkin retkeni pitenivät, päädyin käyttämään hieman isompilapaista, kokonaan hiilikuidusta valmistettua melaa. Aluksi melassa oli ns. ergovarsi eli se oli taivuteltu säästämään ranteita ja kyynärvarsia (Bracsa Typhoon).

Katkovartinen mela kulkee mukavasti kajakin kannella edessä tai takana varamelana joko melan rikkoutumisen varalta tai  vaihtomelana. Jälkimmäisessä tarkoituksessa mela on eri tyyppinen kuin varsinainen mela. Tässä tapauksessa toinen mela on hiilikuitua, toinen joustavampaa muovia.

Tällä hetkellä käytössäni on monien melakokeilujen jälkeen Bracsa Typhoonin lisäksi matalaan melontatyyliin hyvin soveltuva AT Pursuit -mela sekä hiilikuituinen Kajaksport Inukshuk. Kaikki melani painavat alle kilon.

Tämänhetkinen työkalupakkini sisältää kolme erilaista melaa. Alin puinen grönlantilaismela on vaihtunut hiilikuituiseen. 

Melan keveydellä on iso merkitys silloin, kun lenkit tai retket pitenevät. Melaa tulee nostelleeksi vedestä päivän mittaisen melontataipaleen aikana melkoisen monta kertaa. Ote kevyestä melasta on herkempi kuin painavasta. Ja kun ote on herkkä, melan hallinta on tarkempaa.

Kaikilla meloilla voi meloa. Kaikkein tärkeintä on, että mela on sopivan kokoinen. Paino ja siitä maksettava hinta on pohdittava oman käytön ja mieltymysten mukaan. Melomisen ilo ei saa sammua siihen, jos käteen ei satu käsityönä tehtyä, kaunista puumelaa tai kevyttä ja kallista hiilikuitumelaa. Muutaman kympin perusmelalla meloessa saa yhtä hienoja melonta- ja luontokokemuksia.

Melojen hintahaarukka on laaja, muutamasta kympistä satoihin euroihin. Pääpiirteissään voisi sanoa, että 1,2  kilon painoisesta perusmelasta jokainen painoa pudottava satagrammainen nostaa hintaa noin sadalla eurolla.

Muutama sana edullisten kajakkien turvallisuudesta 1.3

Kuulin, että yhdessä Kiinassa valmistetussa ja huomattavan edullisessa kajakissa olisi piillyt merkittävä puute.

Jos kajakki täyttyy vedellä, se painaa satoja kiloja.

Kajakin kannella oli asianmukaiset luukut sekä etu- että takakannella. Puute ilmeni kajakin sisällä. Istuintilan ja tavaratilojen välissä ei ollut lainkaan välilaipioita.

Välilaipiot eristävät etu- ja takatilat vesitiiviiksi säiliöiksi, jotka kelluttavat kajakkia, vaikka istuinaukko täyttyisi vedellä. Turha varmaan edes mainita, että kelluvuus on merkittävä turvallisuustekijä.

Jos jompi kumpi tai molemmat välilaipiot puuttuvat ja kajakki kaatuu, sen sisälle holahtava vesimäärä on satoja litroja. Retki- tai peruskajakin tilavuus on yleensä 300–400 litraa.  Kajakin etu- tai takatilan täyttyminen vedellä tekee kajakilla melomisen käytännössä mahdottomaksi.

Kelluvuutensa menettäneen kajakin tyhjentäminen veden varassa on yksin käytännössä mahdotonta ja avustettunakin hyvin työlästä. Harvemminhan sitä kaatuu tyynessä ja suojaisessa vedessä. Palaan kajakin tyhjentämiseen pelastautumisen yhteydessä myöhemmissä kirjoituksissa.

Tässä kevyessä Lettman-kajakissa oli takalaipio, mutta ei etulaipiota eikä myöskään pakkausluukkua edessä. Kajakin sisällä oli naru ja keulassa hihnapyörä, joilla vesitiiviit kanoottisäkit vedettiin keulaan. 

Kaikissa kajakeissa, esim. monissa lyhyissä koskikajakeissa tai kuntokajakeissa ei kuulukaan olla välilaipioita. Niissä keulan ja perän tiloihin asetellaan puhallettavat ilmapussit. Jos ostamassasi kajakissa ei ole välilaipioita, hanki kajakkiin sopivat puhallettavat ilmasäiliöt.

Toinen vaihtoehto on muotoilla laipiot esimerkiksi vahvasta foam-levystä ja liimata ne molemmin puolin tiiviisti asianmukaisella liimalla.

Point XP, jonka tilavuus on yli 400 litraa.

Ensimmäisen kajakkini takalaipio irtosi heti, kun kajakin istuinaukko ensimmäisen kerran täyttyi vedellä. Laipion liimaus ei kestänyt muutaman kymmenen vesilitran painoa istuinaukon takaosassa, kun kaadoin kajakin opetellakseni pelastautumaan melakellukkeen avulla.

Liimasin irronneen laipion Marine Coop -liimalla molemmin puolin ja varmistin samalla myös etulaipion kiinnityksen. Uudelleen ne eivät enää irronneet.

Muovikajakin laipioiden kiinnitys kannattaa siis aina varmistaa. Pieni veden tihkuminen tavaratilaan ei ole kovinkaan suuri ongelma, mutta laipion irtoaminen kaatumistilanteessa voi olla kohtalokasta.

Ajattelin ostaa kajakin. Mutta mikä olisi hyvä 1.2

Otsikon kysymys on selkeä ja hyvin tuttu. Vastaus sen sijaan on kovin monisäikeinen ja kaikkea muuta kuin yksiselitteinen. 

Jos ajatellaan vaikkapa suksia, ne kaikki näyttävät periaatteessa melko samanlaisilta, mutta niiden käyttöominaisuuksissa on huomattavia eroja. Kajakkien kanssa on sama tilanne. Vaikka ne äkkipäätä näyttävät lähes toistensa kaltaisilta, niiden ominaisuuksissa on valtavia eroja.

Etualalla Bigfoot #2.

Kayman Fury.

Kajakin sopivuutta pitää aina arvioida sen mukaan, missä ja miten sitä on tarkoitus käyttää. Yksi lähestymistapa on hinta. Paljonko on valmis maksamaan harrastusvälineestä, kun ei vielä tiedä, tuntuuko laji lopulta omalta.

Tahe Greenland T.

Jos käytettyä kuitukajakkia ei ole kolhittu tai muovikajakki on pysynyt ryhdissään ja suorana, ne maksavat käytettyinä lähes yhtä paljon kuin uudet. Materiaaleista kuitu on kalliimpi ja kevyempi. Se kolhiintuu herkemmin, mutta on myös korjattavissa melko helposti. Muovi puolestaan kestää kolhuja, mutta voi auringonpaisteessa huolimattomasti säilytettynä tai auton katolle sidottuna muuttaa harmillisesti muotoaan.

Point 65 Chrunc.

Kajakkien muutaman kilon painoerolla ei vedessä ole käytännön merkitystä, mutta varsinkin yksin auton katolle nostettaessa on. Vedessä painoa isompi merkitys on kajakin jäykkyydellä. Kuitukajakki on jäykempi ja usein vähän kevyempi ja liukkaampi melottava. 

Rockpool ja Willy Barents (etualalla).

Asiantuntevan melontaliikkeen kevätsesonkiin kokoama 600–1000 euron kajakki-mela-aukkopeite-liivi –setti on usein melko hyvä hankinta ensimmäiseksi ja jopa lopulliseksikin kajakiksi. Markettien ja rautakauppojen mökkisesongin alussa tarjoamat muutaman satasen lyhyet ja leveät, isoaukkoiset kajakit kannattaa suosiolla unohtaa. Tosin jossain erityisessä tarkoituksessa nekin voivat puolustaa paikkaansa, mutta en tiedä missä.

Star 530.

Melontaliikkeiden valikoimissa esimerkiksi Kiinassa valmistettu HDPE-polyeteenistä valmistettu Kudo Adventure vaikuttaa periaatteessa melko hyvältä ensikajakilta. 455 cm pitkän ja 55 cm leveän kajakin varustukseen kuuluu mm. peräsin.

Leveämpi ja isompiaukkoinen vaihtoehto voisi olla Tahe Marinen 445 cm pitkä ja 62 cm leveä Fit 147 PE. Isoon istuinaukkoon on helppo istuutua, ja leveä kajakki on tyynessä kelissä vakaa. 

Moneen käyttöön sopivalta vaikuttaa myös 4,5 metrin mittainen ja 56 cm leveä DoubleDiamond Core 15 EVO, jossa on peräsin. 

Sun Costal.

Peruskajakkien klassikkona voisi pitää italialaista Rainbow Oasis 4.30:ta, joka on varustukseltaan vastaava kuin ensimmäinen oma peruskajakkini RTM Artic. 20 kilon painoinen Oasis on 430 cm pitkä ja 63 cm leveä. Vaihtamalla 4-pistejalkatuet säädettäviin perusjalkatukiin Oasiksella voi meloa monenlaisissa vesissä ja keleissä.

Vasemmalla Tiderace Vortex ja oikealla Rainbow Oasis.

Perception Essence.

Kaikki mainitut kajakit saa mela-liivi-aukkopeitto –paketin kanssa reilusti alle 1000 eurolla, ja niillä voi meloa vaikka lopun ikäänsä, jos harrastus ei vie viikkojen mittaisille retkille merelle tai vaativille jokireiteille.

Kayman Raider.

Norjalais-kiinalaisen Seabird-kajakkimerkin valikoimassa on myös useita edullisia ensikajakiksi sopivia malleja. Seabird-kajakit tilataan netistä ja ne tuodaan rahtina kotiovelle. Nettikaupan ehdoton puute on se, että kajakki on ostettava niin, ettei sitä  pääse edes koeistumaan. Jos jossain on tilaisuus Seabird nähdä ja jopa kokeilla, tilaisuus kannattaa käyttää.

Tiderace Vortex.

Oma ensimmäinen 430 cm pitkä ja 63 cm muovinen RTM Arctic-peruskajakkini 

maksoi vuonna 2007 680 euroa melan ja aukkopeiton kanssa. Lue: https://melontakuvia.blogspot.com/2011/02/rtm-artic-nova-oli-toinen-kajakkini.html

RTM Arctic.

Pisin muovisella peruskajakilla melomani päivämatka oli yli 40 kilometriä. Kaikkiaan kilometrejä kertyi muovisella peruskajakilla noin kaksi tuhatta. Ensimmäisellä muovikajakillani oli helppo opetella erilaiset pelastautumistavat, koska se oli vakaa, ja siinä oli kohtalaisen suuri istuinaukko. Opin sillä myös eskimopyörähdyksen ja erilaiset tuennat.

Miten aloitan melontaharrastuksen 1.1

Melonta kiinnostaa. Paikkakunnalla tai lähiseudulla ei ole melontaseuraa, Suomen Ladulla ei ole seudulla aktiivista melontatoimintaa, seuratoiminta ei tunnu omalta tavalta harrastaa, tai se ei sovi omaan ajankäyttöön.

Minulta kysytään tuon tuostakin melontaan ja välineisiin liittyviä asioita, ja ylläkuvattu tilanne on kokemukseni mukaan melko monelle melonnasta kiinnostuneelle tuttu. Halutaan meloa kajakilla omassa mökkirannassa tai lähivesillä omaan tahtiin ainoana tavoitteena sopiva liikunta ja ainutlaatuinen luontokokemus. Joitakin tutustumismelontoja olen tuttaville järjestänytkin. 

Asetelma on minullekin tuttu. Eivät läheskään kaikki halua suorittaa eri tasoisia taitotasomerkkejä tai tähdätä harrastuksessaan pitkiin, vaativiin meriretkiin tai vuolaiden koskien laskuun. 

Oma harrastukseni alkoi tavallaan sattumalta, kun rakensin vanerikajakin. Melontatekniikaa opettelin aluksi https://www.kayakpaddling.net/fi/https://www.kayakpaddling.net/fi/-sivuston avulla omassa rannassa. Siitä harrastus eteni askel askeleelta muutamassa vuodessa vaativiin meriretkiin. Ihan yhtä hyvin se olisi voinut pysyä siellä kotirannoillakin. 

Julkaisen tällä sivustolla alkutalven aikana juttusarjan, jossa kerron vinkkejä ja näkökulmia melontaharrastuksen aloittamiseen omin päin, vaikka tosiharrastajat aina suosittelevat hakeutumaan melontaseuraan. Mutta jos ei sitä seuraa ole.

Käsittelen sarjassa ainakin seuraavia aihepiirejä:

1. Välineet – näkökulmia ensimmäisen kajakin, melan ja muiden välttämättömien varusteiden hankintaan.

2. Melomaan – millä tavalla alkuun, melonta-asento ja tekniikka.

3. Ensimmäiset lenkit – miten välttää takapuolen tai jalkojen puutuminen.

4. Pitemmät lenkit – miten voi välttää käsivarsi- ja hartiavaivoja sekä rakkojen syntymistä.

5. Tuuli nousee – melontaa tuulessa ja aalloissa.

6. Kajakki kaatuu – melakelluke ja muut varokeinot.

7. Eskimopyörähdys – onko se pakko osata.

8. Retkelle – kajakin pakkaaminen.

9. Sopiva päivämatka ja reitin suunnittelu.

10. Kokemuksiani eri melontareiteistä.

En anna teksteissäni ostosuosituksia, vaikka mainitsen erilaisia tuotemerkkejä ja hintatasoja. Ajattelen, ettei harrastustaan aloitteleva tai sitä kokeileva halua välttämättä ostaa heti alkuun kalleimpia varusteita. 

Tekstini perustuvat omaan käytännön kokemukseen eri välineistä ja tilanteista runsaan kymmenen vuoden aikana. Pyrin käsittelemään aihepiirejä harrastustaan aloittelevan näkökulmasta.

Hiljaista ja kiirettä

Melontablogissani on ollut tänä keväänä kovin hiljaista. Tarkalleen ottaen melkein yhtä hiljaista kuin melontalenkeilläni.

Kiirettä, tai oikeammin runsaasti tekemistä, on ollut työssäni ja muussa elämässäni. Askaretta ja liikkumista on ollut sen verran paljon, etten vielä tälle kesäkaudelle ole ehtinyt kajakkia avoveteen kastamaan.

Vaikka olen päivittänyt blogia laiskasti, lukijat ovat olleet kiitettävän ahkeria. Blogissani käy lukijoita päivittäin. Toisinaan sivulatauksia voi olla kymmeniä, jopa satoja päivässä. Se tuntuu mukavalle. Teksteille on olemassa tarve. 

Koska aiempina vuosina tulin kirjoittaneeksi ahkerammin, sivustoon on kertynyt melkoinen määrä melontaan ja välineisiin liittyvää tietoa. Siksi en aio sulkea blogiani, vaan annan sen olla.

Lukijani lähettävät minulle silloin tällöin sähköpostia, jossa kertovat omasta harrastuksestaan ja kyselevät mielipiteitäni kajakeista, meloista, reiteistä ja muista melontaan liittyvistä asioista. Niihin vastaan yleensä muutaman päivän sisällä. 

Saan myös postia Maininki-kirjani lukijoilta, melojilta ja elämänmuutoksissa eläviltä. Kirja on kustantajalta loppunut. Lunastin painoksen loppuerän itselleni, ja minulla on niitä vielä jonkin verran jäljellä. Jos siis haluat kirjan itsellesi tai lahjaksi, lähetä viesti.

Tänään oli tarkoitukseni avata kesän melontakausi, mutta työstä palattuani alkoi sataa. Koko päivän ja eilisen on tuullut navakasti. Tyydyn katselemaan parvekelasien läpi tuulessa harmaana vaahtoavaa Pirttijärveä ja vedän jalkoihini villasukat. 

Tunnelman vuoksi sukat ovat samat, joita käytin leiri- ja yösukkina meloessani Suomen rannikkoa läpi tasan viisi vuotta sitten. Samat, jo reikiintyneet ja yli kaksikymmentä vuotta sitten edesmenneen anoppini neulomat sukat ovat olleet mukana kaikilla pitemmillä melontaretkilläni.

Ei sillä, että sade taikka tuuli olisivat melomisen esteenä, mutta mukavuudenhalu voitti. Teen kauden avauslenkin mieluummin hyvän sään aikana. Samasta syystä jätin tänä iltana myös pyöräilylenkin väliin, vaikka tällä kertaa aikaa olisi ollut.

Päivitän blogia tässä vaiheessa harvakseltaan. Voi olla, että elämän- ja työtilanteen muuttuessa päivityksiä tulee taas tiheämmin. Kannattaa käydä silloin tällöin kurkistamassa, onko uusia tarinoita ilmestynyt.