Yleiskajakkia etsimässä -Perception Essence

Millainen on hyvä yleiskajakki, jolla voi meloa kohtuullisen mukavasti ja turvallisesti rannikkovesillä, järvenselillä ja maltillisilla jokireiteillä? Siis sileässä, aaltoilevassa ja koskea rauhallisemmin virtaavassa vedessä. Minkälaisen kajakin hankin, jos aion meloa kaikkialla tai en vielä tiedä, missä lopulta melon?

Perception Essence 16 on 5 metriä pitkä ja 57 cm leveä polyeteenikajakki. 

Vannoutunut meloja vastaa epäröimättä, että kajakkeja tarvitaan kolme. Meri- tai retkikajakki, kuntokajakki ja koski- tai jokiretkikajakki. Tosiharrastaja lisää hankintalistalle vielä kajakin aallokkoleikkeihin ja toisen freestyleen. Hyvää ja aina toimivaa kompromissia ei ole. Merikajakissa tarvitaan kapeutta ja pituutta, tilavuutta, ketteryyttä ja sopivan kaarevaa pohjaa. Kuntokajakin kölilinjan tulee olla suora ja pitkä, tilavuutta ei tarvita eikä ketteryyttä, mikä syö nopeutta ja suuntavakavuutta. Koskeen ja virtaavaan jokeen tarvitaan lyhyt, ketterä ja muovinen pullukka.

Paras pehmustettu kajakki-istuin, missä olen istunut. Selkätuki on melko edessä ja mahdollistaa kunnollisen kallistuksen takakannelle. Pitkälle eteen ulottuva takareisituki voi haitata kajakiin astumista jos ei halua astua istuimen päälle.

Kokeilin Perception Essence 16 –kajakkia kahdesta näkökulmasta. Kajakkia kokeili muutaman lenkin verran lajiin vasta tutustuva meloja, ja itse meloin kajakkia enimmillään 10-15 metrin tuulessa. Essencen L-kokoiseen istuinaukkoon on helppo istahtaa, vaikka selkätuki on melko edessä. Istuimen, polkimien ja reisitukien monipuoliset säädöt riittävät hyvin ainakin alle 190 cm pitkille melojille. Essencen suurempi malli 17 sopii isommillekin melojille.

Istuin on mukava. Sen etureunan korkeutta ja kaltevuutta voi säätää hihnoilla, samoin selkätuen säädöt ovat monipuoliset ja pysyvät meloessa kohdallaan. Polkimien säätö onnistuu meloessakin ainakin lähemmäs. Etäämmälle säätö vaatii vähän harjoittelua, notkeat melontatossut ja mielellään tukea rannasta, kaverin kajakista tai vedestä. Istuin näyttää ylelliseltä ja vaikutelma on ihan oikea. Parinkaan tunnin istumisella ei  huomaa puutteita.

Selkätuen säätö takana ja sivuilla on helpo ja pitävä. Tuen taakse jää hyvä tila maihinnousu-sandaaleille, vesipussille tai muulle tarpeelliselle tavaralle.

Takareisien tuki ulottuu pitkälle eteen ja on säädettävissä molemmin puolin pitävällä hihnalla. Istuimen verhoilumateriaali ei tunnu imevän haittaavasti vettä. 

Essence 17 on vakaa. Se ei pyörähdä alta helposti, vaan kestää kallistaa aukonreunan reilusti veteen eikä yritäkään kaatua. V-pohjan kulma on sen verran lievä, ettei kajakki pyri keikkumaan ja uimaan jommallakummalla pohjan lapella. Istuinaukko sallii reilun taakse nojaamisen, joten uskon, ettei 57 cm leveällä kajakilla eskimon pyöräyttäminen tuota ongelmia. En viitsinyt kylmissä vesissä kokeilla ylätuentaa reilumpaa kallistusta.

Essence 16 on helppo hallittava. Kajakki kulkee suoraan ja tottelee melko nöyrästi kallistuksia. Koska polvi/reisituki on hyvä ja kohdallaan, kallistusta käyttää mielellään ohjaamiseen eikä meno tunnu reilusti kallistuneenakaan epävarmalta. Muovisen evän koko on riittävä pitämään kajakin suunnassa kovassakin myötätuulessa ja erilaisilla sivutuulilla. Meloin tyhjää kajakkia yli 10 metrin tuulessa helposti kaikkiin suuntiin pelkästään evää säätämällä.

Evän säätövipu on upotettu kajakin kylkeen. Vipuun ei revi sormiaan, mutta paksulla hansikkaalla voi olla vaikea saada otetta pienestä nupista. Usein silloin, kun paksuja hansikkaita tarvitaan, on evä jäässä ja siis muutenkin poissa pelistä.

Evän säätövipu on vasemmalla aukon sivussa melko takana. Vipu ei satu meloessa kohdalle niin, että sitä voisi säätää melaotetta irrottamatta niin kuin Star 530 -kajakissa. Vivun sijainti on siitä hyvä, ettei siihen raavi meloessa sormiaan. Vipu on myös upotettu kokonaan kajakin kyljen sisään. Ratkaisu on hyvä paitsi silloin harvoin, kun käsissä on paksut neopreenihanskat.

Kansiköysistö on riittävä, jopa runsas. Varamelalle on kuminauhat edessä ja takana. Tavaratilojen kumiluukut ovat tiukat ja kaipaavat ajoittain silikonisuihketta. Takaluukku on iso ovaali, edessä on pienempi pyöreä luukku. Kompassille on oma kuppinsa niin, ettei kanteen tarvitse tehdä reikää, jos käyttää kiinteää kompassia. Kajakki vaikuttaa kaikin puolin viimeistellyltä ja huolellisesti mietityltä. Muovikajakiksi se ei tunnu kovin painavalta. Aikuinen mies kantaa Essencen aukon reunasta olkapäällään helposti rannasta autolle ja nostaa sen yksin auton katolle.

10 metrin tuuli ei nosta pienellä sisäjärvellä vaikeaa aallokkoa, mutta tuuli tuntuu ihan samalta kuin merellä.  Essence pysyy hyvin suunnassaan kaikilla tuulilla pitävän evän tukemana.

Muutaman kymmenen kilometrin melonnan jälkeen Perception Essence 16 vaikuttaa kajakilta, joka voisi olla kohtuullisen hyvä kompromissi melojalle, joka meloo samalla kajakilla kaikissa vesissä ja kaikilla keleillä menemättä missään ihan äärirajoille. Helppo hallittava, muovikajakiksi kevyt, tilava, melko nopea ja vakaa. Essencessä jaksaa istua pitkään.

Toinen hyvä kompromissi voisi olla aiemmin kokeilemani Tiderace Vortex. Vortex on tasapohjaisena Essenceä vakaampi ja kääntyy kallistaessa herkemmin. Vortex on tehty aallokkomelontaan ja on siksi tukeva, mutta samalla painava. Essencen istuin on Vortexia mukavampi, pehmeistä istuimista paras kokeilemani. Retkioloissa Vortexin pyöreät tavaraluukut aiheuttavat pakatessa ylimääräistä vaivaa, vaikka tavaratilaa muuten on riittävästi.

Perception Essencen pohjalinja on melko suora. Rokkeria eli kaarevuutta on kuitenkin sen verran, että kajakki kääntyy helposti evä ylhäällä. Kajakin voi ostaa myös peräsinvarustuksella.  

Kumman näistä kahdesta brittiläisestä kajakista sitten ainoaksi yleiskajakiksi hankkisi? Valinnan ratkaisee oma istuintuntuma, ergonomia ja valinta tasapohjan (kaksi pientä negatiivista kölilinjaa) ja v-pohjan välillä. Kummallakin kajakilla pärjää mainiosti viikon retkellä Saimaalla, Tammisaaren saaristossa tai helppokoskisilla jokireiteillä. Tavaratila riittää, ellei käytä kovin pulleaa makuupussia ja isoa telttaa, nopeus riittää reiluihin päivämatkoihin ja muovikajakki kestää kivikkoisilla rannoilla.

5 metriä pitkä ja 26 kiloinen yleis- ja retkikajakiksi suunniteltu Perception Essence maksaa vajaat 1300 euroa. Viisi senttiä pitempi ja Essenceä tukevamman tuntuinen, melontakouluttajille ja aallokkomelojille tehty  Tiderace Vortex maksaa 300 euroa enemmän. Kajakkien suunnittelun lähtökohta ja tavoitteet ovat erilaiset, mutta kumpikin toimii mainiosti myös aljoittelijan yleiskajakkina, jota ei vuosien ja kilometrien myötä tarvitse ihan heti vaihtaa. 

Rakkoja melojan kädessä

Ukkoskuurot ja nopeat säänvaihtelut voivat hidastaa tai jopa keskeyttää melontaretken. Vielä useammin melontaretki saattaa keskeytyä tai ainakin vaikeutua hankalien rakkojen takia. Siksi kannattaa hetki pohtia, miten rakkojen syntymistä voisi välttää.

Moni meloja kertoo saavansa rakkoja käsiinsä meloessa. Kädet ovat useimmin meloessa kosteat, jopa märät, ja melan varsi pyörii edestakaista liikettään kouransilmässä. Kerrotaan, että melojan käden tuntee siitä, että peukalonhankaan on hiertynyt pysyvästi kovettunut alue. 

Katselen ja tunnustelen käsiäni. Niinpä löydän oikean käden peukalonjuuresta vajaan neliösenttimetrin kokoisen kovettuneen alueen. Vasemmassa kädessäni kovettumaa ei juuri tunnu.

Ensimmäisinä melontavuosinani rikoin kämmeneni jokaisella useamman päivän melontaretkellä. Kriittiset paikat olivat juuri peukalontyvet. Koska kädet ovat meloessa märät, juuri mikään laastari ei pysy ihossa kiinni, vaan rullautuu kouransilmässä liikkuvan melanvarren mukana irti. Käsien rasvaamisen voi unohtaa, koska kastuessaan voidellut kädet ovat liukkaat eikä melasta saa pitävää otetta.

Kokeilin aikanaan meloessa pyöräilyhanskoja, jotka ovat kämmenen alueelta pehmustettuja. Pehmuste vei tuntuman melasta, vettyi ja piti rakkoalueet jatkuvasti märkinä. Ei hyvä. Parhaiten rakkojen estämisessä ja suojaamisessa toimi Compeed-laastarit, joissa on ihoa vasten vahva geeli. Mutta nekin rullautuivat pois kahdessa päivässä.

Olen lukenut, että jotkut ehkäisevät rakkojen syntymistä niin, että pitelevät melaa apinaotteella. Kokeilin apinaotemelontaa huvikseni. Sellainen toimii auttavasti, jos meloskelee hitaasti kädet koukussa ja mela sylissä. Sillä tavalla kipeyttää hartiansa ja käsivartensa nopeasti. Tehokkaassa, ergonomisessa melonta-asennossa melaa ei voi pidellä apinaotteella.

Vuosien ja melontakilometrien myötä rakkojen syntyminen on loppunut. Viimevuotisella, kuukauden mittaisella rannikonmelonnallani en saanut yhtään rakkoa kovettumista puhumattakaan. Onko käteni nahka paksuuntunut vai mistä rakottomuus voisi johtua?

En purista melaa käsissäni. Huomaan, että pitelen melaa hyvin kevyellä otteella. En purista muulloin kuin kovassa aallokossa tai koskessa, jos sellaiseen joudun. Melanvarren paine ihoa vasten tuntuu vain vetäessä, muun ajan mela on melkein irti ihosta. Melan varsi ei juuri kosketa peukalonhankaa. Kun toinen käsi pitää melaa, toisen ote on lähes irti. Tällainen ”irtonainen” melaote säästää samalla ranteita ja käsivarsia. Vuosikausiin en ole kaivannut melojan rannetukia.

Pidän melojeni varret sileinä. Pienikin roso melanvarressa voi hiertää nopeasti käden rikki. Kahdessa melassani on otealueella sileä, mattapintainen kutistesukka ja yksi on sileä lasikuitupintainen. Lasikuituvarsi tuntuu märkänä liukkaalta. Kutistesukan kastelen joskus meloessa tuon tuostakin, että ote tuntuisi sopivalta ja kumpaankin käteen samanlaiselta.

Kylmien vesien aikana käytän neopreenihanskoja ja kintaita, joita minulla on kolmea eri vahvuutta. Ohuimmilla Hikon hanskoilla melaote tuntuu parhaalta, melkein paremmalta kuin ilman. Eikä rakkoja tule missään olosuhteissa.

Järvellä väki vaihtuu

Kesän pitkä hellejakso on vaihtunut syskyn sateeksi ja koleudeksi. Vedenlämpö laskee kylmien öiden, tuulten ja ukkossateiden myötä nopeasti. Uimavesi on vielä kuitenkin ihan uitavan lämpöistä.

Koululaiset istuvat uimarannan sijasta koulussa, työikäisten lomat on ohitse. Järvellä ei silti ole hiljaista. Viime päivinä Tiiranranta on ollut niin täynnä, ettei sekaan meinaa sopia. Väki vain on vaihtunut kesästä.

Valkoposkihanhien kanta joko lisääntyy vauhdilla tai hanhet ovat huomanneet, kuinka mukava ja suojainen paikka Tiiranrannan mökkiläisten venevalkama onkaan. Hanhia on syksy syksyltä enemmän. Ennen kuvien ottoa rannasta lähti lentoon pääjukko, satoja yksilöitä. Jälkeensä hanhet jättävät pienen koiranpaskan kokoisilla ulosteilla vuoratun laiturin ja rantahiekan sekä valkoisia höyheniä kuin keskisuuren hotellin vuodevaatteet olisi hajoitettu rantaveteen.

Kuntakin huomasi paikan vuosikymmeniä sitten ja rakensi paikalle yleisen, eu-kriteerit täyttävän uimarannan. Nyt, kun rannan kehittäminen on saatu kunnolla alkuun, odottelemme rantaoikeuden haltijoille luvattua venelaituria. 

GoPro Hero ja Jobo –action-kamerat

Jobo-actionkameran kuvakulma on 170 astetta diagonaalisesti kulmasta kulmaan. Tavallisessa maisema- ja tapahtumakuvauksessa pallomainen vääristymä on outo, mutta läheltä kuvatuissa tilanteissa vääristymä ei häiritse.

Liikkuvia kuvaajia hemmotellaan toinen toistaan etevämmillä action-kameroilla. Pienikokoiset, vesitiiviit kamerat tuottavat HD-videota ja kohtuukokoisiksi tulosteiksi ja paino-originaaleiksi riittäviä JPG-tiedostoja.

Action-kamera on verraton apu vaikkapa eskimopyörähdyksen tai ylätuennan opetteluun. Videolta voi helposti tunnistaa, kuinka pää nousee sittenkin liian aikaisin vedestä ja kajakki kellahtaa kylkiasennosta takaisin ylösalaisin. Videolta on helppo tarkastella myös omaa melonta-asentoa ja melan liikettä. Ilman videokuvaa tai kärsivällistä opettajaa virheliikkeiden tunnistaminen on vaikeaa.

Kameroiden mukana seuraa erilaisia kiinnittimiä, tarrahihnoja ja imukuppeja, joilla kameran saa kiinni melkein mihin tahansa. Alla olevassa Jobo–koevideossa kiinnitin kameran katkaistavan varamelan varteen ja melan lavan kajakin kansikuminauhojen alle. Tällä tavalla selfie-videon kuvaaminen sujuu poikkeavasta kuvakulmasta. Kamera on mahdollista viedä sellaiseen paikkaan, mihin itse ei voi mennä, ja se on minusta näiden kameroiden yksi ylivoimainen ominaisuus.

Ilman kauko-ohjainta action-kamera on kömpelö käyttää. Joitain kameroita voi ohjata kaukosäätimellä tai älypuhelimella. Melontavideoissani kiinnitin ensin kameran kajakkiin, käynnistin videokuvauksen, lähdin liikkeelle, meloin, palasin ja sammutin kameran. Kymmenen sekunnin klippiin tarvittiin kolmen minuutin askare. Mutta silti kannatti. Kaverin kanssa kuvaus sujuisi paljon joutuisammin.

Action-kamera on tehty edellä kuvattuun käyttöön. Lisäksi action-kameraa käytetään kauko-ohjattavissa kuvaushelikoptereissa. Tavalliseen kuvaukseen siitä ei ole. Kuvakulma on usein 120 tai 170 astetta ja siis niin laaja, ettei sellaista normaalissa kuvauksessa voi käyttää. Kameroiden käyttömukavuus on huono. Kameraa on tarkoitus käyttää mastoon, ohjaustankoon, lumilautaan tai otsaan kiinnitettynä, ei kädessä eikä silmän tasalla.

Action-kameroissa ei ole etsintä, koska kuvakulma on laaja. Useista puuttuu myös takanäyttö. Kooltaan ne ovat kuin kaksi tulitikkuaskia päällekkäin, pienempiäkin. Ne istuvat käteen huonosti, mutta kajakin kanteen loistavasti. Valokuvien laatu on valaistuksesta riippuen korkeintaan välttävä, video toistuu selvästi paremmin.

Ääni tallentuu vesitiiviin kotelon läpi olemattomasti. Ilman koteloa äänen laatu on huono, sitä tuskin voi käyttää mihinkään. Molemmissa kokeilemissani kameroissa ääntä rikkoi kameran surinat, napsahdukset ja ritinät.

GoPro vai Jobo?

GoPro talvi-iltana Pirkkolan uimahallissa

GoProsta on alkanut muodostua alan standardi. En ihmettele sitä. Kuvan ja varsinkin videon laatu on hyvä. Kameraan saa kiinnittimen ja lisävarusteen melkein mihin tilanteeseen tahansa. Uimahallivideossa GoPro on kiinni imukupilla koskikajakin keulassa. Kokeilemassani versiossa ei ollut takanäyttöä. Oikeastaan sitä olisi kaivannut vain kuvatun klipin tarkistamiseen. GoPro maksaa varusteista ja versiosta riippuen 300-600 euroa.

Jobo kesäisenä päivänä Klaukkalan Valkjärvellä

Jobossa on pieni takanäyttö, ja kunnolliset, pokkarimaiset valintanapit takaseinässä. Mutta kuvan ja videokuvan laatu jää GoProsta suunnilleen hinnan suhteessa. Jobon saa satasella tai sadalla viidellä kympillä. Siis kolmasosalla GoPron hinnasta. Eniten Jobon videokuvassa häiritsee pieni nykiminen, mikä voi johtua liian tiukasta videokuvan pakkausalgoritmista. Kameran mukana ei tule imukuppikiinnitintä, mutta muut kiinnittimet ovat monikäyttöisiä.

Sata viisikymppiä vai viisisataa? Käytön määrä ratkaiskoon. Kumpikin malleista on lajissaan kiinnostava ja tuo sekä kuvaukseen että action-harrastukseen uutta näkökulmaa. Ainoaksi retkikameraksi en tällaista hankkisi, mutta tavallisen, vesitiiviin kameran lisäksi näillä saa uutta eloa ja ilmettä retkivideoihin ja kuviin.

Kuivanmaan melontakautta

Parin viikon Turkin jaksolla kävin läpi "Maininki" -kirjani oikovedoksia. Kirja kertoo viimevuotisesta rannikonmelonnastani ja rinnalla kulkee toinen, työelämän muutosta ja itsensäjohtamista pohtiva selviytymistarina. Kuvitettu, tyylikkäästi taitettu kolmesataasivuinen kirja ilmestyy syyskuun lopussa. 

Viime vuonna meloin sulan veden aikana kaksi tuhatta kilometriä. Tänä vuonna kilometrejä on kertynyt hädin tuskin viisisataa. Kautta on toki vielä jäljellä. 

Syksy ja varhainen kevät ovat minusta parhaita melonta-aikoja. Ilma ei ole liian lämmin melontaliivin ja kuivapuvun tai neopreenien pukemiseen. Aukkopeiton alla ei ole hautovan kuuma. Eväät säilyvät kajakin luukuissa paremmin kuin helteellä lämpimän veden aikana.

Kauden ensimmäiset kolmesataa kilometriä kertyivät Kainuun vesillä, lähinnä Oulujärvellä ja Nuasjärvellä. Loput kilometrit olen lappanut Merikarvialla ja kotijärvelläni Nurmijärven Valkjärvellä. Kierros Valkjärvellä on noin seitsemän kilometriä. Olen kiertänyt järven juhannuksen jälkeen kuusitoista kertaa, usein kaksi kierrosta kerrallaan.

Juhannuksen jälkeinen helleaika on kulunut kotimaanmatkoilla ja Turkin rannikolla. Loman jälkeen työni on jatkunut Tampereella. Ensi viikolla, jos sää ei ole ihan mahdoton, vien kajakin mukanani Tampereelle ja kiertelen Pyhä- ja Näsijärven selkiä silloin, kun en aja illalla kotiin.

Alla oleva video ei liity melontaan, mutta näyttää, kuinka isompaakin vesialusta voi kuljetaa maantiellä. Kolmekymmenmetrinen Silver Sky -alus seilasi alkukesän turkkilaiselta telakalta Porin Mäntyluotoon, mistä se siirrettiin kolmen yön aikana maanteitse Nokialle. aamulehden verkkosivuiila julkaistu video on siirtomatkan viimeiseltä yöltä.

Silver Skyn viimeinen matkapätkä kuivalla maallahttp://www.aamulehti.fi/videot?iid=1154817

Pinnalla ja pinnan alla

Kesäinen hetki Valkjärven pohjoispään kaislikossa.

Kuvat on otettu Nikon AW110 kameralla, joka on vesitiivis. Star 530 -kajakki on sen verran vakaa, että kajakissa istuessa voi rauhallisin mielin kurotella kamerakättä kauas ja syvälle veteee ilman, että tutisee kaatumisen pelossa.

Merikarvian vesillä

Vuosi sitten meloin kylmänä ja hämäränä toukokuun iltana Merikarvian rantaan. Mielikuva paikasta oli ihan toinen kuin viime päivien auringossa. Meloin saariston kapeita, kaislikkoisia väyliä, joita en viime vuoden retkelläni karkeasta kartastani huomannut.

Star 530 kapeassa kaislikkoväylässä. Tästä kulkee isojakin veneitä, väylän syvyys on vähinrään 1,5 metriä.

Kesä, kaislikko ja kajakki. 

Viime vuoden rannikonretkeni aikaan merivesi oli puolisen metriä normaalitasoa alempana. Kiviä näkyi kaikkialla. Nyt samat kivet olivat piilossa pinnan alapuolella, ja reittiä sai tähystää tosissaan karien väleistä väylien ulkopuolella.

Merikarvian vedet ovat karikkoisia. Ei ihme, että paikalliset kalastusveneet ovat vankkaa tekoa.