Kesän kilometrit eskimomelalla

Kesän melontakilometrit jäävät tällä kaudella alle tuhannen kilometrin. Paljonkin alle.

Suurin osa kilometreistä on tullut kauhotuksi tällä kaudella kapealla Kajaksport Inukshuk -eskimomelalla.

Eskonsaaren laavu ja tulipaikka Sotkamon Pirttijärvessä on siisti ja hyvin hoidettu, vaikka sijaitsee aivan kirkonkylän keskustan tuntumassa.

Edellinen eskimomelani, Lahnakoski, oli ihan hyvä ja toimiva mela, mutta en tullut sen kanssa sinuiksi. Soikea puuvarsi ei sopinut käteeni, tai ehkä olin vain sellaiseen tottumaton. Puuvarsi hiersi rakot kämmeniin, ja lapakulmattoman melan kontrolli veteen tuntui tottumattomasta epämääräiseltä.

Hiilikuidusta laminoitu, kevyt ja pituussäädettävä Inukshuk muutti käsitykseni eskimomelasta. Poikkileikkaukseltaan lyhyiltä sivuiltaan pyöristetyn suorakulmion muotoinen varsi tuntui aluksi oudolta, mutta osoittautui käytössä erittäin toimivaksi. Melan kontrolli on lähes täydellinen, ja aavistuksen kanttinen muoto toimii hyvin, koska melaa ei kierretä samaan tapaan kuin euromelalla meloessa.

Melontaote on huomattavasti perinteistä melaa kapeampi. Ote tuntui alkuun oudolta, mutta pitää ryhdin suorempana ja selän mukavasti kiertoliikkeessä.

Pituussäätö toimii täsmällisesti, ja lukitussalpa on pitävä. Periaatteessa salpa vaikeuttaa melaotteen siirtämistä pitkittäissuunnassa, mutta käytännössä salpaa ei meloessa huomaa. Toisaalta mela on lyhimmilläänkin sentään 215 cm pitkä, eikä tarvetta lyhyen myrskymelan kaltaiseen otteen sivusiirtoon ole juurikaan ilmennyt.

Alkukaudella muutaman SportTrackerilla mitatun lenkin perusteella eskimo oli Bracsa Typhoonia lähes 1km/h hitaampi. Osa nopeuserosta saattoi toki johtua tottumattomuudesta ja vielä haussa olevasta tekniikasta. Mutta sen, mitä nopeudessa hävisin, tuli korkojen kanssa takaisin melonnan keveydessä ja fiiliksessä.

Melontanopeus kasvoi, kun säädin melaa 5-10 cm pitemmäksi. Melontaote on silloin saman verran leveämpi, mutta edelleen melko kapea. Melon pystyllä melontatyylillä, eli mela sukeltaa veteen kajakin vierestä lähes pystyasennossa, kulkee aavistuksen ulos takaviistoon ja nousee suoraan sivukautta ylös viimeistään vartalon kohdalla.

Kapea lapa sujahtaa veteen lähes äänettömästi ja roiskuttamatta.

Mela uppoaa veteen melko syvälle. Vartalo kiertyy pakostakin enemmän kuin euromelalla meloessa. Melonta-asento säilyy helpommin ryhdikkäänä ja lievänä etunojana eikä pyri valumaan tehottomaan, käsivarret puuduttavaan takanojaan. En ole mitannut, mutta arvelen lenkkinopeuteni olleen viimeisillä lenkeillä jo Bracsalla melottujen lenkkien luokkaa.

Mutta mihinpä sitä on kiire melontalenkillä. Oikeastaan on outoa, että kuntomelontaan hankitaan kevein ja liukkain mahdollinen kajakki ja kevein ja tehokkain kuppimela. Vaikka voima kasvaa varmasti enemmän muovisella, hitaanpuoleisella kajakilla ja muovilapaisella alumiinimelalla. No, liukkaalla kajakilla ja tehokkaalla melalla on yhtä lailla kiva meloa ja kehittää sujuvaa tekniikkaa kuin hyvin voidelluilla suksilla hiihtää.

Perinteinen Bracsa on jäänyt yhä useammin varamelaksi kannelle.

Jos ja kun melontaharrastuksen tavoite on liikunnan ja luonnonkokemisen ilo, eskimomela osuu tavoitteeseen täydellisesti. Tarkka kontrolli, lähes äänetön ja roiskeeton melonta ja melonnan sietämätön keveys.

Hiilikuitu Inukshuk on vastaavaa, nappikatkaisu 205 cm mittaista Bracsaa ehkä 50-70 grammaa kevyempi, mutta tuntuma on paljon vaa´an näyttämää kevyempi. Eskimon painopiste ei ole lavoissa vaan keskiosassa. Kapeat lavat eivät paina juuri mitään. Ja juuri se tekee eskimon käsittelyn kevyeksi ja miellyttäväksi.

Kapea, teräväreunainen ja -sulkainen lapa kulkee vedessä kevyesti ja tarkasti. Lapa keskittää hyvin. Melaa ei tarvitse puristaa. Tehoa voi säätää tarpeen mukaan upottamalla lapaa syvemmälle. Kädet kulkevat lähempänä vettä. Käsivarret pysyvät kapean melontaotteen ansiosta suorempina ja selkä kiertyy ja olkapäät kiittävät.

En ole kokeillut eskimoa korkean kajakin kanssa. Kokemusta on vain matalan Tiderace Vortexin melomisesta. Eskimomelonnan jälkeen 205 cm pitkä euromela tuntuu Vortexin kanssa vähintään 5 senttiä liian pitkältä. Vaikka 215-228 säätyvää eskimoa tulee melottua useimmin 220 pitkänä.

En tiedä, kuinka suuria eroja eri eskimomeloissa on, mutta kahden käyttämäni perusteella uskon, että eroja on hyvinkin yhtä paljon kuin euromeloissa. Alkukesän lenkeillä käytin molempia meloja vuoron perään, mutta kesän mittaan euromela on jäänyt yhä useammin varamelaksi kannelle.

Kun on omassa harrastuksessaan kokenut jo jonkin verran erilaisia tuulia ja aallokoita, nähnyt maisemia koko merenrannan pituudelta ja monilta suurilta sisävesireiteiltä, melonut nopeita ja hitaita kajakkeja ja kokeillut kaikenlaisia meloja, osaa arvostaa vaihtelua ja pientä ylellisyyttä.

-->

Hiilikuituinen, kevyt ja säädettävä eskimomela on tuonut kuluvan kesän melontaan jotain uutta, jotain sellaista mitä en tiennyt olevankaan.

Vuoksennauha numero 1.

Meloin touko-kesäkuussa 2016 Vuoksennauhamelonnan Kiuruvedeltä Lappeenrantaan. Olin Vuoksennauhan ensimmäinen meloja ja samalla kesän 2016 ainoa, joka lähti Vuokselle Kiuruvedeltä. Toiset lähtivät liikkeelle Nurmeksesta.
Tänä kesänä tietojeni mukaan molemmat reitit ovat olleet ahkerassa käytössä, vaikka kesä ei niin verrattoman helteinen ole ollutkaan.

Tosin kovalla helteellä melominen aukopeiton alla ja liivi päällä ei ole ainakaan minusta kaikkein miellyttävintä liikuntaa. Sopivan viileä keli ja muutaman metrin tuuli on aina tervetullut ja pitää mielen virkeänä ja sopivan retkivauhdin yllä.

Olen saanut jonkin verran kyselyjä Vuoksennauhamelontani reitistä. Retkikertomus kömpelöine karttoineen on julkaistu reaaliaikaisena tässä blogissa, mutta kaikki kyselijät eivät ole löytäneet sitä. Niinpä liitän loppuun linkin 12 päivää kestäneen retken jokaiseen päivään.

Hyvää retkeä!

1. päivä
2. päivä
3. päivä
4. päivä
5. päivä
6. päivä
7. päivä
8. päivä
9. päivä
10. päivä
11. päivä
12. päivä

Maininki-kirjan painos lopuillaan

Maininki-kirjani painos on lopuillaan. Omassa varastossani on vielä jonkin verran kirjoja, mutta kirjakaupoista sitä tuskin enää saa.
Kirja kertoo kuukauden mittaisesta Suomen rannikon melonnasta touko-kesäkuussa 2013. Olin liikkeellä yksin ja pohdin samalla elämänkulkua historian ja oman työelämän tilanteeni valossa. Yksin meloessahan on aikaa miettiä, paitsi silloin, kun aallot nousevat niin korkeiksi, ettei niiden taakse näe.

Nykyisillä postin hinnoilla on edullisempaa tilata useampi kirja kerralla vaikka kimpassa.

https://melontakuvia.blogspot.fi/2016/04/maininki-kirja-kesalukemiseksi.html

Eskimomelalla Sotkamon vesillä

Vielä on siellä täällä haurasta höttöjäätä järvissä. Kajakin kannella Bracsa Typhoon ja Kajaksport Inukshuk.

 Lopulta jää lähti Kainuunkin vesiltä. Virtapaikat on toki olleet auki koko talven, mutta ainakin vielä eilen Iso-Sapson selkää peitti hauras jääkansi. Pirttijärvellä ja Kaitainsalmessa vastaan lipui hauraita jäälauttoja. Isoja ja pieniä. Rannan varjoisilla paikoilla on jäätä.

Syksyllä alkaneen tiiviin kirjoitus- ja hiirityön seurauksena poden oikean olkapään vaivaa. Olkapää on vuosia sitten leikattu eikä sen liikerata ole vuosikymmeniin ollut ihan uudenveroinen. Meloessa ylätuenta oikealta puolelta on tehtävä varovasti, ja näinä viikkoina se tuskin onnistuisi ollenkaan.

Hiukan ranta on vielä jäässä, ja koko Iso-Sapson selkä. Vain virtapaikoissa pääsi eilen melomaan.

Eskimomelaa olen vierastanut, koska luulen sen muodon juontuvan eskimoiden vaatimattomasta puutavarasta eikä optimaalisen melontatehon tavoittelusta. Oma suosikkini on hiilikuituinen pystyyn melontatyyliin tehty euromela, jonka lapa on 690 cm2 kokoinen.

Tänä keväänä melan varsi vaihdettiin nappikatkaisumalliin ja melaa lyhennettiin vielä muutama sentti. Pituus on nyt 205 cm ja lapakulma kiinteä 50 astetta. Painoa näyttää olevan aavistuksen yli 800 grammaa. Tällä melalla olen melonut tuhansia ja tuhansia kilometrejä. Valitettavasti melotut kilometrit alkava jo näkyä kolhiintuneissa lavoissa.

Taustalla Vuokatin rinteet, missä voisi varmaan vieläkin lasketella. Hissit suljettiin kuitenkin viikko pääsiäisen jälkeen. 

Postasin talvella Kajaksport Inukshuk –eskimomelasta, joka muutti käsitykseni kapeasta, riukua muistuttavasta melontavälineestä. Kevyt, painopisteeltään tasapainoinen ja vedessä täsmällisen tarkasti ohjautuva, pituudeltaan säädettävä ja katkovartinen mela. Kuin koru.

Satuin saamaan ammattikunnaltani sopivankokoisen virkistysstipendin, joka on tarkoitettu oman hyvinvoinnin ylläpitoon ja edistämiseen. Mikäpä muu tällaisen olkapäävammaisen toimittajan mieltä ja ruumista virkistääkään kuin uusi, olkapäitä säästävä hiilikuituinen eskimomela, jollaisen ostaminen omalla rahalla kirvelisi kovin.  

Ensikokemukseni Inukshukista on pelkästään hyvä. Niin kauan kuin katselin ikkunastani jäistä rantaa, käytin melaa tai sen puolikasta jumppakeppinä. Hiilikuitupinta tuntuu hyvälle kämmenissä, eikä lyhimmillään 215 cm pituus estä jumppaamasta sisätiloissakaan kokonaisella melalla. Puolikkaat ovat 110 cm ja 125 cm mittaiset.

Meloessa eskimomelan kapea melontaote tuntui aluksi oudolta. On ihan eri asia meloa selkävesillä kuin puljata uimahallissa. Toinen outous on nollan lapakulma, mutta siihen tottui yllättävän nopeasti. Eskimomelaa pistetään veteen syvemmälle kuin perinteistä retkimelaa. Yhdessä kapean otteen kanssa vartalon liike on aktiivisempi. Melontaan tulee ikään kuin tunnusteleva ote. Tuntuma veteen ja lavan asentoon vedessä on herkkä ja täsmällinen.



En moiti Bracsa Typhoon –melaa, joka on edelleenkin mielestäni kaikissa keleissä keskimäärin paras mela, millä olen melonut. Mutta enpä moiti kapeaa Inukshukiakaan. Se on paras eskimomela, jolla olen tähän mennessä melonut. Kaupan hyllyssä ja messuhallissa oudolta näyttänyt, leikkaukseltaan pyöristetyn suorakaiteen muotoinen varsi arvelutti, mutta vedessä kontrolli lavan asentoon on äärettömän tarkka ja hyvä, ja varren leikkaus sopii nollan lapakulmalle täydellisesti.

Muutaman kymmenen kilometrin melonnan jälkeen euromela tuntui jo oudolta. Toki vauhti kasvoi, tai ainakin sen tuntu, mutta iso lapa on aina raskaampi meloa. Suurin yllätys oli se, että nyt selkäytimeen painunut tuntuma itselle sopivasta lapakulmasta tuottikin yhtäkkiä muutaman horjahduksen, koska isokaan lapa ei väärässä kulmassa vedä tai tue.

Kunhan kelit lämpenevät, tätä pääsee käyttämään avokäsin, ja tuntuma vielä paranee.

Jäidenlähtöä odotellessa

Sotkamossa järvet ovat vielä virtapaikkoja lukuunottamatta tukevasti jäässä. Melontakauden aloitus näyttää täällä menevän pitkälle toukokuulle. Pari päivää sitten näin vielä hiihtäjiä Vuokatin teollisuusalueen laitamilla, kun olin juttukeikalla seuraamassa kuumailmapallon lennolle lähtöä.
Joka aamu katselen Pirttijärvelle, kuinka yöpakkanen on jäädyttänyt virtapaikat melkein kiinni. Illalla laskeva aurinko peilaa lupaavasti liplattavassa virrassa, mutta aamulla virta on jälleen jäässä. Vapun aattopäivien lumisateet saavat maiseman näyttämään helmikuiselta.
Kevät antaa nyt odottaa itseään, vaikka jo kuukausi sitten näytti, että lumi sulaa parissa päivässä suksien alta.

Aurinko laskee joka ilta sulaan virtaan, mutta aamulla järvi on taas läpeensä jäässä.

Kajakki ja fillari saavat vielä odottaa kauden alkua. 

Hiukan laduilla alkoi jo maaliskuun lopulla olla hiljaista. Luulen, että kesällä Sapson vesillä on vielä hiljaisempaa. 

Maaliskuun loppupuolella näytti, että lumi ja jäät sulavat nopeasti. Sitten tuli kuukauden kylmä jakso, jolloin aamuinen hanki olisi kantanut vaikka polkupyörää.

Parin kilometrin päässä Sotkamon keskustasta voi kohdata hiihtoladulla ahman jäljet.

Ahman jälki ja kynnet ovat piirtyneet hyvin järvenrannan kantohankeen Kokkoniemessä.

Eskimomela KS Inukshuk

Kokeilin viime kesän vesillä kapeaa Lahnakosken eskimomelaa. Ensivaikutelma oli outo. Kapealapaista, 215 senttiä pitkää ja kapeaa lautaa sai upottaa syvälle veteen riittävän pidon saamiseksi.

Oudolta tuntuivat myös  nollan lapakulma ja huomattavan kapea melontaote. Olen tottunut melko leveään melontaotteeseen ja 45–50 asteen lapakulmaan.

Melojan työkaluni. Yllä varamelana käyttämäni kaksiosainen A&T:n Pursuit (210 cm), jossa on vipulukko, 5 cm pituussäätö ja portaaton kulmansäätö. 605 cm2 lapa on lasikuidulla vahvistettua nailonia ja varsi hiilikuitusekoitetta. Mela painaa n.990 gramma. Keskellä tuhansia kilometrejä melottu hiilikuituinen Bracsa Typhoon, 208 cm ja 750 grammaa, lavan koko 690 cm3. Alla Lahnakosken eskimomela, 215 ja 910 grammaa.

Melontaote pyrki levenemään niin, että melan varsi alkoi kämmenien alla jo muotoutua lavaksi. Tästä seurasi alkavat rakot kämmeniin melko nopeasti.

Pienen totuttelun jälkeen melonta kapealla eskimomelalla alkoi sujua kohtalaisesti. Melontatekniikka on vähän erilainen kapeasta melaotteesta ja syvälle upotettavasta lavasta johtuen. Puinen ohuesti öljytty puu tuntui käsissä märkänäkin mukavalta. Silti valitsin kesän lenkeille mieluummin perinteisen hiilikuitu- tai nailonlapaisen euromelan.

Kajaksportin Inukshukin lavan pinta-ala ei lopultakaan ole paljon Bracsan 690 neliösentin lapaa pienempi. Vaikka lapa on kapea niin pituutta on sitäkin enemmän.

Sain viikko sitten kokeilla uimahallissa hiilikuituista Kajaksportin Inukshuk -grönlantilaismelaa. Olen aiemmin hypistellyt melaa messuilla ja kirjoittanut, että se sopisi ylelliseksi lahjaksi sellaiselle melojalle, jolla jo on kaikki tarvittava. Inukshuk maksaa reilut 400 euroa.

Melan pyöristettykulmainen, poikkileikkaukseltaan suorakulmion mallinen varsi tuntui kädessä miellyttävältä. Eskimossahan ei ole lapakulmaa, eikä melan varsi siis ei pyöri kämmenen sisällä. Mattapintainen hiilikuitu tuntui käteen lämpimältä ja pitävältä myös märkänä.

Hyvin muotoillulla, tukevalla muovisalvalla varustettu, kaksiosinen Inukshuk on lyhimmillään 215 cm ja pituussäätövaraa on noin 15 cm.

Mela tuntuu käytössä todellista 770 gramman painoa kevyemmältä, koska sen painopiste ei ole lavoissa niin kuin euromelassa. Mela tuntuu käytössä todellista lyhyemmältä.

Kapea lapa sujahtaa veteen huomaamatta ja on todella tarkasti ohjattavissa kulmikkaan varren ansiosta.

Melasta saa hyvän tuen kapeasta lavasta huolimatta. Eskimo nousee helposti, samoin tuennat hoituvat vaivatta. Kauttaaltaan kapeaa melaa on luontevaa liikutella sivusuunnassa niin, ettei ote ole välttämättä melan keskellä.

Inukshukilla puljatessa tuntui, että aloin löytää jotain eskimomelan ideasta. Seuraavaksi kokeilen uudelleen puista Lahnaa. Senkin lapojen pito tuntui aivan uudenlaiselta, kun kokeilin sitä pari päivää sitten uima-altaan laidalla. En tosin istunut silloin kajakissa.

Bracsan lavan "ruoto" keskittää hyvin meloessa. Inukshukin "ruoto" toimii samaan tapaan ja tekee siitä "pyöreäselkäistä" Lahnakoskea miellyttävämmän ja vakaamman tuntuisen.  

Olen luullut ja luulen edelleen, että eskimomelan muoto johtuu siitä, ettei aikanaan ollut tarjolla kymmentä senttiä leveämpää puuta melan tarpeiksi. Ja lapojen symmetrinen muoto syntyi käytännön kautta sellaiseksi, että melan voi ottaa käteen miten päin tahansa ja että mela kestää myös sauvomisen tai jäiden seassa kolistelun.

Alkuperäisen eskimomelan veistämisen taito lienee verrattavissa kirvesvarren veistämiseen. Käytössä koeteltu kestävä ja käteen sopiva työkalu.

-->

Käsitykseni eskimomelan arkisesta historiasta ei silti poista sitä ajatusta, että se olisi nykyaikaiseen euromelaan verrattuna huono tai jälkeenjäänyt. Hiilikuituinen, nykytekniikalla toteutettu Inukshuk tuntui käytössä mukavalta ja tehokkaalta, mutta  kovin erilaiselta kuin vaikkapa hiilikuituinen retkimela Bracsa Typhoon.
Ostaisin, jos olisin tarpeeksi rikas. Rikastumista odotellessa jatkan harjoituksia puisella Lahnakosken eskimomelalla.