Eskimomelalla Sotkamon vesillä

Vielä on siellä täällä haurasta höttöjäätä järvissä. Kajakin kannella Bracsa Typhoon ja Kajaksport Inukshuk.

 Lopulta jää lähti Kainuunkin vesiltä. Virtapaikat on toki olleet auki koko talven, mutta ainakin vielä eilen Iso-Sapson selkää peitti hauras jääkansi. Pirttijärvellä ja Kaitainsalmessa vastaan lipui hauraita jäälauttoja. Isoja ja pieniä. Rannan varjoisilla paikoilla on jäätä.

Syksyllä alkaneen tiiviin kirjoitus- ja hiirityön seurauksena poden oikean olkapään vaivaa. Olkapää on vuosia sitten leikattu eikä sen liikerata ole vuosikymmeniin ollut ihan uudenveroinen. Meloessa ylätuenta oikealta puolelta on tehtävä varovasti, ja näinä viikkoina se tuskin onnistuisi ollenkaan.

Hiukan ranta on vielä jäässä, ja koko Iso-Sapson selkä. Vain virtapaikoissa pääsi eilen melomaan.

Eskimomelaa olen vierastanut, koska luulen sen muodon juontuvan eskimoiden vaatimattomasta puutavarasta eikä optimaalisen melontatehon tavoittelusta. Oma suosikkini on hiilikuituinen pystyyn melontatyyliin tehty euromela, jonka lapa on 690 cm2 kokoinen.

Tänä keväänä melan varsi vaihdettiin nappikatkaisumalliin ja melaa lyhennettiin vielä muutama sentti. Pituus on nyt 205 cm ja lapakulma kiinteä 50 astetta. Painoa näyttää olevan aavistuksen yli 800 grammaa. Tällä melalla olen melonut tuhansia ja tuhansia kilometrejä. Valitettavasti melotut kilometrit alkava jo näkyä kolhiintuneissa lavoissa.

Taustalla Vuokatin rinteet, missä voisi varmaan vieläkin lasketella. Hissit suljettiin kuitenkin viikko pääsiäisen jälkeen. 

Postasin talvella Kajaksport Inukshuk –eskimomelasta, joka muutti käsitykseni kapeasta, riukua muistuttavasta melontavälineestä. Kevyt, painopisteeltään tasapainoinen ja vedessä täsmällisen tarkasti ohjautuva, pituudeltaan säädettävä ja katkovartinen mela. Kuin koru.

Satuin saamaan ammattikunnaltani sopivankokoisen virkistysstipendin, joka on tarkoitettu oman hyvinvoinnin ylläpitoon ja edistämiseen. Mikäpä muu tällaisen olkapäävammaisen toimittajan mieltä ja ruumista virkistääkään kuin uusi, olkapäitä säästävä hiilikuituinen eskimomela, jollaisen ostaminen omalla rahalla kirvelisi kovin.  

Ensikokemukseni Inukshukista on pelkästään hyvä. Niin kauan kuin katselin ikkunastani jäistä rantaa, käytin melaa tai sen puolikasta jumppakeppinä. Hiilikuitupinta tuntuu hyvälle kämmenissä, eikä lyhimmillään 215 cm pituus estä jumppaamasta sisätiloissakaan kokonaisella melalla. Puolikkaat ovat 110 cm ja 125 cm mittaiset.

Meloessa eskimomelan kapea melontaote tuntui aluksi oudolta. On ihan eri asia meloa selkävesillä kuin puljata uimahallissa. Toinen outous on nollan lapakulma, mutta siihen tottui yllättävän nopeasti. Eskimomelaa pistetään veteen syvemmälle kuin perinteistä retkimelaa. Yhdessä kapean otteen kanssa vartalon liike on aktiivisempi. Melontaan tulee ikään kuin tunnusteleva ote. Tuntuma veteen ja lavan asentoon vedessä on herkkä ja täsmällinen.



En moiti Bracsa Typhoon –melaa, joka on edelleenkin mielestäni kaikissa keleissä keskimäärin paras mela, millä olen melonut. Mutta enpä moiti kapeaa Inukshukiakaan. Se on paras eskimomela, jolla olen tähän mennessä melonut. Kaupan hyllyssä ja messuhallissa oudolta näyttänyt, leikkaukseltaan pyöristetyn suorakaiteen muotoinen varsi arvelutti, mutta vedessä kontrolli lavan asentoon on äärettömän tarkka ja hyvä, ja varren leikkaus sopii nollan lapakulmalle täydellisesti.

Muutaman kymmenen kilometrin melonnan jälkeen euromela tuntui jo oudolta. Toki vauhti kasvoi, tai ainakin sen tuntu, mutta iso lapa on aina raskaampi meloa. Suurin yllätys oli se, että nyt selkäytimeen painunut tuntuma itselle sopivasta lapakulmasta tuottikin yhtäkkiä muutaman horjahduksen, koska isokaan lapa ei väärässä kulmassa vedä tai tue.

Kunhan kelit lämpenevät, tätä pääsee käyttämään avokäsin, ja tuntuma vielä paranee.