Mustakantinen kajakki ja rakennushaaveita

Olen melonut monenlaisilla kajakeilla. Ensimmäinen kajakkini oli laivaston harmaa, vanerista itse rakennettu ruuhi. Oikeastaan se ei edes ollut kajakki. Kokeilin vaneri-epoksi -rakennusmenetelmää enkä löytänyt sopivia ilmaisia piirustuksia. Kajakin runko syntyi kilpasoutuveneen piirustuksilla ja kannen kyhäsin ilman sen kummempaa suunnitelmaa ja kokemusta. En ollut koskaan melonut kajakilla. Rakennusprojekti onnistui kuitenkin niin hyvin, että kipinä melontaharrastukseen syttyi.

Seuraavana keväänä hankin muovisen peruskajakin ja parin kauden jälkeen merikajakin, joka minulla on vieläkin. Koko harrastukseni ajan olen vuokrannut, lainannut tai testannut oman kajakin rinnalla muita kajakkeja. Lainakajakeista eniten olen melonut Tiderace Xplorerilla. Meloin sillä vajaat 1500 km mm. Suomen rannikon läpi. Toiseksi kovimmassa käytössä on ollut Tahe Greenland T (nyk. Zegul Greenland T), joita minulla on ollut kaksi eri yksilöä. Greenlandeilla on taittunut yhteensä reilut tuhat kilometriä. 

Greenlandeista mustakantinen ja valkopohjainen oli suosikkini. Pisin päivämatkani sillä oli 100 kilometriä, jonka jälkeen varpaisiin palasi tunto vasta kuukausien kuluttua. Silti se on edelleen yksi suosikkikajakeistani. Kevyt, nopea, herkkä ja helposti rollattava. Ja musta kansi toimii hyvin valokuvissa kaikilla keleillä!

Yli kymmenen tuhannen melontakilometrin ja vajaan parinkymmenen eri kajakin jälkeen huomaan haaveilevani jälleen kajakin rakentamisesta, mutta kunnon piirustuksilla. Mistäpä löytäisi piirustukset Greenlandin kaltaiseen kajakkiin, jonka kansi olisi aavistuksen verran korkeampi niin, että jalkaterissä säilyisi tunto vielä kolmannenkin melontapäivän jälkeen.

Jää tuli liian aikaisin

Nurmijärven Sääksjärvi jäätyi tapaninpäivän jälkeen heti, kun tuuli tyyntyi. Vielä jää ei kestä retkiluistelijaa, mutta monta päivää ei näillä pakkasilla tarvitse jään vahvistumista odottaa. Jää paukahteli ja vingahteli iloisesti iltapäivän auringossa kymmenen asteen pakkasessa.

Pintavesi on ollut jäätymisen kannalta riittävän kylmää jo jonkin aikaa, mutta tuuli on pitänyt pinnan jatkuvassa liikkeessä.   Tuulen tyynnyttyä matalan rannan aallot ovat jähmettyneet nopeasti liikkumattomiksi. Jää on sileää vasta ulompana, missä vesi on syvempää.

Päivä pitenee jo, uskokaa tai älkää.

Rannan melontavaja iltapäivän auringossa.

Oli tarkoitus meloa joulun välipäivinä. Tallissani makaa talven ajan sininen P&H Scorpio LV –kajakki, jota kuljetan uimahalliharjoituksissa. En ole itse vielä päässyt kajakkia vedessä kokeilemaan. Istuintuntuman perusteella kajakki on kiinnostava. Ergonomia vaikuttaa hyvältä, istuin ja reisituet mietityiltä ja pohjan muoto ennustaa kohtalaista nopeutta. Oikeastaan vain säätöevän heppoisen ja tarpeettoman tuntuinen lukitus vaikuttaa kummalliselta. Sitä on vaikea käyttää jo paljain sormin saati sitten neopreenirukkaset kädessä.

Nurmijärven Ladun keskiviikkomelonnoissa Scorpio ei kuulemma koskaan jää vajan hyllylle. Uskon sen, enkä ole sitä uimahallissakaan päässyt vielä kokeilemaan. Melontavideoiden mukaan Scorpiolla pysytellään pystyssä melkoisessa aallokossa ja pyöräytellään eskimoita ripeästi ja notkeasti etu- ja takakannelta.

Scorpio tuntuu melko painavalta, melkein kuin Tiderace Vortex. Ehkäpä kolmikerrosmuovi on ämpärimuovia tukevampaa tavaraa. Jonkin verran näyttää pohja  lommahtaneen sisään niin kuin useimmissa melomissani muovikajakeissa. En tiedä, miten suuri merkitys lommahtamisella on käytännössä. 

42 milliä leveä, 240 nastainen Continental Nordic Spike sopii hyvin pyörimään cyclocrossin haarukoiden välissä. Ja pitoa tuntuu riittävän vaikka puuhun kiipeäisi. Tai ainakin melkein.  

Vaikka muovikajakki on huoleton kivisillä rannoilla, karikoissa ja auton katolla, sen säilyttämisen kanssa kannattaa olla tarkka. Parikin viikkoa kesäisessä auringonpaisteessa pehmentää muovia ja kyljellään oleva kajakki voi painua kieroksi. Samoin helteinen päivä auton katolla tiukkojen liinojen alla voi lommauttaa kajakin muotoa pysyvästi.

Tarkoitukseni oli meloa Scorpio vielä vapaiden vesien aikana ja kertoa melontatuntumasta. Meri on vielä vapaa ja sisävesien virtaavat väylät. Ehkäpä sää vielä lauhtuu tammikuussa. Ellei, testilenkki jää huhtikuulle.

Joulua!

Marraskuinen melonta Jorma Kurosen kanssa Vaalassa Jylhämän voimalaitoksen yläjuoksulla pari vuotta sitten.  Oulujärven melojien vajaranta Vaalan Sahanrannassa oli jo kertaalleen jäätynyt, mutta tuuli hajoitti rannan jäitä sen verran, että pääsimme melomaan syksyn viimeiset vapaat vedet. 

Vapaan veden melontakausi jatkuu, vaikka vuosi päättyy viikon kuluttua. Tänään aurinko paistoi oranssin ja punaisen hehkuisena Valkjärven lainehtivalla selällä, mutta minä ajoin pysähtymättä ohi jouluasioilleni. Ehkä vielä ehdin melomaan ennen vuoden vaihtumista ja järvien jäätymistä.

Hyvää ja rauhallista joulua itse kullekin lukijalleni ja toimeliasta uutta vuotta!

Jokamiehenoikeuksia rajoitetaan

Loviisan ydinvoimala Klobbfjärdenin suunnasta. Munapirtin pohjoispuolen suojainen 1,2 metrin sisäväylä kulkee voimalan ja voimalan portin välistä kapean sillanaustan kautta. Toivottavasti rannikon voimalat voi jatkossakin ohittaa suojaisa reittejä pitkin meloen, vaikka ne kulkisivat lähellä voimalan aluetta.

Jokamiehenoikeudet eivät salli liikkumista ihan missä tahansa. Ulkoilijoiden liikkumista rajoitetaan   niin ulkopuolisten turvallisuuden, yrityssalaisuuksien kuin yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamiseksi.

Melojan liikkumista voi koskettaa mm. tuorein rajoitusalue Pyhäjoen Hanhikiven niemellä. Niemen edustalla ei ole suojaavaa saaristoa niin kuin vaikkapa Olkiluodossa. Toivokaamme, ettei Hanhikiveä jatkossa tarvitse kiertää kovin kaukaa ulkomereltä.

Hesarin juttu aiheesta:

http://www.hs.fi/kotimaa/a1450071625705

Perämeri jäätyy jo

Kävin joulukuun alussa Perämeren rannalla Kemissä. Muistelin jäätyvällä rannalla muutaman vuoden takaista toukokuuta.
Olin lähettänyt Perämeren melojille sähköpostilla kyselyn, voisinko lainata toukokuun alkupuolella kajakkia, kun olen siellä käymässä. Tarkoitukseni oli meloa ainakin Kemin edustan Selkäsaari ympäri ja katsella muutenkin seutua vesiltä käsin. En saanut koskaan vastausta. Kun sitten pääsin Kemin rannoille, meri oli vielä vahvassa jäässä. Pääkaupunkiseudulla avovesikausi oli alkanut yli kuukautta aikaisemmin.

Suomen merenranta on pitkä. Olin melomassa Suomen rannikkoa läpi. Kristiinankaupungin kohdalla kuulin kalastajalta, että Perämeri on vielä jäässä. Mies ihmetteli, miten voin sinne jäiden sekaan meloa. Selitin, että kestää vielä pari kolme viikkoa ennen kuin sinne asti ehdin. Kyllä Perämeri siihen mennessä sulaa. Ja suli, mutta vesi oli kesäkuun alussa vielä melkoisen kylmää.

Joulukuun ensimmäisellä viikolla Perämeren suojaisat lahdet olivat jääriitteessä. Pieniä, kiteytyviä lauttoja kellui rannan lähellä. Jos sattuu tyyni, meren rannat saavat jääpeitteen nopeasti.

Melontaa Jukolan veljesten kalapaikalla

Sakea sumu pehmentää Sääksjärven rannat harmaaksi nauhaksi marraskuun viimeisenä sunnuntaina. Lasken kajakkini matalaan, lähes nolla-asteiseen rantaveteen. Samalla muistan, että kuivapukuni haarapuolen vetoketju kannattaa sulkea kunnolla. Jälleen kerran se on jäänyt aavistuksen verran auki ja kylmä vesi täyttää vasemman jalkaterän hetkessä. 

Melon sumun seassa kirkasvetisen järven ympäri. Arvellaan, että Jukolan veljesten kalapaikan, Ilvesjärven, esikuvana olisi ollut lähdepohjainen Sääksi. Hiekkainen pohja näkyy selvästi vielä monen metrin syvyydestä. Järven keskivaiheen karikolla istuu joitakin lokkeja ja kookas harmaahaikara. 

Nousen metsähallituksen ylläpitämälle Mustasaaren tulipaikalle. Näky on murheellinen. Rannan puucee on romahtanut kasaan, keittokatoksen kalusteet on rikottu ja seinää poltettu monin paikoin. Luonnonkivistä muurattu uuni sentään on vielä ehyt. Polttopuita saaressa ei ole. 

Sumu alkaa hälvetä ennen kuin matalalta paistava aurinko kääntyy laskuun. Taivas avautuu hetkeksi läpikuultavan sinisenä. On ensimmäinen adventti. Jouluun on enää neljä viikkoa.

Ensimmäisen melontakesäni jälkeen olen joka vuosi melonut yli tuhat kilometriä, joskus kilometrejä on kertynyt yli kaksi tuhatta. Lopuillaan oleva vuosi rikkoo ehyen sarjan. Tuhat ei täyty, tuskin edes yhdeksänsataa kilometriä, ellei sitten joulukuu ole leuto ja työpäivät hiljaisia.

Vai pitäisikö tehdä parin kolmen päivän retki jäätyvälle, kaamosajan pimeälle Päijänteelle? Luulen, että Kelventeellä on nyt hiljaista. 

Uimahalliin melomaan

Kajaaniin avattiin upea uimahalli melko tarkkaan kaksi vuotta sitten. Olin silloin reissutyössä Kainuun alueen lehdissä ja lähetin toimittajan ja kuvaajan tekemään videojuttua Kajaanin Kaukaveden hallin ensimmäisistä melontaharjoituksista. Kainuun vireä melontaseura, Oulujärven melojat, oli saanut keskiviikkoiltaisen vuoron uuteen uimahalliin.

Ennen uimahalliin vientiä kajakit pitää pestä huolellisesti. Halliin sopii parhaiten koski- ja poolokalusto. Vaikka kotikylän hallissa onkin tavallista suurempi allas, n. 25 x 23 metriä, kulkureitti parkkipaikalta altaan laidalle on pitkälle retkikajakille melko mutkikas ja kajakkien säilytyspakka portaiden takana.

Kainuussa ei ilmeisesti aiemmin oltu melottu uimahallissa. Juttu ja video nimittäin saivat aikaan melko ihmetteleviä lukijakommentteja lehden verkkosivuille. Samoin kävi vuosia seitten kotipaikkakuntani Nurmijärven paikallislehdessä, kun lehden toimittaja kävi seuraamassa lauantai-aamun melontavuoroamme Rajamäen uimahallissa. "Että vielä soutamaan uimahalliin, kaikkea sitä verovaroin joutuukin tukemaan", ja että "kaikkea ne rikkaat keksivätkin",...jne.

Rajamäen uimahallin remontin jälkeen tarjoutui mahdollisuus säilyttää kalusto hallilla. Kuvan käytävä on ison altaan alapuolella/vieressä. Rakensin käytävälle telineet yhdeksälle koskikajakille, meloille ja aukkareille. Vielä puuttuu liivien kuivausteline. 

Hallimelonta on todella hieno ja tarpeellinen mahdollisuus opetella ja hioa melontatekniikkaa, kajakin käsittelyä ja ennen kaikkea pelastautumista. Kotikyläni hallivuorolle pääsee mukaan, vaikka ei kuuluisi melontaseuraan. Vuoro on lauantai aamuisin parin tuntia ennen kuin halli aukeaa yleisölle. Normaalin uintimasun lisäksi maksetaan parinkympin kausimaksu, jonka vastineeksi hallilla on kalustoa käytettävissä ja henkilökuntaa paikalla.

Vaikka kajakit säilytetään koko kauden ajan hallissa sisällä, ne pitää kuitenkin pestä joka kerta ennen käyttöä, koska kellarissa on pölyä. Huomasin yllätyksekseni, ettei uusitun uimahallimme allasalueilla ole lainkaan vesipisteitä. (Olin rakennuslautakunnassa myöntämässä rakennuslupaa uimahallin laajennukselle, mutta eipä tullut mieleen tarkistaa sellaista itsestäänselvyyttä kuin vesihana altaan vieressä.) Niinpä kajakit huuhdellaan palopostista. Paine ainakin pitäisi riittää.

Mitä todellista hyötyä on harjoitella uimahallin lämpimässä ja tyynessä vedessä?

Ei pidä uskotella itselleen, että kun eskimo ja ylätuki hoituu hyvin uimahallissa, ne sujuvat ilman muuta myös avovedessä, aallokossa ja virrassa kuivapuku päällä. Mutta uimahallissa on hyvä opetella perusteet ja tehdä toistoja niin, että liikeradat painuvat selkäytimeen. Keväällä on sitten hyvä jatkaa treeniä luonnonvesissä.

Jouduin seitsemäntoistavuotiaana moottoripyöräkolariin. Ajoin 70 km/h risteykseen, kun vasemmalta ajoi auto suoraan eteen. Seuraava muistikuvani on auton kyljeltä, kun sivuikkuna helähtää rikki, ovi lommahtaa sisään ja minä hoipun vääntyneen pyöräni kanssa auton kanssa samaan suuntaan. En edes kaatunut.

Jos en olisi treenannut  moottoripyörällä vuosikausia jäällä, lumella ja maastossa, olisin säikähdettyäni ajanut todennäköisesti keula edellä auton kylkeen, lentänyt auton yli ja kenties vammautunut loppuiäkseni. Nopeasti eteen tulevassa tilanteessa ei ehdi tehdä harkittuja liikkeitä, vaan toiminta tulee suoraan selkäytimestä. Ja "selkäydin" tottelee vain harjoitusta, jatkuvia toistoja. Joku alitajunnan aivopoimu käski saattaa pyörä sivuluisuun ja kohdata auto kylki edellä. Mistään vakaasta harkinnasta ja puntaroinnista liike ei ehtinyt syntyä.

Että nyt vaan uimahalliin pää alaspäin kiskomaan itseä oikeinpäin. Ja vaikka ei eskimotaitoja kaipaakaan, on sekin ihan hyvä oppia tuntemaan, kuinka paljon kajakkia voi kallistaa ennenkuin se kaatuu.

Ohoh, tämä näyttää olevan melontakuvia-blogini kahdessadas postaus!