Ratasaari – Kaivanto (Kangasala)

Yksinäinen suppailija ilmestyy ohuen aamusumun seasta ja meloo leirisaareni ohi. Kuinkahan pitkiä lenkkejä SUP-laudalla voi kohtuullisessa ajassa tehdä, mietin. Voisiko laudalla meloa Virroilta Orivedelle? Mihin kaikki leiritavarat voisi kiinnittää? Kanoottipusseissa laudan päälle ja jotain ehkä reppuun? Kokeilin vuosia sitten purjelautaa, mikä muistuttaa SUPia. Purjelaudalla voisin kuvitella tekeväni päiväretkiä vesitiivis reppu selässäni. Hyvillä tuulilla kilometrejä voisi kertyä hyvinkin yhtä paljon kuin kajakilla.

Etsiskelen Kelppiänselän pohjoispäästä reittiä Ihariin. Minkäänlaisia merimerkkejä ja viittoja ei ole. Iharin väylää ei ole viitoitettu. Löydän karikkoisen selän luoteiskolkasta kapean salmen, joka jatkuu jokimaisena, kaislikkoisena uomana. Uoman rannoilla on kesämökkejä ja kapeaan väylään nähden yllättävän suuria perämoottoriveneitä. Isoimmat pinnan tuntumaan nousevat kivet on merkitty risuin tai kepakoin.

Välillä uoma levenee pieneksi kaislikkoiseksi suvannoksi kunnes jatkuu joitakin satoja metrejä ryhdikkäänä, kapeana jokena Iharin myllylle. Iharin myllyn pohjoispuolen maakannas avattiin keväällä 2014. Paikalla on satoja vuosia sitten ollut vuolas koski, jonka kautta Längelmävesi laski Pälkäneveteen. Kun Längelmäveden ja Roineen yhdistävän Kaivannon kanavan penkereet pettivät vajaat kaksisataa vuotta sitten, Längelmäveden pinta laski kaksi metriä, ja Ihari kuivui vaatimattomaksi ojaksi. 

Paikalliset asukkaat vastustivat Iharin parinkymmenen metrin levyisen maakannaksen avaamista. Asukkaita huoletti muun muassa vilkastuva veneliikenne. Ainakaan tällä veden korkeudella reitille ei kannata pyrkiä kajakkia tai soutuvenettä isommalla aluksella. Kannaksen tien alta kulkeva rumpukaan ei ole paria kolmea metriä laajempi.

Väylä avautuu Iharin jälkeen pikkuhiljaa pieneksi Heposeläksi. Alan jo katsella, milloin Vehoniemenharju ja Kaivanto näkyvät. Heposelkä näyttää päättyvän kaislikkoiseen hetteikköön. Melon edestakaisin selän länsipäätyä, mutta en löydä minkäänlaista reittiä viitoitetusta väylästä puhumattakaan.  Matkaa Längelmäveden puolelle on kartan mukaan vain reilut kaksisataa metriä. Kannas näyttää läpipääsemättömältä, tiheältä pusikolta.

Kannaksella olevan keltaisen saunan rantaan johtaa alle kahden metrin levyinen oja. Melon saunalle, mutta oja kapenee saunan jälkeen tuskin metriä leveämmäksi. Melon perä edellä takaisin, koska kääntymäänkään ei mahdu. Etsin vielä tuloksetta väylää kaislikon reunasta ja palaan saunalle. Kapea oja kulkee matalan sillan alta. Näen ympärilläni vain korkeaa kaislaa. Sauvon melalla mutaisesta pohjasta, koska melomaan ei mahdu. Vähitellen kaislikko ympärillä harvenee ja yhtäkkiä liuún avoimeen veteen Längelmäveden Salmenperässä. Kaivannon kanava näkyy parin kilometrin päässä edessäni.

Päivä on tuskin puolessa ja matkani pää Orivesi melko lähellä. Koska olen kiertänyt Kangasalle Iharin kautta, on Roine jäänyt reitiltä sivuun. Melon Vehoniemenharjun läpi Kaivannon kanavaa pitkin ja kierrän Roineen Saarikylät ympäri. Tampereen Näsinneula, tornihotelli ja muut isot rakennukset näkyvät hyvin Roineelle.

Paluu Saarikylien läpi itäpuolen pienten saarten ja kapeiden salmien kautta tuo mieleeni Vaasan eteläisen saariston viehättävän Mulörenin kalastajakylän ja  monet muut rannikon vanhat kalastajayhdyskunnat. Maisema on kuin Venetsian maalaisversio.

Kaivannon kahvilanpitäjä tarjoaa munkkikahvit kirjoitustaukoni piristykseksi. Yrittäjäpariskunta kertoo ajaneensa kerran tuttavien veneellä Kaivannolta Hauoholle. Jokin aika sitten oli italialainen retkipyöräilijä ladannut puhelimensa kahvilassa ja yöpynyt teltassa kahvilan rannassa. Pyöräilijä oli kiertämässä maapalloa ja ollut matkalla jo kuusi vuotta.

Längelmävesi virtasi aikanaan vuolasta Sarsanvirtaa pitkin Vesijärveen. Yhtenä keväänä 1600-luvulla virta muutti suuntaa. Maankohoaminen oli vähitellen muuttanut alueen korkeussuhteita. Runsaat sateet ja kevättulva nostivat vedenkorkeutta niin, että maakannakset Pälkäneen Kostianvirrassa ja Iharissa murtuivat vuolaiksi koskiksi. Vesijärven, Längelmäveden, Pälkäneveden ja Mallasveden rantamaisemat ovat muuttuneet viimeisen neljänsadan vuoden aikana melkoisesti vedenpintojen hakeutuessa useiden metrien verran samalle tasolle. 

Etsin ennen auringonlaskua Sarsanvirrasta jäljelle jääneen Vääksynjoen suun ja kokeilen, pääseekö jokea melomaan Vesijärvelle. Vastaan tulee joen yli kaatuneita vahvoja puita eikä niiden ohittaminen onnistuisi ilman moottorisahaa. Palaan yöksi Kaivantoon italialaisen maapallonkiertäjän teltansijoille.
 

Kaivanto – Eräpyhä

Nousen retken ensimmäiseen pilviseen aamuun. Sää on edelleen helteisen lämmin. Nukuin yöni Vehoniemenharjun juurella hyvin, vaikka harjun päällä kulkee vilkas maantie Tampereelta Lahteen. Rantaan kerääntyvä sinilevä ei houkuttele aamu-uinnille.

Kiitän mielessäni yöpaikan valintaa, koska en näe Villikanselällä yhtään sopivaa leirirantaa tai saarta ennen Pelisalmea. Vain kesämökkejä ja kaislikoita. Leiriydyn mieluiten hiekkarannoille tai matalille kalliorannoille. Yritän löytää paikan, missä teltan voi pystyttää lähelle rantaa ja kajakkia, ettei tavaroita tarvitse kantaa kovin kauas. Ainakin näköyhteys pitää kajakkiin olla. Eikä haittaa, jos ranta on sellainen, että siitä on turvallista käydä uimassa. Aamuauringon puoli on siitä hyvä, että teltta kuivuu aamulla nopeasti. Ilta-auringon puolella on mukavampi ja lämpöisempi hoitaa iltatoimet.

Saaret ennen Pispalanselkää näyttävät erämaisilta kalliorantoineen. Melon selän luoteisrannan tutumassa, ja nousen Kautialan vene- ja uimarantaan tauolle. Uin ja syön lounaan. Kunnan työntekijä käy tyhjentämässä pienen uimarannan roskiksen. Hiljaista on kuulemma ollut sen jälkeen kun koulut ovat alkaneet. Täällä voisi hyvin leiriytyä.

Ponsanselällä nousee vajaan puolen metrin korkuinen aallokko. Melon eri suuntiin ja kuvaan kuvituskuvaa Aamulehteen lupaamallenivideolle. Kajakin keulalla yksijalkajalustan päässä oleva vesitiivis kamera tuppaa keikahtamaan jokaisessa aallossa. Saan kuitenkin vajaan minuutin verran kelvollista kuvaa. Toiseen suuntaan kuvatessa pujotan kameran melontaliivin kauluksesta sisään taskujalustan varassa.

Jutun ja varsinkin videon tekeminen melontaretken ohessa aiheuttaa omat viivytyksenä ja mutkansa. Esimerkiksi omakuvan ottaminen niin, että kajakkia näkyy enemmän kuin perinteisessä kännykän selfie-kuvassa vie aikaa. Ensin katsotaan sopiva taustamaisema ja pääkohteen suhteen hyvä valon suunta. Sitten etsitään sopiva pintakivi tai muu alusta jalustalla olevalle kameralle. Sitten suunnitellaan kajakin asento ja reitti perä edellä melomiselle niin, ettei vesi pyörteile kuvassa miten sattuu.

Kuva otetaan itselaukaisimella, joka antaa noin kymmen sekuntia aikaa meloa oikeaan kohtaan ja asettua oikeaan asentoon ja ottaa oikea ilme ja melan asento. Melaa on käytettävä kuvaan meloessa niin, että veden pinta häiriintyy mahdollisimman vähän. Tämän kun tekee useita kertoja peräkkäin, yhteen kunnon kuvan tekemiseen vierähtää helposti puoli tuntia ja ylikin. Pyöräillessä olen etäkäyttänyt kameraa puhelimella WiFi-yhteyden välityksellä. Puhelimen näyttö toimii silloin etsimenä ja kuva on helppo asetella. Meloessa käytän itselaukaisinta, koska puhelin tuntuu sopivan huonosti melan kanssa samaan käteen.

Olen retkeni aikana kuulut kehuttavan Eräpyhän retkeilyaluetta monella suulla. Etsin mainostettua laavua ja muurattua ulkogrilliä kallioisen rannan matalammasta osasta. Nousen lyhyelle hiekkarannalle, missä perhekunta viettää kesäpäivää eväiden äärellä. Kuulen, että paikka on yleisesti käytössä oleva uimaranta, ja että varsinainen retkilaavu on kallioisen kärjen tuntumassa muutaman kymmenen metrin päässä rannasta.

Nousen kalliorannan laiturille. Laavu ja luonnonkivistä muurattu takka ovat maineensa veroisia. Onneksi olen ottanut mukaan retkikirveen, ja saan pilkottua rannan kuivasta rankakasasta riittävästi kuivaa polttopuuta. Ympäristö on kivikkoista louhikkoa. Jossain rannan tuntumassa kivien välissä kulkee luontopolku niemen kärjessä olevalle Nunnakirkolle.

Kaksi pariskuntaa ajaa moottoriveneellä laavulle makkaranpaistoon, kun kirjoitan päivän juttuani lehteen. Heidän lähdettyään paikalle ilmestyy lapsiperhe uimaan ja kalastamaan iso puukassillinen mukanaan. Ranta on lapsille liian syvä, ja perhe lähtee hiekkarannalle.

Laavu on tilava, ja sen lattia on korkealla maasta. Istun myöhäiseen yöhön ulkotulen ääressä. Nukun yöni laavussa.

Eräpyhä – Orivesi

Harmaa sade alkaa samalla, kun nostan kajakkini laiturilta veteen. Kierrän Eräpyhän niemen ennen kuin suuntaan Ristiselän yli luoteeseen kohti Orivettä. Ristiselkä on nimensä mukaisesti kahden pitkän selkäveden, Kangasalta Längelmäelle ja Kuhmalahdesta Orivedelle johtavien selkien risteys. Sopivalla tuulella Ristiselän aallokko voi olla haastavaa.

Lehtisensaaren jälkeen sivutuuli loiskauttaa vettä silloin tällöin kajakin kannen yli ja kylkeeni. Retkipäivät täyttyvät samanlaisina toistuvista rutiineista, lähtötoimista, rantautumisista, ruokatauoista, leiriytymisistä ja pakkaamisesta. Käyn usein rannasta lähdettyäni mielessäni asioita läpi kuin tsekkauslistaa. Nyt alan epäillä, onko istuinaukon takana oleva päiväluukku kunnolla kiinni.

En jäykän selkäni vuoksi pysty käyttämään takana olevaa päiväluukkua meloessa. Yletyn oikealla kädelläni päiväluukun kumikanteen juuri sen verran, että huomaan sen olevan auki. Saan paineltua kannen mielestäni kiinni, mutta melon varmuuden vuoksi Korrinniemen rantaan tarkistamaan luukun sulkeutumisen. Kumiluukut olisi pitänyt voidella ennen lähtöä silikonilla. Kovetuttuaan ne eivät välttämättä sulkeudu tiiviisti, vaikka siltä näyttäisi. Alkaa olla aika vaihtaa luukkujen kannet uusiin. Vaikka kajakkini on vasta kuusivuotias, on sillä melottu tuhansia kilometrejä ja sitä on säilytetty ulkona kesät talvet.

Olin suunnitellut päättäväni retken Oriveden aseman lähellä olevaan venesatamaan. Siitä olisin ajanut taksilla Oriveden keskustaan ja sieltä bussilla Virroille autoa hakemaan. Paikallinen fysiopalvelu- ja melontayrittäjä (melontaa.fi) tarjosi mahdollisuutta jättää kajakki tavaroineen hänen rantaansa Venehjoelle, ja tartun ilomielin tarjoukseen.

Melon venesataman ohi ja nousen hetkeksi maihin sateisella, autiolla uimarannalla. Tutkin kartalta Venehjoen suun sijaintia. Melontayrittäjä Haikka on asioillaan puoleen päivään sakka, ja minulla on hyvin aikaa käydä tutkimassa, kuin lähelle Oriveden keskustaa melomalla pääsen.

Kapea Venehjoki mutkittelee asutuksen, kesämökkien ja lehtimetsän keskellä kuin venetsialainen kanava. Kolmen kilometrin jokimelonnan jälkeen edessä avautuu Orisselkä, jonka itälaidalla kiitää vihreävalkoinen pikajuna. Melon länsilaidan tuntumassa ja etsin väylää Kirkkolahteen. Vielä pari kymmentä vuotta sitten Kirkkolahteen on ajettu perämoottoriveneellä. Nyt sinne johtaa parin metrin levyinen kaislikon reunustama matala oja.

Sauvon ojaa pitkin Pikkusärkkä-nimiseen lampeen junaradan viereen. Lammen kautta ei pääse jatkamaan Kirkkolahdelle. Kirkkolahden oja kapenee reilun metrin levyiseksi ja kajakki ottaa kiinni pohjamutaan. Sauvon perä edellä takaisin Pikkusärkän lampeen ja päätän, että lammessa olkoon retkeni päätepiste. Asetan kameran jalustan varaan romahtamaisillaan olevalle venelaiturille ja teen retken päätösvideon spiikin kevyessä vesisateessa.

Palailen Venehjokea takaisin pari kilometriä Haikan kajakkirantaan. Nostamme kajakin nurmikolle, käyn suihkussa ja juomme kahvit. Melontaa.fi vuokraa kajakkeja ja järjestää melontaretkiä lähivesille. Melomaan voi lähteä Venehjoelta tai kalusto kuljetetaan haluttuun paikkaan. Yksittäisten melojien ja melontaporukoiden lisäksi asiakkaina ovat muun muassa yritysten henkilöstöosastot.

Koululaisryhmien parin tunnin melotuksessa on haasteensa. Ensin neuvotaan, miten kajakkiin mennään ja miten sieltä tullaan pois. Siihen väliin sovitetaan itse melonnan opastus. Ja aina joukossa on joku, joka uhkarohkeasti tekee kaiken niin kuin itse kuvittelee oikein olevan.

Saan kyydin Oriveden keskustaan. Nousen bussiin, jossa ei voi maksaa pankkikortilla. Matkahuollon vierestä on K-marketin kassalta voi onneksi nostaa käteistä, ja pääsen Virroille. Editoin puolentoista tunnin mutkaisen bussimatkan aikana videon ja viimeistelen viimeisen retkipostaukseni Aamulehden verkkosivuille.

Seurantalinkki Pirkanmaan vesille

Seurantalinkki melontretkelleni Pirkanmaalle. Jutut voi lukea Aamulehden verkkosivuilta aamulehti.fi. Päivitän tänne retken jälkeen käytännönläheisen retkikertomuksen. Jo nyt voin snoa, että upeaa seutua ainakin tällaisessa ihannesäässä.

http://share.findmespot.com/shared/faces/viewspots.jsp?glId=0471sit3qDSnlSnM0JH8AO0e1sg3mSXTk

Kymmenen päivää Pirkanmaan vesillä

Takakannella näkyy kajakkikärryn runko-osa. Tarvitsen retkelläni kärryä ainakin Tampereen ohituksessa Pispalan uittotunnelin (pyörätie harjun läpi) kautta ja ehkä Valkeakosken kanavan ohittamiseen. Kuulin, että kanavan vieressä oleva voimalaitos aiheuttaa vaarallisen voimakkaita sivuttaisvirtauksia. Koepakatessani kajakkia kärryn runko-osa sujahti hyvin takaluukkuun leiritavaroiden sekaan.  

Pakkaan tänään retkitavaroita kuivapusseihin. Paljonko kaasua? Mitä vaatteita? Montako litraa vettä? Tarvitsenko retkellä kuivapukua? Entä aurinkopaneelia?

Ajan 17.8. aikaisin aamulla Virroille, ja lasken kajakin veteen meloakseni kymmenen päivää Pirkanmaan vesillä. Reittini päälinja kulkee Virroilta Tampereelle,  Lempäälään, Valkeakoskelle, Kangasalle ja Orivedelle. Voin poiketa päälinjalta sivuun, esim. Pälkäneelle, Nokialle tai Vesilahdelle, jos siltä tuntuu. Aikatauluni on väljä ja tämän hetken sääennuste hyvä.

250–300 kilometrinen reitti kulkee monen kaupungin ja monen lyhyen kanavan kautta. Kesämökkejä on paljon, mutta vapaitakin leirirantoja kuulemma löytää melko helposti. Kaupat sijaitsevat harvoin järven rannassa, niinpä pakkaan mukaan kymmenen päivän ruokavarat.

Kirjoitan retkeltä päivittäin Aamulehden verkkosivuille. Liitän alle matkapäiväkirjan ja paikannuslinkin osoitteet maanantai-iltana, kun ensimmäinen juttu tulee ulos.

Kannella vain Fillari-Gt -kartta 1:200 000. Kokeilen retkellä tablettiin ja puhelimeen ladattuja Maastokartta- ja Karttaselain -sovelluksia. Lisäksi käytössä on Retkikartta.fi. Näistä ainakin Karttaselaimeen voi ladata merikartan tarvittavat osat etukäteen niin, että offline-käyttö onnistuu ilman virtaa kuluttavaa nettiyhteyttä. Merellä käyttämäni Navionicsin merikarttaohjelma ei näytä maastotietoja ollenkaan ja on siksi tällaisella sisävesireitillä käytönnössä hyödytön.