Mäyriä – Sääksmäki

Nousen Lempäälän kanavan suulla Myllärinrannan laiturille. Saan laiturin vesipisteestä juomavettä. Rantapuistossa on wc. Kävelen joitakin satoja metrejä K-markettiin ja täydennän ruokavarani. Istun rannan penkeillä pöydän ääressä, seuraan kanavan liikennettä ja syön.

Iso puinen retkivene ajaa kanavan avointa sulkua kohti. Kerään nopeasti tavarani ja melon reippaasti perään, että ehtisin samaan sulutukseen. Melon alaportin ohi, ja portti sulkeutuu takanani. Jään sulun takaosaan. Vesi alkaa nousta nopeasti. Sulun etuosassa käy melkoinen virta, koska vesi lasketaan sulkuun raollaan olevan portin kautta eikä alapuolelta niin kuin esimerkiksi Vääksyn kanavassa.  

Portti avautuu kokonaan ennen kuin vesi on yläkorkeudella. Tästä aiheutuu sulun avautuvaan päähän pyörteinen virta, jota edelläni ajava moottorivene hämmentää lisää. Koski onneksi ehtii asettua aavistuksen verran, kun pääsen sulun etuosaan ja ulos. Kanavien suluissa kannattaa jäädä takaosaan ja sulutusta odotellessa melko kauas, jos edessä olevan sulun vettä lasketaan portin raosta. Paitsi jos haluaa meloa koskessa.

Kanavan jälkeen pohjoisen puolella on Havaslahden venesatama. Etelästä tullessa se voisi olla hyvä taukopaikka, jos ei mene suoraan kanavan läpi Myllärinrantaan. Muuten kanavan kivetetyiltä reunoilta on vähän haastavaa nousta ylös. Kajakki ainakin kolhiintuu.

Melon kapeaa Hiidenvuolletta rakennettujen mökki- ja omakotirantojen ohi. Kartan mukaan Korteselän eteläpäässä Niittysaaren kohdalla mantereella pitäisi olla laavu. Paikka on vankan kaislikon ja vihreän levämassan kattama. Laavua en näe, mutta nousen Maasaaren mökkiläisten yhteisrantaan ruokatauolle.

Mökkiläismies huopaa soutuveneellä rantaan ison kanisterin kanssa. Mies kertoo, että muutaman sadan metrin päässä on lähde, mistä mökkiläiset hakevat juomaveden. Laavu on Maasaaren vieressä pohjoispuolella, mutta väylä on kasvanut umpeen. Lähtiessäni näen kaislikon takaa laavun katon, mutta en edes yritä meloa siitä kohtaa rantaan asti. 

Reitti Lempäälästä Vanajaveden Makkaraselälle on suojainen ketju pieniä selkävesiä ja kapeita vuolteita ja salmia. Korteselkä, Liponselkä, Jumunen ja Konhonselkä. Kolmostien leveän sillan jälkeen ollaan jo Vanajavedellä.  Nousen Toijalan sataman ja uimarannan alueelle kirjoittamaan. Sääennusteen mukaan on kesän viimeinen helleviikonloppu, mikä näkyy ja tuntuu uimarannalla. Väkeä, varsinkin lapsia on paljon.

Moottoriveneet kiertävät pientä ympyrää eri tahtiin kumilauttoja vetäen rannan edustalla. Saan tasapainoilla keikuttavassa ristiaallokossa satama- ja uimaranta-alueen ulkopuolelle. Sitten hiljenee ja tyyntyy. Alan vähitellen katsella yöpaikkaa.

Kierrän Selkäsaaret ympäri. Huomaan saaressa aution ja hylätyn näköisen mökin, mutta en nouse rantaan. Rauttuun suunnasta kantautuu savun hajua ja kuluu puhetta. Melon Toijalan kalastajien tukikohtaan. Meno satamassa näyttää ja kuulostaa sen verran äänekkäältä ja kenties nousuhumalaiselta, että palaan selälle nousematta rantaan.

Tutkin maastokartasta saaria ja rantoja. Visavuoren edustalla olevat saaret näyttävät sopivilta ja melon selän yli Visavuoreen. Toisessa saaressa  on mökki, toisen ranta on melko jyrkkä eikä sopivaa teltan kokoista tasannetta osu heti silmään. Lopulta nousen Sääksmäen sillan pohjoispuolen pienelle saarelle. Saaren pohjoispuoli on kalliota ja täynnä linnunsulkia, mutta puiden alta löydän pari neliötä tasaista sammalikkoa.

Sääksmäki – Ratasaari (Pälkänevesi)

Olin lukenut jotain, että Valkeakosken kanava kannattaa ohittaa kärräämällä. Kyselin kanavan ohittamisesta Tampereen Vihurin melojilta vajalla käydessäni, mutta en saanut kanavasta tarkempaa tietoa. Viitapohjan venelaiturin veneilijän mukaan kanavassa on melojalle liian kova ja vaarallinen virtaus.

Nostan kajakin kärrylle etelärannan veneluiskalta vähän ennen kanavaa ja kärrään kajakkia joitakin satoja metrejä ylämäkeen. Kanavan korkeusero on neljä ja puoli metriä, ja sen vedenkorkeutta muutetaan sulkuporttia raottamalla. Tästä syystä alaportin alapuolelle syntyy voimakas virtaus vedenpinnan laskun aikana. Jos samaan aikaan viereisen voimalaitoksen turbiineja käytetään, sulun alapuolen odotusaltaaseen syntyy voimakas ristiaallokko.

Yläportin yläpuolen tekee haasteelliseksi voimalaitoksen puolen imu. Sulkua on lähestyttävä ja siitä on poistuttava tiukasti etelälaidalla pysytellen. Seurasin yhden sulutuksen kanavan reunalta. Sulutus ei näyttänyt poikkeavan kovinkaan paljon Lempäälän kanavan virtauksista. Tosin kaikki virtaukset eivät näy päälle päin. Sulutuksessa siirtyvät viisi tuhatta vesikuutiota ei ole ihan pieni määrä. Seuraavalla kerralla ehkä menen sulun kautta. Tässäkin sulussa kannattaa jäädä aivan sulun takaosaan kumpaankin suuntaan mennessä.

Jatkan melontaa sulun yläpuolen mattolaiturin vierestä, mutta nousen lähes saman tien maihin Apianlahden leirintäalueen rannassa. Käyn suihkussa, laitan ruokaa ja kirjoitan jonkin aikaa. Vielä ennen Mallasveden isolle selälle pääsyä on ohitettava Apian kanava.

Kanavan virtaus kuuluu olevan heikko paitsi jos sulkukanavassa on vilkas liikenne. Nyt veneitä kulkee kaiken aikaa. Lähestyn varovasti kanavaa. Virta nappaa kajakin keulan mukaansa, kääntää poikittain ja liuún virran mukana takaisin Apianlahteen. Yritän uudelleen paremmalla vauhdilla ja kohtisuoraan. Annan takaa tulevan moottoriveneen mennä edeltä ja saan sen peräaallosta hyvän surfin melkein koko kanavan läpi.

Mallasselän pohjoislaita vaikuttaa melkoisen karikkoiselta. Kiviä on pinnan yläpuolellakin melkein kuin Vaasan saaristossa. Kaksi suppailijaa onnistuu melomaan Mallasselälle Apiankanavan vieressä kulkevan kivikkoisen ja virtaavan salmen kautta. Paikallinen kajakkimeloja pysähtyy juttelemaan ja kertoo käyneensä mutkan Roineella.

Otan suunnan Pälkäneen kirkon torniin ja melon suoraan yli kymmenen kilometrin mittaisen Mallasselän yli. Muutama merimetso lentää pintakiviltä toiselle edelläni. Ainoat kajakkia keikuttavat merkittävät aallot syntyvät veneiden peräaalloista. Sunnuntai-iltapäivän veneliikenne on vilkkaampaa kuin koko tähänastisella matkallani.

Kostianvirran suulla toimi aikoinaan leirintäalue, mutta nyt paikalla on omakotitaloja. Melon vilkkaan ja hoidetun näköisen uimarannan ja omakotitalojen ohi venerantaan lyhyelle maatauolle. Paikalla voisi yöpyä ellei siellä olisi tavattoman paljon ihmisiä. Meloessani virtaa ylös kyselen rannan veneilijöiltä turhaan Pälkäneveden leiripaikoista.

Melon Pappilanlahden pohjukkaan paikallisten mökkiläisten yhteisrantaan kirjoittamaan ja leiripaikoista kyselemään. Karttaani ei ole merkitty Pälkänevedelle yhtään laavua, tulipaikkaa tai retkisatamaa. Kuulen, että Ratasaaren kaakkoiskulman niemessä on kunnan ylläpitämä laavu.

Ratasaaren laavu paloi joitakin vuosia sitten maan tasalle. Paikalliset Lionsit, kunta ja muutama yritys kustansivat uuden laavun, joka poikkeaa muodoltaan perinteisestä mallista. Joku insinööri sen kuulemma suunnitteli.

Laavun edessä palaa korkea nuotio. Melon laavun ohi niemen ympäri, mutta palaan sitten laiturirantaan. Nostan kajakin kokonaan laiturille. Kaksi miestä istuu tulilla ja paistaa makkaraa. Juttelemme retkeilystä, alkavasta viljanpuinnista, vanhoista kunnon perämoottoreista ja vesilintujen metsästyksestä. Hämärän laskeuduttua miehet lähtevät ja minä kömmin pieneen telttaani nukkumaan.

Ratasaari – Kaivanto (Kangasala)

Yksinäinen suppailija ilmestyy ohuen aamusumun seasta ja meloo leirisaareni ohi. Kuinkahan pitkiä lenkkejä SUP-laudalla voi kohtuullisessa ajassa tehdä, mietin. Voisiko laudalla meloa Virroilta Orivedelle? Mihin kaikki leiritavarat voisi kiinnittää? Kanoottipusseissa laudan päälle ja jotain ehkä reppuun? Kokeilin vuosia sitten purjelautaa, mikä muistuttaa SUPia. Purjelaudalla voisin kuvitella tekeväni päiväretkiä vesitiivis reppu selässäni. Hyvillä tuulilla kilometrejä voisi kertyä hyvinkin yhtä paljon kuin kajakilla.

Etsiskelen Kelppiänselän pohjoispäästä reittiä Ihariin. Minkäänlaisia merimerkkejä ja viittoja ei ole. Iharin väylää ei ole viitoitettu. Löydän karikkoisen selän luoteiskolkasta kapean salmen, joka jatkuu jokimaisena, kaislikkoisena uomana. Uoman rannoilla on kesämökkejä ja kapeaan väylään nähden yllättävän suuria perämoottoriveneitä. Isoimmat pinnan tuntumaan nousevat kivet on merkitty risuin tai kepakoin.

Välillä uoma levenee pieneksi kaislikkoiseksi suvannoksi kunnes jatkuu joitakin satoja metrejä ryhdikkäänä, kapeana jokena Iharin myllylle. Iharin myllyn pohjoispuolen maakannas avattiin keväällä 2014. Paikalla on satoja vuosia sitten ollut vuolas koski, jonka kautta Längelmävesi laski Pälkäneveteen. Kun Längelmäveden ja Roineen yhdistävän Kaivannon kanavan penkereet pettivät vajaat kaksisataa vuotta sitten, Längelmäveden pinta laski kaksi metriä, ja Ihari kuivui vaatimattomaksi ojaksi. 

Paikalliset asukkaat vastustivat Iharin parinkymmenen metrin levyisen maakannaksen avaamista. Asukkaita huoletti muun muassa vilkastuva veneliikenne. Ainakaan tällä veden korkeudella reitille ei kannata pyrkiä kajakkia tai soutuvenettä isommalla aluksella. Kannaksen tien alta kulkeva rumpukaan ei ole paria kolmea metriä laajempi.

Väylä avautuu Iharin jälkeen pikkuhiljaa pieneksi Heposeläksi. Alan jo katsella, milloin Vehoniemenharju ja Kaivanto näkyvät. Heposelkä näyttää päättyvän kaislikkoiseen hetteikköön. Melon edestakaisin selän länsipäätyä, mutta en löydä minkäänlaista reittiä viitoitetusta väylästä puhumattakaan.  Matkaa Längelmäveden puolelle on kartan mukaan vain reilut kaksisataa metriä. Kannas näyttää läpipääsemättömältä, tiheältä pusikolta.

Kannaksella olevan keltaisen saunan rantaan johtaa alle kahden metrin levyinen oja. Melon saunalle, mutta oja kapenee saunan jälkeen tuskin metriä leveämmäksi. Melon perä edellä takaisin, koska kääntymäänkään ei mahdu. Etsin vielä tuloksetta väylää kaislikon reunasta ja palaan saunalle. Kapea oja kulkee matalan sillan alta. Näen ympärilläni vain korkeaa kaislaa. Sauvon melalla mutaisesta pohjasta, koska melomaan ei mahdu. Vähitellen kaislikko ympärillä harvenee ja yhtäkkiä liuún avoimeen veteen Längelmäveden Salmenperässä. Kaivannon kanava näkyy parin kilometrin päässä edessäni.

Päivä on tuskin puolessa ja matkani pää Orivesi melko lähellä. Koska olen kiertänyt Kangasalle Iharin kautta, on Roine jäänyt reitiltä sivuun. Melon Vehoniemenharjun läpi Kaivannon kanavaa pitkin ja kierrän Roineen Saarikylät ympäri. Tampereen Näsinneula, tornihotelli ja muut isot rakennukset näkyvät hyvin Roineelle.

Paluu Saarikylien läpi itäpuolen pienten saarten ja kapeiden salmien kautta tuo mieleeni Vaasan eteläisen saariston viehättävän Mulörenin kalastajakylän ja  monet muut rannikon vanhat kalastajayhdyskunnat. Maisema on kuin Venetsian maalaisversio.

Kaivannon kahvilanpitäjä tarjoaa munkkikahvit kirjoitustaukoni piristykseksi. Yrittäjäpariskunta kertoo ajaneensa kerran tuttavien veneellä Kaivannolta Hauoholle. Jokin aika sitten oli italialainen retkipyöräilijä ladannut puhelimensa kahvilassa ja yöpynyt teltassa kahvilan rannassa. Pyöräilijä oli kiertämässä maapalloa ja ollut matkalla jo kuusi vuotta.

Längelmävesi virtasi aikanaan vuolasta Sarsanvirtaa pitkin Vesijärveen. Yhtenä keväänä 1600-luvulla virta muutti suuntaa. Maankohoaminen oli vähitellen muuttanut alueen korkeussuhteita. Runsaat sateet ja kevättulva nostivat vedenkorkeutta niin, että maakannakset Pälkäneen Kostianvirrassa ja Iharissa murtuivat vuolaiksi koskiksi. Vesijärven, Längelmäveden, Pälkäneveden ja Mallasveden rantamaisemat ovat muuttuneet viimeisen neljänsadan vuoden aikana melkoisesti vedenpintojen hakeutuessa useiden metrien verran samalle tasolle. 

Etsin ennen auringonlaskua Sarsanvirrasta jäljelle jääneen Vääksynjoen suun ja kokeilen, pääseekö jokea melomaan Vesijärvelle. Vastaan tulee joen yli kaatuneita vahvoja puita eikä niiden ohittaminen onnistuisi ilman moottorisahaa. Palaan yöksi Kaivantoon italialaisen maapallonkiertäjän teltansijoille.
 

Kaivanto – Eräpyhä

Nousen retken ensimmäiseen pilviseen aamuun. Sää on edelleen helteisen lämmin. Nukuin yöni Vehoniemenharjun juurella hyvin, vaikka harjun päällä kulkee vilkas maantie Tampereelta Lahteen. Rantaan kerääntyvä sinilevä ei houkuttele aamu-uinnille.

Kiitän mielessäni yöpaikan valintaa, koska en näe Villikanselällä yhtään sopivaa leirirantaa tai saarta ennen Pelisalmea. Vain kesämökkejä ja kaislikoita. Leiriydyn mieluiten hiekkarannoille tai matalille kalliorannoille. Yritän löytää paikan, missä teltan voi pystyttää lähelle rantaa ja kajakkia, ettei tavaroita tarvitse kantaa kovin kauas. Ainakin näköyhteys pitää kajakkiin olla. Eikä haittaa, jos ranta on sellainen, että siitä on turvallista käydä uimassa. Aamuauringon puoli on siitä hyvä, että teltta kuivuu aamulla nopeasti. Ilta-auringon puolella on mukavampi ja lämpöisempi hoitaa iltatoimet.

Saaret ennen Pispalanselkää näyttävät erämaisilta kalliorantoineen. Melon selän luoteisrannan tutumassa, ja nousen Kautialan vene- ja uimarantaan tauolle. Uin ja syön lounaan. Kunnan työntekijä käy tyhjentämässä pienen uimarannan roskiksen. Hiljaista on kuulemma ollut sen jälkeen kun koulut ovat alkaneet. Täällä voisi hyvin leiriytyä.

Ponsanselällä nousee vajaan puolen metrin korkuinen aallokko. Melon eri suuntiin ja kuvaan kuvituskuvaa Aamulehteen lupaamallenivideolle. Kajakin keulalla yksijalkajalustan päässä oleva vesitiivis kamera tuppaa keikahtamaan jokaisessa aallossa. Saan kuitenkin vajaan minuutin verran kelvollista kuvaa. Toiseen suuntaan kuvatessa pujotan kameran melontaliivin kauluksesta sisään taskujalustan varassa.

Jutun ja varsinkin videon tekeminen melontaretken ohessa aiheuttaa omat viivytyksenä ja mutkansa. Esimerkiksi omakuvan ottaminen niin, että kajakkia näkyy enemmän kuin perinteisessä kännykän selfie-kuvassa vie aikaa. Ensin katsotaan sopiva taustamaisema ja pääkohteen suhteen hyvä valon suunta. Sitten etsitään sopiva pintakivi tai muu alusta jalustalla olevalle kameralle. Sitten suunnitellaan kajakin asento ja reitti perä edellä melomiselle niin, ettei vesi pyörteile kuvassa miten sattuu.

Kuva otetaan itselaukaisimella, joka antaa noin kymmen sekuntia aikaa meloa oikeaan kohtaan ja asettua oikeaan asentoon ja ottaa oikea ilme ja melan asento. Melaa on käytettävä kuvaan meloessa niin, että veden pinta häiriintyy mahdollisimman vähän. Tämän kun tekee useita kertoja peräkkäin, yhteen kunnon kuvan tekemiseen vierähtää helposti puoli tuntia ja ylikin. Pyöräillessä olen etäkäyttänyt kameraa puhelimella WiFi-yhteyden välityksellä. Puhelimen näyttö toimii silloin etsimenä ja kuva on helppo asetella. Meloessa käytän itselaukaisinta, koska puhelin tuntuu sopivan huonosti melan kanssa samaan käteen.

Olen retkeni aikana kuulut kehuttavan Eräpyhän retkeilyaluetta monella suulla. Etsin mainostettua laavua ja muurattua ulkogrilliä kallioisen rannan matalammasta osasta. Nousen lyhyelle hiekkarannalle, missä perhekunta viettää kesäpäivää eväiden äärellä. Kuulen, että paikka on yleisesti käytössä oleva uimaranta, ja että varsinainen retkilaavu on kallioisen kärjen tuntumassa muutaman kymmenen metrin päässä rannasta.

Nousen kalliorannan laiturille. Laavu ja luonnonkivistä muurattu takka ovat maineensa veroisia. Onneksi olen ottanut mukaan retkikirveen, ja saan pilkottua rannan kuivasta rankakasasta riittävästi kuivaa polttopuuta. Ympäristö on kivikkoista louhikkoa. Jossain rannan tuntumassa kivien välissä kulkee luontopolku niemen kärjessä olevalle Nunnakirkolle.

Kaksi pariskuntaa ajaa moottoriveneellä laavulle makkaranpaistoon, kun kirjoitan päivän juttuani lehteen. Heidän lähdettyään paikalle ilmestyy lapsiperhe uimaan ja kalastamaan iso puukassillinen mukanaan. Ranta on lapsille liian syvä, ja perhe lähtee hiekkarannalle.

Laavu on tilava, ja sen lattia on korkealla maasta. Istun myöhäiseen yöhön ulkotulen ääressä. Nukun yöni laavussa.