Kayman testraporter på svenska

Kayman Fury

Vaasan Kanoottikerho ry/Vaasa Kanotklub rf on hankkinut uusia Kayman kajakkeja. Kerhon sivuilla on esitelty Fury ja Raider -mallit, joita testasin syyskylmissä vesissä Vihdissä ja Tampereella. Kerho lainasi testiraporttiani jäsentensä luettavaksi ja samalla sain itse testijutuistani ruotsinkieliset versiot.

Linkki Jenna Ehnin kääntämään raporttiin, på svenska!

Kayman Raider

Puhetta rannikonmelonnasta

Vierailin tänään Yle Puheella Mikko Peltsi Peltolan ohjelmassa. Keskustelimme rannikon melontamatkastani, retkimelonnasta yleensä ja yksin retkeilemisestä. Puolen tunnin ohjelman voi kuunnella Areenan kautta:

http://areena.yle.fi/1-2760175

Motivoinnista raesateessa

Huhtikuun sulassa Helsingin edustalla keväällä 2013. Pari viikkoa kuvauksen jälkeen aloitin kuukauden mittaisen merimelontamatkan. 

Viime päivinä sää on vaihdellut tosi nopeasti aurinkoisesta kevätsäästä lumi- ja vesisateisiin, jopa reippaisiin raekuuroihin. Pari päivää sitten fillaroidessai muutaman kymmenen kilometrin iltalenkkiäni aluksi paistoi aurinko, sitten yltyi puuskainen vastatuuli joka muuttui vesisateeksi. Sitten sain vastaani agressiivisen raekuuron, joka oli vähällä lopettaa lenkkini kesken. Rakeet piiskasivat rajusti vasten kasvoja. Rakeiden jälkeen pyrytti varttitunnin verran sakeasti lunta.

Rakeita vastaan polkiessani mietin, mitä ihmettä teen tässä säässä fillarin selässä, kun voisin yhtä hyvin olla kotisohvalla tai jossain kuivassa ja lämpimässä paikassa ja puuhassa. Mietin, että olen viettänyt kokonaisia päiviä vesisateessa merellä tai maantiellä, melonut ja fillaroinut vastatuuliin niin, että matka on edennyt tuskin havaittavasti. Treenaan yli tuhannen kilometrin nopealle fillariretkelle, ja retken aikana voi olla koko ajan vstatuuli ja voi sataa vettä, luntakin. Mietin, mikä ero on lyhyellä lenkillä ja pitkällä matkalla. Miten psyykkaan itseni, jos matka ei suju niin kuin toivoisi?

Keskeinen tekijä on asenne. Pitkällä matkalla mieli tyhjentyy kaikesta arkipäivän kuormasta ja keskittyy matkaan. Jos sää on huono, kotiin lähtö ei ole vaihtoehto. Sen sijaan voi pitää sadetta tai tuulta muutaman tunnin ja jatkaa matkaa vaikka yöllä. Matkalla ollaan 24 tuntia vuorokaudessa viikko, kaksi viikkoa tai kuukausi. Lyhyellä matkalla keskeyttämisen kynnys on matala ja matkalle lähtöä on helppo lykätä tai jättää koko lenkki tekemättä. Muutakin tekemistä on.

Rakeita vastaan puskiessani ajattelin, että rakeet piiskaavat kipeästi, mutta kuuro ei yleensä kestä kauaa. Oikestaan raekuuro on hieno kokemus fillarin selästä koettuna. Oma aistimuksensa liittyy siihenkin, kun ensimmäiset vesipisarat lorahtavat pyöräilykengän sisään ja vesi leviää pikku hiljaa kaikkialle varpaiden väleihin. Pitkällä retkellä liikkeelle lähtö on itsestään selvyys säästä riippumatta riskien hallinnan rajoissa. Huonossa säässä lyhyelle lenkille lähtö on vaikeinta, mutta kun saa itsensä liikunnasta lämpimäksi ja mielensä vapaaksi, matka alkaa sujua kuin viikon retkellä.

Lounastauko Taalintehtaan ja Hangon välillä kesällä 2010 matkalla Maarianhaminasta Tammisaareen. Elokuun alussa merivesi ja yöt ovat lämpimiä eikä syksyn tuulet ja sateet vielä haittaa. Parasta kesää, voisi sanoa, vaikka itse melonkin mielummin viileässä säässä kuin helteessä. 

Oulujärven melojien Jorma Kurosen kanssa marraskuun lopulla 2013 Oulujoen niskalla Vaalassa.  

Oulujärven viimeinen sula marraskuussa 2013. Sää ja vesi nollassa, lunta ja muutaman metrin tuuli. Upeaa.

Tie onneen

ET-lehti listasi 52 tietä onneen maaliskuisen onnellisuuspäivän kunniaksi. Juttu on julkaistu aiemmin talvella ET-terveys -lehdssä. Tie numero 5 oli tuttu. Suosittelen!

http://www.etlehti.fi/artikkeli/muut_aiheet/ihmissuhteet/52_tieta_onnehen

5.  Maiseman mahti

Pekka Lassila joutui yli kolmenkymmenen työvuoden jälkeen jättämään vakituisen työpaikkansa. Hän astui jäiden lähdettyä kajakkiinsa ja lähti melomaan. Hiljalleen ajatukset alkavat selkiytyä:  ”Lintuja, pintakivien jonoja, avoin ulappa oikealla. Istun terassin penkille. Kolme ja puoli viikkoa merellä, ehkä viikko vielä jäljellä. Olen onnellinen, että saan kokea tämän.” 

• Pekka Lassila: Maininki. Tammi 2014.

Seuraava retki maantiellä

Valmistautuminen alkukesän reilun viikon mittaiseen pikamatkaan on alkanut. Tämä retki tehdään fillarilla aivan toisenlaisessa maisemassa kuin melontaretket. Ensimmäinen haaste on totuttaa takapuoli fillarin istuimeen. Tottuminen vaatinee muutaman sata kilometriä.

Harrastin vuosituhannen vaihteen tienoilla pyöräilyä ympärivuotisesti aluksi maastopyörällä ja sitten hybridillä kymmeniä tuhansia kilometrejä.  Ulkomaalaisilta fillarisivustoilta ja lehdistä luin ja näin kuvia cyclocross-pyöristä. Olisin halunnut ostaa sellaisen, koska se vaikutti omaan käyttööni optimaaliselta välineeltä. Helsingin fillarikaupoissa ei vielä vuosituhannen alkuvuosina tunnettu eikä myyty cyclocross-pyöriä eikä nettikauppa toiminut yhtä sujuvasti kuin nyt.
Ensituntuma haaveilemastani cyclocrossista on parin sadan kilometrin jälkeen hyvä. Kyllä kelpaa, kunhan takapuoli tottuu.

Valtatien varren kapealla, lähes olemattomalla pientareella ajaminen on tarkkaa puuhaa ja vaatii jatkuvaa ympäristön näkymien ja äänten seurantaa. Takaa lähestyvä rekka kohisee kuin lähestyvä, murtuva aalto, joka ohittaessaan työntää lisää vauhtia, yrittää kääntää kajakkia poikittain ja nostaa melkoiset roiskeet kasvoille.

Samalla tavalla metrin päästä vajaata sataa ohittava rekka nostaa hetkeksi korvat tukkivan kohinan, ilmavirta vetaisee fillarin hetkeksi rekan imuun ja lopuksi ilma on sakeana sadeveden huuhtomaa tiesuolan ja hiekan sekoitusta, joka tukkii silmät ja suun.

Mutta jos aikoo fillarilla retkeillä, on liikenteen sekaan mentävä. Pyörätietä on vain taajamissa eikä pyöräilyyn sopivia ulkoilureittejä ole kuin rajatuilla alueilla ja sielläkin niukasti. Ei se niin pahalta tunnu miltä se laajojen, hiljaisten selkävesien melojasta näyttää.

Pilkkijäällä

Janakkalan Kernaalanjärvi ei ole sulanut sellaista vauhtia, kuin viime viikolla arvelin. Sula oli jonkin verran laajentunut. Tuulensuunjoen suu pysyy ilmeisesti sulana enemmän virran kuin lämmön vaikutuksesta.

Meloin sulan laitaa. Kaksi pilkkijää nousi jakkaroiltaan vajaan sadan metrin päässä katselemaan melontaani. En tiedä, kumpi meistä oli väärässä paikassa. Minäkö liian aikaisin vesillä vai pilkkijät liian heikoilla jäillä.

Kuusi vuotta palvellut Reval tuntuu melonta-asennon tuunauksen jälkeen edelleen mukavalta melottavalta.

Avovesikauden aloitus

Tuulensuunjoki virtaa kolmostien alta Janakkalassa. Siltoja on kolme, kaksi moottoritien ja yksi vanhan tien yli. Teiden välissä on hyvä veneenlaskupaikka ja rapistunut melontalaituri.

Kahdeksan astetta lämmintä. Poikkean Riihimäelle ostamaan polkupyörään varaosia. Kaupassa ollessani harmaa taivas avautuu väkevän siniseksi ja aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta.

Aamun kosteassa harmaudessa mietin, avaanko ulkomelontakauteni merellä vai joella. Sääennuste lupaili lämmintä. Päädyin Tuulensuunjokeen puhtaasti logistisista syistä. Olen katsellut kolmostien ali läpi talven sulana virtaavaa Tuulensuunjokea sillä mielellä, että tuossa voisi käydä talvellakin melomassa.

Vastavirtamelonta päättyi tämän kosken niskalle. Tästä sai hyvät vauhdit takaperin tulosuuntaan.

En tiedä maltillisesti tulvivan joen virran voimakkuutta, ja aloitan siksi vastavirtaan. Musta vesi pyörteilee, mutta pääsen nousemaan virtaan kohtalaista vauhtia. Virta ei vaikuta juuri voimakkaammalta kuin kesällä. Olen melonut Tuulensuunjoelta Kernaalanjärven kautta Hiidenjoelle ja Vanajavedelle monet kerrat aiemmin. Nyt menen toiseen suuntaan kohti Haapajärveä. Joutsenpari nousee edelläni lentoon. 

Kernaalanjärvi vapautuu jäästä näillä keleillä parissa viikossa.

Tuulensuunjoki. 

Melottuani reilun kilometrin joki kääntyy jyrkästi ja edessä kohisee pieni koski. Ohjaan akanvirtaan ja mietin, miten pääsisin koskesta yli. Yritän nopeaa riuhtaisua, koska matka ei ole pitkä, kymmenen, kaksikymmentä metriä. Virta napaa retkikajakkini keulaan ja alkaa kääntää sitä voimalla poikittain virtaan. Vesi huuhtelee kantta, mutta saan kajakin pidettyä oikeassa suunnassa. Virta vie vauhdilla takaperin tulosuuntaani. Tässä on siis kääntöpaikka.

Myötävirta päättyy parisataametriseen Kernaalanjärven sulaan. Muutama telkkäpariskunta ui vapaassa vedessä. Jää sulan reunassa on sohjomaista höttöä. Yhtään pilkkijää ei näy. En ihmettele sitä, jos jää on samanlaista höttöä joka puolella. Ja jos se on, järvi sulaa näillä keleillä parissa viikossa.

Paju vankalla kissalla. Kevät. 

Maaliskuun aurinko ei paista kovin korkealta puolenpäivän aikaan.