Satasen ruskaretki

Rautatiesilta Hämeenlinnan Aulangolla. Ruskaa ja vähän aurinkoa.

Sadas teksti tässä blogissa!

Kokeilin toukokuussa meloa sadan kilometrin päivämatkan. Lenkki jäi harmittavasti neljä kilometriä vajaaksi ja vaivasi siksi mieltäni. Melontakilometrejä on tänä vuonna kertynyt aiempaa hitaammin. Aika on kulunut muissa asioissa ja remonttia tehdessä. Jos jäät tulisivat aikaisin, voisi tuhat kilometriä jäädä vajaaksi.

Kernaalanjärvi. Käytin retkellä puhelmen gps:ää. Siksi saatoin muuttaa reittiä tuulen ja sään mukaan ilman, että tavoite jäisi vajaaksi.

Parisen viikkoa olen seuraillut työtilannettani ja lähialueiden sääennusteita siinä mielessä, että tekisin päivän melontaretken jonnekin. Tiistai-iltana päätin, että keskiviikko olisi melontapäivä. Päätin paikata keväällä vajaaksi jääneen satasen ja suuntasin tutulle Vanajavedelle.

Sadan kilometrin lenkki vei aikaa 14.09. Taukoja pidin tunnin ja minuutin, eli varsinainen melonta-aika oli 13.08. Sää oli puolipilvinen ja lähes sateeton. Retki alkoi ja päättyi pimeässä.

Käytin ensimmäisellä ja viimeisellä etapilla imukuppikiinnitteistä, paristokäyttöista venevaloa kajakin kannella. Valo on selän takana, ettei se häikäise ja haittaa näkyvyyttä eteenpäin.

Meloin Tahe Greenland T:llä ja Bracsan hiilikuitumelalla. Tällä retkellä en keitellyt perunoita ja kahveja, vaan söin pikaruokana mysliä, jugurttia, banaaneja ja suklaata. Urheilujuomana käytin kotona mehustettua viinimarjamehua. Koska näillä lihaksilla ei näköjään kovempaa melota, pitää tinkiä taukojen pituudesta.

Kyllä siinä reipas hiki oli päällä koko neljätoista tuntia. Julkaisen tarkemman retkikertomuksen lähiaikoina.

Tuulensuunjoki Kernaalanjärven länsipuolella.

Saimaan retkikertomus valmis

Retkikertomus keskiseltä Saimaalta valmistui.
Retkellä kiersimme Linnansaaren ja Koloveden kansallispuistot, meloimme joutenvedellä ja kävimme Savonlinnassa. Jälleen hieno retki.
Retkikertomukseen tästä.

Viikko Saimaalla

Kaikki rannat eivät sentään ole näin jyrkkiä. Sopivia maihinnousupaikkoja on kuitenkin vähemmän kuin vaikkapa Päijänteellä. 

Meloimme 28.7.-2.8. pohjoisella Saimaalla. Noin 240 kilometrinen reitti kulki Linnasaaren ja Koloveden kansallispuistojen kautta Savonlinnaan ja sieltä lähtöpisteeseen Rantasalmen ja Varkauden välille.

Linnasaaren ja Koloveden kansallispuistojen maihinnousu- ja leiripaikat ovat siistejä ja viihtyisiä. Leiripaikat ovat kaukana taajamista, alueille päätyvät vain tosiretkeilijät. Roskaamista tai ilkivallan merkkejä emme nähneet.

Näkymä Myhkyrän laelta pohjoiseen Linnasaaren kansallispuistossa.

Alueen maisemat ovat paikoin huikeat. Varsinkin Kolovesi, missä moottoriveneily on kielletty eikä kesämökkejä muutamaa vanhaa mökkiä lukuun ottamatta ole, on melkeinpä melojan tai soutajan paratiisi. 

Sillan alitus Savonlinnan satamassa matkalla kauppatorilta Olavinlinnaan.

Saimaan vedenpinta oli melontaviikolla 55 cm normaalia korkeammalla, lähellä tulvarajaa. Pinnan korkeus näkyi rantautumispaikoissa. Suuri osa laitureista oli jäänyt veden alle. Pääsimme melomaan monesta sellaisesta kapeikosta, joista matalalla vedellä olisi ehkä kajakki pitänyt kantaa yli. Toisaalta siltojen alla ja rummuissa kävi pään tilat ahtaiksi.

Julkaisen kuvitetun retkikertomuksen lähiaikoina.

Maalissa

Muutama kuva eilisen illan sateiselta lenkiltä. Naapurikunnassa Espoossa satoi samaan aikaan tunnissa tuuman verran vettä. 

Tämän kesän kesälomasta kuluu suurin osa kotona pintaremonttia tehdessä. Melontakilometrejä on kertynyt noin 450, mikä on pikkuisen vähemmän kuin viime ja toissa kesinä tähän aikaan. Kesän melontaretkiviikko on vielä edessä. 

Suunnitelmana on kurkistaa heinä-elokuun vaihteessa pohjoiselle Saimaalle Linnasaaren ja Koloveden kansallispuistoihin. Elokuussa voisi kokeilla keväällä vajaaksi jäänyttä satasta uudelleen Vanajavedellä. Ja parin päivän Päijänteen kierros vaikkapa Vääksystä Kelventeelle tai Lehtisen saarten saunalle voisi olla mukava.

Parasta tässä sateisessa heinäkuussa on, että saa asua kivenheiton päässä järven rannasta. Mikäpä onkaan hauskempi tapa huuhtoa remonttimaalit käsistä, kuin meloa kerran tai pari järven ympäri. Muutama eskimo ja ylätuentaharjoitukset huuhtovat tehokkaasti hiontapölyn iholta ja hartiat saavat mukavaa venytystä samalla.

100 kilometriä päivässä 2 –melkein

Meloin viime elokuussa Vanajavedellä sadan kilometrin päivämatkan. Testin iloisin yllätys oli, että huonoryhtinen, selkävaivainen toimistoihminen pystyy sellaisen päivämatkan melomaan, jos riittävästi haluaa. Melontakauden lopulla pohdin, että satasen siivun voisi ainakin kerran kesässä meloa.

Greenland T liukuu kevyesti tyynessä vedessä. Sillä pystyy pitämään helposti n. 8 km/h keskinopeutta.

Lainasin tämän kesäkauden melontatekniikkaharjoituksia varten Tahe Greenland T:n. Perinteisen grönlantilaiskajakin mallinen Greenland on suunniteltu eskimo- ja tuentaharjoituksiin sekä  aallokkomelontaan. T-malli on hieman perus-Greenlandia kantavampi ja isompiaukkoinen.

Greenland T on mukava melottava. Se tottelee herkästi kallistuksia ja melan liikkeitä. Matala takakansi on aikamiehen painolla lähes veden pinnan tasolla. Kohtuullisetkin laineet ja veneiden peräaallot huuhtelevat kannen yli, mutta kajakki on vakaa kaikensuuntaisilla aalloilla. Halusin kokeilla, miten pitkään matalakantisen kajakin sisällä ahtaissa jalkatiloissa pystyy 42 numeron jalkaa pitämään. Meloin Greenlandilla satasen.

Hämeenlinnan Virvelin laituri on hyvä lähtöpaikka. Vieressä on parkkipaikka ja kahvila. 

Viiden tunnin yöunien ja tunnin ajomatkan jälkeen lähden Hämeenlinnan venelaiturista 5.52 tyynelle Vanajalle. Greenland T liukuu kevyesti, reippaasti meloessa runkonopeus tulee helposti vastaan. 

Hämeenlinna kuuden aikaan perjantaiaamuna. Tyyntä ja hiljaista.

Lepaan laiturilla nousen muutamaksi minuutiksi heiluttelemaan varpaita ja notkistamaan selkää. Syön banaanin ja juon mustikkajugurtin. Keskinopeus on tähän mennessä 8,2 km/h. Reilusti enemmän kuin yhdelläkään lenkilläni tänä keväänä.

Männyn siitepöly kelluu laajoina lauttoina kuin sinilevä pahimpina leväaikoina. 

Vanajanselälle tullessani pari-kolme metrinen luoteistuuli rikkoo tyynen vedenpinnan. Ylitän selän sivutuulessa tuttujen saarten kautta ja nousen tauolle Jalavaniemen leirintäalueelle klo 9.42. Jalavaniemen tauko venyy tarpeettomasti, koska jään vaihtamaan kuulumisia isäntäväen ja vanhan vaununaapurini kanssa. Jatkan matkaa vasta 10.29.

Greenlandin matalan kannen alle on turha sovittaa melontatossuja sandaaleista puhumattakaan. Parhaiten kannen alle sopii paljaat jalkaterät. Käytän kymän veden vuoksi neopreenisukkia. Tauolla sukan päälle vedettävät Grocsit kulkevat hyvin takakannella.

Koska tuulee luoteesta, päätän meloa länsirannan suojassa muutaman kilometrin pohjoiseen ja vedellä sieltä suorassa myötätuulessa suoraan selän yli Vanajaniemeen. Näin lenkkini ensimmäinen osuus pitenee, eikä jälkimmäistä, eteläistä osuutta tarvitse vetää Turengin Ahilampea pitemmälle.

Männyn siitepöly täplittää veden pintaa. Keula-aallossa täplät muuttuvat ruskeiaksi vaahdoksi.

Muutaman metrin myötätuuli on mukava melottava. Vauhti pysyy helposti yllä, mutta ohjaamiseen ja aallokkoon ei vielä tarvitse kiinnittää isompaa huomiota. Kuljen matalien aaltojen mukana melkein Lepaan kapeikolle asti.

Omenankukkia Mierolan sillan pielessä.

Lepaalla ja Mierolassa nousen yhteensä kymmeneksi minuutiksi heiluttelemaan varpaita ja notkistamaan selkää. Takaisin Hämeenlinnnan keskustaan palaan klo 15.  Juon Virvelin kahvilassa munkkikahvit, ja makaan hetken selälläni laiturilla.

Hopealinja-alus tulee vastaan onneksi leveässä kohdassa. Alus nostattaa melkoisen peräaallon. Olin kerran kaatua soutuvenettä moottorilla ajaessani, kun Hopealinja sattui vastaan kapeassa kohdassa. 

15.20 jatkan etelään laiskasti vastaan virtaavaa Hiidenjokea. Neljän minuutin varpaanheilutustauon ja reilun kahden tunnin melonnan jälkeen nousen 17.35 Ahilammen venesataman laiturille. Kymmenen minuutin pikakahvin ja ananasviipaleilla vuorattujen ruisviipaleiden jälkeen palaan takaisin.

Greenland T liukuu kevyesti. Siinä missä käppyräinen Reval pysähtyy, kun melan nostaa vedestä vaikkapa valokuvan ottamista varten, Greenland T jatkaa kevyesti liukuaan. Jos varpailla olisi reilummin tilaa, tätä voisi meloa vaikka vuorokauden ympäri. Koska jalkaterät on kannen alla varpaat ulospäin, rasittuu kantapään ulkosyrjä pitkässä melonnassa ikävästi. Olin lähtiessä asetellut muutaman millin vahvuisen solumuovipalan polkimien alle kantapäitä säästääkseni. Pelkkä neopreenisukka ei anna kunnon tulea ja suojaa melontatossuihin tai sandaaleihin tottuneille jalkaterilleni.

Selänoikaisutauko. Pitkä istuminen väsyttää keski- ja yläselkää. Jos jalkaterille ei saa kunnon tukea jalkojen huonosta asennosta johtuvan  puutumisen vuoksi, melonta-asento luisuu helposti takanojaksi. Selkä rasittuu enemmän.

Nousen viimeisellä etapilla vain heiluttelemaan varpaita ja säätämään selkätukea tiukemmalle. Koska jalkaterät väsyvät ja turtuvat, melonta-asento alkaa liukua liian takanojaksi. Kunnon jalkatuki on tehokkaan melonnan kannalta yhtä tärkeä kuin kunnon mela.

Hiidenjoki on useimmilla tuulilla melkoisen suojainen. Hyviä ranatautumispaikkoja ei ole kovin tiheässä. Viime vuosina veneliikenne on lisääntynyt ja veneet suurentuneet. Kymmenmetrinen muskelivene ei ole harvinaisuus tässä leppoisasti virtaavassa joessa.

Klo 20 nousen melko vaivalloisesti Virvelin veneluiskalta ylös. Voimat on huvenneet Vanajalle ja Hiidenjoelle. Jaksan kuitenkin nostaa vielä kajakin auton katolle, syön banaanin, kerään hiestä märät vaatteet Ikean kassin ja ajan kotiin.

Greenland T. 

Aikaa retkeeni kului kaikkiaan 14 tuntia ja 8 minuuttia. Taukoja pidin 1 tuntia 40 minuuttia. Melontaan siis kului 12 tuntia 28 minuuttia. Kotona mittasin reittini uudelleen kartalta, koska olin sitä houkuttelevan luoteistuulen vuoksi muuttanut. Vanajanselällä tekemäni ylimääräinen lenkki oli liian lyhyt. Kokonaismatkaa kertyi vain 96 kilometriä. Keskinopeudeksi muodostui siis melonnan osalta 7,8km/h.

Greenland T on kevyt melottava, mutta pituuteen nähden lyhyt vesilinja rajoittaa runkonopeutta. Reval tuntuu jonkin verran nopeammalta, mutta nopeus ei synny niin helposti. Miltähän satanen tuntuisi vaikkapa Point 18 XP:llä, joka on nopea ja siinä on reilut jalkatilat?

Greenlandin pohja on hyvin loiva V.
Kajakki kääntyy helposti kallistelemalla
ja liukuu kevyesti.

Taukoihin kului taas lähes kaksi tuntia. Jalavaniemen tauko tuplaantui suunnitellusta. Lyhyitä taukoja oli liikaa, koska varpaat turtuivat ja väsyivät. Lisäksi useimmilta tauoilta lähtiessä Greenlandin evän väliin kiilautui pieni kivi tai kaksi. Evä jumiutui yläasentoonsa ja jouduin palaamaan aina takaisin evää irrottamaan.

Toiseksi viimeisellä evänirroitustauolla en viitsinyt kiireessä kaivaa retkilusikkaa tai Leathermannia kajakin luukuista, vaan käytin tarkoitukseen ananaspurkin kantta. Kannen reunan repiessä kämmeneni ja sormeni päät ja taipeet rikki, muistin, miksi evän alareunassa on usein reikä. Reikään kuuluu kiinnittää pieni narulenkki, josta ylös jumittuneen evän saa näppärästi vedettyä alas.

Evän alareunaan kannattaa porata pieni reikä ja kiinnittää siihen narulenkki. Lenkki helpottaa huomattavasti pikkukivien vuoksi ylös jumittuneen evän irroitusta. Mikään ei ole niin tylsää, kuin vesille jo päästyään palata takaisin irroittamaan evää jääkylmään veteen millä tahansa käteen sattuvalla työvälineellä. Melontakaveri voi jo vesillä ollessa kiskaista narusta jumittuneen evän irti ilman työkaluja.

Minulta on usein kysytty, tulevatko käsivarret melonnassa kipeäksi. On myös arveltu, että melonta vahvistaisi erityisesti käsivarsia. Satanen ei tuntunut käsivarsissa, koska nehän ovat meloessa melkein suorassa. Käsiä koukistetaan vain 800 gramma painavaa melaa vedestä nostaessa.

Melonta tehdään isoilla lihaksilla. Minulla satanen tuntui hartioissa, yläselässä, ylävatsan lihaksissa (niitä siis on!) ja reisissä. Nyt, vuorokausi melonnan jälkeen, oikean jalan keskimmäisistä varpaista puuttuu vielä tunto ja ananaspurkin kannen haavat kirvelevät, mutta muuten keväiset pihatyöt ovat notkistaneet selän ja jalat niin, että huomenna voisi taas meloa kympin tai kaksi.

Jää lähti Valkjärvestä

Melkein koko Valkjärvi vapautui tänään jääpeitteestä. Vain muutamassa kohtaa piti kajakkia työnnellä käsin tai melalla jääsohjoa pitkin, yhteensä ehkä vajaat pari sataa metriä.

Jotkut hankkivat kesäauton. Minulla on kesäkajakki. Tahe Greenland T, jota käytin kevään uimahalliharjoituksissa. Kyllä kajakki voi sitten olla kaunis ja tarkoituksenmukainen.

Avoveteen 22.4.2012

Avovesikauteni alkoi tänä vuonna merellä 22.4. Meloin vajaan parin tunnin lenkin Rajasaaren rannasta Keilaniemeen Kuusi-, Lehti-, Kaski- ja Seurasaarta pujotellen. Maan suurimpien melontaseurojen lähivesillä liikkui samaan aikaan ainakin viisitoista melojaa, retkisoutukaksikko ja vain kaksi moottorivenettä. Lämmin, aurinkoinen sää ja muutaman metrin tuuli.
Huhtikuun alussa näytti siltä, että vesille pääsisi jo paljon aiemmin. Takatalvi ja viikon lomamatka viivyttivät aloitusta. Viime vuonna aloitin samana päivänä, 22.4.