Kolme päivää Päijänteellä

Kelventeen harjusaaressa on useita hienoja retkisatamia ja hiekkarantoja. Hiekkarannoista mm. pohjoispään Isohiedalla ja eteläpään Hinttolan hiekoilla voi telttailla. 

Meloin elokuun kolme ensimmäistä päivää Päijänteellä. Ensimmäisenä päivänä tuuli navakasti, sitten tuuli laantui lähes tyyneksi. Tuulen vuoksi pysyttelin pois Tehinselältä, jonka eteläpäähän pohjois- ja koillistuulet keräävät terävän aallokon. 

Tuulella on kymmeniä kilometrejä tilaa puhaltaa mataloituvaan Tehinselän eteläpäähän. Aallokko nousee teräväksi ja heijastuu Virmailan saaren rannoilta ristiaaltoina. Puuskien aikana kuvaajankin on pidettävä melasta kiinni.

Niin tuli melottua Päijänteen kansallispuiston jokainen selkä, salmi ja rannan reuna. Retkikertomus on kuvien valintaa ja viimeistelyä vaille valmis.

Ketä kiinnostaa

Yhtenä kesäaamuna Ruovedellä totesin, kuinka jotkut harrastukset keräävät ympärilleen samanhenkistä väkeä. Yhdistävät. Tässä tapauksessa houkutuksena  saattoi olla myös Perämereltä liiviin jäänyt suolainen merivesi ja hiki. Melontaliivi tuli huollellisesti nuolluksi ja vielä kaksikielisesti.

Partalansaarta kiertämässä

Tutkin heinäkuun loppupuolella Puumalan Mannilanniemessä Ryhälän osakaskunnan kalastusalueen kartasta sopivaa melontalenkkiä. Kartan mittakaava oli 1:25000. Meloin nopeasti ulos kartalta Puumalan suuntaan ja umpiperään. Oli palattava takaisin.

Tutkin majapaikassa reittiä Puumalaan Fillari-Gt:stä. Huomasin, että Mannilanniemen vastaranta on Partalansaari. Sulkavan suursoutujen reitti kiertää Partalansaaren ympäri ja Mannilanniemen ohi. Hetkessä kypsyi ajatus meloa Sulkavan soutujen reitti.

Lähtö Mannilanniemestä klo 7.30. Tyyntä.

Lähden liikkeelle aamulla puoli kahdeksalta. Olin piirtänyt 1:200000 Fillari-karttaan netistä tarkistamani reitin. Karttani mittakaavan ongelma ilmenee melko pian. Karttaan on merkitty vain suuremmat saaret ja pienten saarten ryhmä on merkitty yhdeksi isommaksi saareksi. Yksi millimetri kartalla on kaksisataa metriä vedessä. Karttaviivan piste on vajaa hehtaari.

Haapaselällä vesi muuttuu kuoppaiseksi.

Melon heti alkuun umpiperään. Kuivisaaren ja mantereen välissä ei olekaan salmea vaan kapea kannas. Peruutusmatka ei ole pitkä. Lajunvirta oli lähtiessä tyyni, mutta 6-8 metrin itätuuli alkaa tuntua sivuvastaisena virran avartuessa Haapaseläksi.

Kietävälän lossin etelärannalla on venesatama ja luiska.

Kerinniemen kärjen jälkeen itätuuli pääsee puhaltamaan suoraan vastaan pitkin Kietävälänvirtaa. Kietävälän lossin eteläpäässä olisi venesatama ja hyvä taukopaikka. Melon Partalansaaren puolta ja etsin sopivaa taukopaikkaa pohjoisrannalta.

Pääskysaarilla ei ole vielä kesämökkejä. Toivottavasti ei tulekaan.

Vesi on kirkasta. Pohja näkyy vielä kahden metrin syyvyydessä.

Rannat ovat enimmäkseen kallioisia ja paikoin pystysuoria. Maisema on kyllä komea, mutta meloja joutuu etsimään sopivaa rantautumispaikkaa. Ja kun matala ranta löytyy, siinä usein miten on kesämökki tai kaksi. Nousen asumattomille Pääskysaarille keittämään aamukahvia. Edellisen niemen kärjessä olisi ollut Hirviniemi, mikä on Sulkavan soutajien yksi välietappi.

Rannat ovat enimmäkseen joko kivikkoisia tai jyrkkiä komeita kallioita.

Lasken niemenkärkiä, joiden ohi melon, että löytäisin tien Oulunsaaren länsipuolen salmeen. Kartan kolmen kärjen sijasta kärkiä on viisi, mutta löydän reitin silti helposti. Oulunsaaren sivulla on tyyntä ja suojaisaa. Melon, kunnes salmi päättyy umpiperään. Palaan takaisin ja huomaan kapeahkon, laidoilta kaislikkoisen  aukon Lepistönselälle. Olen melonut ajatuksissani ohi, koska etsin kartasta katsomaani puolen kilometrin levyistä aukkoa.

Melon suoraan pohjoiseen. Itätuulen nostama sivuaallokko heijastuu ikävästi Tuoreniemen komeista pystyruorista kalliorannoista. Ristiaallokko rauhoittuu yhdensuuntaiseksi, kun melon kauemmas rannasta.

Edessä pitäisi kartan mukaan olla kaksi saarta, joiden välisestä salmesta sulkavalaiset pienveneet soutavat. Kirkkoveneet kiertävät selän puolelta. Edessä on saaria kuitenkin enemmän. Kiertelen saaria ja pysyttelen suojassa itätuulelta. Pian näkymä ei mielestäni enää vastaa karttaa.

Kaivan puhelimen muovipussistaan liivintaskusta, ja käynnistän gps:n. Puhelin paikantaa minut  suunnilleen Ukonsaaren tienoille. Saarta ei tosin näy puhelimen näytössä. Olen kai suunnilleen keskellä Lepistönselkää.

Vekaran lossin kohdalla on pitkästi matalaa rantaa.

Jatkan melontaa nyt selän puolella tuulesta huolimatta. Pidän suunnan 330-340 asteessa. Puolen tunnin kuluttua etuoikealla pitäisi näkyä Vekarasalmen lossi. Keltainen lossi ilmestyy näköpiiriin kuitenkin lähes saman tien kahden saaren välistä. Olen siis ainakin kolme kilometriä pitemmällä kuin gps väitti. Olen myös sivuuttanut retkeni puolen välin, missä oli tarkoitus pitää kunnon tauko. Olen hämmästynyt. Gps näyttää väärin tai karttapohja on virheellinen, ja vauhtini on ollut nopeampi kuin luulin.

Vekaransalmen lossi.

Etsin sopivan hiekkarannan taukopaikaksi Vekaran lossin kohdalta Partalan saaren puolelta. Sopivaa mökitöntä rantaa on pitkästi. En viitsi ylittää selkää lossirannan puolelle, vaikka siellä voisi olla jopa kahvila. En tiedä onko siellä. Syön ja lepään rannan sileällä kalliolla. Lossi jyrähtää kuin ukkonen määrävälein vastarannan laituriin. Vajaan tunnin kuluttua väsyn lepäämiseen ja jatkan matkaa.

Lossirannan jälkeen reitti kääntyy länteen ja saan avukseni vauhdikkaan myötätuulen. Matka etenee nyt nopeasti. Hakovirta ja virran ylittävä korkea silta ovat pian edessäni. Poikkean lyhyelle maatauolle. Otan valokuvia väkivaltaisesti maiseman poikki kulkevasta sillasta. Kävelen sillan alla olevalla kymmenien metrien pituisella yksityisellä betonilaiturilla, johon veneiden kiinnittäminen on ehdottomasti kielletty. Ihmettelen, kuka yksityinen ja miksi rakentaa tällaisen laiturin tällaiseen paikkaan.

Hakovirran lossi.

Hakovirran yksityinen pitkä betonilaituri, johon kiinnittyminen on kielletty.

Linnavuoren kallioseinämä nousee 55 metriä vedenpinnasta. Purjevene näyttää pieneltä kallion juurella.

Ohitan Sulkavan linnavuoren vastarantaa meloen. Sää on pilvinen, melkein sataa vettä. Veneliikenne virrassa on vilkasta enkä lähde ylittämään virtaa linnavuoren puolelle. Tyydyn ottamaan reitin upeimmasta nähtävyydestä suttuisen valokuvan kajakkia pysäyttämättä. Vuoren laituriin kiinnittynyt puinen purjevene näyttää pieneltä 55 metriä korkean pystysuoran kallion juurella.

Vauhdikas myötätuulimelonta jatkuu, kunnes reitti kääntyy Enonvedellä etelää kohti. Tyyntyy. Varmavirta kulkee rantakallioiden ja rinteiden välissä tuulelta suojassa.

Etsin viimeistä kahvitauon paikkaa. Matalat rannat on mökkirantoja, korkeisiin on vaikea nousta. Poikkean Hiekkaniemen rantaan heti kesämökkien jälkeen parin kauniisti patinoituneen mustan savolaisveneen tuntumaan. Ranta vaikuttaa yhteisrannalta.

Mökkien läheisyyden vuoksi en pidä pitkää taukoa enkä ryhdy keittopuuhiin. Syön kevyesti ja kaadan käyttämättä jääneet vedet pois. Jatkan melontaa. Matkaa ei ole enää paljon.

Savolaismallista vanhaa puupintaa.

Reilun neljän kilometrin jälkeen huomaan vasemmalla erikoisen kivimuodostelman. Kahden siirtolohkareen väliin on kiilautunut kuution kokoinen kivensiru. Melon lähemmäksi ja otan valokuvia. Myöhemmin katson nettikartasta paikan nimen, Rakokivi.

Loppumatkalle nousee tiukka sivuvastainen tuuli. Nousee ukonilma. Ehdin juuri alkavan sateen ja ukkosen alta pois.

Rakokivi.

Noin kuudenkymmen kilometrin retkeen kului aikaa kymmenen tuntia, josta melontaan vajaat kahdeksan. Vauhti on tavalliselle toimistoihmiselle ja käyräköliselle merikajakille reipas. Keskinopeus lähentelee kaarevalinjaisen merikajakkini runkonopeutta. Tällä tuloksella en olisi ollut aivan viimeinen Sulkavan soutujen yleisessä sarjassa.

Partalansaari kannattaa meloa ympäri, jos aikaa on ja paikalle jollain tavalla pääsee. Sulkavan retkisarjassa matkaan varataan kaksi päivää. Minulle yksi melontapäivä oli sopiva. Ajan kanssa jos meloo, niin Sulkavan linnavuorella kannattaa ehdottomasti käydä. Samoin valokuvaamiseen ja maiseman ihailuun voisi käyttää aikaa helposti useammankin päivän. Sopivia leiripaikkoja varmasti löytyy ajan ja kunnon karttojen avulla.

Jyrkkärantaisistakin saarista voi löytyä lyhyt, matala hiekkarannan pätkä tai laakea rantakallio ja sopiva telttapaikka joltain sivulta. Sopivia leiripaikkoja ainakin Kylmäsaaren retkisatamassa Haapaselän pohjoispäässä, Pääskysaarilla, Oulunsaaren länsilaidalla ja Vekaran lossin kohdalla Partalansaaren puolella.

Reitillä pääsee melomaan kaikkiin kompassisuuntiin, joten tuulen suunnalla ja reitin kiertosuunnalla ei ole juuri merkitystä. Renkaan muotoisella reitillä kajakkien kuljettamista lähtö- ja tulopaikkojen välillä ei tarvitse suunnitella. Reitin varteen pääsee autolla huomattavan monessa eri kohdassa, jos matka tapaturman vuoksi tai muusta syystä keskeytyy.

Suezin kanava

Luin pohjalaisten melojien antologiasta, että Kalajoella on Suezin kanava –niminen paikka.

Matka Keskuskarilta Suezille ei ole pitkä. Silti ukkoskuuropäivän sää ehtii vaihtua meloessani moneen kertaan. Alkumatkalla kuulen takaani voimistuvaa kohinaa. Käännyn katsomaan. Kaatosaderintama lähestyy nopeasti. Auringon säteet laskeutuvat pilvien raosta veden päälle.  Käännän kajakin kuvanoton ajaksi aurinkoa kohti.

Suezin kanava yhdistää Leton Vihaslahden Hiekkasärkkien puolen Keihäslahteen. Kanava kaivettiin 1956 helpottamaan pienveneliikennettä ja nimettiin silloisen Suezin kriisin mukaan.

Kalajoen merenrannat ovat hyvin matalia. Tuulisella avoimella rannalla aallokko voi olla vaikeaa ja vaarallista. Pohjan hiekkasärkät lisäksi liikkuvat kaiken aikaa.

Hiekkasärkät liikkuvat ja muotoutuvat jatkuvasti uudellen

Suez yhdistää Vihaslahden ja Keihäslahden Kalajoen Letolla

Sade lakkaa pian. Kajakkini juuttuu hiekkaiseen pohjaan. Rannan läheltä alkava hiekkasärkkä ulottuu kauas merelle. Peruutan ja kierrän särkän.

Suezin kanava on merkitty Keihäslahden kaislikkoiseen pohjukkaan huomaamattomin kepein. Väylä on kapea. Mela osuu pohjaan heti epämääräisen väylän ulkopuolella. Osun kuitenkin lähes suoraan kaislikon seasta alkavan kanavan suulle. Kanavan mantereen puoli liittyy Vihaslahden luonnonsuojelualueeseen.

Kanavan mantereen puoli kuuluu Vihaslahden luonnonsuojelualueeseen

Kanava on merkitty kaislikon sekaan huomaamattonin kepein

Suezin kriisi syntyi, kun Egypti Nasserin johdolla kansallisti brittien ja ranskalaisten omistaman kanavan. Tällä kertaa kriisi puhkeaa, kun melon brittihenkisen, reviiriään vartioivan lokkipariskunnan ohi. Kanavan loppupäässä lokit aloittavat aggressiiviset painostustoimet, jotka pakottavat minut lopulta kääntymään ympäri ennen Vihaslahtea ja palaamaan Keihäslahden puolelle.

Sataa reippaaati. Ukkonen ei kuitenkaan nouse päälle.

Sade alkaa uudelleen ja voimistuu nopeasti. Tuulee. Muutaman jyrähdyksen jälkeen ukkonen on lähes päällä. Melon suorinta tietä takaisin. Nousen matalan särkän kohdalla kajakista ja vedän sen särkän yli. 

Ukonilma meren avaralla rannalla on vaikuttava, mutta ei miellyttävä. Salamat rätisevät kuin veden pinnassa, ja jyrinällä on tilaa kaikua.

Kallankarit - Maakalla ja Ulkokalla

Kalajoelta länteen parinkymmenen kilometrin etäisyydellä  avomerellä sijaitsee Kallankarit, parinkymmenen hehtaarin laajuinen Maakalla  ja viiden hehtaarin kokoinen Ulkokalla. Ulkokallassa sijaitsee Kalajoen sääasema. Paikan nimi on tuttu säätiedotuksista.

Lepäsen saari katoaa pian utuun takanani

Kallankarit kohosivat merestä 1400 –luvulla. Saaret ovat olleet asuttuja siitä lähtien ainakin avoveden aikana. Vilkkaimpaan aikaan 1800-luvulla saarilla asui noin 200 henkeä. Nykyisin Maakallassa on noin 50 perikuntien hallussa olevaa kalastajamökkiä ja Ulkokallassa alle kymmenen. 

Maakalla näkyy vasta tunnin melonnana jälkeen

Kareilla on edelleen 1700-luvulta peräsin oleva Ruotsin kuninkaan myöntämä itsehallinto, karikokous.  Ylintä päätösvaltaa käyttää kuusihenkisen karineuvoston päällikkö, haminamestari. Omaa kansanedustajaa Kallankareilla ei sentään ole.

Taivas ja vesi ovat yhtä. Horisontti häviää

Lyhin ja suojaisin melontareitti Kallaan alkaa Rahjasta Kalajoen eteläpuolelta. Konikarvon kalasatamassa on useita veneluiskia ja sataman alueelle voi huoletta jättää auton retken ajaksi. Paluu kalasatamaan sujuu kohtalaisen helposti, vaikkei näkyvyys paras mahdollinen olisikaan. Maamerkit ovat selkeät.

Maakallan kirkko näkyy hyvällä säällä mantereelle asti

Lähden Konikarvosta karikkoista saarten eteläsivua pitkin uloimman, Lepäsen saaren kärkeä kohti. Matkaa on muutama kilometri, ja saaren kärki juuri ja juuri erottuu aamun udussa. Vesi on kirkasta. Pohjan suuret kivet näyttävät paikoin olevan todella lähellä pintaa. On melottava varovasti. Lokit ja vesilinnut pitävät ääntä, joka tuo mieleen turkkilaisen alakoululaisten välitunnin. Yksittäisiä ääniä ei nousevasta ja laskevasta kirkunasta erota.

Luoteispuolen luonnonsatama on suojainen

Lepäsen kärjessä otan Retkikartta.fi:stä katsomani suunnan 315 astetta. Edessä ja ympärillä näkyy vain vettä ja taivasta, joka peilautuu veden pinnasta. Horisontti katoaa utuun. Tyyntä. Sääennusteen mukaan pohjoinen tuuli nousee tänään 2-6 metriin. Vastaan tulee kalastusalus, jonka peräaalto ulottuu tyynessä pinnassa kauas. Aalto on terävä. Täällä on monin paikoin hyvin matalaa.

Minulla ei ole karttaa. On vain suunta 315 ja arvio etäisyydestä. Melon kohti ei mitään. Pian Lepänen katoaa usvaan takanani. Olen yksin. Horisonttia ei ole; on vain kajakin oranssi keulakansi, kompassin lukema ja melan ääni.

Rantavajat huokuvat kalatuksen ja hylkeenpyynnin historiaa

Vajaan tunnin kuluttua Lepäsen kärjen jälkeen erotan suoraan edessä tummemman kohdan horisontin korkeudella. Väliin se häviää, mutta sitten erotan Maakallan matalan siluetin, jossa kirkko ja valotorni kohoavat muuta saarta korkeammalle.

Maakallasta tulosuuntaani ulottuu muutaman sadan metrin mittainen kallion, kivien ja karien muodostama särkkä, Maasääri. Maasäären lounaispuolelle on viritelty nuottia, joiden valkoiset kohot muodostavat pitkiä kaarevia rivejä. Kierrän Maasäären koillispuolelta suuria pinnan alla näkyviä kiviä väistellen. Uteliaat, tylppänokkaiset ruokit lentävät kohti ja väistävät vasta muutaman metrin etäisyydellä.

Puiset jalkakäytävät Maakallan kalasataman puolella

Käännyn Maasäären ja pääsaaren välistä etelään ja kierrän Maakallan luoteispuolen luonnonsatamaan. Satama on pitkän, kapean lahden pohjukassa. Satamassa on rivi harmaantuneita makasiineja, hylkeenkäsittelypöytä ja suuri pata traanin keittämistä varten. Melonta Rahjasta Maakallaan on vienyt tyynessä säässä kaksi tuntia.

Maakallan maasto on kivikkoista ja karua

Kalavajojen vaiheilla ja mökkien pihapiireissä liikuskelee joitakin mökkiläisiä. Saan kutsun kahville ja myöhemmin syömään savustettua siikaa. Himankalainen mökkiläinen kertoo olevansa saarella kuudetta kertaa tänä kesänä. Aallokko oli viikonlopun tuulessa ollut kaksi-kolmemetristä ja venematka Himangalta kestänyt kolme tuntia.

Kirkko ja vaivaisukko

Syön. Otan valokuvia kalasataman rakennuksista ja ympäristöstä. Ovipieliin on naulattu hylkeiden käpäliä ja pyrstöeviä. Kalastus- ja hylkeenpyyntihistoria näkyy kaikkialla. Saaren rakennukset ovat ryhmittyneet kalasataman tuntumaan ja kirkon ja pääsataman välille saaren toiseen päähän.

Kävelen saaren itäpuolelle. Pienen kirkon ovi on auki ja käyn sisällä. Penkit ovat tiheässä, niiden lankut kapeat ja selkänojat pystyt. Tilaa ei ole tehty viihtymistä varten. Kallankarien ihmiset ovat eläneet kovaa ulkoilmaelämää. Jumala on ollut saarelaisten elämässä vahvasti läsnä.

Maakallan kirkossa on istumapaikkoja isommallekin joukolle

Maakallan pappilan kamari

Kirkon vieressä on vanha pappila. Pienet, peräkkäiset matalat huoneet on museoitu lukuun ottamatta etuhuoneen lavitsan patjaa ja oranssia päiväpeitettä. Oviaukkojen korkeus viittaa siihen, etteivät kallalaiset ole olleet kovin pitkäkasvuista väkeä.

Ulkokalla on noin neljän kilometrin päässä Maakallasta

Ulkokalla kaksikymmentä, pohjoiskoillinen kaksi metriä sekunnissa

Melonta Ulkokallaan kestää puolisen tuntia. Lännessä näkyvän saaren ylle kohoaa punavalkoinen radiomasto ja  sen vierellä matala majakka ja punainen majakanvartijan talo. Melon saamani ohjeen mukaan saaren ohi pohjoispuolelta ja majakan kohdalta kapeasta aukosta sisään vaatimattomaan satamalaituriin.

Ulkokallan kesäasukas korjaa mökin räystästä

Hylkeennahkoja kuivumassa mökin seinällä Ulkokallassa

Pitkäpartainen mies korjaa vajan räystästä. Nuorempi mies maalaa seinää punamaalilla, ja vaimo lukee kirjaa aurinkoisessa mökin pihapiirissä. Ainakaan kahteen viikkoon ei majakanvartijan talossa ole käynyt ketään.

Hylkeenpyytäjän talo

Puhumme hylkeenpyynnistä ja nuottaamisesta. Saarelaisten mukaan hylkeet eivät juuri haittaa nuottakalastusta. Hyljekanta on pysynyt kohtuullisena. Lähes jokainen hylje, joka nähdään, onnistutaan ampumaan keväällä jäidenlähdön aikaan. Hylje on arka eläin. Se ammutaan kahden-kolmen sadan metrin etäisyydeltä. On osuttava kerralla kaularangan tyveen, ettei hylje kellahda ulottumattomiin jään alle.

Ulkokallan "satamalaituri" on kapean aukon takana

Ulkokallan maisemaa hallitsee radio- ja säämasto, majakka ja majakanvartijan talo

En viivy Ulkokallassa pitkään. Pohjoinen tuuli viriää. Vaikka saarilla on karikokouksen määräämä leiriytymis- ja telttailukielto, lupaa parrakas isäntä yösijan ja riittävästi ruokaa useammaksikin päiväksi. Saarilla eletään sään ehdoilla.

Palaan Maakallaan mantereen puolen hiekkarannalle. Syön. Juon kahvia. Säätöevän väliin menee pieni kivi, jonka poistaminen vedessä kelluvasta kajakista on työlästä. Saaren rantavesi on selvästi mantereen vettä kylmempää.

Maakallan sataman hiekkarantaa

Melon mantereelle päin kompassisuuntaan 135 astetta. Välillä korjaan suuntaa vasemmalle tuulen sortoa vastaan. Puolen tunnin kuluttua erotan horisontissa kapean viirun ja siinä aavistuksen korkeamman kohdan. Kohta on Lepäsen saari, joka on Rahjan saarista uloimpana.

Keskellä selkää näen pitkän aikaa kivikkoisen pohjan allani. Suuret kivet ovat ylimmillään alle kahden metrin syvyydessä. Ulkokallan kalastajien mukaan hylkeet viihtyvät usein juuri tällä matalikolla.

Myöhemmin erotan vaaleat Ruukin hallit Lepasen vasemmalla puolella ja siitä vasemmalle Hiekkasärkkien pakat ja vaaleat, pitkät hotellirakennukset. Lepäsen takana näkyy puiden yläpuolella saaren taaempi linjataulu. Lähempi näkyy vasta muutaman kilometrin etäisyydeltä punakeltaisena vihreää metsää vasten.

Näkymä Maakallan majakkatornista Maasääreen ja mantereelle päin

Heikko sivumyötäinen tuuli keikuttaa puuskissa kevyesti lastattua kajakkiani. Lepäsen edustalla on matalikko, jonka aallokko voi tuulella olla todella hankalaa. Ulkokallan kalastaja kertoi reitin pahimman aallokon syntyvän usein juuri tänne, saaren kärjen tasalle. Merellä kyllä pärjää, jos Lepäsesta pääsee kunnialla ohi.

Poikkean Lepäsen kärjen matalilla kallioilla. Aurinko on lämmittänyt kalliot, ja siinä on mukava oikaista hetki selkää. Konikarvon sataman aukko on helppo löytää meren puolen rannassa olevan vanhan puulaivan läheltä.

Melonta Rahjasta Ulkokallaan ja takaisin kestää hyvässä säässä tavallisella merikajakilla noin viisi tuntia. Matkaa kertyy vajaat neljäkymmentä kilometriä valitun reitin mukaan. Taukopaikkoja ei ole, koska saaret ovat ainoat laajalla merialueella. Retken edellytyksenä on hyvä, heikkotuulinen sää sekä harjoiteltu suunnistus- ja pelastautumistaito. Etua on sellaisista istumalihaksista, että pystyy istumaan kajakissa jaloittelematta useamman tunnin kerrallaan.

Point 65 XP 18

Nopeus on sittenkin välineistä kiinni

Kokeilin muskeliveneen näköistä Point 65 XP 18 –merikajakkia. Point XP 18:ssa on hyvin loiva v-pohja, ja sen vesilinja on koko viisi ja puolimetrisen kajakin mittainen. Kölilinja on lähes suora. Kajakin muotoilu muistuttaa kuntokajakkia tai surf skitä. Sellaiseksi se on kuitenkin painava. Auton katolle nosto yksin vaatii voimaa tai hyvän tekniikan.

Point XP 18 on nopea kajakki. Normaali, leppoisa melontavauhtini oli lähes kaksi kilometriä tunnissa nopeampi kuin omalla, samanmittaisella Revalilla. Melonta tuntui kevyeltä. Kajakissa istutaan kai aavistuksen banaanikajakkia korkeammalla. Melonta-asennosta tulee luontojaan melko pysty. Kokeilemani mallin selkänojattomuus paransi melontaryhtiä. 212 cm mela tuntui meloessa hieman lyhyeltä.

Pointissa on evä ja peräsin. Koekappaleeni peräsin ei toiminut kunnolla. En saanut säädettyä sitä niin, että sillä olisi voinut ohjata. Ehkä peräsin oli viallinen tai sen venyvät narut jotenkin väärin asennettu. Varmatoimisella SmartTrack –peräsimellä ja polkimilla varustettuna melonta voisi olla todella nautittavaa.

Evä sen sijaan toimi hyvin. Evän säätönuppi on upotettu kylkeen niin, ettei siihen meloessa revi sormiaan. Ilman evää melonta olisi ollut vaikeaa. Loivan, pitkän v-pohjan uppouma on pieni. Pointin muhkean keulan tuulipinta on iso. Pienikin tuulenvire kääntelee kajakkia miten tahtoo, ellei evä tai peräsin ole käytössä.

Alas laskettu evä pysäyttää tuulen vaikutuksen kuin seinään. Kajakki muuttuu hyvin suuntavakaaksi. Kajakki kääntyy kallistelemalla, vaikka evä olisi alhaalla. Ilman peräsintä pystyy hyvin melomaan tuulen suhteen kaikkiin suuntiin evän ja kallistelun avulla.

Pohjan muoto muistutti kovasti ensimmäisen, kilpasoutuveneen piirustuksista mukaillun vanerikajakkini pohjaa. Kansirakenne sen sijaan on Pointissa paljon tyylikkäämpi, joskin aukon etupuolelta erikoisen korkea. Istuinaukko on L-kokoa ja sallii hyvin polvet yhdessä melonnan. Toisaalta polvilla saa aukon reunan kumipintaisista reisituista hyvän tuen.

Korkealla etukannella lienee muutakin kuin ulkonäöllistä merkitystä. Keulasta on haluttu eteen asti hyvin kantava, ettei se sukeltaisi aallon sisään. Jalkatilojen puolesta etukansi voisi olla melkein 10 senttiä matalampi. Takakansi on kohtalaisen matala. Aukon takareuna eri kuitenkaan salli ihan optimaalista takanojaa eskimoa tai ylätuentaa tehdessä. Tai sitten selkäni on vain liian jäykkä.

Point XP 18:ssa on  monta retkikajakille toivottavaa ominaisuutta. Aukko on suuri, nopeus hämmästyttävä, tavaratilat on runsaat ja pakkausluukut reilun kokoiset. Kajakkikärry mahtui takaluukkuun kokonaisena renkaita irrottamatta. Etutavaratila on niin tilava, että voisin pakata sen helposti liian painavaksi. Kompassille on valmis upotuskolo.

Point XP 18:aa on mukava meloa. Kahden yhteensä 31 kilometrin lenkin nopea vauhti yllätti, koska meloessa vauhti ei tuntunut. Viikonlopun helteet ja olemattomat tuulet eivät mahdollistaneet aallokon kokeilemista. Muutama tuulenpuhuri sentään osui kohdalle. Evä piti kajakin hyvin suunnassa ja isossa istuinaukossa pysyi roiskeilta hyvin suojassa jopa ilman aukkopeittoa. (En kyllä suosittele aukkopeiton poisjättämistä).

Vastaavan tyyppisillä merikajakeilla melotaan maailmalla pitkiä, tuhansien kilometrien merimatkoja. Voisi kuvitella, että tällaisella aallokossakin kohtuullisesti pärjää.