Vapaaseen veteen 23.4.2010

Klaukkalan Valkjärvi pysyy sinnikkäästi jäässä, vaikka vuoroin sataa vettä, vuoroin paistaa aurinko ja tulee. Meri oli Porkkalassa viime viikolla vapaa länsirannoilta, mutta itärannat olivat vielä vahvasti jäässä. Arvelen, että tällä viikolla meri on jo jäästä vapaa. Ajan lyhyen kevätloman päätteeksi Seurasaaren sillan pieleen ja käyn kevään ensimmäisellä vapaan veden melontalenkillä.

Ilma on sateinen, ja läntinen tuuli vaihtee lähes tyynestä kohtalaiseen. Aallokko on korkeimmillaan puolimetristä, mutta puuskissa tuuli tuntuu aallokkoa enemmän.

Nostan kajakin veteen. Haen autosta melan, aukkopeitteen, melontahanskat, lompakon ja kameran rantaan. Kokeilen ensimmäistä kertaa jaloissa neopreenisukkia ja niiden päällä crokseja. Yksiasteinen vesi ei tule rantavedessä kahlatessa läpi, mutta kylmyys saa pikku hiljaa olon tuntumaan jaloissa kostealta. Kokeilen ensimmäistä kertaa ohuita melontarukkasia, jotka ovat kiinni melassa, ja joiden sisään käsi pujotetaan.

Työntelen kajakin ulos rannasta, ja samalla alan muistella, mihin olen laittanut auton avaimet. Hihatasku, jossa niitä tavallisesti pidän, on auki. Palaan rantaan. Katselen rantavettä, rantaa ja parkkipaikan polkua. Avainta ei näy. Irrotan aukkopeitteen ja nousen ylös. Tarkistan päiväluukun, jonne olen pannut lompakon. Auton avain näkyy kajakin istuimen taakse pudonneena parisenttisessä pilssivedessä.

Melonta tyhjällä kajakilla tuntuu matalassa sivuaallossa aluksi vähän huteralta. Melontarukkasten varret ovat ohuet. Ensimmäinen on helppo vetää kunnolla käteen, mutta toinen tuottaa vaikeutta, koska varsi on vetelä ja anorakin hiha kohtalaisen paksu. Jäykemmät ja vähän leveämmät varret voisivat olla helpommat puettavat. Avustan toisen hanskan pukemista hampain ja varon samalla huitomasta melan toisella päällä veteen, että pysyisin suunnassa enkä kaatuisi. Aluksi tuntuu oudolta, että käsi on kuin ranteesta kiinni melassa.

Melonta alkaa sujua, kun huomaan säätää melan lapakulman nollasta noin viiteenkymmeneen. Harmony melan säätömekanismin käyttö onnistuu onneksi hyvin hampailla, koska kädet ovat kiinni vaivalla puetuissa rukkasissa. Melon seurasaaren länsilaidan tuntumassa. Joku laskee pulpettiveneestä verkkoja rannan tuntumassa.

Ensimmäiset kilometrit tuntuvat vähän käsivarsissa. Pian oikea melontaliike palautuu mieleen. Meno tuntuu kevyeltä ja Reval-kajakkini vakaalta. Ohuet rukkaset suojaavat käsiä niin hyvin, että revin rukkasten alla olevat nepreenihanskat pois. Vaikka melakäsin välillä käy vedessä, käsi ei kastu. Rukkaset siis toimivat.


Kiertelen Seurasaaren selkää. Lokit vahtivat vimmatusti kallioluotoa, kun melon luodon ja Seurasaaren välistä. Melon kohti Lauttasaaren siltoja. Taivas vetäytyy oikealta mustaan pilveen. Sataa vähän ja nousee teräviä tuulenpuuskia. Käyn siltojen alla. Otan valokuvia.

Palaan kaupungin puolen rannan tuntumaa. Käyn Melaveikkojen majan takana. Maja näyttää vielä nukkuvan talvihorrostaan. Laituri ei ole vedessä. Palaan selälle aallokkoon. Melonta puolen metrin sivuaallokossa tuntuu helpolta ja vakaalta. Uimahalliharjoittelu on pitänyt jäykän selkäni kuitenkin liikkeessä ja tasapainoni on kenties vähän parantunut. Tuntuu luontevalta olla.


Palaan rannan tuntumaan. Katson merimelojien majan kummaltakin puolelta, melon HKK:n majan laiturin vierestä. Otan kuvia Kesärannan rantasaunalla ja laiturissa. Pilvistä ja tuulta. Mäntyniemen kierrän kohteliaasti vähän kauempaa, mutta kuvaan kuitenkin vähän. Melonta ei tunnu enää käsivarsissa, vaikka paluu lähtöpaikkaan on tiukan vastatuulirupeaman takana.

Milloin jää lähtee Valkjärvestä?

Tänä talvena on ollut ennätysmäärä lunta. Lumi satoi maahan samaan aikaan, kun pakkanen jäädytti järven. Vaaksan paksuinen lumikerros suojasi veden pintaa pakkaselta niin, että kunnon jäätä ei päässyt muodostumaan viikko kausiin. Lähes koko tammikuun järven peitti kunnon lumikerros, jonka alla oli nilkkoihin asti vettä ja vasta veden alla ohut jääkerros. Jos hiihtäessä lumikerros puhkesi, suksi upposi kymmensenttiseen veteen ja jäätyi pakkasessa paksuksi jäälankuksi. Pito jäätyneillä suksilla oli kyllä hyvä, liiankin hyvä.
Koska jää ei ole lumen vuoksi päässyt samanlaiseksi kuin normaalisti, odotan innolla jään nopeaa sulamista. Tällä hetkellä järvellä on vettä jään molemmin puolin, alla ja päällä.
Keväällä 2007 Valkjärvi vapautui jäästä ennen huhtikuun puolta väliä, jopa ennen 12.4. Ostin silloin ensimmäisen muovikajakkini. Jo ennen kajakin ostoa edeltävinä iltoina olin melonut järvellä vanerikajakillani.

Seuraavana keväänä 2008 jää lähti jo huhtikuun alussa. Olimme hiihtämässä Kainuussa metrisessä lumessa. Tulimme kotiin 9.4. ja seuraavana päivänä eli 10.4. kävin kiertämässä järven kajakilla. Aurinko paistoi. Oli lämmintä.
Viime keväänä 2009 jää suli hitaasti. Seurasin jään sulamista pari viikkoa. 26.4. rannassa oli sen verran sulaa, että laskin kajakin veteen. Puin päälle urheilukerraston ja sen päälle märkäpuvun ja vedenpitävän tuulipuvun, neopreenihanskat ja -tossut. Ajattelin, että en kaatuessa heti paleltuisi.
Aurinko paistoi ja tuuli heikosti. Hikoilin. Märkäpuku väliasuna on todella kuuma!

Meloin rannan sulaa niin pitkälle kuin vapaata väylää riitti. Korkeiden kallioiden kohdalla jää ulottui rantaan asti. Muovikajakin keula nousi helposti jään päälle, jää rikkoontui helposti kajakin alla. Vaikka jää oli monin paikoin melko paksua, se hajosi kuin pystysuuntaisiksi lamelleiksi. Jään päälle noustessa kajakki keikkuu, koska pohja on keulasta voimakkaasti v-muotoinen. Keikkuminen vähenee sitä mukaa kun jään päälle pääsee. Samalla jää murskaantuu alta.

Meloin ahtautuneiden jäiden ohi vapaampaan veteen kääntymään. Palatessa tuloväyläni oli pysynyt auki ja jopa leventynyt. Tuuli liikutteli jäätä niin, että välillä eteen tai sivulle aukeni parikymmenmetrisiä vapaan veden aukkoja.

Otin vapaassa vedessä vauhtia ja meloin suoraan avoimelle selälle umpijäähän. Kajakki rikkoi hyvin jo sohjoontumaan alkanutta jäätä, ja saatoin pitää yllä kohtalaista vauhtia jopa satoja metrejä. Lopulta jää oli sen verran vahvaa, että kääntyminen ei enää onnistunut. Oli pakko meloa takaperin pois jäistä.
Jäiden seassa meloessa melaa pitää käyttää vähän eri tavalla kuin vedessä. Mela pitää iskeä kohtisuorassa jäähän napakasti niin, että se leikkautuu sohjoisen jään sisään. Sen jälkeen pito on sataprosenttinen. Luin joskus melontaoppaasta, että meloessa ikään kuin vedetään melalla itseä eteenpäin. Hauraissa kevätjäissä melankäyttö on juuri sellaista.

Hauskaa, mutta melko vaarallista. Tulipa kuitenkin kokeiltua. Kuvat viime keväältä. Tuuli ajeli ja sulatti jäät pois vielä saman päivän aikana suurimmalta osalta järven selkää.

Eskimo

Uimahalliharjoitukseni näyttävät jäävän tänä keväänä vain pariin kolmeen kertaan. Lähes joka viikonlopulle on jo muuta ohjelmaa.

Talven tavoitteeni oli pyöräyttää eskimo myös vasemmalta puolelta. Näyttää jo menevän, mutta vähän kankeammin. Pyörähdyksen harjoittelua helpottaa, jos liike voidaan kuvata videolle.

Eskimo ei aina onnistu. Painopiste voi olla liian edessä ja alhaalla, melan lapakulma väärin tai joku muu asia haittaa kääntymistä. Video auttaa harjoituksissa aika tavalla. Videolta pääsee kaikessa rauhassa katsomaan, mitä siellä veden alla oikein tapahtuu. Miten mela menee ja miten pää.
Minulle vasen puoli on hankalampi kuin oikea. Selkäni on keskivaiheilta jäykkä, ja riittävä nojautuminen takakannelle ei onnistu. Siksi pää pitäisi pitää ihan loppuun asti takana ja tarpeeksi alhaalla.

Tässä klipissä käännös vasemmalta ei onnistu.

Ei silti hätää. Happea kannattaa haukata aina, kun pää edes vähän käväisee pinnan yläpuolella. Silloin voi kaikessa rauhassa palata alkuasentoon ja kääntyä siltä puolelta, mistä se varmimmin onnistuu.

Olen videokuvissa kiinnittänyt huomiota melavedon loppuosaan.  Melasta loppuu vedon päättyessä pito. Pyörähdyksen vauhti hiipuu lopussa, ja joskus vääntö ei riitä ihan ylös asti. Olen kokeillut kääntää melavedon loppuvaiheessa lapakulmaa ja suunnata vedon takaisin eteen. Suosittelen. Melassa pysyy pito ja tuki loppuun asti. Melalla voi hyvin hallita tasapainoaan käännöksen loppuvaiheessa, ja estää välitön uudelleen kaatuminen vaikkapa aallokossa.

Tässä klipissä on käytössäni Star 500 PE, joka on ketterä käsiteltävä, vaikka on viisi metriä pitkä. Kuvaaja sukelsi lopuksi altaan pohjalle, josta kuvasi suoraan ylöspäin. Mielenkiintoinen kuvakulma.

Hyvää itsenäisyyspäivää

Hyvää itsenäisyyspäivää. Päivän kunniaksi meloin presidentinlinnaan jo aamuhämärissä. Linnan edessä oli aamulla muutama musta auto ja kohtalainen joukko väkeä. Meloin päävartion ja Katajanokan välistä kanavaa ja käänsin lukuisien talvituristien hämmästykseksi linnan edessä olevaan altaaseen. Eipä näkynyt muuta veneliikennettä.

Jäänmurtajat

Jäänmurtajat Kontio ja Otso avustavat Katajanokan rannassa alusta, jonka kantavuus on 0,14 tonnia. En ehtinyt asettua kunnolliseen kuvauspaikkaan, kun murtajien takaa jo kurvasi oranssi pikavene tarkistamaan, millainen alus murtajien liepeillä liikkuu. Vene aiheutti ikävää aallokkoa, joka rannasta heijastuessaan keikutti melkoisesti. Aamuhämärässä valoa on niin vähän, että terävän kuvan saaminen on ilman keikutustakin hankalaa.

Pitkällä sillalla

Pitkä silta liittyy poliittiseen historiaan. Pitkän sillan yli on marssittu milloin mihinkin suuntaan. Vappuna työväki marssi Pitkän sillan yli kantakaupunkiin ja joskus joku porvari saattoi kohahduttaa astelemalla Pitkänsillan yli Hakaniemen torille.
Aloitin itsenäisyyspäivän aamuni melomalla Pitkän sillan alitse Tokoinrannasta merelle päin.

Vihtijärvi

Vihtijärvi  on vajaat kaksi kertaa Valkjärven kokoinen. Järvi on reilut viisi kilometriä pitkä, ja siinä on muutama pieni saari. Rantojen tuntumassa kiertäen järven ympäri tulee matkaa noin 12 kilometriä. Sopiva parin tunnin melontalenkki.

Hyvä lähtöpaikka on Lopentien varressa, noin 1,5 kilometriä Hanko-Hyvinkää -tieltä pohjoiseen oleva P-paikka. Kajakin kantomatkaa rantaan on pari kymmentä metriä. Ranta on hiekkapohjainen ja matala. P-paikka on niin iso, että sinne voi hyvin jättää useammankin auton.

Kiersin Vihtijärven ensimmäisenä adventtina. Jostain syystä edellinenkin Vihtijärven kiertoni ajoittui loppusyksyyn, marraskuulle. Silloin näin hämmästyksekseni järven itäpäässä, lähellä Hanko-Hyvinkää -tieltä neljä harmaahaikaraa. Luulin, etteivät ne viihtyisi kovin kylmässä.

Tällä kerralla heti veteen päästyäni lähti Mattilanlahdesta liikkeelle neljä laulujoutsenta. Joutsenet kiersivät edestäni melko kaukaa kunnes nousivat työläin siiveniskuin lentoon. Vesitiivis pikku pokkarini ei sovellu hyvin lintujen kuvaamiseen. Tele on aivan liian lyhyt, tarkennus epämääräinen ja kamera valitsee mielellään hämmästyttävän pieniä filminherkkyyksiä, josta seuraa pitkät valotusajat.

Melon kohtuullisessa vesisateessa lähes tyyntä pintaa järven länsipään yhteislaiturille. Veneet on nostettu maihin, laiturin ponttonitynnyrit ovat haalistuneet ja laudat näyttävät läpimärkinä mustilta ja lahoilta. Syksy on tullut. Luonto kuolee hetkeksi.

Rannan kaislikko valmistautuu talveen. Kesän keltainen ja vihreä on muuttunut ruskean eri sävyiksi. Upotan kameran veteen ja otan kuvia kaislikosta. Veden pintaan syntyy kuplia kajakin ja melan liikkeistä.

Pohjois-koillisrantaa meloessa tutkin lähempää Kyläsaaren kohdalla olevia korkeita kallioita. Keskikesällä aurinko paistaa näille kallioille suuren osan päivää. Melon pienten luotojen, Kalliosaaren ja Lehtisaaren ja rannan välistä leirintäalueen rantaan. Entisen Rauhaniemen, nykyisen Vihti-Parkin karavaanarialueen ranta on autio. Punainen liukumäki on nostettu vedestä rantahiekalle, muutama auto näkyy vaunujen liepeillä, yhtään ihmistä ei näy ulkona. Sauna näyttää ulkoa entiseltään, tiedän että se on sisältä uusittu.

Olen vieraillut alueella joskus matkailuvaunulla. Mukava ja pikkuhiljaa talkootyöllä kehittyvä alue, jonka suurin vika on sen nimi. Miksi ihmeessä upea suomalainen Rauhaniemi pitää muuttaa Vihti-Parkiksi. Kerrassaan mautonta ja kielenvastaista.

Sade tuntuu loppuvan kokonaan. Taivas raottaa ihan pikkuisen sinistä väriä. Aurinko ei sentään näyttäydy. Ennen autolle palaamista pinta vielä kerran tyyntyy. Vihtijärven itäisen pään pinta heijastaa upeasti viilenevän iltapäivän taivaan ja pilvet. Ei ole pimeää, mutta läpimärät, lehdettömät vastarannan puut näyttävät mustalta vedestä heijastuvalta nauhalta.

Onnistun nousemaan helpossa rannassa kajakista kuivin jaloin ja puhtain takapuolin. Kannan kajakin olkapäällä ylös P-paikalle ja nostan auton katolle. Katson vielä hetken tien varresta alas järvelle avautuvaa maisemaa. En tiedä, mitä roskiksensa rantametsikköön tyhjentäneen ihmisen mielessä on liikkunut, enkä välttämättä haluakaan tietää.