Vaimon kanssa vesillä

Vaimo keikkui Valkjärvellä Lähtelän rannan laiturin aisoissa.
Mikä on innostanut nimeämään veneen Vaimoksi?
Vaimion kanssa kalaan, Vaimon kanssa vesille, ilta Vaimon kanssa, Vaimo odottaa rannalla...?

Kuvassa minä ja Vaimo.

 

Ensilumi

Räntäsade alkoi aamupäivällä. Isoja, raskaita hiutaleita, jotka sulivat vedeksi heti maahan päästyään. Puin melontavaatteet päälle ja kärräsin kajakin alas rantaan. Sade muuttui ensin ohueksi vedeksi ja sitten loppui kokonaan. Olisi halunnut kuvan kunnon lumipyrystä järvenselällä. Sellaisen kuva, jossa kajakin kansi peittyy valkoiseen lumeen.

Harmaan taivaan alla valo kadottaa selkeän suunnan. Kastuneen maan värit näyttävät voimakkailta harmauden keskellä. Keltainen muuttuu syvän punaruskeaksi.
Paluumatkalla järven pohjoispäästä, Poukan seudulla, taivas pudottaa lyhyen lumikuuron. Käännän kajakin kulkusuuntaa niin, että satava lumi näkyy tummaa taustaa vasten. Muutama kuva, ja lumisade loppuu.

Kuutamossa

Pari päivää täyden kuun jälkeen ilta näytti sen verran selkeältä, että ajattelin ottaa muutaman kuutamokuvan yöksi tyyntyvällä Valkjärvellä. Samalla tulisi kokeiltua vesitiiviin pikkupokkarin hämäräkuvausominaisuuksia ja kennon kohinaa.

Lämpötila lähenteli nollaa. Melonta-anorakki ja -housut toimivat todella hyvin tässä lämpötilassa, kun alle voi laitaa lämmittävän ja kosteutta keräävän välikerroksen. Olo ei ole liian kuuma eikä hiostava.

Pienen, kännykän kokoisen kameran käsittely paksut neopreenihanskat kädessä on vähän kömpelöä. Olisi pitänyt kuvata paljain käsin tai teipata jalusta kiinni kajakin kanteen. Valotusajat olivat puolen sekunnin mittaisia, vaikka nostin herkkyyttä 800 asaan. Kamera tärähtää väistämättä, vaikka kajakki olisikin liikkumatta paikallaan. Kenno kohisee, mutta ”rae” muistuttaa filmin rakeisuutta.

Kuu ei ollut enää ihan täysi, ja ilmassa oli tasaista ohutta pilveä. Unohdin otsalampun kotiin. Paluu pimeältä järveltä sujui silti tutussa maisemassa hyvin. Lähtiessä pensaikon suojaan jättämääni kajakkikärryä sain hetken aikaa pimeässä etsiskellä.

Vaihtelevaa pilvisyyttä

Sunnuntaisella lenkillä sää vaihteli. Tuuli säätietojen mukaan noin 15–16 metriä sekunnissa. Tuulen suunta oli sellainen, ettei järvelle noussut isompaa aallokkoa. Mela sen sijaan olisi lähtenyt tuulen mukaan mielellään.

Tuuli muutti pilvien asentoa ja valaistusta jatkuvasti kuin kaleidoskooppi. Syvän siniharmaa vaihtui hetkessä ruskan punaiseen ja auringon keltaiseen. Muhkeiden pilvien välistä vilahteleva auringon kajo piirsi taivaalle upeita kuvioita, ja välillä tuuli pyyhki koko taivaan lyijynharmaaksi.

Saman lenkin loppupuolella puhkesi sade. Sadekuvat voi nähdä edellisessä kirjoituksessani.

Sade ei satu

Voisi luulla, että melonta on parhainta tyynessä säässä, kun aurinko paistaa, ehkäpä vielä illansuussa auringon laskiessa. Onhan se toki mukava niinikin, mutta minusta parasta on kun tuulee, mielellään vähän vastaan tai vähän kovemmin myötäiseen.
Meloessa yleensä kastuu. Jos ei muuten, niin melasta roiskuu aina vettä. Jos päälle puetaan jotakin, puetaan vedenpitävää vaatetta. Siksi sade ei haittaa melontaa mitenkään.
Retkellä sade on ikävää, koska varusteilla on taipumus kastua eikä niitä saa välttämättä kuivattua. Mutta päivälenkillä sade saa maiseman näyttämään toiselta. Syksyinen harmaus korostuu ja saa ruskanväriset puut hehkumaan. Riittävän kova sade piiskaa järven aallot tasaiseksi harmaaksi matoksi. Sateella hengittäminen on helppoa. Virkistyy.

Vesitiivistä kameraa voi pitää kovassakin sateessa esillä, kunhan linssipinnalle ei jää vesipisaroita. Eilisellä tunnin lenkillä Valkjärvellä keli ehti muuttua moneen kertaan aurinkoisesta tuulesta pilviseen ja lopulta kaatosateeseen.

Söderskär 12.9.09

Aamu Helsingin ja Sipoon nykyisellä rajalla Storöranin laiturissa on hiljainen. Ei tuule, aurinko nousee ja veden päällä on ohut sumuverho. Nostan kajakin veneennostoliuskalta veteen ja pakkaan mukaan vaihtovaatteet, juomaveden,eväät ja keittovälineet. Veneliuskalta on hyvä lähteä, koska sen viereen pääsee autolla. Kajakkia ja tavaroita ei tarvitse kantaa eikä siirrellä kärryllä.

Kansinarujen alle kiinnitän varanmelan. Köysi, melakelluke ja pumppu ovat omilla paikoillaan istuimen sivussa aukkopeiton alla. Tilanteessa, jossa yksin meloessa voisin tarvita melakelluketta ja pumppua, olen varmasti kajakista ulkona. Siksi pidän pelastautumisvälineet omilla paikoillaan kajakin istuinaukossa. Varamela sen sijaan on hyvä olla esillä niin, että sen varmasti saa helposti käyttöön tarvittaessa. Yksinolo keskellä selkää ilman käyttökelpoista melaa ei houkuttele.

Lähden liikkeelle klo 8 nopeasti hälvenevän aamusumun sekaan tyyntä vedenpintaa pitkin. Otan muutamia valokuvia. Kierrän lähimmät pikkusaaret, Bergholmenit ja Inre Krokholmenin itäpuolelta. Länsipuolen veneväylää ponnistelee äänekkäästi iso Vaasa-niminen alus kohti Sipoon selkää.

Jatkan Simsalon länsilaitaa Östholmenin ja Furuholmenin ohi Sipoonselälle. Kaunissaari näkyy vasta-auringossa muita saaria pitempänä tyynen selän toisella laidalla. Pienet kalaparvet käyvät pinnassa kajakin molemmin puolin. Tyynessä pinnassa veden värinä näkyy hyvin. Vaasa-laiva loittonee hitaasti oikealle ja selän puolessa välissä se jää taakseni.

Ulappa aukeaa Kaunissaaren molemmin puolin. Horisontin viiva sekoittuu matalaan kumpupilvistöön. Hiljaista. Ennen Kaunissaarta oikealla Tallörenin luodolla on loisto, jota en heti näe Porkkala-Pellinki vesiretkeilykartasta. Kierrän saaren länsipään ympäri ja jatkan ulkomeren puolella rannan tuntumassa. Etsin hiekkarantoja, joista muistin jostain lukeneeni.

Ulapan puolella matkan päässä meloo kaksi kajakkia itään. Hiekkarantoja ei Kaunissaaren etelälaidalta löydy, matalia kallioita ja luonnonkivirantaa kylläkin. Muutama kesäasunnoksi puulavitsoille rakennettu huvilateltta ja yksi grillikatos erottuvat metsiköstä.

Kierrän itäpäädyn aallonmurtajan ympäri vierasvenesataman aukolle ja melon täyteen satamaan sisään. Kello on kymmenen, pidän ensimmäisen tauon. Kaunissaaren veneilijät näyttävät heräilevän. Katselen vähän ympärilleni, ja päätän pienen pohdinnan jälkeen jatkaa ulapalla seitsemän kilometrin päässä häämöttävälle Söderskärin majakalle. Mietin, että on viimeinen mahdollisuuteni tänä syksynä käydä ulkomerellä lämpimän veden aikaan. Arvelen selän ylityksen kestävän reilun tunnin.

Heti liikkeelle lähtiessä huomaan ensin puolimetrisen mainingin, joka parin kilometrin päässä muuttuu vähän korkeammaksi sivuvastaiseksi aallokoksi. Söderskär ei näytä lähenevän, matkan etenemistä voi seurata vain kellosta - vajaa kymmenen minuuttia ja kilometri. Päätän aallokosta huolimatta jatkaa perille. Sääennuste on luvannut illaksi tuulen tyyntyvän.

Ensimmäisenä Söderskärin saariryhmästä saavun Sonninpään saaren suojaan. Ryhmässä on useita pieniä puuttomia luotoja, jotka kuitenkin suojaavat tehokkaasti lännen ja lounaan suunnasta tulevalta aallokolta.

Majakkasaari on luodoista uloimpana. Majakkatorni on liitetty viereiseen luotoon riippusillalla. Etsin sillan liepeiltä sopivaa maihinnousupaikkaa, mutta rannan kalliot ovat levästä liukkaita. Sopiva paikka on viereisen luodon kiinteän sillan lähettyvillä. Liukkaalle kalliorannalle voi olla vaikea nousta, koska kajakkia ei saa ihan kiinni rantaan, eikä jalalle saa pitävää tukea liukkaasta, veteen viettävästä kalliosta. On vaarana luiskahtaa kajakin alle rannan ja kajakin välistä.

Käytän retkellä ensimmäistä kertaa melonta-anorakkia, jossa on lateksit hihansuissa ja tiivistys kaulassa. Anorakki pitää roiskeveden hyvin ulkona, mutta hiki kastelee sen perusteellisesti sisältä. Ehkä yksi syy on välikerroksen puuttuminen. Urheilualuspaita päästää kaiken kosteuden lävitseen, ja kosteus tiivistyy anorakin sisäpintaan. Käännän anorakin nurinpäin kuivumaan. Anorakin hihataskut osoittautuvat hyviksi paikoiksi pitää puhelinta ja lukulaseja hyvin käsillä.

Saaressa on joitakin veneilijäöitä. Keitän rantakalliolla tonnikalapastaa ja pikakahvit. Kävelen majakalle ja huomaan saaren etelälaidalla laajat, matalat ja sileät kalliot. Sieltä olisi hyvä nousta maihin, jos aallokko on maltillista. Kahvilan ulkokäymälässä kehotetaan vieraita käyttämään aluksen vessaa. Koska kajakin saniteettitilat rajoittuvat uri-bagiin tai minigrip-pussiin, käytän vapaasti majakkasaaren kompostivessaa.

Vajaan puolentoista tunnin tauon jälkeen lähden paluumatkalle. Aallokko on jonkin verran noussut ja tuulee lähes sivusta, hieman takaviistosta. Söderskärin luotojen jälkeen viisikilometrinen selkä on kuin keinussa istuisi 5-10 metrin tuulessa. Aallokko on selkeää ja yhdensuuntaista, selvästi rauhallisempaa kuin samankorkuinen sisävesillä.

Kierrän Kaunissaaren itäpuolen ympäri saunarannan ja vuorovenelaiturin välille matalaan rantaan. Käyn maissa jaloittelemassa ja oikaisemassa vähän väsymään alkanutta selkää. Veneliikenne Sipoon selällä on vilkastunut aamusta. Purjeveneitä kulkee sivumyötäisessä yhtenäisenä jonona koko väylän pituudelta Porvoon suuntaan kuin Mannerheimintiellä.

Jälkeenpäin ajatellen nyt olisi ollut pienen välipalan paikka, mutta sopivaa evästä ei ole mukana. Juon Dexalia niin että kajakkiin istuessa jo oksettaa. Sipoon selän aallokko on terävämpää ja vaikeammin ennakoitavaa kuin avomerellä. Ristiaallokka.Tuuli tuntuu vähän yltyneen, välillä pitää vetää anorakin huppu päähän. Aallokkoa sotkee purjeveneliikenteen lisäksi melko vilkas moottoriveneliikenne. Nopeiden mootoriveneiden äkkinäisiä käännöksiä on vaikea ennakoida, niiden aiheuttamat aaltoja on syytä seurata tarkkaan.

 
Haluaisin kunnon valokuvia aallokosta. Mukanani on vesitiivis kamera, jota voi pitää jatkuvasti esillä tai ilman suojaa liivin taskussa. Ainakin tällä retkellä kunnon aallot jäävät kuvaamatta, koska pidän parempana pidellä melaa kahdella kädellä. Kuvattavaa olisi kyllä ollut.

 
Hyvä nyrkkisääntö muiden vesilläliikkujien kulkusuunnan havainnoimiseksi tuntuu toimivan. Jos alus liikkuu taustan kiintopisteeseen nähden eteenpäin, se ohittaa sinut edestä. Jos alus jää kiintopisteen suhteen taakse, se ohittaa takaa. Jos alus pysyy kiintopisteeseen nähden paikoillaan, olette törmäyskurssilla. Sääntö toimii muuten paitsi nopeasti suuntaansa muuttaville liukuville moottoriveneille. Joskus sellaista venettä ohjanneena tiedän, kuinka laaja on keulakannen taakse jäävä katve. Katveeseen jää helposti useampikin aaltojen seassa ponnisteleva matala kajakki. Siksi näiden veneiden liikkeitä kannattaa seurata melko tarkasti.

Selältä mantereelle päin suunnistettaessa kompassi on korvaamaton väline (paisi jos on gps). Kajakin korkeudelta katsoen on mahdotonta erottaa erillisiä saaria ja niiden etäisyyksiä rannasta. On otettava kompassisuunta ja pidettävä se, kunnes selviä maamerkkejä voi tunnistaa. Osun tällä tavalla suoraan suunnitelman mukaisesti Furuholmiin. En tarvitse paikannusta puhelimen gps:llä, jonka varasin valmiiksi toiseen hihataskuun Kaunissaaresta lähtiessä.

Ennen Furuholmia tavoitan Marjaniemen melojien retkiseurueen, ja heidän kanssaan jutellessa jätän kompassin seuraamatta. Niinpä melon pilvistyneessä säässä Furuholmin ohi länteen enkä pohjoiseen. Seuraava saari on Grisholmen, jonka kuulen rantalaiturilla istuvilta veneilijöiltä.

Korjaan suuntaa Kalvholmenin länsilaitaa Storöranin väylälle, enkä enää lähde kiertämään hiljaisempaa reittiä. Kovemmasta aallokosta huolimatta paluumatka sujuu kymmenen minuuttia lähes tyyntä menomatkaa nopeammin. Ehkä tuuli ja aallokko auttoivat. Kokonaismelonta-aika on vajaat kuusi ja puoli tuntia, ja kilometrejä kertyy noin 43. Storöranin rannassa alkaa reipas vesisade.

Ensimmäinen retkeni avomerelle on melottu. Päivän melonta tuntuu vähän käsivarsissa, selässä ja hartioissa, mutta kajakkia auton katolle sitoessa mieli on hyvä. Pitkään suunnitelmissa ollut meriretki on nähty ja hikoiltu. Aallot olivat aiempiin retkiini nähden isompia, ympäristön mittakaava avarampi ja rannat kaukana.  Kuitenkin kajakki etenee melanveto kerrallaan aallolta seuraavalle ihan kuin kotoisalla Valkjärvellä. En tuntenut hätää tai pelkoa, kunnioitusta aallon voimaa kohtaan kylläkin.

Vihreässä vedessä

Kajakki liukuu pitkin valkjärven pintaa. Kiinnitin vesitiiviin kameran yksijalkajalustaan, viritin itselaukaisimen, ja upotin kameran veteen vajaan metrin syvyyteen. Vastavalo saa vihertävän, samean veden kuultamaan.