sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Suomen rannikko melottu

Meloin Antti Oravan kanssa Piehingistä Raaheen. Antti järjesti minulle saunan ja yösijan Raahen Pursiseuran majalta. Raahen melojat on Pursiseuran alaosasto. Kuva: Antti Orava.


Saavuin Tornion Suensaareen eilen lauantaina vähän ennen kahta iltapäivällä. Suomen rannikko tuli melotuksi. Olin Torniossa jo perjantaina, mutta odottelin Puotikarin venesatamassa, että Päivi ehtii auton kanssa vastaan. Vastaanottamassa oli myös joukko ystäviä ja sukulaisia, jopa vanha päiväkoti- ja alakoulukaverini, jota en ollut tavannut yli neljäänkymmeneen vuoteen.

Koko retki kesti 34 päivää. Kolme päivää käytin kotona käymiseen touko-kesäkuun vaihteessa. Viisi päivää jäi puolikkaaksi tai alle, pidin tuulta, haastattelin ihmisiä tai tapailin muita melojia. Viimeinen päivä oli kolmen tunnin vastavirtamelonta. Eli tehokkaita melontapäiviä oli yhteensä 25 + 6 puolikasta eli 28 päivää.

Mittaan päivämatkat kartalta ja kokoan retken yhteenvedon näille sivuilleni kesäkuun aikana.

Kerron lähiaikoina arvioni Tiderace Xplore-L kajakista, jolla meloin retkeni. Kajakki on kiinnostava, ehdottomasti merikajakkien aatelia.

Luvassa on myös arvioita retken varusteista ja retkielämän sujumisesta, leiripaikoista ja retkisatamista.

2 kommenttia:

  1. Moi, hieno reissu sinulla, kateellisena lukenut läpi jo monta kertaa. Oma reissu on vasta suunnitteilla, eikä lähtövuosikaan ole vielä selvillä. Minulla olisi varustepuolesta aika paljonkin kysyttävää, joten jos ehdit jossain välissä vastaamaan, niin hienoa. Eli millaisella määrällä (ja millaista) vaatetta pärjäsit reissun? Kaikki vinkit muonitukseen otetaan nekin kiitollisuudella vastaan. Samoin tiedot lääkekaapista. Ensiapulaukku on hyvä lähtökohta, mutta mitä muuta tuli sen lisänä matkassa? Millainen radio sinulla oli?

    VastaaPoista
  2. Hei, esittämiäsi asioita on moni muukin kysellyt. Kirjoitin aiheesta uuden postauksen.

    VastaaPoista