Pakkaspäivä Kalvössa

Aurinkoinen pakkaspäivä Kalvön saaressa Porvoon saaristossa. Saareen on Spjutsundin venelaiturista  kolmen kilometrin venematka, jonka talvella voi taittaa ilmatyynyaluksella.  Kalvössa on kymmeniä kesämökkejä. Saaressa käy kesäisin kauppavene kaksi kertaa viikossa. Sköldviikin syväväylä kulkee saaren itäpuolelta Emäsalon ja Kalvön välistä.

Ilmatyynyalus kulkee tasaisesti ilmapatjan päällä. Takana oleva potkuri työntää alusta eteenpäin parhaimmillaan yli sata kilometriä tunnissa. Kelirikkoaikana ilmatyynyalus on saaristossa hydrokopterin lisäksi ainoa käyttökelpoinen kulkuväline, koska sillä voi ajaa maalla, jäissä ja vedessä.

 Pörtö Linen ilmatyynyalus noutaa meidät sovitusti Spjutsundin rannasta. Pörtö Linen liikennöi veneillä ja ilmatyynyaluksilla Porvoon ja Sipoon saaristossa vakio- ja tilausreiteillä. 

Tauko talvehtivassa kesämökissä. Mökin somisteet on muutaman vuosikymmenen takaa. Kaarle Kustaa, Silvia ja Victoria.

Kaikki, mitä saariston kesämökillä tarvitaan. Laastaria, tulitikut, sääskiöljy ja saunan avaimet.

 

Kukat saunan ikkunalla.

Etäisyydet tuntuvat jäällä lyhyemmiltä kuin vapaassa vedessä.

Kalvön etelälaitaa. Saaren rannat on melko täyteen rakennettu. Vapaita, maihinnousukelpoisia rantoja on vähän.

Lumista aallokkoa. Sköldvikin lauhdevedet voivat yllättävästi heikentää jäätä Kalvön ja mantereen välisessä salmessa.

Kalvön etelälaidan loisto ja linjamerkit. Taustalla Onaksen saaristoa.

Sköldvikin syväväylä Kalvön ja Emäsalon välissä. Tankkeri kulkee yllättävän kovaa jäiden seassa.

Spjutsundin rantaa.

Re-entry eskimo

Opettelin uimahallissa re-entry -eskimoa. Re-entry on nopea ja kätevä tapa nousta takaisin kajakkiin, jos on syystä tai toisesta tippunut kyydistä. Tapa vaikuttaa aluksi hankalalta ja hitaalta. Tosiasiassa re-entry on huomattavasti melakelluketta tai muita pelastautumistapoja nopeampi ja siksi turvallisempi. Mutta harjoittelua re-entry kyllä vaatii. Ja peruseskimon osaamista.

Luonnonvesissä re-entryn tekoa helpottaa se, että päällä on melontaliivi. Mahdollinen melonta-anorakki tai kuivapuku myös kelluttavat niin hyvin, ettei välttämättä edes pääse ylösalaisin kajakin alle. Silloin kyytiin mennnään kyljellään olevaan kajakkiin ja noustaan siitä eskimon tapaan kaarivedolla ylös.

Re-entryssä menee Greenlandin kaltaiseen matalaan kajakkin sisään melkoisesti vettä. Vesilastissa olevaa kajakkia on hankala käsitellä ja siksi se on saatava tyhjennettyä mahdollisimman pian. Tilannetta ei juurikaan auta, vaikka aukkopeitteen kiinnittää veden alla. Tosin silloin vettä ei pääsee enää lisää aukkoon, kun kajakki on saatu oikein päin. Korkeampikantinen kajakki voisi ehkä pysyä kuivempana.

Melasta kannattaa pitää huoli. Jos mela karkaa kaaduttaessa tai re-entryä hakiessa, pelastautumien käy vaikeaksi. Karanneen melan voi vetää karkunarusta talkaisin vain, jos karkunaru on käytössä.

(Kokeilin ladata videon suoraan Bloggeriin. Ei näytä toimivan yhtä hyvin kuin YouTuben kautta. Niinpä sivulla on nyt YouTubesta upotettu versio.)

Jään päältä

Valkjärven Åberginnokka. Oikealla Lähtelän uimaranta ja venelaiturit.

Pari kuvaa jäätyneeltä järveltä tapaninpäivän pakkasessa. Olympus Pen mahtuu mukavasti maiharin taskuun ja tulee siksi otetuksi mukaan.
Panoraamakuva on koottu viidestä pystykuvasta Photoshopin Photomerge-toiminnolla.

Melonnan selitys

Löysin Vaellusnet.com -sivuston foorumilta riemastuttavan linkin vanhaan kanoottiveistämön esitteeseen. Olenpa Lillquistin veljesten kanssa melkolailla  samaa mieltä melonnan selityksestä.

Kaksi norjalaista retkimelojaa meloi 1929 Uppsalasta Göteborgin kautta Hampuriin kuvan ”Åland”-kajakkimallilla. Melojat arvioivat Åland-kajakkia: ”Voin tuskin ajatella, että se saattaisi tulla täydellisemmäksi – minä en ainakaan tule koskaan vaatimaan kanootilta enempää”.
Rimoista ja kankaasta rakennettu malli oli suunniteltu vuonna 1919 Ahvenanamaan saaristoon suuntautuvaa retkeä varten.  Retki jäi toteutumatta, mutta kevytkulkuiset ja pyöreälinjaiset Åland-kajakit saivat kyllä kyytiä lukuisien merimelojien retkillä. Esitteen mukaan parempaa isojen vesien merikajakkia "ei liene", vaikka moni vierasti kajakin ajan tyylistä poikkeavaa ulkonäköä.
Kuvan perustella kajakkimalli voisi hyvin olla tältä vuosituhannelta.

Katkelmia Veljekset Lillquistin kanoottiveistämön esitteestä v.1934:

Tuskinpa tuo veltto vedenpinnan lipominen antaa edes ruokahalua, tuskinpa se on muuta kuin ajanvietettä, johon pian kyllästyy. No, tietenkin on eroa melomisella ja melomisella. Kesälaitumellaan oleilevalle se on virkistyskeino, ehkäpä vain ajanviete, eikä hän tunne tarvetta voimainsa koetukseen, mutta kilpameloja näkee asian hieman toisessa valossa; melominen ei ole hänelle enää pelkkää leikkiä, vaan se on lisäksi taistelua, joka vaatii koko hänen taitonsa ja voimansa.

Että melominen on kaunista urheilua, ei tarvinne erikoisesti korostaa. Joutsenten tavoin keveinä halkovat nuo sirot venoset vettä. Vaistomaisesti kiintyy katsojan huomio kauniiseen näkyyn, ja hän tuntee vastustamatonta halua saada kuulua niihin onnellisiin, jotka ohjailevat tottuneesti hauskoja aluksiaan? Ja melojasta, joka ehkä ihan sattumalta on tullut hankkineeksi kanootin, tuntuu kuin omiastaisi hän koko maailman, niin kuin kaikki reitit olisivat hänelle avoinna ja kutsuisivat häntä huikeiden matkojen taa.

Insinööri Sven Thorellin suunnittelema Åland-kanootti. Vesilinja on pitkä ja lähes suora, pohja pyöreä ja suurin leveys istuma-aukon takapuolella ihan niinkuin nykyisissäkin nopeissa kajakeissa. Takakansi on korkeampi kuin nykyisissä malleissa. Kajakki on melko leveä. Melontatyyli oli mataja ja melat huomattavasti nykyisiä meloja pitempiä. Muistan itsekin lapsena -60-luvun lopulla ihastelleeni valkoisia, siroja kajakkeja, joita melottiin puisilla, ainakin 2,5 metrisillä meloilla.

Tahtoisimme sanoa, että urheilu on hyödyllistä silloin, kun se on terveellistä niin sielulle kuin ruumiillekin. Harva urheilulaji tuottaa yhtä automaattisesti niin karkaisevaa, raitista ja virkistävää ulkoilua kuin melonta. Jo kanoottiurheilun luonnosta johtuu, ettei voi olla samalla ihastumatta ja kiinnostumatta siihen hauskaan ulkoilmaelämään ja luonnonkaipuuseen, joka elähyttää tämän urheilun harrastajia, - olkootpa he sitten retkeilijöitä tai kilpailijoita, virkistysmelojia tai ”kanoottihulluja” – kaikilla heillä on toiveittensa päämääränä lyhyet lomaviikot, jolloin voidaan toteuttaa kauvan suunniteltu kaukomatka, tai viikonloppumatkat, jotka antavat voimia, terveyttä ja virkistystä viikon ahkeroinnille.

Jotta saataisiin melonnasta mahdollisimman suuri hyöty, on ennen kaikkea valittava huolella varusteensa ja koetettava heti alussa hankkia hyvä teknillinen taito – molemmat seikkoja, jotka antavat varmuutta tämän urheilun harjoittajalle sekä tuottavat jatkuvaa iloa.

Alkuperäinen linkki:

Veljekset Lillquistin kanoottiveistämön esite