torstai 15. elokuuta 2013

Tiderace Xplore-L


Meloin Tiderace Xplore-L –kajakilla keväällä ja alkukesällä vajaat 1400 kilometriä. Kilometrit ja käyttökokemus kertyivät Suomen merenrannikon melonnasta ja muutamasta harjoituslenkistä ennen pitkää retkeä.
Kuvassa takakannella 14W aurinkopaneeli, jolla saa riittävästi virtaa tablettiin,  älypuhelimeen ja kameraan kuukauden retkellä.

Käyttökokemukseni perustuu täydellä kuormalla melottuihin kilometreihin tyynestä 13-15 metrin tuuleen. Tyhjällä kajakilla meloin alle sata kilometriä meren sulapaikoissa ja pari tuntia uimahallissa.
Explore-L on 5,5 metriä pitkä v-pohjainen merikajakki. Rokkeria on kohtalaisesti. 

Tiderace Xplore-L on iso kajakki. Se on M ja S –malleja parikymmentä senttiä pitempi ja kauttaaltaan korkeampi. Tilavuutta on selkeästi enemmän lastitiloissa ja myös istuinaukossa. Kannen korkeus nostaa reisitukia aavistuksen korkealle. Lyhytjalkaisen on täytettävä reisitukien alapintoja vaikka retkipatjan palasilla. Reisituet muut ovat oikeassa kohtaa. Niistä saa hyvän tuen.

Minulle (184 cm, 82 kg) L-malli on tyhjänä liian kantava. Se ui pinnassa ja on tuulelle altis, niin kuin kaikki retkikuormaa hyvin kantavat kajakit tyhjänä. Pienempi M-malli lienee tyhjänä minun kokoiselle ihanteellinen, S voi olla liian matala.

Kuukauden retkilastissa L on todella hyvä, rauhallinen ja hyvin ohjattava. Se tottelee kallistuksia lastattunakin mainiosti, kantaa kuormansa moitteetta ja on helposti ja tarkasti hallittava. Kuukauden ja viikon retkilastissa ei ole käytännössä mitään eroa.

Kajakin pohja on lievä V. Perä on kohtalisen pysty, vesilinja on melko pitkä. Kajakissa on evä, joka ei ole kovin suuri. Sivumyötäisessä ja myötätuulessa suunnassa pysymistä auttoi, kun lastasi kajakin takapainoiseksi. Takapaino taas vaikeuttaa surfiin pääsemistä. Matkani edetessä evän pienuus ja huono pito ei  enää häirinnyt. Totuin kajakin käyttäytymiseen. 
Kirjoitin retkijuttuni tabletilla, missä oli magneetilla kiinnittyvä bluetooth-näppis. Tabletti pysyi koko kuukauden meriretken ajan kuivana ja käyttökuntoisena.

En ole aikaisemmin melonut niin suurissa aalloissa kuin rannikkoa meloessani. Tiderace Xplore-L tuntui vaikeissakin oloissa vakaalta ja pysyi hyvin hallinnassa. Pystyin rentoutumaan sellaisessakin kelissä, mihin ennen en ole edes mennyt. Yhtään kertaa matkani aikana ei tullut tunnetta, että voisin kaatua kajakin ominaisuuksien loppuessa.

Tyhjänä Tiderace Xplore-L pyörähtää hyvin eskimon ja re-entryn. Tuennat ylhäältä ja alhaalta sujuvat hallitusti. Kajakki sietää kallistusta melkoisesti ennen kuin kaatuu. Se kääntyy ketterästi, kun muistaa kallistaa riittävästi. Paikallaan voi kallistaa aukon reunan reilusti veden alle kaatumatta.
Tiderace Explore-L on nopea kajakki. 7-8 kilometrin matkavauhtiin täyteen lastatulla kajakilla pääsee hyvin kohtuulisella voimankäytöllä, kunhan melontatekniikka on kohdallaan.

Kajakin viimeistely on hyvää. Luukut olivat melko tiiviit. Kokeilemassani yksilössä tihkui vettä istuinaukosta takapäiväluukkuun desin verran päivässä. Selkätuen runko on jäykkää muovia ja kiinnitetty neljällä ruuvilla liikkumattomaksi. Irrotin toiset ruuvit, jolloin selkätuen sai alemmas ja se jousti vartalon mukaan. Selkätuen saattoi nyt kääntää ylös istuinaukon takaosaa pakatessa. Tilaan mahtuu juuri ja juuri 10 litran vesipussi.

Pieni etupäiväluukku on käytössä kätevä, jos pitää karttaa aukkopeiton päällä. Muuten luukun käyttö vaatii tavaroiden järjestelyä kannella. Sellainen menee helpossa kelissä, mutta aallokossa ei. Pidin etupäiväluukussa syötävää, varakameraa, huuli- ja aurinkorasvaa, Leathermannia ja muuta pikkutavaraa.

Selkätuen lisäksi toinen korjaamista kaipaava kohta oli polkimet. Smart Track polkimet ovat kovin pienet tapit, vaikka tukevat sellaiset. Kun tappeja vasten painaa jalkaterää viikkokausia, menee varpaista tunto. Sahasin vajaan parin viikon melonnan jälkeen polkimien väliin sopivan laudan, ja kiinnitin sen rautalangalla polkimien runkoon. Lauta salli erilaisia jalkojen asentoja ja jakoi paineen laajemmalle jalkapohjaan. 

Kokonaisuutena pidän Tiderace Xplore L -kajakkia lähellä ihannettani. Sen käsittely  muistuttaa Tahe Greenland T –mallia, mutta se on tilavampi ja vakaampi. Lasikuituisena se painaa kohtuullisesti. Kajakki on helposti yksin kannettavissa ja nostettavissa auton katolle. En keksi Xploresta yhtään merkittävää puutetta polkimien ja jäykän selkätuen lisäksi.

Jos hinnalla ei olisi merkitystä, hankkisin vähän pienemmän Tiderace Xplore M –mallin jokapäiväiseen melontaan ja L-mallin pitkille retkille. Hyvin pakkaamalla M.kokokin riittäisi.
Tiderace maksaa reilut kolme tuhatta euroa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti