maanantai 4. kesäkuuta 2018

Hiljaista ja kiirettä


Melontablogissani on ollut tänä keväänä kovin hiljaista. Tarkalleen ottaen melkein yhtä hiljaista kuin melontalenkeilläni.
Kiirettä, tai oikeammin runsaasti tekemistä, on ollut työssäni ja muussa elämässäni. Askaretta ja liikkumista on ollut sen verran paljon, etten vielä tälle kesäkaudelle ole ehtinyt kajakkia avoveteen kastamaan.


Vaikka olen päivittänyt blogia laiskasti, lukijat ovat olleet kiitettävän ahkeria. Blogissani käy lukijoita päivittäin. Toisinaan sivulatauksia voi olla kymmeniä, jopa satoja päivässä. Se tuntuu mukavalle. Teksteille on olemassa tarve. 
Koska aiempina vuosina tulin kirjoittaneeksi ahkerammin, sivustoon on kertynyt melkoinen määrä melontaan ja välineisiin liittyvää tietoa. Siksi en aio sulkea blogiani, vaan annan sen olla.

Lukijani lähettävät minulle silloin tällöin sähköpostia, jossa kertovat omasta harrastuksestaan ja kyselevät mielipiteitäni kajakeista, meloista, reiteistä ja muista melontaan liittyvistä asioista. Niihin vastaan yleensä muutaman päivän sisällä. 
Saan myös postia Maininki-kirjani lukijoilta, melojilta ja elämänmuutoksissa eläviltä. Kirja on kustantajalta loppunut. Lunastin painoksen loppuerän itselleni, ja minulla on niitä vielä jonkin verran jäljellä. Jos siis haluat kirjan itsellesi tai lahjaksi, lähetä viesti.


Tänään oli tarkoitukseni avata kesän melontakausi, mutta työstä palattuani alkoi sataa. Koko päivän ja eilisen on tuullut navakasti. Tyydyn katselemaan parvekelasien läpi tuulessa harmaana vaahtoavaa Pirttijärveä ja vedän jalkoihini villasukat. 
Tunnelman vuoksi sukat ovat samat, joita käytin leiri- ja yösukkina meloessani Suomen rannikkoa läpi tasan viisi vuotta sitten. Samat, jo reikiintyneet ja yli kaksikymmentä vuotta sitten edesmenneen anoppini neulomat sukat ovat olleet mukana kaikilla pitemmillä melontaretkilläni.
Ei sillä, että sade taikka tuuli olisivat melomisen esteenä, mutta mukavuudenhalu voitti. Teen kauden avauslenkin mieluummin hyvän sään aikana. Samasta syystä jätin tänä iltana myös pyöräilylenkin väliin, vaikka tällä kertaa aikaa olisi ollut.


Päivitän blogia tässä vaiheessa harvakseltaan. Voi olla, että elämän- ja työtilanteen muuttuessa päivityksiä tulee taas tiheämmin. Kannattaa käydä silloin tällöin kurkistamassa, onko uusia tarinoita ilmestynyt.

torstai 5. huhtikuuta 2018

Double Diamond - Pohjoismainen vastaus halpatuontikajakeille


Kajakkien valikoima Suomen markkinoilla on laaja, vaikka melontaan keskittyneitä kauppiaita on vain muutama. Valikoimaa laajentaa tietysti melonnan alalajien runsaus, mutta jo pelkästään retki- ja merikajakkeja on tarjolla huomattavan monta eri kokoa, merkkiä ja mallia.

Valikoiman runsaudesta huolimatta markkinoille näyttää mahtuvan verkossa myytäviä halpakajakkeja, joiden ominaisuudet näyttävät ainakin paperilla ihan kelpoisilta.

Halpakajakkien ostaneilta olen kuullut terveisiä puutteista työn laadussa ja varusteissa, mutta jos perusasiat kuten melontaominaisuuksiin vaikuttavat pohjan ja kannen muoto sekä ergonomia ovat kunnossa, kajakkia tuunaamalla saa varmaakin edullisesti itselleen ihan soivan pelin.

Harrastus on hyvä aloittaa seuran kalustolla ja/tai kohtuullisen hintaisilla varustehankinnoilla. Ajan ja kilometrien myötä sitten muotoutuu käsitys siitä, millaisia ominaisuuksia omalta kajakilta odottaa.

Pohjoismaiset melontakauppiaat vastaavat kiinalaiseen halpatuontiin omalla Double Diamond –kajakkimerkillä. DD-mallien takana on kajakkikauppiaiden kuten Welhonpesän ohella tunnettuja suunnittelijoita kuten Björn Thomasson ja Andrea Piutti.

DD-kajakkien komponentteina käytetään enimmäkseen tunnettuja merkkejä kuten Kajaksport, SmartTrack ja Yakima. DD-kajakkeja valmistetaan Euroopassa, Kaukoidässä ja jopa Suomessa. Suomessa myytävät DD-kajakit on varusteltu Suomen oloihin sopiviksi.

Otin uimahallitreeneihin Welhonpesän hyllystä DD Greenland-kajakin kokeiltavaksi. Millä tavalla Puolassa ja Virossa valmistettava kuiturakenteinen Greenland poikkeaa esim. minulle aiemmin tutusta Tahen Greenland T:stä?

DD Greenland on 539 cm pitkä ja 52 cm leveä. Lasikuituversion hyllyhinta on 1290 euroa ja kevyemmän ACF version 1690 euroa. Hinta on huomattavasti markkinoiden muita grönlantilaisia malleja edullisempi.

Ulkoisesti kajakki on kuin Tahen vastaavan mallin kopio. Tosin kaikki grönlantilaiset ovat nopeasti katsoen samankaltaisia. Keskeisin ero on takapäiväluukuun puuttumien, mutta toisaalta molemmat pakkausluukut ovat reilun kokoisia. Retkitavaroiden pakkaaminen tähän kajakkiin ei ole vaikeaa.

Myös istuinaukko on reilun kokoinen – muutaman sentin suurempi kuin esim. Tideracen malleissa. 87-senttinen Hikon neopreeni-aukkari menee aukkoon juuri ja juuri. DD:n oma neopreeninen greenland-aukkari sopii aukkoon hyvin ja on harvinaisen miellyttävä käytössä. Vyötärön kokoa voi säätää tarranauhoilla.

Jos DD-greenland näyttääkin päältä katsoen Tahen vastaavan mallin kopiolta, melontatuntuma on erilainen. DD ei ainakaan ensituntumalta käänny ihan yhtä ketterästi. Onko kölilinja aavistuksen suorempi? Paikoillaan kääntäminen onnistuu kyllä hyvin, kun kajakkia kallistaa reilusti. DD Greenland kyllä kestää kallistusta. Aukon reunan saa pudottaa reilusti veden pinnan alapuolelle ilman, että tarvitsee kaatumista pelätä.

Kajakin nopeutta ei kahdeksanrataisessa 25 metrin altaassa pysty riittävästi arvioimaan, mutta ensituntumalta kajakki kiihtyy helposti ja melonta on kevyttä. Tahen Greenland T:llä olen melonut pitkiä lenkkejä yli kahdeksan kilometrin keskinopeudella, ja uskon DD:n pystyvän samaan. Kajakki on kevyt ja kapea.

Korkeampiin retkikajakkeihin tottuneelle DD:n matala kansi voi tuntua aluksi ahdistavalta. 42 numeron tossu mahtuu kannen alle sovitellen, ja matalan polvitilan vuoksi jalat jäävät melko suoriksi. Kajakkiin kytkeytyy napakasti, mistä on etua ylätuennoissa ja eskimoita pyöriteltäessä.

Eskimo pyörii DD Greenlandilla helposti, niin kuin tämän mallisella kajakilla kuuluukin. Rodeopelastautuminenkin onnistui rodeota opetelleelta kaverilta helposti. Kajakki on pienestä alkukiikkeryydestään huolimatta vakaa ja istuinaukko on suuri. Jalat saa pujotettua helposti sisään, vaikka takapuoli olisi jo istuimella.

Entä työn laatu? Kokeilemani laskuitumallin työn jälki muistutti viime vuosituhannen lopun Revalia. Ei ihan priimaa, mutta kuitenkin kelvollista. Pakkausluukut päästivät parin tunnin hallitreenin aikana desin verran vettä sekä keulaan että perään.

DD Greenland voisi olla mukava kajakki eskimo- ja puljausharjoituksiin, aallokkoon ja miksei retkillekin, jos matala polvitila ei haittaa. Pakkaustilat riittävät viikonkin retkelle, jos retkivarustus ei ole ihan naparetkikunnan luokkaa. Kajakin varalaita on runsaan 80 kilon melojan painolla nelisen senttiä. Parin kymmenen kilon retkilasti ei vielä uita kajakkia liian syvällä.

Hinta on laatuun ja ominaisuuksiin nähden todella kohdallaan. Muutamaa satasta kalliimman ACF-version ulkoasukin on asiallisen tyylikäs.

DD-sarajassa on Greenlandin lisäksi muitakin kiinnostavia malleja. Brittityylinen 512 cm pitkä ja 53 cm leveä, loivan v-pohjan DD Spectre näyttää hintaansa nähden hyvin kiinnostavalta, eikä se ole tyhjänäkään liian kantava keskikokoisellekaan melojalle.

Viime vuonna uutuutena esitelty Artic Sea –mallin 530 pitkä versio puolestaan on ruotsalaismallinen, edestä kapea ja pitkä vesilinjainen nopea kajakki, jolla kuntolenkki voisi sujua todella vauhdikkaasti ainakin tasaisemmilla vesillä.


perjantai 13. lokakuuta 2017

Melontakausi päättyi kantapään operointiin

Vuodesta 2017 tulee ensimmäinen kausi kymmeneen vuoteen, jolloin meloin vähemmän kuin 1000 kilometriä, ja tämän vuoden melontani on todennäköisesti jo melottu, vaikka jäät tulisivat myöhään.
Iltalenkillä Sotkamon Pirttijärveltä Syväsalmen kautta Sotkamojärvelle. 
Kuluvaa melontakauttani leimaavat pitkiksi venyneet työpäivät, huomattavan lyhyt loma ja runsas matkustaminen kahden eri asuinpaikkakunnan välillä. Melontakauteni päättyi tältä syksyltä kantapään ja akillesjänteen leikkaukseen vajaa viikko sitten.

Vaiva ilmeni tosimielessä jo yli neljä vuotta sitten, kun meloin Suomen rannikon läpi. Tai oikeammin heti kuukauden mittaisen melontaretken jälkeen. Joka päivä aamusta iltaan jatkuva nilkan pieni edestakainen liike retkipatjan palasta huolimatta kovaa ja kylmää alustaa vasten yhdistettynä jatkuvaan märkään ja kylmään sukkaan aiheuttivat akillesjänteen tulehduksen, joka äityi krooniseksi. Retkeni aikana toukokuussa merivesi oli kylmää.
 Myöhemmillä retkilläni olen tilanteen ja vaivan ärhäkkyyden mukaan tukenut jalkaa alapuolelta pohkeesta niin, että kantapää ei ole ainakaan tiukasti kiinni kajakin pohjassa. Olen myös pyrkinyt pitämään jalat kuivempina ja ainakin lämpiminä. Asensin nykyiseen kajakkiini (Tiderace Vortex) Kajaksportin polkimet, joiden kiinnitys on joustava. Polkimien kulma joustaa jalkaterän alla.

No nyt vaiva on leikattu. Kantaluusta taltattiin kahdesta kohtaa luuta vähemmäksi. Toinen kohta oli sellaisessa paikassa, että akillesjänne piti halkaista leikkauksen ajaksi pois edestä. Vaiva ei siis johtunut melonnasta, vaan kantaluuni rakenteesta, joka melontaoloissa ja muussa liikunnassa altisti akillesjänteen ylimääräiselle rasitukselle.

Uskon, että jalka on kunnossa parhaisiin hiihtokeleihin mennessä. Ja sittenpä aletaankin odottaa jo jäiden lähtöä.

Päivitystahti viimeisen vuoden aikana on ollut melontablogissani aiempia vuosia verkkaisempi. En ole kuitenkaan lopettamassa melonnasta kirjoittamista – ainakaan vielä. Verkkaisesta päivitystahdista huolimatta lukijoita näyttää olevan tasaiseen tahtiin. Saan myös suoria yhteydenottoja jonkin verran. Kysellään välineistä, retkikohteista ja reiteistä.

Jatketaan harrastusta. Nyt vesillä on jo hiljaista, vaikka maisemat ovat ruskan ansioista parhaimmillaan. Hyvillä varusteilla pärjää vesillä jäiden tuloon asti. Kylmään vuodenaikaan kannattaa käyttää sopivaa, nopeasti päälle puettavaa taukovaatetta aina maihin tullessa.

Oma kokemukseni on, että syksyllä on meloessa lähes aina lämmin, mutta maissa palelee. Varsinkin kädet ja pää kannattaa pitää lämpiminä. Märkää neopreenihansikasta ei ole mukava pukea käteen, jos käsi on jo valmiiksi kylmä. Ja vaikka melontaliivi lämmittää mukavasti, kannattaa se riisua maissa ja heittää vaikka toppatakki tilalle tauon ajaksi.

-->

lauantai 19. elokuuta 2017

Kesän kilometrit eskimomelalla

Kesän melontakilometrit jäävät tällä kaudella alle tuhannen kilometrin. Paljonkin alle.
Suurin osa kilometreistä on tullut kauhotuksi tällä kaudella kapealla Kajaksport Inukshuk -eskimomelalla.

Eskonsaaren laavu ja tulipaikka Sotkamon Pirttijärvessä on siisti ja hyvin hoidettu, vaikka sijaitsee aivan kirkonkylän keskustan tuntumassa.

Edellinen eskimomelani, Lahnakoski, oli ihan hyvä ja toimiva mela, mutta en tullut sen kanssa sinuiksi. Soikea puuvarsi ei sopinut käteeni, tai ehkä olin vain sellaiseen tottumaton. Puuvarsi hiersi rakot kämmeniin, ja lapakulmattoman melan kontrolli veteen tuntui tottumattomasta epämääräiseltä.

Hiilikuidusta laminoitu, kevyt ja pituussäädettävä Inukshuk muutti käsitykseni eskimomelasta. Poikkileikkaukseltaan lyhyiltä sivuiltaan pyöristetyn suorakulmion muotoinen varsi tuntui aluksi oudolta, mutta osoittautui käytössä erittäin toimivaksi. Melan kontrolli on lähes täydellinen, ja aavistuksen kanttinen muoto toimii hyvin, koska melaa ei kierretä samaan tapaan kuin euromelalla meloessa.

Melontaote on huomattavasti perinteistä melaa kapeampi. Ote tuntui alkuun oudolta, mutta pitää ryhdin suorempana ja selän mukavasti kiertoliikkeessä.

Pituussäätö toimii täsmällisesti, ja lukitussalpa on pitävä. Periaatteessa salpa vaikeuttaa melaotteen siirtämistä pitkittäissuunnassa, mutta käytännössä salpaa ei meloessa huomaa. Toisaalta mela on lyhimmilläänkin sentään 215 cm pitkä, eikä tarvetta lyhyen myrskymelan kaltaiseen otteen sivusiirtoon ole juurikaan ilmennyt.

Alkukaudella muutaman SportTrackerilla mitatun lenkin perusteella eskimo oli Bracsa Typhoonia lähes 1km/h hitaampi. Osa nopeuserosta saattoi toki johtua tottumattomuudesta ja vielä haussa olevasta tekniikasta. Mutta sen, mitä nopeudessa hävisin, tuli korkojen kanssa takaisin melonnan keveydessä ja fiiliksessä.

Melontanopeus kasvoi, kun säädin melaa 5-10 cm pitemmäksi. Melontaote on silloin saman verran leveämpi, mutta edelleen melko kapea. Melon pystyllä melontatyylillä, eli mela sukeltaa veteen kajakin vierestä lähes pystyasennossa, kulkee aavistuksen ulos takaviistoon ja nousee suoraan sivukautta ylös viimeistään vartalon kohdalla.

Kapea lapa sujahtaa veteen lähes äänettömästi ja roikuttamatta.

Mela uppoaa veteen melko syvälle. Vartalo kiertyy pakostakin enemmän kuin euromelalla meloessa. Melonta-asento säilyy helpommin ryhdikkäänä ja lievänä etunojana eikä pyri valumaan tehottomaan, käsivarret puuduttavaan takanojaan. En ole mitannut, mutta arvelen lenkkinopeuteni olleen viimeisillä lenkeillä jo Bracsalla melottujen lenkkien luokkaa.

Mutta mihinpä sitä on kiire melontalenkillä. Oikeastaan on outoa, että kuntomelontaan hankitaan kevein ja liukkain mahdollinen kajakki ja kevein ja tehokkain kuppimela. Vaikka voima kasvaa varmasti enemmän muovisella, hitaanpuoleisella kajakilla ja muovilapaisella alumiinimelalla. No, liukkaalla kajakilla ja tehokkaalla melalla on yhtä lailla kiva meloa ja kehittää sujuvaa tekniikkaa kuin hyvin voidelluilla suksilla hiihtää.

Perinteinen Bracsa on jäänyt yhä useammin varamelaksi kannelle.

Jos ja kun melontaharrastuksen tavoite on liikunnan ja luonnonkokemisen ilo, eskimomela osuu tavoitteeseen täydellisesti. Tarkka kontrolli, lähes äänetön ja roiskeeton melonta ja melonnan sietämätön keveys.

Hiilikuitu Inukshuk on vastaavaa, nappikatkaisu 205 cm mittaista Bracsaa ehkä 50-70 grammaa kevyempi, mutta tuntuma on paljon vaa´an näyttämää kevyempi. Eskimon painopiste ei ole lavoissa vaan keskiosassa. Kapeat lavat eivät paina juuri mitään. Ja juuri se tekee eskimon käsittelyn kevyeksi ja miellyttäväksi.

Kapea, teräväreunainen ja -sulkainen lapa kulkee vedessä kevyesti ja tarkasti. Lapa keskittää hyvin. Melaa ei tarvitse puristaa. Tehoa voi säätää tarpeen mukaan upottamalla lapaa syvemmälle. Kädet kulkevat lähempänä vettä. Käsivarret pysyvät kapean melontaotteen ansiosta suorempina ja selkä kiertyy ja olkapäät kiittävät.

En ole kokeillut eskimoa korkean kajakin kanssa. Kokemusta on vain matalan Tiderace Vortexin melomisesta. Eskimomelonnan jälkeen 205 cm pitkä euromela tuntuu Vortexin kanssa vähintään 5 senttiä liian pitkältä. Vaikka 215-228 säätyvää eskimoa tulee melottua useimmin 220 pitkänä.


En tiedä, kuinka suuria eroja eri eskimomeloissa on, mutta kahden käyttämäni perusteella uskon, että eroja on hyvinkin yhtä paljon kuin euromeloissa. Alkukesän lenkeillä käytin molempia meloja vuoron perään, mutta kesän mittaan euromela on jäänyt yhä useammin varamelaksi kannelle.

Kun on omassa harrastuksessaan kokenut jo jonkin verran erilaisia tuulia ja aallokoita, nähnyt maisemia koko merenrannan pituudelta ja monilta suurilta sisävesireiteiltä, melonut nopeita ja hitaita kajakkeja ja kokeillut kaikenlaisia meloja, osaa arvostaa vaihtelua ja pientä ylellisyyttä.

-->
Hiilikuituinen, kevyt ja säädettävä eskimomela on tuonut kuluvan kesän melontaan jotain uutta, jotain sellaista mitä en tiennyt olevankaan.

perjantai 4. elokuuta 2017

Vuoksennauha numero 1.


Meloin touko-kesäkuussa 2016 Vuoksennauhamelonnan Kiuruvedeltä Lappeenrantaan. Olin Vuoksennauhan ensimmäinen meloja ja samalla kesän 2016 ainoa, joka lähti Vuokselle Kiuruvedeltä. Toiset lähtivät liikkeelle Nurmeksesta.
Tänä kesänä tietojeni mukaan molemmat reitit ovat olleet ahkerassa käytössä, vaikka kesä ei niin verrattoman helteinen ole ollutkaan.


Tosin kovalla helteellä melominen aukopeiton alla ja liivi päällä ei ole ainakaan minusta kaikkein miellyttävintä liikuntaa. Sopivan viileä keli ja muutaman metrin tuuli on aina tervetullut ja pitää mielen virkeänä ja sopivan retkivauhdin yllä.


Olen saanut jonkin verran kyselyjä Vuoksennauhamelontani reitistä. Retkikertomus kömpelöine karttoineen on julkaistu reaaliaikaisena tässä blogissa, mutta kaikki kyselijät eivät ole löytäneet sitä. Niinpä liitän loppuun linkin 12 päivää kestäneen retken jokaiseen päivään.


Hyvää retkeä!

1. päivä
2. päivä
3. päivä
4. päivä
5. päivä
6. päivä
7. päivä
8. päivä
9. päivä
10. päivä
11. päivä
12. päivä

Maininki-kirjan painos lopuillaan

Maininki-kirjani painos on lopuillaan. Omassa varastossani on vielä jonkin verran kirjoja, mutta kirjakaupoista sitä tuskin enää saa.
Kirja kertoo kuukauden mittaisesta Suomen rannikon melonnasta touko-kesäkuussa 2013. Olin liikkeellä yksin ja pohdin samalla elämänkulkua historian ja oman työelämän tilanteeni valossa. Yksin meloessahan on aikaa miettiä, paitsi silloin, kun aallot nousevat niin korkeiksi, ettei niiden taakse näe.


Nykyisillä postin hinnoilla on edullisempaa tilata useampi kirja kerralla vaikka kimpassa.

https://melontakuvia.blogspot.fi/2016/04/maininki-kirja-kesalukemiseksi.html

torstai 25. toukokuuta 2017

Eskimomelalla Sotkamon vesillä

Vielä on siellä täällä haurasta höttöjäätä järvissä. Kajakin kannella Bracsa Typhoon ja Kajaksport Inukshuk.
 Lopulta jää lähti Kainuunkin vesiltä. Virtapaikat on toki olleet auki koko talven, mutta ainakin vielä eilen Iso-Sapson selkää peitti hauras jääkansi. Pirttijärvellä ja Kaitainsalmessa vastaan lipui hauraita jäälauttoja. Isoja ja pieniä. Rannan varjoisilla paikoilla on jäätä.

Syksyllä alkaneen tiiviin kirjoitus- ja hiirityön seurauksena poden oikean olkapään vaivaa. Olkapää on vuosia sitten leikattu eikä sen liikerata ole vuosikymmeniin ollut ihan uudenveroinen. Meloessa ylätuenta oikealta puolelta on tehtävä varovasti, ja näinä viikkoina se tuskin onnistuisi ollenkaan.
Hiukan ranta on vielä jäässä, ja koko Iso-Sapson selkä. Vain virtapaikoissa pääsi eilen melomaan.
Eskimomelaa olen vierastanut, koska luulen sen muodon juontuvan eskimoiden vaatimattomasta puutavarasta eikä optimaalisen melontatehon tavoittelusta. Oma suosikkini on hiilikuituinen pystyyn melontatyyliin tehty euromela, jonka lapa on 690 cm2 kokoinen.

Tänä keväänä melan varsi vaihdettiin nappikatkaisumalliin ja melaa lyhennettiin vielä muutama sentti. Pituus on nyt 205 cm ja lapakulma kiinteä 50 astetta. Painoa näyttää olevan aavistuksen yli 800 grammaa. Tällä melalla olen melonut tuhansia ja tuhansia kilometrejä. Valitettavasti melotut kilometrit alkava jo näkyä kolhiintuneissa lavoissa.
Taustalla Vuokatin rinteet, missä voisi varmaan vieläkin lasketella. Hissit suljettiin kuitenkin viikko pääsiäisen jälkeen. 

Postasin talvella Kajaksport Inukshuk –eskimomelasta, joka muutti käsitykseni kapeasta, riukua muistuttavasta melontavälineestä. Kevyt, painopisteeltään tasapainoinen ja vedessä täsmällisen tarkasti ohjautuva, pituudeltaan säädettävä ja katkovartinen mela. Kuin koru.

Satuin saamaan ammattikunnaltani sopivankokoisen virkistysstipendin, joka on tarkoitettu oman hyvinvoinnin ylläpitoon ja edistämiseen. Mikäpä muu tällaisen olkapäävammaisen toimittajan mieltä ja ruumista virkistääkään kuin uusi, olkapäitä säästävä hiilikuituinen eskimomela, jollaisen ostaminen omalla rahalla kirvelisi kovin.  

Ensikokemukseni Inukshukista on pelkästään hyvä. Niin kauan kuin katselin ikkunastani jäistä rantaa, käytin melaa tai sen puolikasta jumppakeppinä. Hiilikuitupinta tuntuu hyvälle kämmenissä, eikä lyhimmillään 215 cm pituus estä jumppaamasta sisätiloissakaan kokonaisella melalla. Puolikkaat ovat 110 cm ja 125 cm mittaiset.


Meloessa eskimomelan kapea melontaote tuntui aluksi oudolta. On ihan eri asia meloa selkävesillä kuin puljata uimahallissa. Toinen outous on nollan lapakulma, mutta siihen tottui yllättävän nopeasti. Eskimomelaa pistetään veteen syvemmälle kuin perinteistä retkimelaa. Yhdessä kapean otteen kanssa vartalon liike on aktiivisempi. Melontaan tulee ikään kuin tunnusteleva ote. Tuntuma veteen ja lavan asentoon vedessä on herkkä ja täsmällinen.



En moiti Bracsa Typhoon –melaa, joka on edelleenkin mielestäni kaikissa keleissä keskimäärin paras mela, millä olen melonut. Mutta enpä moiti kapeaa Inukshukiakaan. Se on paras eskimomela, jolla olen tähän mennessä melonut. Kaupan hyllyssä ja messuhallissa oudolta näyttänyt, leikkaukseltaan pyöristetyn suorakaiteen muotoinen varsi arvelutti, mutta vedessä kontrolli lavan asentoon on äärettömän tarkka ja hyvä, ja varren leikkaus sopii nollan lapakulmalle täydellisesti.
Muutaman kymmenen kilometrin melonnan jälkeen euromela tuntui jo oudolta. Toki vauhti kasvoi, tai ainakin sen tuntu, mutta iso lapa on aina raskaampi meloa. Suurin yllätys oli se, että nyt selkäytimeen painunut tuntuma itselle sopivasta lapakulmasta tuottikin yhtäkkiä muutaman horjahduksen, koska isokaan lapa ei väärässä kulmassa vedä tai tue.

Kunhan kelit lämpenevät, tätä pääsee käyttämään avokäsin, ja tuntuma vielä paranee.