torstai 25. toukokuuta 2017

Eskimomelalla Sotkamon vesillä

Vielä on siellä täällä haurasta höttöjäätä järvissä. Kajakin kannella Bracsa Typhoon ja Kajaksport Inukshuk.
 Lopulta jää lähti Kainuunkin vesiltä. Virtapaikat on toki olleet auki koko talven, mutta ainakin vielä eilen Iso-Sapson selkää peitti hauras jääkansi. Pirttijärvellä ja Kaitainsalmessa vastaan lipui hauraita jäälauttoja. Isoja ja pieniä. Rannan varjoisilla paikoilla on jäätä.

Syksyllä alkaneen tiiviin kirjoitus- ja hiirityön seurauksena poden oikean olkapään vaivaa. Olkapää on vuosia sitten leikattu eikä sen liikerata ole vuosikymmeniin ollut ihan uudenveroinen. Meloessa ylätuenta oikealta puolelta on tehtävä varovasti, ja näinä viikkoina se tuskin onnistuisi ollenkaan.
Hiukan ranta on vielä jäässä, ja koko Iso-Sapson selkä. Vain virtapaikoissa pääsi eilen melomaan.
Eskimomelaa olen vierastanut, koska luulen sen muodon juontuvan eskimoiden vaatimattomasta puutavarasta eikä optimaalisen melontatehon tavoittelusta. Oma suosikkini on hiilikuituinen pystyyn melontatyyliin tehty euromela, jonka lapa on 690 cm2 kokoinen.

Tänä keväänä melan varsi vaihdettiin nappikatkaisumalliin ja melaa lyhennettiin vielä muutama sentti. Pituus on nyt 205 cm ja lapakulma kiinteä 50 astetta. Painoa näyttää olevan aavistuksen yli 800 grammaa. Tällä melalla olen melonut tuhansia ja tuhansia kilometrejä. Valitettavasti melotut kilometrit alkava jo näkyä kolhiintuneissa lavoissa.
Taustalla Vuokatin rinteet, missä voisi varmaan vieläkin lasketella. Hissit suljettiin kuitenkin viikko pääsiäisen jälkeen. 

Postasin talvella Kajaksport Inukshuk –eskimomelasta, joka muutti käsitykseni kapeasta, riukua muistuttavasta melontavälineestä. Kevyt, painopisteeltään tasapainoinen ja vedessä täsmällisen tarkasti ohjautuva, pituudeltaan säädettävä ja katkovartinen mela. Kuin koru.

Satuin saamaan ammattikunnaltani sopivankokoisen virkistysstipendin, joka on tarkoitettu oman hyvinvoinnin ylläpitoon ja edistämiseen. Mikäpä muu tällaisen olkapäävammaisen toimittajan mieltä ja ruumista virkistääkään kuin uusi, olkapäitä säästävä hiilikuituinen eskimomela, jollaisen ostaminen omalla rahalla kirvelisi kovin.  

Ensikokemukseni Inukshukista on pelkästään hyvä. Niin kauan kuin katselin ikkunastani jäistä rantaa, käytin melaa tai sen puolikasta jumppakeppinä. Hiilikuitupinta tuntuu hyvälle kämmenissä, eikä lyhimmillään 215 cm pituus estä jumppaamasta sisätiloissakaan kokonaisella melalla. Puolikkaat ovat 110 cm ja 125 cm mittaiset.


Meloessa eskimomelan kapea melontaote tuntui aluksi oudolta. On ihan eri asia meloa selkävesillä kuin puljata uimahallissa. Toinen outous on nollan lapakulma, mutta siihen tottui yllättävän nopeasti. Eskimomelaa pistetään veteen syvemmälle kuin perinteistä retkimelaa. Yhdessä kapean otteen kanssa vartalon liike on aktiivisempi. Melontaan tulee ikään kuin tunnusteleva ote. Tuntuma veteen ja lavan asentoon vedessä on herkkä ja täsmällinen.



En moiti Bracsa Typhoon –melaa, joka on edelleenkin mielestäni kaikissa keleissä keskimäärin paras mela, millä olen melonut. Mutta enpä moiti kapeaa Inukshukiakaan. Se on paras eskimomela, jolla olen tähän mennessä melonut. Kaupan hyllyssä ja messuhallissa oudolta näyttänyt, leikkaukseltaan pyöristetyn suorakaiteen muotoinen varsi arvelutti, mutta vedessä kontrolli lavan asentoon on äärettömän tarkka ja hyvä, ja varren leikkaus sopii nollan lapakulmalle täydellisesti.
Muutaman kymmenen kilometrin melonnan jälkeen euromela tuntui jo oudolta. Toki vauhti kasvoi, tai ainakin sen tuntu, mutta iso lapa on aina raskaampi meloa. Suurin yllätys oli se, että nyt selkäytimeen painunut tuntuma itselle sopivasta lapakulmasta tuottikin yhtäkkiä muutaman horjahduksen, koska isokaan lapa ei väärässä kulmassa vedä tai tue.

Kunhan kelit lämpenevät, tätä pääsee käyttämään avokäsin, ja tuntuma vielä paranee.





sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Jäidenlähtöä odotellessa

Sotkamossa järvet ovat vielä virtapaikkoja lukuunottamatta tukevasti jäässä. Melontakauden aloitus näyttää täällä menevän pitkälle toukokuulle. Pari päivää sitten näin vielä hiihtäjiä Vuokatin teollisuusalueen laitamilla, kun olin juttukeikalla seuraamassa kuumailmapallon lennolle lähtöä.
Joka aamu katselen Pirttijärvelle, kuinka yöpakkanen on jäädyttänyt virtapaikat melkein kiinni. Illalla laskeva aurinko peilaa lupaavasti liplattavassa virrassa, mutta aamulla virta on jälleen jäässä. Vapun aattopäivien lumisateet saavat maiseman näyttämään helmikuiselta.
Kevät antaa nyt odottaa itseään, vaikka jo kuukausi sitten näytti, että lumi sulaa parissa päivässä suksien alta.
Aurinko laskee joka ilta sulaan virtaan, mutta aamulla järvi on taas läpeensä jäässä.
Kajakki ja fillari saavat vielä odottaa kauden alkua. 
Hiukan laduilla alkoi jo maaliskuun lopulla olla hiljaista. Luulen, että kesällä Sapson vesillä on vielä hiljaisempaa. 
Maaliskuun loppupuolella näytti, että lumi ja jäät sulavat nopeasti. Sitten tuli kuukauden kylmä jakso, jolloin aamuinen hanki olisi kantanut vaikka polkupyörää.
Parin kilometrin päässä Sotkamon keskustasta voi kohdata hiihtoladulla ahman jäljet.
Ahman jälki ja kynnet ovat piirtyneet hyvin järvenrannan kantohankeen Kokkoniemessä.

torstai 19. tammikuuta 2017

Eskimomela KS Inukshuk

Kokeilin viime kesän vesillä kapeaa Lahnakosken eskimomelaa. Ensivaikutelma oli outo. Kapealapaista, 215 senttiä pitkää ja kapeaa lautaa sai upottaa syvälle veteen riittävän pidon saamiseksi.
Oudolta tuntuivat myös  nollan lapakulma ja huomattavan kapea melontaote. Olen tottunut melko leveään melontaotteeseen ja 45–50 asteen lapakulmaan.

Melojan työkaluni. Yllä varamelana käyttämäni kaksiosainen A&T:n Pursuit (210 cm), jossa on vipulukko, 5 cm pituussäätö ja portaaton kulmansäätö. 605 cm2 lapa on lasikuidulla vahvistettua nailonia ja varsi hiilikuitusekoitetta. Mela painaa n.990 gramma. Keskellä tuhansia kilometrejä melottu hiilikuituinen Bracsa Typhoon, 208 cm ja 750 grammaa, lavan koko 690 cm3. Alla Lahnakosken eskimomela, 215 ja 910 grammaa.

Melontaote pyrki levenemään niin, että melan varsi alkoi kämmenien alla jo muotoutua lavaksi. Tästä seurasi alkavat rakot kämmeniin melko nopeasti.
Pienen totuttelun jälkeen melonta kapealla eskimomelalla alkoi sujua kohtalaisesti. Melontatekniikka on vähän erilainen kapeasta melaotteesta ja syvälle upotettavasta lavasta johtuen. Puinen ohuesti öljytty puu tuntui käsissä märkänäkin mukavalta. Silti valitsin kesän lenkeille mieluummin perinteisen hiilikuitu- tai nailonlapaisen euromelan.

Kajaksportin Inukshukin lavan pinta-ala ei lopultakaan ole paljon Bracsan 690 neliösentin lapaa pienempi. Vaikka lapa on kapea niin pituutta on sitäkin enemmän.

Sain viikko sitten kokeilla uimahallissa hiilikuituista Kajaksportin Inukshuk -grönlantilaismelaa. Olen aiemmin hypistellyt melaa messuilla ja kirjoittanut, että se sopisi ylelliseksi lahjaksi sellaiselle melojalle, jolla jo on kaikki tarvittava. Inukshuk maksaa reilut 400 euroa.

Melan pyöristettykulmainen, poikkileikkaukseltaan suorakulmion mallinen varsi tuntui kädessä miellyttävältä. Eskimossahan ei ole lapakulmaa, eikä melan varsi siis ei pyöri kämmenen sisällä. Mattapintainen hiilikuitu tuntui käteen lämpimältä ja pitävältä myös märkänä.
Hyvin muotoillulla, tukevalla muovisalvalla varustettu, kaksiosinen Inukshuk on lyhimmillään 215 cm ja pituussäätövaraa on noin 15 cm.

Mela tuntuu käytössä todellista 770 gramman painoa kevyemmältä, koska sen painopiste ei ole lavoissa niin kuin euromelassa. Mela tuntuu käytössä todellista lyhyemmältä.
Kapea lapa sujahtaa veteen huomaamatta ja on todella tarkasti ohjattavissa kulmikkaan varren ansiosta.
Melasta saa hyvän tuen kapeasta lavasta huolimatta. Eskimo nousee helposti, samoin tuennat hoituvat vaivatta. Kauttaaltaan kapeaa melaa on luontevaa liikutella sivusuunnassa niin, ettei ote ole välttämättä melan keskellä.

Inukshukilla puljatessa tuntui, että aloin löytää jotain eskimomelan ideasta. Seuraavaksi kokeilen uudelleen puista Lahnaa. Senkin lapojen pito tuntui aivan uudenlaiselta, kun kokeilin sitä pari päivää sitten uima-altaan laidalla. En tosin istunut silloin kajakissa.

Bracsan lavan "ruoto" keskittää hyvin meloessa. Inukshukin "ruoto" toimii samaan tapaan ja tekee siitä "pyöreäselkäistä" Lahnakoskea miellyttävämmän ja vakaamman tuntuisen.  

Olen luullut ja luulen edelleen, että eskimomelan muoto johtuu siitä, ettei aikanaan ollut tarjolla kymmentä senttiä leveämpää puuta melan tarpeiksi. Ja lapojen symmetrinen muoto syntyi käytännön kautta sellaiseksi, että melan voi ottaa käteen miten päin tahansa ja että mela kestää myös sauvomisen tai jäiden seassa kolistelun.
Alkuperäisen eskimomelan veistämisen taito lienee verrattavissa kirvesvarren veistämiseen. Käytössä koeteltu kestävä ja käteen sopiva työkalu.

-->
Käsitykseni eskimomelan arkisesta historiasta ei silti poista sitä ajatusta, että se olisi nykyaikaiseen euromelaan verrattuna huono tai jälkeenjäänyt. Hiilikuituinen, nykytekniikalla toteutettu Inukshuk tuntui käytössä mukavalta ja tehokkaalta, mutta  kovin erilaiselta kuin vaikkapa hiilikuituinen retkimela Bracsa Typhoon.
Ostaisin, jos olisin tarpeeksi rikas. Rikastumista odotellessa jatkan harjoituksia puisella Lahnakosken eskimomelalla.

maanantai 19. joulukuuta 2016

Ei melonta ole hiipunut

-->
Vanajanselän lokki. Taustalla Sääksmäen maisemaa.
Kulunut syksy on ollut melontablogissani hiljainen. Harrastus ja melonnasta kirjoittaminen eivät kuitenkaan ole loppumassa. Päinvastoin. Kunhan tämän talven jäät lähtevät, kirjoitan sellaisilta vesiltä ja reiteiltä, joilta tähän asti ei paljon kirjoitettu.

Näyttää siltä, että melonta-aiheisille kirjoituksille on tarvetta. Nimittäin kuluneen syksyn aikana keskimääräinen, päivittäinen kävijämäärä on ollut korkeampi kuin koskaan aiemmin reilun seitsemän julkaisuvuoden aikana. Vaikka viimeisin päivitys on tehty kuukausia sitten ja sekin kuivalta maalta pohjoisen Norjan tunturialueelta.
Vanajaveden jokimaista reittiä Hämeenlinnasta Lepaalle ja Vanajaniemeen.

Seitsemän bloggausvuoden aikana aineistoa on kertynyt kohtalaisen paljon. Lukemista riittää. Suunnitelmia uusista juttuaiheista, välinetesteistä ja retkikohteista on ollut paljon enemmän kuin olen julkaissut. Toivottavasti pystyn toteuttamaan niistä edes osan ja jakamaan kokemukseni lukijoille.

Sadan kilometrin perinteinen päivämelonta kutistui tänä vuonna 75 kilometriin.
Viimekeväisen Vuoksen melonnan jälkeen vaeltelin ja meloin Kilpisjärven ja Hetta-Pallaksen alueella ja heinäkuun alkupuolella Taivalkoskella ja Kylmäluomassa.  Sen jälkeen patikoin Pohjois-Norjan tunturiylängöllä ja sitten vietin kuukauden Turkissa. Turkista palattuani aloin pakata muuttokuormaa Kainuuseen. 

Retkieni välissä toki meloin sen verran, että tuhat melontakilometriä tuli täyteen elokuussa, mutta kovin paljon ei sen jälkeen kilometrejä ehtinyt kertyä.

Perinteekseni muodostunut sadan kilometrin päivämelonta Vanajavedellä supistui tänä vuonna 75 kilometrin päivälenkkiin. Tein kierroksen lasikuituisella Skim Beaufort –kajakillani. Kajakki on liukas ja kohtalaisen nopea, mutta sen ergonomia ei ole minulle ihan kohdallaan ilman virittelyä.
Lepaan laiturin eteläpuolen veneranta on ollut monen retkeni paluumatkan taukopaikka.

Puudutin jalkani päivän aikana niin, ettei 60 kilometrin jälkeen tekemäni pieni jalkatuen muutos enää helpottanut puutumista. Tämä ei tarkoita sitä, että kajakin ergonomia olisi huono. Se ei vain ole sopiva minulle ilman jalkatukien muutosta ja reisitukien laskemista alemmas. Tai ehkä istuimen nostamista ylemmäs. Kajakin kansi on melko korkealla.

Kainuussa katselen ikkunastani ilta-auringon puolella levittäytyvää Pirttijärven jäälakeutta. Vuokatin rinteet näkyvät etuvasemmalla. Parvekkeen alla olevasta laiturista pääsee melomalla vaikka Kuhmoon tai Nuasjärven ja Oulujärven kautta Oulujokea pitkin merelle. Kunhan jäät ensin lähtevät.

Työni Kainuussa sitoo niin, että kovin pitkiin retkiin ei ainakaan ensi vuonna ole aikaa. Päiväretkiä, ehkä joku yön ylikin näillä luonnonkauniilla, mutta monin paikoin säännöstellyillä vesillä.

tiistai 9. elokuuta 2016

Ifjordfjellet


Tämä ei ole melontajuttu. Matkustin viikoksi Pohjois-Norjaan Ifjordin tunturiylängölle patikoimaan ja valokuvaamaan. Upeaa seutua. Ja näinpä muutaman norjalaisen auton katolla koskikajakkejakin.


Maisemien katselun lisäksi oli kiinnostavaa kokeilla, miltä tuntuu kantaa kaksikymmentä kiloista rinkkaa tuntikausia vaihtelevassa, paikoin kivisessä ja jyrkkärinteisessä maastossa. Hyvin selkään istuva ja huolellisesti säädetty rinkka kulkee yllättävän helposti mukana.


Vesien äärellä telttailemaan tottuneena hämmästelin, kuinka hiljaista voi tunturin yössä olla.




torstai 7. heinäkuuta 2016

Iijoella Päätalon maisemissa

Kirjailijaprofessori Kalle Päätalon kotitalo Iijoen Jokijärvellä.
Poikkesin patikointiretken iltaveryttelymelonnalla Iijoen Jokijärvellä Kalle Päätalon maisemissa. Laskin kajakin veteen Romppaisensalmen sillan pielestä. Paikalla on levähdysalue, laavu ja laituri.

Taivalkoskella sattui olemaan Päätalo-viikko, ja ranta oli täynnä matkailuautoja ja -vaunuja. Nuoret karavaanariperheet olivat juuri palanneet Kallioniemestä, Kalle Päätalon kotitalolta. Siellä oli pidetty pirttiseurat, jotka ovat yksi Päätalo-viikon tapahtuma. Seurat keräsivät pieneen mökkiin 40-50 osallistujaa. Taivalkoskella käy vuosittain noin 10 000 Päätalo-fania. Melkoinen joukko pienellä paikkakunnalla.

Iijoki ja Kylmäluoman-Hossan seudut vaikuttavat kiinnostavilta melontavesiltä. Tyräjärvi, Irnijärvi, Polojärvi ja mitä kaikkia niitä onkaan.
Veikko Haukkavaaran veistos Uneutettu vonkamies katselee Kallioniemen rannassa melojaa. Rannan laituri on vanha uiton rakennelma kaplaineen kaikkineen.
Moni Iijoki-sarjan "huppailu"-kohtaus sijoittuu Villisaareen. Saari kohoaa Iijoesta korkeana hiekkarinteenä. Päätalon kielessä huppailu tarkoittaa lomailua tai joutilasta vapaa-ajan viettoa - uimista ja auringonottoa. Vapaa-aikaa ei vanhassa taivalkoskelaisessaa maailmassa ei ainakaan tosimiehillä ollut ollenkaan.

Hilturantaa kallioniemen vastarannalla. En ole ihan varma, asuiko Hiltu-Jakki kuvan talossa, mutta asui näillä kulmilla joka tapauksessa. Kallionemeen kuljettiin ennen soutuveneellä Hilturannasta. Kuvasta pari sataa metriä vasemmalle on "rahapuu" - leveä, vanhassa setelissä kuvatun männun kaltainen matala petäjä. Rahapuun juurelle on myöhemmin tehty rantasauna, mutta puu on yhä pystyssä.

Romppaisensalmen silta. Sillan itäpäässä on iso levähdysalue, laavu ja laituri.

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Tiderace Vortex pitkällä retkellä


Tiderace Vortex Kilpisjärven rannalla. Taustalla Ruotsi ja kolmen valtakunnan rajapyykki. 
Tiderace Vortexin suunnittelun lähtökohta on brittivesien vuorovesiaalloilla leikittely. Kajakki on vakaa, lähtee hyvin myötätuulisurfiin ja on ketterä. Nopeus ja melonnan keveys eivät ole olleet suunnittelijan tavoitelistalla. Miten surffikajakiksi nimitelty muovikäppyrä soveltuu retkimelontaan?


Meloin Vuoksennauha-melonnan Vortexilla. Matkaa kertyi kartalta mitattuna 510 kilometriä ja aikaa kului 12 päivää. Keskimääräinen päivämatka oli 42,5  kilometriä. Kahtena päivänä kertyi yli 52 kilometriä ja lyhin päivämatka oli noin 32 kilometriä. Ensimmäiset kuusi päivää meloin 3-6 metrin tuulessa, toiset kuusi meloin pääosin yli kymmen metrin sivu- ja myötätuulessa. Päivämatkojen perusteella muovinen, voimakkaan kaareva kajakki sopii hyvin suomalaisille sisävesireiteille.

Kuopion vierasatama. Kahvilan laituri on sen verran korkea, että pysäköin kajakin pieneen sillan alta kulkevaan kanavaan.
Onhan Vortex toki suoralinjaista, v-pohjaista kuitukajakkia raskaampi melottava. Eikä vauhti ole samaa luokkaa kuin vaikkapa saman merkin Xplorerilla, Skim Beaufortilla tai muovisella P&H Scorpiolla. Näistä varsinkin kaksi ensimmäistä liikkuu liukkaasti sekä aallokossa että sileällä vedellä. Retkilastattu Vortex tuntui ensimmäisenä retkipäivänä vettyneeltä uppotukilta. Tunne on tosin tuttu millä tahansa kajakilla ilman lastia melottujen lenkkien jälkeen. Vortexille suositeltu melojan paino on 70-100kg. Nyt kuormaa oli kaikkiaan 112 kg.

Rokansaari Puumalan lounaispuolella. Huomatkaa kunnon kajajakkiteline.
Retkikäytössä Vortexin parhaat ominaisuudet ovat mielestäni hyvä ergonomia, vakaus ja myötätuuliominaisuudet. Kajakissa voi istua helposti neljä tuntia yhteen menoon (183cm, 76kg). Yli viidenkymmenen kilometrin päivämatkojen myötätuulijaksoilla pidin vain kaksi maataukoa.

Kajakki on vakaa. Suvasveden ja Kermajärven ylityksissä nousi molemmissa voimakas sivumyötäinen tuuli, syöksyvirtaus. Vuoksen vesistössä tällaisia muutaman minuutin mittaisia hyvin voimakkaita puuskia nousi joka päivä, joskus tuon tuostakin. Pisimmillään ne kestivät melkein tunnin. Keikutuksesta huolimatta kartan tutkailu puhelimesta tai action-kameran virittely otsalle sujui horjahtelematta. Haukiveden ylityksessä osui kohdalle kahdesta viiteentoista metriin puhaltava sivumyötäinen. Kajakissa pystyi lepäämään rennosti mela kainalossa alatukeen nojaten isoimpien aaltojen vyöryessä alta.
Kilpisjärvellä navakassa tuulessa.
Pienellä etunojalla Vortex nousi melojan ja 35 kilon lastin kanssa aallon etureunan päälle. Haapaselällä ennen Puumalaa surfasin aallon päällä yli sata metriä kerrallaan melomatta lainkaan. Evä piti suunnan hyvin pienten ohjailuliikkeiden avustamana. Jos on kantavuutta perässä, on sitä myös keulassa. Vastatuulessa keula nousi aallon päälle ja räiskähti reippaasti alas ennen seuraavaa aaltoa. Vastatuuleen meloessa silmälasit eivät pysy kuivana.

Meloin Vortexilla ilman lastia kahdentoista metrin tuulessa Kilpisjärvellä. Retkimelonnan jälkeen tyhjä kajakki tuntuu aina aluksi turhankin herkkäliikkeiseltä. Muutaman minuutin jälkeen terävässä sivumyötäisessä aallokossa keikkuminen alkoi tuntua luontevalta ja vakaalta. Vortex taitaa olla melomistani kajakeista vakain ja helposti hallittavin sivumyötäisessä ja myötäaallossa.

Pikku-Malla Mallan kansallispuiston itäpäässä Kilpisjärvellä.
Vortexin pakkausluukut ovat tiiviit, mutta pienet. 24 senttiset pyöreät etu- ja takaluukun aukot edellyttävät kärsivällisyyttä ja suunnitelmallisuutta pakkaamisessa. Telttakepit ja teltta piti pakata erikseen. Pieni Trangia ei mahtunut takapäiväluukun aukosta sisään. Viikon eväät mahtuivat juuri ja juuri pienehköön takapäiväluukkuun. Muovikajakin foamista leikatut, paksut välilaipiot vievät tilaa. Eväkotelo jakaa matalan takatilan käytännössä kahtia heti pakkausluukun takaa.

Etutavaratila on selvästi tilavampi kuin takatavaratila ja houkuttelee pakkaamaan eteen enemmän ja isompia tavaroita. Painonjakautumisen kanssa kannattaa olla tarkka. Kajakki tuntui kääntyvän jatkuvasti vasemmalle, koska olin pakannut etupään aluksi liian painavaksi. Teltan ja kamerajalustan siirto edestä taakse ja kevyempien vaatepussien siirto takaa eteen muutti ohjauksen neutraaliksi.

Sopiva painojakauma syntyi pakkaamalla taakse kaikki leiriin tarvittavat tavarat, varakaasupullot ja kamerajalustat. Eteen pakkasin vaatteet, Trangian + kaasun + päivän ruoan, virtapankit ja kameralaukun. Takapäiväluukkua pidän yleensä aina ruokakomerona. Tällä retkellä en kuljettanut vettä ollenkaan, koska käytin vedenpuhdistinta. Se kulki kajakin istuinaukossa, mistä sen ja vesipussin sai helposti esiin sopivassa vedenottokohdassa ennen rantautumista.
Vortexissa näyttää olevan melkoisesti rokkeria. Tyhjän kajakin perä kelluu ilmassa. Tosiasiassa kajakki ei ole niin kaareva miltä näyttää. Kannen voimakkaan kaareva muoto ja korkeat perä ja keula hämäävät vaikutelmaa.

Olen nähnyt paljon pohjastaan lommahtaneita muovikajakkeja. Olen kirjoittanut, että muovikajakin säilytyksessä ja kuljetuksessa pitää olla tarkka lämpimässä ja auringonpaisteella. Muovi nimittäin muuttaa helposti muotoaan. Pohjallaan tai ylösalaisin olevan kajakin pohja voi lommahtaa sisään ja kyljellään oleva painua kieroksi.

En olisi uskonut, miten helposti lommahtaminen tapahtuu. Retken loppupuolella Puumalassa nostin kajakin laiturille ja huomasin, että pohja oli lommahtanut reilusti sisään polkimien ja istuimen puolesta välistä. Oliko se lommahtanut reippaassa aallossa meloessa vai huolettomasti rantaan vedettynä? En tiedä. Aalloissa meloessa pohja eli tuntuvasti. Koko kajakki notkui ja vavahteli aallonpohjaan iskeytyessään.
Kapoinen koivuklapi estää pohaa lommahtamasta sisään auringossa tai aalloissa.Polkimien alla olevista klapeista saa hyvän tuen kantapäille jajalkojen asentoa voi muutella.
Veistelin pohjan ja etupäiväluukun alapinnan väliin kapean klapin, jolla pohjan oikea kaarevuus palautui. Klapilla tuetun kajakin käyttäytyminen muuttui ketterämmäksi ja melonta keveni. Tuntui, että kajakin rakenne tukevoitui ja se muuttui vähän jäykemmäksi. Muotoilin retken jälkeen klapin tilalle jäykästä foamista tuen koskikajakkien tapaan.

Tulipaikoilta kerättyjä klapeja tarvitsin myös jalkatukien tuunaukseen. Poden kroonista akillesjänteen tulehdusta, ja nilkan pieni, päivästä toiseen jatkuva liike rasittaa akillesjänteen nopeasti käyttökelvottomaksi. Veistelin jalkapolkimien alle kaksi klapia niin, että ne tukeutuivat etulaipioon, ja minä saatoin tukea kantapääni klapeihin. Jalkojen asentoa saattoi näin muutella melko matalan kannen alla ja kantapäätuki osoittautui meloessa toimivaksi. Pitääpä viritellä vastaava tuki polkimien kiskoihin. Nimittäin jatkuva liimalla kiinnitetyn etulaipion potkiminen ei ainakaan paranna sen paikoillaan pysymistä ja tiiveyttä.