sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Jälleen vesillä

Melontakipinä syttyi mielessäni jo lapsena alle kouluiässä, kun näin pienen kotijärveni rannassa valkoiseksi maalatusta kankaasta ja ohuista rimoista rakennetun kajakin.
Tervattuihin puusoutuveneisiin ja keskimoottorisiin kalastajaveneisiin verrattuna siro, pitkä ja kapea kajakki näytti uskomattoman kauniilta, kuin joutsenen sulalta tai sinisellä taivaalla liitelevältä lokilta.
Mielikuvani vahvistui, kun näin valkoisen kajakin liukuvan merellä pitkän kaksilapaisen melan vilkkuessa auringossa. 1960-luvulla kajakkimelat olivat paljon nykyistä pitempiä ja melontatyyli matala.
Mielikuvissani kajakin kuuluu ilman muuta olla valkoinen. Vesillä valkoinen ei välttämättä ole kaikkein näkyvin ja turvallisin väri, mutta kolhut ja naarmut näkyvät siinä värillistä tai mustaa pintaa heikommin.
Värin lisäksi toinen ja tärkeämpi uuden kajakkini valintaperuste oli sopivuus omaan käyttöön. Valitsin kajakin, jollaisessa olen istunut yhteen menoon kokonaisen kuukauden ja yli 1300 kilometriä. Jos kajakissa jaksaa istua kuukauden ajan keskimäärin 8-10 tuntia päivässä, se ei voi olla kovin epäsopiva.

Kuukauden mittaisella retkelläni mukana kulki tietysti suuri määrä retkitavaraa, ruokaa ja vettä. Kantavuutta tarvittiin paljon enemmän kuin iltalenkkien ja päiväretkien kajakissa. Niinpä valitsin aiemmasta pitkän retken Tiderace Xplore -kajakista pykälää pienemmän, m-kokoisen mallin. Ensituntumani on, että valinta osui kohdalleen.
Kokeilin myös valmistajan uutta Xceed -mallia. Sen kansi tuntui minulle aavistuksen liian matalalta eikä kannen viisteiden puuttuminen aukon etusivuilta miellyttänyt. Arvelin kolhivani melalla kannen sivut nopeasti kolhuille.

Xplorea ei enää valmisteta, mutta se ei tee mallia yhtään huonomaksi. Tideracen uusi Xceed korvaa aiemmat Xplore, Xcape ja Xcite -mallit ja on varmasti hyvä kompromissi, vaikkei minulle sopivalta tuntunutkaan.
Xceed-mallin myötä valmistus on siirtynyt Thaimaasta Portugaliin. Minun sinivalkoinen "joutsenensulkani" on viimeisiä Thaimaassa valmistettuja malleja.

maanantai 10. kesäkuuta 2019

Kun melonta ei enää nappaa

Minulle ja joillekin tuntemilleni melontaharrastajille on käynyt niin, että jossain vaiheessa melomaan lähteminen ei tunnukaan mukavalta. Ei nappaa.
Kun pitkä retki on tehty, kun kurssit on käyty, kun se "lopullisen hyvä" kajakki on hankittu tai kun tutut vedet on jo kaikki kierretty, motivaatio yks kaks laskee. Ei ole, mitä tavoittelisi.
Antti Oravan ottama kuva Raahen venesataman rannasta. Meloimme illalla Piehingistä Raahen venesatamaan ukkoskuuron saattelemana. Olin matkalla Virojoelta Tornioon.
Oma innon vaihtelu niin melonnan kuin muidenkin harrastusten piirissä on tuttua. Kun harrastin aktiivisesti pyöräilyä, minulla oli ”henkinen” tavoite ajaa maapallon ympäri. Kun 40 000 km tuli täyteen ja olin kokenut pari kolme ylikuntotilanteesta toipumista, motivaationi laski, mutta heräsi tauon jälkeen uudelleen.
Taito, tuntuma ja osa välineistäkin ovat edelleen tallella.
Melontamotivaationi laski jonkin verran, kun olin melonut Suomen merenrannikon läpi, mutta ei sentään kuollut. Saavuttuani kuukauden kestäneen melonnan jälkeen Tornioon, mieli oli haikea ja tyhjä. Tuntui, että olisin halunnut päivän levättyäni meloa saman reitin takaisin. Myöhemmin kesällä kynnys lähteä melomaan kasvoi.
Melontajuttua kirjoittamassa Piehingin venesatamassa Pyhäjoen ja Raahen välillä. Huppu on päässä itikoiden takia. Kuva Antti Orava. 
Melonnasta kirjoittaminen oli senkin jälkeen hyvä motivaattori. Kun melontakuvia.fi blogini sivulatausten määrä oli päivittäin kymmenien sijasta satoja, se innoitti kokeilemaan uusia välineitä ja uusia maisemia.
Ventovierailta lukijoilta saadut monet viestit ja terveiset myös kannustivat ja tietyllä tapaa velvoittivat. Tonnarilistallakin oli kiva pysyä joka vuosi.
Kuva: Antti Orava
Tavoitteen saavuttamisesta seuraa tavallisesti aina tietty tyhjyys ja tarkoituksettomuus. Siihen tunteeseen ei kannata jäädä.
Olen kysynyt itseltäni, miksi melon, miksi pyöräilen ja miksi kirjoitan.
Vastaan, että siksi, koska se tuntuu hyvältä ja saan siitä iloa ja hyvinvointia. Seuraavaksi kysyn, mistä eri asioista nämä tuntemukset koostuvat, mikä ne aiheuttaa, jne.
Jos motivaatiotekijä on joku ulkopuolelta tuleva syy tai oletettu odotus, harrastus voi väljähtyä ja muuttua jopa velvoitteeksi.
Kuva: Antti Orava
Ei sellaista kannata jatkaa, tai ainakin kannattaa pohtia, mikä omassa harrastuksessa on sen ydintekijä. Sen löytäminen voi olla avartavaa.
Ulkopuolinen motivaatiotekijä voi olla tonnarilista, suoritetut kurssit, saavutettu tavoitetaso, todistaminen itselle tai muille tai mikä tahansa syy, mikä ei lähde puhtaasti omasta mielestä ja mielihyvästä. Toki nekin voivat myös kummuta omasta mielestä. Harrastaminen ei saa olla taakka.
Oma melontani on vähentynyt. Suurin syy siihen on työ- ja elämäntilanne. Parhaillaan minulle varustellaan uutta kajakkia ja odotan innolla kesäloman ja käytännössä myös melontakauteni alkua.
Kilometritavoitetta ei ole enkä edes kirjaa niitä. En seuraa sykettä enkä nopeuksia. Erityisiä retkisuunnitelmia ei ole.
Kuva: Antti Orava
Tärkeintä melonnassa minulle on nyt se tunne, jonka voi kokea meloessaan itselle joka suhteessa sopivaa kajakkia erilaisissa keleissä ja maisemissa, ja kaikkiin aiempiin retkiini liittyvät muistot ja kokemukset.
Toinen tärkeä seikka on se, että melonta käytännössä on pelastanut huonon selkäni ja on hyvä syy jatkaa mieluista liikunta ja harrastusmuotoa omaan tahtiin ilman sen kummempaa tavoitetta tai ulkoista velvoitetta.
Minulle riittää muutama käyttökelpoinen tapa pelastautua yksi varma tapa pyöräyttää eskimo. En tarvitse todistuksia kursseista ja suorituksista. Käytännön taito ja harkintakyky riittävät. En hae rajoa, mutta 100 km melonta päivässä on jokavuotinen kuntotestini, joka kahtena viime kesänä on jäänyt melomatta...
Paljon Suomen maanteillä liikkuvana on kiva katsella vähän joka puolella maata tuttuja vesiä tai tieosuuksia, joissa on joko melonut, pyöräillyt tai aikanaan rullaluistellut.
Iltapesulla jossain Saaristomerellä. Veden lämpö oli toukokuussa noin 10 astetta.
Sentään vielä kaivelee mieltä Suomen rannikon melonta toiseen suuntaan (pohjoisesta etelään) ja verkkaiseen tahtiin, mutta vielä enemmän ne lukemattomat kotimaan järvi ja merikohteet, jotka ovat vielä käymättä ja joista ei ole juuri kirjoiteltu. Niille on aikaa ehkä muutaman vuoden kuluttua, jos terveys ja elämäntilanne sallii.

lauantai 18. toukokuuta 2019

Kajakki, jonka ominaisuudet riittävät pitkälle



Kaikkea ei voi pitää, vaikka tekisi mieli pitää. 

Olen pyrkinyt pitämään itselläni yleensä kahta kajakkia, mutta jatkossa yritän tyytyä yhteen. Monikäyttöinen jokiin, järville ja varsinkin aallokkoiselle merelle sopiva "jokapaikanhöyläni" Vortex saa nyt tehdä tilaa kuitukajakille. 
Myyn Tiderace Vortex kajakkini. 
Kajakki on tällä hetkellä Kainuussa, mutta kulkeutuu helposti mukanani Kainuun ja pääkaupunkiseudun välillä. Kajakki on täysin ehjä, joskin pohjassa on normaalia käytön jälkeä. Pakkausluukut ja laipiot ovat tiiviit. Kajakilla on melottu kolme kesää.
Tiderace Vortex on parhaimmillaan aallokossa, koska se on suunniteltu merelle. Itse on mieltynyt sen käsiteltävyyteen erityisesti myötäaallokossa. Vakaana ja keskeltä lähes tasapohjaisena se soveltuu hyvin myös vasta-alkajalle.
Retkellekin Vortex sopii, vaikka ei ole erityisen nopea. Olen melonut tällä kajakilla mm. vajaan kahden viikon retken Kiuruvedeltä Lappeenrantaan.
Vortex on valmistettu kolmikerrosmuovista Englannissa.
Pituus 505cm, leveys 56cm ja paino n. 25kg
Kaupassa mukaan tulee Hikon neopreeninen aukkopeitto, nailoninen sokkopeitto ja kuvissa näkyvä oranssilapainen AT Pursuit mela.
AT Pursuit -mela on katkaistava. Melan varustukseen kuuluu vipulukitus, 0-5 cm pituussäätö ja portaaton lapakulmansäätö. Lavat ovat lasikuidulla vahvistettua nailonia (pinta-ala on 605 cm²) ja varsi hiilikuitusekoitetta. Pituus 210 cm (+5 cm) ja paino 995 g.

Päivitys 20.5.2019:
Kajakki osoittautui kiinnostavaksi, koska kyselyjä tuli nopeasti useita. En ihmettele sitä, koska käytettyjä tällaisia muovisia laatukajakkeja ei ole juuri näkynyt markkinoilla. 
Tätä kirjoittaessani kajakista näkyy enää vain pieni piste Pirttijärven selällä, kun kajakin uusi omistaja meloo sillä kohti Tenetinvirtaa. 

Pian iskee harmitus. Minulla on ollut monta erilaista kajakkia joko ihan ostettuna tai pitkäaikaisessa lainassa. Jokaisessa on ollut omat hyvät ominaisuutensa. 
Vortex oli kajakeistani vakain ja helpoin käsiteltävä. Pidin sen väristä. Kovin nopea se ei ollut, mutta miellyttävä meloa. Saatoin istua siinä useita tunteja yhteen menoon. Pisin yksittäinen päivätaipale Vortexilla taisi olla Koloveden kansallispuistosta Haukivedelle Savonlinnan pohjoispuolelle kovimmllaan 17 metrin sivumyötäisessä tuulessa. Päivän aikana nousin vain kerran kajakista maihin Oravissa.




tiistai 7. toukokuuta 2019

Mitä muita varusteita tarvitaan 1.5


Kun kajakki ja mela on hankittu, tarvitaan vielä ainakin melontaliivi ja aukkopeite.
Melonnassa käytetään erilaista liiviä kuin veneillessä. Melontaliivissä ei ole päätä kelluttavaa niskatyynyä, ja sen avoimet kainalot sallivat veneilyliiviä paremmin melontaliikkeen.

Melontaliivin pitää olla niin sopiva, ettei ilman sitä viitsi meloa ollenkaan. Kääntäen jos ei viitsi pukea melontaliiviä, ei kannata meloakaan.
Tavallinen tuulitakki riittää suojaisilla vesillä monesti ihan hyvin.

Yksinkertaisin ja edullisin melontaliivi on niin sanottu läppäliivi, joka puetaan päälle vetämällä pään yli ja kiristämällä vyötärö kiinni hihnalla. Läppäliiviin kuuluu olennaisena osana haararemmi, joka pitää liivin kutakuinkin paikoillaan, jos joutuu veden varaan.

Haararemmi on siitä pulmallinen, että kun se on kiinnitetty, aukkopeitto on puettava liivin päälle, eikä se silloin ole välttämättä vyötäröltä kovin tiivis.

Kannattaa ostaa sellainen melontaliivi, jonka saa säädettyä itselle niin sopivaksi, ettei se haittaa melontaa ja pysyy hyvin paikoillaan, vaikka joutuisi veteen. Koska melontaliivin vyötärö on aukkopeitosta ja melonta-asennosta johtuen melko korkealla, liivillä on taipumus nousta kainaloihin ja kasvoille, kun joutuu veteen. Liivi pitää saada säädettyä siten, ettei se juuri nouse.

On hyvä, jos liivissä on tasku tai taskuja puhelinta ja muita pieniä tykötarpeita varten. Muutamasta kiinnityslenkistä on myös iloa ja hyötyä. Liivin selkäpuolelle voi kiinnittää erillisen taskun juomarakkoa ja hinausköyttä varten. Kajakissa istuessa ne eivät paina eikö niistä ole haittaa. Tarpeen tullen hyötyä on sitäkin enemmän.

Aukkopeitto on liivin ohella pakollinen varuste. Ilman aukkopeittoa ei kannata meloa missään tilanteessa. Aukkopeitto estää veden pääsyn kajakin istuinaukkoon.

Itsensä sulkeminen aukkopeitolla kajakin istuinaukkoon voi tuntua ajatuksena ahdistavalta. Tunne kääntyy nopeasti päinvastaiseksi heti, kun ensimmäinen aalto tai reilumpi roiske lorauttaa ämpärillisen vettä istuinaukkoon.

Aluksi voi hankkia perusaukkarin, mutta pitkän päälle neopreeninen on oman kokemukseni mukaan ihan ehdoton. Se ei ole helteellä liian kuuma, mutta pitää vettä riittävän hyvin.

Tärkeintä, että aukkari on sopiva. Sopiva se on silloin, kun se pysyy paikoillaan, vaikka syliin heitettäisiin saavillinen vettä. Liian tiukka se on silloin, jos sitä ei saa yhdellä kädellä irroituslenkistä vetämällä auki.

Melakelluke on ilmalla täytettävä pussi tai muuten kelluttava patja, jonka avulla kaatunut meloja voi punnertaa itsensä takaisin kajakkiin. Kelluke kiinnitetään melan lapaan, ja tarjoaa tukea kajakkiin noustessa. Teknikka selviää täältä.

Melakellukketta voi myös käyttää tukena aallokossa kelluntatauolla. Itse olen käyttänyt puhallettavaa melakelluketta joskus retkellä tyynynä ja solumuovista kelluketta istuimena rantakallioilla ja lumisilla rannoilla.

Pumppua tarvitaan, jos kajakkiin pääsee vettä joko aallokossa tai kaatumisen seurauksena. Äyskäri ei käy, koska äyskäröidessä aukkopeiton joutuu irroittamaan.

Karkunarulla mela kiinnitetään joko kajakkiin tai melojaan. Kiinnitystavasta on eri koulukuntia, ja on niitäkin, joiden mielestä karkunarua ei pitäisi käyttää, koska siihen voi tiukan paikan tullen sotkeutua.

Oma kokemukseni on sellainen, että pidän venyvää karkunarua aina kiinni kajakissa. Toinen, noin 4 metrin mittainen liivin selkätaskuun laskostettu karkunaru on kovassa kelissä kiinnitetty kajakin takakannen naruihin.

Jos mela karkaa melojalta, meloja on pulassa. Jos koko kajakki karkaa melojalta, meloja on todella pahassa pulassa. Jos vesi on kylmää ja rantaan on pitkä matka, retki voi jäädä melojan viimeiseksi.

Meloa voi hyvässä kelissä vaikka uikkareilla ja t-paidalla. Illan viiletessä käy hyvin vaikka tuulipuku tai kuoritakki ja shortsit. Meloessa ei yleensä palele, mutta tauolla voi.

Mitä kylmemmässä ja kovemmassa kelissä ja mitä kauempana rannasta meloo, sitä enemmän pitää vaatteisiin panostaa. Kylmässä vedessä kuivapuku on ihan ehdoton. Parhaat lateksimansetein varustetut melonta-anorakit ja -housut pitävät myös vettä hetken aikaa.

Välikuivapuku on myös mainio varuste. Se puetaan vaikka tuulipuvun tai kuoritakin alle ja sitä voi käyttää melonnan ohella vaikka retkiluistelussa.

Neopreeni on oman kokemukseni mukaan melko hiostava ja epämukava. Olen joskus kokeillut nepreenipukua tuulipuvun alla. Se oli tukalan lämmin ja hiostava yhdistelmä.

Päässä on hyvä olla lakki. Lippalakki tai lierillinen lakki on hyvä. Helteellä lakilla voi kauhoa vettä päähän, jos on kuuma.

Tossuina olen käyttänyt tilanteen mukaan neopreenitossuja, crocseja, sandaaleita tai crocs-saappaita. Kulmällä hyvä yhdistelmä on neopreenisukat ja crocsit.

Hanskoja tarvitaan, kun vesi ja ilma jäähtyvät lähelle nollaa. Ohuet neopreeniahanskat on minusta käyttökelpoisimmat, mutta muitakin vaihtoehtoja ja koulukuntia on. Kylmällä kelillä pidän paksumpia neopreenihanskoja ja vielä kylmemmällä neopreenikintaita, jotka ovat yllättävän lämipmät.

Melaan kiinnitettävät melontarukkaset on monien mielestä hyvä vaihtoehto. Minua haittaa käytännössä se, että ne ovat melassa kiinni ja rajoittavat melaotteen vaihtelemista.

Mutta.
Alkuun pääsee hyvin vähäisillä hankinnoilla. Jos ja kun matkat pitenevät ja tapahtuvat vaativammissa oloissa, on aika vähitellen lisätä varustusta tarpeen mukaan.
Monet melovat vain kesäisessä tyynessä suojaisilla vesillä, missä riittää hyvin tavalliset vaatteet, jotka eivät säikähdä pientä roiskevettä.
Mutta liivi pitää olla. Aina.



maanantai 21. tammikuuta 2019

Sopiva mela on yhtä tärkeä kuin sopiva kajakki 1.4

Jos ryhdyt harrastamaan melontaa ja sinulla on mahdollisuus käyttää melontaseuran kajakkeja, kannattaa ehkä kuitenkin ostaa oma mela. Melan saa viidellä kympillä, mutta se voi maksaa myös kymmenen kertaa enemmän. Hintaerolle on meloessa katetta.

Ensimmäiset melani olivat rumia ja kömpelöitä. Käytin niitä vain kaksi kertaa. 
Melaa valitessa tärkeitä asioita ovat pituus, lavan koko, lapakulma ja paino. Pituus on näistä tärkein, koska se vaikuttaa melontatekniikkaan. Ei kannata ostaa liian pitkää melaa eikä liian isolapaista. Toki melan vartta voi tarpeen tullen lyhentää, mutta lapojen kokoon ei voi vaikuttaa.

Sopivaa melan pituutta on mahdoton sanoa tarkasti, mutta suosittelen aloittamaan 210–215 pitkillä melalla. Kannattaa maksaa melasta sen verran enemmän, että saa pituudeltaan säädettävän varren. Pituussäädöllä on kyllä käyttöä sittenkin, kun itselle sopivin käyttöpituus on vakiintunut. Pituussäädön mukana tulee nimittäin myös mahdollisuus lapakulman säätöön.

Harmony Tortugan sea-mallinen nylonlapa.

Kajakkimelan lavan pinta-ala on tavallisesti 600–720 cm2. Ensimmäisen melan lapakoko voisi olla lähempänä 600:ta. Isolapainen mela on tavallisesti raskaampi melottava, mutta vauhtikin on toki kovempi.

Vertaisin lavan kokoa polkupyörän vaihteiden välityksiin. Raskaalla vaihteella on työläs polkea ylämäkeen ja väsyneenä. Sillä saa lihakset nopeasti maitohapoille. Samalla tavalla isolapainen mela on työläs vastatuulessa ja väsyneenä. Jos tekniikassa on puutteita, hartiat ja käsivarret väsyvät ja jumiutuvat. Melontatekniikasta kirjoitan myöhemmin kevään aikana lisää.

Perusmela kuten vaikkapa Welhon huoleton alumiinivartinen mela sopii hyvin vaikka jäiden seassa melomiseen.

Lapoja on periaatteessa kahden muotoisia. On soikeita ja pitkulaisia meri- tai sealapoja, jotka ovat usein vähän pienempiä ja sitten on lapiomaisempia retkilapoja. Minulle sea-lapa oli ensimmäisten tuhansien kilometrien ajan mieluisin, koska sillä melominen oli kevyttä.

Lapojen pinnassa voi olla näkyvä, jopa terävä keskiruoto tai pinta on laakean kaareva. Pinnan muoto vaikuttaa siihen, millä tavalla lapa keskittää vedessä eli pyrkiikö se uimaan poikittain vai kääntyilemään vedessä. Molemmilla muodoilla on etunsa, ja molempiin tottuu melko nopeasti.

Sea-lapa ja kaksi retkilapaa, joustava muovinen ja kova hiilikuituinen. 

Lavan muoto vaikuttaa myös siihen, millä tavalla se käyttäytyy ohjailtaessa ja vedestä tukea haettaessa. Omana kokemuksenani on, että kapean sea-lavan antama tuki on pienempi kuin lapiomaisemman retkilavan.

Tosin tukeen vaikuttaa paljon myös lavan materiaali. Muovilapa on taipuisampi kun lasikuitu- tai hiilikuitulapa. Pehmeämpi lapa ei ole niin herkkä ohjailtava, ja se säästää käsivarsia ja ranteita. Jäykällä lavalla puolestaan tuntuma veteen on tarkka ja melonta tehokasta.

Melassa voi olla ergo-varsi. Se tarkoittaa, että melan varsi on taivuteltu ranteiden kannalta luonnollisempaan asentoon. 

Lapakulma eli lapojen asento toisiinsa nähden vaikuttaa siihen, miten paljon rannetta pitää kiertää siinä kädessä, jolla melaa pidetään kunnolla kiinni. Perusmelassa tuo kulma on yleisesti 60 astetta. Moni kokenut meloja käyttää 45 asteen tai jopa 30 asteen lapakulmaa. Omalle melontatyylille sopiva lapakulma muotoutuu ajan ja kilometrien myötä. Oma mieltymykseni on 45-50 astetta.

Lapakulman säätö.

Oma lukunsa on grönlatilaismelat tai inuiittimelat. Ne ovat kapeita ja usein joitakin senttejä tavallista euromelaa pitempiä. Grönlantilaismela on kuin neljän tuuman lauta, joka on keskiosasta pyöristetty soikeaksi. Lapakulma on nolla.

Grönlantilaismelan melontatekniikka on erilainen kuin euromelalla. Osaavissa käsissä gröönlantilainen on kevyt käyttää. Sen voi ottaa käteen miten päin vain ja se säästää olkapäitä koska sen lapojen pinta-ala on pieni ja painopiste on keskempänä.

Grönlantilaismelan lapa on kapea, kuin neljän tuuman lauta. 

Ensimmäisenä melana voi ihan hyvin olla myös grönlantilainen. Minusta se on lähinnä makukysymys, kummalla opettelee melomaan ensin ja opetteleeko vain yhden melan.

Ensimmäinen kajakkimelani oli 2,25 metrin mittainen puinen pyörökeppi, jonka päihin kiinnitin vanerista sahatut parin kämmenen levyiset ja kyynärvarren mittaiset soikeat lavat. Lavat olivat toisiinsa nähden 45 asteen kulmassa.

Ensimmäisellä itse tekemälläni melalla ei tehnyt mitään. Lisäksi se oli ruma ja  kömpelö. Käytin sitä kaksi kertaa, ja kävin ostamassa 225 cm pitkän alumiinivartisen ja muovilapaisen melan. Melassa oli katkovarsi, ja se palveli myöhemmin varamelana monta vuotta. Sekään ei nimittäin ollut minulle sopiva.

Katkovartinen mela ja varren pituussäätö. Kajaksport Inukshuk.

Mela oli liian pitkä, ja siinä oli liian suuret lavat. Lisäksi se oli melko painava, noin 1,3 kiloa. Pienempilapainen ja 10 cm lyhyempi, mutta edelleen alumiinivartinen ja muovilapainen mela palveli käytössäni parituhatta seuraavaa kilometriä. Edelleen, varsinkin jäiden seassa meloessani kaipaan toisinaan tuota 215 pitkää, tukevaa ja huoletonta Welhon perusmelaa.

Seuraavassa melassani oli katkaistava hiilikuituvarsi, kapeat ja melko pienet sea-malliset nylonlavat ja säädettävä lapakulma. Mela painoi aavistuksen alle kilon eli selvästi vähemmän kuin aiemmat melani (Harmony Tortuga).

Kun melontatekniikkani kehittyi ja melontalenkkini ja varsinkin retkeni pitenivät, päädyin käyttämään hieman isompilapaista, kokonaan hiilikuidusta valmistettua melaa. Aluksi melassa oli ns. ergovarsi eli se oli taivuteltu säästämään ranteita ja kyynärvarsia (Bracsa Typhoon).

Katkovartinen mela kulkee mukavasti kajakin kannella edessä tai takana varamelana joko melan rikkoutumisen varalta tai  vaihtomelana. Jälkimmäisessä tarkoituksessa mela on eri tyyppinen kuin varsinainen mela. Tässä tapauksessa toinen mela on hiilikuitua, toinen joustavampaa muovia.

Tällä hetkellä käytössäni on monien melakokeilujen jälkeen Bracsa Typhoonin lisäksi matalaan melontatyyliin hyvin soveltuva AT Pursuit -mela sekä hiilikuituinen Kajaksport Inukshuk. Kaikki melani painavat alle kilon.

Tämänhetkinen työkalupakkini sisältää kolme erilaista melaa. Alin puinen grönlantilaismela on vaihtunut hiilikuituiseen. 


Melan keveydellä on iso merkitys silloin, kun lenkit tai retket pitenevät. Melaa tulee nostelleeksi vedestä päivän mittaisen melontataipaleen aikana melkoisen monta kertaa. Ote kevyestä melasta on herkempi kuin painavasta. Ja kun ote on herkkä, melan hallinta on tarkempaa.

Kaikilla meloilla voi meloa. Kaikkein tärkeintä on, että mela on sopivan kokoinen. Paino ja siitä maksettava hinta on pohdittava oman käytön ja mieltymysten mukaan. Melomisen ilo ei saa sammua siihen, jos käteen ei satu käsityönä tehtyä, kaunista puumelaa tai kevyttä ja kallista hiilikuitumelaa. Muutaman kympin perusmelalla meloessa saa yhtä hienoja melonta- ja luontokokemuksia.

Melojen hintahaarukka on laaja, muutamasta kympistä satoihin euroihin. Pääpiirteissään voisi sanoa, että 1,2  kilon painoisesta perusmelasta jokainen painoa pudottava satagrammainen nostaa hintaa noin sadalla eurolla.

lauantai 5. tammikuuta 2019

Muutama sana edullisten kajakkien turvallisuudesta 1.3

Kuulin, että yhdessä Kiinassa valmistetussa ja huomattavan edullisessa kajakissa olisi piillyt merkittävä puute.

Jos kajakki täyttyy vedellä, se painaa satoja kiloja.
Kajakin kannella oli asianmukaiset luukut sekä etu- että takakannella. Puute ilmeni kajakin sisällä. Istuintilan ja tavaratilojen välissä ei ollut lainkaan välilaipioita.

Välilaipiot eristävät etu- ja takatilat vesitiiviiksi säiliöiksi, jotka kelluttavat kajakkia, vaikka istuinaukko täyttyisi vedellä. Turha varmaan edes mainita, että kelluvuus on merkittävä turvallisuustekijä.

Jos jompi kumpi tai molemmat välilaipiot puuttuvat ja kajakki kaatuu, sen sisälle holahtava vesimäärä on satoja litroja. Retki- tai peruskajakin tilavuus on yleensä 300–400 litraa.  Kajakin etu- tai takatilan täyttyminen vedellä tekee kajakilla melomisen käytännössä mahdottomaksi.

Kelluvuutensa menettäneen kajakin tyhjentäminen veden varassa on yksin käytännössä mahdotonta ja avustettunakin hyvin työlästä. Harvemminhan sitä kaatuu tyynessä ja suojaisessa vedessä. Palaan kajakin tyhjentämiseen pelastautumisen yhteydessä myöhemmissä kirjoituksissa.

Tässä kevyessä Lettman-kajakissa oli takalaipio, mutta ei etulaipiota eikä myöskään pakkausluukkua edessä. Kajakin sisällä oli naru ja keulassa hihnapyörä, joilla vesitiiviit kanoottisäkit vedettiin keulaan. 

Kaikissa kajakeissa, esim. monissa lyhyissä koskikajakeissa tai kuntokajakeissa ei kuulukaan olla välilaipioita. Niissä keulan ja perän tiloihin asetellaan puhallettavat ilmapussit. Jos ostamassasi kajakissa ei ole välilaipioita, hanki kajakkiin sopivat puhallettavat ilmasäiliöt.

Toinen vaihtoehto on muotoilla laipiot esimerkiksi vahvasta foam-levystä ja liimata ne molemmin puolin tiiviisti asianmukaisella liimalla.

Point XP, jonka tilavuus on yli 400 litraa.
Ensimmäisen kajakkini takalaipio irtosi heti, kun kajakin istuinaukko ensimmäisen kerran täyttyi vedellä. Laipion liimaus ei kestänyt muutaman kymmenen vesilitran painoa istuinaukon takaosassa, kun kaadoin kajakin opetellakseni pelastautumaan melakellukkeen avulla.

Liimasin irronneen laipion Marine Coop -liimalla molemmin puolin ja varmistin samalla myös etulaipion kiinnityksen. Uudelleen ne eivät enää irronneet.

Muovikajakin laipioiden kiinnitys kannattaa siis aina varmistaa. Pieni veden tihkuminen tavaratilaan ei ole kovinkaan suuri ongelma, mutta laipion irtoaminen kaatumistilanteessa voi olla kohtalokasta.

keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Ajattelin ostaa kajakin. Mutta mikä olisi hyvä 1.2

Otsikon kysymys on selkeä ja hyvin tuttu. Vastaus sen sijaan on kovin monisäikeinen ja kaikkea muuta kuin yksiselitteinen. 

Jos ajatellaan vaikkapa suksia, ne kaikki näyttävät periaatteessa melko samanlaisilta, mutta niiden käyttöominaisuuksissa on huomattavia eroja. Kajakkien kanssa on sama tilanne. Vaikka ne äkkipäätä näyttävät lähes toistensa kaltaisilta, niiden ominaisuuksissa on valtavia eroja.

Etualalla Bigfoot #2.
Kayman Fury.
Kajakin sopivuutta pitää aina arvioida sen mukaan, missä ja miten sitä on tarkoitus käyttää. Yksi lähestymistapa on hinta. Paljonko on valmis maksamaan harrastusvälineestä, kun ei vielä tiedä, tuntuuko laji lopulta omalta.

Tahe Greenland T.
Jos käytettyä kuitukajakkia ei ole kolhittu tai muovikajakki on pysynyt ryhdissään ja suorana, ne maksavat käytettyinä lähes yhtä paljon kuin uudet. Materiaaleista kuitu on kalliimpi ja kevyempi. Se kolhiintuu herkemmin, mutta on myös korjattavissa melko helposti. Muovi puolestaan kestää kolhuja, mutta voi auringonpaisteessa huolimattomasti säilytettynä tai auton katolle sidottuna muuttaa harmillisesti muotoaan.

Point 65 Chrunc.
Kajakkien muutaman kilon painoerolla ei vedessä ole käytännön merkitystä, mutta varsinkin yksin auton katolle nostettaessa on. Vedessä painoa isompi merkitys on kajakin jäykkyydellä. Kuitukajakki on jäykempi ja usein vähän kevyempi ja liukkaampi melottava. 

Rockpool ja Willy Barents (etualalla).
Asiantuntevan melontaliikkeen kevätsesonkiin kokoama 600–1000 euron kajakki-mela-aukkopeite-liivi –setti on usein melko hyvä hankinta ensimmäiseksi ja jopa lopulliseksikin kajakiksi. Markettien ja rautakauppojen mökkisesongin alussa tarjoamat muutaman satasen lyhyet ja leveät, isoaukkoiset kajakit kannattaa suosiolla unohtaa. Tosin jossain erityisessä tarkoituksessa nekin voivat puolustaa paikkaansa, mutta en tiedä missä.

Star 530.
Melontaliikkeiden valikoimissa esimerkiksi Kiinassa valmistettu HDPE-polyeteenistä valmistettu Kudo Adventure vaikuttaa periaatteessa melko hyvältä ensikajakilta. 455 cm pitkän ja 55 cm leveän kajakin varustukseen kuuluu mm. peräsin.

Leveämpi ja isompiaukkoinen vaihtoehto voisi olla Tahe Marinen 445 cm pitkä ja 62 cm leveä Fit 147 PE. Isoon istuinaukkoon on helppo istuutua, ja leveä kajakki on tyynessä kelissä vakaa. 

Moneen käyttöön sopivalta vaikuttaa myös 4,5 metrin mittainen ja 56 cm leveä DoubleDiamond Core 15 EVO, jossa on peräsin. 

Sun Costal.
Peruskajakkien klassikkona voisi pitää italialaista Rainbow Oasis 4.30:ta, joka on varustukseltaan vastaava kuin ensimmäinen oma peruskajakkini RTM Artic. 20 kilon painoinen Oasis on 430 cm pitkä ja 63 cm leveä. Vaihtamalla 4-pistejalkatuet säädettäviin perusjalkatukiin Oasiksella voi meloa monenlaisissa vesissä ja keleissä.

Vasemmalla Tiderace Vortex ja oikealla Rainbow Oasis.

Perception Essence.
Kaikki mainitut kajakit saa mela-liivi-aukkopeitto –paketin kanssa reilusti alle 1000 eurolla, ja niillä voi meloa vaikka lopun ikäänsä, jos harrastus ei vie viikkojen mittaisille retkille merelle tai vaativille jokireiteille.

Kayman Raider.
Norjalais-kiinalaisen Seabird-kajakkimerkin valikoimassa on myös useita edullisia ensikajakiksi sopivia malleja. Seabird-kajakit tilataan netistä ja ne tuodaan rahtina kotiovelle. Nettikaupan ehdoton puute on se, että kajakki on ostettava niin, ettei sitä  pääse edes koeistumaan. Jos jossain on tilaisuus Seabird nähdä ja jopa kokeilla, tilaisuus kannattaa käyttää.

Tiderace Vortex.
Oma ensimmäinen 430 cm pitkä ja 63 cm muovinen RTM Arctic-peruskajakkini 
maksoi vuonna 2007 680 euroa melan ja aukkopeiton kanssa. Lue: https://melontakuvia.blogspot.com/2011/02/rtm-artic-nova-oli-toinen-kajakkini.html

RTM Arctic.
Pisin muovisella peruskajakilla melomani päivämatka oli yli 40 kilometriä. Kaikkiaan kilometrejä kertyi muovisella peruskajakilla noin kaksi tuhatta. Ensimmäisellä muovikajakillani oli helppo opetella erilaiset pelastautumistavat, koska se oli vakaa, ja siinä oli kohtalaisen suuri istuinaukko. Opin sillä myös eskimopyörähdyksen ja erilaiset tuennat.