Tuli talvi halla

Kuva on viime tammikuulta. Vielä ei kannata tämän talven jäille astella.

Talvi tuli lopulta nopeasti. Valkjärvi jäätyi lauantaina 1.12. Aamulla ranta oli vielä auki, illalla jo pitkälti lumen peittämässä jäässä. Sunnuntain melontalenkki jäi tekemättä.

Åberginnokka Valkjärven eteläpäässä, Tiiranrantaa vastapäätä.
Kuva viime tammikuulta.

Jos ei nyt aivan mahdottoman pitkää lauhaa jaksoa tule, niin jäät pysyvät huhtikuulle saakka. Siispä totean, että tänä vuonna melontakilometrejä kertyi 1080 km. Enemmänkin olisi ollut kiva meloa, mutta jokainen näistäkin kilometreistä on ollut tärkeä. Palaan usein ajatuksissani tiettyihin vesillä kokemiini  hetkiin.

Kuvittelin melovani vielä itsenäisyyspäivänä ja joulunpyhinäkin. Tällä hetkellä näyttää, että lumikengät tai sukset on ainakin sisäjärvillä sopivampi kulkupeli.

Olympus Pen PL3

Valokuvausvälineiden kehityksen kärki on jonkin aikaa näyttänyt olevan peilittömissä, pokkarikokoisissa järjestelmäkameroissa. Ainakin Sonylla, Panasonicilla, Olympuksella, Nikonilla ja uusimpana Canonilla on ällistyttävän kehittyneitä mikrojärjestelmäkameroita.

Olen käyttänyt työssäni aina ammattitason järjestelmäkameroita ja filmiaikana myös keskikoon rullafilmikameroita. Ne ovat hyviä, mutta kookkaita ja painavia. Niitä ei useinkaan viitsi huvikseen kantaa mukanaan. Vain joillakin melontaretkilläni olen pakannut kunnon ammattirungon linsseineen mukaan. Viimeisin kerta taisi olla Ulkokallan retkellä.

Filmiajan kameroista mieluisin oli Nikon FE-2. Runko oli kevyt ja pieni, vaikka oli metallia sisältä ja päältä. Objektiivit olivat kohtuullisen kokoisia ja keveitä, koska niissä ei vielä ollut automaattitarkennusta.

Suurin osa melontakuvistani on kuvattu pienellä vesitiiviillä, käytössä kolhiintuneella Olympuksen u touhg 6000–mallilla. Sen tärkeimmät ominaisuudet ovat vesitiiveys ja iskunkestävyys. Muuten se on vaatimaton, kompelö ja hidas. Kamera ja pieni taivutelta taskujalusta kulkevat aina mukana melontaliivin taskussa.

Päiväluukussa kuljetan usein Canon G10 –kameraa minigrip-pussiin pakattuna. Canonilla olen kuvannut useimmat pitkien retkien maa- ja leirikuvat. Hyvä kamera, hyvä valovoima, paljon pikseleitä, mutta kohiseva kenno jo 400 asan herkkyydellä. Sähköllä säädettävä zoom liikkuu reippaasti, tarkka säätö on hankalaa. Polttoväli ei riitä lintujen tai muiden arkojen eläinten kuvaamiseen. Yli kolme vuotta vanhasta mallista on useitakin uudempia ja parempia versioita.

Ostin kokeeksi Olympus Pen PL3 –kameran parilla peruszoomilla. Canon-käyttäjänä Canon EOS M olisi ollut kiinnostava, mutta vaikutti ominaisuuksiinsa nähden kalliilta ja vähän raakileelta. Mallin seuraavat versiot ovat todennäköisesti paljon parempia. Olympus Pen PL3 on sarjan ties kuinka mones malli ja vaikuttaa melko valmiilta tuotteelta.

Olympuksen hinta laski satasilla, kun myyntiin tuli uudempi PL5 -malli. Uuden mallin myötä vanha ei kuitenkaan muuttunut yhtään huonommaksi. Tämä pätee mihin tahansa muuhunkin tuotteeseen. Esimerkiksi vanha, koeteltu Nordkap tai vaikkapa Reval eivät muutu huonommiksi merikajakeiksi, vaikka nykysuuntaus onkin Tahe Windin, Epicin, tai Point XP:n kaltaiset nopeat kiiturit.

Olympus Pen PL3 on pokkarikokoinen ja objektiivitkin ovat pieniä ja keveitä. Tällainen setti mahtuu hyvin kajakin päiväluukkuun eväiden sekaan eikä paina paljoa vaikkapa takin taskussa. Pitempi zoom yltää kinokameran 300 millistä vastaavaksi. Sillähän kuvaa jo lintuja tai hylkeitä. Kameran mukana seuraava salamalaite on hädin tuskin peukalonpään kokoinen.

Ensivaikutelma on hämmästyttävä. Kuvan laatu kestää hyvin vertailun isompiin järjestelmiin. Käytettävyys tuntuu hyvältä, kun on tottunut käyttämään myös pokkarikameroita. Kääntyvä takanäyttö helpottaa kameran käsittelyä ja matalissa kuvakulmissa kyykkimistä. Kevyt kamera pysyy käsissä tärähtämättä kohtalaisen pitkilläkin valotusajoilla.

Tässä muutama ensikuva Perämeren jo jäätyneiltä rannoilta. Kerron lisää kameran käyttökokemuksista ja  kuvia, kunhan saan niitä ensin otettua.

Marraskuuta

Marraskuinen aamupäivä. Tyyyntä, sumua, +8 astetta lämmintä. 

Veneily on taitolaji. Valkjärven Lähtelän ranta.

Maanmittauslaitoksen karttapalvelu

Melontakartat osa 3

Maanmittauslaitos avasi jokin aika sitten karttapalvelunsa yleisölle. Palvelusta saa vapaasti ladata haluamiaan karttoja tulostettavaksi tai nettisivuilla julkaistavaksi. Palvelu on osoitteessa:

https://tiedostopalvelu.maanmittauslaitos.fi/tp/kartta

Olen tehnyt käyttööni useita melontakarttoja valitsemalla vasemmalta valikosta Maastokarttarasteri 1:50 000 ja sieltä painoväri –vaihtoehdon. Kartalta valitaan nuolella haluttu alue. Palvelu lähettää latauslinkin ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Päijänteen karttavihkossani on 17 kaksipuoleista sivua. Jokainen aukeama

on ehyt. Näkymä jatkuu aukeaman yli ja mahdollistaa kohtuullisen tarkan

suunnan ottamisen aukeaman yli. Kuvassa Pulkkilanharjun alue.

Ladatut kartat ovat isoja, n.180 megan tif-tiedostoja. Yksi kartta kattaa maastossa 48 x 24 kilometrin alueen.  Kartta on jaettu 6 x 6 km ruutuihin ja ruuduissa on pienet jakoviivat kilometrin välein.

Ruudut ja jakoviivat helpottavat oikean mittakaavan saamista tulostettuun karttaan. Avaan koko karttalehden kuvankäsittelyohjelmaan. Rajaan kartalta 20 x 14 kilometrin vaakasuuntaisia alueita, jotka menevät reunoistaan 1-2 kilometriä päällekkäin.  Yksi tällainen alue tulostuu A3-arkin tulostusalueelle niin, että lopullinen mittakaava on 1:50 000.  

Kartat ovat vaakasuuntaisia. Esim. pohjois-etelä suuntainen Päijänne sijoittuu kuudelle eri 48 x 24 km karttalehdelle. Jotta kaikki kartat saa tulostettua vähän ristikkäisiksi, pitää kerrallaan ainakin kaksi tif-karttaa liittää kuvakäsittelyohjelmassa yhteen. Tietokoneelta vaaditaan kohtaisesti tehoa tai käyttäjältä kärsivällisyyttä, koska tiedostot ovat isoja.

Arkkeja rajatessa voi jättää pois laajoja maastoalueita, jos karttaa on tarkoitus käyttää vain meloessa. Ja toisinpäin. Kartalta saa juuri ne alueet, mitä tarvitsee, eikä karttanippu kasva tarpeettoman suureksi. Itselle tarpeettomien alueiden päälle voi liittää kuvankäsittelyssä tai laminoitaessa muuta sopivaa tietoa, puhelinnumeroita, osoitteita, leiripaikkatietoja jne.

Jätän sivujen taitteen puolelle tyhjän laminaattialueen, josta sivut voisi

sitoa yhteen nauhalla tai muovisella kammalla.

Koska minulla on käytössäni vain A4 -kokoinen laminointikone, leikkaan jokaisen tulosteen kahtia. Sen jälkeen asettelen sivut pöydälle loogiseen järjestykseen. Laminoin karttasivut kaksipuoleisiksi siten, että vihkoksi sidottuna jokainen kartta jatkuu aukeaman yli. Kartta jatkuu sivun ulkoreunan yli toiselle puolelle ja menee suunnistuksen helpottamiseksi 1-2 km ristiin.  Samoin ylä- ja alareunat menevät maamerkkien mukaan vähän ristiin.

Laminoinnissa olen jättänyt sivujen taitepuolelle enemmän tyhjää. Siitä kartat saa sidottua yhteen nauhalla tai sopivalla kierteellä eikä reikiä tarvitse tehdä karttapinnalle. Esim. Lohjanjärven ja Hiidenveden karttani jatkuu aina aukeaman yli kansia myöten.

Kartta on jaettu 6 x6 kilometrin ruutuihin ja ruudut jaettu pikkuviivoin 

kilometrin mittaisiin osiin. Tämän avulla kartt on helppo tulostaa haluttuun

kokoon.

A4-koko on kätevä kajakin kannella ja sopii hyvin myös aukkopeitteen päälle.  Laminoitua karttaa ei tarvitse erikseen suojata karttapussilla. A3 voisi olla navigoinnin kannalta parempi. Pitkällä taipaleella tai isolla selällä pienet karttalehdet tarvitsevat tuekseen esim. Fillari-GT:n (1:200 000), josta saa kunnon yleiskäsityksen ja pitemmät suunnat.

Omaan käyttöön karttoja voi tulostaa ja laminoida aina tarpeen mukaan pysty- tai vaakasuuntaisina. Pidän maanmittauslaitoksen karttojen väriä liian kylläisenä (voimakkaana) ja kartan lukemista haittaavana. Olen siksi vaalentanut ja vähentänyt värikylläisyyttä ennen tulostusta. Tämä käy helposti ja vakioidusti, kun tallentaa kuvankäsittelyohjelmaan oman profiilin karttojen tulostusta varten.

Hiidenvesi Vihdin ja Lohjan välillä. Sitomattomat karttalehdet voi asetella

saumattomasti yhteen vaikkapa suunnanottoa varten. Kartta-arkkeja rajatessa

kannattaa samalla katsoa, ettei keskikohdan leikkaus tule hankalaan kohtaan.

Kartan käytettävyys ratkaistaan sillä, miten paljon sivujen alueet menevät ristiin ja missä järjestyksessä kartan sivut ovat. Järjestyksen on oltava looginen ja käyttäjälle tuttu. Sivujen selkeä numerointi tai koodaaminen vähentävät turhaa selaamista. 

Pakkanen

Viikon loppupuolella tuli ensimmäinen talvi. Pakkanen kävi lähellä kymmentä astetta, kevyt lumikerros peitti maan. Pakkasen on ennustettu jatkuvan vielä muutaman päivän. Sitten seuraa taas lämmin ja sateinen jakso.

Järvi ei vielä jäädy. Syvä järvi varastoi melkoisen määrän kesän lämpöenergiaa eikä vesi jäähdy parissa pakkasyössä riittävästi jäätyäkseen.

Meloin pari kolme tuntia järvellä.  Lämmin vesi nosti viisiasteiseen pakkaseen sakean sumuverhon. Auringon noustua riittävän korkealle sää lämpeni veden kanssa tasoihin ja sumun nousu lakkasi.

Hanhet ovat lähteneet, samoin haikarat. Kahdeksan laulujoutsenta keräili järvellä voimia lähteäkseen muuttomatkalle. Joukossa oli neljä harmaata tämän kesän poikasta, joille muuttomatka on ensimmäinen.

Neopreenit haisee

Kaikki avantouimarit ja melojat, jotka käyttävät neopreenihanskoja ja -tossuja, säilyttävät nurkissaan melkoisen voimakasta hajuhaittaa. Muutaman kerran käytetyt neopreenit haisevat, eivät tuoksu. Neopreenit kuivuvat hitaasti, ja haju säilyy voimakkaana niin kauan, kuin materiaali on vähänkään kostea. Eikä haju kuivanakaan ole ihan olematon.

Neopreeni pitää kädet märkinäkin lämpiminä. Käytän mielummin kylmänä kautena neopreenihanskoja kuin melarukkasia, koska minusta tuntuma melaan on hanskojen kanssa parempi ja melaotetta voi helposti muuttaa. Kuvassa näkyvä aukkopeittokin on neopreenia. Aukkarin materiaalina se on miellyttävän hengittävä ja pitää veden hyvin ulkona.

Käytän neopreenisia tossuja ja hanskoja avantouinnilla ja uimahallissa meloessa neopreenista märkäpukua. Aukkopeittonikin on neopreenia. Ja kylmän kauden sukat. Lämpimänä kautena neopreenit kuivuvat, tuulettuvat ja säilyvät ulkona terassilla, mutta talvikautena ne on pidettävä sisällä. Mitä siis hajulle voisi tehdä?

Luin jostain, että hajuhaittaa voisi hoitaa etikalla. Keräsin kaikki neopreenini kättä reilusti lämpimämpään veteen. Liotin ja puristelin varusteita Bioluvilissa varttitunnin ja huuhtelin hyvin. Pesuvesi värjäytyi harmaaksi.

Sekoitin isoon pesuvadilliseen lämmintä vettä desin tai kaksi etikkaa. Liotin neopreeneja etikkaliemessä jonkin aikaa, puristelin liiat vedet pois ja ripustin lämpenevään saunaan kuivumaan.

Paitsi neopreenit niin melontavaatteetkin haisevat. Hikon mainio anorakki ei ime kosteutta yhtään. Kaikki hiki jää anorakin sisäpinnalle ellei  alla ole kosteutta sitovaa kerrosta. Puolihihainen verkkopaita toimii anorakin alla hyvin. Verkko pitää anorakin irti iholta, mutta ei ole kuuma. 

Neopreenit lakkasivat haisemasta. Mutta etikka haisi. Voimakkasti. Nostin kuivuvat varusteet ulos ja vasta  yön ajaksi takaisin hyvin tuuletettuun saunaan jälkilämpöön.

Aamulla neopreenit olivat kuivat eivätkä haisseet. Tarkkaan haistellessa etikka kyllä tuntui, mutta haitta oli monta kertaa pienempi kuin ennen huuhtelua. Ehkä etikkaliotuksen jälkeen olisi varusteet voinut vielä kevyesti huuhdella. Joka tapauksessa, jos pitää haistella neopreeniin imeytynyttä hikeä tai laimeaa etikkaa, valitsen mieluummin jälkimmäisen.

Tuhat kilometriä täynnä

Eilen tuli tämän melontakauden tuhat kilometriä täyteen ja muutaman kilometrin yli. Tällä hetkellä näyttää, vapaan veden kausi jatkuu vielä viikkoja, ehkä parikin kuukautta. Talviaikaan siirtymisen jälkeen illat pimenevät aikaisin ja melonta jää viikonloppuihin. Niin kuin liian moni muukin asia.
Mutta henkinen tavoite täynnä. Se tuntuu hyvältä.

Toukokuussa Vanajanselällä kellui vahva kerros siitepölyä. 

Hämeenlinna toukokuussa auringon nousun aikaan. Muutaman kilometrin vajaaksi jäänyt satasen melonta on aluillaan.

Hämeenlinna lokakuussa auringon jo aikaa sitten laskettua. Onnistunut satasen melonta on lopuillaan. Kauden  melontakilometristä 196 kertyi Vanajavedellä ja Hiidenjoella satasen melonnoissa.